Lue keskustelun säännöt.
Mitta aivan täynnä 9v pojan käytöstä, elämä pelkkää riitelyä ja taistelua
01.10.2017 |
Olen täysin kyllästynyt 9v pojan köytökseen. Pienänä oli iloinen vesseli, nyt ollut jo toista vuotta elämä yhtä taistelua pojan kanssa joka ikinen päivä. Poika ei ymmärrä/titteke, jos hänelle sanotaan "ei". Tekee vielä yhden kerran. Saa raivokohtauksia, kun sanotaan, että jotain asiaa ei saa tehdä.
Esimerkki eilisestä. Ei ole saanut tuoda kavereita kotiin kahteen viikkoon, johtuen aiemmin kavereiden aikana ainaisesta vanhemmille suun soittamisesta. Nyt pitkästä aikaa sai kaverin 2 tunniksi meille. Ensimmäiset puoli tuntia meni hyvin. Sitten alkoi hippaleikki sisällä (sisällä hippa on kielletty, tilanne eskaloituu aina, kun juostaan toista karkuun ja kiljutaan ja tavaroita putoilee. Hippa kiellettiin, siitä seurasi suuttuminen, oli naama väärinpäin, murjotti, huokaili ja makasi lattialla, kaveri istui vieressä. Sitten alkoivat läiskiä toisiaan heijastimella, joka kiertyy käsivarren ympärille. Oli pakko kieltää, koska meni ympäri taloa juoksenteluksi. Siitä seurasi suuttuminen, huutoa ja sohvan potkimista. Halusi lähteä ulos. Pelasi jalkapalloa 10 minuuttia, sitten tulivat ovelle, että pitää lähteä pyörällä urheilukentälle. Poikaa ei voi päästää ilman vanhempia pyörällä liikenteeseen, koska ajaminen on holtitonta, ei katso autoja ja seuraa liikennettä, pelleilee pyörän kanssa ja on vaaraksi itselleen ja muille. Oli siis pakko kieltää, että pyörällä ei lähde yksin. Siitä seurasi raivo, potki varaston ovia ja seiniä, huusi ja raivosi. Ehdotin, että lähtee scootilla. Ei halunnut, koska scootti on liian lapsellisen värinen ja sitä ei aio ottaa. Siitä seurasi raivo ja huusi "eikö sulla ole varaa ostaa mulle kunnon scoottia". Sen jälkeen poika lähti suuttuneena juoksemaan jonnekin, en tiedä minne. Ei soiteltu perään, eikä kyselty missä oli.
En enää jaksa tällaista jatkuvaa riitelyä. Koko ajan tekee asioita, mitä tietää ettei saa tehdä. Ja kun kieltää, seuraa huutoa ja raivoa. Ja koko elämä tuntuu olevan pelkkää riitelyä nykyisin pojan kanssa. Joka päivä töistä tullessa toivon, että olisi edes hetken kunnolla, mutta jos pyydän että laittaisi eteiseen heitetyt repun, takin ja likaiset kengät edes paikoilleen, alkaa älytön taistelu, poika pelleilee, irvailee, huutaa ja solvaa, puolen tunnin riitelyn jälkeen yksi asioista on ehkä saatu paikoilleen.
Ennen rakenteli legoilla rauhassa ja pitkäjänteisesti. Nykyisin ei keskity kuin sen 10 min yhteen asiaan. Sitten jättää homman levälleen ja alkaa lattioilla makaaminen, valitus ja ärsyttäminen pelleilemällä.
Onko tuollainen ikään kuuluvaa? Onko muilla 9v poikien kanssa yhtä hankalaa?
Lisäksi on jatkuva riitely peliajoista ja telkkarin katselusta.
Olen miettinyt, että menisin hotelliin asumaan pariksi viikoksi, poika ja isä olisivat kotona. Jos/kun poika huomaa että äiti ei ole kotona ja kysyy missä äiti on, niin isä sanoisi vaan ylimalkaisesti, että äiti on käymässä jossain, tms. Alkaisikohan poika yhtään miettimään käytöstään, että en enää jaksa tätä, vaan lähdin pois pidemmäksi aikaa, kun en vaan enää jaksanut (enkä jaksakaan).
