innottomat isovanhemmat

Miksi se yökylä just on se ainoa apu?

Meillä kyllä tarvittaessa ottavat tunniksi tai pariksi hoitoon silloin tällöin,mutta yökylässä käyvät vain noin kerran vuoteen..parempihan sekin on kuin ei ollenkaan,mutta monien tuttujen lapset ovat useita kertoja vuodessa mummoloissa yötä ja jopa useita öitä peräkkäin (meillä lapset 5v ja 8v)...

Ap: eivät ota yökylään, ei mieluusti vierailulle kun kaunis koti voi sotkeentua, ei kauppareissulle kun on kiire mökille. Joulupöytään tultiin myöhässä ja hyvä, että ehdittiin lahjat jakaa niin oli jo kiire mökin rauhaan. Yhteensä lapsenlapsia on kokonaista neljä kappaletta ( ikähaarukka 6-10 ja kyseessä siis minun ja veljeni lapset) ....isovanhempia vaan ei kiinnosta

Voi, kun oiskin ihana, jos ois lapsenlapset vielä tuommosia, paljon menettävät itse isovanhemmat, kun eivät ymmärrä, ettei ne lapset odottele, vaan kasvavat koko ajan.

Olen itse jopa haaveillut, josko jossain voisi tarjota vara isovanhemmuutta.

Ja TAAS mä olen sanaton tän teidän typeryyden kanssa!! Mä ymmärrän ap sua täysin.

Mulla on ihana mummu ja pappa, jonka luona olin tosi paljon lapsena, olin aina tervetullut, tehtiin kaikkea kivaa yhdessä ja muistan ne hetket edelleen tosi hyvin. Käytiin hiihtämässä, luistelemassa, pappa osti mulle ihanan Maija Mehiläinen- pyörän ja opetti ajamaan sillä. Mummo jäi töistä pois kun olin 9kk ja hoiti mua 3v asti, kunnes menin päiväkotiin ja mummu meni takaisin töihin. Pappa haki mua päiväkodista heille ja kantoi matkalla kun en jaksanut kävellä yhtä isoa mäkeä. Käytiin keräämässä marjoja ja sieniä, veneilemässä ja vaikka missä reissuissa. Mummu opetti mut tekemään ruokaa ja leipomaan, lohduttamaan ja olemaan hyvä ihminen. Pappa käytti mua urheilukisoissa, Korkeasaaressa, huvipuistoissa, elokuvissa. Opetti tunnistamaan kasveja, eläimiä ja lintujen ääniä, tekemään pajupillin ja linnunpöntön, opetti tekemään nuotion ja sytyttämään tulen ilman tikkuja, opetti hoitamaan puutarhaa. Pappa kantoi mua olkapäillä, piti sylissä ja höpsötteli, mummu halasi, piti sylissä ja jaksoi rauhoitella öisin kun näin painajaisia.

Isovanhemmat on myös niille lapsille älytön rikkaus. Mä olisin täysin eri ihminen ilman mun isovanhempia.

Arvatkaa mitä tein viime viikonloppuna? Olin mun mummun kanssa saunottamassa pappaa. Saunan jälkeen otin papan hoiviini, että mummu sai saunoa rauhassa ilman kiirettä. Autoin pukemaan, laitoin vaipan, leikkasin kynnet ja rasvasin hänen jalkansa.

Mun isää ja äitipuolta ei kiinnosta minun lapseni yhtään, äärettömän surullista. Heitä ei kiinnosta yhtään myöskään mummu ja pappa, jotka tarvitsevat nyt apua. Mun isällä ja äitipuolella on omat "kiireet", kuten hotelliyöt, ravintolat, lehtien luku, konjakki, shoppailu ja niin edelleen. Myös tämä on äärettömän surullista.

Mummi kolmelle teinille kirjoitti:

Voi, kun oiskin ihana, jos ois lapsenlapset vielä tuommosia, paljon menettävät itse isovanhemmat, kun eivät ymmärrä, ettei ne lapset odottele, vaan kasvavat koko ajan.

Olen itse jopa haaveillut, josko jossain voisi tarjota vara isovanhemmuutta.

Mitä ne isovanhemmat menettävät? Eivät ainakaan yöunia ja omaa elämää.

