AL: Lääkärit huolissaan: lasten mielenterveysongelmat lisääntyneet rajusti – jopa alle kouluikäiset itsetuhoisia
Mielenterveysongelmista tai käytöshäiriöistä kärsivien lasten määrä on lisääntynyt äkillisesti Tampereella ja Pirkanmaalla, uutisoi Aamulehti.
Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian klinikalle tulee jopa alle kouluikäisiä lapsia, jotka käyttäytyvät itsetuhoisesti sekä alakouluikäisiä, jotka viiltelevät itseään, uutisoi Aamulehti sunnuntaina.
Lehden haastattelemien lääkärien mukaan lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ja käytöshäiriöiden äkilliseen lisääntymiseen Tampereella ja Pirkanmaalla vaikuttaa vaativa koulumaailma sekä koulujen vähentyneet resurssit.
Nuorisopsykiatrian ylilääkäri Riinakerttu Kaltiala-Heino mainitsee kuitenkin myös rikkonaiset perhesuhteet. Hänen mukaansa julkisen keskustelun sävy on, että ”seuraa sydäntäsi” ja ”lapsetkin ovat onnellisia, kun sinä olet onnellinen”.
– Mielenterveysaineisto silti osoittaa, että ne nuoret oireilevat keskimäärin enemmän, joiden vanhemmat eivät asu yhdessä, Kaltaiala-Heino sanoo.
Kommentit (113)
Vanhemmat eivät enää osaa/uskalla olla vanhempia. Ei on sanana kirosana, samoin rajojen pitäminen ja se, että rutiineja toistetaan ja toistetaan elämän ensimmäiset vuodet, aikuiselle tylsää mutta lapselle ensiarvoisen tärkeätä. Some vie ajan ja energian, lapsi lykätään myös somen äärelle "viihtymään" ja liian pienenä usein hoitoon liian pitkiksi päiviksi.
T. Varhaiskasvatusalalta ja 2 teinin äiti.
Omien vanhempieni mielestä Commodore kuusnepat, Nintendot ja Segat tuntuivat kammottavilta vempeleiltä jo 80-90-luvun taitteessa. Jo tuolloin niihin koukuttui lapsia. En saanut mitään noista vaikka kuinka kerjäsin. Jälkeenpäin olen ollut kiitollinen vanhempieni valinnasta. Minua kasvatettiin siten että rohkaistiin lukemaan, tekemään taidetta ja leikkimään ulkona. Puoli ysin uutiset piti katsoa jo ihan pikkunaperosta asti.
Jotenkin koomista että nykyvanhemmat eivät anna lastensa katsoa tv-uutisia mutta muuten saavat olla tableteillaan ja kännyköillään vapaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Misä ovat hyvät isät ja hyvät aviomiehet?
Määrittele hyvä isä ja avio/avomies.
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt vuonna 1980 ja näin jälkeenpäin sitä on jo kyennyt tarkastelemaan omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan kriittisemmin. 90-luvun laman yllättäessä tuntui siltä kuin maailma olisi muuttunut harmaaksi ja kaikkia ahdisti: aikuisia masensi ja ahdisti ja tämä siirtyi myös lapsiin. Olimme jotenkin todella sekaisin silloin ja edelleen muistan lapsuudestani outoja asioita, joita ei voinut ymmärtää kuten tissibaarit, joista uutisoitiin silloin paljon. Muistan myös miten järkytyin silloin erehtyessäni selaamaan pornolehtiä jossain Anttilan lehtiosastolla.
Tätä nykyä lapsilla ja nuorilla on pääsy entistä suurempaan määrään tietoa ja kuvaa, eikä heidän mediakäyttäytymistään juurikaan hillitä. Elokuvat ovat raaempia. Sarjat ovat raaempia. Pornoa on saatavilla helposti ja pelitkään eivät ole ihan mitään leppoisia tapauksia nekään. Miten sitä osaa oikeastaan silloin lapsena käsitellä? Lisätään vielä päälle se, että miten taloushuolet, velkaantuminen tai ahdistava työelämä lyö leimansa aikuisiin ja tämä ei voi olla näkymättä myös kotonakin.
