Lue keskustelun säännöt.
ADD ja se ihana tunne kun sairastuu kunnolla, jolloin saa hetken rauhan tekemättömiltä tehtäviltä.
28.10.2018 |
Ymmärtääkö kukaan tätä? Toivon, että tulisin mahdollisimman pian kipeäksi. Korkea kuume vähintään olisi toiveissa, mutta olen nykyään alkanut toivomaan jo syöpää tms., jolloin aivot saisivat pidemmän tai jopa lopullisen tauon tältä jatkuvasti päällä olevalta itsepiinalta.
Nyt esim. kroppa muistuttaa tietyistä vaivoista (jotka vaativat loppuelämän jumppakuntoutusta) satoja-tuhansia kertoja päivässä, jolloin alkaa ahdistamaan, kun pitäisi tehdä sitä, tätä ja totakin, puhumattakaan niistä ja noista. Olen nyt siirtänyt jo vuosia noita jumppia, joita pitäisi tehdä lähes päivittäin ja kropan vaivat ovat pahentuneet jo siten, että tiettyjen liikkeiden teko alkaa olla jo hankalaa. On tämä elämä hullua, kun pitää toivoa tulevansa oikein kipeäksi.
Kommentit (147)
Jatkan vielä: kärsin migreenistä (onneksi kohtauksia on aika harvoin) ja kerran kohtauksen aikana tajusin, että eipä riitä voimia tekemättömien asioiden vatvomiseen, ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja, jos olet siellä, kerro lisää elämästäsi. Miten sait diagnoosin?
viestien nro 1 ja 2 kirjoittaja
Meillä poika on add. Sillä on kyllä niin tuulen huuhtoma takapuoli ettei ole tottakaan. Mitään huolta ei ole huomisesta, tavarat tippuvat käsistä ja jäävät niille sijoilleen. Päänsäkin hävittäisi ellei olisi kiinni hartioissa. Ihan hiton rasittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, jos olet siellä, kerro lisää elämästäsi. Miten sait diagnoosin?
viestien nro 1 ja 2 kirjoittaja
Eipä ole diagnoosia, mutta sisaruksellani on ja minä olen meistä selkeämpi tapaus. Harmi vaan, että sain tietää sisarukseni saamasta diagnoosista vasta jokin aika sitten ja olen ehtinyt elämään jo pitkään päihdeelämää ja en taida koskaan pystyä olemaan tarpeeksi kauan selvinpäin, että minut saataisiin diagnosoitua. Päihteidenkäytön lopettaminen onnistuu kyllä helposti, mutta tällöin ei mene kauaa, kun alan murtua tarkkaavaisuusoireiden edessä ja en halua enää koskaan kokea uudelleen sitä, kun henkinen murtuminen tekee minut psykoottiseksi. Elän toisinsanoen ansassa. En kestä enää oireita ilman lääkkeitä (tällä hetkellä siis helpotan oloa päihteillä), mutta en saa lääkkeitä ennen diagnoosia, kun se vaatisi selvinpäin oloa ja henkisen murtumisen ja mahdollisen psykoosin. Elämäni on lähes turhaa. Vain läheisten tunteiden huomioiminen saa minut olemaan tekemättä itsaria.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, jos olet siellä, kerro lisää elämästäsi. Miten sait diagnoosin?
viestien nro 1 ja 2 kirjoittaja
Eipä ole diagnoosia, mutta sisaruksellani on ja minä olen meistä selkeämpi tapaus. Harmi vaan, että sain tietää sisarukseni saamasta diagnoosista vasta jokin aika sitten ja olen ehtinyt elämään jo pitkään päihdeelämää ja en taida koskaan pystyä olemaan tarpeeksi kauan selvinpäin, että minut saataisiin diagnosoitua. Päihteidenkäytön lopettaminen onnistuu kyllä helposti, mutta tällöin ei mene kauaa, kun alan murtua tarkkaavaisuusoireiden edessä ja en halua enää koskaan kokea uudelleen sitä, kun henkinen murtuminen tekee minut psykoottiseksi. Elän toisinsanoen ansassa. En kestä enää oireita ilman lääkkeitä (tällä hetkellä siis helpotan oloa päihteillä), mutta en saa lääkkeitä ennen diagnoosia, kun se vaatisi selvinpäin oloa ja henkisen murtumisen ja mahdollisen psykoosin. Elämäni on lähes turhaa. Vain läheisten tunteiden huomioiminen saa minut olemaan tekemättä itsaria.
