Inhoan miestäni.Lähteä en voi.

Vierailija kirjoitti:

Ap vielä. Osaan jättää ilkeät kommentit arvoonsa sillä tiesin niitä tulevan,en Ile myöskään mikään tyttönen enää. Ne,ketkä puhuvat omasta kokemuksesta kyllä erottuu joukosta. Sanoisin että suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin se tukiverkko,edes yksi ystävä,mitä minulla taas ei ole. Ystävät jotenkin katosivat vuosien varrella..ennole kovinkaan sosiaalinen ihminen osaksi kiitos töitten, kun joudun päivät pitkät keskustelemaan työssäni.

En siis puolustele itseäni,tietysti olen se vaikea ihminen minäkin-alan jopa itse siihen uskoa.

Olipa lohduttavaa että muitakin on,ketkä sinnittelevät paskassa suhteessa.

Ne joiden kaikki ystävät "jotenkin katoavat" ovat vtumaisia tyyppejä.

Poikkeuksetta.

Vierailija kirjoitti:

Juttusi ei kerro miehestäsi vaan sinusta.

Olet vastuunpakoilija ja selittelijä, joka ei viitsi eikä uskalla.

Leipälajisi on valittaminen.

Et pidä ihmisistä etkä tule toimeen kenenkään kanssa. Sinusta ei pidetä

Voit jättää miehesi.

Mutta älä kuvittele että elämäsi siitä paranisi.

Olet loputtoman tyytymätön vastuun ulkoistaja. Pelastajaa on ihan turha odottaa.

Tämähän on kuin mieheni suusta.

Ystävien katoaminen..johtui siitä että mieheni alkoi arvostelemaan myös heitä. Ymmärsitpä muutenkin väärin tämän mitä yritän sanoa. Mutta samapa tuo,sain noteerattavia kirjoituksia jo.

Älkää vaan kaatako noita murheita lastenne niskaan. Siis AP ja muut samassa tilanteessa olevat.

Itse sain lapsena kuulla todella usein äidiltäni avautumista isäntäni. Se avautuminen päättyi aina "sitten otan eron kun lapset on isoja". Ihan kuin olisi puhunut ystävälleen, ei lapselleen. Se oli raskasta.

Oli parisuhde millainen tahansa on epärehellistä toimintaa kerätä salaa erokassaa. Etenkin kun mies kantaa suuremman vastuun perheen taloudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka selität tuota "lasten takia" soopaa, niin totuus on se että olet kermaperse jolle elintaso on tärkeintä. Ilmeisesti elelet aika leveästi kun elintaso kompensoi narsistiminuuttimunamiehesi. Onnea valitsemallasi tiellä.

Mistä tiedät tämän? Tai minkä seikkojen perusteella olet muodostanut ko.mielipiteen?

Miksi haluat puhua tällä tavalla ihmiselle joka selkeästi ainakin itse kokee olevansa heikoilla?

Mikä sulla on hätänä?

Älä hätiköi.

Valita nyt ainakin 50 vuotta.

Siihen mennessä ukko on kupsahtanut ja itse tuskastutat hoitokodissa työntekijöitä narisemalla kaikesta mahdollisesta.

Lähtisit sieltäkin, muttet voi kun elintaso laskisi.

Voi ap! En lukenut koko ketjua vielä, ainoastaan aloituksesi. Siinä oli paljon tuttua, omista kokemuksista. Olen vähän samankaltaisessa tilanteessa. En ehkä ihan noin pahassa, mutta henkisesti aivan loppu. Minun lapseni ovat 12- ja 8-vuotiaat. Mies aika samanlainen kuin sinun, olen joskus miettinyt, että narsismiin taipuvainen. Minulla ei saisi olla menoja (ja kun on, niistä maristaan ja valitetaan, epäillään etukäteen ja tehdään kaikesta mahdollisimman hankalaa), minun mielipiteeni ovat typeriä jne. Mistään asiasta ei voi hänelle sanoa vastaan, tai hän suuttuu. Välillä suuttuu, vaikken sanoisi edes vastaan, vaan ainoastaan "puhun tyhmiä". Koskaan ei tiedä milloin hän tulee töistä kotiin hyvällä (=siedettävällä) tuulella tai pahalla tuulella, jolloin katsoo oikeudekseen ilkeillä minulle (koska on stressiä, väsyttää tms.)