Jos lasten hoitaminen jotenkin korreloi vanhuuden ihmissuhteiden määrän kanssa, niin miksi ihmeessä päiväkotien työntekijöillä ei käy kymmeniä vieraita? Hehän hoitavat vuositolkulla lapsia, osa jopa öisin.

Voisin ryhtyä varamummoksi, mutta se maksaa 65 e/h (sis. ALV). Tähän hintaan en puutu niiden lasten vanhempien elämään, en jaa neuvoja tai ohjeita.

Vierailija kirjoitti:

Ja TAAS mä olen sanaton tän teidän typeryyden kanssa!! Mä ymmärrän ap sua täysin.

Mulla on ihana mummu ja pappa, jonka luona olin tosi paljon lapsena, olin aina tervetullut, tehtiin kaikkea kivaa yhdessä ja muistan ne hetket edelleen tosi hyvin. Käytiin hiihtämässä, luistelemassa, pappa osti mulle ihanan Maija Mehiläinen- pyörän ja opetti ajamaan sillä. Mummo jäi töistä pois kun olin 9kk ja hoiti mua 3v asti, kunnes menin päiväkotiin ja mummu meni takaisin töihin. Pappa haki mua päiväkodista heille ja kantoi matkalla kun en jaksanut kävellä yhtä isoa mäkeä. Käytiin keräämässä marjoja ja sieniä, veneilemässä ja vaikka missä reissuissa. Mummu opetti mut tekemään ruokaa ja leipomaan, lohduttamaan ja olemaan hyvä ihminen. Pappa käytti mua urheilukisoissa, Korkeasaaressa, huvipuistoissa, elokuvissa. Opetti tunnistamaan kasveja, eläimiä ja lintujen ääniä, tekemään pajupillin ja linnunpöntön, opetti tekemään nuotion ja sytyttämään tulen ilman tikkuja, opetti hoitamaan puutarhaa. Pappa kantoi mua olkapäillä, piti sylissä ja höpsötteli, mummu halasi, piti sylissä ja jaksoi rauhoitella öisin kun näin painajaisia.

Isovanhemmat on myös niille lapsille älytön rikkaus. Mä olisin täysin eri ihminen ilman mun isovanhempia.

Arvatkaa mitä tein viime viikonloppuna? Olin mun mummun kanssa saunottamassa pappaa. Saunan jälkeen otin papan hoiviini, että mummu sai saunoa rauhassa ilman kiirettä. Autoin pukemaan, laitoin vaipan, leikkasin kynnet ja rasvasin hänen jalkansa.

Mun isää ja äitipuolta ei kiinnosta minun lapseni yhtään, äärettömän surullista. Heitä ei kiinnosta yhtään myöskään mummu ja pappa, jotka tarvitsevat nyt apua. Mun isällä ja äitipuolella on omat "kiireet", kuten hotelliyöt, ravintolat, lehtien luku, konjakki, shoppailu ja niin edelleen. Myös tämä on äärettömän surullista.

Meinaatko, että nykyaikana kukaan voisi tehdä tuota? Olettaen, että kyseessä on vaikka viisikymppinen nainen, ei varmasti pääse enää takaisin töihin. Joku pyykkimuija (anteeksi vähän rumasti sanottu) joskus 70-luvulla on voinutkin tehdä noin ehkä. 

ET magazine - separating families and generations 

Vuosikymmenien saarna kantaa hedelmää. Kukaan ei piittaa vanhoista, ei lapsista eikä lapsenlapsista. 

Minulla on ollut lapsia 21-vuotiaasta asti ja vain ensimmäisten vuosien aikana saatiin apua anoppilasta. Nyt käydään neljääkymppiä ja nuorin opettelee kuivaksi, eikä ole käytännössä ketään keneltä voisi edes toivoa lastenhoitoapua. MLL:n hoitajia ollaan palkattu, mutta jokainen samassa tilanteessa ollut tietää, että kyseessä on aivan eri asia kuin omasta lähipiiristä kumpuava auttaminen. Että ei tässä elämässä mene kortit tasan, valitettavasti. Tilanne kannattaa vain hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja TAAS mä olen sanaton tän teidän typeryyden kanssa!! Mä ymmärrän ap sua täysin.

