Lue keskustelun säännöt.
Sinä ruokariippuvainen, voisitko kertoa minulle minkälaiset kiksit saat ruoasta?
Tunnelin päässä on valoa?
08.06.2018 |
Haluan ymmärtää enkä pilkata ketään. Perheessäni on ruokariippuvainen, jonka henki alkaa olla vaarassa.
Itselleni ruoka on lähinnä polttoainetta, välillä paremman ja välillä pahemman makuista.
Sen vuoksi haluaisin tietää, että minkälaiset tunteet laukaisevat ruoanhimon ja minkälaisia tunteita riippuvuuteen syödyt ruoat antavat.
Kiitän etukäteen kaikista asiallisista vastauksista! Tämä on Suomessa vaiettu asia, josta on vaikeaa löytää tietoa. Tekisipä joku vaikka gradun joskus tästä monia perheitä ja sukuja koskettavasta kysymyksestä.
Kommentit (30)
En ole ruokariippuvainen, mutta nautin syömisestä. En ymmärrä millainen ihminen ei saa syömisestä mitään mielihyvää? Ostin tänään itsetehdyn munkin torilta, oli aivan mielettömän herkullinen, olisin voinut syödä vaikka 10 munkkia. Grillattukana saa myös veden kielelle, samoin tietenkin kaikki makea/suolainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa kuvailla sitä kovin hyvin. Saan siitä iloa ja nautintoa, syödessäni olen onnellinen. Se onni on kuitenkin todella lyhytkestoista.
Alan ajattelemaan ruokaa heti, kun ähkyni edellisestä annoksesta alkaa laskea. Mietin, mitä söisin ja kuinka paljon. Tulen kaupan hyllyn edessä pyöriessäni tosi hyvälle tuulelle, tai kun laitan ostoskoriin vaikka 500g:n pastapaketin, koska ajattelen miten ihanaa on sitten kotona syödä se kaikki kerralla. Olen malttamaton kokatessani, haluaisin jo päästä syömään. Kun saan lautasen eteeni, olen "onnellinen". Saan syömisestä nautintoa ja sitä onnea kestää siihen saakka, kunnes huomaan ahmineeni saman verran ruokaa kuin nelihenkinen perhe. Sitten olen jo todella ähkyssä ja morkkis laittaa minut joskus itkemään. Saatan jättää ruoan jämät (jos sitä on) pöydälle, enkä jääkaappiin, koska ajattelen, etten enää ikinä syö. Sitten tuleekin jo nälkä tai "nälkä" ja sitten vedänkin kaksinkäsin roskaruokaa - "onnellisena".
Se on myös riippuvuus, kaikki muu jää ihan taka-alalle kun joka päivä aamusta asti laskee kaloreita ja miettii että nyt kun en syö ja päivällä en, niin illalla voin syödä suklaalevyn, jäätelöpaketin pastan jne. Kavereita ei nähdä ja jos "joutuu" syömään seurassa ja "tuhlaamaan" ne herkkukalorit... ei helvetti.
Minäkään en ole ehkä oikea ihminen vastaamaan. Minä en ole riippuvainen ruuasta, vaan suklaasta, lähinnä fazerin, joskus vaihteeksi menee joku muukin hyvä suklaapatukka.
Ollaan vertailtu fiiliksiä yhden ystävän kanssa jolla on ollut alkoholin kanssa ongelmia. Aika samanlaiset fiilikset on.
Minä voin olla vaikka koko päivänkin syömättä, nälkäkään ei haittaa, en tule kiukkuiseksi vaikka olis nälkä, mutta jos mulla ei ole illaksi suklaata (tai edes mitään sen korviketta esim. keksiä tai jäätelöä) niin kyllä mun pitää lähteä jostain apsilta hakemaan jotain, ei pysty olemaan rauhassa. Joskus kun käyn kaupassa ja yhtäkkiä tajuan kotimatkalla että en muistanut ostaa mitään suklaata, tulee suorastaan paniikinomainen tunne, että mitä helvettiä mä nyt teen, en käänny takaisin kauppaan, mutta luultavasti käyn lähikaupassa toiselle kerralle kun aikani olen kotona miettinyt että mitä syön kun katson telkkaria tai luen kirjaa illalla.
