En laihdu Go fat go-dieetillä!!!!!
Pudotettavaa on paljon.
Lähtöpaino 164cm ja 98kg.
Ekalla viikolla lähti 1.5kg joka oli hyvin mutta enemmänkin tietty olis voinut lähteä kun painoa on noinkin paljon.
Keskiviikkona tulee kaksi viikkoa täyteen ja tänään kävin uteliaisuuttani vaa'alla ja paino näytti +100g. Tosi turhauttavaa.
Lääkitys on kilpirauhasen vajaatoimintaan mutta vajis on lievä. Verikokeissa en ole käynyt nyt mutta pitäis varmaan käydä kun lähetekin on..
Motivaatio on todellakin kohdillaan ja dieettiä on ollut helppo noudattaa.
Mietinkin että jos ei keskiviikkona ole tapahtunut mitään niin vedenkö vielä yhden viikon tällä ja vasta sitten teen muutoksia. Esim korvaan yhden aterian nutrilett pussilla esim.
Kommentit (108)
Kun sulla on kilpirauhasongelma, suosittelen maidotonta versiota eli ei rahkaa eikä heraproteiinia tai muutakaan maitoperäistä juttua. Minulla myös se rahkan määrä ynnättynä vähiin hiilareihin, veti koko aineenvaihdunnnan jumiin.
Ensin kehosta poistuu ylimääräinen neste ja ihmiset kuvittelevat laihtuvansa. Rasva palaa hitaasti ja aaltoillen. 0,5 kiloa viikossa on jo hyvä saavutus laihdukusessa. Sekin on 26 kiloa vuodessa. Aikakin on tarpeeksi pitkä, että voi jo puha lopputuloksen pysyvyyden kannalta tärkeästä elämänmuutoksesta.
Suurin osa ihmedieteillä laihtuneista saa kilot takasin heti sen lopetettuaan. Onko se silloin vaivan arvoista?
Voi hyvänen aika.. Olet siis alle kahdessa viikossa pudottanut 1,4 kg. Kyllä se silloin on toiminut. Ei paino laske suoraviivaisesti. Itselläni vaikuttaa esimerkiksi kuukautiskierto, sillä ovulaation aikaan painoa tulee aina pari kiloa lisää ja se humpsahtaa heti pois.
Mutta muuten olen samaa mieltä kuin ylemmät kommentoijat. Ei pysyvässä laihtumisesta ole oikotietä onneen. Pysyviä tuloksia et saa muiden suunnittelemalla kitudieetillä, koska et opi siitä itse arvioimaan syömisiäsi etkä voi sitä ikuisesti ylläpitää. Elämäntapojen muutos lähtee siitä, että alat pikkuhiljaa muuttaa nykyisiä tapojasi etkä yritä kerralla muuttaa niitä jonkun fitness-urheilijan tapoihin. Se ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Ei nämä yksinkertaisesti pitkässä juoksussa toimi. Kun ylipainoa on reilusti, ainoa tapa joka oikeasti toimii on elämäntapamuutos, ei mitkään kitudieetit tai dieetit ylipäätään.
No sitähän tässä yritetään.
Tutustu dieettiin niin huomaat että tuolla tavalla voi syödä loppuelämän pientä hienosäätöä tekemällä.
Aamupuuro raejuustolla ja mehukeitto lasista.
Lounaalla 200g kasviksia ja 100g lihaa/kalaa/kanaa. Toimii jatkossakin. Ehkä lihan määrää voi hieman nostaa.
Välipalalla rahkaa ja marjoja. Toimii. Jatkossa nuo voi välillä korvata muulla, esim leipä ja hedelmä tms.
Päivällinen sama kuin lounas mutta lisänä riisiä/pastaa/perunaa. Mitä vikaa?
Iltapalalla taas se rahka ja marjat. Voi jatkossakin syödä tai korvata piirillä tai leivällä.