Mä muistan 90-luvulta sen, kun ostettiin paljon kirpputorilta ja olin innoissani kun sain joululahjaksi kirpparilta ostetun lelupussin. :D Lisäksi kierrätettiin vaatteita, eikä haitannut vaikka sain isoveljen sarjakuvahupparin käyttööni (joka tais olla muuten kirkkaanvihreäsininen). Sitten koulussa oli huumevalistusta jo 1-2 luokilla ja peloteltiin ettei ventovierailta saa ottaa karkkia tai rahaa. Ei mua masentanut lapsena, enemmänkin sitten vähän myöhemmin 2000-luvulla vaikka muka oli asiat muuten paremmin. :(
Vierailija kirjoitti:
Minusta uusperheet pitäisi kieltää lailla.
Asiantuntijatkin neuvovat, ettei puolison lapsia tarvitse rakastaa, koska rakkautta ei voi valita.
Lapsille ei kuitenkaan riitä se, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti. He kokevat joka solullaan, että perheessä on enemmän rakastettuja ja vähemmän rakastettuja lapsia.
Kun kokee tulevansa vähemmän rakastetuksi, on täysin mahdollista, että kokemus heijastuu koko loppuelämään.
Sehän aikuistenkin syrjähypyissä on yhtenä merkittävänä kriisin aiheena, että petetty kokee, ettei ole enää rakastettu, ettei ole enää ensimmäinen. Jos pettäjä selittää, että kyllä sinäkin olet minulle hirveän tärkeä, niin eipä se aivan hirveästi lohduta.
Kuitenkin lapset aivan yleisesti altistetaan järjestelyille, joissa he joutuvat kilpailemaan aikuisten rakkaudesta.
Kiintoisa pointti, jota en ole tullut ajatelleeksi. Itselläni ei ole uusperhekokemusta, mutta olen toki ajatellut, että totta kai suhtautuisin lämmöllä myös kumppanin jaksoon, jos sellainen tilanne tulisi eteen. Mutta tosiaan silloin ajattelee niitä mukavia tuttavien lapsia, joiden hyväksyminen on helppoa. Miten se onnistuisi, mikäli lapsi olisikin hankala ja/tai sellainen, ettei hänestä saakaan otetta? Oma lasta on varmaan luonnostaan helpompi rakastaa, vikoineen kaikkineen vaikka olisi millainen.
Uskon tulosta. Kun olin esiteini-ikäinen, niin vanhemmilla oli kriisi ja ero lähellä. Muistan sen huolen ja ahdistuksen siitä, että näenkö isää enää ollenkaan, jos niin käy, koska järkeilin, että hän saattaa silloin muuttaa vaikka kokonaan eri paikkakunnalle. Tuli valtava voimattomuuden tunne siitä, ettei omilla huolilla ole mitään arvoa aikuisten keskittyessä omiinsa.
Itse näen hyvin huolestuttavana sen, että nykylapset eivät leiki spontaanisti keskenään läheskään yhtä paljon kuin oma ikäluokkamme. Miten ne sosiaaliset taidot ja ilo ystävyydestä pääsevät kehittymään, jos vapaa omaehtoinen tekeminen on minimissään ja muita kohdataan vain koulussa ja tarkkaan ohjatuissa harrastusta?
Vai onko syy tässä sukupuolihössötyksessä? Ei anneta lapsen olla vapaasti tyttö, jos on tyttö vaan kerrotaan että saatkin olla poika.