Ei siitä suklaasta tule mitään erityistä kiksiä siinä kohtaa kun sitä syö, se on kivaa syödä hyvää kun katsoo hyvää ohjelmaa tai lukee hyvää kirjaa ja siinä rentoutuu, mutta suurempi ongelma se on kun sitä tekee mieli ja jos sitä ei ole. Vierotusoireet on paha juttu. Eikä mun tarvi sitä syödä mitään älyttömiä määriä, 100-200g vuorokaudessa riittää. Sellainen joka on ruokariippuvainen syö ja syö vaikka ei ole nälkä ja kai tuntee mielihyvää siitä syömisestä ja mahan täyttymisestä. Minäkin syön suklaata siitä riippumatta onko nälkä vai ei, se nälkä ei oo se juttu. Ja inhoan mahan täysinäistä oloa, mulla on ollut koko ikäni IBS ja kauhea oksentamiskammo, joten ähky olo joka kestää 6-8h ei oo mun juttu. Joskus vahingossa tulee syötyä liikaa esim. ravintolassa, toki yritän sielläkin aina rajoittaa, en syö koskaan lautasta tyhjäksi, mutta jos on alkuruoka ja jälkiruokakin ja kaikkia haluaa syödä jonkin verran niin helposti tulee ähky.
Eiköhän jokainen ihminen ole ruokariippuvainen. Jos et syö, niin kuolet nälkään. Vai onko maailmassa joku ihminen jonka ei tarvitsisi lainkaan syödä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen ihminen on riippuvainen ruuasta.
Ennemminkin pitäisi kysyä, että miksi on riippuvainen siitä ylensyönnin tunteesta?
Jos olusi riippuvainen vain ruuan mausta sylkäisisi ruuan ensin maistettuaan sitä.
Ja koska ihminen tarvitsee ruokaa vertailu muihin riippuvuuksiin on huono asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni on fyysisestikin mahdotonta ahmia, voin todella pahoin ja kivut on kovat jos ahdan mahaani enemmän kuin sinne mahtuu. En myöskään saa minkäänlaisia kiksejä syömisestä, ruoka ei edes erityisemmin kiinnosta. Sitä syö jotain kun on nälkä. Siinä se.
Minulla on kuitenkin sellainen käsitys, että ongelmasyöjät syövät johonkin psyykkiseen tarpeeseen, esim. turvallisuus, rakkaus, hoiva jne. Tai siis niiden puute jo kasvuiässä?
Ehkä jo lapsena opittu malli lohduttaa itseään ruoalla? Tukahduttaa sillä epämääräistä pahaa oloa jota ei osaa käsitellä?
Vierailija kirjoitti:
En osaa kuvailla sitä kovin hyvin. Saan siitä iloa ja nautintoa, syödessäni olen onnellinen. Se onni on kuitenkin todella lyhytkestoista.
Alan ajattelemaan ruokaa heti, kun ähkyni edellisestä annoksesta alkaa laskea. Mietin, mitä söisin ja kuinka paljon. Tulen kaupan hyllyn edessä pyöriessäni tosi hyvälle tuulelle, tai kun laitan ostoskoriin vaikka 500g:n pastapaketin, koska ajattelen miten ihanaa on sitten kotona syödä se kaikki kerralla. Olen malttamaton kokatessani, haluaisin jo päästä syömään. Kun saan lautasen eteeni, olen "onnellinen". Saan syömisestä nautintoa ja sitä onnea kestää siihen saakka, kunnes huomaan ahmineeni saman verran ruokaa kuin nelihenkinen perhe. Sitten olen jo todella ähkyssä ja morkkis laittaa minut joskus itkemään. Saatan jättää ruoan jämät (jos sitä on) pöydälle, enkä jääkaappiin, koska ajattelen, etten enää ikinä syö. Sitten tuleekin jo nälkä tai "nälkä" ja sitten vedänkin kaksinkäsin roskaruokaa - "onnellisena".
