Jos puolisosi joutuisi pahaan onnettomuuteen saaden aivovamman, niin jatkaisitko parisuhdetta enää?
Tilanne se, että joutuu pyörätuoliin ja hänen persoonansa muuttuu täysin. Joutuu opettelemaan kaiken uudelleen. Tarvitsee apua pukemisessa, syömisessä. Paranemninen epävarmaa.
Jatkaisitko yhdessäoloa?
Kommentit (73)
Jatkaisin tietenkin. Ja hoivaisin ja hoitaisin.
Riippuu muuttuuko ihmisenä täysin. Eli ei olisi ollenkaan se sama ihminen kuin ennen.
Helppo se nyt on sanoa, että kyllä jatkaisin. Mutta tosipaikan tullen... en tiedä. Toivottavasti en tule koskaan tietämäänkään.
Varmaan yrittäisin ja jos ei sujuis niin laittaisin laitokseen
Jatkaisin, koska suhteemme on hyvä. Jos suhde ois nyt huono, en jatkaisi sitä mistään syystä.
Riippuu tilanteesta. Juuri yksi päivä puhuimme mieheni kanssa, että jos toinen vammautuisi niin pahasti että olisi täysin avustettava, eikä pystyisi mitenkään kommunikoimaan, niin toisella on oikeus alkaa uuteen parisuhteeseen. Kuitenkaan toinen ei saisi täysin hylätä. Riippuu myös siitä, olisimmeko 40-vai 80-vuotiaita. Vanhana toisen hiipuminen kuuluu elämään.
Parhaani tekisin, mutta ehdottomasti hankkisin myös kaiken saatavilla olevan avun. Omien vanhempien hoitaminen on jo osoittaunut, että 24/7 vastuu on rankka kantaa, töissäkäyvälle mahdoton.
jatkaisin, jos vaimo muuttuu paremmaksi persoonaksi, kuin on nyt.
Minulla ei ole halua tai kykyä olla kenenkään omaishoitaja. Jonkinlaiset välit haluaisin pitää, mutta yhteen jääminen vaatisi noin vaikeassa tilanteessa suhteen avaamista vähintään.
Parisuhde on sopimus, ja jos toinen ei pysty pitämään omasta puolestaan kiinni, sopimus pitää ikään kuin neuvotella uudelleen, tai se raukeaa.
No veisin vanhempiensa luo lapsuuskotiinsa. Heidän lapsensa se loppujen lopuksi on.
No aivan varmasti, olemme olleet jo vuosikymmeniä yhdessä.
Muistaakseni tuli luvattua papin edessä, että yhdessä menen tämän ihmisen kanssa sekä myötätuulet että vastatuulet. Niin olisi tarkoitus tehdä, olivat ne vastatuulet millaisia hurrikaaneja tahansa. En luvannut olla hänen kanssaan vain niin kauan kuin hän on terve, komea ja tuo rahaa kotiin.
Olemme olleet yhdessä vasta muutaman vuoden emmekä ole naimisissa, mutta rakastan häntä niin paljon etten ainakaan kokonaan hylkäisi häntä. Vaikka se väärin onkin, seksin saattaisin silti hakea muualta. Jos mies ei olisi toipumassa ja rakastuisin toiseen, haluaisin silti pysyä miehen ystävänä.
Jatkoin. Ei tosin ole pyörätuolissa ja osaa pukea ja syödä itse. Kaikki muu oli opeteltava, tosin kaikkea ei tule ikinä enää oppimaankaan.
Aivovamma muuttaa aina ihmistä.
Jonkin aikaa kyllä, koska yhteiset esiteini-ikäiset lapset ja asuntolainaa vielä paljon - varmaan kuitenkin palkka yms juoksisi joten ei tarttis ite lähteä muuttumaan heti.
En ikinä hylkäsi, enhän hylkäisi lastakaan jos sille kävisi noin.
Tietenkin.