Lue keskustelun säännöt.
Yliopisto: opinto-oikeus loppumassa, enkä ole vielä edes kandi, mitä tekisitte tilanteessani? Ideoita? Neuvoja? Omia kokemuksia?
13.08.2018 |
Alkuun: jos haluat kertoa, että itse olen mokannut ja nyt ei auta muu kuin ryhtyä risusavottaan, niin olen jo valmiiksi tietoinen siitä, että olen mokannut. Jos sinulla taas on olemassa omia kokemuksia tai hyviä neuvoja tai ajatuksia muuten, niin otan ne kiitollisena vastaan.
Tilanne on se, että aloitettuani yliopisto-opinnot mikään ei mennyt putkeen, eivätkä opinnot ole edistyneet lähes lainkaan. Näihin vuosiin mahtuu niin paljon erilaisia kriisejä ja kun päälle laskee keskittymishäiriöni tilanne on se, että olen opintojeni suhteen edelleen lähtöpisteessä. Keväällä oli viimeinen mahdollisuus anoa lisäaikaa sivuopinnoilleni, mutta sekin jäi. Minulla on kuitenkin edelleen oikeus pääaineeseeni ja mahdollisuus hakea sivuaineisiini opinto-oikeutta uudelleen.
Olen joka vuosi- joskus useamman kerran käynyt setvimässä koululla miten tästä eteenpäin ja yliopistolla ollaan oltu ymmärtäväisiä tilanteeni suhteen. Viimeksi kävin vuosi sitten puhumassa asioista ja miettimässä miten opintojen kanssa edettäisiin, siitä en kuitenkaan edennyt edes ainoallekaan luennolle ja kevät lukukauden ilmoitin suosiolla poissaolevaksi.
Olen jälleen uutta toivoa täynnä ja monet viime syksynä kuormittaneet aiheet ovat nyt- jos eivät täysin korjaantuneet, niin ainakin vähän paremmin. Osa asioista on edelleen auki ja vielä siis edessä päin, mutta koen voivani niin paljon paremmin, että jaksan ehkä selvitä niistäkin paremmin menneisiin vuosiin verrattuna.
Ainoana vain, että olen kokenut samalla tavalla joka vuosi, mennyt toiveikkaana kouluun, yrittänyt valita vähiten kuormittavat kurssit ja "pam" henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut jotakin sellaista, joka on vienyt kaiken huomion ja energian koulun käynniltä.
Olen jälleen ilmoittanut läsnäolevaksi kouluun ja suunnitellut jättäväni aiemmat sivuaineopintoni toistaiseksi rauhaan, ehkä lopullisesti, sivuaineeni kun olivat sellaisia, että yllätyin miten rankkoja ne olivat henkisesti (nosti sellaisia traumoja pintaan, joita en aiemmmin edes tiennyt itselläni olevan), vaikka kokemus rankkuudesta saattoi osaltaan johtua vaikeasta elämäntilanteestakin.
Katsoin alustavasti uudeksi sivuaineeksi sellaisen opintokokonaisuuden, jonka vuoksi alunperin hain ko. kouluun, mutta valitettavasti siihen on oma erillinen hakuprosessinsa, jonka vuoksi ei ole varmaa, että sen saisin.
Minulla olisi rutkasti vanhojen sivuaineiden "viittä vaille valmiita" suorituksia, jotka vielä vuosi sitten luvattiin, että saisin tehdä valmiiksi omassa rauhassa ja saada opintopisteet niistä. Nyt kynnys on kuitenkin kasvanut niin isoksi, että hädin tuskin kehtaan osallistua pääaineeni kursseille, kun siellä vääjämättä ovat samat opettajat joiden kanssa olen joka vuosi käynyt samat keskustelut siitä, miten tilanteessani eteenpäin. Ja sivuaineisiin olen tosiaan opinto-oikeuden menettänyt, eivätkä ne kaikki ole kaikille vapaita. Toisaalta opintopisteitä olisi tulossa kohtalaisesti, jos sitä mahdollisuutta minulle enää edes voidaan suoda ( toisi jonkinlaista toivoa valmistumisesta).
