Lue keskustelun säännöt.
Inhoan miestäni.Lähteä en voi.
Nöyryytetty
12.09.2018 |
Tarinani on hankala ja kirjoitan siksi,ettei ole kenelle murhettani jakaa. Olen ollut umpikujassa jo vuosia mutta en löydä ulospääsyä. Naimisissa pian 20 v. Vaikeita asioita ollut.3 lasta ,uusi talo ja päällisin puolin asiat Ok. Mieheni on vain niin ärsyttävä,ilkeä,itseään täynnä oleva,narsismiin taipuvainen. Inhoan häntä. Toki minussakin on vikani,hän niistä kyllä jaksaa muistuttaa. Hänessä ei ole vikaa,tietenkään. Minulla ei ole yhtään ystävää,sukulaisiin välit ovat menneet. Meillä ei ole koskaan ollut lasten kanssa hoitoapua,on pärjätty omillamme. Lapset harrastavat aktiivisesti ja koulut sujuu. Kotona kuitenkin kärsivät inttämisistämme,esikoinen varsinkin. Mieheni on aina oikeassa kaikesta,jos olen eri mieltä saan kuulla haukut. Hän nöyryyttää minua omasta mielestäni. Väkivaltaa (fyysistä) ei ole, mutta olen itse täysin loppu ollut jo vuosia. Taloudellisesti olen riippuvainen miehestä,vaikka töissä käyn. En voi lähteä koska tiedän että mies ja sukunsa saisi sellaisen sotatilan että pelkään menettäväni lapset. En kestäisi olla heistä erossa. Enkä erottaa heitä toisistaan. Lapset nyt 15,11,9. Oma paha oloni alkaa olla sietämätön,saan olla aina varuillani koska mies saattaa hetkessä kääntyä hyväntuulisesta ilkeäksi,mitään ei saisi sanoa ”vastaan”. Hän ei kuuntele,,ei tue,ei ota minua huomioon millään tavalla. Seksuaalisesti pidän häntä ällöttävänä,mutta olen jo tottunut siihen ettei 15 vuoteen ole mitään tuntunut sängyssä,mies tulee 2 minuutissa ja jättää siihen. No,pärjään senkin asian kanssa. En vsin jaksaisi tätä kaikkea,en halunnut tätä elämältä. Haluaisin vaihtaa ajatuksia onko muilla samankaltaista? Ehkä lähden kun lapset isompia,sitten ei enää tarvitse kestää.
Kommentit (193)
Minä lähtisin joka tapauksessa. Voit löytää kuule onnellisenkin parisuhteen joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nöyryytetty kirjoitti:
...Minulla ei ole yhtään ystävää,sukulaisiin välit ovat menneet...
Ulkopuolisena on helppo sanoa että eroa, jos ihan toivotonta on niin ei siinä silloin ole järkeä sinnitellä. Käytännössähän asiat on tietenkin monimutkaisempia. Tuohon kohtaan ettei ole ystäviä tai omiin sukulaisiin yhteyttä, kantsii kuitenkin tehdä muutos, rupea vaikkapa niitä ehjäilemään.
Ei noille taloudellisille asioille kannata liian isoa painoarvoa laittaa. Jos on toivotonta niin mikä se tilanne on silloin kun lapset tarpeeksi isoja jotta voit erota? Huonoimmassa tapauksessa taloudellisesti on vielä järjettömämpää erota sitten myöhemmin. Jos nyt niin sinähän voit ruveta rakentamaan omaa elämää ja ehkäpä taloudelliset seikat tulevaisuudessa ovat siten paremmat verrattuna myöhempään eroon.
Kantsii mietiskellä näitä kaikenmaailman asioita monelta kantilta.
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Ei ole kokemusta, mutta sinua haluan kannustaa. Tee kuten eka vastaaja ehdotti, säästä itsellesi rahaa ja siedä vielä seuraavat kolme vuotta. Esikoinen on silloin jo täysi-ikäinen, ja pieninkin saa päättää missä haluaa asua.
Kestät kyllä kolme vuotta, kun olet tuollaista jaksanut jo 15 vuotta! Tsemppasin itseäsi jaksamaan vähän vielä ja järjestele koko ajan pikkuisen asioitasi. Jos kerran olet varma että vielä et voi erota.
Missään nimessä et loppuiäksesi tuohon sitten jää! Johan sinun ihmisarvosi tuossa on poljettu!
