"Ihmistä, jota oikeasti rakastaa, ei jätä/hylkää."

Entäs jos rakkaus on kaikkea muuta kuin vahingollista, jos toisen näkeminen saa aina hyvälle tuulelle. Jos jumaloi toista ehkä jopa liikaa ja tämä on molemminpuolista.

Mutta silti tiedät ettet voi täyttää toisen haaveita. Tiedät että suhteen jatkuminen tulee viemään rakkauden kohteelta tärkeitä ihmisiä. Tuhoamaan haaveet jota toisella ollut kauan.

Olette keskustelleet asioista ja kumppani sanoo luopuvansa mistä vaan sinun takia..

Silti tiedät että tämä ratkaisu olisi väärin ja tiedät kumppaniksi katuvan päätöksiään vuoden tai vaikka 10v päästä.

Tiedät myös "kumppanisi" saavuttavan haaveensa jonkun muun kanssa?

Eikö tämä ole rakkautta jos ei halua edes ottaa riskiä toisen ihmisen elämän pilaamisesta.

Sepeti sepi kirjoitti:

Entäs jos rakkaus on kaikkea muuta kuin vahingollista, jos toisen näkeminen saa aina hyvälle tuulelle. Jos jumaloi toista ehkä jopa liikaa ja tämä on molemminpuolista.

Mutta silti tiedät ettet voi täyttää toisen haaveita. Tiedät että suhteen jatkuminen tulee viemään rakkauden kohteelta tärkeitä ihmisiä. Tuhoamaan haaveet jota toisella ollut kauan.

Olette keskustelleet asioista ja kumppani sanoo luopuvansa mistä vaan sinun takia..

Silti tiedät että tämä ratkaisu olisi väärin ja tiedät kumppaniksi katuvan päätöksiään vuoden tai vaikka 10v päästä.

Tiedät myös "kumppanisi" saavuttavan haaveensa jonkun muun kanssa?

Eikö tämä ole rakkautta jos ei halua edes ottaa riskiä toisen ihmisen elämän pilaamisesta.

Onhan se rakkautta. Pyyteetöntä rakkautta, jossa halutaan toisella se mitä itse ei voi antaa.

OIlisihan se hienoa kumminkin jos toinen rakastaisi yhtä paljon ja sanoisi, että höpö höpö, en tarvii sitä muuta, tarviin vaan sut.

Joskus on pakotettu luopumaan ihmisestä, joka on luopunut ITSESTÄÄN jo aikoja sitten. Jos ei itsestään huolehdi, ota vastuuta, vaikka mahdollisuuksia on tarjolla, ei lähimmäinen voi sitä tehdä hänen puolestaan.

Rakastin. Voi miten rakastinkaan.

Hän satutti minua aina vaan. Pyynnöistä huolimatta ei lopettanut eikä ottanut kuuluviin korviinkaan vaikka itkin ja sanoi päässäni olevan vikaa.

Ei lyönyt muuta kuin teoillaan ja sanoillaan.

Toivoin muutosta ja sitten toivo kuoli. Jätin vaikka sattui.

Aina se toinen ei rakasta vaikka sanoisi rakastavansa. Sanat ovat vain sanahelinää ilman tekoja.

Kun on ohi niin on ohi. Aina ei kantsi aloittaakaan.

Jos vain ottaa eikä anna mitään, se oli siinä.

Kommunikaation pitää pelata.

Vierailija kirjoitti:

Mä rakastin. Kaikesta sydämmestäni ja kaikesta sielustani.

Mies ei vaan halunnut mua. Olin tyhmä ja en ikinä tarpeeksi. En halunnut samoja asioita kuin hän ja olin vaikea.

Mikäli jotain sovittiin, sain kuulla yksipuolisesti sopineeni joka ei häntä koske. Hänellä omat säännöt jotka ei koskeet mua.

Miksi rakastin (rakastan)? En tiedä. Minä hain eroa yksin 5v sitten. 20v liitto. Lapsia.

Annoin kohdella kuin kynnysmattoa. Miksi? Halusin uskoa että rakastaa minua.

Minäkin tein suhteessamme kaiken miehen mieliksi koska rakastin häntä. Eipä alkuhuuman jälkeen tullut samaa kohtelua takaisin. Siinä kohtaa tajusin olevani tunteineni yksin ja muutuin pelkäksi kynnysmatoksi. Olisin tuhoutunut jos olisin jäänyt siihen. Hyvin pitkälle tuhouduinkin viimeisten vuosien aikana. Sitten vaan lähdin. Mies ei ollenkaan ymmärtänyt miksi, varsinkin kun rakastin häntä edelleen.