AL: Lääkärit huolissaan: lasten mielenterveysongelmat lisääntyneet rajusti – jopa alle kouluikäiset itsetuhoisia

Teen työkseni Eroauttamista, eli tapaan eroamassa olevia tai jo eroneita perheitä. Niin monet eroavat ns. aivan turhaan, ajattelematta olkenkaan lapsiaan. Perhe rikotaan, kun itseä kyllästyttää tai halutaan "etsiä itseä" tms. muuta höttöä. Lasten maailma särkyy ja kaikki järkkyy. Itseänikin inhottaa toistella tyhjää hokemaa, että "kyllä lapset sopeutuu ja selviää, kun molemmat vanhemmat säilyvät elämässä eivätkä riitele". No, ei kai ole muuta mahdollisuutta kuin selvitä. Ja kun luullaan, että onni koittaa uuden rakkauden myötä, niin sinäpä vasta yllätys odottaa, uusperhehelvetti. Joissain tapauksissa ero on hyvä juttu ja välttämätönkin mutta nämä tapaukset ovat n. 5% koko joukosta.

Some on yksi syy tuohon. Jodel hyvä esimerkki, haukutaan kaikkia julkisuuden henkilöitä vuorotellen ja kiusataan. Nuoret todellakin voi huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Katsoitteko eilen Jyri Engströmin haastattelua? Piilaakson guruja , Googlella ollut pomona jne. Sanoi, ettei anna älypuhelimia lapsilleen ennen 12 ikävuotta. Haluaa sivistää mieluummin runoudella ja klassikko kirjallisuudella ennen kuin astuu itsensä viihdyttämisen maailmaan. Ka että nimenomaan koti olisi vapaata vyöhykettä älylaitteista. Piilaaksossa useat toimii näin, vaikka toisaalta kehittävät kyseisiä systeemejä.

Katsoin uusinnan tänään. Oli kyllä ajatuksia antavia näkemyksiä hänellä. Tässä olisi monelle vanhemmalle mietittävää. Tosin näen muitakin syitä tuohon, että miksi juuri Piilaaksossa koti on vapaa älylaitteista. Yksi syy on varmasti amerikkalainen koulujärjestelmä ja harrastussysteemi; lapsilla kaikki aika menee kouluun ja harrastuksiin, mitään luppoaikaa ei ole. Piilaaksossa kilpailu on kovaa, harvat menestyvät. Jollet menesty, et ole mitään.

Toinen syy älypuhelittomuuteen on ihmisen tarve erottaa itsensä tavallisesti porukasta. Ihmiskunnan historiassa on usein käynyt niin, että kun tuote tai palvelu rantautuu kaikkiin yhteiskuntaluokkiin, ylemmät yhteiskuntaluokat tulevat tietoisemmiksinja haluavatkin jo jotain ihan muuta.

Yritetään olla asiallisia ja ymmärtää tilanteiden erilaisuus kirjoitti:

Olipa asiallisen kuuloista tekstiä. Omassa ammatissa näen myös lapsia / nuoria. Ongelmia on sekä ulkoisesti hyvissä että muissa perheissä. Ulkoisesti hyvä perhe ei välttämättä ole tunne-elämän kannalta hyvä. Kuori voi olla hyvä, vaikka oma tunne-elämä olisi retuperällä, ja sehän väkisin vaikuttaa kasvaviin lapsiin.

Kaikki eroperheet ja erot eivät ole lasten kannalta kovinkaan huonoja tai edes huonoja. Mutta monesti pahimpia ongelmia on yksinhuoltajien lapsilla. Joskus tuntuu, että pojat kärsivät kun kotona on äiti, koulussa naisopettajia ja mahdolliset sosiaalitantat ovat naisia. Missään ei ole miehen mallia, jos yhteys isään on poikki. Vaikka siksi, että se eksä eli pojan äiti on kieltänyt yhteydenpidon. Tai isän uusi nainen, tai joku muu syy. Tai joskus hyvässä perheessä oleva isä ei ymmärrä, että pojan kanssa pitäisi olla.

Tässä kaikkeen lopulta syy on nainen: lasten äiti tai uusi naisystävä. Olikohan niin, että mies on ihan itse mokannut suhteen lapsiinsa, ollut liikaa poissa ja keskittynyt vain uraan, vetänyt viinaa tai muuten vaan laiminlyönyt lapsia. Naisten syyttämisen sijaan monen isän pitäisi ihan katsoa peiliin.

