Lue keskustelun säännöt.
Yliopisto: opinto-oikeus loppumassa, enkä ole vielä edes kandi, mitä tekisitte tilanteessani? Ideoita? Neuvoja? Omia kokemuksia?
13.08.2018 |
Alkuun: jos haluat kertoa, että itse olen mokannut ja nyt ei auta muu kuin ryhtyä risusavottaan, niin olen jo valmiiksi tietoinen siitä, että olen mokannut. Jos sinulla taas on olemassa omia kokemuksia tai hyviä neuvoja tai ajatuksia muuten, niin otan ne kiitollisena vastaan.
Tilanne on se, että aloitettuani yliopisto-opinnot mikään ei mennyt putkeen, eivätkä opinnot ole edistyneet lähes lainkaan. Näihin vuosiin mahtuu niin paljon erilaisia kriisejä ja kun päälle laskee keskittymishäiriöni tilanne on se, että olen opintojeni suhteen edelleen lähtöpisteessä. Keväällä oli viimeinen mahdollisuus anoa lisäaikaa sivuopinnoilleni, mutta sekin jäi. Minulla on kuitenkin edelleen oikeus pääaineeseeni ja mahdollisuus hakea sivuaineisiini opinto-oikeutta uudelleen.
Olen joka vuosi- joskus useamman kerran käynyt setvimässä koululla miten tästä eteenpäin ja yliopistolla ollaan oltu ymmärtäväisiä tilanteeni suhteen. Viimeksi kävin vuosi sitten puhumassa asioista ja miettimässä miten opintojen kanssa edettäisiin, siitä en kuitenkaan edennyt edes ainoallekaan luennolle ja kevät lukukauden ilmoitin suosiolla poissaolevaksi.
Olen jälleen uutta toivoa täynnä ja monet viime syksynä kuormittaneet aiheet ovat nyt- jos eivät täysin korjaantuneet, niin ainakin vähän paremmin. Osa asioista on edelleen auki ja vielä siis edessä päin, mutta koen voivani niin paljon paremmin, että jaksan ehkä selvitä niistäkin paremmin menneisiin vuosiin verrattuna.
Ainoana vain, että olen kokenut samalla tavalla joka vuosi, mennyt toiveikkaana kouluun, yrittänyt valita vähiten kuormittavat kurssit ja "pam" henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut jotakin sellaista, joka on vienyt kaiken huomion ja energian koulun käynniltä.
Olen jälleen ilmoittanut läsnäolevaksi kouluun ja suunnitellut jättäväni aiemmat sivuaineopintoni toistaiseksi rauhaan, ehkä lopullisesti, sivuaineeni kun olivat sellaisia, että yllätyin miten rankkoja ne olivat henkisesti (nosti sellaisia traumoja pintaan, joita en aiemmmin edes tiennyt itselläni olevan), vaikka kokemus rankkuudesta saattoi osaltaan johtua vaikeasta elämäntilanteestakin.
Katsoin alustavasti uudeksi sivuaineeksi sellaisen opintokokonaisuuden, jonka vuoksi alunperin hain ko. kouluun, mutta valitettavasti siihen on oma erillinen hakuprosessinsa, jonka vuoksi ei ole varmaa, että sen saisin.
Minulla olisi rutkasti vanhojen sivuaineiden "viittä vaille valmiita" suorituksia, jotka vielä vuosi sitten luvattiin, että saisin tehdä valmiiksi omassa rauhassa ja saada opintopisteet niistä. Nyt kynnys on kuitenkin kasvanut niin isoksi, että hädin tuskin kehtaan osallistua pääaineeni kursseille, kun siellä vääjämättä ovat samat opettajat joiden kanssa olen joka vuosi käynyt samat keskustelut siitä, miten tilanteessani eteenpäin. Ja sivuaineisiin olen tosiaan opinto-oikeuden menettänyt, eivätkä ne kaikki ole kaikille vapaita. Toisaalta opintopisteitä olisi tulossa kohtalaisesti, jos sitä mahdollisuutta minulle enää edes voidaan suoda ( toisi jonkinlaista toivoa valmistumisesta).
Mutta yritän nyt päästä tästä tajunnanvirrasta varsinaiseen asiaan. Jatkuu..
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Miten sä olet yliopistoon päässyt?
Usko pois, sitä myös perheeni ja tuttuni ovat ihmetelleet.
