Lue keskustelun säännöt.
Mitta aivan täynnä 9v pojan käytöstä, elämä pelkkää riitelyä ja taistelua
01.10.2017 |
Olen täysin kyllästynyt 9v pojan köytökseen. Pienänä oli iloinen vesseli, nyt ollut jo toista vuotta elämä yhtä taistelua pojan kanssa joka ikinen päivä. Poika ei ymmärrä/titteke, jos hänelle sanotaan "ei". Tekee vielä yhden kerran. Saa raivokohtauksia, kun sanotaan, että jotain asiaa ei saa tehdä.
Esimerkki eilisestä. Ei ole saanut tuoda kavereita kotiin kahteen viikkoon, johtuen aiemmin kavereiden aikana ainaisesta vanhemmille suun soittamisesta. Nyt pitkästä aikaa sai kaverin 2 tunniksi meille. Ensimmäiset puoli tuntia meni hyvin. Sitten alkoi hippaleikki sisällä (sisällä hippa on kielletty, tilanne eskaloituu aina, kun juostaan toista karkuun ja kiljutaan ja tavaroita putoilee. Hippa kiellettiin, siitä seurasi suuttuminen, oli naama väärinpäin, murjotti, huokaili ja makasi lattialla, kaveri istui vieressä. Sitten alkoivat läiskiä toisiaan heijastimella, joka kiertyy käsivarren ympärille. Oli pakko kieltää, koska meni ympäri taloa juoksenteluksi. Siitä seurasi suuttuminen, huutoa ja sohvan potkimista. Halusi lähteä ulos. Pelasi jalkapalloa 10 minuuttia, sitten tulivat ovelle, että pitää lähteä pyörällä urheilukentälle. Poikaa ei voi päästää ilman vanhempia pyörällä liikenteeseen, koska ajaminen on holtitonta, ei katso autoja ja seuraa liikennettä, pelleilee pyörän kanssa ja on vaaraksi itselleen ja muille. Oli siis pakko kieltää, että pyörällä ei lähde yksin. Siitä seurasi raivo, potki varaston ovia ja seiniä, huusi ja raivosi. Ehdotin, että lähtee scootilla. Ei halunnut, koska scootti on liian lapsellisen värinen ja sitä ei aio ottaa. Siitä seurasi raivo ja huusi "eikö sulla ole varaa ostaa mulle kunnon scoottia". Sen jälkeen poika lähti suuttuneena juoksemaan jonnekin, en tiedä minne. Ei soiteltu perään, eikä kyselty missä oli.
En enää jaksa tällaista jatkuvaa riitelyä. Koko ajan tekee asioita, mitä tietää ettei saa tehdä. Ja kun kieltää, seuraa huutoa ja raivoa. Ja koko elämä tuntuu olevan pelkkää riitelyä nykyisin pojan kanssa. Joka päivä töistä tullessa toivon, että olisi edes hetken kunnolla, mutta jos pyydän että laittaisi eteiseen heitetyt repun, takin ja likaiset kengät edes paikoilleen, alkaa älytön taistelu, poika pelleilee, irvailee, huutaa ja solvaa, puolen tunnin riitelyn jälkeen yksi asioista on ehkä saatu paikoilleen.
Ennen rakenteli legoilla rauhassa ja pitkäjänteisesti. Nykyisin ei keskity kuin sen 10 min yhteen asiaan. Sitten jättää homman levälleen ja alkaa lattioilla makaaminen, valitus ja ärsyttäminen pelleilemällä.
Onko tuollainen ikään kuuluvaa? Onko muilla 9v poikien kanssa yhtä hankalaa?
Lisäksi on jatkuva riitely peliajoista ja telkkarin katselusta.
Olen miettinyt, että menisin hotelliin asumaan pariksi viikoksi, poika ja isä olisivat kotona. Jos/kun poika huomaa että äiti ei ole kotona ja kysyy missä äiti on, niin isä sanoisi vaan ylimalkaisesti, että äiti on käymässä jossain, tms. Alkaisikohan poika yhtään miettimään käytöstään, että en enää jaksa tätä, vaan lähdin pois pidemmäksi aikaa, kun en vaan enää jaksanut (enkä jaksakaan).