4 viikon välein tankkauspäivä jolloin saa syödä mitä huvittaa. Ei ole pahitteeksi jatkossakaan herkutella neljän viikon välein versus kerta viikkoon.
Tietty jos on jotain juhlia niin toki voi joustaa.
Ap
Pussikeittoa en suosittele. Helposti käy niin, että "korvatusta ateriasta" tuleekin vain lisävälipala. Tai sitten muilla aterioilla syödään enemmän näläntunteen takia. Pussikeittodieetillä voi toki laihtua, mutta ei sovi kuin harvoille. Pitäisi alkuun syödä pelkkiä pussikeittoja, joten ilman näläntunnetta tuskin selviää. Lisäksi diettillä laihdutut kilot tulevat helposti takaisin kun lopetetaan dieetti. Suosittelen et opettelet terveellisemmät elämäntavat, esim alkuun otat hieman pienempiä annoksia kuin tavallisesti ja korvaat herkut/naposteltavat vihanneksilla ja hedelmillä. Ja lisäät liikuntaa, esimerkiksi alussa opettelet aina valitsemaan portaat hissin sijaan, kävelemään kauppaan, jne jne jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nämä yksinkertaisesti pitkässä juoksussa toimi. Kun ylipainoa on reilusti, ainoa tapa joka oikeasti toimii on elämäntapamuutos, ei mitkään kitudieetit tai dieetit ylipäätään.
No sitähän tässä yritetään.
Tutustu dieettiin niin huomaat että tuolla tavalla voi syödä loppuelämän pientä hienosäätöä tekemällä.
Aamupuuro raejuustolla ja mehukeitto lasista.
Lounaalla 200g kasviksia ja 100g lihaa/kalaa/kanaa. Toimii jatkossakin. Ehkä lihan määrää voi hieman nostaa.
Välipalalla rahkaa ja marjoja. Toimii. Jatkossa nuo voi välillä korvata muulla, esim leipä ja hedelmä tms.
Päivällinen sama kuin lounas mutta lisänä riisiä/pastaa/perunaa. Mitä vikaa?
Iltapalalla taas se rahka ja marjat. Voi jatkossakin syödä tai korvata piirillä tai leivällä.
4 viikon välein tankkauspäivä jolloin saa syödä mitä huvittaa. Ei ole pahitteeksi jatkossakaan herkutella neljän viikon välein versus kerta viikkoon.
Tietty jos on jotain juhlia niin toki voi joustaa.
Ap
Tutustuttu on, aikamoista itsepetosta on sanoa että tuolla kukaan elää loppuelämäänsä.
Rasvaa tulee liian vähän, hedelmiä ei yhtään ja kasviksiakin liian vähän, etenkin jos marjat korvaa mehukeitolla. 200 g kasviksia per ateria on aika hintsusti.
Mä kippasin kaikki ihmedieetit romukoppaan. Latasin tablettiin fatsecretin ja aloin syömään n 2000kcal päivässä. Mieluummin vähän alle. Liikuntapäivinä tuon 2000, muuten 1800-2000. Fatsecretiin kirjaan kaiken syömäni. Jos haluan herkutella, kirjaan herkut ennen kuin syön ja suunnittelen muun ruoan sitten jäljelle jäävien kilokalorien perusteella.
Hyvin äkkiä oppii mitä kannattaa syödä ja kuinka paljon. Mistään ei ole tarvinnut luopua, mutta määrät ovat maltillistuneet. Esim ihan tavallistakin ruokaa syömällä kalorit menee helposti yli, jos annos on liian suuri.
Aloittaessa olin kokoa 166 cm ja 91 kg, nyt painan 87 kg. Aloitin elokuussa.
Syön puolisen kiloa kasviksia, käytän normaalirasvaisia tuotteita, viljaa yhdellä tai kahdella aterialla, viisi ateriaa päivässä. Ja niitä herkkujakin.
