innottomat isovanhemmat
Ärsyttää kun lähipiirissä hehkutetaan lasten vierailuja isovanhempien luokse. Meillä kaksi tytärtä, eikä isovanhemmat ole halukkaita ottamaan yökylään, jne "meillä on omat menot" " me tykätään olla mökillä" jne. Itse olen lapseni hankkinut, mutta edes J.O.S.K.U.S saisi apua. Eikä kyse ole taloudellisuudesta, välimatkasta tai terveyden tilasta:isovanhempia vaan EI KIINNOSTA
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja TAAS mä olen sanaton tän teidän typeryyden kanssa!! Mä ymmärrän ap sua täysin.
Mulla on ihana mummu ja pappa, jonka luona olin tosi paljon lapsena, olin aina tervetullut, tehtiin kaikkea kivaa yhdessä ja muistan ne hetket edelleen tosi hyvin. Käytiin hiihtämässä, luistelemassa, pappa osti mulle ihanan Maija Mehiläinen- pyörän ja opetti ajamaan sillä. Mummo jäi töistä pois kun olin 9kk ja hoiti mua 3v asti, kunnes menin päiväkotiin ja mummu meni takaisin töihin. Pappa haki mua päiväkodista heille ja kantoi matkalla kun en jaksanut kävellä yhtä isoa mäkeä. Käytiin keräämässä marjoja ja sieniä, veneilemässä ja vaikka missä reissuissa. Mummu opetti mut tekemään ruokaa ja leipomaan, lohduttamaan ja olemaan hyvä ihminen. Pappa käytti mua urheilukisoissa, Korkeasaaressa, huvipuistoissa, elokuvissa. Opetti tunnistamaan kasveja, eläimiä ja lintujen ääniä, tekemään pajupillin ja linnunpöntön, opetti tekemään nuotion ja sytyttämään tulen ilman tikkuja, opetti hoitamaan puutarhaa. Pappa kantoi mua olkapäillä, piti sylissä ja höpsötteli, mummu halasi, piti sylissä ja jaksoi rauhoitella öisin kun näin painajaisia.Isovanhemmat on myös niille lapsille älytön rikkaus. Mä olisin täysin eri ihminen ilman mun isovanhempia.
Arvatkaa mitä tein viime viikonloppuna? Olin mun mummun kanssa saunottamassa pappaa. Saunan jälkeen otin papan hoiviini, että mummu sai saunoa rauhassa ilman kiirettä. Autoin pukemaan, laitoin vaipan, leikkasin kynnet ja rasvasin hänen jalkansa.
Mun isää ja äitipuolta ei kiinnosta minun lapseni yhtään, äärettömän surullista. Heitä ei kiinnosta yhtään myöskään mummu ja pappa, jotka tarvitsevat nyt apua. Mun isällä ja äitipuolella on omat "kiireet", kuten hotelliyöt, ravintolat, lehtien luku, konjakki, shoppailu ja niin edelleen. Myös tämä on äärettömän surullista.
Isäsi puolesta en kommentoi mutta miksi sun äitipuolta pitäisi kiinnostaa? Minua ei todellakaan kiinnosta mieheni lastenlapsi
Juuri tämän vuoksi mieheni säälitteli omaa kaveriaan jolla on uusi nainen joka siis ei ole kaverin lastenlasten mummo. Ja oli onnellinen siitä että me olemme edelleen yhdessä ja saamme nauttia yhteisistä lapsenlapsia.
Meillä on sellaiset isovanhemmat lapsilla, joita ei ole kiinnostanut, tai sitten on priorisoitu yhden sisaruksen yksi lapsi lemmikiksi, jolle on aikaa riittänyt ja muille ei.
Nyt alkaa isovanhempi ikä ja vaivat painaa, lapset on teinejä ja arvatkaapa kiinnostaako heitä tippaakaan isovanhemmat? Käytännössä ovat ihan vieraita toisilleen mutta nyt kyllä kelpaisi siivousapu, vieraileminen, vieminen jonnekin, seuran pito jne. Se lellikki lapsenlapsi ja hänen vanhempansa välittävät varmaan kaikkein vähiten, nyt kun ei enää tarvita yökyläpaikkaa 3xviikossa.