Niin paljon olemme opettaneet hänelle käytöstapoja, opettaneet miten toisia ihmisiä kohdellaan ja miten toisille puhutaan ja ollaan, toisia ei ärsytetä pelleilemällä, jne. Osasi käyttäytyä todella hyvin aiemmin, nyt yli vuoden ollut tällaista ja näyttää koko ajan pahenevan.
Kommentit (66)
Kyllä kuriakin pitää olla, mutta myös rakkautta ja hyväksyntää.
Jos lapsi esim. ryntää ovesta ulos, niin kai kyselitte että missä lapsi oli ja mikä hänelle tuli jne.? Eli olitte kiinnostuneita lapsen tunteista ja osoititte välittävänne hänestä?
Kun on itse kasvanut ilman tuollaisia kokemuksia ja muistaa vielä sen pahan olon, miltä tuntui kun vanhemmat ei näyttäneet välittävän, niin tulee erityisen surkea olo kun lukee tällaista. Ap:kin on selvästi päättänyt että vika on lapsessa ja vielä pyrkii syyllistämään lasta siitä, että äiti ei jaksa. Menossa omasta allikkoon hyvää vauhtia.
Perheneuvolaan mars.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Xxxx kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2vk:n täysin kohtuuton kaverikielto.
Mistä ihmeestä sen voisi katsoa minkä tasoiset kiellot olisivat kohtuullisia ja millaiset ei? En siis kysy mitenkään sarkastisesti tai vastaan väittäen, vaan vilpittömästi.
Maalaisjärjellä voi jotakin päätellä ja yrittää asettautua lapsen asemaan (jossa lyhytkin hetki on ikuisuus!). Jos se ei auta, löytyy kirjastosta ja netistä lukuisia erilaisia oppaita, joista saa vinkkejä ja joita voi soveltaa omaan tilanteeseen.
Ylipäätään kannattaa pohtia esim. rangaistuksen merkitystä - mitä sen on tarkoitus lapselle opettaa ja miten se ehkäisisi jatkossa huonoa toimintatapaa. Jos ei mitenkään ja tarkoitus on vain "kostaa" lapselle tämän huono käytös, on lopputulos huono.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytöshäiriöstä täällä
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/kehittämistoiminta/mielenterveysos…Lapsi voi jostakin syystä huonosti ja oireilee. Oletteko kysyneet lapselta miksi hän käyttäytyy näin, onko hänellä paha mieli jostakin, onko koulussa tai kavereiden kanssa sattunut jotain? Millainen suhde pojalla on isän kanssa?
Tiedän että käytös voi olla todella raivostuttavaa (meillä 5v jolla on ollut vastaavia ongelmia) ja ajaa vanhemman lähes hulluksi mutta ainoa lääke joka meillä on toiminut on myönteisen yhteyden palauttaminen, itsetunnon vahvistaminen että kertoo lapselle että rakastaa tätä vaikka tuleekin yhteenottoja äiti silti rakastaa aina. Ja päivittäin rauhallista aikaa ja yhteistä tekemistä vanhemman kanssa, ihan ruoan laittoa tai juttelua tai legoja vaikka puolikin tuntia.
Huonon käytöksen kuittaan sanomalla että äiti ei tykkää tällaisesta käytöksestä, tai kysyn että miksi sä teet näin, kerrotko mulle.
Moitittiin ja rangaistiin mekin aikamme kun ulkopuolinen paine ohjasi sellaiseen suuntaan ja luultiin että se toimii. Mutta aika pian todettiin että se vain pahensi tilannetta. Moitteista tulee helposti itseään toteuttava ennuste, lapsi alkaa mieltää itsensä häiriköksi, itsetunto murenee ja ongelmat vaan kasvavat.
Nimenomaan tuo; jos en kiellä ja anna huonosta käytöksestä rangaistuksia, naapurit, tutut, av-palstalaiset, opettajat ja kavereiden vanhemmat syyttävät vanhempia, jotka eivät pidä kuria lapselle.
Ap.