Vierailija kirjoitti:
Itse näen hyvin huolestuttavana sen, että nykylapset eivät leiki spontaanisti keskenään läheskään yhtä paljon kuin oma ikäluokkamme. Miten ne sosiaaliset taidot ja ilo ystävyydestä pääsevät kehittymään, jos vapaa omaehtoinen tekeminen on minimissään ja muita kohdataan vain koulussa ja tarkkaan ohjatuissa harrastusta?
Voisiko tätä alapeukuttajien perustella, miksi on eri mieltä? Muistan omasta lapsuudestani, että juuri kaverit ja heidän kanssaan touhuaminen oli kaikki kaikessa. Kun sitten tuli muutto ja jonkin aikaa ei ollut kavereita, ja kaveruuteen liittyvä yhdessä tekeminen jäi pois, niin juuri se aiheutti ahdistusta.
Ei tähän ole yhtä syytä. Sen takia ihminen voi huonosti!
Olen itse eroperheestä ja ero oli hyvä. Vanhemmat joivat joka perjantai ja tappelivat. Kun tuli ero, loppui riidat mutta vanhemmat ovat käyttäneet aikaa omaan jaksamiseen ja lääkinneet omaa vointia lääkkeillä ja terapiassa mutta me lapset ei saatu puhua. Se oli vaiettu arki ja meidän perheessä kaikki voivat huonosti kuitenkin. Siihen olisi pitänyt puuttua.
Minusta jokainen häirikkö koulussa pitäisi laittaa matalalla kynnyksellä juttelemaan, ei välttämättä tarvitse olla edes terapeutti vaan hänestä kiinnostunut aikuinen!
Ei voi syyttää pelejä. Niitä on ollut meidän kaikkien aikana. Jokainen on yksilö ja häneen vaikuttaa omat arkiset asiat, myös oma persoonallisuus ja temperamentti. Sekin lapsi, joka on kiltti ja hiljainen eikä hänestä ole "ongelmaa" voi olla juuri se lapsi, joka kärsii pahasti.
Minä en ymmärrä miksi täällä puhutaan että jäämällä kulissiliittoon lapsi voisi hyvin. Tuo on juuri ongelmanratkaisu maton alle ja kuvittelua ettei hänen lapsensa ainakaan voi huonosti! Kun tässä nimenomaan on tarkoitus pohtia MIKSI näin suuri osa lapsista voi huonosti? Se lapsi, joka ei pelaa kännykkää, vanhemmat elää kulissia hampaat irvessä ovat juuri niitä TE joiden lapsi on vaarassa jäädä yksin ja sairastua.
Miksi TE ette ota päätä puskasta ja mieti miten se oma kiltti ja hiljainen lapsi voi? Tässä TE olette vastuussa omasta lapsesta, ei se että hänellä ei ole kännykkää pienenä tarkoita ette hän voi huonosti! Missään ei ole sanottu että huonosti voivalla lapsella on kännykkä tai hän on harrastamassa -joten ongelma on vaativa valmentaja???
TE käännätte silmät pois omasta lapsesta. Sanotte ettei ole ongelmaa kuin muilla. Tuossa on vääryys ja pahuus.
Ei minunkaan vanhemmat ajatelleet että voin huonosti, oli vanhemmat yhdessä tai erossa. Se ainoa asia on että joku olisi kysellyt mitä minulle kuuluu, olisi tukenut viemään harrastuksiin (en mennyt koska en uskonut itseeni).
Itse väitän että syy on muualla kuin koulussa. Koulussa päästään aika helpolla.
Vaikka tämä nyt saa varmasti alapeukkuja, mutta itse olen sitä että ongelma ei ole lapsilla liiallisesta vaatimuksessa vaan päinvastoin; nykyään ei vaadita mitään, kaikesta päästään helpolla aikuisia myöten. Sitten kun tulee eteen elämän todellisuus ja tilanteet joissa joudutaan vähän niitä hommiakin tekemään, niin ahdistustaan, syyllistetään jne.
