Miksi jotkut vanhemmat eivät kannusta lastaan opiskelemaan?

Korkeakoulutettujen vanhempien joilla on vakityö on helpompi tukea nuoriaan, maksaa harrastuksia, koti on rauhallinen paikka missä tehdä läksyt, jne.

Eroperheet, matalasti koulutetut, työttämät, yms perheet eivät voi tarjota välttämättä rauhallista kasvuympäristöä etenkin murrosiässä.

Hyväosaisuus, että huono-osaisuus kertyvät ja periytyvät.

Sitten on vielä yrittäjäperheitä, joissa on malli siitä, että menestyä voi kovasti työtä tekemällä.

Tuon takia köyhyys periytyy. "Huonoissa" perheissä ei lasta kannusteta.

Eikö vanhemmat siis tajua, miten tärkeää se kannustaminen on? Vai eikö ne osaa tehdä sitä, jos ei itseäkään ole kannustettu? Vai eikö ne edes halua, että lapsi opiskelee ja menestyy?

Vanhemmat kannustavat lapsia aina samalaiseen elämään, mitä ovat itse eläneet.

Meillä kannustetaan kouluttautumaan, mutta ei esim. korkeakoulututkinto mikään itseisarvo ole. Jos kiinnostavinta alaa opetetaan ammattikoulussa, niin sinne sitten, jos yliopistossa, niin silloin sinne.

Onko mulla sitten käynyt jokin satumainen tuuri, kun kansakoulun käyneet vanhempani ovat kannustaneet minut ja veljeni maisteriksi asti? Ja siltä pohjalta kuvittelen, että muutkin ihmiset kykenevät samaan. Ilmeisesti olen tässä asiassa ihan harhakuvitelmissa. Pitääpä muistaa sanoa joskus omille vanhemmille, että ovat onnistuneet tässä asiassa harvinaisen hyvin.

Koulutus peritytyy Suomessa tosi vahvasti. Varsinkin äitien koulutus korreloi vahvasti sen kanssa, kuinka pitkälle lapsi kouluttautuu. Jos vanhemmilla on huonoja kokemuksia koulusta tai niillä on se kokemus, että ilman koulutustakin pärjää (joskus pärjäsikin) niin niillä ei ole sellaista sosiaalista pääomaa, jota siirtää omille lapsilleen.

Minua aina surettaa sellaiset lapset, joiden kotona koulua vähätellään. Kaikki ekaluokkalaiset kun yleensä menee perhetaustasta riippumatta niin mielellään kouluun. Niiden mielestä koulu on kiva ja jännä paikka ja on kivaa, kun saa oppia kaikenlaista. Mutta sitten tapahtuu jotain. Kun lapset kasvavat, niin osa alkaa suhtautua koulunkäyntiin negatiivisesti. Ja ne ei välttämättä ole ne tyhmimmät lapset vaan juuri ne, joiden vanhemmat eivät ole kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä tai suhtautuvat itse huonosti kouluun ja opettajiin.

Hirveetä haaskuuta!

Vierailija kirjoitti:

Meillä kannustetaan kouluttautumaan, mutta ei esim. korkeakoulututkinto mikään itseisarvo ole. Jos kiinnostavinta alaa opetetaan ammattikoulussa, niin sinne sitten, jos yliopistossa, niin silloin sinne.

Totta kai kaikkia koulutusasteita tarvitaan ja niistä valmistuneita myös. Aloituksessa kuitenkin nimenomaan on kyse ihmisestä, joka olisi ollut kiinnostunut opiskelemaan pidemmälle. Mutta kannustuksen puuttuessa ei rohjennut "vastustaa" vanhempiaan jatkamalla ammattikorkeakouluun.

Vierailija kirjoitti:

Onko mulla sitten käynyt jokin satumainen tuuri, kun kansakoulun käyneet vanhempani ovat kannustaneet minut ja veljeni maisteriksi asti? Ja siltä pohjalta kuvittelen, että muutkin ihmiset kykenevät samaan. Ilmeisesti olen tässä asiassa ihan harhakuvitelmissa. Pitääpä muistaa sanoa joskus omille vanhemmille, että ovat onnistuneet tässä asiassa harvinaisen hyvin.