Joo mä tiedän. Täytyy vaan astua sen laatikon ulkopuolelle ja viitata kintaalla. Toki rajat pitää olla mutta siis niitä ei tietyn luontoisille lapsille saada moitteilla ja rangaistuksilla vaan pitää luoda lapselle sisäinen motivaatio toimia vanhemman ohjaamalla tavalla. Ja se onnistuu vain luomalla myönteinen ja vastavuoroinen suhde lapseen. Anna hänen kiukutella, jos kiukuttaa, ajattele että ei se ole niin vakavaa. Mä usein istun viereen odottelemaan että se menee ohi ja kysy että haluatko sä kertoa äidille mikä sua suututti. Aika usein sieltä sitten tulee vastaus ja saadaan juteltua ja tilanne laukeaa. Tuntuu että lapsellekin se kuulluksi tuleminen on tosi tärkeää vaikka aikuisen mielestä ne aiheet voi tuntua ihan vähäpätöisiltä.
Jos on aiemmin pystynyt keskittymään, mutta on muuttunut lyhytjännitteiseksi, kannattaisi viedä tutkittavaksi. 9-vuotiaalta kuulostaa oudolta tuo lattialle kikukuttelemaan heittäytyminen.
Yleensä vihamieliselle käytökselle löytyy syy. Onko pojan luokka koulussa levoton? Onko turvaton ilmapiiri? Onko kiusaamista?
Kuunteletko ap lastasi?
Mulla on kaksi teiniä ja olen oppinut tähän mennessä, että raivoisa käytös kielii stressistä. On ollut jotain ongelmaa kaveripiirissä, joku vaikea tilanne tms.
Oletko kysellyt millaista koulussa on?
Pysähdy nyt kuuntelemaan lastasi, osoita hyväksyväsi hänet. Lähde hänen kanssaan vaikka metsään kävelemään. Hän saattaa alkaa puhua asioistaan sinulle. 9-vuotias ei osaa välttämättä käsitellä sisäisiä ristiriitojaan. Hän tarvitsee siihen aikuisen apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna kun arvaan, poika tottelee paremmin isäänsä? Naisilla sitä auktoriteettia ei kertakaikkiaan ole, se on nähty monet kerrat. Poika vaan kerää kierroksia, kun ap räpättää ja jäkättää milloin mistäkin asiasta. Ajattelee jo valmiiksi, ettei äitiä tarvitse ottaa tosissaan ennen kuin ap suunsa edes aukaisee. Kokeiles ap ajatella seuraavassa kurinpitotilanteessa olevasi MIES isolla m:llä. Katso mitä siitä seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytöshäiriöstä täällä
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/kehittämistoiminta/mielenterveysos…Lapsi voi jostakin syystä huonosti ja oireilee. Oletteko kysyneet lapselta miksi hän käyttäytyy näin, onko hänellä paha mieli jostakin, onko koulussa tai kavereiden kanssa sattunut jotain? Millainen suhde pojalla on isän kanssa?
Tiedän että käytös voi olla todella raivostuttavaa (meillä 5v jolla on ollut vastaavia ongelmia) ja ajaa vanhemman lähes hulluksi mutta ainoa lääke joka meillä on toiminut on myönteisen yhteyden palauttaminen, itsetunnon vahvistaminen että kertoo lapselle että rakastaa tätä vaikka tuleekin yhteenottoja äiti silti rakastaa aina. Ja päivittäin rauhallista aikaa ja yhteistä tekemistä vanhemman kanssa, ihan ruoan laittoa tai juttelua tai legoja vaikka puolikin tuntia.
Huonon käytöksen kuittaan sanomalla että äiti ei tykkää tällaisesta käytöksestä, tai kysyn että miksi sä teet näin, kerrotko mulle.
Moitittiin ja rangaistiin mekin aikamme kun ulkopuolinen paine ohjasi sellaiseen suuntaan ja luultiin että se toimii. Mutta aika pian todettiin että se vain pahensi tilannetta. Moitteista tulee helposti itseään toteuttava ennuste, lapsi alkaa mieltää itsensä häiriköksi, itsetunto murenee ja ongelmat vaan kasvavat.
Nimenomaan tuo; jos en kiellä ja anna huonosta käytöksestä rangaistuksia, naapurit, tutut, av-palstalaiset, opettajat ja kavereiden vanhemmat syyttävät vanhempia, jotka eivät pidä kuria lapselle.
Ap.