Mulla on ihana mummu ja pappa, jonka luona olin tosi paljon lapsena, olin aina tervetullut, tehtiin kaikkea kivaa yhdessä ja muistan ne hetket edelleen tosi hyvin. Käytiin hiihtämässä, luistelemassa, pappa osti mulle ihanan Maija Mehiläinen- pyörän ja opetti ajamaan sillä. Mummo jäi töistä pois kun olin 9kk ja hoiti mua 3v asti, kunnes menin päiväkotiin ja mummu meni takaisin töihin. Pappa haki mua päiväkodista heille ja kantoi matkalla kun en jaksanut kävellä yhtä isoa mäkeä. Käytiin keräämässä marjoja ja sieniä, veneilemässä ja vaikka missä reissuissa. Mummu opetti mut tekemään ruokaa ja leipomaan, lohduttamaan ja olemaan hyvä ihminen. Pappa käytti mua urheilukisoissa, Korkeasaaressa, huvipuistoissa, elokuvissa. Opetti tunnistamaan kasveja, eläimiä ja lintujen ääniä, tekemään pajupillin ja linnunpöntön, opetti tekemään nuotion ja sytyttämään tulen ilman tikkuja, opetti hoitamaan puutarhaa. Pappa kantoi mua olkapäillä, piti sylissä ja höpsötteli, mummu halasi, piti sylissä ja jaksoi rauhoitella öisin kun näin painajaisia.

Isovanhemmat on myös niille lapsille älytön rikkaus. Mä olisin täysin eri ihminen ilman mun isovanhempia.

Arvatkaa mitä tein viime viikonloppuna? Olin mun mummun kanssa saunottamassa pappaa. Saunan jälkeen otin papan hoiviini, että mummu sai saunoa rauhassa ilman kiirettä. Autoin pukemaan, laitoin vaipan, leikkasin kynnet ja rasvasin hänen jalkansa.

Mun isää ja äitipuolta ei kiinnosta minun lapseni yhtään, äärettömän surullista. Heitä ei kiinnosta yhtään myöskään mummu ja pappa, jotka tarvitsevat nyt apua. Mun isällä ja äitipuolella on omat "kiireet", kuten hotelliyöt, ravintolat, lehtien luku, konjakki, shoppailu ja niin edelleen. Myös tämä on äärettömän surullista.

Meinaatko, että nykyaikana kukaan voisi tehdä tuota? Olettaen, että kyseessä on vaikka viisikymppinen nainen, ei varmasti pääse enää takaisin töihin. Joku pyykkimuija (anteeksi vähän rumasti sanottu) joskus 70-luvulla on voinutkin tehdä noin ehkä. 

Varmasti pääsee, jos omistaa pari firmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja TAAS mä olen sanaton tän teidän typeryyden kanssa!! Mä ymmärrän ap sua täysin.

Mulla on ihana mummu ja pappa, jonka luona olin tosi paljon lapsena, olin aina tervetullut, tehtiin kaikkea kivaa yhdessä ja muistan ne hetket edelleen tosi hyvin. Käytiin hiihtämässä, luistelemassa, pappa osti mulle ihanan Maija Mehiläinen- pyörän ja opetti ajamaan sillä. Mummo jäi töistä pois kun olin 9kk ja hoiti mua 3v asti, kunnes menin päiväkotiin ja mummu meni takaisin töihin. Pappa haki mua päiväkodista heille ja kantoi matkalla kun en jaksanut kävellä yhtä isoa mäkeä. Käytiin keräämässä marjoja ja sieniä, veneilemässä ja vaikka missä reissuissa. Mummu opetti mut tekemään ruokaa ja leipomaan, lohduttamaan ja olemaan hyvä ihminen. Pappa käytti mua urheilukisoissa, Korkeasaaressa, huvipuistoissa, elokuvissa. Opetti tunnistamaan kasveja, eläimiä ja lintujen ääniä, tekemään pajupillin ja linnunpöntön, opetti tekemään nuotion ja sytyttämään tulen ilman tikkuja, opetti hoitamaan puutarhaa. Pappa kantoi mua olkapäillä, piti sylissä ja höpsötteli, mummu halasi, piti sylissä ja jaksoi rauhoitella öisin kun näin painajaisia.