Heh joo. Lisäaineita lisäaineen perään, vähärasvaiset prosessoidut tuotteet. Kuulostaa todella terveelliseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nämä yksinkertaisesti pitkässä juoksussa toimi. Kun ylipainoa on reilusti, ainoa tapa joka oikeasti toimii on elämäntapamuutos, ei mitkään kitudieetit tai dieetit ylipäätään.
No sitähän tässä yritetään.
Tutustu dieettiin niin huomaat että tuolla tavalla voi syödä loppuelämän pientä hienosäätöä tekemällä.
Aamupuuro raejuustolla ja mehukeitto lasista.
Lounaalla 200g kasviksia ja 100g lihaa/kalaa/kanaa. Toimii jatkossakin. Ehkä lihan määrää voi hieman nostaa.
Välipalalla rahkaa ja marjoja. Toimii. Jatkossa nuo voi välillä korvata muulla, esim leipä ja hedelmä tms.
Päivällinen sama kuin lounas mutta lisänä riisiä/pastaa/perunaa. Mitä vikaa?
Iltapalalla taas se rahka ja marjat. Voi jatkossakin syödä tai korvata piirillä tai leivällä.
4 viikon välein tankkauspäivä jolloin saa syödä mitä huvittaa. Ei ole pahitteeksi jatkossakaan herkutella neljän viikon välein versus kerta viikkoon.
Tietty jos on jotain juhlia niin toki voi joustaa.
Ap
Miten olet lihonut noin ylipainoiseksi, jos muka pystyt helposti lopun elämää yhtäkkiä noudattamaan noin kuivaa ja yksitoikkoista ruokavaliota?
Helpostihan tuossa käy niin, että jaksaa hetken noudattaa, jonka jälkeen vanhoihin tapoihin lipsuminen alkaa, koska tuo ei ole itselle sopiva ja luontainen ruokavalio. Noin joustamattoman ruokavalion lipsuminen alkaa siitä, kun tulee juhlia tai ulkona syömistä tai poikkeuspäiviä, jolloin tekeekin mieli nassuttaa jotain muutakin kuin kanaa ja riisiä. Sitten niitä päiviä alkaa tulla enemmänkin, koska se on paljon mukavampaa. Ja jos ylipainoinen ihminen on syönyt aiemmin herkkuja jopa päivittäin, on itselle valehtelua väittää, että yhtäkkiä pystyisi lopun elämää syömään niitä vain kerran kuussa.
Ymmärrän että kun on dieetistä maksanut, haluaa sitä puolustella henkeen ja vereen. Ihan vaan ajatuksena, jos nämä ihmedieetit toimisivat yhtä hyvin kuin niitä mainostetaan, miksi niitä vielä tarvitaan? :)
Vierailija kirjoitti:
Rasvaa tulee liian vähän, hedelmiä ei yhtään ja kasviksiakin liian vähän, etenkin jos marjat korvaa mehukeitolla. 200 g kasviksia per ateria on aika hintsusti.
Ei niitä marjoja millään mehukeitolla korvata.
Ja kasviksia olen syönyt niin että olen jakanut 450g wokkivihannespussin kahteen osaan esim eli niiden suhteen en ole ollut niin tarkka.
Painonpudotus ja painonhallinta ovat kai kaksi eri asiaa? Pudotusvaiheessa ollaankin vähän niukemmilla kaloreilla. En ole ollut nälissäni eikä ole tehnyt mieli makeeta tällä dieetillä. Olo on ollut hyvä. Tässä syödään säännöllisesti niin ei nälkä ehdi tulla. Olen kotiäitinä nyt vauvan kanssa eli en elä kovin aktiivista elämää eli energiaa en enempää tarvi. Olen nyt pirteämpi ja motivaationaan ei ole karissut mihinkään vaikkei paino nyt ollutkaan laskenut. Harmitti vain mutta onhan toki keskiviikkoon vielä aikaa 😊
Olen viisitoista vuotta sitten pudottanut painoa painonvartijoissa ja kymmenisen vuotta pysyvinkin tavoitteessa ja normaalipainossa.