Minulla on kyllä säästöjä jonkin verran. Mutta huomattava muutos olisi lapsille jos haluaisin erota.Kalliit harrastukset pitäisi lopettaa,menisi talo ja tulisi muutto toiselle alueelle. Näistä olen yrittänyt pitää kiinni ja sen vuoksi jaksaa tätä kaikkea. Helpottaisi jos olisi edes yksi ystävä. Jos hakisin eroa jäisin ihan yksin. Mieheni nostaisi sellaisen metakan ja hän on tottunut saamaan kaiken mitä haluaa.Valitettavasti on myös saanut.Hänelle ei sanota ei. Olen myyneitä asioita usean vuoden miettinyt,en vain voi lähteä vielä. Olen joutunut elämään mieheni sääntöjen mukaisesti,teen kaiken kuten hän määrää muuten tulee riita jossa annan aina periksi koska olenhan se,joka on väärässä. Olen luopunut kaikesta mutä halusin,paitsi lapsista,heidän eteensä teen kaikkeni. En mm. saa matkustaa (koska mies ei halua mun tekevän niin.) rahat käytettävä mielummin edim.kalliiseen ruokaan (meillä ei osteta nautasika-jauhelihaa jne..) jos tuon kaupasta jotain väärää miehen mielestä ,saan haukut. Häntä pitää kyllä muistaa kehua ja arvostaa tekemisistään. Pelkään häntä,tai hänen reaktioitaan. Nytkin jo ajattelin,jos tänä teksti jotenkin joutuisi hänen luettavakseen..
Neuvoa en osaa, mutta halusin kertoa että et ole ainut. Itse olen myös naimisissa narsistisia piirteitä omaavan miehen kanssa ja elämä on silkkaa helvettiä. Lapset vielä tosi pieniä, yritän sinnitellä vielä vuoden, pari. Pelkonani vain on, että olen vuoden kuluttua jo niin pirstaleina etten sitten ikinä lähde.
Sinun lapsesi ovat jo isoja ja sulla on työpaikkakin; sinuna kyllä lähtisin. Ei se mies saa sulta lapsia vietyä ja sukulaisten kanssa toimimiseen pitää vaan vetää tiukat rajat. Jos ovat lapsille tärkeitä niin yhteys on hyvä säilyttää mutta niin, että näkevät vain lapsia jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kyllä säästöjä jonkin verran. Mutta huomattava muutos olisi lapsille jos haluaisin erota.Kalliit harrastukset pitäisi lopettaa,menisi talo ja tulisi muutto toiselle alueelle. Näistä olen yrittänyt pitää kiinni ja sen vuoksi jaksaa tätä kaikkea. Helpottaisi jos olisi edes yksi ystävä. Jos hakisin eroa jäisin ihan yksin. Mieheni nostaisi sellaisen metakan ja hän on tottunut saamaan kaiken mitä haluaa.Valitettavasti on myös saanut.Hänelle ei sanota ei. Olen myyneitä asioita usean vuoden miettinyt,en vain voi lähteä vielä. Olen joutunut elämään mieheni sääntöjen mukaisesti,teen kaiken kuten hän määrää muuten tulee riita jossa annan aina periksi koska olenhan se,joka on väärässä. Olen luopunut kaikesta mutä halusin,paitsi lapsista,heidän eteensä teen kaikkeni. En mm. saa matkustaa (koska mies ei halua mun tekevän niin.) rahat käytettävä mielummin edim.kalliiseen ruokaan (meillä ei osteta nautasika-jauhelihaa jne..) jos tuon kaupasta jotain väärää miehen mielestä ,saan haukut. Häntä pitää kyllä muistaa kehua ja arvostaa tekemisistään. Pelkään häntä,tai hänen reaktioitaan. Nytkin jo ajattelin,jos tänä teksti jotenkin joutuisi hänen luettavakseen..
Ensinnäkin, mutta toiselle alueelle ei välttämättä ole huono asia. Mitä harrastuksiin tulee, mieskin on velvollinen elättämään lapsia eron jälkeen. Toisaalta, sitten saisit itse päättää rahojen käytöstä ja ruuista säästäisit - ja saisit tehdä tahtosi mukaan muissakin aisoisssa. Elämä saattaisi maistua paljon paremmalta.
7 jatkaa: jos suurin syysi jäämiseen on materia, niin mieti, onko se tosiaan sen arvoista! Tuollaisessa tilanteessa eläminen todennäköisesti monella tasolla haitallista lapsillesi. Lapsille riittää ihan normaali elämä ja harrastukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teet lapsillesi valtavan karhunpalveluksen jäämällä. Todennäköisesti ovat ahdistuneita kodin ilmapiiristä ja tulevat aikuisina toistamaan nyt näkemiään virheitä omissa parisuhteissaan - kotoahan se malli opitaan. Ei tuo paljon pahemmaksi voi enää mennä, lähde ihmeessä. Raha on sivuseikka tässä maailmassa jos elintaso hieman notkahtaa, ihmiset ovat paljon tärkeämpiä, aina! Paljon tsemppiä!
