Lue keskustelun säännöt.
Inhoan miestäni.Lähteä en voi.
Nöyryytetty
12.09.2018 |
Tarinani on hankala ja kirjoitan siksi,ettei ole kenelle murhettani jakaa. Olen ollut umpikujassa jo vuosia mutta en löydä ulospääsyä. Naimisissa pian 20 v. Vaikeita asioita ollut.3 lasta ,uusi talo ja päällisin puolin asiat Ok. Mieheni on vain niin ärsyttävä,ilkeä,itseään täynnä oleva,narsismiin taipuvainen. Inhoan häntä. Toki minussakin on vikani,hän niistä kyllä jaksaa muistuttaa. Hänessä ei ole vikaa,tietenkään. Minulla ei ole yhtään ystävää,sukulaisiin välit ovat menneet. Meillä ei ole koskaan ollut lasten kanssa hoitoapua,on pärjätty omillamme. Lapset harrastavat aktiivisesti ja koulut sujuu. Kotona kuitenkin kärsivät inttämisistämme,esikoinen varsinkin. Mieheni on aina oikeassa kaikesta,jos olen eri mieltä saan kuulla haukut. Hän nöyryyttää minua omasta mielestäni. Väkivaltaa (fyysistä) ei ole, mutta olen itse täysin loppu ollut jo vuosia. Taloudellisesti olen riippuvainen miehestä,vaikka töissä käyn. En voi lähteä koska tiedän että mies ja sukunsa saisi sellaisen sotatilan että pelkään menettäväni lapset. En kestäisi olla heistä erossa. Enkä erottaa heitä toisistaan. Lapset nyt 15,11,9. Oma paha oloni alkaa olla sietämätön,saan olla aina varuillani koska mies saattaa hetkessä kääntyä hyväntuulisesta ilkeäksi,mitään ei saisi sanoa ”vastaan”. Hän ei kuuntele,,ei tue,ei ota minua huomioon millään tavalla. Seksuaalisesti pidän häntä ällöttävänä,mutta olen jo tottunut siihen ettei 15 vuoteen ole mitään tuntunut sängyssä,mies tulee 2 minuutissa ja jättää siihen. No,pärjään senkin asian kanssa. En vsin jaksaisi tätä kaikkea,en halunnut tätä elämältä. Haluaisin vaihtaa ajatuksia onko muilla samankaltaista? Ehkä lähden kun lapset isompia,sitten ei enää tarvitse kestää.
Kommentit (193)
Aina voi lähteä eli valehtelet. Oisit vaan lähteny ennen sitä uutta taloa yms. Jos todella haluaa pois, millään tuollaisella ei ole merkitystä.Jos todella haluaa pois, löytää kyllä keinot ja on onnellinen vaikka vuokraluukussa.
Älä selittele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äänitä näitä riitoja, ja katso ettet itse puhu sopimattomia vaan olet sovitteleva. On sitten oikeudessa kättä pitempää.
Kelvanneeko todisteeksi oikeudessa jos on luvatta ja toisen tietämättä nauhoitettu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7 jatkaa: jos suurin syysi jäämiseen on materia, niin mieti, onko se tosiaan sen arvoista! Tuollaisessa tilanteessa eläminen todennäköisesti monella tasolla haitallista lapsillesi. Lapsille riittää ihan normaali elämä ja harrastukset.
Mistä näitä pikkurouvia oikein sikiää,raha ei ole tärkeetä mutta rahaa pitäisi olla/saada ja miehessä nyt vika on ja lapset kärsii . Huh!
Taidat itse kuulua noihin empatiakyvyttömiin miehiin? Fakta on, että ilman rahaa ei pärjää ja tilanne jossa asut yhteisomistuksessa olevassa talossa ja sinulla työpaikka jossa käyt töissä sieltä käsin, ei ole mitenkään tosta vain homma muuttaa koska kaikilla paikkakunnilla ei ole asuntoja/töitä aina vapaana ja asioiden järjestäminen sellaiseen kuntoon että palaset täsmäävät edes jotenkin vaatii voimia ja töitä. Jos sen kaiken joutuu miettimään ja tekemään yksin, saattaa yrittää pitää toivosta kiinni ja jäädä odottelemaan. Hieman rohkaisua ja hyvää tahtoa toivoisin ilkeilyn sijaan tilanteessa oleville!