Mutta yritän nyt päästä tästä tajunnanvirrasta varsinaiseen asiaan. Jatkuu..
Kommentit (141)
Sori jos minulta meni tämä ohi, mutta minkä ikäinen olet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla meni yliopisto aikonaan bilettämiseen ja haahuiluun eikä siitä tullut juuri mitään. Mutta onneksi oli vanha ikuisen opinto-oikeuden aika, ja suoritin sitten työn ohessa, 35-vuotiaana maisterintutkinnon loppuun. Harmi kun nykyään ei onnistu enää näin, jos sattuu olemaan näitä jotka aikuistumme vasta vähän myöhemmin eikä vielä 20-25 v onnistunut opiskelu.
Ap, mainitsemasi ongelmat ovat toki ikäviä, mutta täysin selätettävissä olevia. Aikuisen nyt vain TÄYTYY ottaa vastuu tekemättä jättämisistään. Menneisyyden tuominen nykytilanteeseen ei auta ketään. Ex-miehen olisit voinut jättää aika päiviä ennen kuin hänet päädyit jättämään päästäksesi pois myrkyllisestä ilmapiiristä. Perheenjäsenten vakavatkin sairastelut ja asunto-ongelmat ovat normaalia arkea monelle. Silti vaan väki käy töissä ja koulussa. Jos täysin rehellisiä ollaan niin rivien välistä näen saamattoman luonteen... Ymmärrän, ettei opiskelu eron / ensimmäisen sairaalavierailun hetkellä maita (korkeintaan 2vk) mutta kyllä sen jälkeen olisi pitänyt ryhdistäytyä ja ajatella mikä tässä nyt onkaan tärkeintä; valmistuminen. Mikään ei kuitenkaan ole liian myöhäistä vielä. Jos todella aiot opiskella niin sitten myös opiskelet 100% panostuksella. Se, ettei halua kohdata koulun henkilökontaa, on mielen kehittämä tekosyy jättää menemättä. Kuten joku jo mainitsikin, yliopisto saa rahaa jokaisesta valmistuneesta. Ovat vain iloisia nähdessään sinut siellä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo, että kuvittelee opiskelevansa, mutta ei kuitenkaan opiskele, vie ihan turhaan energiaa ja tuohon touhuun voi tosiaan hukata vuosia elämästään ilman että asia edistyy mitenkään päin. Tekemättömät hommat on koko ajan mielessä ja kuormittavat. Ehkä tosiaan kannattaa vapauttaa se energia johonkin muuhun ja hyväksyä se, ettei akateeminen koulutus nyt tässä kohtaa onnistu. Se voi onnistua jossain myöhemmässä vaiheessa elämää, kun on saanut päänsä paremmin kasaan, mutta turha nyt tässä kohtaa on hukata arvokkaita vuosia siihen, että polkee paikallaan. Hanttihommiin vaan, jos onnistuu työpaikan saamaan, tai sitten oppisopimuskoulutukseen. Myös AMK-tutkinto voisi olla vaihtoehto, koska vaatimustaso on huomattavasti alhaisempi kuin yliopistossa. Jos vaan löytyy joku itseä kiinnostava ala joka tarjoaa realistisia työllistymismahdollisuuksia. Senkin voisi ehkä mieluummin suorittaa iltaopiskeluna työn ohessa.
Joo, ymmärsin itsekkin tuon turhan pyristelyn, mutta valittettavasti vasta viimekeväänä, jolloin sentään ymmärsin ilmoittautua poissaolevaksi. Mutta ainakinnyt tuntuu siltä, että jaksaisin, vaikka kokemus sanoo ettei sen tunteen varaan voi laittaa.