Äänitä näitä riitoja, ja katso ettet itse puhu sopimattomia vaan olet sovitteleva. On sitten oikeudessa kättä pitempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teillä avioehtoa? Jos ei, niin erossa saat puolet. Talo myyntiin tai mies lunastaa sen sulta, siinäpä sulle massia perustaa uusi elämä.
Sovitte oikeusteitse lasten huoltajuuksista. Elatusmaksuja jos jompikumpi joutuu maksamaan, niin virallisia reittejä niin, että saa laitettua perintään jos ei maksa.
Vaikka olisikin avioehto, niin tyhjän päälle et jää.
Mun vanhemmilla oli vähän samanlainen tilanne ja "lasten takia" sinnittelivät yhdessä. Meille olisi kaikille ollut helpompaa jos olisivat eronneet, se päivittäinen riitely on kamalaa kuunneltavaa ja kireä ilmapiiri vaikuttaa koko perheen tekemisiin.
Ja huom, noi lasten harrastukset kuuluu kyllä molemmille vanhemmille kustannettavaksi.
Ota asioista selvää ja kysy vaikka lakimieheltä neuvoja, miten kannattaa toimia.
Ei se lasten onnellinen lapsuus ole yhtä kuin kalliit harrastukset ja hieno koti. Lisäksi mieleen tuli ettei lapset opi isältään tuota narsistista käyttäytymistä. Pakkaa vaivihkaa tavaroita kasaan ja vie vaikka jonnekin varastoon säilöön. Jos pystyt niin ota nauhalle riitoja ym. Toisinsanoen turvaa selustaasi. Jos olette naimisissa niin tulet kyllä saamaan osuutesi, että et ihan tyhjille putoa. Taistele lapsistasi äläkä anna narsistille mitään aseita sinua vastaan. Ja nyt olisi aika ottaa yhteyttä sukulaisiin, uskon että joku on valmis auttamaan. Veri on vettä sakeampaa. Tsemppiä sinulle! ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastanneille tulee tunne että ehkä en olekaan yksin.Tämä on vai niin että lapset ovat kaikki mitä olen häneltä ”saanut” enkä vain voi lähteä heidän vuokseen nyt. Suututtaa miten toinen on noin suppeakatseinen,näkee vain itsensä ja kaiken huipuksi syyttää minua itsekeskeisyydestä.Välillä kaikki mistä hän minua syyttää on se,mitä hän itse tekee. Ja raivoaa jos uskallan väittää muuta. Pöyristyttävän raivostuttavaa.
Olen menettänyt täysin itsetuntoni,en näe elämässä kuin tätä yhtä ja samaa.
On toki hänessä puolensakin,on ns. hyvä isä ja rehellinen,ei juo eikä ole väkivaltainen. Mutta joskus vain mietin ja toivon että olisi tunneyhteys ,ja tasapaino. Ainaisen nöyryyttämiseen sijaan. Olen maininnut hänelle nöyryyttämisen tunteesta,se sai aikaan melkoisen raivon. Enää en mainitse ,hiljaa hyväksyn kaiken mitä sanoo ja tekee.
Olin itse lähes 20 vuotta liitossa jossa ei tuntunut hyvältä ja toisen mielialaa sai aina arvailla. Eikä hän ollut koskaan väärässä. Eroa mietin usein, mutta ajattelin liikaa juuri sitä, miten pärjään, miten käy lasten jne. Kun sitten lopulta hänen tyhmän toimintansa vuoksi sain hyvän syyn lähteä, enpä ole katunut. Omaisuus meni, mutta tilalle tuli iloinen ja levollinen mieli. Ei niitä asioita voi edes verrata.
Nyt 10 vuotta jälkeenpäin en halua edes ajatella, millainen tilanteeni olisi, jos en olisi lähtenyt. Nythän se elämä vasta on löytynyt! Vapaus, mukavuus, rauha, aikaa itselle ja ystäville. Ja uusi mahtava parisuhde, jota parempaa en osaa kuvitella. Älä siis tuhlaa elämääsi enää yhtä ainoaa päivää vaan päätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ihan samassa tilanteessa ja samoista syistä ei ole ollut voimia lähteä, edelleenkään. Silti nyt kun löysin miehelleni parikymmentä vuotta sitten kirjoittamani kirjeen ja silloiset päiväkirjamerkintäni, tajusin että hän todellakaan ei ole muuttunut paitsi ikävä kyllä empatiakyvyttömyys ja vihaisuus vain vahvistuneet.
