Koulukiusaamisen vähättely ja uhrien syyllistäminen " sä olet aikuinen, et voi syyttää mennyttä ongelmistasi"

Mitä se kiusaaminen, raiskaaminen, perheväkivalta, pettäminen jne edes haittaa kun niistä kerran monen mielestä pääsee niin helposti yli, ellei ole tyhmä luuseri?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran uhri, aina uhri. Ei ole ihme ettei kierre katkea, jos ei itse osaa yhtään päästä yli uhriutumispoterostaan. Nää kiusatut on välillä kuin alkoholisteja. Auttaako AA ryhmä? Ainiin taas tuli kiusatta,, sori vaan.

Koko ajan tässä perkele yritetään edetä elämässä. Ei vain jaksa niitä "nerokkaita" neuvoja, joissa ladellaan itsestäänselvyyksiä joita kaikki jo tekisivät jos pystyisivät.

Kerro nyt hyvä ihminen mitä meidän oikein pitäisi sanoa?!

Miksi sun olis ylipäätään pakko sanoa yhtään mitään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran uhri, aina uhri. Ei ole ihme ettei kierre katkea, jos ei itse osaa yhtään päästä yli uhriutumispoterostaan. Nää kiusatut on välillä kuin alkoholisteja. Auttaako AA ryhmä? Ainiin taas tuli kiusatta,, sori vaan.

Kai sinä ymmärrät, että suurimmassa osaa tapauksista kiusattu ei päätä uhriutua, vaan hänen mielensä on vaurioitunut, jonka vuoksi ajattelee kuten ajattelee?

Jos sinua tarpeeksi kauan kiusataan; nimitellään, alistetaan, arvostellaan, syrjitään ja ehkä jopa lyödään, hakataan, potkitaan, seurataan kotiovelle samalla perään huudellen ja kiviä heitellen, totut siihen ja opit pelkäämään ja olemaan varuillasi.

Tarpeeksi kauan kestänyt nimittely, nöyryyttäminen ja muiden vakuuttelu siitä ettet riitä etkä kelpaa jättää jälkensä ja alat itsekin uskoa siihen. Uskot lopulta itsekin että olet arvoton ja kaikin puolin väärä, jos vuosia valtaosa ympärilläsi olevista ihmisistä uskottelee sinulle niin. Jos sinut vuosiksi eristetään muista, et opi mitä on terve ystävyys, miten todellisuudessa ansaitsisit tulla kohdelluksi. 

Noista muistoista ja traumoista ei niin vaan päästä yli, ne jättävät jälkensä lopun elämäksi ja ottaa paljon työtä ja aikaa päästä eteenpäin ja oppia uskomaan toisin, luottamaan ihmisiin. Harvemmin (ex)kiusattu tahtoo uhriutua ja rypeä itsesäälissä, hänen itsetuntonsa, luotto ihmisiin ja itseensä on vain yksinkertaisesti vääristynyt ja palasina. Se nyt vain on sitä miten ihmismieli toimii, halusit tai kykenet sinä sitä ymmärtämään tai et. 

Annan sulle vielä pienen vertauskuvan, jos yksinkertaisena tapauksena ymmärtäisit paremmin tämän avulla. Potki ja lyö koiraasi kerta toisensa jälkeen. Koira oppii pelkäämään sinua, eikä päästä sinua enää lähelleen. Hän alkaa ajan myötä menettää luottamustaan myös kaikkiin muihin ihmisiin. Ottaa aikaa, että koira toipuu pelostaan ja oppii taas luottamaan sinuun tai ihmisiin ylipäätään. 

Lisään vielä, että vaikka koira oppisi jotenkin jälleen luottamaan sinuun tai muihin ihmisiin, tulee hän luultavasti ikuisesti olemaan muita arempi ja varovaisempi. En kirjaimellisesti vertaa ihmistä nisäkkäänä koiraan, vaan yritän avata jollakin yksinkertaisella tavalla sulle ja muille kaltaisillesi, että mitä siinä tapahtuu, kun kohdellaan kuin kasa paskaa kerta toisensa jälkeen.

