Lue keskustelun säännöt.
Yliopisto: opinto-oikeus loppumassa, enkä ole vielä edes kandi, mitä tekisitte tilanteessani? Ideoita? Neuvoja? Omia kokemuksia?
13.08.2018 |
Alkuun: jos haluat kertoa, että itse olen mokannut ja nyt ei auta muu kuin ryhtyä risusavottaan, niin olen jo valmiiksi tietoinen siitä, että olen mokannut. Jos sinulla taas on olemassa omia kokemuksia tai hyviä neuvoja tai ajatuksia muuten, niin otan ne kiitollisena vastaan.
Tilanne on se, että aloitettuani yliopisto-opinnot mikään ei mennyt putkeen, eivätkä opinnot ole edistyneet lähes lainkaan. Näihin vuosiin mahtuu niin paljon erilaisia kriisejä ja kun päälle laskee keskittymishäiriöni tilanne on se, että olen opintojeni suhteen edelleen lähtöpisteessä. Keväällä oli viimeinen mahdollisuus anoa lisäaikaa sivuopinnoilleni, mutta sekin jäi. Minulla on kuitenkin edelleen oikeus pääaineeseeni ja mahdollisuus hakea sivuaineisiini opinto-oikeutta uudelleen.
Olen joka vuosi- joskus useamman kerran käynyt setvimässä koululla miten tästä eteenpäin ja yliopistolla ollaan oltu ymmärtäväisiä tilanteeni suhteen. Viimeksi kävin vuosi sitten puhumassa asioista ja miettimässä miten opintojen kanssa edettäisiin, siitä en kuitenkaan edennyt edes ainoallekaan luennolle ja kevät lukukauden ilmoitin suosiolla poissaolevaksi.
Olen jälleen uutta toivoa täynnä ja monet viime syksynä kuormittaneet aiheet ovat nyt- jos eivät täysin korjaantuneet, niin ainakin vähän paremmin. Osa asioista on edelleen auki ja vielä siis edessä päin, mutta koen voivani niin paljon paremmin, että jaksan ehkä selvitä niistäkin paremmin menneisiin vuosiin verrattuna.
Ainoana vain, että olen kokenut samalla tavalla joka vuosi, mennyt toiveikkaana kouluun, yrittänyt valita vähiten kuormittavat kurssit ja "pam" henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut jotakin sellaista, joka on vienyt kaiken huomion ja energian koulun käynniltä.
Olen jälleen ilmoittanut läsnäolevaksi kouluun ja suunnitellut jättäväni aiemmat sivuaineopintoni toistaiseksi rauhaan, ehkä lopullisesti, sivuaineeni kun olivat sellaisia, että yllätyin miten rankkoja ne olivat henkisesti (nosti sellaisia traumoja pintaan, joita en aiemmmin edes tiennyt itselläni olevan), vaikka kokemus rankkuudesta saattoi osaltaan johtua vaikeasta elämäntilanteestakin.
Katsoin alustavasti uudeksi sivuaineeksi sellaisen opintokokonaisuuden, jonka vuoksi alunperin hain ko. kouluun, mutta valitettavasti siihen on oma erillinen hakuprosessinsa, jonka vuoksi ei ole varmaa, että sen saisin.
Minulla olisi rutkasti vanhojen sivuaineiden "viittä vaille valmiita" suorituksia, jotka vielä vuosi sitten luvattiin, että saisin tehdä valmiiksi omassa rauhassa ja saada opintopisteet niistä. Nyt kynnys on kuitenkin kasvanut niin isoksi, että hädin tuskin kehtaan osallistua pääaineeni kursseille, kun siellä vääjämättä ovat samat opettajat joiden kanssa olen joka vuosi käynyt samat keskustelut siitä, miten tilanteessani eteenpäin. Ja sivuaineisiin olen tosiaan opinto-oikeuden menettänyt, eivätkä ne kaikki ole kaikille vapaita. Toisaalta opintopisteitä olisi tulossa kohtalaisesti, jos sitä mahdollisuutta minulle enää edes voidaan suoda ( toisi jonkinlaista toivoa valmistumisesta).
Mutta yritän nyt päästä tästä tajunnanvirrasta varsinaiseen asiaan. Jatkuu..