Sitä en kiellä etteikö mielenterveysongelmat olisi lisääntyneet. Todellakin ovat ja syy löytyy juurikin tuosta ettei olla totuttu siihen että joutuu välillä menemään sinne mukavuusalueen ulkopuolelle.
Siihen sitten päälle vielä lisääntyneet avioerot, vanhempien halu elää vain sitä omaa elämää, itsekkyys, resurssien vähentäminen kouluissa, ja päiväkodeissa jne. Ihmiset palaa nykyään loppuun elämän perusasioista. Kun on liian helpolla päästy niin en yhtään ihmettele että mielenterveys kärsii. Onhan se varmasti sokki kun on pilvilinnoissa niin sanotusti eletty ja sitten joku vetääkin maan pinnalle. Se ei ole lasten ja nuorten vika eikä kaikesta voi kyllä vanhempiakaan syyttää. Itse syytän yhteiskuntaa. Kaikkea ei tarvitse eikä pidäkään tehdä puolesta. Alkaen niinkin pienistä asioista kuin automaattiset e-laskut. 30 v päästä valitetaan jos joutuu itse ajamaan autoa kun on niin vaivalloista sen sijaan että sanot vain autolle minne pitää mennä.
Jokaisella pitäisi olla kiinnostusta omaa lastaan kohtaan.
Ei ole merkitystä onko avioliitossa vai eroaako, jos on kiinnostusta siitä mitä lapselle kuuluu.
Tulee tunne tätä ketjua lukiessa että ihmiset poissulkee oman elämän, ettei se ole oma lapsi joka voi huonosti.
Ei se ole oma kiltti 10. pisteen täydellinen lapsi joka voi huonosti tai varasteleva, muille ilkeä lapsi joka kiusaa koska itsellä on varaa kalliisiin tavaroihin ja matkoihin.
Ettei se ole minun lapseni joka voi huonosti, koska pidän kiinni moraalisesti oikeasta päätöksestä olla naimisissa, vaikka se on huono liitto enkä alennu terapiaan.
Jos huonosti voivia lapsia on paljon. Miten sinun lapsesi voi?
Asun Tampereella, mutta tiedän miten omat lapset voivat.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella pitäisi olla kiinnostusta omaa lastaan kohtaan.
Ei ole merkitystä onko avioliitossa vai eroaako, jos on kiinnostusta siitä mitä lapselle kuuluu.Tulee tunne tätä ketjua lukiessa että ihmiset poissulkee oman elämän, ettei se ole oma lapsi joka voi huonosti.
Ei se ole oma kiltti 10. pisteen täydellinen lapsi joka voi huonosti tai varasteleva, muille ilkeä lapsi joka kiusaa koska itsellä on varaa kalliisiin tavaroihin ja matkoihin.
Ettei se ole minun lapseni joka voi huonosti, koska pidän kiinni moraalisesti oikeasta päätöksestä olla naimisissa, vaikka se on huono liitto enkä alennu terapiaan.Jos huonosti voivia lapsia on paljon. Miten sinun lapsesi voi?
Asun Tampereella, mutta tiedän miten omat lapset voivat.
Miksi lapset voivat niin huonosti? Voitiinko ennen paremmin vai onko tämä ongelma ollut aina joka vain sattuu purkautumaan nyt näillä sukupolvilla?
Joku on ehkä jo maininnutkin, mutta mahtaisikohan lama-ajan lapsiin kohdistunut juustohöyläleikkuri (päivähoito, opetus, sosiaali- ja terveydenhuolto jne) näkyä nyt heidän lapsissaan?
