Osaisiko joku valottaa amerikkalaisten ja aseiden suhdetta?
Aina, kun tulee puhe siitä, että aseiden saatavuutta voisi rajoittaa ja että ehkä pahimmilla konetuliaseilla ei ole järkeviä käyttökohteita militarian ulkopuolella, niin amerikkalaisten vastaus on, ettei voi rajoittaa koska "freedom". Mutta mistä tuo aseet on yhtä kuin vapaus ajatus tulee? Vaikuttaa oudolta. Eikö ihmisillä pitäis pikemminkin olla vapaus olla tulematta ammutuksi?
Kommentit (92)
Aseenkanto-oikeus on jenkeissä kirjattu perustuslakiin, eli se on ns. pyhä lehmä, jota ei kyllä helpolla muuteta. Vielä osavaltiokohtaiset erot, niin hankalaksi menee. Kaikki mikä tähtää tuon "oikeuden" rajoittamiseen, on kansan syvien rivien mielestä sosialismia ellei peräti maanpetoksellista toimintaa. Aseenkanto-oikeuteen nivoutuu hyvin läheisesti itsepuolustus- sekä omaisuudenpuolustusoikeus, jotka tekevät sopasta entistä sakeamman. Sekä tietysti asebisnes, joka voi hyvin.
Eli en pidättelisi henkeäni odotellessani muutoksia.
Tässä on se lähtökohtainen ero, että Suomessa ja Pohjois-Euroopassa ylipäänsä ehkä Venäjää lukuunottamatta on löhtökohtana ajatus, että kaikki noudattavat lakia. Lukuunottamatta liikennelakia, sellaisia lakeja jopa vältetään säätämästä, joiden yleinen noudattamatta jättäminen olisi todennäköistä. Tämmöisessä ympäristössä aseiden kieltäminen loogisesti johtaa vapauteen olla tulematta ammutuksi.
Usassa taas lähtökohtana on pikemminkin, että kukaan muu kun minä ei kuitenkaan noudata lakia. Niinpä aseiden kieltäminen ei johda vapauteen olla tulematta ammutuksi, vaan ainoastaan siihen, että lainkuuliainen harvinaisuus, siis minä, en pysty suojelemaan itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalaisiin on vahvasti juurrutettu nuo yksilönvapaudet, lienee uudisraivaajien peruja ja meidän holhousyhteiskunnan kasvattien on vaikea ymmärtää sitä. Siellä yksilön oikeus puolustaa itseään ja omaisuuttaan on paljon suurempi kuin meillä (missä voi saada syytteen vaikkapa vahingoittamalla omaan kotiinsa murtautunutta ihmistä).
Joo ymmärrän tuon. Mutta kun tutkimusten mukaan ne aseet kotona nimenomaan vahingoittavat perheenjäseniä eivät suojele. Lapsen todennäköisyys kuolla ammuttuna on moninkertainen perheissä joissa on ase verrattuna perheisiin joissa asetta ei ole. Eli se turvallisuus on harhaa. Ja miksi vapaus kantaa asetta on tärkeämpi vapaus kuin vapaus elää turvassa ilman ammutuksi tulemisen riskiä? Mun aivot ei vain saa tuosta koko konseptista otetta.

Luuletko sinä että kansan syvät rivit jossakin ruostevyöhykkeellä kelaavat paljoa asioiden laajempia syy-yhteyksiä tai näkökulmia?
Näillä amerikkalaisilla amerikkalaisuutta puhtaimmillaan on minimaalinen valtiovalta ja maksimaalinen yksilönvapaus. Samoista syistä vastustetaan veroja sekä sitä, että valtiovalta huolehtisi kansalaisten turvallisuudesta. He kannattavat yksilöiden vapautta suojella perhettään ja omaisuuttaan omin ampuma-asein. Näiden amerikkalaisten luottamus hallitukseen on tyypillisesti alhainen ja äärimmillään siihen kuuluu jopa paranoidin vihamielinen suhtautuminen hallitukseen eli valtiovaltaan.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se lähtökohtainen ero, että Suomessa ja Pohjois-Euroopassa ylipäänsä ehkä Venäjää lukuunottamatta on löhtökohtana ajatus, että kaikki noudattavat lakia. Lukuunottamatta liikennelakia, sellaisia lakeja jopa vältetään säätämästä, joiden yleinen noudattamatta jättäminen olisi todennäköistä. Tämmöisessä ympäristössä aseiden kieltäminen loogisesti johtaa vapauteen olla tulematta ammutuksi.