Mä voin täysin allekirjoittaa kaiken tämän, oon just samanlainen. Ja näille hiustenhalkojille, joo kaikki on riippuvaisia ruoasta, mutta jotkut meistä ehkä enemmän ruoan aiheuttamasta mielihyvästä ja kontrolli puuttuu.
Itse uskon, että syömishimoni johtuu pitkälti masennuksesta ja ikävästä elämäntilanteesta. Ruoka on ainoa iloni, mielihyvän lähde, joka ei ikinä petä! Laitan vaan ruokaa suuhun ja pam! saan juuri sen ennustettavan ilon minkä halusinkin. Se on turvasatama, lohtu ja pakotie.
Kolikon kääntöpuoli on ylipaino, häpeä ja ahdistus kun tajuaa, ettei hallitse tätä, se hallitsee mua.
Mä joskus itken jo syödessäni, siitä voi päätellä jo paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ollut riippuvainen sokerista. En syö kakkuja, keksejä enkä pullaa vaan karkkia: lakua, salmiakkia, joskus joitain tiettyjä karkkisekoituksia.
Elämäni on rankkaa, töissä ja kotona on aina enemmän töitä kun ehtii tehdä. Perjantaiksi lupaan itselleni karkkipussin. Kun lapset on saatu nukkumaan, astianpesukone pyörimään ja pyykit viikattua, lösähdän sohvalle ison karkkipussin kanssa. Aluksi syön nopeasti, melkein ahmin. Karkkipussi on vähän liian iso ja lopussa alkaa tulla jo vähän huono olo. Syön kuitenkin kaiken, jotta saan pussin tyhjäksi.
Joskus ostan karkkia myös lauantaina. Ja jos jään sokerikoukkuun, ostan myös seuraavalla kauppareissulla. Lopulta syön karkkia joka ilta. Kunnes sitten tulee leppoisampi vaihe ja tsemppaan sokerikoukusta irti.
Saan karkin syömisestä suurta tyydytystä. Karkin pitää olla sellaista mähellettävää ja siinä pitää olla oikea suutuntuma, jotta saan siitä kiksit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa kuvailla sitä kovin hyvin. Saan siitä iloa ja nautintoa, syödessäni olen onnellinen. Se onni on kuitenkin todella lyhytkestoista.
Alan ajattelemaan ruokaa heti, kun ähkyni edellisestä annoksesta alkaa laskea. Mietin, mitä söisin ja kuinka paljon. Tulen kaupan hyllyn edessä pyöriessäni tosi hyvälle tuulelle, tai kun laitan ostoskoriin vaikka 500g:n pastapaketin, koska ajattelen miten ihanaa on sitten kotona syödä se kaikki kerralla. Olen malttamaton kokatessani, haluaisin jo päästä syömään. Kun saan lautasen eteeni, olen "onnellinen". Saan syömisestä nautintoa ja sitä onnea kestää siihen saakka, kunnes huomaan ahmineeni saman verran ruokaa kuin nelihenkinen perhe. Sitten olen jo todella ähkyssä ja morkkis laittaa minut joskus itkemään. Saatan jättää ruoan jämät (jos sitä on) pöydälle, enkä jääkaappiin, koska ajattelen, etten enää ikinä syö. Sitten tuleekin jo nälkä tai "nälkä" ja sitten vedänkin kaksinkäsin roskaruokaa - "onnellisena".
Mä voin täysin allekirjoittaa kaiken tämän, oon just samanlainen. Ja näille hiustenhalkojille, joo kaikki on riippuvaisia ruoasta, mutta jotkut meistä ehkä enemmän ruoan aiheuttamasta mielihyvästä ja kontrolli puuttuu.