Mutta vastaus on siksi, että vaikka oma alani kuten jossakin mainitsin on yksi niistä joilla on huomattavan paljon hakijoita ja vähän paikkoja, niin se sattuu myös olemaan sen tyyppinen ala, että jostakin syystä minun ei tarvitse nähdä vaivaa pärjätäkseni siinä.
Monet useimmille helpot, normaalit asiat ovat itselleni lievästi sanoen haastavia. Mutta tässä jutussa olen jostain syystä ihan hyvä, en todellakaan huippu, mutta noh jotenkin oikeanlainen. Jännää se on siksikin, että omassa tapauksessani kyseisen asian "helppoudessa" ei oikein ole mitään sellaista suoraa osa-aluetta, johon olisi helppoa nimetä mitään auttavaa lahjakkuutta.
En siis ole esim. Matemaattisesti, musiikiillisesti tai muillakaan tavoin lahjakas, saati, että olisin ahkera tai hyvä muistinen opiskelija.
Vaikka lähes kaikki muu onkin vaikeeta, niin tähän alaan liittyvät asiat useimmiten jotenkin sujuvat yrittämättä. Jokin vähän poikkeava hahmotuskyky ja tiedon valikointi tms. Sopii tälle alalle, vaikka useimmiten se onkin hyödytöntä ja/tai elämää vaikeuttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni sanoo, että jos itseohjautuvuus on ainoa ongelma ja opinnot itsessään tuntuvat helpoilta, niin kannattaa jatkaa.
Itse taas mietin siltä kantilta, että mites jos valmistut ja työssä käy samoin? Siellä kun ei vaan enää voi jättää hommiaan hoitamatta ja vedota siihen, että on ollut yksityiselämässä raskasta.
Eli täytyy myös suhteuttaa se oma luonne ja kyvyt siihen tulevaan työhön.
Tämä. En halua dissata ap:ta, varsinkin jos opiskelu on ollut hänen haaveensa, mutta opinto-oikeuksien rajaamisen tarkoitus oli juuri karsia pois ikiopiskelijat jotka a) ovat siirtyneet työelämään eivätkä realistisesti ottaen palaa suorittamaan opintoja loppuun b) joilla ei syystä tai toisesta ole valmiuksia suorittaa tutkintoa.
Tällä hetkellä Suomessa on jo niin paljon korkeakoulutettuja nuorissa ikäluokissa, että jokainen ns. apuköysillä tutkintorajan yli heijattu laskee tutkinnon arvostusta ja mielikuvaa ko. tutkinnon suorittaneiden osaamistasosta.
Kun opiskelu on noin vaikeaa, niin kehotan suorittamaan vain pääaineen opintoja kandiin asti ja vasta sitten täyttämään tutkinnosta puuttuvat opintopisteet muilla aineilla. Jos pystyt menemään kandiseminaariin nyt syksyllä, niin mene. Kuinka paljon sinulla ylipäänsä puuttuu kandista?
En itsekään osaa opiskella ja haahuilen enimmän aikaa, mutta deadlinen lähestyessä väännän kurssin kasaan kuin opiskelijasupermies :p Vain kirjatentit k*sevat usein, mutta onneksi niitä on vähän. Ymmärrän kyllä ongelmasi, et ole yksin sen kanssa.
Miksi opinto-oikeutta on rajattu?
Itsellani 200 opintoviikkoa gradu kirjoitettu. Ruotsi puuttuu
Aloitin 1996 mutta menin toihin 1999
Nyt en edes asu maassa ja kun viimeksi kavin niin olivat havittaneet muualla suorittamini opinnot.
Ei sikali etta tekisin tuolla tutkinnolla juuri mitaan, mutta olisi se kiva vieda loppuun.
Olen silti luennoinnut KU Luevenissa. Cambridgessa, Otaniemessa ja Turun yliopistossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo, että kuvittelee opiskelevansa, mutta ei kuitenkaan opiskele, vie ihan turhaan energiaa ja tuohon touhuun voi tosiaan hukata vuosia elämästään ilman että asia edistyy mitenkään päin. Tekemättömät hommat on koko ajan mielessä ja kuormittavat. Ehkä tosiaan kannattaa vapauttaa se energia johonkin muuhun ja hyväksyä se, ettei akateeminen koulutus nyt tässä kohtaa onnistu. Se voi onnistua jossain myöhemmässä vaiheessa elämää, kun on saanut päänsä paremmin kasaan, mutta turha nyt tässä kohtaa on hukata arvokkaita vuosia siihen, että polkee paikallaan. Hanttihommiin vaan, jos onnistuu työpaikan saamaan, tai sitten oppisopimuskoulutukseen. Myös AMK-tutkinto voisi olla vaihtoehto, koska vaatimustaso on huomattavasti alhaisempi kuin yliopistossa. Jos vaan löytyy joku itseä kiinnostava ala joka tarjoaa realistisia työllistymismahdollisuuksia. Senkin voisi ehkä mieluummin suorittaa iltaopiskeluna työn ohessa.