Oma ammattini on sellainen, ettei sille löydy oikein mitään suoraa jatkopaikkaa AMK:sta ja sinne pääseminen on itselleni hankalaa lähes mahdotonta. Ei ole tyäkokemusta tai muitakaan puoltavia seikkoja sinne pääsyyn ja parempia hakijoita runsaasti. Tavallaan on jännä, että itseni oli vaikea päästä edes ammattikouluun (tai on edelleen), mutta yliopistoon pääsy jolle on vielä vaikea päästä (yksi siitä päästä johon on erittäin vähän paikkoja, mutta paljon hakijoita) onnistuu. Tosin tiesin jo etukäteen, että hakeminen on helpoin osa. Alanakin sellainen joka kiinnostaa eniten realistisista vaihtoehdoista, mutta koulun käynti itsessään takkuilee, niin mielekäs kuin paikka onkin.
Nyt vaan kurssi kerrallaan valmiiksi. Kandipaperit ulos. Älä aloita mitään uutta vaan vanhat kurssit ja kokonaisuudet valmiiksi, vaikkei niin kiinnostaisikaan. Eli yrität vaan selvitä niistä jo-aloitetuista, viimeistelet ne. Ei enää mitään "mielenkiintoisempaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä aikaa voi aina hakea lisää!
Hakeudu opintopsykologille, tai jos sinne on vaikeaa päästä niin ihan YTHS:n kautta psykologille :)
Vierailija kirjoitti:
Ap, mainitsemasi ongelmat ovat toki ikäviä, mutta täysin selätettävissä olevia. Aikuisen nyt vain TÄYTYY ottaa vastuu tekemättä jättämisistään. Menneisyyden tuominen nykytilanteeseen ei auta ketään. Ex-miehen olisit voinut jättää aika päiviä ennen kuin hänet päädyit jättämään päästäksesi pois myrkyllisestä ilmapiiristä. Perheenjäsenten vakavatkin sairastelut ja asunto-ongelmat ovat normaalia arkea monelle. Silti vaan väki käy töissä ja koulussa. Jos täysin rehellisiä ollaan niin rivien välistä näen saamattoman luonteen... Ymmärrän, ettei opiskelu eron / ensimmäisen sairaalavierailun hetkellä maita (korkeintaan 2vk) mutta kyllä sen jälkeen olisi pitänyt ryhdistäytyä ja ajatella mikä tässä nyt onkaan tärkeintä; valmistuminen. Mikään ei kuitenkaan ole liian myöhäistä vielä. Jos todella aiot opiskella niin sitten myös opiskelet 100% panostuksella. Se, ettei halua kohdata koulun henkilökontaa, on mielen kehittämä tekosyy jättää menemättä. Kuten joku jo mainitsikin, yliopisto saa rahaa jokaisesta valmistuneesta. Ovat vain iloisia nähdessään sinut siellä.
Olisin toki voinut, jos olisin nähnyt tilanteen silloin kuten näen sen nyt. Sitä on vain usein sokea itselleen ja omalle tilanteelleen.
Ja vaikka en kertonut kuin pienen osan ongelmistani viestissäni, niin myönnän saamattomuuden.
Ja olen tietoinen siitä, että "normaalit" ihmiset selviäisivät näistä "vähemmällä" tai ainakin siinä määrin, etteivät yksittäiset tilanteet vaikuttaisi arkeen yhtä lamauttavasti.
Keskittymiskyky on sellainen asia, jonka kanssa on ja tulee aina olemaan kamppailua. Puolustuksekseni pitää sanoa, että olen kuitenkin yrittänyt kehittää sitäkin ominaisuutta ja osa asioista alkaakin olemaan vähän helpompia kuin aiemmin. Olen näinä vuosina pyrkinyt aktiivisesti korjaamaan ja kehittämään itseäni, hakenut apua ongelmiini ja työstänyt niitä. Ja tiedän aivan hyvin, että aina se ei riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy ettei rahkert riitä ja mene vaikka parturikampaajaksi
Et taida tietää miten vaikea on oikeasti parturikampaajaksi päästä? :D
Eikä mulle rehellisesti sanottuna kannata ainakaan saksia antaa käteen.