Yhden mummon näkemys asiasta:
Mä olen hiukan yli 60-vuotias ja useamman isoäiti. Olen vielä työelämässä mukana, mutta terveys reistaa niin, että on sekä hyviä, että huonoja jaksoja. Eläkkeelle ei pääse.
Tekstareita satelee viikonloppua kohti ja voi sitä närkästystä, jos kerron rehellisesti, että ongelmaa on, enkä jaksa. Lapset ovat olleet joka vuosi useita öitä kylässä, joten mikään automaattinen valitus/kieltäytyminen tuo ei ole. Ja haluan itsekin heidän kanssaan olla, kunhan kunto kestää.
Joka ikinen "juhlapyhä" pitäisi hoitaa ja nimenomaan yökyläillen ja koko viikonloppu, muu ei käy. Olen ehdottanut arjen helpotukseen lasten riennoissa/tapahtumissa käyntiä, ruokailua meillä tai muutaman tunnin vierailua, jotta saa lepoaikaa ja vaikka siivota tai käydä ostoksilla, lääkärissä jne. rauhassa, mutta ei ole hyvä homma.
Asiaan kuin asiaan kysytään muutenkin apua, ei tällaista kukaan jaksa. Ja joo, nyt voisi tietenkin haukkua vanhemmat pystyyn, mutta mulla on tieto, että en ole ainoa, jota halutaan "hyväksikäyttää" näin koko ajan.
Lisäksi saa aina aloittaa alusta kertomaan nämä "meidän kodin säännöt".
Ne entisajan ihanat omenapuiden katveiset pitsihuvilamummolat, joissa nikkaroidaan, pelaillaan ja touhutaan pihalla ja mitä kaikkea ihanaa, ovat kohta katoavaa kansanperinnettä, kun kiireiset eläkeläiset luopuvat ok-taloistaan ja muuttavat kerrostaloon, jolloin sitä tekemistä ei oikein ole. Ulos ei voi pieniä ilman valvontaa päästää, puhumattakaan että jaksaisi perässä juosta tai istua hiekkalaatikon reunalla huonovointisena.
Meitä on niin moneksi ja nuo olosuhteet vaikuttavat oleellisesti kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen isovanhempien sukupolvi on kauhean itsekäs, mistähän johtuu.
Itsekästä elää itselleen, kun on kasvattanut omat lapset itsenäisyyteen ja aikuisuuteen?
Paljon puhutaan kuinka isovanhemmat ennen hoiti. Hoiti kyllä, mutta oliko se tätä nykyisin vaadittavaa yökyläkulttuuria?
Kun omat vanhempasi on päässyt "paskakasata" eroon, niin miksi oletetaan heidän haluavan alkaa kaikki alusta uudelleen? Kannattaa puhua vanhempiensa kanssa etukäteen, ennen kuin tekee heille lapsia, eikö?!
Hei !
Kokemus täälläkin mummopuolena olosta. Meillä on juuri näin, että lastenhoidon pitäisi olla vähintään se kellon ympärys tai mielummin enemmän. Omia lapsenlapsia ei vielä ole, mutta mitään vastaan ei olisi hoitaa näitä bonuslapsenlapsia, mutta kun se on niin hn rankkaa. Olisi mukava käydä joku retki, teatteri, vierailu tms. omillakin ehdoilla, eikä vain vanhempien tarpeiden mukaan.
Minulla pitkäaikaissairaus, jonka "hauskimpana" oireena on ajoittainen voimakas väsymys, ja puoliso yksityisyrittäjänä on "aina" töissä. Sitten kun tähän sirkukseen vielä ympätään nämä pitkät hoitojaksot, niin huh huh.