Yksi kamala tyyppi otti mut silmätikuksi töissä. Se oli ihan kunnolla jo kiusaamista. Kerroin asiasta miehelle tuen ja empatian toivossa, mutta miehen mielestä minun piti vaan ymmärtää kun sillä työkaverilla on varmasti niiin vaikeaa + mun pitäisi kasvattaa paksumpi nahka ja olla ehjempi ja olla provosoitumatta ja hymyillä ja olla kiltti ja... Tuli kyllä melko surkea olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran uhri, aina uhri. Ei ole ihme ettei kierre katkea, jos ei itse osaa yhtään päästä yli uhriutumispoterostaan. Nää kiusatut on välillä kuin alkoholisteja. Auttaako AA ryhmä? Ainiin taas tuli kiusatta,, sori vaan.

Koko ajan tässä perkele yritetään edetä elämässä. Ei vain jaksa niitä "nerokkaita" neuvoja, joissa ladellaan itsestäänselvyyksiä joita kaikki jo tekisivät jos pystyisivät.

Kerro nyt hyvä ihminen mitä meidän oikein pitäisi sanoa?!

Miksi sun olis ylipäätään pakko sanoa yhtään mitään? 

Miksi ylipääntään on pakko sitten tehdä aiheesta aloitus? Ei aiheeseen voi paljon muuta sanoa kun jaxuhali. Jos et myötäile leimataan kiusaajaksi.

Asia on yhtä kliseinen kun osaanotto kuolemaan. Ei kukaan sitäkään halua kuulla, mutta silti sitä hoetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 41-vuotias ja kun kuulen kadulla naurua, ensimmäinen ajatus on "ne nauraa minulle" ja painun  henkisesti kumaraan, kutistun, vapisen. Minulla on vain 5 ystävää ja uskon jokaisen heistä pilkkaavan minua selkäni takana, sanovan että olen tyhmä sekä säälittävä.

 Saan paniikkikohtauksia, olen masentunut ja minulla on ahmimishäiriö.  Puren kynnet nahkaa myöten verille, ja imen alituiseen alahuultani. 

Tämä kaikki seurausta päivähoidosta lukioon( jonka keskeytin) jatkuneesta kiusaamisesta. Nämä ihmiset eivät edes muista minua enää, mutta minä muistan heidät aina.

Oletko vielä tuo lapsi vai aikuinen ihminen, joka omilla valinnoillaa, arvioillaan ja päätöksillään elää omaa elämäänsä?!

Hänessä elää aina se lapsi muistojen muodossa ja siinä mielessä, että lapsuus tekee meistä sen mitä me olemme. Tässä tapauksessa lapsuus on muovannut rikkinäisen aikuisen. Hänelle se oman elämän eläminen rikkoutuneen psyyken vuoksi on paljon vaikeampaa kuin muille. Se on sama kuin ihmiseltä raastettaisiin iho pois suojaamasta ja sanottaisiin, että elä eteenpäin, vaikka ei sinulla olekaan enää mitään suojaa maailmaa vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran uhri, aina uhri. Ei ole ihme ettei kierre katkea, jos ei itse osaa yhtään päästä yli uhriutumispoterostaan. Nää kiusatut on välillä kuin alkoholisteja. Auttaako AA ryhmä? Ainiin taas tuli kiusatta,, sori vaan.

Koko ajan tässä perkele yritetään edetä elämässä. Ei vain jaksa niitä "nerokkaita" neuvoja, joissa ladellaan itsestäänselvyyksiä joita kaikki jo tekisivät jos pystyisivät.

Kerro nyt hyvä ihminen mitä meidän oikein pitäisi sanoa?!

Miksi sun olis ylipäätään pakko sanoa yhtään mitään? 

Nyökkäillään sitten jatkossa toisen jakaessaan kokemuksiaan. Tai, no tuskin se kiusattu tähänkään on tyytyväinen.