Vierailija kirjoitti:
Sori, ikävää että sinulla on ongelmia, mutta silti mua ärsytti lukea tämä sinun kirjoituksesi. Monet opiskelijat eivät meinaa millään päästä sisään yliopistoon vaikka kuinka olisi motivaatiota, ja sitten sinunlaisesi ihmiset vievät niitä paikkoja eri linjoilla. Kuten joku kirjoittikin, kannattaisi varmaan miettiä ihan oikeasti mitä haluat tehdä ja mihin olet kykeneväinen.
Jos ei pääse edes sisään yliopistoon, ei ole edellytyksiä opiskeluunkaan. Sori vaan itsellesi. Itellänikin on 3 pääsykokein hankittya paikkaa roikkumassa... jotka ihan omin avuin olen ansainnut, toisin kuin rannalle jäänyt heikompi materiaali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, ikävää että sinulla on ongelmia, mutta silti mua ärsytti lukea tämä sinun kirjoituksesi. Monet opiskelijat eivät meinaa millään päästä sisään yliopistoon vaikka kuinka olisi motivaatiota, ja sitten sinunlaisesi ihmiset vievät niitä paikkoja eri linjoilla. Kuten joku kirjoittikin, kannattaisi varmaan miettiä ihan oikeasti mitä haluat tehdä ja mihin olet kykeneväinen.
Jos ei pääse edes sisään yliopistoon, ei ole edellytyksiä opiskeluunkaan. Sori vaan itsellesi. Itellänikin on 3 pääsykokein hankittya paikkaa roikkumassa... jotka ihan omin avuin olen ansainnut, toisin kuin rannalle jäänyt heikompi materiaali.
Ymmärrät varmaan että aika moneen ohjelmaan otetaan vain pieni määrä ihmisiä sisään ja monet joutuvat yrittämään muutamankin kerran ennen kuin pääsevät aloittamaan? Sillä ei ole mitään tekemistä "heikomman materiaalin" kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, ikävää että sinulla on ongelmia, mutta silti mua ärsytti lukea tämä sinun kirjoituksesi. Monet opiskelijat eivät meinaa millään päästä sisään yliopistoon vaikka kuinka olisi motivaatiota, ja sitten sinunlaisesi ihmiset vievät niitä paikkoja eri linjoilla. Kuten joku kirjoittikin, kannattaisi varmaan miettiä ihan oikeasti mitä haluat tehdä ja mihin olet kykeneväinen.
Jos ei pääse edes sisään yliopistoon, ei ole edellytyksiä opiskeluunkaan. Sori vaan itsellesi. Itellänikin on 3 pääsykokein hankittya paikkaa roikkumassa... jotka ihan omin avuin olen ansainnut, toisin kuin rannalle jäänyt heikompi materiaali.
Että oikein kolme pääsykokein hankittYa paikkaa roikkumassa :D Hahahahahahahahahhahahahaha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas empatiakyvytöntä porukkaa täällä! :D "Olet ihan paska -sori kun puhun suoraan!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, ikävää että sinulla on ongelmia, mutta silti mua ärsytti lukea tämä sinun kirjoituksesi. Monet opiskelijat eivät meinaa millään päästä sisään yliopistoon vaikka kuinka olisi motivaatiota, ja sitten sinunlaisesi ihmiset vievät niitä paikkoja eri linjoilla. Kuten joku kirjoittikin, kannattaisi varmaan miettiä ihan oikeasti mitä haluat tehdä ja mihin olet kykeneväinen.
Jos ei pääse edes sisään yliopistoon, ei ole edellytyksiä opiskeluunkaan. Sori vaan itsellesi. Itellänikin on 3 pääsykokein hankittya paikkaa roikkumassa... jotka ihan omin avuin olen ansainnut, toisin kuin rannalle jäänyt heikompi materiaali.
Että oikein kolme pääsykokein hankittYa paikkaa roikkumassa :D Hahahahahahahahahhahahahaha.