Jotenkin aina olen halunnut uskoa että ihminen voi kehittyä/muuttaa itse itseään ja tässä tapauksessa esimerkiksi mieheni oppia huomioimaan myös muita. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Nyt mietin itse mitä voisin tehdä, lapset ovat jo isoja ja sanoneet kotona olevan ahdistavaa kun riitelemme. Joten mieti tätä. Itse siivoilen kamppeitani ja päättänyt keskittyä tekemään omia juttujani ja yhteisiä puuhia lasten kanssa. Lapset eivät ole liittoutuneet isäänsä vastaan mutta toki tuntevat surua puolestani. Lähtisin heti jos saisin asiat (asunto, työ, rahatilanne ym.) kuntoon.
Jos joku kysyy miksi menemme yhteen tällaisten miesten kanssa niin kerron: ei ollut lainkaan tällainen vaan varsin huomioiva seurusteluaikana. Sitten jokin muuttui.
Luulen että se aika päätökseen tulee kyllä. Sitä vain miettii omaa sietokykyä ja sitä jos toinen vaikka muuttuisikin. Ja korostan sitä että minussakin on huonot puoleni,varmasti.
Taloudellinen puoli on sanellut liikaa,tiedostan sen kyllä. Olen itse lapsuuteni viettänyt yh-äidin kanssa ja muistan sen kun aina oli rahasta puute,ei ollut mitä muilla oli.En halunnut sitä omilleni. Kahdella lapsella on tosi kalliit harrastukset jotka minä maksan,kuussa Yht.600€. Ne pitäisi lopettaa. Asuinalueelle tuskin voisimme jäädä.
Miten olen antanutkin mennä tähän pisteeseen .. en halua katsoa 10 vuoden päästä tätä samaa.
Harrastukset ja asuinalue eivät ole mitään sen rinnalla että tarjoat lapsillesi mallin jossa yksi käyttäytyy kuin ihmispeto, ja toinen nielee tarjottua p*skaa 20 vuotta putkeen.
Ei ole mikään toimiva malli tuo, ei pojille eikä tytöille.
Järjestä asiasi kuntoon ja eroa. Lapsesi tulevat vielä kiittämään sinua jos ymmärtävät yhtään tilannetta.
Ap jatkaa. Olen tietoinen siitä että lapset ahdistuvat. Mutta pitävät silti isästään. Toki huomaan että osaavat hekin lukea milloin isä mahd.on pahalla päällä,silloin tulevat siitä minuakin varoittamaan. Esim eilen mies korjasi autoa vesisateessa,sen jälkeen minun tehtävä oli häntä kehua kuinka vaativa homma ja voi voi vielä vesisateessa. Kolme asiaa piti mainita,kaksi ei kuulemma riittänyt.Tytärkin ehti jo sanoa et iskä varmaan ragee kun sataa. Mitäpä minä tein sillä välin,ihan perusjuttuja kuten pyykinlaittoa,ruokaa,siivoamista-nehän on niitä asioita jotka vaan tapahtuu eikä tarvi arvostaa.
Meilläkään mies ei arvosta tippaakaan sitä mitä minä teen. Itse tekee vain ne asiat jotka häntä huvittavat ja huoltaa esim. auton, sitähän pitää kohdella hyvin. Ei yhtään kestä jos häntä pyytää nätisti vaikka tekemään jotakin koska kaikki tuommoinen on hänen mielestään komentelua ja häntähän ei kukaan määrää. Ei myöskään oma-aloitteisesti tarjoa apua.
Vierailija kirjoitti:
7 jatkaa: jos suurin syysi jäämiseen on materia, niin mieti, onko se tosiaan sen arvoista! Tuollaisessa tilanteessa eläminen todennäköisesti monella tasolla haitallista lapsillesi. Lapsille riittää ihan normaali elämä ja harrastukset.
Mistä näitä pikkurouvia oikein sikiää,raha ei ole tärkeetä mutta rahaa pitäisi olla/saada ja miehessä nyt vika on ja lapset kärsii . Huh!
12 vuotias lapsi saa jo sanoa mielipiteensä siitä haluaako olla äitin vai isän kanssa.
Yritä laittaa rahaa jemmaan (mieheltä salaa tietty) seuraavat 3 vuotta, jotta pääset tarvittaessa lähtemään jos tilanne niin vaatii.
Koita jaksaa. Kyllä sä pärjäät.