Sellaistahan se elämä on! Muuten on aivan täydellistä (talo, lapset, työt, jne, jne), mutta kun tuo mies on aivan sietämätön. Hänen tienaamat rahat kyllä kelpaavat, mutta mielipiteet eivät. Onneksi kuitenkin sinulla on oikeat mielipiteet ja käytöstavat.
Nyt otat vaan itseäsi niskasta kiinni ja järjestät loppuelämäsi kuntoon. EI näitä asioita tule kukaan muu sinun puolestasi hoitamaan, tai lopultahan se mies saattaa hoitaa asiat kuntoon oman mielensä mukaan. Sitäkö haluat jäädä kyyryssä odottamaan?
Nykyään ei naiset ole enää riippuvaisia ukoistaan taloudellisesti! Turha se on valittaa jos mammona, lasten harrastukset,sukulaisten mielipiteet jne yms pitää yhdessä liitossa joka on loppuun eletty ja käytännössä jo kuollut. Itse lähdin sellaisesta liitosta lasten kanssa ja päivääkään en ole katunut! Sain oman itseni, elämän haluni, iloisuuden jne sen tilalle että ennen olin masentunut, ahdistunut ja kuin vankilassa henkisesti.
Myös minua ei kiinnostanut ex mies tippaakaan seksuaalisesti eikä oikeaa läheisyyttä ollutkaan vuoskausiin, lapsetkin saa aivan väärän kuvan parisuhteesta. Ja voi miten hyvältä se kaikki on tuntunut sen jälkeen kun oikea kohde, läheinen ystävä ja mies on löytynyt :) Kehotan teitä kaikkia naisia miettimään omaa elämää ja sitä että kerran täällä vaan eletään, arvostakaa ja kunnioittakaa itseänne sen verran että uskallatte tehdä oikeita päätöksiä ja ratkaisuja, tsemppiä!! Elämä kantaa myös eron jälkeen, aivan varmasti kun rohkenee kääntää uuden sivun elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kasvanut täsmälleen tuonkaltaisessa perheessä, ja toivonut vanhempieni eroa kymmenenvuotiaasta lähtien. He kuitenkin päättivät toisin, ja nyt 30 vuotta myöhemmin heidän osansa ovat vaihtuneet omaishoitajuuden myötä. Omasta puolestani voin sanoa, että sain erittäin erikoisen parisuhteen mallin, ja sen narsistipiirteisen vanhemman johdosta sain kotoa lahjaksi hyvin huonon itsetunnon ja vaille jäämisen. Itse päädyin ensimmäiseen avioliittooni aivan väärän henkilön kanssa, sillä en osannut kuvitellakaan parempaa. Sen liiton jälkiä korjattiin pitkään terapiassa. Toinen kerta onnistui, mutta trauma on syvällä. Pidän ihmiset yleensä vähintään käsivarren mitan päässä. - Munkin vanhemmat jäivät yhteen "lapsen parhaaksi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7 jatkaa: jos suurin syysi jäämiseen on materia, niin mieti, onko se tosiaan sen arvoista! Tuollaisessa tilanteessa eläminen todennäköisesti monella tasolla haitallista lapsillesi. Lapsille riittää ihan normaali elämä ja harrastukset.
Mistä näitä pikkurouvia oikein sikiää,raha ei ole tärkeetä mutta rahaa pitäisi olla/saada ja miehessä nyt vika on ja lapset kärsii . Huh!
Taidat itse kuulua noihin empatiakyvyttömiin miehiin? Fakta on, että ilman rahaa ei pärjää ja tilanne jossa asut yhteisomistuksessa olevassa talossa ja sinulla työpaikka jossa käyt töissä sieltä käsin, ei ole mitenkään tosta vain homma muuttaa koska kaikilla paikkakunnilla ei ole asuntoja/töitä aina vapaana ja asioiden järjestäminen sellaiseen kuntoon että palaset täsmäävät edes jotenkin vaatii voimia ja töitä. Jos sen kaiken joutuu miettimään ja tekemään yksin, saattaa yrittää pitää toivosta kiinni ja jäädä odottelemaan. Hieman rohkaisua ja hyvää tahtoa toivoisin ilkeilyn sijaan tilanteessa oleville!
