Perheellinen! Minkälaista apua kaipaisit arjessa?

Rahaa. Se on ainoa mistä olisi hyötyä. Kaikki muu (esim.tilanteen selitteleminen jollekin nyökyttelevälle ymmärtäjä -pellelle) on energian tuhlausta. Ei ole ongelmia joita raha ei ratkaisisi.

Mummi tai vaari joka jaksaisi jutella teinien kanssa ja hakea treeneistä ja paistaa lettuja. Siivooja. Mies tekee ruokaa ja käy kaupassa niinkuin minäkin mutta olisi kiva että parin viikon välein olisi lattiat imuroitu ja mopattu, kylpyhuone pesty.

Siivoojan palkkaan heti kun löytyy sopiva ja luotettava. Saatan viedä lakanatkin pesulaan jatkossa ja köyttää säästyneen ajan perheen kanssa oleiluun. Mummi on ikävä kyllä kuollut, vaari asuu kaukana ja käyttää ajan omiin yhdistysharrastuksiin ja vapaaehtoistyöhön. Siksi paistan letut ja hoidan autokyydit itse.

Olen yksin asuva töissä käyvä nainen ja mielellään ottaisin työttömän miehen, joka siivoilisi, kokkailisi, pyykkäilisi ja korjailisi autoa. Ja olisi kotona odottamassa kun raahaudun töistä kotiin...

Lastenhoitoapua. Sitä emme saa mistään. Isovanhempia ei ole lähimailla eikä muita sukulaisia. Ystäville voisi joskus jättää, mutta siihen tyttömme on vielä vähän liian pieni. Vieraalle emme henno jättää.

Saisipa luotettavan ja tutun lastenhoitajan aralle tytölle kotiin, voisimme kunnolla tehdä edes pihahommia yhdessä. Tai käydä edes kahvilla yhdessä. Vain muutamia kertoja olemme viimeisen 4 vuoden aikana olleet kaksin, vain pari tuntia kerrallaan.

Noh.... se vähän riippuu siitä, mistä tahosta on kyse.

Yhteiskunnalta toivoisin mahdollisuutta saada hätätilanteissa kotiin kodinhoitajan. Joissain kunnissa lapsiperheilläkin on oikeus sitä pyytää, vaikkapa jos äiti sairastuu vakavasti ja perheessä on pieniä lapsia ja isän oltava töissä vaimon vauvaloman takia (ei saa töistä saikkua, koska vaimo kotona, vaikkakin sairaana).

Se olisi oiva turvaverkko tilanteissa, joissa isovanhempia tms. ei ole.

Samoin toivoisin lapsiperheille verohelpotuksia tms. niin, että pienituloisten lapsiperheiden ahdinko helpottaisi. Köyhyysrajan alapuolella on aivan liikaa lapsiperheitä, se vaikuttaa lasten asemaan suoraan. 

Omilta vanhemmiltani olisin toivonut enemmän läsnäoloa ja välittämistä. He ovat kyllä jo iäkkäitä, mutta silti.... heitä ei ole koskaan kiinnostanut lapsemme, sisarusten lapsetkin aika vähän, mutta koska sisarukseni ovat vanhempia, ja lapsensa syntyneet jo viime vuosituhannen puolella, niin heille on sentään joskus annettu hoitoapua jne. Varsinaisesti en kaipaa niinkään lastenhoitoapua, vaan ylipäätään isovanhempien olemassaoloa. Kerran vuodessa näkeminen ei riitä, kun silloinkin isovanhemmat lähinnä posmottavat omia asioitaan, eivätkä lainkaan huomioi lapsenlapsiaan.

Lapset 2v ja 7kk:

-Rahahan ei ikinä ole pahitteeksi, vaatteita ja välineitä saa ostella yhtenään isompia.

-Ulkoilutusta, isompaa leikkipuistoon riehumaan ja pienempää vaunulenkille nukkumaan (jotta toinen lapsista saisi täyden huomion vanhemmiltaan).

-Toisinaan siivous/kokkaus/asiointiapua (tuplarattailla ei kaikkialle mahdu ja puhelimella mahdoton jäädä jonoon odottelemaan tai saada asiat keskusteltua jos lapset päättävät aloittaa huutokonsertin).

-Kuljetusapua, emme omista omaa autoa ja julkisiin ei aina mahdukaan. Aina ei olisi aikaa lähteä kävellen esim lääkäriin (viimeksi 18km).