Lapsena ja nuorena luodaan peruskäsitys siitä kuka olet ihmisenä ja mihin kuulut maailmassa. Jos saat kuulla olevasi arvoton, niin sitä käsitystä ei yleensä pysty enää jälkeenpäin muuttamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Yksi kamala tyyppi otti mut silmätikuksi töissä. Se oli ihan kunnolla jo kiusaamista. Kerroin asiasta miehelle tuen ja empatian toivossa, mutta miehen mielestä minun piti vaan ymmärtää kun sillä työkaverilla on varmasti niiin vaikeaa + mun pitäisi kasvattaa paksumpi nahka ja olla ehjempi ja olla provosoitumatta ja hymyillä ja olla kiltti ja... Tuli kyllä melko surkea olo.

Aikuisen pitäisi jo osata laittaa rumat sanat sanoja puutteellisuuden piikkiin ja puolustaa itseään sanomalla ettei tuollainen käytös ole sopivaa eikä mennä ”äidille” itkemään.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena ja nuorena luodaan peruskäsitys siitä kuka olet ihmisenä ja mihin kuulut maailmassa. Jos saat kuulla olevasi arvoton, niin sitä käsitystä ei yleensä pysty enää jälkeenpäin muuttamaan. 

Silloin pitää myös itselleen myöntää ettei itse pysty sitä muuttamaan eikä syyttää muita läpi elämän.

Ketkä tuollaista kiusatuille sanovat? Perheenjäsenet? Eihän yleensä edes kenenkään taustoista tiedä mitään. Mä tiedän kyllä koulukavereitani, joita kiusattiin koulussa, mutta en ole kuullut heistä mitään pariinkymmeneen vuoteen. Ja jos heitä jossain vielä tapaisinkin, miksi ihmeessä nostaisin esiin vanhan heille kipeän aiheen? Yhdestä ystävästäni tiedän, että hän on ollut koulukiusattu ( kertoi joskus vuosia sitten ) , mutta ei me puhuta asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi just niin että jäi sosiaaliset taidot nuoruudessa kehittymättä, jouduin ala-asteella ja ylä-asteella, lukiossa, amk kiusatuksi. Kiusaaminen oli syrjimistä, haukkumista, henkistä väkivaltaa, ala-asteella yksi poika otti koulumatkalla kauluksesta kiinni ja uhkasi lyödä. Tälläistä. oon joutunut syrjityksi ja yksinäiseksi joka ainoassa työpaikassa. Terapiaa ei saa jos ei itse maksa ja siihen ei ole varaa. Enkä tiedä auttaisiko edes. Työkyky mennyt osittain ja tulot pienentyneet, sairastan masennusta.

Vaikeuksia luottaa ihmisiin, ystävystyä, olen epäileväinen ja ujohko. Paniikkihäiriö myös ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Minulle naurettiin mm. aina kun pidin esitelmiä.

Entäs Kelan tukema terapia?

Ja ootko jonkinlaisessa hoidossa käynyt kuitenkin (kun oot saanut masennusdiagnoosin)? Mulla on itsellä nyt menossa jonkinmoinen kamppailu että saisin apua, koska ei tästä vain tule mitään muuten.

oon vuosia ollut kunnallisessa hoidossa ja sitä kautta en saa terapiaa enkä kuntoutusta enkä edes Kelaa varten lausuntoa. Juuri nyt ei ole varaa edes yksityiselle. En jaksa taistella. Ovat sitä mieltä ilmeisesti ettei 40v perheenäitiä kannata kuntouttaa koko työkykyiseksi.

t:viestin kirjoittanut

Todennäköisesti ovat Kelassa arvioineet, että terapiasta ei ole sinulle hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena ja nuorena luodaan peruskäsitys siitä kuka olet ihmisenä ja mihin kuulut maailmassa. Jos saat kuulla olevasi arvoton, niin sitä käsitystä ei yleensä pysty enää jälkeenpäin muuttamaan. 

Silloin pitää myös itselleen myöntää ettei itse pysty sitä muuttamaan eikä syyttää muita läpi elämän.

Fakta on joka tapauksessa se, että se on muiden (kiusaajien) syytä. He ansaitsevatkin tulla syytetyksi teoistaan ja toivottavasti tajuavat katua. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsena ja nuorena luodaan peruskäsitys siitä kuka olet ihmisenä ja mihin kuulut maailmassa. Jos saat kuulla olevasi arvoton, niin sitä käsitystä ei yleensä pysty enää jälkeenpäin muuttamaan. 