Tämä dieetti nyt on lähimpänä tuota mitä noudatin painonvartijoissakin. Siksi tämä tuntuu luontevammalta tavalta laihtua.
Itseni tuntien tarvitsen jonkun ohjelman.
Mutta en nyt aio korvata mitään pussikeitoilla. Mennään tällä ja pakkohan sen painon on tällä tippua. Hitaasti mutta varmasti!
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nämä yksinkertaisesti pitkässä juoksussa toimi. Kun ylipainoa on reilusti, ainoa tapa joka oikeasti toimii on elämäntapamuutos, ei mitkään kitudieetit tai dieetit ylipäätään.
No sitähän tässä yritetään.
Tutustu dieettiin niin huomaat että tuolla tavalla voi syödä loppuelämän pientä hienosäätöä tekemällä.
Aamupuuro raejuustolla ja mehukeitto lasista.
Lounaalla 200g kasviksia ja 100g lihaa/kalaa/kanaa. Toimii jatkossakin. Ehkä lihan määrää voi hieman nostaa.
Välipalalla rahkaa ja marjoja. Toimii. Jatkossa nuo voi välillä korvata muulla, esim leipä ja hedelmä tms.
Päivällinen sama kuin lounas mutta lisänä riisiä/pastaa/perunaa. Mitä vikaa?
Iltapalalla taas se rahka ja marjat. Voi jatkossakin syödä tai korvata piirillä tai leivällä.
4 viikon välein tankkauspäivä jolloin saa syödä mitä huvittaa. Ei ole pahitteeksi jatkossakaan herkutella neljän viikon välein versus kerta viikkoon.
Tietty jos on jotain juhlia niin toki voi joustaa.
Ap
Aika tympeä ruokavalio.
Realista on laihtua vuodessa 10kg ja seuraavan kahden vuoden aikana 10kg, joten laihtuminen on todella pitkä prosessi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rasvaa tulee liian vähän, hedelmiä ei yhtään ja kasviksiakin liian vähän, etenkin jos marjat korvaa mehukeitolla. 200 g kasviksia per ateria on aika hintsusti.
Ei niitä marjoja millään mehukeitolla korvata.
Ja kasviksia olen syönyt niin että olen jakanut 450g wokkivihannespussin kahteen osaan esim eli niiden suhteen en ole ollut niin tarkka.Painonpudotus ja painonhallinta ovat kai kaksi eri asiaa? Pudotusvaiheessa ollaankin vähän niukemmilla kaloreilla. En ole ollut nälissäni eikä ole tehnyt mieli makeeta tällä dieetillä. Olo on ollut hyvä. Tässä syödään säännöllisesti niin ei nälkä ehdi tulla. Olen kotiäitinä nyt vauvan kanssa eli en elä kovin aktiivista elämää eli energiaa en enempää tarvi. Olen nyt pirteämpi ja motivaationaan ei ole karissut mihinkään vaikkei paino nyt ollutkaan laskenut. Harmitti vain mutta onhan toki keskiviikkoon vielä aikaa 😊
Olen viisitoista vuotta sitten pudottanut painoa painonvartijoissa ja kymmenisen vuotta pysyvinkin tavoitteessa ja normaalipainossa.
Tämä dieetti nyt on lähimpänä tuota mitä noudatin painonvartijoissakin. Siksi tämä tuntuu luontevammalta tavalta laihtua.
Itseni tuntien tarvitsen jonkun ohjelman.Mutta en nyt aio korvata mitään pussikeitoilla. Mennään tällä ja pakkohan sen painon on tällä tippua. Hitaasti mutta varmasti!
AP
Käykö auto ilman polttoainetta?