Olen eri henkilö, kuin jolle kommentoit, mutta itse taidat olla sellainen nainen, joka vain lässyttää ja voivottelee tilannetta? Mikään ei muutu mihinkään, jos tyytyy olemassaolevaan, eikä kykene itse puuttumaan tilanteeseen. Tai muuttuuhan se, kun ukko viimein kyllästyy 'aina väärässä olevaan' vaimoonsa, ja vaihtaa sen toiseen. Onko sitten hyvä mieli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa. Olen tietoinen siitä että lapset ahdistuvat. Mutta pitävät silti isästään. Toki huomaan että osaavat hekin lukea milloin isä mahd.on pahalla päällä,silloin tulevat siitä minuakin varoittamaan. Esim eilen mies korjasi autoa vesisateessa,sen jälkeen minun tehtävä oli häntä kehua kuinka vaativa homma ja voi voi vielä vesisateessa. Kolme asiaa piti mainita,kaksi ei kuulemma riittänyt.Tytärkin ehti jo sanoa et iskä varmaan ragee kun sataa. Mitäpä minä tein sillä välin,ihan perusjuttuja kuten pyykinlaittoa,ruokaa,siivoamista-nehän on niitä asioita jotka vaan tapahtuu eikä tarvi arvostaa.
Ha! Toi on yksi niistä hajottavimmista jutuista: vaikka toinen olisi vaikkapa juuri huutanut sulle niin kauan että itket, pitää hänen tekemisiään silti aina jaksaa kehua. Ja niin, että se on uskottavaa, itkua nieleskellen annetut kehut ei ole tarpeeksi hyviä. Ja jos et kehu, mies aloittaa taas itsesäälin sellaise, passiivisaggressiivisen mykkäkoulun jossa suun voi avata vain ilkeilyä/huutamista varten.
Surullista mutta silti aika lohduttavaa, että meitä on näin monta jo tässä yhdessäkin ketjussa.
Ja ei, minäkään en mennyt enkä menisi yhteen tällaisen miehen kanssa.
Ala tekemään valmisteluja. Säästä, katsele asuntoja, tee budjettia. Tee listaa salassa tärkeimmistä mitä otat mukaan uuteen asuntoon.
Jos alueellasi on asumisoikeusasuntoja niin hae järjestysnumero jo valmiiksi NYT. Asoasunnot on edullisempia ja tilavampia lapsiperheille kuin vuokra-asunnot ja jos pelkäät ettei sinulla ole säästöjä omistusasuntoon. Kerrostaloasunto korkeammista kerroksista on turvallisempi niin mies ei pääse ikkunan taakse uhkailemaan.
Itse erosin 10 vuotta sitten henkisesti painostavasta suhteesta. Yritin eroa vuosikausia, mutta mies painosti ja manipuloi ja uhkaili jäämään. Lopulta tein eron niin että hain asunnon salaa ja miehen poissaollessa muutin ja vasta sen jälkeen ilmoitin hänelle erosta. Vaikeissa tilanteissa ei kannata jäädä puhumaan ja sovittelemaan ja neuvottelemaan, ns. tehdä ero siististi (monien mielestä on rehtiä erota kasvotusten) vaan lähteä neuvottelematta. Salasin myös osoitteeni.
Minulla oli apua ystävistä ja terapeutista. Jos sinulla ei ole ystäviä niin suosittelisin juttelemaan kuitenkin jonkun kanssa, jos et terapeutille pääse niin joku muu esim. psykologinen vyöhyketerapeutti, mutta luulisi että ainakin sairaanhoitajalle pääsisit. Vaikka henkistä väkivaltaa ei ole, joudut kuitenkin pelkäämään ja varmasti lapset myös. Veikkaan että saisit myös sosiaalityöntekijän avuksi neuvomaan erotilanteen lakiasioissa.
Anteeksi jos kysyn mutta miksi olet katkaissut välisi perheeseen ja ystäviin? Olen nimittäin aika katkera ystävälleni joka katkaisi välit kaikkiin ihmisiin niin ystäviin, tuttuihin kuin sukulaisiinkin kun löysi miehen(liekö narsisti joka painostanut).