Tilastojen mukaan olet poikkeus. Niin olen minäkin ja veljeni, jotka mentiin yliopistoon vaikka vanhemmat eivät ole kouluja käyneitä. Mutta vaikka ne eivät olleetkaan, niin meillä kyllä kotona aina kannustettiin lukemaan ja suhtauduttiin myönteisesti koulunkäyntiin. Aina kannustettiin jatko-opintoihin, vaikka meidän vanhemmat eivät lukioista ja yliopistoista mitään tienneetkään.

Ongelma onkin se, että asenne koulutukseen periytyy.

No mulla ainaki on silleen, että isää ei oo ja se oli just sellanen et varmasti ois kannustanu ja äiti taas on sanonu et tee sitä mistä ite tykkäät, ei oo kannustanu minkään koulun suhteen milläänlailla.

Ja äiti on vielä urakeskeinen ihminen ja ollu yrittäjä ja tehny aina töitä tosi paljon mutta tosiaan opiskellu suht vähän.

Olen tätä aihetta miettinyt ja paljon. Itse olin lapsi 80- ja 90-luvulla. Äitini ja sukunsa on ollut aina ahkeria työntekijöitä, äidilläni yo-merkonomi tutkinto. Isäni on sähköasentajaksi kouluttautunut ja myöhemmin yrittäjänä, älyn puolesta rahkeet olisi riittänyt mihin vain. Isä saanut kasvatuksen joka varmasti johti, että ei kouluttautunut pidemmälle vaikka ulkopuoliset yritti kannustaa. Lopetti myös työt päälle nelikymppisenä kun yritys kaatui lamaan ja jäi makoilemaan. Isänsä armeijan palveluksessa uransa tehnyt, haukkui, mollasi ja käytti henkistä ja fyysistä väkivaltaa koko hänen lapsuuden.

Pahinta mitä isäni on sanonut joskus äidilleni, että ei toivo meille lapsille menestystä kun ei ole itsekään menestynyt. En voi käsittää!!

Äitini keskittyi omaan työhönsä. Isä ei enää tehnyt mitään. Koen että me lapset oltiin heitteillä sillä tavoin, ettei kukaan kannustanut tai huolehtinut meidän koulunkäynnistä. Tähän lisätään vielä, että koulun, kaverien ja asuinseudun puolelta oli monenlaista negatiivista vaikutusta. Sairastuin ylä-asteaikana.

Lopputulema on hirveä. En ala tässä avaamaan enempää, mutta meistä lapsista ei ole tullut mitään näin ammatillisesti. Älyssä ei tutkitusti itselläni ainakaan ole vikaa, oikeastaan poikkeuksellisen korkea. Olen itsetunnoltani niin huono, ettei kukaan uskoisi. En tiedä miten saan oman lapseni kannustettua kunnollisiin opintoihin kun se aika koittaa. Pidän sitä ensiarvoisen tärkeänä, enkä ikinä halua lapselleni samaa kohtaloa.

Vierailija kirjoitti:

Pahinta mitä isäni on sanonut joskus äidilleni, että ei toivo meille lapsille menestystä kun ei ole itsekään menestynyt. En voi käsittää!!

Osaako joku selittää yhtään syvemmin tuota, että miten joku voi toivoa lapsilleen, etteivät saa menestyä. Sillä en minäkään voi käsittää tuota.

Eikö sekin ole kannustamattomuutta, kun jätetään lapsi yksin päättämään esim. jatko-opintosuunnitelmistaan? Etteivät vanhemmat käy lapsen kanssa asiasta kunnon keskustelua. Riippuu ehkä lapsesta. Joku on valmis päättämään itsenäisesti ja on parempikin etteivät vanhemmat puutu. Toinen taas tarvitsee miettimisapua.

Minä olen aina kannustanut sivistämään itseään monipuolisesti ja varsinkin lukemaan paljon ja laajalla skaalalla. Samaan syssyyn olen kannustanut itsenäiseen ajatteluun ja riippumattomuuteen virallisista instituutioista. Kannustan itseopiskeluun vailla paineita titteleistä.