Ap
Vaikka mä elän ns. kunnollista elämää (on perhe, talo ja työ), pystyn kyllä samastumaan, vaikka oireeni eivät olekaan yhtä voimakkaat kuin sinulla. Pystyn kyllä elämään niiden kanssa, mutta olen aikamoinen ihmisraunio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä jos ihan vain valehtelisit, että et ole pitkään aikaan käyttänyt päihteitä? Ei voi olla niin vaikeaa saada apua, varsinkin jos se on tuollaisesta asiasta kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, jos olet siellä, kerro lisää elämästäsi. Miten sait diagnoosin?
viestien nro 1 ja 2 kirjoittaja
Eipä ole diagnoosia, mutta sisaruksellani on ja minä olen meistä selkeämpi tapaus. Harmi vaan, että sain tietää sisarukseni saamasta diagnoosista vasta jokin aika sitten ja olen ehtinyt elämään jo pitkään päihdeelämää ja en taida koskaan pystyä olemaan tarpeeksi kauan selvinpäin, että minut saataisiin diagnosoitua. Päihteidenkäytön lopettaminen onnistuu kyllä helposti, mutta tällöin ei mene kauaa, kun alan murtua tarkkaavaisuusoireiden edessä ja en halua enää koskaan kokea uudelleen sitä, kun henkinen murtuminen tekee minut psykoottiseksi. Elän toisinsanoen ansassa. En kestä enää oireita ilman lääkkeitä (tällä hetkellä siis helpotan oloa päihteillä), mutta en saa lääkkeitä ennen diagnoosia, kun se vaatisi selvinpäin oloa ja henkisen murtumisen ja mahdollisen psykoosin. Elämäni on lähes turhaa. Vain läheisten tunteiden huomioiminen saa minut olemaan tekemättä itsaria.
Ap
Tuli muuten mieleen, että jos pääsisit katkolle, voisiko siinä samalla toteuttaa diagnoosia? Oletko minkään päihdeklinikan asiakas? Sieltä varmasti löytyisi asiantuntevimmat neuvot asiaan. Ystäväni on päihdeklinikan asiakas, ja hän on usein ylistänyt heidän ammattitaitoaan. Hänkin on hyvin moniongelmainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, jos olet siellä, kerro lisää elämästäsi. Miten sait diagnoosin?
viestien nro 1 ja 2 kirjoittaja
Eipä ole diagnoosia, mutta sisaruksellani on ja minä olen meistä selkeämpi tapaus. Harmi vaan, että sain tietää sisarukseni saamasta diagnoosista vasta jokin aika sitten ja olen ehtinyt elämään jo pitkään päihdeelämää ja en taida koskaan pystyä olemaan tarpeeksi kauan selvinpäin, että minut saataisiin diagnosoitua. Päihteidenkäytön lopettaminen onnistuu kyllä helposti, mutta tällöin ei mene kauaa, kun alan murtua tarkkaavaisuusoireiden edessä ja en halua enää koskaan kokea uudelleen sitä, kun henkinen murtuminen tekee minut psykoottiseksi. Elän toisinsanoen ansassa. En kestä enää oireita ilman lääkkeitä (tällä hetkellä siis helpotan oloa päihteillä), mutta en saa lääkkeitä ennen diagnoosia, kun se vaatisi selvinpäin oloa ja henkisen murtumisen ja mahdollisen psykoosin. Elämäni on lähes turhaa. Vain läheisten tunteiden huomioiminen saa minut olemaan tekemättä itsaria.
Ap
Vaikka mä elän ns. kunnollista elämää (on perhe, talo ja työ), pystyn kyllä samastumaan, vaikka oireeni eivät olekaan yhtä voimakkaat kuin sinulla. Pystyn kyllä elämään niiden kanssa, mutta olen aikamoinen ihmisraunio.