Ystävien puutteessa lue erokokemuksista keskustelupalstoilla, niistä itse sain voimaa. Itse ainakin olen todella onnellinen siitä että voin elää nykyisin omassa kodissani pelkäämättä. Vaikka ero oli erittäin vaikea, vaati tahdonlujuutta, niin se eron läpikäyminen on kuitenkin ohimenevä vaihe. Se että kituu suhteessa vuosikausia tai vuosikymmeniä, on paljon raskaampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hopeakettu kirjoitti:
Nöyryytetty kirjoitti:
...Minulla ei ole yhtään ystävää,sukulaisiin välit ovat menneet...
Ulkopuolisena on helppo sanoa että eroa, jos ihan toivotonta on niin ei siinä silloin ole järkeä sinnitellä. Käytännössähän asiat on tietenkin monimutkaisempia. Tuohon kohtaan ettei ole ystäviä tai omiin sukulaisiin yhteyttä, kantsii kuitenkin tehdä muutos, rupea vaikkapa niitä ehjäilemään.
Ei noille taloudellisille asioille kannata liian isoa painoarvoa laittaa. Jos on toivotonta niin mikä se tilanne on silloin kun lapset tarpeeksi isoja jotta voit erota? Huonoimmassa tapauksessa taloudellisesti on vielä järjettömämpää erota sitten myöhemmin. Jos nyt niin sinähän voit ruveta rakentamaan omaa elämää ja ehkäpä taloudelliset seikat tulevaisuudessa ovat siten paremmat verrattuna myöhempään eroon.
Kantsii mietiskellä näitä kaikenmaailman asioita monelta kantilta.
Toiset pistävät materian prioriteeteissa ykköseksi, toiset oman hyvinvointinsa. Kalterit ovat kuitenkin omatekoiset siinäkin tilanteessa, missä ei ole kuin epämukavalta tai pelottavalta tuntuvia vaihtoehtoja.
5 vuotta kun vielä kun jaksat. Laitat rahaa jemmaan pikkuhiljaa. Olet kuitenkin jo 20v jaksanut, vielä viisi. Sitten luovutat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vielä. Osaan jättää ilkeät kommentit arvoonsa sillä tiesin niitä tulevan,en Ile myöskään mikään tyttönen enää. Ne,ketkä puhuvat omasta kokemuksesta kyllä erottuu joukosta. Sanoisin että suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin se tukiverkko,edes yksi ystävä,mitä minulla taas ei ole. Ystävät jotenkin katosivat vuosien varrella..ennole kovinkaan sosiaalinen ihminen osaksi kiitos töitten, kun joudun päivät pitkät keskustelemaan työssäni.
En siis puolustele itseäni,tietysti olen se vaikea ihminen minäkin-alan jopa itse siihen uskoa.
Olipa lohduttavaa että muitakin on,ketkä sinnittelevät paskassa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Olipa lohduttavaa että muitakin on,ketkä sinnittelevät paskassa suhteessa.
Mitä lohduttaavaa siinä on, että jollakin toisellakin menee päin persettä? Paraneeko siitä oma olo tai tilanne? Tuolla on maailman sotien jaloissa jatkuvasti tuhansia syyttömiä ihmisiä, saatko jotenkin voimaa heidänkin kärsimyksistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
...rahat käytettävä mielummin edim.kalliiseen ruokaan (meillä ei osteta nautasika-jauhelihaa jne..)...
Kantsii muistaa että sinäkin olet ihminen ja oikeutettu iloon, edes pieneen sisäiseen naurahdukseen :) Rupea ostamaan sitä halvatun sika-nautaa ja syötä salaa sitä miehellesi. Ei kellään ole niin hyvä makuaisti että valmiista maittavasta pöperöstä maistaa jauhelihan sika% pitoisuuden ja ethän sinä siinä mitään pahaa tee, samanlaista ruokaahan se on vaikka sikaakin mukana XD
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Laita pian ilmoitus kaverinhakupalstoille (etsitaanystavaa.com ja kaverihaku.net), niin sulla on henkistä tukea eron koittaessa 🙂
Oon myös sitä mieltä, että sun kannattaisi ehdottomasti lähteä mahdollisimman pian. Meidän perheessä riideltiin jatkuvasti ja oli kylmä ilmapiiri, tärkeintä oli kulissit. Nyt ollaan molemmat lapset mt-ongelmaisia.
Aivan järkyttävää tekstiä. Opettele hyvä ihminen kirjoittamaan edes auttavasti!