Amk -opinnot vaativat yhtälailla itseohjautuvuutta. Helpompia aineet voivat varmastikin olla, muttei sielläkään kukaan ole opintojesi edistymistä valvomassa ja kädestä kiinni pitämässä.
Juuri jännitin yhden tutun opintoja, kun havahtui yhtäkkiä siihen, että opinto-oikeus on loppumassa. Ei ollut pitänyt poissaolokausia, vaan käyttänyt läsnäolokausiaan turhaan. Jopa fuksikursseja oli käymättä.
Selvisi nipinnapin valmistumiseen, vaati kylläkin todella rankan kauden useine kursseineen oppareineen ja vielä vikan harjoittelun joutui pusertamaan samaan.
Mitä ihmettä sinä oikein jonkun tuttusi opintoja jännität? Eivät ne sinulle kuulu.
Sitä kutsutaan empatiaksi.
Ei kutsuta. Empatia on kykyä asettua toisen asemaan, mutta ei se tarkoita toisen tunteiden tuntemista itse. Empatia ei edellytä toisen puolesta jännittämistä. Yrität vain leimata muita toisten asioita jännittämättömiä epäempaattisiksi.
Kaikesta sitä voikin mielensä pahoittaa 😉
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällä hetkellä Suomessa on jo niin paljon korkeakoulutettuja nuorissa ikäluokissa, että jokainen ns. apuköysillä tutkintorajan yli heijattu laskee tutkinnon arvostusta ja mielikuvaa ko. tutkinnon suorittaneiden osaamistasosta.
No jaa... .Aika usein opinnot on kaikin tavoin paljon haastavampia kuin työ ainakaan liike-elämän palveluksessa... Työ kuitenkin usein on jollain tavoin rutiininomaista ja keskittyy tiettyihin asioihin omalla erikoisalalla, kun taas opinnoissa täytyy omaksua kauhean laajoja kokonaisuuksia ja lisäksi jaksaa hoitaa asioita vaikka ei ole ns. pakko ehdottomien deadlinejen takia. Töissä useimmat opintohaahuilijatkin onnistuvat siksi, kun sinne töihin pitää mennä joka aamu, tietää tarkkaan mitä kuuluu tehdä ja on deadlinet saada hommat valmiiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni sanoo, että jos itseohjautuvuus on ainoa ongelma ja opinnot itsessään tuntuvat helpoilta, niin kannattaa jatkaa.
Itse taas mietin siltä kantilta, että mites jos valmistut ja työssä käy samoin? Siellä kun ei vaan enää voi jättää hommiaan hoitamatta ja vedota siihen, että on ollut yksityiselämässä raskasta.
Eli täytyy myös suhteuttaa se oma luonne ja kyvyt siihen tulevaan työhön.
Tämä. En halua dissata ap:ta, varsinkin jos opiskelu on ollut hänen haaveensa, mutta opinto-oikeuksien rajaamisen tarkoitus oli juuri karsia pois ikiopiskelijat jotka a) ovat siirtyneet työelämään eivätkä realistisesti ottaen palaa suorittamaan opintoja loppuun b) joilla ei syystä tai toisesta ole valmiuksia suorittaa tutkintoa.
Tällä hetkellä Suomessa on jo niin paljon korkeakoulutettuja nuorissa ikäluokissa, että jokainen ns. apuköysillä tutkintorajan yli heijattu laskee tutkinnon arvostusta ja mielikuvaa ko. tutkinnon suorittaneiden osaamistasosta.
Höpö höpö. Nyt keksit itse... Opinto-oikeuksien rajaaminen pyrki vain ja ainoastaan saamaan ihmiset nopeammin työelämään. Kuviteltiin, että yliopiston kirjoilla roikkuminen estää tehokkaan työnteon ja kansantalouden kasvamisen. Käytännössä rajaamisella ei ole ollut mitään vaikutusta. Omassa oppiaineessani valmistutaan keskimäärin 7 vuoden jälkeen, eli kaukana tavoiteajasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sä olet yliopistoon päässyt?
