Koulukiusaamisen vähättely ja uhrien syyllistäminen " sä olet aikuinen, et voi syyttää mennyttä ongelmistasi"

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Meidän?

Sanopa muuta.

Myös koti- ja työpaikka kiusaamisen vähättely. Pitäisi muka vaan kasvattaa kovempi nahka, ja pitäisi vaan muka jotenkin laskea toisesta korvasta ulos. Pitäisi vaan muka antaa vaan olla, ei välittää.

Joskus tekisi mieli tuollaisille "älä välittäjille" tirvaista päin näköä ja sanoa, hei mitä sä tuollasesta, anna jo olla.

Juuri näin, menneestä pitää päästää irti. Ei se vain monelta meinaa onnistua.

Voit tietysti kieriskellä uhrina lopun ikäsi tai päättää jatkaa eteenpäin. Ihan miten haluat.

Niin, ei se ongelma tuosta vain poistu jos on jäänyt jälkiä. Sitä kiusaamista ja sen tuomia mielenterveysongelmia pitäisi saada käsiteltyä mahdollisesti terapiassa jotta voisi päästä yli, "lakkaa ajattelemasta ja ala elää" ei oikein hyödytä kun ei siihen pysty yksin.

Vierailija kirjoitti:

Sanopa muuta.

Myös koti- ja työpaikka kiusaamisen vähättely. Pitäisi muka vaan kasvattaa kovempi nahka, ja pitäisi vaan muka jotenkin laskea toisesta korvasta ulos. Pitäisi vaan muka antaa vaan olla, ei välittää.

Joskus tekisi mieli tuollaisille "älä välittäjille" tirvaista päin näköä ja sanoa, hei mitä sä tuollasesta, anna jo olla.

Se on kyllä kumma, miksi tämä on aina se neuvo. Miksei koulu- ja työpaikkakiusaamisiin voitaisi yrittää puuttua paremmin, miksi niistä ei saisi välittää? Siitä tulee fiilis että kiusaaminen on hyväksyttävää ja kiusatun vastuulla on olla kuin ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Olen 41-vuotias ja kun kuulen kadulla naurua, ensimmäinen ajatus on "ne nauraa minulle" ja painun  henkisesti kumaraan, kutistun, vapisen. Minulla on vain 5 ystävää ja uskon jokaisen heistä pilkkaavan minua selkäni takana, sanovan että olen tyhmä sekä säälittävä.

 Saan paniikkikohtauksia, olen masentunut ja minulla on ahmimishäiriö.  Puren kynnet nahkaa myöten verille, ja imen alituiseen alahuultani. 

Tämä kaikki seurausta päivähoidosta lukioon( jonka keskeytin) jatkuneesta kiusaamisesta. Nämä ihmiset eivät edes muista minua enää, mutta minä muistan heidät aina.

Niin, olen aikuinen joka on kasvanut aikuiseksi koulukiusaajiensa kanssa. Sitten kun maagisesti olen täyttänyt 18 vuotta, pitäisi sitten jotenkin olla eheä "aikuinen" ihminen, jonka pitää unohtaa menneet, joista ei tosin ole juurikaan aikaa. Ja kun suurin osa elämästä on mennyt lytättynä ja yksinäisenä, aikuisuusko puhdistaa paletin ja yhtäkkiä sitä kykeneekin kaikkeen taidoilla ja valmiuksilla, joita ei koskaan saanut?

Vierailija kirjoitti:

Niin, olen aikuinen joka on kasvanut aikuiseksi koulukiusaajiensa kanssa. Sitten kun maagisesti olen täyttänyt 18 vuotta, pitäisi sitten jotenkin olla eheä "aikuinen" ihminen, jonka pitää unohtaa menneet, joista ei tosin ole juurikaan aikaa. Ja kun suurin osa elämästä on mennyt lytättynä ja yksinäisenä, aikuisuusko puhdistaa paletin ja yhtäkkiä sitä kykeneekin kaikkeen taidoilla ja valmiuksilla, joita ei koskaan saanut?