Vierailija kirjoitti:

Teen työkseni Eroauttamista, eli tapaan eroamassa olevia tai jo eroneita perheitä. Niin monet eroavat ns. aivan turhaan, ajattelematta olkenkaan lapsiaan. Perhe rikotaan, kun itseä kyllästyttää tai halutaan "etsiä itseä" tms. muuta höttöä. Lasten maailma särkyy ja kaikki järkkyy. Itseänikin inhottaa toistella tyhjää hokemaa, että "kyllä lapset sopeutuu ja selviää, kun molemmat vanhemmat säilyvät elämässä eivätkä riitele". No, ei kai ole muuta mahdollisuutta kuin selvitä. Ja kun luullaan, että onni koittaa uuden rakkauden myötä, niin sinäpä vasta yllätys odottaa, uusperhehelvetti. Joissain tapauksissa ero on hyvä juttu ja välttämätönkin mutta nämä tapaukset ovat n. 5% koko joukosta.

Olen samaa mieltä!

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni pitäisi olla ihan selvää, ettei lapsella ole niin paljon työkaluja käsitellä asioita kuin aikuisilla. Hoetaan vain että lapset sopeutuu.

Onhan se selvää, mutta selvää pitäisi olla myös, että jotain vikaa on yhteiskunnassa, kun lapset oireilevat noin. Oisko aika korjata ongelmat, eikä vain puhua niiden käsittelemisestä.

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on hyvä esimerkki siitä, miten aloituksia pitää lukea mediakriittisesti. Ap otti vain osan artikkelista ja jätti lainaamatta kaikki ne muut syyt (vanhempien mielenterveysongelmat, köyhyys, alkoholiongelmat jne). Aloitukseen saatiin näppärästi syyksi yhden vanhemman perheet.

En väheksy esim eron merkitystä, mutta kannattaa muistaa, ettei yhden vanhemman perhe tarkoita aina mielenterveysongelmia lapselle. Asiantuntijoiden mukaan yksi turvallinen aikuinen lapsen elämässä riittää turvaamaan tasapainoisen kasvun. Väitän, että monissa tilanteissa ero on lasten kannalta parempi kuin ydinperhe-elämän jatkaminen. Tiedän myös, että liian moni eroaa liian helposti ja itsekkäistä syistä, silloin kärsivät kaikki.

Teen lasten kanssa töitä ja ihan yhtä lailla mielenterveysongelmaisia lapsia tulee näennäisen onnellisista ydinperheistä ja vastaavasti tasapainoisia ja onnellisia lapsia yh-perheistä. Tärkeintä lapsen kanna lta on turvallinen ja tasapainoinen koti, oli vanhempia siellä kodissa 1 tai 2.

Ei vaan aineistollisesti ongelmia on tämän tyyppisissä perheissä. Ei tässä mainita kenen tai minkä syyn takia asia on näin. Samoin sanotaan, että koulujen resurssien vähentymisen takia tilanne on pahentunut.

Ehkä ap jättää mainitsematta millaisilla vanhemmilla on myös näitä lapsia joilla on ongelmia. Mutta missään ei ole sanottu ovatko nämä ihmiset syy. Tässä siis voisi lukea, että perheissä joissa on kissa on enemmän ongelmia. Lukeeko siinä, että se on kissan syy?

Nämä asiat ovat tilastollisia, jotka voivat yksilötasolla vaihdella suuresti. Mutta tilastot ovat nyt silti nämä. Tampereella tilanne on pahentunut ja samaan aikaan on tapahtunut myös nämä asiat kouluissa. Ja tilastollisesti monen sairastuneen lapset ovat eronneet.valitettavasti tutkijat näkevät tässä korrelaation.

Vierailija kirjoitti:

Tässä kyse alle kouluikäisistä eli vastuu lapsista vanhemmulla. Älkää koulua syyttäkö.

Ok. Ei sitten syytellä. Kunhan koulu ei ota kunniaa hyvin kasvatetuista ja menestyvistä lapsista. He ovat vanhempiensa taidonnäyte,eivät koulun.

