Lue keskustelun säännöt.
Kauanko teillä kesti päästä yli erosta?
Itselläni tämä on melko todennäköisesti pian edessä, ja olen jo nyt aivan hajalla ja sydän palasina. Tämä on ensimmäinen eroni, ensimmäinen oikea rakkauteni. Olen ihan hukassa, tuntuu että elämältä katoaa pohja. Tuntuu, että jos menetän hänet, en koskaan enää halua ketään toista vaan mielummin olen vain yksin. Pelkään, että tulen ikuisesti vertaamaan kaikkia muita mahdollisia häneen. Asumme jo yhdessä, koko koti on täynnä muistoja. Tuntuu, että edes se yleensä suurin voimavarani eli musiikki ei auta, koska jokainen kappale muistuttaa vain hänestä. Tuntuu, etten oikeasti selviä tästä.
Kaipaankin siis vähän vertaistukea ja tsemppiä. Kauanko teillä kesti, että pahin ikävä, jokapäiväinen loputon paha olo, tukahduttava tunne rinnassa ja itsensä uneen itkeminen alkoivat helpottaa? Mitä keinoja teillä oli selvitä yli siitä hirveimmästä olosta ikinä kun tuntuu että happi loppuu ja kuolette siihen ikävään? Ne aina sanoo, että pitäisi käydä ulkona ja nähdä ihmisiä, mutta miten teen sen kun naama ja silmät ovat kaiken aikaa turvonneina itkusta? Kaikki neuvot ovat tervetulleita, mikä vaan teille on toiminut.
Kommentit (181)
Pahin kesti 1,5 vuotta. 2,5 vuodessa pääsin kuiville. Vuoristorata jatkui kuitenkin, mutta laskut olivat loivempia.
Kyllä sinä selviät. Niin me muutkin olemme selvinneet. Hae itsellesi kaikki kirjat ja kirjoita päiväkirjaa. Ota päivä kerrallaan ja usko, että yksi kaunis päivä tajuat, että olet voiton puolella.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3kk niin pahin on ohi. Joten loppupeleissä aika pieni aika verrattuna ihmiselämän pituuteen. Monella (kuten itselläkin) uusi kumppani löytyi vuoden päästä erosta. Joten tsemppiä sulle:)
Ei mulla oo ollut ikinä mitään "aikaa" milloin olisin päässyt suhteesta yli. Olen ollut kaksi kertaa pidemmässä suhteessa joissa ensimmäisestä oli jo kihlat vaihdettu ja tulevaisuutta suunniteltu. Taisin siinä tehdä sen "ero toipumisen" jo suhteen aikana. Neljä vuotta oltiin yhdessä. Olin jo vuoden miettinyt ettei tästä mitään tule. Ja lähdinkin siitä siitä sitten etsimään uusia tuulia. 9kk olin sinkku omasta tahdostani vaikka miehiä olisi ollut tyrkyllä. Seuraava suhde kesti vuoden ja päättyi miehen pettämiseen ja valehteluun siinäkin olin jo pitkään varautunut sinkku päiviin. Löysin kun seuraavana päivänä erosta miehen jota ystäväni kutsuivat "laastariksi" noh ollaan edelleen tän laastarin kanssa
yhdessä jo kolmatta vuotta :) Olen yleensä hyvin nopeasti käsitellyt ja hyväksynyt erot ja jatkanut matkaa. Elämä on liian lyhyt jäädä miettimään mitä olisi pitänyt tehdä.
Mut on jätetty kaksi kertaa niin, että kesti aika tasan vuoden päästä erosta yli. Sitten ei oikeasti enää tuntunutkaan missään enkä koskaan enää jääny kaipaa, kaikki tunteet kuoli.
Ekalla kerralla olin 17 v ja tokalla kerralla 23 v. Sitten on jätetty lyhyemmissä suhteissa, niistä kesti päästä yli parissa kuukaudessa.
Nyt olen jo yli nelikymppinen.
2 jatkaa,
Unohdin sanoa, että olin naimisissa 20 vuotta. Eli toipumisaika korreloi suhteen pituuteen, kuten vastauksista huomaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahin kesti 1,5 vuotta. 2,5 vuodessa pääsin kuiville. Vuoristorata jatkui kuitenkin, mutta laskut olivat loivempia.