Kommentit (141)
Sinun ehkä kannattaisi joko a.) tehdä työtä, jota varten ei tarvitse opiskella tai b.) mennä johonkin, jossa koulunkäyntiä valvotaan enemmän, esim. ammattikouluun, tai c.) hankkiutua oppisopimuskoulutukseen. En sano tätä piruillakseni. Yliopisto-opiskelu ei sovi niille, jotka eivät ole järjestelmällisiä, oma-aloitteisia ja itseohjautuvia. Hukkaat tuolla meiningillä monta arvokasta vuotta elämästäsi – aikaa, jona voisit valmistua ammattiin tai jo tehdä työtä ja kerryttää eläkettä.
Sanoisin, että tuo yliopisto-opiskelu on sinun kohdallasi jo nähty juttu. Ei toimi, ellei ihmettä tapahdu. Se ei ole häpeä, äläkä laske sitä epäonnistumiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa kirjoittaa kuin romaaneja, tässä vielä tiivistelmä:
Kriisejä+keskittymishäiriö- opinnot eivät edenneet- opintoaika loppumassa- kehtaamisen kynnys kouluun menon ja asioiden lutvimiseen yliopiston kanssa kasvanut liian korkealle- kuitenkin halua opiskella- erittäin pieni toivon kipinä elää valmistumisesta, mutta realismi siitä voi olla kaukana- ei muita tulevaisuuden kuvia esim. Työstä tällä taustalla- apua.
Tuo, että kuvittelee opiskelevansa, mutta ei kuitenkaan opiskele, vie ihan turhaan energiaa ja tuohon touhuun voi tosiaan hukata vuosia elämästään ilman että asia edistyy mitenkään päin. Tekemättömät hommat on koko ajan mielessä ja kuormittavat. Ehkä tosiaan kannattaa vapauttaa se energia johonkin muuhun ja hyväksyä se, ettei akateeminen koulutus nyt tässä kohtaa onnistu. Se voi onnistua jossain myöhemmässä vaiheessa elämää, kun on saanut päänsä paremmin kasaan, mutta turha nyt tässä kohtaa on hukata arvokkaita vuosia siihen, että polkee paikallaan. Hanttihommiin vaan, jos onnistuu työpaikan saamaan, tai sitten oppisopimuskoulutukseen. Myös AMK-tutkinto voisi olla vaihtoehto, koska vaatimustaso on huomattavasti alhaisempi kuin yliopistossa. Jos vaan löytyy joku itseä kiinnostava ala joka tarjoaa realistisia työllistymismahdollisuuksia. Senkin voisi ehkä mieluummin suorittaa iltaopiskeluna työn ohessa.
Tutkinto pitää tehdä loppuun, koska silloin sillä on arvoa - myös kandilla, vaikket näytä sitä itse arvostavan tai käsittävän.
Esim. kun itse hain sivutointa aikoinaan kansalaisopistoon kurssin ohjaajaksi, siihen laitettiin titteliksi se kandi, koska oli juuri se aine. Kannusti osaltaan tuo julkinen näkyvyys pakertamaan gradunkin valmiiksi.
Jos sinulla on opintopisteitä runsaasti kasassa, teet vain pakolliset mitä puuttuu kandin vaatimuksista. Itselläni teki viime metreillä tiukkaa pakolliset kielten suoritukset, jotka olin lykännyt ja lykännyt.
Opettajat ovat vain ja ainoastaan iloisia nähdessään sinut, koska valmiiksi tehty tutkinto on plussaa myös heille. Aikuisia tässä ollaan kaikkia :)
Tsemppiä!
-Fokusoi opiskelu pääaineeseen ja tarvittavaan määrään sivuaineita, joiden suorittamisessa tulee olla ideaa.
-En suosittele hakemaan lisää sivuaineita, vaan yritä saada edes jotain tehtyä.
-Ottamatta kantaa elämäsi kriiseihin, estävätkö ne tenttikirjojen lueskelua kotona? Edellyttäen siis että alasi on sellainen, jolla kirjatenttiminen onnistuu.
-Opettajat eivät juuri kiinnitä huomiota yksittäiseen opiskelijaan, siihen ei riitä aika eikä resurssit; eli tällaisen ns. häpeäsyyn takia ei kannata jättää tulematta luennolle. Opiskelijoiden joukosta löytynee myös ihan sellaisiakin sankareita, joiden toiminta ei opettajia naurata. Perustellut syyt olla poissa kuvioista on aina asia erikseen.
-Kandin tutkinto riittää vain harvoilla aloilla, mutta toisaalta maistereillakin on työmarkkinoilla tiukkaa. Niinpä tätä asiaa ei kannata stressata liiaksi vaan keskittyy opiskeluun pala kerrallaan. Käytännössä harjoittelu/työkokemus auttavat työllistymään joka tapauksessa.