En ole ap mutta ollut aikanaan vähän samassa tilanteessa joten vastaan... Mullakin oli niin huono peruskoulun päättötodistus että amiksen suurin osa linjoista oli poissuljettuja. Syynä huonoon menestykseen erittäin vaikea murrosikä ja totaalinen koulukiinnostuksen puute. No, pienellä paikkakunnalla jossa asuin, lukioon kuitenkin pääsivät käytännössä kaikki halukkaat. Sinne sitten menin ja siellä innostuin koulusta. Yliopistoon pääsin suoraan pääsykokeiden perusteella valittavien joukossa, oppiaineeseen otettiin todistuksesta välittämättä 15 pääsykokeessa parasta. Muuten en olisi päässytkään koska minulla oli mm. yleinne matematiikka ja pääsy todistuksen + pääsykokeen perusteella olisi vaatinut laajan matematiikan.
Hei, oon ap ja kuulostaa kyllä vähän tutulta. Ainoa että itselleni sanottiin suoraan, että lukioon ei ole asiaa (vaikka paikallinen lukio oli niin surkea, että jopa oma 6keskiarvo olisi riittänyt), päätin uskoa ja hain lähimpään amikseen johon omalla todistuksellani oli mahdollista päästä ja joka ei alana tuntunut täysin vastenmieliseltä. Ja kyseinen koulu sijoittui jonnekkin 800km päähän asuinpaikastani ja sivistyksestä :D Koulussa tosin ymmärsin ettei ehkä omin ala, eikä sille edes helposti voinut työllistyä kun käytännössä samalla ammattinimikkeellä työskentelevät ovat korkeastikoulutettuja ja ilmaisia/tukityöllistettyjä ilman koulutusta. Yritin kuitenkin jonkin aikaa työllistyä laihoin tuloksin, ennen kuin aloin pohtia jatkokoulutusta, joka ei ollut mitenkään ilmeisenä vaihtoehtona, varsinkin kun amiksesta välittyi sellainen kuva, että "teoriassa ehkä voi hakee ei oikein tiedetä, mutta ette kuitenkaan pääse" :D
Jonkin ajan työttömyyden jälkeen kun aktiivinen työnhaku ei tuottanut tulosta ja työkkärin toimenpiteet alkoivat realisoitua, niin päätin mielenkiinnosta katsella yliopistojen tarjontaa ja miettiä onko mitään mahdollisuuksia millekään alalle. Valikoin pari kiinnostavaa ja päätin hakea "läpällä", kun en oikein uskonut, että pääsisin senkään vuoksi, että ei ollut lukion todistusta ja piti päästä siihen pieneen kiintiöön, joka valittiin pelkän pääsykokeen perusteella, ilman mahdollisuutta varasijoille.
Ja jostain syystä sitten pääsin sen vuoden isoimmalla pistemäärällä. Pääsykoe oli soveltava, mistä omassa tapauksessani oli kyllä selkeä etu, koska kokeeseen pänttääminen oli aika laiskaa. Tekisi kauheasti mieli jotenkin selitellä ja puolustella tätä, mutta tavallaan koen että en olisi edes ansainnut paikkaa, varsinkin kun muut hakijat olivat panostaneet täysillä ja osa hakenut usemmankin kerran. Mutta se ei silti tarkoita, ettenkö olisi oikeasti kouluun halunnut, en vain uskonut mahdollisuuksiini.
Ja noh, ei tämä hyvin näytä menneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikset konkreettisesti kerro, mitä ja kuinka paljon puuttuu? Vaikea neuvoa, jos et kerro kuin suurpiirteiset raamit.
Onko sulla terapeuttia tai jotain tukea esim tuohon keskittymishäiriöön? Vähän kuulostaa siltä että et omin neuvoin ihan tästä paketista selviä... eikä siinä ole mitään pahaa, kaikilla meillä ei ole sopivaa tukea esim kotoa saatuna. Voisitko käydä juttelemassa YTHS:llä tai jollain muulla vastaavalla taholla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa kirjoittaa kuin romaaneja, tässä vielä tiivistelmä:
Kriisejä+keskittymishäiriö- opinnot eivät edenneet- opintoaika loppumassa- kehtaamisen kynnys kouluun menon ja asioiden lutvimiseen yliopiston kanssa kasvanut liian korkealle- kuitenkin halua opiskella- erittäin pieni toivon kipinä elää valmistumisesta, mutta realismi siitä voi olla kaukana- ei muita tulevaisuuden kuvia esim. Työstä tällä taustalla- apua.