Eroa mietin päivittäin, ja aina se kaatuu käytännön asioihin, samantyyppisiin syihin kuin sinullakin ap. Mies on myös "luvannut" tehdä kaikesta hankalaa jos eroan. En halua pistää lapsia sellaiseen myllytykseen. Ja juuri kuten sinullakin, lapset joutuisivat luopumaan rakkaista harrastuksistaan ja monesta muusta "mukavuudesta" jos ero tulisi.

Eipä minulla mitään neuvoa ole, mutta sympatiseeraan täysillä ja tiedän, miltä sinusta ap tuntuu! <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttusi ei kerro miehestäsi vaan sinusta.

Olet vastuunpakoilija ja selittelijä, joka ei viitsi eikä uskalla.

Leipälajisi on valittaminen.

Et pidä ihmisistä etkä tule toimeen kenenkään kanssa. Sinusta ei pidetä

Voit jättää miehesi.

Mutta älä kuvittele että elämäsi siitä paranisi.

Olet loputtoman tyytymätön vastuun ulkoistaja. Pelastajaa on ihan turha odottaa.

Tämähän on kuin mieheni suusta.

Ystävien katoaminen..johtui siitä että mieheni alkoi arvostelemaan myös heitä. Ymmärsitpä muutenkin väärin tämän mitä yritän sanoa. Mutta samapa tuo,sain noteerattavia kirjoituksia jo.

Höpö höpö.

Miehen arvostelu saisi ystävät puolustamaan sua ja inhoamaan miestäsi.

Ei ihmiset ole tyhmiä.

Itsehän sinä haukut miestäsi koko ajan.

Et kerro mitään konkreettista. Pelkkää urputusta.

Tuollaisilla ihmisillä ei ystävät ja sukulaiset pysy. Kuten olet jo huomannut.

Sun elämä alkaa kohentua vain jos katsot (katsoisit) peiliin.

Ja luopuisit materian palvonnasta ja ahneudesta.

Mutta sitähän sinä et tee.

Valitettavaa kyllä olet luopunut myös lapsistasi jäämällä huonoon parisuhteeseen. Todellisuudessa olet jäänyt siihen vain itsesi ja miehesi takia. Minun äiti elää yhä tuollaisessa parisuhteessa. Kun me lapset muutimme yksitellen pois, hän ei enää osannut tai kyennyt lähteä. Nyt aikuisina meillä lapsilla on huonot välit äitiin, sillä olemme kaikki katkeria hänelle siitä, että hän ei asettanut meitä etusijalle, ollut aikuinen ja suojellut meitä lapsia isältä ja henkiseltä väkivallalta. Nyt me aikuiset lapset kärsimme tahoillamme yhä lapsuuden aiheuttamista traumoista. Siskoni jopa itse päätyi aikuisena väkivaltaiseen parisuhteeseen, sillä oli saanut äidiltä vain yhden naisena olemisen mallin: alistua, naiselle saa tehdä mitä vain. Joten lähde! Lastesi vuoksi. Mene vaikka turvakotiin, jos keksit mitään muuta ratkaisua. Oikeasti.  

Mulle on jäänyt mieleen yhden ihan samanlaisesta tilanteesta lähtemään onnistuneen kertomus tällä palstalla. Hänkin oli aloittanut lsittamalla piiloon pesämunaa ja vaatteita jne tärkeitä asiakirjoja jne. Mutta se mikä toi voimia oli lyhty ja peitto, jotka hän oli ostanut ensimmäisiksi omiksi tavarpiksi uuden tulevan kotinsa sisustukseen. Siitä aökoi uudesta elämästä haaveilu ko kreettisesti niin, että se alkoi tumtua mahdolliselta ja houkuttelevalta ja toteuttamiskelpoiselta. Se piti ensin kuvitella elävästi mielessään, jotta se tuli todeksi ajatuksissa. Siten hän uskalsi lopulta lähträ, hän tiedi mihin oli lähtemässä ja piti siitä uuden elävän mielikuvasta ja se veti häntä puoleensa, se ei ollut enää tumtematon ja pelottava.