Vierailija kirjoitti:
Baby boom -lapset tekivät omista lapsistaan avainkaulalapsia. Miten avainkaulalapsella pitäisi olla kykyä hoitaa yhteisöllisesti omia lapsiaa, kun on elämänsä oppinut selviämään yksin? Nyt aikuisena baby boom -aikalaiset toteavat tehneensä oman osansa, eikä heidän tarvitse pitää huolta edes lastensa lapsista. Meillä avainkaulalapsilla olivat sentään isovanhemmat elämässämme edes jossain määrin. Uusi sukupolvi on TÄYSIN yksin. Ei ehjää kotia, vanhemmat keskittyvät itseensä ja isovanhempia ei elämässä ole. Ainoat, jotka auttavat ovat ihmisiä, joille maksetaan siitä. Heidän työpäivänsä on ohi, ei lapsella ole ketään.
Jari Sinkkonen kirjoitti taannoin hyvin tätä aihetta sivuten. Hänen mukaansa suurista ikäluokista kasvatettiin reippaita yksinpärjääjiä, ei ihme että olettavat lastensa ja lastenlastensakin pärjäävän yksin ilman isovanhempien tukea.
Vierailija kirjoitti:
Katsoitteko eilen Jyri Engströmin haastattelua? Piilaakson guruja , Googlella ollut pomona jne. Sanoi, ettei anna älypuhelimia lapsilleen ennen 12 ikävuotta. Haluaa sivistää mieluummin runoudella ja klassikko kirjallisuudella ennen kuin astuu itsensä viihdyttämisen maailmaan. Ka että nimenomaan koti olisi vapaata vyöhykettä älylaitteista. Piilaaksossa useat toimii näin, vaikka toisaalta kehittävät kyseisiä systeemejä.
Kaksinaismoralismia.
Faith kirjoitti:
Vaativa koulumaailma, koulujen vähentyneet resurssit (eli mm. ei tarpeeksi koulupsykologeja), vanhempien avioerot, yhteiskunnan koventuneet vaatimukset koulumenestyksestä, some-elämän vääristävät ulkonäkövaatimukset, perheiden lisääntyneet päihdeongelmat ja pahoinvointi sekä köyhyys.
Artikkelin mukaan nuo kaikki ovat koululaisten äkillisesti lisääntyneiden mt-ongelmien ja käytöshäiriöden taustalla.
Kodin ja perheen vakaus on varmaan kaiken lähtökohta. Lapset ja nuoret kestävät ja pystyvät torjumaan noita muita koventuneita vaatimuksia (somen ulkonäkövaatimukset, vaativa koulumaailma ja yhteiskunnan koventuneet vaatimukset opintomenestyksestä), jos omat vanhemmat ovat omistautuneet avioliitolleen ja perheelleen, eivät käytä jatkuvasti päihteitä ja talous on turvattu.
Yhden vanhemman perheissä on todella tärkeää, että se ainoa vanhempi on turvallinen eikä käytä alkoholia.
Mitä tulee noihin somen ulkonäkövaatimuksiin, niin vanhempien täytyy opettaa lapselle, että todellinen kauneus on sisäistä. Minusta se ei auta, että vain kritisoi vallitsevia ulkonäkötrendejä, vaan täytyy myös auttaa lasta luomaan käsitys siitä, mitä kauneus on.
Monella vanhemmalla on eettisesti kestävät arvot hukassa. Näkeehän tällä palstalla. Henkisesti lapsen tasolla olevat leikkivät vanhempaa.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Vaativa koulumaailma, koulujen vähentyneet resurssit (eli mm. ei tarpeeksi koulupsykologeja), vanhempien avioerot, yhteiskunnan koventuneet vaatimukset koulumenestyksestä, some-elämän vääristävät ulkonäkövaatimukset, perheiden lisääntyneet päihdeongelmat ja pahoinvointi sekä köyhyys.
Artikkelin mukaan nuo kaikki ovat koululaisten äkillisesti lisääntyneiden mt-ongelmien ja käytöshäiriöden taustalla.