-Esikoisen vauvavuonna mikä tahansa apu olisi ollut tervetullutta, häntä piti kanniskella 24/7. Väsymys oli lamaavaa.

SIIVOUS.

Ja meillä kävi pitkään kotisiivooja mutta hehän ei järjestä, mikä on se olennaisin osa.

Vierailija kirjoitti:

Mummi tai vaari joka jaksaisi jutella teinien kanssa ja hakea treeneistä ja paistaa lettuja. Siivooja. Mies tekee ruokaa ja käy kaupassa niinkuin minäkin mutta olisi kiva että parin viikon välein olisi lattiat imuroitu ja mopattu, kylpyhuone pesty.

Siivoojan palkkaan heti kun löytyy sopiva ja luotettava. Saatan viedä lakanatkin pesulaan jatkossa ja köyttää säästyneen ajan perheen kanssa oleiluun. Mummi on ikävä kyllä kuollut, vaari asuu kaukana ja käyttää ajan omiin yhdistysharrastuksiin ja vapaaehtoistyöhön. Siksi paistan letut ja hoidan autokyydit itse.

Käsinkö lakanoita peset kun tuo aikaa säästäisi? Suurin aikahan menee niiden pois ottamiseen ja takaisin laittamiseen.

Siivoaminen ja kokkaaminen. Lapset voin kyllä hoitaa itse, mutta kotitöitä ei aina jaksaisi.

Lastenhoitoapua...tai siis vain istumaan sohvalle lapsi sylissä...Niin ehtisi esim.siivota.Ei oikein repussa  viihdy.

Haluaisin, että mieheni, lasten isä osallistuisi perheen arkeen enemmän! Nyt hän tekee töitä ja harrastaa. Esim. 17 h työpäivät eivät ole hervinaisia. Joskus menee useampi vuorokausi, ettei isä näe lapsiaan hereillä. Vaikka mies näin tahkoaa rahaa, ei hän suinkaan ole ainoa perheen elättäjä, vaan minun rahani ovat ne, joilla perheen ruoka kustannetaan. En siis toivo mieheltä "apua", vaan että teksi osansa. Työ on hänelle ykkönen, sen hän myönsi kun oli HÄNEN vaatimansa lapsiluku täynnä. Minä hoidan kaikki perheen juoksevat asiat ja mitään sukulaisten ym. turvaverkkoja ei ole. Miehen on kerta kaikkiaan mahdotonta käsittää, miten vaikeaa minulle on perheen ja työn yhdistäminen, kun itse tulee ja menee miten huvittaa.

Nyt joku kysyy miksi tein lapsia hänen kanssaan ja emmekö puhuneet asiosta etukäteen. Puhuimme, mies lupaili ties mitä, eli siis valehteli. Kun lapsia oli hänen haluamansa määrä, vasta silloin repesi työnteko noihin mittasuhteisiin. Siis viimeisimmän lapsen ollessa vauva.

Miksi en eroa? Mieshän on omasta mielestään täydellinen ja tekee kaiken, minä vaan valitan ja makaan kotona. Eli näin vähän miehellä on tietoa perheen arjesta, kukaan, joka vähänkin on lastensa kanssa arkea elänyt tietää, ettei kotona vaan maata. Ja huom. käyn töissä. Mies teksi erosta niin vaikean ja lapsista pelinappuloita, että ei kannata sen vuoksi. Mitä apua minulla tähän tilanteeseen olisi? Tuskinpa mitään.

Kiva jos ei olisi koiraa. En meinaa jaksaa huolehtia siitä. On kyllä vanha koira jo ja lapset tykkää siitä niin että antaa olla. Mutta en siis millään jaksaisi.

Toivoisin että lapsilla olisi edes muutama sukulainen joiden kanssa olisivat tekemisissä. Etteivät olisi pelkästään meidän vanhempien harteilla kaikki ja entäs sitten jos jotain sattuu.. Monilla muilla on läheiset välit sukulaisiin ja näkevät heitä usein, saavat lahjoja jouluna ja synttäreinä. Meillä kaikki jää vanhempien vastuulle ja jäävät siksi paitsi monesta jutusta kun ei ole varaa. Tosin se lohduttaa että ollaan terveitä eikä takuulla ainoita.