Ja ymmärrän kyllä vanhempienkin tarpeen kahdenkeskiseen aikaan, mutta pitääkö sen tapahtua väsyneiden isovanhempien avulla ? Autan mielelläni omien voimien mukaan pakollisissa menoissa, mutta rajansa kaikella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja TAAS mä olen sanaton tän teidän typeryyden kanssa!! Mä ymmärrän ap sua täysin.
Mulla on ihana mummu ja pappa, jonka luona olin tosi paljon lapsena, olin aina tervetullut, tehtiin kaikkea kivaa yhdessä ja muistan ne hetket edelleen tosi hyvin. Käytiin hiihtämässä, luistelemassa, pappa osti mulle ihanan Maija Mehiläinen- pyörän ja opetti ajamaan sillä. Mummo jäi töistä pois kun olin 9kk ja hoiti mua 3v asti, kunnes menin päiväkotiin ja mummu meni takaisin töihin. Pappa haki mua päiväkodista heille ja kantoi matkalla kun en jaksanut kävellä yhtä isoa mäkeä. Käytiin keräämässä marjoja ja sieniä, veneilemässä ja vaikka missä reissuissa. Mummu opetti mut tekemään ruokaa ja leipomaan, lohduttamaan ja olemaan hyvä ihminen. Pappa käytti mua urheilukisoissa, Korkeasaaressa, huvipuistoissa, elokuvissa. Opetti tunnistamaan kasveja, eläimiä ja lintujen ääniä, tekemään pajupillin ja linnunpöntön, opetti tekemään nuotion ja sytyttämään tulen ilman tikkuja, opetti hoitamaan puutarhaa. Pappa kantoi mua olkapäillä, piti sylissä ja höpsötteli, mummu halasi, piti sylissä ja jaksoi rauhoitella öisin kun näin painajaisia.Isovanhemmat on myös niille lapsille älytön rikkaus. Mä olisin täysin eri ihminen ilman mun isovanhempia.
Arvatkaa mitä tein viime viikonloppuna? Olin mun mummun kanssa saunottamassa pappaa. Saunan jälkeen otin papan hoiviini, että mummu sai saunoa rauhassa ilman kiirettä. Autoin pukemaan, laitoin vaipan, leikkasin kynnet ja rasvasin hänen jalkansa.
Mun isää ja äitipuolta ei kiinnosta minun lapseni yhtään, äärettömän surullista. Heitä ei kiinnosta yhtään myöskään mummu ja pappa, jotka tarvitsevat nyt apua. Mun isällä ja äitipuolella on omat "kiireet", kuten hotelliyöt, ravintolat, lehtien luku, konjakki, shoppailu ja niin edelleen. Myös tämä on äärettömän surullista.
Äärettömän surullistahan se on elää sitä elämää mitä haluaa kun siihen viimeinkin on mahdollisuus. Sinäkään et tiedä millainen isovanhempi sinä tulet olemaan. Voit nyt ajatella kyllä minä sitten ainakin.
ps. mitali on jo postissa
AP, ymmärrän mitä tarkoitat ja se on iso menetys lapsillesi (ja kyllä myös isovanhemmille) - meistä kaikista vaan ei ole isovanhemmiksi, ja luulen, että tämä tulee vaan lisääntymään.
Lehdet hehkuttavat ”omaa aikaa” ja ”itsensä toteuttamista” ja ”sun ei oo pakko (tehdä mitään) jos et halua”
Tuntuu myös että täysin on kadoksissa se (minun mielestäni ) tärkeä sukupolvien ketju, unohdetaan miten paljon eri sukupolvet antavat toisilleen elämänkokemusta ja elämänarvoja (ja tämä toimii myös niin päin, että se mummo saa siltä lapselta)
Itse olen ollut kaikki kesät mummolassa (mikä oli maalla, mikä ei nykyään ole itsestäänselvyys) ja rakastan vieläkin (jo kuollutta) mummoani ja hänen uutta puolisoaan enemmän kuin omia vanhempiani. Mutta töitään minä siellä tein koko lapsuuteni - milloin oli risusavotta/perunoiden nosto/rikkaruohojen kitkeminen /mehun keittäminen/siivoaminen - ihan joka päivä tehtiin töitä (ja illalla sitten mahdollisesti pääsi pyörällä uimaan) - minä luulen, että ongelma usein nykyään on tekemisen puute. Lasten kanssa pitää keksiä jotain ohjelmaa kun minun ohjelmanumero muuten olisi ollut se, että käyn ikätovereideni kanssa jumpassa...