Olet siis jo aiemmin todennut ettei nuo dieetit toimi. Miksi sitten painonvartijoiden jälkeen kilot tuli takaisin? Niinpä. Kannattaisiko nyt ihan oikeasti vaikka hakeutua ravintoterapeutille ja räätälöidä kunnon ruokavalio ilman niksejä?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että kun on dieetistä maksanut, haluaa sitä puolustella henkeen ja vereen. Ihan vaan ajatuksena, jos nämä ihmedieetit toimisivat yhtä hyvin kuin niitä mainostetaan, miksi niitä vielä tarvitaan? :)
En mä tästä mitään oo maksanut. Ihan netistä löytyy ruokavalio.
Miten te muut hoikat sitten syötte? Perunaa ja kastiketta pari kertaa päivässä ja päälle leivät lisukkeilla ja sokerijugurttia päälle?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rasvaa tulee liian vähän, hedelmiä ei yhtään ja kasviksiakin liian vähän, etenkin jos marjat korvaa mehukeitolla. 200 g kasviksia per ateria on aika hintsusti.
Ei niitä marjoja millään mehukeitolla korvata.
Ja kasviksia olen syönyt niin että olen jakanut 450g wokkivihannespussin kahteen osaan esim eli niiden suhteen en ole ollut niin tarkka.Painonpudotus ja painonhallinta ovat kai kaksi eri asiaa? Pudotusvaiheessa ollaankin vähän niukemmilla kaloreilla. En ole ollut nälissäni eikä ole tehnyt mieli makeeta tällä dieetillä. Olo on ollut hyvä. Tässä syödään säännöllisesti niin ei nälkä ehdi tulla. Olen kotiäitinä nyt vauvan kanssa eli en elä kovin aktiivista elämää eli energiaa en enempää tarvi. Olen nyt pirteämpi ja motivaationaan ei ole karissut mihinkään vaikkei paino nyt ollutkaan laskenut. Harmitti vain mutta onhan toki keskiviikkoon vielä aikaa 😊
Olen viisitoista vuotta sitten pudottanut painoa painonvartijoissa ja kymmenisen vuotta pysyvinkin tavoitteessa ja normaalipainossa.
Tämä dieetti nyt on lähimpänä tuota mitä noudatin painonvartijoissakin. Siksi tämä tuntuu luontevammalta tavalta laihtua.
Itseni tuntien tarvitsen jonkun ohjelman.Mutta en nyt aio korvata mitään pussikeitoilla. Mennään tällä ja pakkohan sen painon on tällä tippua. Hitaasti mutta varmasti!
AP
Tiedän laihduttamisesi kaiken niiiin paljon paremmin kun te muut mutta silti en laidu :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että kun on dieetistä maksanut, haluaa sitä puolustella henkeen ja vereen. Ihan vaan ajatuksena, jos nämä ihmedieetit toimisivat yhtä hyvin kuin niitä mainostetaan, miksi niitä vielä tarvitaan? :)
En mä tästä mitään oo maksanut. Ihan netistä löytyy ruokavalio.
Miten te muut hoikat sitten syötte? Perunaa ja kastiketta pari kertaa päivässä ja päälle leivät lisukkeilla ja sokerijugurttia päälle?
Ap
Suunnilleen. Eli kaikkea voi syödä kun muistaa kohtuuden, levon ja liikunnan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että kun on dieetistä maksanut, haluaa sitä puolustella henkeen ja vereen. Ihan vaan ajatuksena, jos nämä ihmedieetit toimisivat yhtä hyvin kuin niitä mainostetaan, miksi niitä vielä tarvitaan? :)
En mä tästä mitään oo maksanut. Ihan netistä löytyy ruokavalio.
Miten te muut hoikat sitten syötte? Perunaa ja kastiketta pari kertaa päivässä ja päälle leivät lisukkeilla ja sokerijugurttia päälle?
Ap
Olen hoikka, en syö perunaa ja kastiketta, vaan lihaa ja kasviksia rasvalla höystettynä. Leivät ja sokerijogurtit jätän sokerihiirille. Smetanaa ja kermavaahtoa marjoilla syön.