Itse uskon, että syömishimoni johtuu pitkälti masennuksesta ja ikävästä elämäntilanteesta. Ruoka on ainoa iloni, mielihyvän lähde, joka ei ikinä petä! Laitan vaan ruokaa suuhun ja pam! saan juuri sen ennustettavan ilon minkä halusinkin. Se on turvasatama, lohtu ja pakotie.
Kolikon kääntöpuoli on ylipaino, häpeä ja ahdistus kun tajuaa, ettei hallitse tätä, se hallitsee mua.
Mä joskus itken jo syödessäni, siitä voi päätellä jo paljon.
Tarkoitin sen hyvällä. On väärin verrata muihin riippuvuuksiin koska syömistä ei voi lopettaa. Olen itsekkin kokenut ruuan joskus ainoaksi iloksi, nukkumisen lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa etsiä netistä tietoa hakusanalla Binge Eating Disorder eli BED Ahmimishäiriö. Itselleni oli monta vuotta normaalia "kohtauksen" iskiessä vaikka kilo pastaa jossa 500g lihaa ja kermaa tms. Ruokaa meni siis kausittain aivan järkyttävät määrät. Itse olin (ja olen edelleen) hyvin hoikka, joten huomatkaa että ei ole mikään lihavien tauti, vaikkakin johtaa yleensä ylipainoon mikäli syömishäiriötä ei saada kuriin. Lihavuus on siis oire, ei syy.
Toivottavasti joku löytää ahaa-elämyksen tästä ja pääsee rimpuilemaan tuosta addiktiosta eroon. Vaikeaa se on, alkoholistihan voi lopettaa juomisen kokonaan, mutta ruoka-addikti on pakko jatkaa syömistä.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
En ole ruokariippuvainen, mutta nautin syömisestä. En ymmärrä millainen ihminen ei saa syömisestä mitään mielihyvää? Ostin tänään itsetehdyn munkin torilta, oli aivan mielettömän herkullinen, olisin voinut syödä vaikka 10 munkkia. Grillattukana saa myös veden kielelle, samoin tietenkin kaikki makea/suolainen.
Mutta vaikuttavatko munkit tai grillikana sinuun huumeen tai alkoholin lailla? Sinä pystyt ilmeisesti rajoittamaan molempien syömistä tiettyihin tilanteisiin etkä varmaan syö niitä muilta salaa? En halua lannistaa mutta vaikutat ihan tavalliselta herkkusuulta etkä miltään ruokariippuvaiselta.
Esim. ohjelmassa My 600 Life lihavuusleikkauksia tehdään lähinnä ruokariippuvaisille vaikka heillä on alle 5% todennäköisyys onnistua pitkäaikaisessa painonpudotuksessa leikkauksen jälkeen. Joka tapauksessa heillä viikatemies odottaa lähimmän nurkan takana eli heille leikkaus on niin sanottu viimeinen pelastusrengas terveydenhuoltoalan henkilöiltä. Yhdessäkään näkemässäni ohjelmassa ei ole kukaan kertonut olevansa mukana Anonymous Overeatersien toiminnassa kuntouttamassa itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen ihminen on riippuvainen ruuasta.
Löydät seuraavasta linkistä vastauksen väitteesesi: http://ruokariippuvuus.fi .
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on fyysisestikin mahdotonta ahmia, voin todella pahoin ja kivut on kovat jos ahdan mahaani enemmän kuin sinne mahtuu. En myöskään saa minkäänlaisia kiksejä syömisestä, ruoka ei edes erityisemmin kiinnosta. Sitä syö jotain kun on nälkä. Siinä se.
Minulla on kuitenkin sellainen käsitys, että ongelmasyöjät syövät johonkin psyykkiseen tarpeeseen, esim. turvallisuus, rakkaus, hoiva jne. Tai siis niiden puute jo kasvuiässä?
Ehkä jo lapsena opittu malli lohduttaa itseään ruoalla? Tukahduttaa sillä epämääräistä pahaa oloa jota ei osaa käsitellä?