Isovanhemmat on myös niille lapsille älytön rikkaus. Mä olisin täysin eri ihminen ilman mun isovanhempia.

Arvatkaa mitä tein viime viikonloppuna? Olin mun mummun kanssa saunottamassa pappaa. Saunan jälkeen otin papan hoiviini, että mummu sai saunoa rauhassa ilman kiirettä. Autoin pukemaan, laitoin vaipan, leikkasin kynnet ja rasvasin hänen jalkansa.

Mun isää ja äitipuolta ei kiinnosta minun lapseni yhtään, äärettömän surullista. Heitä ei kiinnosta yhtään myöskään mummu ja pappa, jotka tarvitsevat nyt apua. Mun isällä ja äitipuolella on omat "kiireet", kuten hotelliyöt, ravintolat, lehtien luku, konjakki, shoppailu ja niin edelleen. Myös tämä on äärettömän surullista.

Meinaatko, että nykyaikana kukaan voisi tehdä tuota? Olettaen, että kyseessä on vaikka viisikymppinen nainen, ei varmasti pääse enää takaisin töihin. Joku pyykkimuija (anteeksi vähän rumasti sanottu) joskus 70-luvulla on voinutkin tehdä noin ehkä. 

Ja terveyttäkin pitää olla: mä, kroonisesti sairas 39-vuotias, yksinkertaisesti kuolisin uupumukseen vauvan tai pikkulapsen kanssa. Oma on 17 (ja tietää asianlaidan, ei yökylää luvassa täälläkään mummulassa, jos joskus lapsenlapsia tulee) .

Nykyinen isovanhempien sukupolvi on kauhean itsekäs, mistähän johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja TAAS mä olen sanaton tän teidän typeryyden kanssa!! Mä ymmärrän ap sua täysin.

Mulla on ihana mummu ja pappa, jonka luona olin tosi paljon lapsena, olin aina tervetullut, tehtiin kaikkea kivaa yhdessä ja muistan ne hetket edelleen tosi hyvin. Käytiin hiihtämässä, luistelemassa, pappa osti mulle ihanan Maija Mehiläinen- pyörän ja opetti ajamaan sillä. Mummo jäi töistä pois kun olin 9kk ja hoiti mua 3v asti, kunnes menin päiväkotiin ja mummu meni takaisin töihin. Pappa haki mua päiväkodista heille ja kantoi matkalla kun en jaksanut kävellä yhtä isoa mäkeä. Käytiin keräämässä marjoja ja sieniä, veneilemässä ja vaikka missä reissuissa. Mummu opetti mut tekemään ruokaa ja leipomaan, lohduttamaan ja olemaan hyvä ihminen. Pappa käytti mua urheilukisoissa, Korkeasaaressa, huvipuistoissa, elokuvissa. Opetti tunnistamaan kasveja, eläimiä ja lintujen ääniä, tekemään pajupillin ja linnunpöntön, opetti tekemään nuotion ja sytyttämään tulen ilman tikkuja, opetti hoitamaan puutarhaa. Pappa kantoi mua olkapäillä, piti sylissä ja höpsötteli, mummu halasi, piti sylissä ja jaksoi rauhoitella öisin kun näin painajaisia.

Isovanhemmat on myös niille lapsille älytön rikkaus. Mä olisin täysin eri ihminen ilman mun isovanhempia.

Arvatkaa mitä tein viime viikonloppuna? Olin mun mummun kanssa saunottamassa pappaa. Saunan jälkeen otin papan hoiviini, että mummu sai saunoa rauhassa ilman kiirettä. Autoin pukemaan, laitoin vaipan, leikkasin kynnet ja rasvasin hänen jalkansa.

Mun isää ja äitipuolta ei kiinnosta minun lapseni yhtään, äärettömän surullista. Heitä ei kiinnosta yhtään myöskään mummu ja pappa, jotka tarvitsevat nyt apua. Mun isällä ja äitipuolella on omat "kiireet", kuten hotelliyöt, ravintolat, lehtien luku, konjakki, shoppailu ja niin edelleen. Myös tämä on äärettömän surullista.