TÄMÄ

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.

Vierailija kirjoitti:

Niin, olen aikuinen joka on kasvanut aikuiseksi koulukiusaajiensa kanssa. Sitten kun maagisesti olen täyttänyt 18 vuotta, pitäisi sitten jotenkin olla eheä "aikuinen" ihminen, jonka pitää unohtaa menneet, joista ei tosin ole juurikaan aikaa. Ja kun suurin osa elämästä on mennyt lytättynä ja yksinäisenä, aikuisuusko puhdistaa paletin ja yhtäkkiä sitä kykeneekin kaikkeen taidoilla ja valmiuksilla, joita ei koskaan saanut?

Kun alkaa olemaan siellä itsenäisyyden ja aikuisuuden kynnyksellä on opittava ottamaan sitä todellista vastuuta ja hakea apua. Ei pidä jäädä tulee makaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen 41-vuotias ja kun kuulen kadulla naurua, ensimmäinen ajatus on "ne nauraa minulle" ja painun  henkisesti kumaraan, kutistun, vapisen. Minulla on vain 5 ystävää ja uskon jokaisen heistä pilkkaavan minua selkäni takana, sanovan että olen tyhmä sekä säälittävä.

 Saan paniikkikohtauksia, olen masentunut ja minulla on ahmimishäiriö.  Puren kynnet nahkaa myöten verille, ja imen alituiseen alahuultani. 

Tämä kaikki seurausta päivähoidosta lukioon( jonka keskeytin) jatkuneesta kiusaamisesta. Nämä ihmiset eivät edes muista minua enää, mutta minä muistan heidät aina.

Oletko vielä tuo lapsi vai aikuinen ihminen, joka omilla valinnoillaa, arvioillaan ja päätöksillään elää omaa elämäänsä?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Joudut korvaamaan 4000e kädestä ja toisen 3000e jalasta. Sillä saan melkein loman jonnekki lämpimään pariksi viikoksi. Sitten pärjäillään. tai ei pärjätä ja itsaroidaan.

Tosin tietty riski on että hankkisin laittoman mutkan enkä välittäisi paskaakaan elinkautisesta tuomiosta.

Kolikon kääntöpuolella näkee valitettavan usein sitä että moni "kiusattu" on ottanut itselleen uhrin roolin ja tällä tavoin manipuloi tai kontrolloi muita. Usein tälläinen pahanilmanlintu / uhriutuja / sarjasaikuttelija löytyy työyhteisöistä. Ei tälläiselle voi sanoa muutakuin että ryhdistäydy.

Minkä neuvon sinä ap sitten antaisit?

Vierailija kirjoitti:

Kolikon kääntöpuolella näkee valitettavan usein sitä että moni "kiusattu" on ottanut itselleen uhrin roolin ja tällä tavoin manipuloi tai kontrolloi muita. Usein tälläinen pahanilmanlintu / uhriutuja / sarjasaikuttelija löytyy työyhteisöistä. Ei tälläiselle voi sanoa muutakuin että ryhdistäydy.

Ja sitä käytetään pirun huonona tekosyynä kaikkiin epäonnistumisiin.

Yleensäkin se että vaatii aikuiselta vastuunottamista omasta elämästä on monille kipupiste. Helpompaa on vaan syytellä jotain ulkopuolista omista ongelmista. Tavallaan ymmärrän jos tälläinen ärsyttää, kun toinen on jo luovuttanut, vaikka äärettömän empaattinen ihminen olenkin. Varsinkin sellaisen ihmisen pitäisi kyllä itsetutkisella ja reflektoida jota kiusataan joka paikassa, "kummallinen" ilmiö tämäkin että työpaikkakiusattuja uhreja tuntuu työpaikkakiusaaminen seuraamaan työpaikasta toiseen...

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.