No älä nyt ole pöljä. Sinun tehtäväsi vanhempana on huolehtia lapsesi hyvinvoinnista eikä miellyttää muita. Ala käyttäytyä kuin aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te jotkut kommentoijat osaatte olla niin ilkeitä, ja raukkamaisesti iskette heti vyön alle kommenteissanne. Ap selvästi itsekin tietää jonkun olevan vialla ja pyytää apua.
Älä ap missään nimessä ajattele että lapsesi osaa miettiä käytöstään ja katua sitä jos sinä häivyt hotelliin pariksi viikoksi mitään sanomatta. Tuo on ehdottomasti hylkäämistä. Kuulostaa siltä, että olet todella väsynyt, kun edes mietit tuollaista. Nyt on hyvä aika hankkia ulkopuolista näkökulmaa ja apua teille.
Tulipa taas mieleen tuttuni jolla on "niin vaikeaa" lapsen kanssa. Lapsi on jo teini mutta mitä ilmeisemmin on koko tämän ajan ollut hankalaa.
Ja miksi?
Äiti saa raivareita olemattomista asioista.
Idioottikin tajuaa että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
Ei ihme että on vaikeaa kun äiti alkaa huutamaan ja melskaamaan.
Voin todistaa asian päinvastaisena koska meillä on aina rauhallista ja on aina ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä uskon lempeään kasvatukseen. Haluan, että kodissa on mukava ilmapiiri. Meillä ei ole juurikaan kieltoja eikä rangaistuksia. Eikä lapset hypi silmille, käyttäytyvät hyvin ja kotona on kiva tunnelma. Ei olla koskaan käytetty jäähyä, nukutaan samassa huoneessakin vielä, omissa sängyissä. Vanhin lapsi on 10 v. Tai sitten meillä on vain luonnostaan kiltit lapset, kun ei tarvi kuria pitää ja silti käyttäydytään hyvin. Itse uskon kyllä tuohon esimerkin voimaan. Kun vanhemmat on läsnä eikä ole mitään natsikuria, kaikilla on mukavaa.
Emme muuten koskaan myös huuda.
Teillä varmaan seksielämä kukoistaa
9vuotiaalla on yksi murrosaika elämässä. Yleensä silloin vahvasti reagoivat, ovat helpompia sitten oikeassa murrosiässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä mietin mahdollista erityisyyttä. Onko lapsi kova sähläämään ja tekeekö ihan ajattelemattomuuttaan hölmöjä juttuja? Kuormittuuko lapsi koulussa eli onko koulupäivien jälkeen ärtyneempi kuin muuten? Jos jotain erityistä on, sellainen tulee yleensä koulussa esiin eli koululta tulee palautetta ongelmakäytöksestä. Jotkut nepsy-lapset pystyvät kyllä pinnistelemään koulussa, mutta kiukuttelevat sitten illat. Ap:n lapsi voi toki olla ihan tavallinen, mutta vilkkaanpuoleinen lapsi, jolla on vaikea kehitysvaihe menossa ja kotona homma on päässyt menemään negatiiviseksi.
Itse olen työskennellyt haastavasti käyttäytyvien lasten parissa ja kyllä se on niin, että joitakin asioita täytyy katsoa läpi sormienkin ilman että niistä seuraa mitään rangaistusta. Jos lapsella on vaikeuksia ohjata omaa toimintaansa, on impulsiivinen jne. niin ei se asia rankaisemalla parane.
En tarkoita etteikö seuraamuksia saisi tulla ja etteikö asioista saisi sanoa, kyllä sekin on tärkeää, mutta seuraamus täytyy olla kohtuullinen siihen asiaan nähden. Esim. tunteita saa näyttää, mutta sohvaa ei potkita ja lasta ohjataan sanoittamaan tunteitaan sen itkupotkuraivarin sijaan, silti, itse en ainakaan raivareista aseta mitään seuraamusta, mutta asiasta keskustellaan ja mietitään, että mitä voisi tehdä toisin seuraavalla kerralla, siis jos lapsi on ylipäätänsä riittävän iso ymmärtääkseen. Tilanteiden jälkeen läheisyys ja kosketus on myös erittäin tärkeää, koska se osoittaa lapselle hyväksyntää ja sitä, että tätä arvostetaan ja rakastetaan vaikka toimisikin joskus tyhmästi.