Mäkin ihmettelin toistakymmentä vuotta, että miksi minua ahdistaa ja masentaa aina vaan ja miksen pysty kuuntelemaan, tekemään, suunnittelemaan, keskittymään yms. ja olin jo menettänyt kaiken toivoni elämän suhteen, kunnes sain tietää sisarukseni saamasta diagnoosista. Asumme siis kaukana toisistamme ja olemme hyvin vähän tekemisissä. Se oli ahaa-elämys ja viimein sain selityksen sille miksi elän oman järkeni vastaisesti. Hakeuduin mielenterveysväen hoiviin ja pääsin jonon jatkoksi kohti diagnosointia. Lopetin päihteiden käytön, kuten asiaan kuuluukin, että voidaan yleensäkään tehdä luotettavaa diagnosointia. Se kävi helposti, mutta viikossa olin jo täysin murtuneena sohvan pohjalla ja se ei vaatinut muuta kuin että olisi pitänyt hoitaa kotityöt.
Kuulostaa muuten todella tutulta, mutta en käytä päihteitä. Vahva epäilys ADDsta. Tämä asioiden siirtely on käytännössä menetettyä aikaa, sitä ei korvaa enää mikään. Vaikka tämä tuska on koko ajan pään sisällä, en pysty tekemään tälle mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, jos olet siellä, kerro lisää elämästäsi. Miten sait diagnoosin?
viestien nro 1 ja 2 kirjoittaja
Eipä ole diagnoosia, mutta sisaruksellani on ja minä olen meistä selkeämpi tapaus. Harmi vaan, että sain tietää sisarukseni saamasta diagnoosista vasta jokin aika sitten ja olen ehtinyt elämään jo pitkään päihdeelämää ja en taida koskaan pystyä olemaan tarpeeksi kauan selvinpäin, että minut saataisiin diagnosoitua. Päihteidenkäytön lopettaminen onnistuu kyllä helposti, mutta tällöin ei mene kauaa, kun alan murtua tarkkaavaisuusoireiden edessä ja en halua enää koskaan kokea uudelleen sitä, kun henkinen murtuminen tekee minut psykoottiseksi. Elän toisinsanoen ansassa. En kestä enää oireita ilman lääkkeitä (tällä hetkellä siis helpotan oloa päihteillä), mutta en saa lääkkeitä ennen diagnoosia, kun se vaatisi selvinpäin oloa ja henkisen murtumisen ja mahdollisen psykoosin. Elämäni on lähes turhaa. Vain läheisten tunteiden huomioiminen saa minut olemaan tekemättä itsaria.
Ap
Ai jumalavita kun on selittelyn makua. Voisitko enää yhtään reppanampi olla?
No me add:t ollaan todellakin selittelijöitä, kun kerran päästään vauhtiin. Ja jos joku on reppanampi kuin minä, niin ei kiva hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa muuten todella tutulta, mutta en käytä päihteitä. Vahva epäilys ADDsta. Tämä asioiden siirtely on käytännössä menetettyä aikaa, sitä ei korvaa enää mikään. Vaikka tämä tuska on koko ajan pään sisällä, en pysty tekemään tälle mitään.
Mä en ikinä, siis ikinä puhu tästä kenellekään. Oletan, että kukaan ei ymmärrä sitä, että joku pienikin hoidettava asia voi lamauttaa tosi pahasti. Toisaalta saan jotkut asiat hoidettua ihan hyvin, ehkä voi sanoa, että olen monessa asiassa pärjännyt ihan hyvinkin, siis siihen nähden, että todennäköisesti mulla on ADD (tmv.). Mutta jos joskus vaikka tunnen tyytyväisyyttä siitä, että olen saanut vaikkapa siivottua tai hoidettua tiskit, samalla tulee olo, että tämähän on s a a t a n a ihan normaalia, kaikki pystyvät tähän, miten voin paukutella henkseleitäni jostain imuroimisesta.
nro 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, jos olet siellä, kerro lisää elämästäsi. Miten sait diagnoosin?
viestien nro 1 ja 2 kirjoittaja
Eipä ole diagnoosia, mutta sisaruksellani on ja minä olen meistä selkeämpi tapaus. Harmi vaan, että sain tietää sisarukseni saamasta diagnoosista vasta jokin aika sitten ja olen ehtinyt elämään jo pitkään päihdeelämää ja en taida koskaan pystyä olemaan tarpeeksi kauan selvinpäin, että minut saataisiin diagnosoitua. Päihteidenkäytön lopettaminen onnistuu kyllä helposti, mutta tällöin ei mene kauaa, kun alan murtua tarkkaavaisuusoireiden edessä ja en halua enää koskaan kokea uudelleen sitä, kun henkinen murtuminen tekee minut psykoottiseksi. Elän toisinsanoen ansassa. En kestä enää oireita ilman lääkkeitä (tällä hetkellä siis helpotan oloa päihteillä), mutta en saa lääkkeitä ennen diagnoosia, kun se vaatisi selvinpäin oloa ja henkisen murtumisen ja mahdollisen psykoosin. Elämäni on lähes turhaa. Vain läheisten tunteiden huomioiminen saa minut olemaan tekemättä itsaria.