Usassa taas lähtökohtana on pikemminkin, että kukaan muu kun minä ei kuitenkaan noudata lakia. Niinpä aseiden kieltäminen ei johda vapauteen olla tulematta ammutuksi, vaan ainoastaan siihen, että lainkuuliainen harvinaisuus, siis minä, en pysty suojelemaan itseäni.
Hei tää oli hyvä selitys, kiitos!
Sana kirjoitti:
Näillä amerikkalaisilla amerikkalaisuutta puhtaimmillaan on minimaalinen valtiovalta ja maksimaalinen yksilönvapaus. Samoista syistä vastustetaan veroja sekä sitä, että valtiovalta huolehtisi kansalaisten turvallisuudesta. He kannattavat yksilöiden vapautta suojella perhettään ja omaisuuttaan omin ampuma-asein. Näiden amerikkalaisten luottamus hallitukseen on tyypillisesti alhainen ja äärimmillään siihen kuuluu jopa paranoidin vihamielinen suhtautuminen hallitukseen eli valtiovaltaan.
Miksi he sitten ovat aina muka "isänmaallisia" jos halveksivat maataan ja sen valtiovaltaa? Ilman hallintoa ei olisi valtiotakaan.
Tuolla vain rikollisuus hiukan häijympää ja aseet perheen suojelemiseksi sitten luontevia.Eurooppalaiset terroiskut ollut myös vaikeampi toteuttaa kun lyijyä tulee helpommin silmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalaisiin on vahvasti juurrutettu nuo yksilönvapaudet, lienee uudisraivaajien peruja ja meidän holhousyhteiskunnan kasvattien on vaikea ymmärtää sitä. Siellä yksilön oikeus puolustaa itseään ja omaisuuttaan on paljon suurempi kuin meillä (missä voi saada syytteen vaikkapa vahingoittamalla omaan kotiinsa murtautunutta ihmistä).
Joo ymmärrän tuon. Mutta kun tutkimusten mukaan ne aseet kotona nimenomaan vahingoittavat perheenjäseniä eivät suojele. Lapsen todennäköisyys kuolla ammuttuna on moninkertainen perheissä joissa on ase verrattuna perheisiin joissa asetta ei ole. Eli se turvallisuus on harhaa. Ja miksi vapaus kantaa asetta on tärkeämpi vapaus kuin vapaus elää turvassa ilman ammutuksi tulemisen riskiä? Mun aivot ei vain saa tuosta koko konseptista otetta.
Lyhyesti ajateltuna:
Käsiaseet mielletään "tarpeelliseksi" koska (aseellista)rikollisuutta on lähes joka paikassa paitsi Nykissä ja ehkä Losissa joissa on tiukemmat aselait.
Yhdysvalloissa on aina suhtauduttu varauksellisesti valtion ja osavaltion toimintaan ja (puoliautomaatti)kiväärit koetaan "tasoittavana" tekijänä, jos virkamiehet, poliisit/kansalliskaarti alkaa toimimaan kansaa vastaan.
Eli käsiaseet toisilta siviileiltä puolustautumiseen. Kiväärit hallintoa vastaan.

Mitä helpompi on saada sarjatuliaseita sitä helpompi on tehdä massa-ampumisia.
Vierailija kirjoitti:
Sana kirjoitti:
Näillä amerikkalaisilla amerikkalaisuutta puhtaimmillaan on minimaalinen valtiovalta ja maksimaalinen yksilönvapaus. Samoista syistä vastustetaan veroja sekä sitä, että valtiovalta huolehtisi kansalaisten turvallisuudesta. He kannattavat yksilöiden vapautta suojella perhettään ja omaisuuttaan omin ampuma-asein. Näiden amerikkalaisten luottamus hallitukseen on tyypillisesti alhainen ja äärimmillään siihen kuuluu jopa paranoidin vihamielinen suhtautuminen hallitukseen eli valtiovaltaan.