Niin paljon olemme opettaneet hänelle käytöstapoja, opettaneet miten toisia ihmisiä kohdellaan ja miten toisille puhutaan ja ollaan, toisia ei ärsytetä pelleilemällä, jne. Osasi käyttäytyä todella hyvin aiemmin, nyt yli vuoden ollut tällaista ja näyttää koko ajan pahenevan.
Kommentit (66)
Onko lapsella kavereita koulussa ja vapaa-ajalla? Kahden viikon tauko kaverin tapaamisessa on pitkä aika ja ei ihme, että tilanne lähtee käsistä, kun kaveri tulee kylään.
Meillä selvästi pelaaminen näkyy alakoululaisten käytöksessä, kun viikonloppuaamuisin pelaavat herättyään 1-1.5 h ovat sen jälkeen 30 minuuttia tilassa, jossa ärsyynnytään superherkästi. Lapset siis heräävät klo aamulla ja pelaavat kunnes me vanhemmat herätään. Yhdistyykö pojallasi huono käytös pelaamiseen?
Entä ulkoilu, ulkoileeko lapsesi päivittäin sen suositellut 2 h? Meillä lapset tarvitsevat ulkoilua, sisällä olo väsyttää lasta ja käytös on väsyneen lapsen käytöstä.
Entä kaverit, harrastukset. Näkeehän lapsesi kavereitaan tarpeeksi? Jollei hänellä ole sisaruksia, kavereiden kanssa oleilua/leikkiä niinä arkipäivinä, kun ei ole harrastusta. Viikonloppuun suosittelen jotain koko perheen harrastusta. Esim. Pyöräily koko perheen harrastukseksi, jos se ei ole vielä niin hallussa, että voisi kavereineen pyöräillä.
Meillä ei ole ollut tv:n katselusta vääntöä, sillä lasten kavereita käy meillä tai he kavereilla joka päivä.
Eli kaverit, ulkoilu ja koko perheen harrastus viikonloppuun ovat minun vinkkini. Min. 10 tunnin yöuni tärkeä myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kukaan ei lähtenyt saattamaan poikaa urheilukentälle?
Ei kaikkee tarvii kieltää koko ajan, ja miksi esim hippaa ei pystynyt jatkamaan ulkona? Mutta hulluksihan siinä itse kukin tulee jos kaikki on kiellettyä aina ja kaikkialla.
Mun äiti oli vähän samanlainen, oletti että jos hän esim lakkaa puhumasta mulle, mä ymmärrän, että mun pitäisi miettiä käytöstäni. No hänen käytöksensä (tämä puhumattomuus) ja muut hänen tekemänsä asiat vaan sai mut ahdistumaan ja oon vieläkin aika pihalla mitä ihmissuhteisiin tulee, mikä on normaalia yms.
Siis tommonen sun katoaminen saisi vaan poikasi varmaankin ensin ymmälleen ja sitten ehkä pelokkaaksi, kun ei ole varmuutta siitä missä olet, milloin tulet ja mikä pahinta, kaikki tämä olisi vielä hänen syynsä. Eikö nyt olisi ainakin parempi kertoa että et jaksa, tarvitset jonkin aikaa yksinoloa, mutta tulet jonkin ajan päästä takaisin, kuin vain kadota? Kyllä poikasi varmaan silloin ymmärtäisi paremmin, kuin jos vaan katoat jonnekkin. Mutta tärkeää olisi ettei lasta syyllistetä, koska syyllisyys äidin pahaan oloon on kamala taakka kantaa lapselle. Kokemuksesta puhun, ja tosiaan, mulla on edelleen ongelmia mm ihmissuhteissa, mikä saa mut todella epätoivon valtaan ja ahdistuneeksi.