Ap
Tuli muuten mieleen, että jos pääsisit katkolle, voisiko siinä samalla toteuttaa diagnoosia? Oletko minkään päihdeklinikan asiakas? Sieltä varmasti löytyisi asiantuntevimmat neuvot asiaan. Ystäväni on päihdeklinikan asiakas, ja hän on usein ylistänyt heidän ammattitaitoaan. Hänkin on hyvin moniongelmainen.
Lähtisin mielelläni vaikka suljettuun laitokseen, jotta pystyisin olemaan tarvittavat kuukaudet ilman kiellettyjä stimulantteja, mutta elämäntilanteeni ei salli sitä juuri nyt, sillä minua tarvitaan sairaiden läheisteni apuna. Olen nuorempana käynyt päihdeklinikalla muutaman viikon ajan sen jälkeen, kun kävin läpi vajaan viikon psykoosin rajamailla olemisen. Siellä todellakin oli asiantuntevaa väkeä, ihan kuin he olisivat itse kokeneet saman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, jos olet siellä, kerro lisää elämästäsi. Miten sait diagnoosin?
viestien nro 1 ja 2 kirjoittaja
Eipä ole diagnoosia, mutta sisaruksellani on ja minä olen meistä selkeämpi tapaus. Harmi vaan, että sain tietää sisarukseni saamasta diagnoosista vasta jokin aika sitten ja olen ehtinyt elämään jo pitkään päihdeelämää ja en taida koskaan pystyä olemaan tarpeeksi kauan selvinpäin, että minut saataisiin diagnosoitua. Päihteidenkäytön lopettaminen onnistuu kyllä helposti, mutta tällöin ei mene kauaa, kun alan murtua tarkkaavaisuusoireiden edessä ja en halua enää koskaan kokea uudelleen sitä, kun henkinen murtuminen tekee minut psykoottiseksi. Elän toisinsanoen ansassa. En kestä enää oireita ilman lääkkeitä (tällä hetkellä siis helpotan oloa päihteillä), mutta en saa lääkkeitä ennen diagnoosia, kun se vaatisi selvinpäin oloa ja henkisen murtumisen ja mahdollisen psykoosin. Elämäni on lähes turhaa. Vain läheisten tunteiden huomioiminen saa minut olemaan tekemättä itsaria.
Ap
Tuli muuten mieleen, että jos pääsisit katkolle, voisiko siinä samalla toteuttaa diagnoosia? Oletko minkään päihdeklinikan asiakas? Sieltä varmasti löytyisi asiantuntevimmat neuvot asiaan. Ystäväni on päihdeklinikan asiakas, ja hän on usein ylistänyt heidän ammattitaitoaan. Hänkin on hyvin moniongelmainen.
Lähtisin mielelläni vaikka suljettuun laitokseen, jotta pystyisin olemaan tarvittavat kuukaudet ilman kiellettyjä stimulantteja, mutta elämäntilanteeni ei salli sitä juuri nyt, sillä minua tarvitaan sairaiden läheisteni apuna. Olen nuorempana käynyt päihdeklinikalla muutaman viikon ajan sen jälkeen, kun kävin läpi vajaan viikon psykoosin rajamailla olemisen. Siellä todellakin oli asiantuntevaa väkeä, ihan kuin he olisivat itse kokeneet saman.
Ok, ymmärrän. Entä joku ryhmä, oletko käynyt semmoisessa? Tuo mainitsemani ystävä on käynyt jossain ryhmässä, on kuulemma helpottanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon koko elämäni yrittänyt peitellä sitä, että en vain pysty siihen, mihin muut. Vanhempani eivät koskaan huolehtineet koulunkäynnistäni, koska isoveljeni oli kunnollinen ja hoiti hommansa itse. Mulla oli sitten usein kirjat kotona ja läksyt tekemättä, ja häpesin sitä ihan hirveästi. Siitä kai tämä salailu johtaa juurensa. En koskaan puhu kellekään, miten valtavia haasteita "normaali" elämä tuottaa, kärsin vain itsekseni. Kaikki ne kerrat, jotka olen yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla niin kuin muutkin!
nro 1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa muuten todella tutulta, mutta en käytä päihteitä. Vahva epäilys ADDsta. Tämä asioiden siirtely on käytännössä menetettyä aikaa, sitä ei korvaa enää mikään. Vaikka tämä tuska on koko ajan pään sisällä, en pysty tekemään tälle mitään.