Meinaatko, että nykyaikana kukaan voisi tehdä tuota? Olettaen, että kyseessä on vaikka viisikymppinen nainen, ei varmasti pääse enää takaisin töihin. Joku pyykkimuija (anteeksi vähän rumasti sanottu) joskus 70-luvulla on voinutkin tehdä noin ehkä. 

Ai että kun oli mukavasti sanottu, olet varmasti tosi kiva ihminen, jo pelkästään tuon perusteella. Puhuin 1985-1988 välisestä ajasta ja mun mummu ei ollut sinun kauniisti kuvailema "pyykkimuija", vaan ihan toimistotyötä tekevä ihminen. Enkä ymmärrä miksi takerrut tuohon yhteen lauseeseen. Tuo aika minkä hän minua hoiti kotona, oli toki ihanasti tehty, mutta aivan yhtä hyvä mummu mulla olisi ollut ilman sitäkin. Ei nuo kertomani asiat liittyneet juuri tuohon aikaan, enhän edes tarkkaan sitä aikaa muista, koska olin silloin niin pieni.

Kannattaisi tehdä lapset nuorena, niin kuin ennen tehtiin, jolloin jaksaisivat hoitaa lapsenlapsiaan.

Nykymummot ovat usein jo eläkkeellä ja työkyky pysyvästi alentunut, ennen mummot jaksoivat kun olivat 40-50-vuotiaita ja usein vielä kotirouvia.

Kun lapsemme syntyi, kolme Isovanhempaa oli jo manan mailla ja ainoa elossa oleva 400 km päässä. Ei siis ikinä saatu hoitoapua eikä päästy viettämään laatuaikaa puolison kanssa. Narsismi on alkaa olla jokaisen nykyvanhemman sairaus. P.s. Lapsemme on nyt aikuinen ja me edelleen yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Mummi kolmelle teinille kirjoitti:

Voi, kun oiskin ihana, jos ois lapsenlapset vielä tuommosia, paljon menettävät itse isovanhemmat, kun eivät ymmärrä, ettei ne lapset odottele, vaan kasvavat koko ajan.

Olen itse jopa haaveillut, josko jossain voisi tarjota vara isovanhemmuutta.

Mitä ne isovanhemmat menettävät? Eivät ainakaan yöunia ja omaa elämää.

Jos lasten hoitaminen jotenkin korreloi vanhuuden ihmissuhteiden määrän kanssa, niin miksi ihmeessä päiväkotien työntekijöillä ei käy kymmeniä vieraita? Hehän hoitavat vuositolkulla lapsia, osa jopa öisin.

Voisin ryhtyä varamummoksi, mutta se maksaa 65 e/h (sis. ALV). Tähän hintaan en puutu niiden lasten vanhempien elämään, en jaa neuvoja tai ohjeita.

Kyllä koen, että paljon oltaisiin menetetty, jos ei oltaisi näitten rakkaitten lastenlasten kanssa saatu viettää aikaa ja nauttia heidän seurastaan yökyläillen, leipoen, retkeillen jne.

Aina on talossa elämää, kun on lapsia paikalla.

Se on meille sitä "omaa elämää". fiksuja nuoria heistä on kasvanutkin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut lapsia 21-vuotiaasta asti ja vain ensimmäisten vuosien aikana saatiin apua anoppilasta. Nyt käydään neljääkymppiä ja nuorin opettelee kuivaksi, eikä ole käytännössä ketään keneltä voisi edes toivoa lastenhoitoapua. MLL:n hoitajia ollaan palkattu, mutta jokainen samassa tilanteessa ollut tietää, että kyseessä on aivan eri asia kuin omasta lähipiiristä kumpuava auttaminen. Että ei tässä elämässä mene kortit tasan, valitettavasti. Tilanne kannattaa vain hyväksyä.

Eikö tuo nyt ole itsestään selvää, että myös anopit ja mummot vanhenevat 20v ja jaksaminen heikkenee.

Etkö samaa huomaa itsestäsi, vaikka olet vieläkin nuori?

Olen vajaa 10v vanhempi, niin humaan etten vain enää jaksa ja työelämä vie kaikki mehut. Ja tähän jos olisi vielä lapsenlapset hoidettavana, niin huh.huh.