Kyllä sinä selviät. Niin me muutkin olemme selvinneet. Hae itsellesi kaikki kirjat ja kirjoita päiväkirjaa. Ota päivä kerrallaan ja usko, että yksi kaunis päivä tajuat, että olet voiton puolella.
Tsemppiä!
Kiitos paljon. 1,5 vuotta kuulostaa ihan tolkuttoman pitkältä ajalta... Olemme olleet yhdessä nyt noin sen verran. Olen jo nyt ottanut kirjoittamisen avukseni, se tavallaan auttaa mutta tavallaan repii vain enemmän rikki. Tunnen itseni ja tiedän olevani syvällinen, herkkä ihminen joka kiintyy helposti ja olen hyvin tunteellinen. Siksi pelkääkin että tästä ylös nouseminen kestää ikuisuuden. ;( Ap
Taisi siihen puolipäivää mennä :D Jäin kahden lapsen kanssa yksin heidän ollessa 3kk ja 1,5 v. Illalla, kun menin uudessa kodissa nukkumaan totesin, että mitä minä paskalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla oo ollut ikinä mitään "aikaa" milloin olisin päässyt suhteesta yli. Olen ollut kaksi kertaa pidemmässä suhteessa joissa ensimmäisestä oli jo kihlat vaihdettu ja tulevaisuutta suunniteltu. Taisin siinä tehdä sen "ero toipumisen" jo suhteen aikana. Neljä vuotta oltiin yhdessä. Olin jo vuoden miettinyt ettei tästä mitään tule. Ja lähdinkin siitä siitä sitten etsimään uusia tuulia. 9kk olin sinkku omasta tahdostani vaikka miehiä olisi ollut tyrkyllä. Seuraava suhde kesti vuoden ja päättyi miehen pettämiseen ja valehteluun siinäkin olin jo pitkään varautunut sinkku päiviin. Löysin kun seuraavana päivänä erosta miehen jota ystäväni kutsuivat "laastariksi" noh ollaan edelleen tän laastarin kanssa
yhdessä jo kolmatta vuotta :) Olen yleensä hyvin nopeasti käsitellyt ja hyväksynyt erot ja jatkanut matkaa. Elämä on liian lyhyt jäädä miettimään mitä olisi pitänyt tehdä.
Tässäkin suhteessa on ollut hänen puoleltaan pettämistä ja muuta epäreiluutta, moni sanoo mulle että mun pitäisi olla vihainen hänelle ja yrittää sillä voimaannuttaa itseäni. Olenkin vihainen, mutta rakkaus on vaan vielä liian vahva ja kaikki sattuu.
Pahinta tässä on ehkä se, että meillä on takana vähän vaikeampi vaihe suhteessa koska oli paljon stressiä kummallakin ja se johti riitelyyn, mutta silti meillä meni hyvin (oli rakkautta, läheisyyttä, lämpöä, turvaa...) vielä pari viikkoa sitten. Tämä on vain käynyt niin äkkiä etten pysy perässä.
Kiitos.
Nro 4 jatkaa.
Ilmeisesti pettävällä exällä kesti itsellään päästä erosta yli ja hyväksyä se yli vuosi vaikka itse teki aloitteen erosta. Pyyteli päästä takas ja lähetteli viestejä useaan otteeseen pitkin vuotta.
Nykyisen miehen exällä kesti kans päästä yli ja hyväksyä ero ja exän uus suhde muutama kuukausi. Lähetteli kans yhteen paluu viestejä ja haukkui minua edes koskaan näkemättä. Oli kai stalkannut mun fasen ja Instan.
Jos et pääse itse yli ja mies pääsee älä piinaa mies parkaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia! Minulla ensimmäiset neljä kuukautta (5 v suhde) olivat katastrofaalisen vaikeat, siitä pikkuhiljaa eteenpäin jokainen päivä alkoi olla pieni askel parempaan.
Minua auttaneet keinot:
1. Sovin jokaiselle viikolle jotain ekstratekemistä. Ihan mitä vain: kaverin kanssa kahvittelua, palaveriä, asuntonäyttöä, urheilutapahtumaa, lyhyitä matkoja jne... niin että minulla oli koko ajan jotain mitä odottaa, ja joka vei ajatukset pois erosta.