Mä en ikinä, siis ikinä puhu tästä kenellekään. Oletan, että kukaan ei ymmärrä sitä, että joku pienikin hoidettava asia voi lamauttaa tosi pahasti. Toisaalta saan jotkut asiat hoidettua ihan hyvin, ehkä voi sanoa, että olen monessa asiassa pärjännyt ihan hyvinkin, siis siihen nähden, että todennäköisesti mulla on ADD (tmv.). Mutta jos joskus vaikka tunnen tyytyväisyyttä siitä, että olen saanut vaikkapa siivottua tai hoidettua tiskit, samalla tulee olo, että tämähän on s a a t a n a ihan normaalia, kaikki pystyvät tähän, miten voin paukutella henkseleitäni jostain imuroimisesta.
nro 1
Niin tuttua...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, jos olet siellä, kerro lisää elämästäsi. Miten sait diagnoosin?
viestien nro 1 ja 2 kirjoittaja
Eipä ole diagnoosia, mutta sisaruksellani on ja minä olen meistä selkeämpi tapaus. Harmi vaan, että sain tietää sisarukseni saamasta diagnoosista vasta jokin aika sitten ja olen ehtinyt elämään jo pitkään päihdeelämää ja en taida koskaan pystyä olemaan tarpeeksi kauan selvinpäin, että minut saataisiin diagnosoitua. Päihteidenkäytön lopettaminen onnistuu kyllä helposti, mutta tällöin ei mene kauaa, kun alan murtua tarkkaavaisuusoireiden edessä ja en halua enää koskaan kokea uudelleen sitä, kun henkinen murtuminen tekee minut psykoottiseksi. Elän toisinsanoen ansassa. En kestä enää oireita ilman lääkkeitä (tällä hetkellä siis helpotan oloa päihteillä), mutta en saa lääkkeitä ennen diagnoosia, kun se vaatisi selvinpäin oloa ja henkisen murtumisen ja mahdollisen psykoosin. Elämäni on lähes turhaa. Vain läheisten tunteiden huomioiminen saa minut olemaan tekemättä itsaria.
Ap
Tuli muuten mieleen, että jos pääsisit katkolle, voisiko siinä samalla toteuttaa diagnoosia? Oletko minkään päihdeklinikan asiakas? Sieltä varmasti löytyisi asiantuntevimmat neuvot asiaan. Ystäväni on päihdeklinikan asiakas, ja hän on usein ylistänyt heidän ammattitaitoaan. Hänkin on hyvin moniongelmainen.
Lähtisin mielelläni vaikka suljettuun laitokseen, jotta pystyisin olemaan tarvittavat kuukaudet ilman kiellettyjä stimulantteja, mutta elämäntilanteeni ei salli sitä juuri nyt, sillä minua tarvitaan sairaiden läheisteni apuna. Olen nuorempana käynyt päihdeklinikalla muutaman viikon ajan sen jälkeen, kun kävin läpi vajaan viikon psykoosin rajamailla olemisen. Siellä todellakin oli asiantuntevaa väkeä, ihan kuin he olisivat itse kokeneet saman.
Ok, ymmärrän. Entä joku ryhmä, oletko käynyt semmoisessa? Tuo mainitsemani ystävä on käynyt jossain ryhmässä, on kuulemma helpottanut.