Ei sillä pojalla ole hyvä olla. Pelkkää kieltoa vaikuttaa hänen elämä olevan. Miksi ette tee yhdessä jotain mukavaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2 viikkoon ei saanut tuoda kavereita kotiin on täysin kohtuuton rangaistus.
Käykää ammattilaisen luona puhumassa.
Vaikuttaa vähän siltä että kiellätte liikaa kaikkea ja rangaistukset on kohtuuttomia. Annetaanko teillä pelkkää keppiä eikä yhtään yhtään porkkanaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt ensimmäiseksi olisi paras ottaa erätauko. Teillä on nyt selvästi negatiivinen kierre päällä. Ei mitään äitin katoamisia ja lapsen syyllistämisiä.
Jotenkin tulee oma tilanteemme mieleen muutaman vuoden takaa. Poikamme 8v. alkoi saamaan raivareita ja käytös oli muutenkin täysin holtitonta. Kurinpalautuksilla ja rangaistuksilla tilanne mutkistui entisestään. Hakeuduimme perheneuvolaan ja sen myötä lapsemme pääsi lastenpsykiatrian arvioinnille. Hänellä diagnosoitiin neuropsykiatrinen oireyhtymä. Nyt pojalla on menossa toista vuotta lastenpsykiatrinen kuntoutus ja lääkitys sen tukena. Elämä on edelleen ajoittain todella haastavaa hänen kanssaan, mutta nyt ainakin osaamme suhtautua häneen paremmin. Hän ei ilkeyttään tai huonon kasvatuksen takia käyttäydy kuin käyttäytyy, vaan hänellä on sairaus joka sen aiheuttaa. Rangaistuksilla sai vain aiemmin tilanteet pahemmiksi, nyt joudumme vanhempina miettimään ja keskittymään siihen, miten saamme kulloisetkin "kriisitilanteet" ratkottua ja tilanteen rauhoittumaan.
Suosittelen käyntiä perheneuvolassa!
auttaakohan viellä kasvatusneuvola? no voisit pojan istuttaa samanpöydän ööreen ja käydä yhteiset säännöt läpi. sitten voisit käydö poikasi kanssa harjottelemassa sitö liikenteessö pyöräilyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli niin helppoa. Lienet liian ankara ja aggressiivinen tyyppi.
Annant siis 9 vuotiaan hyppiä nenälle tuollatavoin?
Jos et osaa kuria laittaa, niin pistä se kavereille leikkimään jatkossa.
Jos haluaa uuden scootterin niin säästäkööt kotitöillä rahat.
Millainen auktoriteetti teillä vanhemmilla on jos 9 vuotias pompottaa tuolla tavalla?
Jessus.
Niinkuin joku tuolla ylempänä jo sanoikin, niin palataas tän helmen kanssa uudelleen 2 vuoden kuluttua...
Taitaa olla kasvatuskodissa silloin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt ensimmäiseksi olisi paras ottaa erätauko. Teillä on nyt selvästi negatiivinen kierre päällä. Ei mitään äitin katoamisia ja lapsen syyllistämisiä.
Jotenkin tulee oma tilanteemme mieleen muutaman vuoden takaa. Poikamme 8v. alkoi saamaan raivareita ja käytös oli muutenkin täysin holtitonta. Kurinpalautuksilla ja rangaistuksilla tilanne mutkistui entisestään. Hakeuduimme perheneuvolaan ja sen myötä lapsemme pääsi lastenpsykiatrian arvioinnille. Hänellä diagnosoitiin neuropsykiatrinen oireyhtymä. Nyt pojalla on menossa toista vuotta lastenpsykiatrinen kuntoutus ja lääkitys sen tukena. Elämä on edelleen ajoittain todella haastavaa hänen kanssaan, mutta nyt ainakin osaamme suhtautua häneen paremmin. Hän ei ilkeyttään tai huonon kasvatuksen takia käyttäydy kuin käyttäytyy, vaan hänellä on sairaus joka sen aiheuttaa. Rangaistuksilla sai vain aiemmin tilanteet pahemmiksi, nyt joudumme vanhempina miettimään ja keskittymään siihen, miten saamme kulloisetkin "kriisitilanteet" ratkottua ja tilanteen rauhoittumaan.
