Lue keskustelun säännöt.
Jos puolisosi joutuisi pahaan onnettomuuteen saaden aivovamman, niin jatkaisitko parisuhdetta enää?
09.10.2017 |
Tilanne se, että joutuu pyörätuoliin ja hänen persoonansa muuttuu täysin. Joutuu opettelemaan kaiken uudelleen. Tarvitsee apua pukemisessa, syömisessä. Paranemninen epävarmaa.
Jatkaisitko yhdessäoloa?
Kommentit (73)
Aivovaurioitakin on niin erilaisia. Jotkut muuttuvat väkivaltaisiksi, jolloin on ihan lasten turvallisuuden takia pakko muuttaa pois. Vai kuka muka antaisi lapset huostaan siksi että voisi omaishoidella väkivaltaista miestä?
Ikäkin varmasti vaikuttaa; 70-vuotiaana ei välttämättä parisuhdemarkkinoita hirveästi enää ole, alkaa miehet ainakin kupsahdella eikä kukaan oikein enää eroakaan. Aika karua toisaalta olisi jollekin 22-vuotiaalle että nyt sitten jäät tuohon, se on sun kohtalosi ja se on vähän voivoi ettet kerinnyt edes lapsia saamaan, nyt vaan jurmuutat 60 vuotta tuossa tilanteessasi kun rupesit olemaankin. Ehkä käy hyvä säkä, ja se saa vaikka sydänkohtauksen 40-vuotiaana, jolloin ehkä juuri ja juuri kerkiät sitten häthätää tekaisemaan yhden lapsen seuraavan miehen kanssa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea kysymys. En voisi olla sellaisessa "suhteessa", jossa parisuhde on karsittu pois, ja jäljellä olisi vain hoitosuhde. En hylkäisi, jäisin varmasti vierellä kulkemaan ja lämmöllä hoivaamaan, mutta parisuhde se ei olisi... Parisuhteen haluaisin kyllä, olen nuori vielä. Suhteen, jossa ollaan tasa-arvoisia, tehdään asioita, tuetaan ja eletään yhteistä elämää. Hoivasuhteessa se ei onnistuisi.
Ei ole mitään intressiä etsiä uutta miestä, mutta en tiedä miten omaishoitajuus pienen vauvan kanssa onnistuisi.
Rehellisesti sanottuna en jatkaisi, parisuhde on kuollut jo kauan sitten ja yhdessä roikutaan lähinnä siksi, ettei lasten asioista päästä sopuun. Ja eipä tuo toinenkaan minua hoitaisi, muuttuu ilkeäksi ja itsekkääksi, kun sairastan. Vihannes jaksaisi tapella ja ilkeillä erotilanteessa vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on aivovamma, keskivaikea, kävelen omin jaloin toistaiseksi. Mun persoonallisuus muuttui ehkä hiljaisemmaksi ja väsynyt fyysisesti helposti.
Puolison kanssa olemme sopineet, että hän ei mua hoida, jos joskus menen huonompaan kuntoon.
Meillä parisuhde on parisuhde enkä itse halua siitä hoitosuhdetta
En pystyisi koskaan jättämään vaimoani. Elämäni rakkaus jonka puolesta antaisin henkeni epäröimättä. Jos hänelle tapahtuisi jotain, olisin hänen vierellään viimeiseen asti. Vaikeaa olisi aivan varmasti mutta aito vilpitön rakkaus voittaa aina joka tilanteessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ITSE saisit aivovamman, haluaisitko, että puolisosi hylkäisi sinut? Hei haloo!
Teen tätä ammatikseni ja olen aiemmin ollut omaishoitajana, eikä voi muuta sanoa kuin että itseään ei kannata ajaa loppuun. Kaikkea on helppo sanoa ja luvata teoriassa, mutta eri asia tehdä oikeasti ne asiat alkuun vaikka parikin vuotta. Eihän toista tarvitse hylätä, vaan apua saa kotiinkin. Jos kunnon puolesta on pakko, ei tarvitse hävetä palvelutaloakaan vaihtoehto, koska siellä voi halutessaan käydä itse vaikka joka päivä vierailulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsoisin mitä siitä tulee, mutta en osaa sanoa. Jos persoona muuttuisi agressiiviseksi, en haluaisi että lapset joutuvat kasvamaan sellaisen henkilön vaikutuspiirissä. Johonkin hoitokotiin sitten ja vaikka pitäisin huolta että hoito on hyvää, niin tuskin tuossa parisuhteesta olisi enää paljoa jäljellä.