Miksi he sitten ovat aina muka "isänmaallisia" jos halveksivat maataan ja sen valtiovaltaa? Ilman hallintoa ei olisi valtiotakaan.
Koska yhdysvaltalaisten "patriotismi" kumpuaa Englannista irtautumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalaisiin on vahvasti juurrutettu nuo yksilönvapaudet, lienee uudisraivaajien peruja ja meidän holhousyhteiskunnan kasvattien on vaikea ymmärtää sitä. Siellä yksilön oikeus puolustaa itseään ja omaisuuttaan on paljon suurempi kuin meillä (missä voi saada syytteen vaikkapa vahingoittamalla omaan kotiinsa murtautunutta ihmistä).
Joo ymmärrän tuon. Mutta kun tutkimusten mukaan ne aseet kotona nimenomaan vahingoittavat perheenjäseniä eivät suojele. Lapsen todennäköisyys kuolla ammuttuna on moninkertainen perheissä joissa on ase verrattuna perheisiin joissa asetta ei ole. Eli se turvallisuus on harhaa. Ja miksi vapaus kantaa asetta on tärkeämpi vapaus kuin vapaus elää turvassa ilman ammutuksi tulemisen riskiä? Mun aivot ei vain saa tuosta koko konseptista otetta.
Lyhyesti ajateltuna:
Käsiaseet mielletään "tarpeelliseksi" koska (aseellista)rikollisuutta on lähes joka paikassa paitsi Nykissä ja ehkä Losissa joissa on tiukemmat aselait.
Yhdysvalloissa on aina suhtauduttu varauksellisesti valtion ja osavaltion toimintaan ja (puoliautomaatti)kiväärit koetaan "tasoittavana" tekijänä, jos virkamiehet, poliisit/kansalliskaarti alkaa toimimaan kansaa vastaan.
Eli käsiaseet toisilta siviileiltä puolustautumiseen. Kiväärit hallintoa vastaan.
No huhhuh.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla vain rikollisuus hiukan häijympää ja aseet perheen suojelemiseksi sitten luontevia.Eurooppalaiset terroiskut ollut myös vaikeampi toteuttaa kun lyijyä tulee helpommin silmille.
Rikolliset käyttävät toki aseita.
Mutta onhan amerikkalaisten kotoiset ampumiset paljon tuhoisampia kuin euroopan vastaavat.
Trump ja Kansallinen kivääriliitto eivät hyväksy, että edes mielisairaiden aseiden saatavuutta rajoitetaan. Aika mielisairasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla vain rikollisuus hiukan häijympää ja aseet perheen suojelemiseksi sitten luontevia.Eurooppalaiset terroiskut ollut myös vaikeampi toteuttaa kun lyijyä tulee helpommin silmille.
Rikolliset käyttävät toki aseita.
Mutta onhan amerikkalaisten kotoiset ampumiset paljon tuhoisampia kuin euroopan vastaavat.
Mitä tarkoitetaan edes rikollisilla tässä yhteydessä? Jotain varsinaisia rikollisliigoja ja jengejä? Niiden tekemät ampumiset todennäköiset muodostavat murto-osan kaikista ampuma-aserikoksista. Murhia ja tappojakin tekevät myös paljon muut kuin järjestäytyneen rikollisuuden edustajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalaisiin on vahvasti juurrutettu nuo yksilönvapaudet, lienee uudisraivaajien peruja ja meidän holhousyhteiskunnan kasvattien on vaikea ymmärtää sitä. Siellä yksilön oikeus puolustaa itseään ja omaisuuttaan on paljon suurempi kuin meillä (missä voi saada syytteen vaikkapa vahingoittamalla omaan kotiinsa murtautunutta ihmistä).
Joo ymmärrän tuon. Mutta kun tutkimusten mukaan ne aseet kotona nimenomaan vahingoittavat perheenjäseniä eivät suojele. Lapsen todennäköisyys kuolla ammuttuna on moninkertainen perheissä joissa on ase verrattuna perheisiin joissa asetta ei ole. Eli se turvallisuus on harhaa. Ja miksi vapaus kantaa asetta on tärkeämpi vapaus kuin vapaus elää turvassa ilman ammutuksi tulemisen riskiä? Mun aivot ei vain saa tuosta koko konseptista otetta.