On jollain köyhä elämä, kun riemastuu noin suuresti selkeästä näppäilyvirheestä. Ap:lle neuvoisin opintopsykologin puoleen kääntymistä. Yrittäisin myös saada kandin valmiiksi. -ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos et ole vielä käynyt, käy nyt keskustelemassa näistä oikein kunnolla opinto-ohjaajan kanssa. Hänkään ei ehkä osaa arvioida miten paljon nuo traumasi ja henkilökohtaisen elämän kriisisi vaikeuttavat opintoja, mutta osaa ainakin miettiä mitkä olisi järkevät valinnat opinnoiksi, että pääset mahdollisimman varmasti ja nopeasti tavoitteeseen eli saada loppututkinto kasaan.
Noita häpeäjuttuja ei tarvitse miettiä yliopistossa yhtään. Kehtaat kyllä mennä minne tahansa kurssille, vaikka olisit käynyt monta kertaa. Omassa oppiaineessani oli tiettyjä miespuolisia "sankareita", jotka pitivät oikein vitsinä sitä että menivät vaikka 5:ttä kertaa tietyille vaikeana pidetyille kursseille. Eikä se harvinaista ollut että vähemmän bilettävät ja rennot tyypitkin joutuivat ottamaan niitä monta kertaa. Ei yliopistolla henkilökunta mitään mieti yksittäisistä opiskelijoista ja vatvo syitä, miksi joku ei pääse kurssista läpi tai edisty, vaan hoitavat oman opetusvelvollisuutensa, oppilaiden vastuulla on ottaa siitä tarvitsemansa hyöty irti.
Se tekeekö kandilla mitään riippuu mitä alaa opiskelet. Esim. tietojenkäsittelyopissa monikin jättää kandiksi eikä se vaikuta työllistymiseen, koska sitä itse työtä ei yliopistolla opi vaan töissä. Sitten on taas aloja joilla kandin on hyvin vaikeaa työllistyä.
Oletko muuten harkinnut käydä opiskelijaterveydenhuollossa juttelemassa noista keskittymisvaikeusasioista? Noihin on apua saatavilla nykyisin, esim. jotkut on saaneet avun ADHD-lääkkeestä vaikkei heillä varsinaisesti sitä diagnoosia olekaan.
t. aiemmin yliopistossa (Turku) opinto-ohjaajana työskennellyt
Kiitos. Olen useasti käynyt myös opinto-ohjaajalla ja katsottu mitä kannattaisi tehdä, laadittu selkeä ja helppo suunnitelma, mitä en koskaan pystynyt noudattamaan. Mutta ehkä viides kerta toden sanoo :D
Minulla on adhd-dg lapsuudesta ja lääkitys-kokeilu aloitettiin kun pääsin yliopistoon. Alkuun tuntui hyödylliseltä, mutta vain hetken. Ja lääkityksen kokeilulla ja säädöllä oli myös omat haittavaikutuksensa opiskeluun. Nyt kesän alussa aloitettiin uusi lääkekokeilu ja ainakin tällä hetkellä tuntuu erittäin toimivalta, joten olo on toiveikas sen suhteen. Ainakaan sivuvaikutuksia ei ole ja kohta puolin pääsee tositoimiin testaamaan onko siitä hyötyä opiskelussa.
Kiitos viestistäsi :)
Mitä tarkoittaa "Opiskelijoiden joukosta löytynee myös ihan sellaisiakin sankareita, joiden toiminta ei opettajia naurata" ? Siis jotain rikollisia vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, ikävää että sinulla on ongelmia, mutta silti mua ärsytti lukea tämä sinun kirjoituksesi. Monet opiskelijat eivät meinaa millään päästä sisään yliopistoon vaikka kuinka olisi motivaatiota, ja sitten sinunlaisesi ihmiset vievät niitä paikkoja eri linjoilla. Kuten joku kirjoittikin, kannattaisi varmaan miettiä ihan oikeasti mitä haluat tehdä ja mihin olet kykeneväinen.
Jos ei pääse edes sisään yliopistoon, ei ole edellytyksiä opiskeluunkaan. Sori vaan itsellesi. Itellänikin on 3 pääsykokein hankittya paikkaa roikkumassa... jotka ihan omin avuin olen ansainnut, toisin kuin rannalle jäänyt heikompi materiaali.