Vierailija kirjoitti:

Teen työkseni Eroauttamista, eli tapaan eroamassa olevia tai jo eroneita perheitä. Niin monet eroavat ns. aivan turhaan, ajattelematta olkenkaan lapsiaan. Perhe rikotaan, kun itseä kyllästyttää tai halutaan "etsiä itseä" tms. muuta höttöä. Lasten maailma särkyy ja kaikki järkkyy. Itseänikin inhottaa toistella tyhjää hokemaa, että "kyllä lapset sopeutuu ja selviää, kun molemmat vanhemmat säilyvät elämässä eivätkä riitele". No, ei kai ole muuta mahdollisuutta kuin selvitä. Ja kun luullaan, että onni koittaa uuden rakkauden myötä, niin sinäpä vasta yllätys odottaa, uusperhehelvetti. Joissain tapauksissa ero on hyvä juttu ja välttämätönkin mutta nämä tapaukset ovat n. 5% koko joukosta.

Eipä montaa päivää sitten kun oli ketju, jossa 2 lapsen perheen isä oli antanut 2 kuukautta vaimolle aikaa löytää seksihalut tai ero oli tulossa. Ketjullinen ihmisiä, jotka komppasivat, että tottakai seksihalut menevät ennen lapsia. Toisilla taas menee työt ja raha ja toiset laittavat viinan tai harrastukset lastensa edelle. Mutta aina vaan lapset on olevinaan niin onnellisia kun isä tai äiti nyt ainakin on.

Miten se on mahdollista, ettei aikuinen kuitenkaan kykene olemaan onnellinen vaikka lapset siinä ydinperheessä olisivatkin onnellisia? Vaikka sitä kuvitellaan lapselta.

Eli lapsen onnellisuus ei takaa aikuisen onnellisuutta, mutta aikuisen onnellisuus kyllä takaa lapsen onnellisuuden ja selviytymisen ? Koskaan ei kuule sanontaa, kun lapsi on onnellinen, niin aikuinen on onnellinen. Miksiköhän?

Vierailija kirjoitti:

Mitkä v*tun koulumaailman vähentyneet resurssit?

Ei joskus 80-luvulla ainakaan omien kokemusten mukaan koululla ollut mitään erikoisia resurssia murehtia onko Mikan tai Sarin pääkoppa kunnossa. Mikalle ja Sarille opetettiin asioita, koulussa oli kuri ja Mika tai Sari perseili joutui hän jälki-istuntoon. Loppu oli kodin vastuulla.

Tää on niin totta!!

Sekun pelaavat fortnightia yöt läpeensä ja energiajuoman voimalla vääntäytyvät kouluun. Siinä kehittyvä aivo flippaa unen puutteessa ja alkaa ahdistaa. Ruutuaika pitää rajoittaa kahteen tuntiin päivässä ja älypuhelimet pois.

Vierailija kirjoitti:

Viisaat ihmiset avioeron tapahtuessa osaavat katsoa lasten etua ja hoitaa asiat hyvin. Eli avioero itsessään ei aiheuta traumoja jos sen hoitaa viisaasti ja järkevästi.

Ihan turhaa maalata mustaa valkoiseksi. Voitko todella kirkkain silmin väittää, että omien vanhempien ero ei olisi lapselle aina jonkin sortin trauma? Aivan taatusti on. Toki se on suurempi trauma jos paetaan väkivaltaista ja kännistä äitiä/isää turvakotiin ja se johtaa eroon. Mutta se on lapsellekin edes jonkinlainen konkreettinen syy miksi ei voida enää elää yhdessä.

Lapdi ei todellakaan ymmärrä tilannetta jossa äiti muuttaa yhtäkkiä ton yhden Jukan luokse ja lapsi saa yhtäkkiä sisaruspuolen jonka kanssa jakaa kodin joka toinen viikko.

Vaikka asiaan ei edes liittyisi kolmansia osapuolia niin ero on taatusti trauma. Kuinka moni aikuinen suostuisi viikon välein veivaamaan kotiaan ees taas?

Kommenteista taas huomaa kuinka pyhä adia ero mammoille on. Lasten hyvinvoinnista viis, oma onni on tärkein.

Jokainen eroperheen lapsi jonka tunnen on oireillut ja murehtinut ja vatvonut asiaa, surkein tapaus käy vielä kolme vuotta tapahtuneen jälkeen terapiassa eikä suostu enää menemään äitinsä kotiin, jossa siis tietty uusi mies, pari sisarpuolta ja uusi vauva.

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan vanhemmat ovat keskenkasvuisia ja minä-minä-mulle heti ensin-sukupolvea.