Ja toisaalta, kun mummo tai vaari ärähti niin minä tottelin luin pieni silakka.- nykyään lapset on aika paljon vapaammin kasvatettuja, monesti jopa täysin kasvattamattomia...
Silti olen surullinen, että tämä oikeus tutustua omaan historiaansa ei monen lapsen kohdalla lainkaan toteudu :(
En tajua yhtään noita ”menettävät”- kommemtteja. Eivät ihmiset ole tyhmiä. He ovat omien lastensa kanssa käyneet läpi lapsirumban ja kaikki ”mahtavat” yhdessäolot - muistavat kyllä. Raskasta se oli. Mökin rauha kutsuu monia, harrastukset, vaellus, ehkä uusi rakkaus ja kokonaan uusi elämä.
Elä - anna muiden elää (rauhassa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja TAAS mä olen sanaton tän teidän typeryyden kanssa!! Mä ymmärrän ap sua täysin.
Mulla on ihana mummu ja pappa, jonka luona olin tosi paljon lapsena, olin aina tervetullut, tehtiin kaikkea kivaa yhdessä ja muistan ne hetket edelleen tosi hyvin. Käytiin hiihtämässä, luistelemassa, pappa osti mulle ihanan Maija Mehiläinen- pyörän ja opetti ajamaan sillä. Mummo jäi töistä pois kun olin 9kk ja hoiti mua 3v asti, kunnes menin päiväkotiin ja mummu meni takaisin töihin. Pappa haki mua päiväkodista heille ja kantoi matkalla kun en jaksanut kävellä yhtä isoa mäkeä. Käytiin keräämässä marjoja ja sieniä, veneilemässä ja vaikka missä reissuissa. Mummu opetti mut tekemään ruokaa ja leipomaan, lohduttamaan ja olemaan hyvä ihminen. Pappa käytti mua urheilukisoissa, Korkeasaaressa, huvipuistoissa, elokuvissa. Opetti tunnistamaan kasveja, eläimiä ja lintujen ääniä, tekemään pajupillin ja linnunpöntön, opetti tekemään nuotion ja sytyttämään tulen ilman tikkuja, opetti hoitamaan puutarhaa. Pappa kantoi mua olkapäillä, piti sylissä ja höpsötteli, mummu halasi, piti sylissä ja jaksoi rauhoitella öisin kun näin painajaisia.Isovanhemmat on myös niille lapsille älytön rikkaus. Mä olisin täysin eri ihminen ilman mun isovanhempia.
Arvatkaa mitä tein viime viikonloppuna? Olin mun mummun kanssa saunottamassa pappaa. Saunan jälkeen otin papan hoiviini, että mummu sai saunoa rauhassa ilman kiirettä. Autoin pukemaan, laitoin vaipan, leikkasin kynnet ja rasvasin hänen jalkansa.
Mun isää ja äitipuolta ei kiinnosta minun lapseni yhtään, äärettömän surullista. Heitä ei kiinnosta yhtään myöskään mummu ja pappa, jotka tarvitsevat nyt apua. Mun isällä ja äitipuolella on omat "kiireet", kuten hotelliyöt, ravintolat, lehtien luku, konjakki, shoppailu ja niin edelleen. Myös tämä on äärettömän surullista.