Yst. terv. yliopistolla työskentelevä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ryhdistäydy, käy opintoneuvojan/amanuenssin kanssa keskustelemassa, mikä on mättänyt ja laatikaa aikataulu, jossa teet tarvittavat opinnot, että saat kandin paperit. Sitten pysyt tuossa aikataulussa.
Kannattaisi opiskella nyt jokin käytännön läheinen ammatti, johon ei ole pitkää opiskeluaikaa, ja jatkaa sitten myöhemmin yliopistossa, jos kiinnostusta riittää vielä silloin. Minkäänlaista häpeää ei kannata tästä itselleen kehitellä, ei vain ollut se oma tie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinun ehkä kannattaisi joko a.) tehdä työtä, jota varten ei tarvitse opiskella tai b.) mennä johonkin, jossa koulunkäyntiä valvotaan enemmän, esim. ammattikouluun, tai c.) hankkiutua oppisopimuskoulutukseen. En sano tätä piruillakseni. Yliopisto-opiskelu ei sovi niille, jotka eivät ole järjestelmällisiä, oma-aloitteisia ja itseohjautuvia. Hukkaat tuolla meiningillä monta arvokasta vuotta elämästäsi – aikaa, jona voisit valmistua ammattiin tai jo tehdä työtä ja kerryttää eläkettä.
Sanoisin, että tuo yliopisto-opiskelu on sinun kohdallasi jo nähty juttu. Ei toimi, ellei ihmettä tapahdu. Se ei ole häpeä, äläkä laske sitä epäonnistumiseksi.
Suomesta ei taida paljoa löytyä palkkatyötä, jota voisi tehdä ilman ammattia. Jos ei työkkärin pajoja ja ilmaistyöharjoittelua sellaiseksi laske.
Ammattikoulussa on vastassa hieman sekin, että peruskoulun päättötodistukseni oli niin surkea, että sillä ei edes amikseen ollut toivoa kuin parille alalle( jossakin pohjoisessa), joista toinen minulla on nyt ammattina, mutta ei toivoa työstä.
Tämä ei ole itsesääliä tms. Mutta kuulun sellaiseen ryhmään, joka on käsi ihan kaikessa. Minulla ei ole minkäänlaista, ei siis yhtään mitään kykyä tehdä mitään käsilläni tai sellaista tietynlaista järkeä, mitä monet ammatit vaativat. Olen kyllä yrittänyt, mutta olen lähes kaikessa (tutkitusti) selkeästi keskitasoa surkeampi.
"Hyvät puolet" itsessäni (jotka ironisesti ovat samaan aikaan niitä elämääni vaikeuttavia asioita) ovat mm. kekseliäisyys, kyky katsoa asioita monelta- usein myös aivan uudelta kantilta(jonka johdosta monesti luennoitsijat ovat pyytäneet jäämään kanssaan keskustelemaan aiheesta jne.)
Hyvinä päivinä pystyn myös kirjoittamaan ymmärrettävää- tarvittaessa ytimekästä ja sujuvaa tekstiäkin. Se tosin vie keskimääräistä enemmän aikaa..
Ongelmana on nätisti sanottuna kaikki konkreettinen.
Jos tämä juttu ei toimi (kuten se ei tosin ole tähän astikaan toiminut..) , en kekseliäisyydestäni huolimatta pysty keksimään paikkaa tässä yhteiskunnassa itselleni ja kaltaisilleni.
Sinällään en pidä koulusta luovuttamista epäonnistumisena, en vain näe paljoa muitakaan ainakaan parempia vaihtoehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun ehkä kannattaisi joko a.) tehdä työtä, jota varten ei tarvitse opiskella tai b.) mennä johonkin, jossa koulunkäyntiä valvotaan enemmän, esim. ammattikouluun, tai c.) hankkiutua oppisopimuskoulutukseen. En sano tätä piruillakseni. Yliopisto-opiskelu ei sovi niille, jotka eivät ole järjestelmällisiä, oma-aloitteisia ja itseohjautuvia. Hukkaat tuolla meiningillä monta arvokasta vuotta elämästäsi – aikaa, jona voisit valmistua ammattiin tai jo tehdä työtä ja kerryttää eläkettä.
Sanoisin, että tuo yliopisto-opiskelu on sinun kohdallasi jo nähty juttu. Ei toimi, ellei ihmettä tapahdu. Se ei ole häpeä, äläkä laske sitä epäonnistumiseksi.
