Miten selviän henkisesti, jos en saa opiskelupaikkaa?
Paniikkia ilmassa näin muutama päivä ennen pääsykokeita...
Vaikka tiedän, että suurin osa ei pääse yliopistoon suoraan lukiosta, tuntisin oloni todella epäonnistuneeksi ja huonoksi. Pelkään myös, että epäonnistuminen masentaisi niin kovasti, että ensi vuoden pääsykokeisiin lukeminen kärsisi. Alustavien yo-tulosten perusteella on tulossa L, L, E/L ja M/E. Alalle jolle haen, on tosi vaikea päästä. Olen lukenut pääsykokeisiin intensiivisesti heti yo-kokeiden lopusta lähtien, mutta tuntuu, etten osaa mitään. Ei ainakaan helpota paineita, että molemmat isosisarukseni pääsivät heti ekalla yrityksellä sisään yliopistoon.
Vertaistukea? Tarinoita ”onnellisista lopuista”, vaikkei heti opiskelupaikkaa irronnut?
Kommentit (41)
Haetko lääkikseen vai oikeustieteelliseen? Tuskin sinua pidetään epäonnistujana (edes perhepiirissä) jos paikkaa ei irtoa heti ensiyrityksellä. Ainahan voit lähteä ulkomaille yliopistoon jos Suomesta ei saa opiskelupaikkaa.
Et taatusti ole ainoa, joka ei saa opiskelupaikkaa - relax!
Vierailija kirjoitti:
Haetko lääkikseen vai oikeustieteelliseen? Tuskin sinua pidetään epäonnistujana (edes perhepiirissä) jos paikkaa ei irtoa heti ensiyrityksellä. Ainahan voit lähteä ulkomaille yliopistoon jos Suomesta ei saa opiskelupaikkaa.
En hae näistä kumpaakaan. Haen paljon pienemmälle marginaalialalle, jossa kuitenkin sisäänpääsyprosentit on jopa pienemmät kuin mainitsemissasi.
Ap
Hain kolme kertaa haluamalleni alalla. Ensimmäisellä kerralla en päässyt joten menin kauppikseen (Ouluun), en viihtynyt siellä ja lopetin opiskelut. Toisella kerralla jäin 0,25 pistettä paikasta. Olin pari kuukautta aivan maassa, jaksoin juuri ja juuri nousta ylös sängystä. Ala oli valtiotieteellisessä tiedekunnassa Helsingissä.
Kolmannella kerralla tärppäsi ja voi sitä ilon ja onnen määrää!! En ole varmaan ikinä ollut mistään yhtä iloinen. Nyt on vaikea edes kuvitella mennyttä stressiä.
Tsemppiä sinulle ja toivottavasti pääset haluamallesi alalle!
Hanki apua.
Tuo ei ole sen luokan pettymys, että masentaa terveen. Olet ehkä uupunut ja masentunut jo nyt. Se ei ole häpeä.
Mä en saanut ikinä sitä opiskelupaikkaa jonka olisin halunnut. Hain kahdesti Helsingin yliopistoon lukemaan biologiaa, en päässyt. Näinä vuosina olin töissä elintarvikepakkaamossa, oikein mukavaa työtä, ja palkkakin sinkulle nuorelle ihan ok.
Kolmantena vuotena päätin laajentaa hakuani. Hain paitsi muihinkin yliopistoihin kuin Helsinkiin, myös tietojenkäsittelyoppiin, jonne oli tietyillä paikkakunnilla helppo päästä hakeneet/valitut tilastojen mukaan. Ei se minua mitenkään kiinnostanut se tietojenkäsittelyoppi, mutta ajattelin että parempi päästä yliopistolle edes jotenkin sisään, vaihdan sitten vaikka pääainetta vuoden jälkeen. Mutta innostuin opinnoista ja valmistuin tietojenkäsittelyopista, enkä ole ikinä katunut, koska biologien työtilanne on aika heikko, kun taas tällä alalla ei ole tarvinnut työtöntä päivää nähdä.
En saanut viime vuonna. Nyt vasta alan parantumaan, tosin en tänäkään vuonna varmaan pääse ja romahdan uudestaan. En tule jaksamaan kyllä samaa enää. Sitten vain lähden. Ei ollut minusta elämään. Mutta kuulostaa, että kirjoitukset menivät kohdallasi hyvin, olet tehnyt ahkerasti töitä ja nyt vain teet parhaasi. Pystyt siihen!
Haluatko edes oikeasti opiskelemaan vai suoritatko vaan vanhempiesi takia?
Psykologiaa opiskelemaanko haet?