Äärettömän surullistahan se on elää sitä elämää mitä haluaa kun siihen viimeinkin on mahdollisuus. Sinäkään et tiedä millainen isovanhempi sinä tulet olemaan. Voit nyt ajatella kyllä minä sitten ainakin.
ps. mitali on jo postissa
Jo oli tyly kommentti, tympeän ihmisen ajattelua. Hedonismi menee vastuiden ja velvollisuuksien, moraalin ohi kirkkaasti. Se, että haluaa nauttia elämästä ei poista sinun vastuuta huolehtia lähimmäisistäsi.
Ap on hyvä ihminen, hän vuorostaan antaa hellyyttä ja huolenpitoa isovanhemmilleen ja toki omille lapsilleen. Ap:n vanhemmat eivät koe olevansa mitenkään velvollisia omien vanhempiensa, iäkkäiden ihmisten tukeen ja huolenpitoon, he eivät myöskään arvosta lapsenlapsensa tai aikuisen lapsensa seuraa. Kunhan nyt nauttivat elämästä.
Teot mittaavat ihmisen arvon, arvoton ihminen on yhtä tyhjän kanssa. Sinun kommenttisi kertoo millainen ihminen olet, yhtä tyhjän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En tajua yhtään noita ”menettävät”- kommemtteja. Eivät ihmiset ole tyhmiä. He ovat omien lastensa kanssa käyneet läpi lapsirumban ja kaikki ”mahtavat” yhdessäolot - muistavat kyllä. Raskasta se oli. Mökin rauha kutsuu monia, harrastukset, vaellus, ehkä uusi rakkaus ja kokonaan uusi elämä.
Elä - anna muiden elää (rauhassa).
Tietyn tyyppiset ihmiset kokevat perhe-elämän "raskaana". He olisivat voineet ehkä miettiä toisenkin kerran sitä perheen perustamista mutta minkäs vahingolle teet.
Mutta kun he vihdoin ovat saaneet ei-toivotut lapsensa aikuisiksi niin nythän on aikaa mökille (ellei ole perintöriidat pahasti kesken), harrastukset, vaellus, uusi rakkaus (kun avioerohan siitä raskaasta perhe-elämästä jäi käteen) ja kokonaan uusi elämä, johon ei tietenkään kuulu enää omat aikuiset lapset tai heidän lapsensa. Eihän se uusi rakkauskaan jaksa kiinnostua kuin omasta jälkikasvustaan. Uuden rakkauden huumassa toki täytyy näyttää parhaat puolensa ja uuden puolison perhettä hyysätä. Totta kai! Uusi ihana elämä ja kaikki!
Oikeastaan se on ihan kohtuullinen kun se viimeinen nykähdys tulee siellä mökillä haravanvarren jatkona ja aniharva vaivautuu hospitaaliin tai peijaisiin. Meillä ainakin olisi satujumppa just sillon et tsori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua yhtään noita ”menettävät”- kommemtteja. Eivät ihmiset ole tyhmiä. He ovat omien lastensa kanssa käyneet läpi lapsirumban ja kaikki ”mahtavat” yhdessäolot - muistavat kyllä. Raskasta se oli. Mökin rauha kutsuu monia, harrastukset, vaellus, ehkä uusi rakkaus ja kokonaan uusi elämä.
Elä - anna muiden elää (rauhassa).
Tietyn tyyppiset ihmiset kokevat perhe-elämän "raskaana". He olisivat voineet ehkä miettiä toisenkin kerran sitä perheen perustamista mutta minkäs vahingolle teet.
Mutta kun he vihdoin ovat saaneet ei-toivotut lapsensa aikuisiksi niin nythän on aikaa mökille (ellei ole perintöriidat pahasti kesken), harrastukset, vaellus, uusi rakkaus (kun avioerohan siitä raskaasta perhe-elämästä jäi käteen) ja kokonaan uusi elämä, johon ei tietenkään kuulu enää omat aikuiset lapset tai heidän lapsensa. Eihän se uusi rakkauskaan jaksa kiinnostua kuin omasta jälkikasvustaan. Uuden rakkauden huumassa toki täytyy näyttää parhaat puolensa ja uuden puolison perhettä hyysätä. Totta kai! Uusi ihana elämä ja kaikki!