Suomesta ei taida paljoa löytyä palkkatyötä, jota voisi tehdä ilman ammattia. Jos ei työkkärin pajoja ja ilmaistyöharjoittelua sellaiseksi laske.
Ammattikoulussa on vastassa hieman sekin, että peruskoulun päättötodistukseni oli niin surkea, että sillä ei edes amikseen ollut toivoa kuin parille alalle( jossakin pohjoisessa), joista toinen minulla on nyt ammattina, mutta ei toivoa työstä.
Tämä ei ole itsesääliä tms. Mutta kuulun sellaiseen ryhmään, joka on käsi ihan kaikessa. Minulla ei ole minkäänlaista, ei siis yhtään mitään kykyä tehdä mitään käsilläni tai sellaista tietynlaista järkeä, mitä monet ammatit vaativat. Olen kyllä yrittänyt, mutta olen lähes kaikessa (tutkitusti) selkeästi keskitasoa surkeampi.
"Hyvät puolet" itsessäni (jotka ironisesti ovat samaan aikaan niitä elämääni vaikeuttavia asioita) ovat mm. kekseliäisyys, kyky katsoa asioita monelta- usein myös aivan uudelta kantilta(jonka johdosta monesti luennoitsijat ovat pyytäneet jäämään kanssaan keskustelemaan aiheesta jne.)
Hyvinä päivinä pystyn myös kirjoittamaan ymmärrettävää- tarvittaessa ytimekästä ja sujuvaa tekstiäkin. Se tosin vie keskimääräistä enemmän aikaa..Ongelmana on nätisti sanottuna kaikki konkreettinen.
Jos tämä juttu ei toimi (kuten se ei tosin ole tähän astikaan toiminut..) , en kekseliäisyydestäni huolimatta pysty keksimään paikkaa tässä yhteiskunnassa itselleni ja kaltaisilleni.
Sinällään en pidä koulusta luovuttamista epäonnistumisena, en vain näe paljoa muitakaan ainakaan parempia vaihtoehtoja.
On paljon sellaisia töitä esim. kaupoissa ja varastoissa. Nämä usein sellaisia että kun teet yhden jutun hyvin niin etenemismahdollisuuksiakin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten sä olet yliopistoon päässyt?
Vierailija kirjoitti:
Miten sä olet yliopistoon päässyt?
En ole ap mutta ollut aikanaan vähän samassa tilanteessa joten vastaan... Mullakin oli niin huono peruskoulun päättötodistus että amiksen suurin osa linjoista oli poissuljettuja. Syynä huonoon menestykseen erittäin vaikea murrosikä ja totaalinen koulukiinnostuksen puute. No, pienellä paikkakunnalla jossa asuin, lukioon kuitenkin pääsivät käytännössä kaikki halukkaat. Sinne sitten menin ja siellä innostuin koulusta. Yliopistoon pääsin suoraan pääsykokeiden perusteella valittavien joukossa, oppiaineeseen otettiin todistuksesta välittämättä 15 pääsykokeessa parasta. Muuten en olisi päässytkään koska minulla oli mm. yleinne matematiikka ja pääsy todistuksen + pääsykokeen perusteella olisi vaatinut laajan matematiikan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekisin kandin vaikka hammasta purren. Kuulostaa kyllä siltä ettet ikinä tule valmistumaan maisteriksi, sulta puuttuu itsekuri ja päämäärätietoisuus. Sori kun puhun.suoraan. Muillakin on vaikka mitä ongelmia elämässä ja silti opinnot saadaan suoritettua.
Jos kasettisi kestää noin heikosti paineita, ei sinusta ehkä ole henkiseen työhön. Unohda opiskelujesi kanssa tuhraaminen ja hae sellaisiin töihin, joissa elämän paineilla ei ole niin suuri vaikutus. Marketin työntekijän hommat voisi sopia sinulle, tai esim. siivoajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et ole vielä käynyt, käy nyt keskustelemassa näistä oikein kunnolla opinto-ohjaajan kanssa. Hänkään ei ehkä osaa arvioida miten paljon nuo traumasi ja henkilökohtaisen elämän kriisisi vaikeuttavat opintoja, mutta osaa ainakin miettiä mitkä olisi järkevät valinnat opinnoiksi, että pääset mahdollisimman varmasti ja nopeasti tavoitteeseen eli saada loppututkinto kasaan.