Ens vuonna sit uusiks. Maailma ei siihe kaadu
Vierailija kirjoitti:
En saanut viime vuonna. Nyt vasta alan parantumaan, tosin en tänäkään vuonna varmaan pääse ja romahdan uudestaan. En tule jaksamaan kyllä samaa enää. Sitten vain lähden. Ei ollut minusta elämään. Mutta kuulostaa, että kirjoitukset menivät kohdallasi hyvin, olet tehnyt ahkerasti töitä ja nyt vain teet parhaasi. Pystyt siihen!
Ainut sisältösi elämässä on joku opiskelupaikka? Aika surullista. Yritä keksiä jotain muuta kivaa tekemistä.
Menet töihin tai haet johonkin muuhun ja sitten yrität uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
En saanut viime vuonna. Nyt vasta alan parantumaan, tosin en tänäkään vuonna varmaan pääse ja romahdan uudestaan. En tule jaksamaan kyllä samaa enää. Sitten vain lähden. Ei ollut minusta elämään. Mutta kuulostaa, että kirjoitukset menivät kohdallasi hyvin, olet tehnyt ahkerasti töitä ja nyt vain teet parhaasi. Pystyt siihen!
Ihan kamalaa lukea teidän nykyajan nuorten ihmisten ajatuksia, kun yhdet opinnot on noin tärkeitä että oikeasti miettii elämänsä lopettamista niiden takia! Näinkö kovaksi maailma ja kilpailu on mennyt?
Ennen vanhaan en muista että kukaan olisi noin vakavasti sitä ottanut. Sitten vaan yritettiin uudestaan, tai meni esim. opistotason koulutukseen jos ei korkeakouluun päässyt. Tai totesi, että eipä niissä duunarihommissakaan mitään vikaa ole joten nyt ainakin toistaiseksi olen ihan perus duuneissa joissa ei vaadita koulutusta.
Ei sinne psykalle kaikki pääse. Hakijoita on nykyään älyttömästi. Tosin noin hyvillä papereilla naurattaa toi sun ahdistuksesi. Haet ensi vuonna Rovaniemelle, niin eiköhän tärppää.
Haluan oikeasti opiskelemaan ja erityisesti juuri tätä alaa. Vanhemmat/muut ei siis vaikuta haluun päästä opiskelemaan, mutta (tahattomasti?) tuovat paineita päästä ensimmäisellä yrityksellä.
Ala ei ole myöskään psyka, vaan edelleenkin puhutaan pienestä marginaalialasta, jolle sisäänpääsyprosentti n. 5 %.
Ap
Hain 12 vuotta sitten suoraan lukiosta yliopistoon, en päässyt. Olin töissä se vuoden, auttoi ehdottomasti töiden saamisessa myös opiskeluaikana. En ikinä ole kokenut että tuo vuosi olisi mennyt hukkaan tai millään tavalla vaikuttanut elämääni tai myöhempään menestykseen. Kannattaa yrittää ottaa asiat vähän rennommin, ja varsinkin sellaisten asioiden murehtiminen joita ei ole vielä tapahtunut kannattaa opetella pois, muuten tulee vain murehtiminaan lopun elämää.
Vierailija kirjoitti:
Haluatko edes oikeasti opiskelemaan vai suoritatko vaan vanhempiesi takia?
Eiköhän suurin osa suorita vanhempien takia.
Sen neuvon ainakin annan, että älä laita kaikkia munia samaan koriin. Jos et pääse ekalla kerralla vaikeapääsyiselle alalle, hae jo toisella sellaiselle, johon pääset. Pääainetta voi tosiaan myös vaihtaa tietyissä rajoissa, ja sivuaineiden suhteen valinnat ovat vieläkin vapaammat.
On kauheaa lukea sellaisista elämänsä tuhlanneista, jotka hakevat 10 vuotta johonkin lääkikseen sisään. Siinä nimittäin käy niin, että ihminen traumatisoituu prosessissa ja palaa loppuun, mikä tulee usein esille viimeistään valmistuessa, kun kaiken pitäisi olla sitten hyvin.
Mikään ei ole sen arvoista, että mielenterveys menee.
Ota välivuodesta kaikki irti, ja lähde töihin tai vapaaehtoishommiin ulkomaille. Itseäni kaduttaa etten näin tehnyt.
Olet varmaan aika nuori...sulla on aikaa kyllä opiskella. Itse valmistun 30-vuotiaana vasta. Ei oo niin vakavaa.
Olen pahoillani, mutta minä romahdin jossain määrin :/ tein hanttihommia, eristäydyin kavereista, passivoiduin ja olin näin jälkikäteen ajateltuna todella masentunut. Kohdallani tämä jatkui vieläpä kaksi vuotta. Sitten pääsin unelma-alalleni sisään ja sen jälkeen elämä onkin hymyillyt. Yritä sinä pitää huolta itsestäsi ja ottaa kaikki irti elämästä, lähde vaikka ulkomaille reppureissaamaan, jos et nyt pääse.