Se johtuu siitä, että aseita hankkivat enemmän ne jotka asuvat alueilla joissa on paljon väkivaltaa, joten aseella mahdollisuutta lsketaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalaisiin on vahvasti juurrutettu nuo yksilönvapaudet, lienee uudisraivaajien peruja ja meidän holhousyhteiskunnan kasvattien on vaikea ymmärtää sitä. Siellä yksilön oikeus puolustaa itseään ja omaisuuttaan on paljon suurempi kuin meillä (missä voi saada syytteen vaikkapa vahingoittamalla omaan kotiinsa murtautunutta ihmistä).
Joo ymmärrän tuon. Mutta kun tutkimusten mukaan ne aseet kotona nimenomaan vahingoittavat perheenjäseniä eivät suojele. Lapsen todennäköisyys kuolla ammuttuna on moninkertainen perheissä joissa on ase verrattuna perheisiin joissa asetta ei ole. Eli se turvallisuus on harhaa. Ja miksi vapaus kantaa asetta on tärkeämpi vapaus kuin vapaus elää turvassa ilman ammutuksi tulemisen riskiä? Mun aivot ei vain saa tuosta koko konseptista otetta.
Jenkit (aseiden puoltajat) perustelevat sen itselleen sillä, että tiukemmalla asekontrollilla/aseita poistamalla, ne jäävät vielä rikollisten käsiin.
Eli aserajoitukset iskevät vain rehellisiin kansalaisiin, jotka "tarvitsevat" aseensa puolustautuakseen konnia/väkivaltarikollisia vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla vain rikollisuus hiukan häijympää ja aseet perheen suojelemiseksi sitten luontevia.Eurooppalaiset terroiskut ollut myös vaikeampi toteuttaa kun lyijyä tulee helpommin silmille.
Rikolliset käyttävät toki aseita.
Mutta onhan amerikkalaisten kotoiset ampumiset paljon tuhoisampia kuin euroopan vastaavat.
Mitä tarkoitetaan edes rikollisilla tässä yhteydessä? Jotain varsinaisia rikollisliigoja ja jengejä? Niiden tekemät ampumiset todennäköiset muodostavat murto-osan kaikista ampuma-aserikoksista. Murhia ja tappojakin tekevät myös paljon muut kuin järjestäytyneen rikollisuuden edustajat.
Niin tekee, mutta esim autovarkaudet/omaisuuden varastaminen liikennevaloihin pysähtyneeltä ajajalta on mahdollista helposti vain jos kuski ei ala ampumaan takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalaisiin on vahvasti juurrutettu nuo yksilönvapaudet, lienee uudisraivaajien peruja ja meidän holhousyhteiskunnan kasvattien on vaikea ymmärtää sitä. Siellä yksilön oikeus puolustaa itseään ja omaisuuttaan on paljon suurempi kuin meillä (missä voi saada syytteen vaikkapa vahingoittamalla omaan kotiinsa murtautunutta ihmistä).
Joo ymmärrän tuon. Mutta kun tutkimusten mukaan ne aseet kotona nimenomaan vahingoittavat perheenjäseniä eivät suojele. Lapsen todennäköisyys kuolla ammuttuna on moninkertainen perheissä joissa on ase verrattuna perheisiin joissa asetta ei ole. Eli se turvallisuus on harhaa. Ja miksi vapaus kantaa asetta on tärkeämpi vapaus kuin vapaus elää turvassa ilman ammutuksi tulemisen riskiä? Mun aivot ei vain saa tuosta koko konseptista otetta.
Jenkit (aseiden puoltajat) perustelevat sen itselleen sillä, että tiukemmalla asekontrollilla/aseita poistamalla, ne jäävät vielä rikollisten käsiin.
Eli aserajoitukset iskevät vain rehellisiin kansalaisiin, jotka "tarvitsevat" aseensa puolustautuakseen konnia/väkivaltarikollisia vastaan.
Ihmiset eivät vain todellisuudessa jakaudu selkeästi ammattirikollisiin ja kunnollisiin/rehellisiin kansalaisiin. Näiden ääripäiden välissä on vaikka minkälaista porukkaa ja osalla myös mt-ongelmia.