Meille oli pääasia ja kunnia-asia kasvattaa lapset hyvin ja ehjässä perheessä. Niinpä meillä ei heitetty hanskoja naulaan heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdatessa. Me emme myöskään eronneet, kun tuli tehtyä mitätön syrjähyppy. Perhe ja lapset olivat tärkeämpiä. Asiat keskusteltiin vanhempien kesken, riitoja ei harrastettu ja lapset pidettiin syrjässä erimielisyyksistä. Lasten kasvatuksesta oltiin yhtämieltä eikä toinen antanut lupaa jos toinen kielsi, siitä keskusteltiin sitten aikuisten kesken olisiko ratkaisu voinut olla toinen.

Lasten kasvatuksessa keskityttiin lapsiin ja yhdessäoloon, ei silloin tuijotettu älylaitteita vaan oltiin lasten kanssa, pelattiin lautapelejä, leikittiin, ulkoiltiin ja yhdessä ihmeteltiin luontoa.

Voin puhtaalla omallatunnolla sanoa, että lapsillamme on ollut onnellinen lapsuus ja sitä mieltä he ovat itsekin nyt jo aikuisina.

Jännä juttu, että noin täydellisten vanhempien kasvatuksen tuloksista tuli näin huonoja vanhempia. Aina yhtä virkistävää lukea kuinka helpoimmalla päässeen sukupolven edustaja katsoo nuorempia pitkin nenän varttaan.

Vaativa koulumaailma, koulujen vähentyneet resurssit (eli mm. ei tarpeeksi koulupsykologeja), vanhempien avioerot, yhteiskunnan koventuneet vaatimukset koulumenestyksestä, some-elämän vääristävät ulkonäkövaatimukset, perheiden lisääntyneet päihdeongelmat ja pahoinvointi sekä köyhyys.

Artikkelin mukaan nuo kaikki ovat koululaisten äkillisesti lisääntyneiden mt-ongelmien ja käytöshäiriöden taustalla.

Kodin ja perheen vakaus on varmaan kaiken lähtökohta. Lapset ja nuoret kestävät ja pystyvät torjumaan noita muita koventuneita vaatimuksia (somen ulkonäkövaatimukset, vaativa koulumaailma ja yhteiskunnan koventuneet vaatimukset opintomenestyksestä), jos omat vanhemmat ovat omistautuneet avioliitolleen ja perheelleen, eivät käytä jatkuvasti päihteitä ja talous on turvattu.

Yhden vanhemman perheissä on todella tärkeää, että se ainoa vanhempi on turvallinen eikä käytä alkoholia.

Mitä tulee noihin somen ulkonäkövaatimuksiin, niin vanhempien täytyy opettaa lapselle, että todellinen kauneus on sisäistä. Minusta se ei auta, että vain kritisoi vallitsevia ulkonäkötrendejä, vaan täytyy myös auttaa lasta luomaan käsitys siitä, mitä kauneus on.

Minusta uusperheet pitäisi kieltää lailla.

Asiantuntijatkin neuvovat, ettei puolison lapsia tarvitse rakastaa, koska rakkautta ei voi valita.

Lapsille ei kuitenkaan riitä se, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti. He kokevat joka solullaan, että perheessä on enemmän rakastettuja ja vähemmän rakastettuja lapsia.

Kun kokee tulevansa vähemmän rakastetuksi, on täysin mahdollista, että kokemus heijastuu koko loppuelämään.

Sehän aikuistenkin syrjähypyissä on yhtenä merkittävänä kriisin aiheena, että petetty kokee, ettei ole enää rakastettu, ettei ole enää ensimmäinen. Jos pettäjä selittää, että kyllä sinäkin olet minulle hirveän tärkeä, niin eipä se aivan hirveästi lohduta.

Kuitenkin lapset aivan yleisesti altistetaan järjestelyille, joissa he joutuvat kilpailemaan aikuisten rakkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on hyvä esimerkki siitä, miten aloituksia pitää lukea mediakriittisesti. Ap otti vain osan artikkelista ja jätti lainaamatta kaikki ne muut syyt (vanhempien mielenterveysongelmat, köyhyys, alkoholiongelmat jne). Aloitukseen saatiin näppärästi syyksi yhden vanhemman perheet.

En väheksy esim eron merkitystä, mutta kannattaa muistaa, ettei yhden vanhemman perhe tarkoita aina mielenterveysongelmia lapselle. Asiantuntijoiden mukaan yksi turvallinen aikuinen lapsen elämässä riittää turvaamaan tasapainoisen kasvun. Väitän, että monissa tilanteissa ero on lasten kannalta parempi kuin ydinperhe-elämän jatkaminen. Tiedän myös, että liian moni eroaa liian helposti ja itsekkäistä syistä, silloin kärsivät kaikki.