Siivousapua ja sitten valmiit ruuat kannettuna keittiöön aina ruoka-aikaan. Esimerkiksi lounasaikaan ruokalähetti toisi ihanan, terveellisen ja ravitsevan ruokaympyrän mukaisen aterian koko perheelle. Joka päivä eri ruoka ja aina hyvää. Ja sama illallisaikaan. Aamu- , väli- ja iltapalan voin hoitaa.

Ja näitähän saisi siis ihan rahalla. Että rahaa jos sataisi taivaalta niin olisi jees.

Jos joku imuroisi, pyyhkisi pölyt, pesisi lattiat ja vessat edes kerran viikossa, niin se helpottaisi elämääni todella kovasti. Silloin ehtisin hääräämään pihalla ja laittamaan hyvää ruokaa. Silloin olisin varmaan jo kauan sitten saanut silitettyä verhot ja laitettua roikkumaan (muutosta onkin vain reilu puoli vuotta) eikä pyykkikori olisi jatkuvasti täynnä kun en vaan ehdi ikinä sinne asti.

Siivoojan jos palkkaisi, niin silloinhan tämä onnistuisi, mutta se on liian kallista. Ehkä sitten kun taas palaan töihin.

Etukäteissuunnittelu on avain erittäin moneen asiaan. Kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä se, että kotityöt ovat olemassa myös niiden lasten syntymisen jälkeen. Jokainen pystyy ihan itse kontrolloimaan lastensa lukumäärän, niin että siitä on turha valittaa. Ja sukulaisten ei tarvitse osoittaa mitään mielenkiintoa sinun lastasi kohtaan, että turha tätäkään asiaa on itkeä. Ilmainen elämänohje kaikille: hommaa sen verran lapsia, joiden kasvattamisesta selviäisit IHAN YKSIN. Silloin ei tule näitä yllättäviä elämäntilanteita niin helposti vastaan. Mutta ongelmahan onkin se useimpien kohdalla, että kykyä suunnitella asioita etukäteen ei ole. Sitten valitetaan ja itketään. 

Minä olen yksinhuoltaja ja kaipaisin apua lasten harrastuksiin viemisessä. Teen vuorotyötä ja auto hajosi jo kolme kuukautta sitten. Olen ihan pulassa puolet viikosta, kun täällä ei julkiset kulje. Onneksi saan sentään joskus isältä autoa lainaan. Tylsä laittaa 10v kulkemaan pimeässä 8km suuntaansa kolmen vartin harrastukseen.

Sellainen reipas eläkkeellä oleva isähahmo olisi kiva tälle yh-äidille. Semmoinen jolle voisi soittaa joskus että se ja tämä kodinkone on hajonnut ja se tulisi autolla hakemaan rikkinäisen ja tulisi myöhemmin ehjän kanssa ja lopuksi taputtaisi lapsia päähän ja kehaisisi että hyvin menee. Tällaisen puutteesta kärsin varmaan kaikkein eniten. 

Vierailija kirjoitti:

Etukäteissuunnittelu on avain erittäin moneen asiaan. Kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä se, että kotityöt ovat olemassa myös niiden lasten syntymisen jälkeen. Jokainen pystyy ihan itse kontrolloimaan lastensa lukumäärän, niin että siitä on turha valittaa. Ja sukulaisten ei tarvitse osoittaa mitään mielenkiintoa sinun lastasi kohtaan, että turha tätäkään asiaa on itkeä. Ilmainen elämänohje kaikille: hommaa sen verran lapsia, joiden kasvattamisesta selviäisit IHAN YKSIN. Silloin ei tule näitä yllättäviä elämäntilanteita niin helposti vastaan. Mutta ongelmahan onkin se useimpien kohdalla, että kykyä suunnitella asioita etukäteen ei ole. Sitten valitetaan ja itketään. 

Kuule, vaikka kuinka etukäteissuunnittelisin vessan pesun ja ruuanlaiton niin ne ottaa päähän silti ja haluaisin että joku muu ne tekisi.

Mummu tai pappa, joka jaksais miehen iltavuorojen ja esikoisen taitoluistelutreenien ajan hoitaa lapsia. Tiedän, että ei tämä hirveä kiire kestä kuin pari vuotta ja sen jälkeen esikoinen voi alkaa kulkea bussilla, mutta on tää nyt lapsillekin raskasta kun yhden treenien vuoksi pitää nuorempienkin istua hallilla tylsistymässä kun mies on töissä eikä niitä voi kotiinkaan jättää yksin. Esikoinen on 9 ja nuoremmat 6 ja 4.