Sitten kaiken sen lisäksi on tärkeää kehua, pitää vain oppia näkemään aluksi ne kenties hyvinkin pienet asiat/hetket joista voi lasta kehua, sen ei aina tarvitse olla edes mitään ihmeellistä, vaikkapa pelkkä "sinun hymyäsi on ihana katsella" tai "on mukavaa puuhata sinun kanssa yhdessä" "kiva että sinulla on kavereita tms. vastaavaa. Me kaikki pidämme kehuista ja niillä on uskomattoman voimaannuttava vaikutus.
Kiellot voi myös toimittaa perille positiivisemmin "mukavaa, että teillä on hauskaa, mutta muistatko että olemme puhuneet, että sisällä ei saa juosta? Mitä jos menisitte ulos juoksemaan?", eli tuodaan esiin, että kaverit on positiivinen juttu, sisällä ei juosta, mutta ohjataan paikkaan missä juokseminen on sallittua.
Lisäksi mietin, että onko ap ylihuolehtivainen? Kyllä tuolla kulkee pienempiäkin lapsia yksin pyörillään, on aikuisten tehtävä olla varuillaan aina kun on lapsia liikenteessä, koska kaikki lapset voivat olla arvaamattomia ja tehdä jotain yllättävää.
Perheneuvola oli oikein hyvä neuvo, varsinkin jos taustalla voi olla jotain henkisiä ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että käytösongelmat on väsyttäviä, mutta etkai tosissasi harkitse lapsen hylkäämistä!? Sillähän ne ongelmat ratkeavat kun perusturva murenee. Yleensä lapsen raivoamiseen auttaa se, että selittää MIKSI jokin asia ei nyt sovi ja että YMMÄRRÄT häntä, että se on hänestä ikävää. Sen jälkeen on hyvä tarjota kompromissia, niin kuin scootterin kanssa teitkin. Pitäisikö yksin liikkumista harjoitella, että poika pääsee puistoihin ja urheilemaan jne. tuulettumaan ja purkamaan energiaa. Ärsyyntyneisyys ja vihaisuus voivat johtua oppimisvaikeuksista, monesti ensimmäiset luokat sujuvat normaalisti koska koulu on rennompaa, velvollisuuksia ja vastuita on vähemmän, mitä enemmän niitä tulee ja mitä vaativammaksi opiskelu muuttuu, sitä herkemmin pienetkin vaikeudet saattavat aiheuttaa ongelmia. Pudottuaan kärryiltä lapsi ei ilman apua pääse vaaditulle tasolle eikä ymmärrys vielä riitä syyn oivaltamiseen itsenäisesti. Lempeys, turva ja ei liian rajoittava kuri, tutkikaa nuo oppimisjutut ja opetelkaa sitä itsenäisyyttä, 9v. pitäisi pystyä itse käymään kavereilla ja lähialueilla.
Koulussa poika on fiksu, kokeista saa lähes täysiä pisteitä ja luokan parhaita arvosanoja, kaikissa aineissa. Ja tämä on aivan totta.
Ap
Eiköhän ne vanhemmat yleensä ole "haastavia".
Poika kaipaa
1) huomiota
2) rakkautta (=sen osoittamista)
3) kannustusta
Voimia <3
Vierailija kirjoitti:
Yleensä vihamieliselle käytökselle löytyy syy. Onko pojan luokka koulussa levoton? Onko turvaton ilmapiiri? Onko kiusaamista?
Kuunteletko ap lastasi?
Mulla on kaksi teiniä ja olen oppinut tähän mennessä, että raivoisa käytös kielii stressistä. On ollut jotain ongelmaa kaveripiirissä, joku vaikea tilanne tms.
Oletko kysellyt millaista koulussa on?
Pysähdy nyt kuuntelemaan lastasi, osoita hyväksyväsi hänet. Lähde hänen kanssaan vaikka metsään kävelemään. Hän saattaa alkaa puhua asioistaan sinulle. 9-vuotias ei osaa välttämättä käsitellä sisäisiä ristiriitojaan. Hän tarvitsee siihen aikuisen apua.