Ymmärrät varmaan että aika moneen ohjelmaan otetaan vain pieni määrä ihmisiä sisään ja monet joutuvat yrittämään muutamankin kerran ennen kuin pääsevät aloittamaan? Sillä ei ole mitään tekemistä "heikomman materiaalin" kanssa.
Nimenomaan pääsykokeissa on kyse kisoista, joissa kilpaillaan muita hakijoita vastaan. Huonoimmat eivät tule valituiksi.
Aikuispuolelle lukemaan perus- tai ammattitutkintoa pääsee melko helposti. Ne ovat myös lyhyitä ja hyvin ohjattuja.
Miettisin ap:n asemassa tällaiseen vaihtamista. Joku hyvin työllistävä ala. Sitten muutama vuosi töitä, jolloin pääsee arkeen ja rutiineihin kiinni. Jos oikealta tuntuu, miettii tämän jälkeen vaativampia opintoja.
Mulla on sama tilanne kun ap:lla..tiedän ton v-tutuksen kun niin moni kurssi on niin vähästä kiinni mutta ei saa tehdyksi asialle mitään.
Vierailija kirjoitti:
Onpas empatiakyvytöntä porukkaa täällä! :D "Olet ihan paska -sori kun puhun suoraan!"
Mitä pitäis sitten sanoa? Valehdella että kaikki järjestyy, jatka vain samaan malliin?
Hei, kiitos tästä.
Tuo uusi sivuaine sen vuoksi, että olen menettänyt vanhoihin opinto-oikeuden, joihin sain automaattisesti samalla oikeuden kun hain pääaineeseeni. En tiedä olisiko yhtäån vaikeampaa valita uusia sivuaineita, kuin hakea vanhoihin uudelleen opinto-oikeus, vaikka pisteitä saisin niistä "lähes valmiista" kursseista melko helposti. Kokonaisuutena vain ovat rankkoja: paljon tiivistä läsnäoloa ja omien kokemusten jakamista jne. Vaikka toisaalta ovat siinä mielessä myös helppoja, että kovin paljoa ei tarvitse päntätä tai suuritöisiä esseitä tehdä. Saattaa kuitenkin olla, että en ole ainakaan vielä valmis miettimään ko. Opintoja.
Kriisit ovat olleet useimmat "normaaliin elämänkulkuun" kuuluvia läheisten vakavia sairastumisia, asuntoon liittyviä ongelmia yms. Nopealla ja jatkuvalla syötöllä ja vieneet voimia, vaikka eivät varsinaisesti tietenkään lukemista olisi estäneet. Isoin ongelmani oli nyt jo mennyt parisuhteeni, jonka haavoja parantelin vielä pitkään eron jälkeen, mutta ensimmäiset kaksi vuotta yliopistosta meni tajuamatta, että puolisoni sabotoi koulunkäyntiäni systemaattisesti (valvotti yöt,
tuhosi ja piilotteli muistiinpanoja, kontrolloi koulutöihin tarvitsemani tietokoneen käyttöä jne), toki opintojen sabotointi oli vain yksi hurmaava piirre exässä, mutta yhtä kaikki huomasin tilanteen toivottomuuden vasta kun koulua oli jo pari vuotta auttamattomasti takana ja olin ehtinyt tipahtamaan kaikesta jo heti alkumetreillä.
Teoriassa opettajat eivät muista, mutta sanoisin, että olen jäänyt jokseenkin mieleen todistetusti :D Ja ovat olleet todella mukavia, ihania, ymmärtäväisiä ja aidosti avuliaita. Nyt vain joudun kohtaamaan samat opettajat ties kuinka monetta kertaa ja käymään taas sen saman keskustelun missä kerron, että on ollut vähän kaikkea, ainakin jos haluan päästä niissä kursseissa vähän vähemmällä, jotka olen aiemmin käytännössä lähes suorittanut, jotakin itsenäistä lopputehtävää vaille.
Kiitos vielä, tästä viestistä tuli hyvä mieli :)