Olen 42v. ja tytär on 18v.

:) minä sain ainokaiseni 22-vuotiaana, 16 vuotta sitten. Jotenkin tuntuu siltä, että hän vanhenee nopeammin kuin minä, joten nyt ymmärrän, miksi Kauniissa ja rohkeissa lapset kasvoivat vuosia hetkessä.

Olen myös 42v ja vuoden päästä lapsi on täysi-ikäinen. Niin se aika kuluu äkkiä. Mitähän kaikkea sitä sitten keksisi aikansa kuluksi kun on joutilas ja hyödytön kotosalla? Varmaan pitää hankkia joku lemmikki.

Mä sain esikoisen 30 vuotiaana. Nyt 18v. Mulla vaihdevuodet, masennus, työttömyys, vissiin ikäkriisi. Kotona erittäin vaikea tilanne.

Saadessani esikoisen (ja myöhemmin toisen lapsen) jäin enemmän tai vähemmän kotiäidiksi. Vähänpä otin kuuleviin korviini, että "jatkossa et saa työtä". Olin onneni kukkuloilla. Jäin kotiin, korkeasti koulutettuna, hiljattain valmistuneena, heti työelämään päästyäni.

Nyt olen ollut lähes 18 vuotta kotiäiti-pätkätyö-työttömyysuralla. Elämä on mennyt alaspäin, olen kurjistunut, köyhtynyt, minulle on tullut masennus.

Aika kuluu. Voisin jo mennä.

Minä olen 25 ja esikoinen syntyy ens kesänä :)

Mun äitini on 52 ja häntä luullaan edelleen kolmekymppiseksi.

Minä olen 50 ja tytär 12, poika 9. Nautin. Ensimmäinen lapsi 25 ja muuttanut jo pois kotoa, työelämässä. Kaikki lapset saman miehen kanssa, ei ihan vielä lapsenlapsia.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 50 ja tytär 12, poika 9. Nautin. Ensimmäinen lapsi 25 ja muuttanut jo pois kotoa, työelämässä. Kaikki lapset saman miehen kanssa, ei ihan vielä lapsenlapsia.

Edellinen jatkaa vielä: Kaikkein ihaninta tässä 1+2 sarjassa on se, että meillä ei ole ollut missään vaiheessa taloudellisesti tiukkaa koska menin ensimmäisen jälkeen töihin osa-aikaisesti heti äippäloman päätyttyä, seuraavien synnyttyä oli jo lainat maksettu ja sijoitussalkut hyvällä tolalla. Työllistyminen ja urakehityskin oli helppoa kun oli tuo yksi lapsi tehtynä oikeassa vaiheessa eli kun oli muutama vuosi työelämää takana ja kukaan työnantaja ei oleta että yhden lapsen äiti synnyttäisi enää enempää kuin yhden tai korkeintaan kaksi. Ollaan vietetty ihan normaalia, samanlaista elämää kuin ennen lapsiakin. Matkusteltu, ostettu kotipalveluita ja valmiita ruokapalveluita, autot olleet koko ajan hyviä, on ollut varaa ottaa työelämässä vähän löysemmin pikkulapsivaiheessa etätöillä ja lyhyemmillä työpäivillä, mieskin piti täyspitkät isyyslomat sekä näiltä vanhemmilta kummaltakin puoli vuotta vanhempainvapaata keski-iässä niitä jo kaipasikin ja asema työelämässä niin vakaa ja rutinoitunut että uskalsi ottaa. Niitä on tosiaan tarvinnutkin, olen ollut synnytysten jälkeen parikin vuotta tosi väsynyt. En voi kuvitellakaan millaista perhe-elämämme olisi ollut jos olisimme tehneet kaikki kolme yhtä päätä ennen kolmeakymmentä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 50 ja tytär 12, poika 9. Nautin. Ensimmäinen lapsi 25 ja muuttanut jo pois kotoa, työelämässä. Kaikki lapset saman miehen kanssa, ei ihan vielä lapsenlapsia.

Edellinen jatkaa vielä: Kaikkein ihaninta tässä 1+2 sarjassa on se, että meillä ei ole ollut missään vaiheessa taloudellisesti tiukkaa koska menin ensimmäisen jälkeen töihin osa-aikaisesti heti äippäloman päätyttyä, seuraavien synnyttyä oli jo lainat maksettu ja sijoitussalkut hyvällä tolalla. Työllistyminen ja urakehityskin oli helppoa kun oli tuo yksi lapsi tehtynä oikeassa vaiheessa eli kun oli muutama vuosi työelämää takana ja kukaan työnantaja ei oleta että yhden lapsen äiti synnyttäisi enää enempää kuin yhden tai korkeintaan kaksi. Ollaan vietetty ihan normaalia, samanlaista elämää kuin ennen lapsiakin. Matkusteltu, ostettu kotipalveluita ja valmiita ruokapalveluita, autot olleet koko ajan hyviä, on ollut varaa ottaa työelämässä vähän löysemmin pikkulapsivaiheessa etätöillä ja lyhyemmillä työpäivillä, mieskin piti täyspitkät isyyslomat sekä näiltä vanhemmilta kummaltakin puoli vuotta vanhempainvapaata keski-iässä niitä jo kaipasikin ja asema työelämässä niin vakaa ja rutinoitunut että uskalsi ottaa. Niitä on tosiaan tarvinnutkin, olen ollut synnytysten jälkeen parikin vuotta tosi väsynyt. En voi kuvitellakaan millaista perhe-elämämme olisi ollut jos olisimme tehneet kaikki kolme yhtä päätä ennen kolmeakymmentä.

Elämät menevät niin eri tavoin. Minäkin kuitenkin näkisin, että velattomuudella on ollut suuri merkitys sen suhteen, kuinka asioitaan voi jatkossa järjestellä. Meillä oli nuorina molemmilla turvallinen, säännöllinen, ei vaativa perusduuni, mikä osaltaan mahdollisti velattomuuden ja varallisuuden kasvattamisen muulla osaamisella - ja tietysti lasta kasvattaessa on pakko pitää ratkaisut aika konservatiivisina, joten mitäpä sitä muutakaan niinä vuosina. :) Täällä lähestytään neljänkympin rajapyykin myötä pistettä, jossa edessä on suuria elämänmuutoksia: lapsen lentäessä pesästä (asunto odottamassa) meillä vaihtuu koti ja paikkakunta pienempään ja minulla työnteko keikkamalliin (ellen sitten innostu jatko-opintoihin...), puoliso on jo päässyt työelämästä. Hidasta, yksinkertaista elämää, jota on tavoiteltu jo kauan. Kesät autolla on the road, kaikkea sellaista, johon teini-ikäisen kanssa ei oikein pääse. Hitosti töitä se on kyllä vaatinut, mutta palkitsee. - 1.