Luokka on levoton. Muutama tunnilla häiritsevä oppilas ja yksi, jota ei saada millään kuriin, on käynyt opettajaankin käsiksi ko. tapaus. Lomilla oman lapsen käytös on hyvää, kouluaikoina muuttuu. Ehkä koulu stressaa. Koulussa poika on hyvä, saa luokkansa parhaita arvosanoja kokeista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos on aiemmin pystynyt keskittymään, mutta on muuttunut lyhytjännitteiseksi, kannattaisi viedä tutkittavaksi. 9-vuotiaalta kuulostaa oudolta tuo lattialle kikukuttelemaan heittäytyminen.
Kyllä meidän 9-vuotias tyttö tekee noin silloin tällöin. Kun on väsynyt ja ehkä halin ja kannustuksen tarpeessa. Joskus on todella väsynyt, kun on pieni nuha päällä. Ja astmalääke ja nuha väsyttää ja tyttö alkaa ylidramatisoimaan kotona heittäytymällä lattialle. Näistä selvitään kyllä puhumalla ja tilanne laukeaa parissa minuutissa. Ymmärtäkää niitä lapsianne, ei heti pidä kiikuttaa tutkimuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä vihamieliselle käytökselle löytyy syy. Onko pojan luokka koulussa levoton? Onko turvaton ilmapiiri? Onko kiusaamista?
Kuunteletko ap lastasi?
Mulla on kaksi teiniä ja olen oppinut tähän mennessä, että raivoisa käytös kielii stressistä. On ollut jotain ongelmaa kaveripiirissä, joku vaikea tilanne tms.
Oletko kysellyt millaista koulussa on?
Pysähdy nyt kuuntelemaan lastasi, osoita hyväksyväsi hänet. Lähde hänen kanssaan vaikka metsään kävelemään. Hän saattaa alkaa puhua asioistaan sinulle. 9-vuotias ei osaa välttämättä käsitellä sisäisiä ristiriitojaan. Hän tarvitsee siihen aikuisen apua.
Luokka on levoton. Muutama tunnilla häiritsevä oppilas ja yksi, jota ei saada millään kuriin, on käynyt opettajaankin käsiksi ko. tapaus. Lomilla oman lapsen käytös on hyvää, kouluaikoina muuttuu. Ehkä koulu stressaa. Koulussa poika on hyvä, saa luokkansa parhaita arvosanoja kokeista.
Ap
Toivottavasti ette kiinnitä liikaa huomiota hyviin arvosanoihin. Se voi olla lapselle taakka. Ei pidä siis kehua pelkästään menestyksestä, vaan ihan arkisesta yrittämisestä ja epäonnistumisestakin. Yrittäminen on kehun arvoinen, on lopputulos mikä on.
Ymmärrän, että käytösongelmat on väsyttäviä, mutta etkai tosissasi harkitse lapsen hylkäämistä!? Sillähän ne ongelmat ratkeavat kun perusturva murenee. Yleensä lapsen raivoamiseen auttaa se, että selittää MIKSI jokin asia ei nyt sovi ja että YMMÄRRÄT häntä, että se on hänestä ikävää. Sen jälkeen on hyvä tarjota kompromissia, niin kuin scootterin kanssa teitkin. Pitäisikö yksin liikkumista harjoitella, että poika pääsee puistoihin ja urheilemaan jne. tuulettumaan ja purkamaan energiaa. Ärsyyntyneisyys ja vihaisuus voivat johtua oppimisvaikeuksista, monesti ensimmäiset luokat sujuvat normaalisti koska koulu on rennompaa, velvollisuuksia ja vastuita on vähemmän, mitä enemmän niitä tulee ja mitä vaativammaksi opiskelu muuttuu, sitä herkemmin pienetkin vaikeudet saattavat aiheuttaa ongelmia. Pudottuaan kärryiltä lapsi ei ilman apua pääse vaaditulle tasolle eikä ymmärrys vielä riitä syyn oivaltamiseen itsenäisesti. Lempeys, turva ja ei liian rajoittava kuri, tutkikaa nuo oppimisjutut ja opetelkaa sitä itsenäisyyttä, 9v. pitäisi pystyä itse käymään kavereilla ja lähialueilla.