Suosittelen käyntiä perheneuvolassa!
Mä alan kyllä pikkuhiljaa uskoa, että joka toisella on jotain vikaa sopivasti nupissa, kun kaikille määrätään helposti lääkkeitä.
Eipä ennen ole ollut tuotamäärää nuppivikaisia kakaroita.
Kuri niillä oli ja mitään pillereitä popsittu....
Niin lähtekää nyt joku sitten pojan kanssa jos hän haluaisi pyöräillä. Ei kai nyt silleen mitään opi jos vaan kielletään? Sama pätee muuhunkin, hippaa ja heijastintaistelua saa varmaankin leikkiä ulkona? Mutta jos vaan kielletään, niin mitä siinä lapsen sitten pitäisi tehdä? Istua hiljaa sisällä leikkimässä koko ajan? Totta kai lasten pitää saada riehuakin joskus. Tylsää ja ahdistavaa on kieltojen täyttämä elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ensimmäiseksi olisi paras ottaa erätauko. Teillä on nyt selvästi negatiivinen kierre päällä. Ei mitään äitin katoamisia ja lapsen syyllistämisiä.
Jotenkin tulee oma tilanteemme mieleen muutaman vuoden takaa. Poikamme 8v. alkoi saamaan raivareita ja käytös oli muutenkin täysin holtitonta. Kurinpalautuksilla ja rangaistuksilla tilanne mutkistui entisestään. Hakeuduimme perheneuvolaan ja sen myötä lapsemme pääsi lastenpsykiatrian arvioinnille. Hänellä diagnosoitiin neuropsykiatrinen oireyhtymä. Nyt pojalla on menossa toista vuotta lastenpsykiatrinen kuntoutus ja lääkitys sen tukena. Elämä on edelleen ajoittain todella haastavaa hänen kanssaan, mutta nyt ainakin osaamme suhtautua häneen paremmin. Hän ei ilkeyttään tai huonon kasvatuksen takia käyttäydy kuin käyttäytyy, vaan hänellä on sairaus joka sen aiheuttaa. Rangaistuksilla sai vain aiemmin tilanteet pahemmiksi, nyt joudumme vanhempina miettimään ja keskittymään siihen, miten saamme kulloisetkin "kriisitilanteet" ratkottua ja tilanteen rauhoittumaan.
Suosittelen käyntiä perheneuvolassa!
Mä alan kyllä pikkuhiljaa uskoa, että joka toisella on jotain vikaa sopivasti nupissa, kun kaikille määrätään helposti lääkkeitä.
Eipä ennen ole ollut tuotamäärää nuppivikaisia kakaroita.
Kuri niillä oli ja mitään pillereitä popsittu....
Kyllä ennen oli parempi kun tuollaiset saatiin potkittua suoraan poikakodin kautta vankilaan. Ei ollut diagnooseja, niin. Kyllä on syövät niin lisääntyneet, kun ei ennen ollut niin paljon syöpiä. Ukkikin oli ihan terve 50-vuotiaaksi, vähän vatsaa valitti ja joskus otti hotaplveria ja sitten vain laihtui ja kuoli. Mutta terve oli. Ei ollut syöpiä.
Käytöshäiriöstä täällä
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/kehittämistoiminta/mielenterveysos…
Lapsi voi jostakin syystä huonosti ja oireilee. Oletteko kysyneet lapselta miksi hän käyttäytyy näin, onko hänellä paha mieli jostakin, onko koulussa tai kavereiden kanssa sattunut jotain? Millainen suhde pojalla on isän kanssa?