Vierailija kirjoitti:

Ja TAAS mä olen sanaton tän teidän typeryyden kanssa!! Mä ymmärrän ap sua täysin.

Mulla on ihana mummu ja pappa, jonka luona olin tosi paljon lapsena, olin aina tervetullut, tehtiin kaikkea kivaa yhdessä ja muistan ne hetket edelleen tosi hyvin. Käytiin hiihtämässä, luistelemassa, pappa osti mulle ihanan Maija Mehiläinen- pyörän ja opetti ajamaan sillä. Mummo jäi töistä pois kun olin 9kk ja hoiti mua 3v asti, kunnes menin päiväkotiin ja mummu meni takaisin töihin. Pappa haki mua päiväkodista heille ja kantoi matkalla kun en jaksanut kävellä yhtä isoa mäkeä. Käytiin keräämässä marjoja ja sieniä, veneilemässä ja vaikka missä reissuissa. Mummu opetti mut tekemään ruokaa ja leipomaan, lohduttamaan ja olemaan hyvä ihminen. Pappa käytti mua urheilukisoissa, Korkeasaaressa, huvipuistoissa, elokuvissa. Opetti tunnistamaan kasveja, eläimiä ja lintujen ääniä, tekemään pajupillin ja linnunpöntön, opetti tekemään nuotion ja sytyttämään tulen ilman tikkuja, opetti hoitamaan puutarhaa. Pappa kantoi mua olkapäillä, piti sylissä ja höpsötteli, mummu halasi, piti sylissä ja jaksoi rauhoitella öisin kun näin painajaisia.

Isovanhemmat on myös niille lapsille älytön rikkaus. Mä olisin täysin eri ihminen ilman mun isovanhempia.

Arvatkaa mitä tein viime viikonloppuna? Olin mun mummun kanssa saunottamassa pappaa. Saunan jälkeen otin papan hoiviini, että mummu sai saunoa rauhassa ilman kiirettä. Autoin pukemaan, laitoin vaipan, leikkasin kynnet ja rasvasin hänen jalkansa.

Mun isää ja äitipuolta ei kiinnosta minun lapseni yhtään, äärettömän surullista. Heitä ei kiinnosta yhtään myöskään mummu ja pappa, jotka tarvitsevat nyt apua. Mun isällä ja äitipuolella on omat "kiireet", kuten hotelliyöt, ravintolat, lehtien luku, konjakki, shoppailu ja niin edelleen. Myös tämä on äärettömän surullista.

Isäsi puolesta en kommentoi mutta miksi sun äitipuolta pitäisi kiinnostaa? Minua ei todellakaan kiinnosta mieheni lastenlapsi

Suomessa on vahva ydinperhekulttuuri. Eli täällä katsotaan, että perheeseen kuuluvat vain vanhemmat ja lapset. Monissa muissa kulttuureissa perheeseen kuulutaan monessa sukupolvessa.

Toiseksi Suomessa on vahva yksinpärjäämiseen eetos. Just tämä että "itsepähän olet lapsesi tehnyt, saat ne myös hoitaa yksin, minäkin hoidin lapseni ihan yksin, kukaan ei koskaan auttanut enkä keneltäkään koskaan apua pyytänyt". Yksin, yksin, yksin.

Monet perheet pärjäävät kyllä lastensa kanssa yksinkin mutta onhan se tosi surullista, jos lapset eivät saa elää yhdessä isovanhempiensa kanssa tai jos isovanhemmat eivät halua jakaa elämäänsä lastenlasten kanssa. Nehän on sukua, nehän on samaa verta.

Jokainen mummi tai vaari viettäköön lastenlastensa kanssa aikaa tasan oman jaksamisensa mukaan. Mutta onhan se ihan todella surullista, ettei aikaa omille lapsenlapsille ole ollenkaan.

Kyllä itse lähden siitä, että koska olen tehnyt lapsia, ymmärrän, että lapseni tekevät aikanaan lapsia - ja että olen silloinkin edelleen omien lasteni äiti. Totta kai minua kiinnostaa pysyä heidän elämässään!

Entä puolisosi vahemmat? Eikö heitäkään kiinnosta?