Kodin ja perheen vakaus on varmaan kaiken lähtökohta. Lapset ja nuoret kestävät ja pystyvät torjumaan noita muita koventuneita vaatimuksia (somen ulkonäkövaatimukset, vaativa koulumaailma ja yhteiskunnan koventuneet vaatimukset opintomenestyksestä), jos omat vanhemmat ovat omistautuneet avioliitolleen ja perheelleen, eivät käytä jatkuvasti päihteitä ja talous on turvattu.
Yhden vanhemman perheissä on todella tärkeää, että se ainoa vanhempi on turvallinen eikä käytä alkoholia.
Mitä tulee noihin somen ulkonäkövaatimuksiin, niin vanhempien täytyy opettaa lapselle, että todellinen kauneus on sisäistä. Minusta se ei auta, että vain kritisoi vallitsevia ulkonäkötrendejä, vaan täytyy myös auttaa lasta luomaan käsitys siitä, mitä kauneus on.
Monella vanhemmalla on eettisesti kestävät arvot hukassa. Näkeehän tällä palstalla. Henkisesti lapsen tasolla olevat leikkivät vanhempaa.
Näkeehän "sen"
Vierailija kirjoitti:
Itse väitän että syy on muualla kuin koulussa. Koulussa päästään aika helpolla.
Vaikka tämä nyt saa varmasti alapeukkuja, mutta itse olen sitä että ongelma ei ole lapsilla liiallisesta vaatimuksessa vaan päinvastoin; nykyään ei vaadita mitään, kaikesta päästään helpolla aikuisia myöten. Sitten kun tulee eteen elämän todellisuus ja tilanteet joissa joudutaan vähän niitä hommiakin tekemään, niin ahdistustaan, syyllistetään jne.
Sitä en kiellä etteikö mielenterveysongelmat olisi lisääntyneet. Todellakin ovat ja syy löytyy juurikin tuosta ettei olla totuttu siihen että joutuu välillä menemään sinne mukavuusalueen ulkopuolelle.
Siihen sitten päälle vielä lisääntyneet avioerot, vanhempien halu elää vain sitä omaa elämää, itsekkyys, resurssien vähentäminen kouluissa, ja päiväkodeissa jne. Ihmiset palaa nykyään loppuun elämän perusasioista. Kun on liian helpolla päästy niin en yhtään ihmettele että mielenterveys kärsii. Onhan se varmasti sokki kun on pilvilinnoissa niin sanotusti eletty ja sitten joku vetääkin maan pinnalle. Se ei ole lasten ja nuorten vika eikä kaikesta voi kyllä vanhempiakaan syyttää. Itse syytän yhteiskuntaa. Kaikkea ei tarvitse eikä pidäkään tehdä puolesta. Alkaen niinkin pienistä asioista kuin automaattiset e-laskut. 30 v päästä valitetaan jos joutuu itse ajamaan autoa kun on niin vaivalloista sen sijaan että sanot vain autolle minne pitää mennä.
Höpö höpö. Työelämän vaatimukset ovat aivan toista luokkaa kuin vielä 80-luvulla. Samoin koulumaailma on vaativampi ja opintojen jälkeen ei välttämättä työelämä aukeakaan vaikka kuinka yrittäisi. Massatyöttömyys on tosiasia.
Kommentoit minun kirjoitustani. Mistä päättelet meidän päässeen helpoimmalla? Emme nimittäin todellakaan päässeet. Toisen vanhemmat kuolivat tapaturmaisesti jo ennen avioliittoamme, toisen asuivat kaukana. Samaan syssyyn huollettavaksi tuli myös alaikäinen sisarus. Tukiverkosto oli käytännössä nolla. SPR:n kirpputorilta raahattiin huonekalut ja toimeen tultiin sillä, mitä oli, molemmat opiskelivat vielä toisenkin lapsen syntyessä.
Tarvittiin yhteiseen hiileen puhaltamista eikä voinut mennä oma etu edellä. Siitä on hyvä avioliitto ja onnellinen lapsuus tehty, vaikka vastamäkiäkin oli ihan riittämiin.