Täällä 21 vuotta yhteiseloa takana joka on nyt päättymässä. Lapsia kaksi, alakoulu- ja tarhaikäisiä. Sama juttu minulla - elintaso tulee huonontumaan mutta; ei enää tarvitse herätä omaan itkuun, ei tarvitse kävellä kananmunankuorten päällä kotona, ei tarvitse lohduttaa pientä lasta joka kysyy "aikooko äiti tänäänkin itkeä vai onko äiti tänään iloinen?". Ei tarvitse enää pelätä ja tuntea ettei kelpaa, että KAIKKI, minkä teet, on väärin, että olet huono ihminen, paska äiti, saamaton vätys jolla ei ole ihmisarvoa.
Että eroa minäkin suosittelen - lämpimästi.
Vierailija kirjoitti:
Minä lähtisin joka tapauksessa. Voit löytää kuule onnellisenkin parisuhteen joskus.
...tai sitten et mutta olisiko paha elää itsenäistä vapaata elämää?
Jos olisin sinun kengissäsi lähtisin ja hankkisin oman elämän. Kahden vanhemman lapsesi kohdalla kuunnellaan jo lapsen omaa tahtoa. Ikä ei niinkäään vaikuta vaan lapsen kypsyys tehdä itseään koskevia päätöksiä. Siskoni miehellä oli 11-vuotias poika joka halusi isänsä ja sisareni luo asumaan. Häntä kuultiin ja näin kävi.
Ennemminkin vaikuttaa sille, että keksit itsellesikin tekosyitä olla tekemättä ratkaisevaa päätöstä. Et siis ole valmis lähtemään.
Juttusi ei kerro miehestäsi vaan sinusta.
Olet vastuunpakoilija ja selittelijä, joka ei viitsi eikä uskalla.
Leipälajisi on valittaminen.
Et pidä ihmisistä etkä tule toimeen kenenkään kanssa. Sinusta ei pidetä
Voit jättää miehesi.
Mutta älä kuvittele että elämäsi siitä paranisi.
Olet loputtoman tyytymätön vastuun ulkoistaja. Pelastajaa on ihan turha odottaa.
Täällä myös kohtalotoveri, ap. Ihan kuin kirjoittaisit mun miehestä, kaikki täsmää mutta bonuksena mun mies on myös juoppo ja päissään aivan sietämätön. Kahdeksan vuotta ollaan oltu yhdessä ja pienet lapset on. Oon ihan romuna ja surullinen jatkuvasti, vaikka peitänkin sen niin hyvin kuin suinkin osaan. Olen kuitenkin jo tehnyt päätöksen. Jätän hänet ensi keväänä kun valmistun ammattiin, olen jo alkanut hiljalleen järjestellä asiaa kartoittamalla huonekalu-ym.tarpeita. Lisäksi varasin ajan paikalliseen oikeusaputoimistoon, ja selvitän hyvissä ajoin oikeuteni mm.talon ositukseen. Omistamme talomme puoliksi, mutta miehen mielestä minulle ei tietenkään kuulu siitä punaista puupenniäkään. Aikoo kuulemma vainota minua hautaan saakka, jos yritän viedä senttiäkään. Aikani pelkäsin näitä puheita, mutta sitten totesin että katsotaanpa kuinka käy, helvettiä tämä on nytkin niin ei se ainakaan huonommaksi voi mennä. Lapset ja minä olemme ansainneet paremman elämän ja olen varma että pystyn olemaan parempi vanhempi lapsilleni ilman tätä raastavaa parisuhdetta. Tiedän myös, että sosiaalinen verkostoni elpyy hyvin nopeasti eron jälkeen, sillä tällä hetkellä juuri kukaan ei halua olla meidän kanssa tekemisissä siitä syystä ettei tule toimeen mieheni kanssa. Samaan aikaan kun yritän voimaannuttaa itseäni koitokseen tunnen myös valtavaa sääliä tulevaa ex-miestäni kohtaan. En oikeasti haluaisi häntä satuttaa, mutta en pysty enää hengittämään hänen kanssaan ja olen kyllästynyt olemaan hänen paskariepunsa. Toivon joka tapauksessa, että hänenkin elämänsä muuttuu paremmaksi eron jälkeen, kunhan pöly laskeutuu.
Suosittelen ap monen muun lailla eroa teillekin. Tilanteenne kuulostaa sellaiselta, että voi olla ihan jokaiselle elämänne paras päätös loppujen lopuksi. Voimia!