Jos vedotaan lasten harrastuksiin, heidät laitetaan käytännössä vastuuseen aikuisten suhteesta.

Niitä harrastuksiakin voinee jatkaa jossain määrin, säästämällä jostain ja turhia tekemisiä karsien. Onko lapsilla oikeasti intoa kaikkeen? Voisiko kummit ja oma suku auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttusi ei kerro miehestäsi vaan sinusta.

Olet vastuunpakoilija ja selittelijä, joka ei viitsi eikä uskalla.

Leipälajisi on valittaminen.

Et pidä ihmisistä etkä tule toimeen kenenkään kanssa. Sinusta ei pidetä

Voit jättää miehesi.

Mutta älä kuvittele että elämäsi siitä paranisi.

Olet loputtoman tyytymätön vastuun ulkoistaja. Pelastajaa on ihan turha odottaa.

Tämähän on kuin mieheni suusta.

Ystävien katoaminen..johtui siitä että mieheni alkoi arvostelemaan myös heitä. Ymmärsitpä muutenkin väärin tämän mitä yritän sanoa. Mutta samapa tuo,sain noteerattavia kirjoituksia jo.

Höpö höpö.

Miehen arvostelu saisi ystävät puolustamaan sua ja inhoamaan miestäsi.

Ei ihmiset ole tyhmiä.

Itsehän sinä haukut miestäsi koko ajan.

Et kerro mitään konkreettista. Pelkkää urputusta.

Tuollaisilla ihmisillä ei ystävät ja sukulaiset pysy. Kuten olet jo huomannut.

Sun elämä alkaa kohentua vain jos katsot (katsoisit) peiliin.

Ja luopuisit materian palvonnasta ja ahneudesta.

Mutta sitähän sinä et tee.

Tuo se vasta on empaattinen asenne. Mieti vähän!

Shaibaa. Aina voi lähteä.

Haluan ymmärtää sinua, mutta se on vaikeaa, koska minut on kasvattanut vahva äiti jonka viesti minulle oli, että yhdenkään miehen et anna alistaa itseäsi tai kohdella itseäsi huonosti. Nyt aikuisena seurattuani lähipiirissäni kahta alistettua naista ymmärrän, miten hienon lahjan äitini on minulle tämän opetuksen myötä antanut.

Valitettavasti sinä et anna lapsillesi hyvää mallia siitä, miten naisia kohdellaan ja mitä heidän pitää sietää. Nämä tuhoisat käytösmallit ja niiden sietäminen tulevat siirtymään tavalla tai toisella lapsiisi. Jos tämä kuulostaa kovalta, sitä se onkin. Ei silittäminen saa ketään toimimaan.

Suomessa ei vain ole sellaista tilannetta, ettei oikeasti voi lähteä, varsinkin kun olet kodin ulkopuolella töissä. Sinä voit lähteä.  Jos miehesi rupeaa säätämään huoltajuuden kanssa, kerrot lastenvalvojalle tms rehellisesti kaiken miehen narsistisesta ja alistavasta käytöksestä, miten pelkäät häntä. 

Aloita siitä, että pyrit sisäistämään tämän ajatuksen: olet yhtä hyvä ja tärkeä kuin kuka tahansa. Sinun ei tarvitse sietää alistavaa ja julmaa kohtelua. Sinun oikeutesi on elää rauhassa.

Tästä viestiketjusta tuli mieleen tosi-tv-sarja alistuvista naisista.

Nämä naiset luopuvat itseään koskevasta päätäntävallasta ja jakavat neuvoja muille siitä, miten miehen valtaan alistutaan. Aivan järkyttävä ohjelma.

Katsoin sitä n. 5 minuuttia yhtenä yönä kun yritin löytää jotain kevyttä katsottavaa telkkarista. Ei ollut kovin kevyttä.

Jos nyt tuommoisessa sairaassa suhteessa haluaa ihan välttämättä olla "kunnes lapset on isoja", niin siitä ohjelmasta saa varmasti vinkkejä. Tai sitten se avaa silmät tajuamaan kuinka sairaasta kuviosta siinä on kyse.