Riippuu niin monesta asiasta. Eniten siitä millaiseksi persoonallisuus muuttuu. En näe mitään syytä jatkaa jos hän persoonaltaan sellaiseksi että häntä ei voi siirtää tai esim. olisi aggressiivinen minua tai muita kohtaan. Kokopäiväisesti omaishoitajaksi tuskin missään tilanteessa ryhtyisi. Jos hän tarvitsisi avustajaa aivan kaikessa todennäköisesti avustaja yksi tai useampi hänelle etsittäisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ITSE saisit aivovamman, haluaisitko, että puolisosi hylkäisi sinut? Hei haloo!
En haluaisi että hän hylkäisi minua kokonaan, mutta en myöskään haluaisi että hän tuhlaisi elämänsä jos en enää kykenisi tasavertaiseen parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Jos ITSE saisit aivovamman, haluaisitko, että puolisosi hylkäisi sinut? Hei haloo!
Haluaisin että puoliso katsoisi tilannetta sen mukaan mikä on lapsille parasta. Jos minun hoitaminen vie kaiken ajan lapsilta tai luonteeni muuttuu lapsille haitalliseksi, toivon että puolisolla on tarpeeksi järkeä etsiä sopiva laitoshoito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ITSE saisit aivovamman, haluaisitko, että puolisosi hylkäisi sinut? Hei haloo!
Persoonallisuuden muuttumisesta on vaikea mennä takuuseen mutta nyt ajattelen niin että en edes haluaisi olla täysin riippuvainen puolisosta jos tarvitsisin paljon apua, mieluummin sitten avustajia tai hoitopaikka jossa en ole riippuvainen täysin vain yhdestä hoitajasta. En myöskään haluaisi että puoliso "uhraa" täysin itsensä minun takiani ajattelematta esim. lapsia ja itseään ollenkaan.
Jos ei pää eikä pillu pelaa niin vaikea on jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Jatkaisin, koska suhteemme on hyvä. Jos suhde ois nyt huono, en jatkaisi sitä mistään syystä.
Tajuatko edes mikä on aivovamma?
En. Jatkaisin ystävänä ja olisin läsnä elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Teen tätä ammatikseni ja olen aiemmin ollut omaishoitajana, eikä voi muuta sanoa kuin että itseään ei kannata ajaa loppuun. Kaikkea on helppo sanoa ja luvata teoriassa, mutta eri asia tehdä oikeasti ne asiat alkuun vaikka parikin vuotta. Eihän toista tarvitse hylätä, vaan apua saa kotiinkin. Jos kunnon puolesta on pakko, ei tarvitse hävetä palvelutaloakaan vaihtoehto, koska siellä voi halutessaan käydä itse vaikka joka päivä vierailulla.
Yhteiskunta taas ei ole vastuussa ihmisistä eikä sille siihen olisi kykyjäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen tätä ammatikseni ja olen aiemmin ollut omaishoitajana, eikä voi muuta sanoa kuin että itseään ei kannata ajaa loppuun. Kaikkea on helppo sanoa ja luvata teoriassa, mutta eri asia tehdä oikeasti ne asiat alkuun vaikka parikin vuotta. Eihän toista tarvitse hylätä, vaan apua saa kotiinkin. Jos kunnon puolesta on pakko, ei tarvitse hävetä palvelutaloakaan vaihtoehto, koska siellä voi halutessaan käydä itse vaikka joka päivä vierailulla.
Yhteiskunta taas ei ole vastuussa ihmisistä eikä sille siihen olisi kykyjäkään.
Yhteiskunnalla ei ole kykyä huolehtia (olla vastuussa) henkilöstä joka tarvitsee apua kaikessa? Miksi ei olisi?
Joo totta. Kuvittelin tilannetta missä mies ei tule ikinä toipumaan ja joutuu elämään loppuelämänsä laitoksessa, mahdollisesti "vihanneksena". Tässä tilanteessa jatkaisin elämääni, mutta en silti jättäisi miestä yksin laitokseen vaan kävisin usein yms (paitsi tietenkin jos mies kykenee ilmaisemaan ettei halua minua sinne).