Noita häpeäjuttuja ei tarvitse miettiä yliopistossa yhtään. Kehtaat kyllä mennä minne tahansa kurssille, vaikka olisit käynyt monta kertaa. Omassa oppiaineessani oli tiettyjä miespuolisia "sankareita", jotka pitivät oikein vitsinä sitä että menivät vaikka 5:ttä kertaa tietyille vaikeana pidetyille kursseille. Eikä se harvinaista ollut että vähemmän bilettävät ja rennot tyypitkin joutuivat ottamaan niitä monta kertaa. Ei yliopistolla henkilökunta mitään mieti yksittäisistä opiskelijoista ja vatvo syitä, miksi joku ei pääse kurssista läpi tai edisty, vaan hoitavat oman opetusvelvollisuutensa, oppilaiden vastuulla on ottaa siitä tarvitsemansa hyöty irti.
Se tekeekö kandilla mitään riippuu mitä alaa opiskelet. Esim. tietojenkäsittelyopissa monikin jättää kandiksi eikä se vaikuta työllistymiseen, koska sitä itse työtä ei yliopistolla opi vaan töissä. Sitten on taas aloja joilla kandin on hyvin vaikeaa työllistyä.
Oletko muuten harkinnut käydä opiskelijaterveydenhuollossa juttelemassa noista keskittymisvaikeusasioista? Noihin on apua saatavilla nykyisin, esim. jotkut on saaneet avun ADHD-lääkkeestä vaikkei heillä varsinaisesti sitä diagnoosia olekaan.
t. aiemmin yliopistossa (Turku) opinto-ohjaajana työskennellyt
Istahda alas ja mieti hetki mitä haluat. Sitten laadi suunnitelma ja toteuta se. Sä pystyt mihin vain, jos vain otat itseäsi niskasta kiinni!
Jos yritän taas opiskella, hukkaanko vain kaikkien aikaa?
Onko täysin typerä idea hakea opinto-oikeutta uuteen (mutta erityisen kiinnostavaan) sivuaineeseen ja samalla lutvia pääaineen opintokokonaisuus kasaan? Sellaista ei-niin-tavoitteellista omaksi iloksi opiskelua?
Jos aiot tehdä noin niin hukkaat kyllä kaikkien aikaa. Kyllä sen tavoitteen pitäisi olla valmistua ja mennä töihin.
miksi pidät itseäsi jatkuvassa hirressä opintojen kanssa, varsinkin kun opiskelu on sinulle vastenmielistä? Tee uusi suunnitelma elämäsi kuntoon pistämiseksi, epämääräinen opiskelu antaa sinulle vain epäonnistumisen tunteita.
Sori, ikävää että sinulla on ongelmia, mutta silti mua ärsytti lukea tämä sinun kirjoituksesi. Monet opiskelijat eivät meinaa millään päästä sisään yliopistoon vaikka kuinka olisi motivaatiota, ja sitten sinunlaisesi ihmiset vievät niitä paikkoja eri linjoilla. Kuten joku kirjoittikin, kannattaisi varmaan miettiä ihan oikeasti mitä haluat tehdä ja mihin olet kykeneväinen.
Hyväksy ettei rahkert riitä ja mene vaikka parturikampaajaksi
En tiedä onko minulla edes mahdollisen lisäajan myötä mahdollisuutta ehtiä lukemaan itseäni edes kandiksi asti. Toisaalta minulla ei ole koulun lisäksi muutakaan yhtään realistisempaa suunnitelmaa. Ammatti on, jolla minun ei kuitenkaan ole realistista työllistyä, en ole päivääkään tehnyt kyseisen alan töitä (eikä niitä oikein tahdo ollakaan koulutuksellani) ja valmistumisestakin alkaa olemaan lähes kymmenen vuotta.
Jos yritän taas opiskella, hukkaanko vain kaikkien aikaa?
Onko täysin typerä idea hakea opinto-oikeutta uuteen (mutta erityisen kiinnostavaan) sivuaineeseen ja samalla lutvia pääaineen opintokokonaisuus kasaan? Sellaista ei-niin-tavoitteellista omaksi iloksi opiskelua?
Näettekö tässä tilanteessa enää mitään mahdollisuutta valmistua maisteriksi tai edes kandiksi? (Ja tekeekö kandilla itsessään edes mitään?).
Tiedän, että itse päätökseni teen, mutta haluaisin saada hieman perspektiiviä asiaan ja arvostaisin todella, todella paljon kokemuksia vastaavista tilanteista.
(Lisätään nyt vielä, että en ole kokenut koskaan opiskelua "vaikeaksi", vaikka hidas opiskelija olenkin, mutta aikaansaaminen on ollut vielä tavallistakin vaikeampaa näinä vuosina kun ympärillä on myrskynnyt taukoamatta)