Kyse on aivojen välittäjäaineista. Ihminen voi olla ruokariippuvainen vaikka tulisi maailman parhaasta perheestä.
Lapsena en saanut osoittaa pahaa mieltä tai surua. Jos vaikka kaaduin, niin itkun estämiseksi käteen lykättiin pullapala tai karamelli. Siinä oppi, että ruoka lohduttaa, kun vanhemmalta ei lohdutusta saanut. Tuo oli ja on kai edelleen hyvin yleistä, valitettavasti. Aikuisenakin suruun, alakuloon tai ahdistukseen tulee helposti etsittyä apua syömisestä, siitä kun on hirveän vaikea päästä eroon.
Vierailija kirjoitti:
Lapsena en saanut osoittaa pahaa mieltä tai surua. Jos vaikka kaaduin, niin itkun estämiseksi käteen lykättiin pullapala tai karamelli. Siinä oppi, että ruoka lohduttaa, kun vanhemmalta ei lohdutusta saanut. Tuo oli ja on kai edelleen hyvin yleistä, valitettavasti. Aikuisenakin suruun, alakuloon tai ahdistukseen tulee helposti etsittyä apua syömisestä, siitä kun on hirveän vaikea päästä eroon.
Tuo on opittu käytösmalli, joka on mahdollista muuttaa kun antaa itselleen mahdollisuuden muuttua.
Oikea ruokariippuvuus on neurobiologinen häiriö. Esim. Tieteen kuvalehdestä löytyy artikkeleita aiheesta. Moittiminen ei auta sairasta. Sama juttuhan on esim. alkoholisteilla tai narkomaaneilla.
Vierailija kirjoitti:
Ennemminkin pitäisi kysyä, että miksi on riippuvainen siitä ylensyönnin tunteesta?
Jos olusi riippuvainen vain ruuan mausta sylkäisisi ruuan ensin maistettuaan sitä.
Ja koska ihminen tarvitsee ruokaa vertailu muihin riippuvuuksiin on huono asia.
Miksi pitää olettaa että sitä ruokaa pitää syödä ylenmäärin jotta olisi jostain riippuvainen? Kyllähän ihminen on riippuvainen tupakastakin vaikka ei polta kuin askin päivässä eikä kymmentä, tai kahvista vaikka juo vain pannullisen päivässä eikä kymmentä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on fyysisestikin mahdotonta ahmia, voin todella pahoin ja kivut on kovat jos ahdan mahaani enemmän kuin sinne mahtuu. En myöskään saa minkäänlaisia kiksejä syömisestä, ruoka ei edes erityisemmin kiinnosta. Sitä syö jotain kun on nälkä. Siinä se.
Minulla on kuitenkin sellainen käsitys, että ongelmasyöjät syövät johonkin psyykkiseen tarpeeseen, esim. turvallisuus, rakkaus, hoiva jne. Tai siis niiden puute jo kasvuiässä?
Ehkä jo lapsena opittu malli lohduttaa itseään ruoalla? Tukahduttaa sillä epämääräistä pahaa oloa jota ei osaa käsitellä?
Kyse on aivojen välittäjäaineista. Ihminen voi olla ruokariippuvainen vaikka tulisi maailman parhaasta perheestä.
Asia ei ole ihan noin yksinkertainen. Aivot kyllä edesauttavat asioita niin että kaikki ihmiset ovat erittäin alttiita addiktoitumiselle mihin vaan mistä kokee saavansa mielihyvää.
Ihminen lääkitsee aina pahaa mieltään jollain, ja se joku yleensä on se mistä saa mielihyvää ja johon on addiktoitunut.
Jos ihmisellä on kaikki hyvin elämässä, hänen ei tarvitse lääkitä itseään jatkuvasti eikä luultavasti joudu siihen kierteeseen minkä addiktion paheneminen aiheuttaa.
Samanlaiset kuin olen aikoinaan saanut esim.tiukasta treenistä tai nousuhumalasta.