Joskus ei pysty. Joskus pystyy, mutta silloinkin se on kovan työn takana ja ottaa paljon aikaa. 

Kävin psykologilla stressin laukaiseman uupumuksen vuoksi, sitten kun kelailtiin elämää "vähän" taaksepäin, niin päätelmä oli että olen sopeutumishäiriöinen, koska kaiken kiusaamisen ja vähättelyn johdosta odotan itseltäni niin epärealistista suoriutumista, ettei minun (eikä kenenkään muunkaan) ole mitenkään mahdollista pystyä siihen. Hieno pyörä, sanoi orava.

Nyt opetellaan taas pienin askelin käymään välillä omalla epämukavuusalueella, jotta uskaltaisin elää.

Että joo, eteenpäin tässä mennään, mutta koko peruskoulun jatkunut kiusaaminen tuhosi elämän vuosiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena ja nuorena luodaan peruskäsitys siitä kuka olet ihmisenä ja mihin kuulut maailmassa. Jos saat kuulla olevasi arvoton, niin sitä käsitystä ei yleensä pysty enää jälkeenpäin muuttamaan. 

Silloin pitää myös itselleen myöntää ettei itse pysty sitä muuttamaan eikä syyttää muita läpi elämän.

Mitä et tajua? Sen syytähän se on joka tuollaista on sinulle opettanut. 

Liian kilttejä ja alistuvia ihmisiä, liian kiltiksi ja alistuvaksi kasvattaneet vanhemmat. Oikeasti lapsille pitäisi opettaa enemmän tervettä itsetuntoa ja oikeutta puolustaa itseään ja näkemyksiään ja olemustaan, vaikka rumasti sanoen, huutaen tai jopa lyöden, jos toinenkin lyö. Ikuinen nurkassa nyyhkiminen, toisen posken kääntäminen, sovittelu ja kaikkien kaverina oleminen ja toisten miellyttäminen ei vain toimi, koska ihmiset ja etenkin lapset ovat eläimiä ohuen pintakuorensa alla. Heikoin nokitaan. Älä siis alistu heikoksi vaan suutu. Se on terve reaktio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena ja nuorena luodaan peruskäsitys siitä kuka olet ihmisenä ja mihin kuulut maailmassa. Jos saat kuulla olevasi arvoton, niin sitä käsitystä ei yleensä pysty enää jälkeenpäin muuttamaan. 

Silloin pitää myös itselleen myöntää ettei itse pysty sitä muuttamaan eikä syyttää muita läpi elämän.

Fakta on joka tapauksessa se, että se on muiden (kiusaajien) syytä. He ansaitsevatkin tulla syytetyksi teoistaan ja toivottavasti tajuavat katua. 

Jokainen saa pitää faktana sitä mitä pitää jos siitä tulee parempi mieli. Itse tosin epäilen, että se ei tee kenenkään elämästä parempaa kun saa syyttää muita pahasta olostaan.

Kiusatuissa on jotain itsekästä, kun he kirjoittavat elämäkerrassaan itsestään sitä sankaria ja kaikista muista syypäitä kaikkiin ongelmiin. Itsekäästi kieltäydytään ottamaan vastuuta omasta elämästään ja kaiken hyvän pitäisi tulla ilman todellista vastuuta kun joku silloin kerran ala-asteella...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran uhri, aina uhri. Ei ole ihme ettei kierre katkea, jos ei itse osaa yhtään päästä yli uhriutumispoterostaan. Nää kiusatut on välillä kuin alkoholisteja. Auttaako AA ryhmä? Ainiin taas tuli kiusatta,, sori vaan.

Koko ajan tässä perkele yritetään edetä elämässä. Ei vain jaksa niitä "nerokkaita" neuvoja, joissa ladellaan itsestäänselvyyksiä joita kaikki jo tekisivät jos pystyisivät.

Kerro nyt hyvä ihminen mitä meidän oikein pitäisi sanoa?!

Pitää turpa tukossa, kun ette asiasta mitään näköjään ymmärrä!