Aion kyllä ottaa yhteyttä paikalliseen päihdeklinikkaan. Olen vain yllätys yllätys siirtänyt yhteydenottoa jo pari kuukautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, jos olet siellä, kerro lisää elämästäsi. Miten sait diagnoosin?
viestien nro 1 ja 2 kirjoittaja
Eipä ole diagnoosia, mutta sisaruksellani on ja minä olen meistä selkeämpi tapaus. Harmi vaan, että sain tietää sisarukseni saamasta diagnoosista vasta jokin aika sitten ja olen ehtinyt elämään jo pitkään päihdeelämää ja en taida koskaan pystyä olemaan tarpeeksi kauan selvinpäin, että minut saataisiin diagnosoitua. Päihteidenkäytön lopettaminen onnistuu kyllä helposti, mutta tällöin ei mene kauaa, kun alan murtua tarkkaavaisuusoireiden edessä ja en halua enää koskaan kokea uudelleen sitä, kun henkinen murtuminen tekee minut psykoottiseksi. Elän toisinsanoen ansassa. En kestä enää oireita ilman lääkkeitä (tällä hetkellä siis helpotan oloa päihteillä), mutta en saa lääkkeitä ennen diagnoosia, kun se vaatisi selvinpäin oloa ja henkisen murtumisen ja mahdollisen psykoosin. Elämäni on lähes turhaa. Vain läheisten tunteiden huomioiminen saa minut olemaan tekemättä itsaria.
Ap
Tuli muuten mieleen, että jos pääsisit katkolle, voisiko siinä samalla toteuttaa diagnoosia? Oletko minkään päihdeklinikan asiakas? Sieltä varmasti löytyisi asiantuntevimmat neuvot asiaan. Ystäväni on päihdeklinikan asiakas, ja hän on usein ylistänyt heidän ammattitaitoaan. Hänkin on hyvin moniongelmainen.
Lähtisin mielelläni vaikka suljettuun laitokseen, jotta pystyisin olemaan tarvittavat kuukaudet ilman kiellettyjä stimulantteja, mutta elämäntilanteeni ei salli sitä juuri nyt, sillä minua tarvitaan sairaiden läheisteni apuna. Olen nuorempana käynyt päihdeklinikalla muutaman viikon ajan sen jälkeen, kun kävin läpi vajaan viikon psykoosin rajamailla olemisen. Siellä todellakin oli asiantuntevaa väkeä, ihan kuin he olisivat itse kokeneet saman.
Ok, ymmärrän. Entä joku ryhmä, oletko käynyt semmoisessa? Tuo mainitsemani ystävä on käynyt jossain ryhmässä, on kuulemma helpottanut.
Aion kyllä ottaa yhteyttä paikalliseen päihdeklinikkaan. Olen vain yllätys yllätys siirtänyt yhteydenottoa jo pari kuukautta.
Yllätys yllätys :)
Vierailija kirjoitti:
No mitä jos ihan vain valehtelisit, että et ole pitkään aikaan käyttänyt päihteitä? Ei voi olla niin vaikeaa saada apua, varsinkin jos se on tuollaisesta asiasta kiinni.
En minä valehtelemalla voi itseäni auttaa. Enempää en näe syytä tähän selitellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa muuten todella tutulta, mutta en käytä päihteitä. Vahva epäilys ADDsta. Tämä asioiden siirtely on käytännössä menetettyä aikaa, sitä ei korvaa enää mikään. Vaikka tämä tuska on koko ajan pään sisällä, en pysty tekemään tälle mitään.
Mä en ikinä, siis ikinä puhu tästä kenellekään. Oletan, että kukaan ei ymmärrä sitä, että joku pienikin hoidettava asia voi lamauttaa tosi pahasti. Toisaalta saan jotkut asiat hoidettua ihan hyvin, ehkä voi sanoa, että olen monessa asiassa pärjännyt ihan hyvinkin, siis siihen nähden, että todennäköisesti mulla on ADD (tmv.). Mutta jos joskus vaikka tunnen tyytyväisyyttä siitä, että olen saanut vaikkapa siivottua tai hoidettua tiskit, samalla tulee olo, että tämähän on s a a t a n a ihan normaalia, kaikki pystyvät tähän, miten voin paukutella henkseleitäni jostain imuroimisesta.
nro 1
Joo ymmärrän. Jo tiskaamisesta pitäisi tulla tunnustusta vaikka mitalin muodossa ja jos koko kämpän saa siivottua, niin torilla tavataan.
Mä oon jo vuosia epäillyt, että mulla olis ADD, ja tuo kuulostaa niin mun elämältä, ettei ole tosikaan. Koko ajan painaa joku asia, jota en ole tehnyt, ja se on halvauttavaa. Nyt aivan hirveä ahdistus siitä, että en saa kämppää koskaan järjestykseen, kahlaan polvia myöten tavarassa, eikä kukaan muu yritä tehdä mitään järjestyksen eteen.