Ohjelman nimeä en muista, mutta varmaan löytyy jos haluaa ohjelman löytää.

Vierailija kirjoitti:

Tästä viestiketjusta tuli mieleen tosi-tv-sarja alistuvista naisista.

Nämä naiset luopuvat itseään koskevasta päätäntävallasta ja jakavat neuvoja muille siitä, miten miehen valtaan alistutaan. Aivan järkyttävä ohjelma.

Katsoin sitä n. 5 minuuttia yhtenä yönä kun yritin löytää jotain kevyttä katsottavaa telkkarista. Ei ollut kovin kevyttä.

Jos nyt tuommoisessa sairaassa suhteessa haluaa ihan välttämättä olla "kunnes lapset on isoja", niin siitä ohjelmasta saa varmasti vinkkejä. Tai sitten se avaa silmät tajuamaan kuinka sairaasta kuviosta siinä on kyse.

Ohjelman nimeä en muista, mutta varmaan löytyy jos haluaa ohjelman löytää.

Alistuvat vaimot on sen sarjan nimi.

Googlella löytyy juttuja siitä.

Vierailija kirjoitti:

Juttusi ei kerro miehestäsi vaan sinusta.

Olet vastuunpakoilija ja selittelijä, joka ei viitsi eikä uskalla.

Leipälajisi on valittaminen.

Et pidä ihmisistä etkä tule toimeen kenenkään kanssa. Sinusta ei pidetä

Voit jättää miehesi.

Mutta älä kuvittele että elämäsi siitä paranisi.

Olet loputtoman tyytymätön vastuun ulkoistaja. Pelastajaa on ihan turha odottaa.

Mikä sinua vaivaa?

Vierailija kirjoitti:

Vaikka selität tuota "lasten takia" soopaa, niin totuus on se että olet kermaperse jolle elintaso on tärkeintä. Ilmeisesti elelet aika leveästi kun elintaso kompensoi narsistiminuuttimunamiehesi. Onnea valitsemallasi tiellä.

Onko tää sama k-pää koko ajan äänessä?

Tuommoisesta miehestä eroaminen ei ole helppoa.

Tiedän omasta kokemuksesta.

Lapsia en sen veijarin kanssa onneksi ehtunyt saada.

Suhde oli juuri sellainen, että tilaa ei ollut minun harrastuksilleni enkä saanut käydä missään ilman miestä. Hyvä että opiskelemaan sain alkaa.

Opiskeluihin liittyviin tapaamisiinkin mies teki yllätystarkastuksia. Tuli ovan taakse koputtelemaan ja halusi nähdä minut, etten vaan ole siellä jonkun miehen kanssa.

Eroa mietin pitkään. Yritin ottaa oman tilan tarpeeni puheeksi useita kertoja, mutta sain kuulla olevani väärässä 😲

Sitten kun päätös hahmottui päässäni, koin siitä hirveän huonoa omaatuntoa. Mietin Ihan tosissani, että miten mies pärjää ilman minua. Hän kun oli holtiton rahankäyttäjä ja minun piti antaa hänelle opintotuestani rahaa milloin mihinkin. Vuokran maksuunkaan tämä sankari ei pystynyt koskaan osallistumaan, kun aina tuli yllättäviä menoja juuri silloin.

Myöhemmin, eron jälkeen tajusin että raha oli ollut vain yksi keino hallita minua. Mihinpä minä siitä kotoa olisin ilman rahaa koskaan päässyt.

Eroa miettiessäni pelkäsin myös menettäväni kaverini. Kovasti mies minua heille haukkuikin, mutta eivät he häntä uskoneet. Kyllä he sen kuvion näkivät vaikka itse olin ollut sille täysin sokea.

Kaikki asiat, jotka saavat sinut jäämään ovat materiaa. Se on ihan valintakysymys mitä arvostaa. Voisi olla hyväkin muuttaa toiselle paikkakunnalle mahdollisimman pitkälle entisestä ja miehen suvusta. Arvosta itseäsi ja sitä, että sinulla olisi hyvä olla. Silloin on lapsillasikin. Vaikka asuisitte vanhemmassa ja pienemmässä talossa/asunnossa ilman kalliita harrastuksia.