2. Liityin tinderiin. Liittyessäni en alkuun todellakaan jaksanut ajatella asiaa treffeiluun asti, mutta näin että meressä on kamalan paljon muitakin kaloja, ja osa niistä paljon komeampia ja fiksumpia kuin exäni. Plus, pariin hyvin onnistuneeseen omaan profiilikuvaan panostaminen nosti itsetuntoani.
3. Listasin kaikki asiat, joita en suhteessa ollessani jostain syystä voinut tehdä ja tein sitten niitä. Katsoin leffoja, joita exä inhosi, tein ruokia joista hän ei pitänyt, kuuntelin musiikkia josta hän kotona valitti. Kävin baarissa tanssimassa melkein joka viikko, ja vaikka en olisi ollut juhlatuulella, tämä oli minulle tärkeä juttu, koska tapasin uusia ihmisiä ja sain tsempattua itseäni nauttimaan elämästä edes joitain minuutteja kerrallaan.
4. Tutustuin uudelleen pariin vanhaan sinkkukaveriin. Vertaistuki oli korvaamattoman tärkeää.
5. Puhuin erosta ja itkin ihan hirveän paljon. Kerroin jokaiselle joka suostui kuuntelemaan kaveripiirissä, töissä ja perheessä. Kävin yhden kerran myös ammattilaisella juttelemassa. Helpotti, kun eroon liittyvä häpeän ja epäonnistumisen tunne väheni.
6. Googlasin elämänohjeita netistä ja törmäsin sattumalta Henriikka Rönkkösen sinkkublogiin ja sitä kautta kirjaan "Mielikuvituspoikaystävä". Tämä oli pelastusrengas monella tapaa mulle. Suosittelen tutustumaan!
Voimia vielä, ap! Sinä selviät ihan varmasti!
Vierailija kirjoitti:
3kk niin pahin on ohi. Joten loppupeleissä aika pieni aika verrattuna ihmiselämän pituuteen. Monella (kuten itselläkin) uusi kumppani löytyi vuoden päästä erosta. Joten tsemppiä sulle:)
Kiitos paljon, tuo antoi toivoa. Suhde ei onneksi kestänyt kauempaa kuin n 1,5 vuotta, mutta asuimme yhdessä siitä n. vuoden joka tekee tämän kestämisestä hankalampaa. Ollaan koettu niin paljon yhdessä, niin paljon muistoja ja kämppä on minun, joten jään tänne tyhjyyteen yksin ja tuntuu että seinätkin ympärillä muistuttaa hänestä. :( Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli sattumalta se klassinen niin monta kuukautta kuin vuotta. 8kk 8 vuotta kestäneen parisuhteen jälkeen löysin itselleni laastarimiehen, jonka avulla sain elämäniloni takaisin. Tietysti tuo suhde ei kestänyt 6kk kauempaa mutta sen alku päätti erotoipumiseni. Mielestäni meni aika hyvin sillä olen henkisesti erittäin tyytyväinen kaikkeen edelleen ja erosta nyt 2 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Nro 4 jatkaa.
Ilmeisesti pettävällä exällä kesti itsellään päästä erosta yli ja hyväksyä se yli vuosi vaikka itse teki aloitteen erosta. Pyyteli päästä takas ja lähetteli viestejä useaan otteeseen pitkin vuotta.
Nykyisen miehen exällä kesti kans päästä yli ja hyväksyä ero ja exän uus suhde muutama kuukausi. Lähetteli kans yhteen paluu viestejä ja haukkui minua edes koskaan näkemättä. Oli kai stalkannut mun fasen ja Instan.
Jos et pääse itse yli ja mies pääsee älä piinaa mies parkaa
En aio alkaa piinaamaan häntä. Miesparaksi häntä ei kyllä voi sanoa, on pettänyt ja valehdellut.
Hän on kyllä ilmaissut että tulee katumaan että näin kävi ja juuri tällä epätoivon hetkellä jokin minussa tavallaan toivoisi, että hän ottaisi yhteyttä ja pyytäisi takaisin tms, koska ehkä silloin tuntisin että en ollutkaan niin arvoton kuin miltä juuri nyt tuntuu.