Teen lasten kanssa töitä ja ihan yhtä lailla mielenterveysongelmaisia lapsia tulee näennäisen onnellisista ydinperheistä ja vastaavasti tasapainoisia ja onnellisia lapsia yh-perheistä. Tärkeintä lapsen kanna lta on turvallinen ja tasapainoinen koti, oli vanhempia siellä kodissa 1 tai 2.

Tämä juuri. Esim. Norjassa tehdyn tutkimuksen mukaan viikko-viikko-systeemillä toimivien eroperheiden lapsilla on samanverran mielenterveysongelmia kuin ydinperheiden lapsilla. Selkeä piikki mielenterveysongelmissa on taas niiden eroperheiden lapsilla joilla toinen vanhemmista on jäänyt etäiseksi ja tapaamisia on harvoin.

Uskoisin, että sillä ovatko vanhemmat yhdessä vai ei, ei ole kummoistakaan merkitystä. Suurempi merkitys on sillä kuinka paljon vanhemmat ovat läsnä lapsensa elämässä, tukena ja turvana. 

Silloin jos eron jälkeen on tilanne, jossa toinen vanhempi katoaa syystä tai toisesta ( omasta tahdosta tai vieraannuttamisen takia), se lapsen elämä tuskin oli yhtään sen auvoisampaa siinä ydinperheviritelmässä. Eli eiköhän tuollaisen eron taustalla jo ole mt-ongelmaiset tai muuten vaan hullut vanhemmat, joilla ei ole lähtöjäänkään resursseja tervepäisten lasten kasvattamiseen.

Auttaisi varmaan tuohon yksinäisyyteen ja juurettomuuteen, jos ihmiset opettelisivat jälleen kommunikoimaan elävässä elämässä eikä somessa. Viestien tai videopuheluiden pitäis olla vaan apuväline yhteydenpidossa, ei itse tarkoitus. Mun kavereissa on monta sellaista, jotka kykenevät pelkkään viestintään mutta kasvokkain tapaaminen onkin heille ihan käsittämätön ehdotus - silti valittavat miten tylsää ja yksinäistä heidän elämänsä on.

Ja tosiaan se, kun leikkipuistossa vanhemmat selaavat puhelinta eivätkä reagoi mitenkään, kun lapsi koittaa saada heidän huomiotaan. Surullista tollanenkin :(

No omalla kohdallani yksi syy oli se, ettei kiusaamiseen puututtu millään tavalla. Koulussa ei koskaan kysytty miten mulla menee. Itse asiassa myös opettajat ihan mielellään nöyryyttivät ja mitätöivät jatkuvasti, pitivät ääliönä. Lopputulos se, etten usko kelpaavani juuri mihinkään edelleenkään, ikää lähes 30v.

Vierailija kirjoitti:

Minusta uusperheet pitäisi kieltää lailla.

Asiantuntijatkin neuvovat, ettei puolison lapsia tarvitse rakastaa, koska rakkautta ei voi valita.

Lapsille ei kuitenkaan riitä se, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti. He kokevat joka solullaan, että perheessä on enemmän rakastettuja ja vähemmän rakastettuja lapsia.

Kun kokee tulevansa vähemmän rakastetuksi, on täysin mahdollista, että kokemus heijastuu koko loppuelämään.

Sehän aikuistenkin syrjähypyissä on yhtenä merkittävänä kriisin aiheena, että petetty kokee, ettei ole enää rakastettu, ettei ole enää ensimmäinen. Jos pettäjä selittää, että kyllä sinäkin olet minulle hirveän tärkeä, niin eipä se aivan hirveästi lohduta.

Kuitenkin lapset aivan yleisesti altistetaan järjestelyille, joissa he joutuvat kilpailemaan aikuisten rakkaudesta.

Minulle olisi ihan sama onko lapsio biologinen vai ei. En voisi elää itseni kanssa jos kohtelisin lapsia eri arvoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Ne on ne pelit, joita naama ruudussa pelataan koko ajan. Onhan se ihan selvää että tämä vaikuttaa lapsen päähän.

Tai sitten yksinäinen ja kiusattu lapsi valitsee mieluummin pleikan pelaamisen kuin yksinäisen hengailun jossain ostarin kulmilla, jossa mahdollisesti kiusaajatkin pyörii.