Oletko hakenut apua keskityymishäiriöösi tai muihin ongelmiin? Voisitko hakea opintoihin jatkoaikaa terveydellisistä syistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni sanoo, että jos itseohjautuvuus on ainoa ongelma ja opinnot itsessään tuntuvat helpoilta, niin kannattaa jatkaa.
Itse taas mietin siltä kantilta, että mites jos valmistut ja työssä käy samoin? Siellä kun ei vaan enää voi jättää hommiaan hoitamatta ja vedota siihen, että on ollut yksityiselämässä raskasta.
Eli täytyy myös suhteuttaa se oma luonne ja kyvyt siihen tulevaan työhön.
Tämä. En halua dissata ap:ta, varsinkin jos opiskelu on ollut hänen haaveensa, mutta opinto-oikeuksien rajaamisen tarkoitus oli juuri karsia pois ikiopiskelijat jotka a) ovat siirtyneet työelämään eivätkä realistisesti ottaen palaa suorittamaan opintoja loppuun b) joilla ei syystä tai toisesta ole valmiuksia suorittaa tutkintoa.
Tällä hetkellä Suomessa on jo niin paljon korkeakoulutettuja nuorissa ikäluokissa, että jokainen ns. apuköysillä tutkintorajan yli heijattu laskee tutkinnon arvostusta ja mielikuvaa ko. tutkinnon suorittaneiden osaamistasosta.
Höpö höpö. Nyt keksit itse... Opinto-oikeuksien rajaaminen pyrki vain ja ainoastaan saamaan ihmiset nopeammin työelämään. Kuviteltiin, että yliopiston kirjoilla roikkuminen estää tehokkaan työnteon ja kansantalouden kasvamisen. Käytännössä rajaamisella ei ole ollut mitään vaikutusta. Omassa oppiaineessani valmistutaan keskimäärin 7 vuoden jälkeen, eli kaukana tavoiteajasta.
Toki virallinen syy on tuo...mutta siellä taustalla on se, että valmistu tai lopeta (turha) opiskelu. Samaten nämä ikiopiskelijat ovat hankalia tapauksia sossulle ja Kelalle, koska ovat polttaneet tukikuukaudet loppuun, mutta eivät kuitenkaan ole töissä tai tekevät osa-aikaista työtä ja tarvitsevat työttömyysrahaa tai toimeentulotukea pysyäkseen hengissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni sanoo, että jos itseohjautuvuus on ainoa ongelma ja opinnot itsessään tuntuvat helpoilta, niin kannattaa jatkaa.
Itse taas mietin siltä kantilta, että mites jos valmistut ja työssä käy samoin? Siellä kun ei vaan enää voi jättää hommiaan hoitamatta ja vedota siihen, että on ollut yksityiselämässä raskasta.
Eli täytyy myös suhteuttaa se oma luonne ja kyvyt siihen tulevaan työhön.
Tämä. En halua dissata ap:ta, varsinkin jos opiskelu on ollut hänen haaveensa, mutta opinto-oikeuksien rajaamisen tarkoitus oli juuri karsia pois ikiopiskelijat jotka a) ovat siirtyneet työelämään eivätkä realistisesti ottaen palaa suorittamaan opintoja loppuun b) joilla ei syystä tai toisesta ole valmiuksia suorittaa tutkintoa.
Tällä hetkellä Suomessa on jo niin paljon korkeakoulutettuja nuorissa ikäluokissa, että jokainen ns. apuköysillä tutkintorajan yli heijattu laskee tutkinnon arvostusta ja mielikuvaa ko. tutkinnon suorittaneiden osaamistasosta.
Höpö höpö. Nyt keksit itse... Opinto-oikeuksien rajaaminen pyrki vain ja ainoastaan saamaan ihmiset nopeammin työelämään. Kuviteltiin, että yliopiston kirjoilla roikkuminen estää tehokkaan työnteon ja kansantalouden kasvamisen. Käytännössä rajaamisella ei ole ollut mitään vaikutusta. Omassa oppiaineessani valmistutaan keskimäärin 7 vuoden jälkeen, eli kaukana tavoiteajasta.
Toki virallinen syy on tuo...mutta siellä taustalla on se, että valmistu tai lopeta (turha) opiskelu. Samaten nämä ikiopiskelijat ovat hankalia tapauksia sossulle ja Kelalle, koska ovat polttaneet tukikuukaudet loppuun, mutta eivät kuitenkaan ole töissä tai tekevät osa-aikaista työtä ja tarvitsevat työttömyysrahaa tai toimeentulotukea pysyäkseen hengissä.