Ainakin semmoista on lähipiirissä ollut, että vanhemmat käskevät pojan kouluttautua "ettei tarvitse toisten paskasilla lattioilla könytä", mutta asenne yläasteen opintoihinkin on ollut välinpitämätön, kotona ehkä kaksi lahjaksi saatua kirjaa, eikä mitään kiinnostusta vanhemmilla maailmaa kohtaan. Esimerkin voima on paljon suurempi, kuin muutaman kerran laukaistu "lähdet veturinkuljettajaksi opiskelemaan sitten!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahinta mitä isäni on sanonut joskus äidilleni, että ei toivo meille lapsille menestystä kun ei ole itsekään menestynyt. En voi käsittää!!

Osaako joku selittää yhtään syvemmin tuota, että miten joku voi toivoa lapsilleen, etteivät saa menestyä. Sillä en minäkään voi käsittää tuota.

Narsistinen ihminen lukemani mukaan ainakin tekee juuri noin. Itsekin voin hyvin kuvitella että jos minulla olisi lapsia niin olisin heille varmaan kateellinen, koska olen nytkin kateellinen kaikesta ja en halua että muilla menee paremmin. Myös oma isäni on tällainen. Muut ihmiset on kilpailijoita.

Vierailija kirjoitti:

Koulutus peritytyy Suomessa tosi vahvasti. Varsinkin äitien koulutus korreloi vahvasti sen kanssa, kuinka pitkälle lapsi kouluttautuu. Jos vanhemmilla on huonoja kokemuksia koulusta tai niillä on se kokemus, että ilman koulutustakin pärjää (joskus pärjäsikin) niin niillä ei ole sellaista sosiaalista pääomaa, jota siirtää omille lapsilleen.

Minua aina surettaa sellaiset lapset, joiden kotona koulua vähätellään. Kaikki ekaluokkalaiset kun yleensä menee perhetaustasta riippumatta niin mielellään kouluun. Niiden mielestä koulu on kiva ja jännä paikka ja on kivaa, kun saa oppia kaikenlaista. Mutta sitten tapahtuu jotain. Kun lapset kasvavat, niin osa alkaa suhtautua koulunkäyntiin negatiivisesti. Ja ne ei välttämättä ole ne tyhmimmät lapset vaan juuri ne, joiden vanhemmat eivät ole kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä tai suhtautuvat itse huonosti kouluun ja opettajiin.

Hirveetä haaskuuta!

Tuosta saa syyttää kyllä opettajia ja kouluLAITOSTA. Aivan turha alkaa vanhempia syyllistämään. Itselläni molemmat vanhemmat korkeakoulutettuja, oikeastaan koko suku on, ja itse droppasin lukion tokalla koska tajusin mitä AJANHUKKAA se apinatarha oli.

Oppimiskykyä ja -halua minulta ei silti onnistuttu riistämään koulun toimesta vaikka yritys olikin kova :D

Luulen paljon vaikuttavan rahan tähänkin asiaan eli vähävaraisissa perheissä on loogista ajatella, että amiksesta valmistuu 3v ja pääsee palkkatyön ja lukion käyneet jatkaa vielä opiskelua.

Raha on tiukassa monella perheellä ja varmasti vaikuttaa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan vanhempien koulutus, sosioekonominen taso jopa omistusasuminen periytyy erittäin vahvasti. Eikä tässä tarkoiteta, että se asunto periytyy vanhempien kuollessa, vaan lapsi hankkii oman asuntonsa viimeistään 35 -vuotiaana, jos vanhemmillakin on ollut omistusasunto.  Nykyisellään tämä asemien ja koulutuksen periytyminen koko ajan vahvistuu. Koko ajan harvempi nousee kouluttamattomista lapsuuden kodeista yliopistoon. Itse tein niin, mutta olenkin jo vankassa keski-iässä. Mahdollisuudet Suomessa edelleen on tehdä paremmin kuin vanhempansa, mutta harvalla on siihen kykyä.