Oikeastaan se on ihan kohtuullinen kun se viimeinen nykähdys tulee siellä mökillä haravanvarren jatkona ja aniharva vaivautuu hospitaaliin tai peijaisiin. Meillä ainakin olisi satujumppa just sillon et tsori.
Me kaikki kuollaan, myös vanhempiensa onnesta ja vapaudesta katkerat aikuiset lapset :)
Minun käy kyllä sääliksi omaa äitiäni. Siskoni raahaa omat lapsensa sinne harvase päivä. Äiti eijaksa hoitaa noita kun on monisairas ja lonkat operoitu. Mutta sisko vie ne sinne silti. Välillä soittaa jo matkalta, että ollaan kohta siinä. Äiti on liian kiltti kieltääkseen. Äitini yrittää vielä käydä töissä. Sisko vie lapset aina 24/7 hoitoon kun äiti on sairaslomalla.
Se syyllistämisen, uhkailun ja kiristyksen määrä kun äiti joskus uskaltaa kieltäytyä on järjetön.
Minä itse teen vuorotyötä ja en todellakaan hoida siskoni lapsia niillä kuudella vapaapäivällä, jotka minulla on kolmessa viikossa. Myöskään asuntoni ei ole lapsiystävällinen.
Hoitajaa itse lapsenne, jos teette niitä. Isovanhempien velvollisuus se ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua yhtään noita ”menettävät”- kommemtteja. Eivät ihmiset ole tyhmiä. He ovat omien lastensa kanssa käyneet läpi lapsirumban ja kaikki ”mahtavat” yhdessäolot - muistavat kyllä. Raskasta se oli. Mökin rauha kutsuu monia, harrastukset, vaellus, ehkä uusi rakkaus ja kokonaan uusi elämä.
Elä - anna muiden elää (rauhassa).
Tietyn tyyppiset ihmiset kokevat perhe-elämän "raskaana". He olisivat voineet ehkä miettiä toisenkin kerran sitä perheen perustamista mutta minkäs vahingolle teet.
Mutta kun he vihdoin ovat saaneet ei-toivotut lapsensa aikuisiksi niin nythän on aikaa mökille (ellei ole perintöriidat pahasti kesken), harrastukset, vaellus, uusi rakkaus (kun avioerohan siitä raskaasta perhe-elämästä jäi käteen) ja kokonaan uusi elämä, johon ei tietenkään kuulu enää omat aikuiset lapset tai heidän lapsensa. Eihän se uusi rakkauskaan jaksa kiinnostua kuin omasta jälkikasvustaan. Uuden rakkauden huumassa toki täytyy näyttää parhaat puolensa ja uuden puolison perhettä hyysätä. Totta kai! Uusi ihana elämä ja kaikki!
Oikeastaan se on ihan kohtuullinen kun se viimeinen nykähdys tulee siellä mökillä haravanvarren jatkona ja aniharva vaivautuu hospitaaliin tai peijaisiin. Meillä ainakin olisi satujumppa just sillon et tsori.
Onpa katkeraa tekstiä. Kyllä se helpottaa sen satujumppaiän jälkeen.
Eri
TYökaverini on isoäiti ja hän saa lapsiltaan keväällä tiedon siitä, milloin on oltava kesälomalla,jotta voi hoitaa lapsenlapsia. Käytännössä tällä mukavalla ihmisellä ei ole lomaa lainkaan, ei mahdollisuutta matkustella tai edes olla kahdestaan puolisonsa kanssa mökillä. Ei, lapsenlapset tarvitsevat hoitajaa, joten isoäitihän se on sitä varten, että auttaa. Ja sitä mukaa kun lapsenlapset kasvavat, tekevät lapset uusia ihania vauvoja, joten näyttää siltä, että ennen eläkeikää työkaverilla ei ole yhtäkään oikeaa lomaa, aina on lapsenlapset hoidettavina.