Käytännössä asia ei kuitenkaan ole noin. Kukaan 7+ vuotta kirjoilla ollut ei opiskele enää täysipäiväisesti. Todennäköisesti tekee kurssin sieltä ja toisen täältä työn ohessa. Itsekin olen ollut kirjoilla vielä lähes 10 vuotta aloittamisen jälkeen, mutta en useimpina vuosina tehnyt opintoja lainkaan, enkä myöskään nostanut sosiaalitukia. Keksittyjä, marginaalia koskevia ongelmia, joilla ei ole mitään merkitystä kansantalouden kannalta. Kertoo vain päättäjien tyhmyydestä, että puuhastellaan tämän luokan "ongelmien" parissa.
Vierailija kirjoitti:
Tekisin kandin vaikka hammasta purren. Kuulostaa kyllä siltä ettet ikinä tule valmistumaan maisteriksi, sulta puuttuu itsekuri ja päämäärätietoisuus. Sori kun puhun.suoraan. Muillakin on vaikka mitä ongelmia elämässä ja silti opinnot saadaan suoritettua.
Ei tarvitse pyydellä anteeksi, koska olet oikeassa. Olen kunnianhimoton, eikä minulla ole ammatillisia haaveita, vaikka alastani pidänkin.
Monet täällä ovat ehdottaneet ammattikoulua tai jotakin koulutusta tarvitsematonta käytännöntyötä ja olen moneen hakenutkin (ammatillisia koulutuksia lukuunottamatta, koska en pääse), mutta työnhaku ei ole tuottanut tulosta, osittain siksi että en valmistuessani ollut tietystä syystä haluttua työvoimaa ja nyt taas minulla on pitkä historia "työttömänä", mikä ei ole työnantajan näkökulmasta houkuttelevaa.
Elämä on. Täällä on ollut paljon ihania, tsemppaavia kommentteja, kuten myös ihan odotettua ja toivottua kritiikkiä. Olen silti vahvemmin päätynyt siihen, että annan vielä itselleni tilaisuuden näyttää. Myönnän, ettei kaikkea voi laittaa elämäntilanteiden syyksi, mutta toisaalta olen kokoajan tuntenut vointini paranevan ja jaksamisen lisääntyvän ja kaikki mahdollisuudet näyttävät tällä tasavertaisesti mahdollisilta/mahdottomilta.
En usko, että tästä voi olla mitään haittaakaan.
Ap kysyn uudestaan: onko sulla terapeuttia tai muuta tukea?
Vierailija kirjoitti:
Mikset konkreettisesti kerro, mitä ja kuinka paljon puuttuu? Vaikea neuvoa, jos et kerro kuin suurpiirteiset raamit.
Ihan rehellisesti multa puuttuu lähes kaikki opinnot. Opintopisteitä on säkällä n. 25 ja vielä vuosi sitten sain sovittua, että voisin vielä suorittaa aiemmin suunnilleen käymäni sivuaineopinnot palauttamalla keskeneräisiksi jääneet tehtävät ilman, että pitäisi uusia kursseja kokonaan (näissä oli paljon pakollista lähiopetusta ja tehtäviä, jotka siis kävin ja tein aiemmin), näistä tulisi ehkä säkällä 30-35op.
Ongelma saattaa olla se, että opinto-oikeus kyseisiin sivuaineisiin päätyi keväällä kun en hakenut jatkoaikaa. Osa ko. Kursseista saattaa olla kaikille vapaasti valittavia, mutta osa ei ole. Eikä niistä kyllä mitään eheää kokonaisuutta saa millään.
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyn uudestaan: onko sulla terapeuttia tai muuta tukea?
On, olen vain hidas vastaamaan. Minulla on olemassa hoitokontakti ja uuden lääkityksen kokeilu adhd:seen aloitettiin alku kesästä.
Vaikea vielä tietää miten paljon siitä on hyötyä, ennen kuin koulu alkaa ja vähän näkee. Mutta olen kyllä ollut huomaavani jonkin verran vaikutusta arjessakin.
Ei kutsuta. Empatia on kykyä asettua toisen asemaan, mutta ei se tarkoita toisen tunteiden tuntemista itse. Empatia ei edellytä toisen puolesta jännittämistä. Yrität vain leimata muita toisten asioita jännittämättömiä epäempaattisiksi.