Tiedän, että miesten tapa käsitellä eroja on yleensä paljon kylmempi ja usein turvaudutaan uusiin naisiin pian eron jälkeen, mutta menisin oikeasti aivan palasiksi jos tulisi ilmi että hän on heti siirtynyt eteenpäin, aivan kuten en olisi koskaan merkannut mitään... Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun exällä ei tilanne ole helpottanut 1,5 vuodessa millään tavalla, hullummaksi tuntuu menevän koko ajan vaikka hänelläkin on jo uusi puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Voimia! Minulla ensimmäiset neljä kuukautta (5 v suhde) olivat katastrofaalisen vaikeat, siitä pikkuhiljaa eteenpäin jokainen päivä alkoi olla pieni askel parempaan.
Minua auttaneet keinot:
1. Sovin jokaiselle viikolle jotain ekstratekemistä. Ihan mitä vain: kaverin kanssa kahvittelua, palaveriä, asuntonäyttöä, urheilutapahtumaa, lyhyitä matkoja jne... niin että minulla oli koko ajan jotain mitä odottaa, ja joka vei ajatukset pois erosta.
2. Liityin tinderiin. Liittyessäni en alkuun todellakaan jaksanut ajatella asiaa treffeiluun asti, mutta näin että meressä on kamalan paljon muitakin kaloja, ja osa niistä paljon komeampia ja fiksumpia kuin exäni. Plus, pariin hyvin onnistuneeseen omaan profiilikuvaan panostaminen nosti itsetuntoani.
3. Listasin kaikki asiat, joita en suhteessa ollessani jostain syystä voinut tehdä ja tein sitten niitä. Katsoin leffoja, joita exä inhosi, tein ruokia joista hän ei pitänyt, kuuntelin musiikkia josta hän kotona valitti. Kävin baarissa tanssimassa melkein joka viikko, ja vaikka en olisi ollut juhlatuulella, tämä oli minulle tärkeä juttu, koska tapasin uusia ihmisiä ja sain tsempattua itseäni nauttimaan elämästä edes joitain minuutteja kerrallaan.
4. Tutustuin uudelleen pariin vanhaan sinkkukaveriin. Vertaistuki oli korvaamattoman tärkeää.
5. Puhuin erosta ja itkin ihan hirveän paljon. Kerroin jokaiselle joka suostui kuuntelemaan kaveripiirissä, töissä ja perheessä. Kävin yhden kerran myös ammattilaisella juttelemassa. Helpotti, kun eroon liittyvä häpeän ja epäonnistumisen tunne väheni.
6. Googlasin elämänohjeita netistä ja törmäsin sattumalta Henriikka Rönkkösen sinkkublogiin ja sitä kautta kirjaan "Mielikuvituspoikaystävä". Tämä oli pelastusrengas monella tapaa mulle. Suosittelen tutustumaan!
Voimia vielä, ap! Sinä selviät ihan varmasti!
Ja kiitos paljon näistä käytännön vinkeistä! Näitä juuri kaipasinkin. Onneksi mulla on pari hyvää ystävää vaikka suurin osa asuukin kaukana, sekä ihana perhe jotka tukevat mua tässä niin paljon jo nyt vaikka itse ero ei ole edes vielä tapahtunut. Tuntuu kyllä jo siltä, kuin olisi. Myös poikaystävän vanhemmat ovat olleet alusta asti mun kanssa tosi läheisiä ja ovat niin hyvin ymmärtäneet ja auttaneet myös. Ap
Osan surutyöstä olen tehnyt jo parisuhteen aikana, koska yksikään ero ei ole tullut mulle yllätyksenä. Pari viikkoa miehen muuton jälkeen oli vaikeita, kun koko ajan alitajunnassa odotti, että kohta ovi aukeaa. Sen jälkeen alkoi jo tottua siihen, että kukaan ei tule. Pari kuukautta sen jälkeen pahin oli jo ohi. Kukapa sitä haluaisi elää parisuhteessa, jossa ei rakasta toista tai ei saa vastarakkautta?
Helpottaisipa jo kirjoitti:
Mun exällä ei tilanne ole helpottanut 1,5 vuodessa millään tavalla, hullummaksi tuntuu menevän koko ajan vaikka hänelläkin on jo uusi puoliso.
Haluatko vähän tarkentaa? Roikkuuko siis edelleen sinussa, pitää yhteyttä vai mitä? Ap
Ensimmäiset kymmenen vuotta olivat vaikeimmat...
Kyllä siinä viikonpäivät on mennyt. Ei siis siten että koko ajan olisin surrut, mutta kyllä päivittäin on ex-puoliso tullut ajatuksiin.
Anyone? 😢