Minun kannaltani tämä on tietty kätevää,koska työkaveri joutuu lomailemaan aina muulloin kuin heinäkuussa. Se on pyhitetty lasten perheiden yhteiselle lomalle, mummia kaivataan kesä- ja elokuussa.
Meillä on katsottu, että isovanhemmat ovat vastuustaan jo vapautuneet ja oikeutettuja päättämään koska ja kuinka paljon haluavat tai jaksavat lastenlasten perään katsoa. Ne lapsenlapsetkin ovat jo aikuisia ja sama linja jatkuu heidän kanssaan. Itse autan nyt vanhempiani, koen sen tärkeäksi, sillä he ovat minua hoivanneet ja kasvattaneet. Jos omani auttaa aikanaan minua, hyvä, jos ei, ihan ok sekin. Tässä suvussa ei pysytä terveenä eläkeikään, joten isovanhempien ei voi edes olettaa jaksavan naperoita, saati ylisukupolvista hoitovastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Minun käy kyllä sääliksi omaa äitiäni. Siskoni raahaa omat lapsensa sinne harvase päivä. Äiti eijaksa hoitaa noita kun on monisairas ja lonkat operoitu. Mutta sisko vie ne sinne silti. Välillä soittaa jo matkalta, että ollaan kohta siinä. Äiti on liian kiltti kieltääkseen. Äitini yrittää vielä käydä töissä. Sisko vie lapset aina 24/7 hoitoon kun äiti on sairaslomalla.
Se syyllistämisen, uhkailun ja kiristyksen määrä kun äiti joskus uskaltaa kieltäytyä on järjetön.
Minä itse teen vuorotyötä ja en todellakaan hoida siskoni lapsia niillä kuudella vapaapäivällä, jotka minulla on kolmessa viikossa. Myöskään asuntoni ei ole lapsiystävällinen.
Hoitajaa itse lapsenne, jos teette niitä. Isovanhempien velvollisuus se ei ole.
Oletko yrittänyt puhua siskollesi järkeä äitisi puolesta?
Mun vanhemmat pitivät juuri viikon lapsiani (3 ja 4 v) hoidossa. Retkeilevät ja puuhastelevat yhdessä. Välimatkaa on paljon, että arki-auttaminen ei ole mahdollista.
Olen todella kiitollinen, että itselläni on ollut ihan mahtavat mummu ja muffa, joiden luo sai lapsena mennä, ja heiltä sain paljon rakkautta ja huolenpitoa, ja opin esim. leipomaan leipää ja kutomaan sukkia mummultani. Muffa opetti veistämään jne. Ja nyt vanhempani ovat samalla tavalla lasteni elämässä tukena ja turvana. Seuraavaa mummula-lomaa suunnittelevat innoissaan sekä isovanhemmat että lapset.
Olen vannottanut vanhempiani, että heidän on sanottava, jos eivät jaksa lapsia. Itse pyytävät lapsia luokseen lomailemaan, enkä usko, että kutsuisivat, jos eivät jaksaisi.
Äiti sanoi kerran, että älä tee lapsia, ei niistä ole muuta kuin vaivaa. Äitini oli todella pullantuoksuinen ja piti erittäin hyvää huolta, ehkä oli liiankin tunnollinen ja ehkä sen takia koki lapsielämän joskus raskaaksi.
No en koskaan halunnut lapsia, mutta ymmärrä, jos kaikki isovanhemmat eivät jaksa taas sitä lapsiarkea vaan haluavat keskittyä itseensä vihdoinkin.
Niin että kolme isovanhempaa olivat narsisteja kun kehtasivat mennä kuolemaan ennen kuin lapsenne syntyi. Huolehdi nyt ettet itse mene tekemään samaa.
Pyysittekö muuten tätä elossa olevaa isovanhempaa koskaan kylään luoksenne? Hänhän olisi voinut hoitaa lastanne joku ilta että olisitte päässeet keskenänne ulos.
Vai oliko kehdannut vanheta jo liikaa siinä vaiheessa?