Tiedän että käytös voi olla todella raivostuttavaa (meillä 5v jolla on ollut vastaavia ongelmia) ja ajaa vanhemman lähes hulluksi mutta ainoa lääke joka meillä on toiminut on myönteisen yhteyden palauttaminen, itsetunnon vahvistaminen että kertoo lapselle että rakastaa tätä vaikka tuleekin yhteenottoja äiti silti rakastaa aina. Ja päivittäin rauhallista aikaa ja yhteistä tekemistä vanhemman kanssa, ihan ruoan laittoa tai juttelua tai legoja vaikka puolikin tuntia.
Huonon käytöksen kuittaan sanomalla että äiti ei tykkää tällaisesta käytöksestä, tai kysyn että miksi sä teet näin, kerrotko mulle.
Moitittiin ja rangaistiin mekin aikamme kun ulkopuolinen paine ohjasi sellaiseen suuntaan ja luultiin että se toimii. Mutta aika pian todettiin että se vain pahensi tilannetta. Moitteista tulee helposti itseään toteuttava ennuste, lapsi alkaa mieltää itsensä häiriköksi, itsetunto murenee ja ongelmat vaan kasvavat.
2vk:n täysin kohtuuton kaverikielto, jatkuvan EI:n hokeminen= negatiivisyyden kierre. Siitä on hankala päästä eroon, koska se vaatii sen, että kohotatte katseen lasta ylemmäs - itseenne ja omiin reagointitapoihin.
Suosittelen lämpimästi, että käytte juttelemassa ammattilaisen kanssa. Vuorovaikutusta tulee saada muutettua positiivisempaan suuntaan, kohtuuttomat rangaistukset ja vaatimukset pois. Ammattilaisilta saatte siihen hyviä vinkkejä ja uusia reagointitapoja.
Älkää jääkö asian kanssa yksin.
Tähän sopii hyvin: https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/jari-sinkk…
Eli onko lapsi kasvatettu pumpulissa ja nyt ottaa lapsella koville, kun maailma onkin aivan erilainen kuin mihin on pienenä tottunut?
Yllä oleva on hyvin kirjoitettu! Jos lapsen käytös on vaikeaa, kannattaa aivan erityisesti muistaa positiivinen palaute ja hyvän huomaaminen. Meillä oli aivan kauhea 10 kk, kun lapselle iski joku ihme vaihe päälle 6-vuotiaana. Välillä tuntui, että hänellä oli kaikki huonosti suurimman osan aikaa ja hän yritti esim. käydä meidän vanhempien kimppuun suuttuessaan, vaikka ei ollut tehnyt semmoista aiemmin. Koitimme silloin ottaa mahdollisimman hyvin ilon irti hyvistä hetkistä ja jos oli päivä ollut kiukuttelua, saatoimme silti tehdä jotain lapsen lempihommaa illalla. Rangaistuksia emme käyttäneet, ainoastaan luonnollisia seurauksia (jos et nyt lopeta kiukuttelua ja ala pukemaan, emme ehdi paikkaan x). Minä lähdin joskus ihan sen takia kaupungille shoppailemaan tai lorvailemaan, kun tarvitsin vähän happea lapsen kiukuttelun takia, mutta en koskaan sanonut sitä lapselle. Yksi selviytymiskeino minulla oli, että tein tylsiä/inhottavia kotihommia silloin, kun lapsi valitti ja kiukutteli, eikä antanut minun olla rauhassa. Sitten kun lapsi oli rauhoittunut, oli paikat putsplankissa ja minä sain rentoutumishetkeni. Kyllä välillä tuli itsekin huudettua lapselle, mutta se auttoi jaksamaan, kun ajattelin tuon olevan vain joku vaihe ja sitten kun se olisi ohi, lapsi olisi taas oma itsensä ja niin siinä sitten kävikin. Yhtäkkiä vaan huomattiin, että lapsi olikin taas oma positiivinen itsensä☺
Juu. Tostahan se vaan paranee, kun esimurrosikään jouhevasti siirtyy. Miten meinaatte pärjätä sen kaa sitten? Tee uusi avaus kahden vuoden päästä, niin päästään nauttimaan taas hyvän kasvatuksen helmistä :)