"Ihmistä, jota oikeasti rakastaa, ei jätä/hylkää."

Väärin.

Olen jättänyt taakseni ihmisiä joista välitin paljon, en kokenut/uskonut saavani koskaan vastakaikua.

Totta. En jättäisi rakastamaani ihmistä mistään syystä.

Olen samaa mieltä.

En ole. Tiedän esim. tapauksen jossa päihderiippuvainen osapuoli jätettiin vaikka rakkaus ei loppunutkaan, kun piti ajatella lapsiakin.

Olen samaa mieltä. Jopa eron jälkeen on käytettävissä jos toinen tarvitsee, se on sitä aitoa ja oikeaa rakkautta ja välittämistä.

Eri mieltä. Ei pelkkä rakkaus riitä, jos toinen on vaikka väkivaltainen narsisti.

Olen samaa mieltä, vaikka olen eronnut liian nuorena solmitusta liitosta. Aina ollaan erosta huolimatta toistemme tukena ja rakkaita ystäviä.

Rakkaus ja läheisriippuvuus on hyvä osata erottaa keskenään. Kukaan ei oikeasti rakasta, jos parisuhde on yhtä helvettiä, ei vaikka sovintoseksi olisi kuinka hyvää.

Samaa mieltä. Aito rakkaus ei koskaan halua satuttaa toista.

Joskus tosin pitää tehdä valinta, kumpaa rakastaa enemmän: itseään vai alkoholistia/narsistia.

Rakkaudesta joutuu luopumaan olosuhteiden pakosta.

Miestenvälisestä veljeydestä ei joudu luopumaan ikinä.

Eri mieltä. Ei tunteet riitä kun toinen on omistushaluinen ja pakkomielteinen, ja vielä epähaluttava ulkoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Rakkaudesta joutuu luopumaan olosuhteiden pakosta.

Miestenvälisestä veljeydestä ei joudu luopumaan ikinä.

Mikä on olosuhteiden pakko, jossa toinen pitäisi totaalisesti hylätä? Nuo mainitut alkoholismin, väkivallan jne nyt ymmärtää mutta mikä muu olisi pakko?

Rakkaus voi  loppua monesta syystä. Yleisin syy on kyllästyminen sen rakkaan käytökseen. Ei ole pakko rakastaa jos  toinen ei vastaa  siihen. Silloin ei ole mitään syytä jatkaa rakastamista koska rakkauden pitäisi parisuhteessa olla aina kaksisuuntaista.

Eri mieltä. Olen ollut suhteessa itseäni huomattavasti (17 vuotta) nuoremman miehen kanssa. Miehellä ei ollut lapsia, mulla oli. En halunnut enempää lapsia, joten katsoin, että on rakkautta lopettaa suhde ja antaa miehelle mahdollisuus omiin lapsiin ja omaan perheeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Eri mieltä. Olen ollut suhteessa itseäni huomattavasti (17 vuotta) nuoremman miehen kanssa. Miehellä ei ollut lapsia, mulla oli. En halunnut enempää lapsia, joten katsoin, että on rakkautta lopettaa suhde ja antaa miehelle mahdollisuus omiin lapsiin ja omaan perheeseen. 

Mahtoiko mies olla samaa mieltä ja arvostiko tuota rakkauden tekoasi? Jos olisi halunnut jatkaa niin katkaisitko yhteydet täysin?

Vierailija kirjoitti:

Eri mieltä. Olen ollut suhteessa itseäni huomattavasti (17 vuotta) nuoremman miehen kanssa. Miehellä ei ollut lapsia, mulla oli. En halunnut enempää lapsia, joten katsoin, että on rakkautta lopettaa suhde ja antaa miehelle mahdollisuus omiin lapsiin ja omaan perheeseen. 

Minäkin päästin nuoremman vapaaksi, mutta olen silti olemassa jos tarvitaan... Eroaminen ei tarkoita hylkäämistä.

Samaa mieltä.

Jos joku jättää toisen eikä pidä sen jälkeen yhteyttä mutta sanoo erotessa rakastavansa, eikä kyse ole mistään jätettävän väkivallasta tai alkoholismista, ei kyse voi olla todellisesta rakkaudesta. Tai ainakin siinä tapauksessa rakastaa/haluaa jotain muuta paljon enemmän.

Väite sopisi hyvin narsistin suuhun.

Minä olen jättänyt, vaikka olen rakastanut. Se on aika kovaa. Päätös sinänsä on helppo, kun tietää, että ratkaisu on ainoa oikea, muuten tuhoutuu itse.

On äärimmäisen naiivia ajatella, että rakastamaansa ihmistä ei koskaan hylkäisi. Rakkaus ei ole riippuvuutta eikä itsetuhoa. Itseään tuhoava ihminen ei lopulta enää kykene rakastamaan. Siten hän ei hylkää, mutta lakkaa rakastamasta. Onko se sitten hyvä ratkaisu?

No kyllä se rakkaus murenee, kun löydät oman vaimon omasta sängystä panemassa siilitukkaisen tribaali tatuoidun jännämiehen kanssa.

Itse jouduin jättämään varatun rakkaani, vaikka rakastan syvästi. En häntä varmaan koskaan tosin mielessäni ja sydämessäni hylkää.