Lapseton, milloin teit ratkaisun lapsettomuudesta?

Parikymppisenä. En vaan ole äitityyppiä ja nautin vapaudesta liikaa. Mulle riittää rakastava kumppani, joten en koe jääväni mistään paitsi.

Kun pikkusisarus syntyi, taisin olla 3-vuotias.

En koe tehneeni mitään erityistä päätöstä olla hankkimatta lapsia. Samoin kun ihminen jolla ei ole koiraa tuskin on mitään varsinaista päätöstä tehnyt. Ei ole vaan hankkinut sellaista mitä ei halua.

Joskus 10v. Parikymmpisenä tuskailin hetken paniikissa, kun tuli olo että kaikki muut pitää lasten hankintaa pakollisena. Tuska meni ohi, kun sain tolkutettua itselleni sen olevan täysin vapaehtoista.

Olen jotenkin aina tiennyt että en halua lapsia, ihan nuoresta, jopa lapsesta asti. En esim pari-kolmekymppisenä koskaan pystynyt samaistumaan kavereihin joilla alkoi vauvakuumeilut, lähinnä mielessäni ihmettelin miten joku pystyy ja jopa haluaa sitoa itsensä lapsiperhe-elämän rajoitteisiin.

Joskus sitä vaan tiedostaa, että tulisi olemaan aivan samanlainen kuin oma vanhempansa, parempi vaan lopettaa se sukupolvia kestänyt virheen toistaminen.

Jo teini-iässä tiesin että lapsia ei tule olemaan. En ole koskaan pitänyt lapsista enkä niitä itselleni halua.

Asun kuudetta vuotta avoliitossa ja mies on samaa mieltä. Meillä on koira ja kaksi kissaa, molemmilla työ jossa halutaan edetä ja haluamme olla vapaita nauttimaan elämästä.

Minä olen 27, mies täytti juuri saman. Mieleni ei  tule muuttumaan. Päin vastoin päätös vahvistuu koko ajan nyt kun olen päässyt kunnolla uraputkeen. Avomieheni sanoi heti jo seurustelun alussa että hänestä ei sitten koskaan tule isää. Hienoa löytää samanmielinen kaveri kun muutenkin sovimme yhteen kuin paita ja peppu.

Meillä on laaja kaveripiiri, eikä muilla kuin yhdellä parilla on lapsi. En myöskään jaksa uskoa että kenellekään tuleekaan. Meille ei ainakaan.

Parikymppisenä minäkin. Tosin tiesin jo teininä, että en lapsia halua. Miesystävän kanssa tultiin siihen tulokseen että emme halua lapsia ja vieläkin yhdessä ollaan. Minun geeneilläni lapsella olisi luultavasti epätoivottuja ongelmia.

N35

En ole tehnyt ratkaisua, en vaan ole löytänyt kumppania. En ole koskaan ollut varma että edes haluan lapsia, joten mikään yksin raskaaksi hankkiutuminen ei ole houkutellut.

up

Lopullisen päätöksen n. 28-vuotiaana, kun päätin hankkia sterilisaation heti kun täytän 30.

Vaikea endometrioosi teki ratkaisun puolestani. Ainoana oireena oli selkäkipu.

Sanoin jo ihan pienenä lapsena äidille etten mene koskaan naimisiin enkä tee lapsia. Mieli ei ole muuttunut. Nyt lähes 40v.

Onko kukaan katunut myöhemmin päätöstään tai yleensä lapsettomuuttaan?

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan katunut myöhemmin päätöstään tai yleensä lapsettomuuttaan?

En hetkeäkään. Olen katsonut kauhulla ystävieni lapsiperhe-elämää, enkä ole kertaakaan nähnyt mitään sellaista, mitä haluaisin omaan elämääni. Ikää nyt 54.

Kun aloin etsiä seuraa 22-vuotiaana ja en kelpuuttanut kuin velamiehen itselleni. Mieheni ratkaisi sitten lopullisesti tämän ongelman heti kun täytti 30v, minä olin silloin 24v.

Vierailija kirjoitti:

En ole tehnyt ratkaisua, en vaan ole löytänyt kumppania. En ole koskaan ollut varma että edes haluan lapsia, joten mikään yksin raskaaksi hankkiutuminen ei ole houkutellut.

Täysin sama täällä. Nyt 30-vuotiaana ikisinkkuna tilanne tuskin tulee muuttumaan. Pidän kyllä kavereideni lapsista, mutta en todellakaan ole äitityyppiä.

Minkä ratkaisun? Lasten teko, lapsiperhe-elämä, vanhemmuus tai mikään siihen liittyvä ei ole koskaan kiinnostanut. Päätös oli siis yhtä helppo tehdä kuin "päätökseni" olla ryhtymättä buddhalaisnunnaksi.

About 14 v. Ikää nyt 29 v ja edelleen olen samaa mieltä, vahvemmin kuin koskaan. Lapset eivät vaan ole mun juttu.

En ole tehnyt mitään ratkaisua, en vain tullut raskaaksi. Oman olisin joskus halunnut, mutta adoptiolasta en.

Olen vaan tyytynyt tilanteeseen jolle en mahtanut mitään.

N47