Lue keskustelun säännöt.
Te, jotka ette auta ikääntyviä vanhempianne, vaikka he eivät ole kohdelleet teitä kaltoin lapsuudessanne – millä oikeutatte välinpitämättömyytenne?
19.09.2017 |
Minulle on itsestäänselvää hoitaa vanhempani, koska he ovat aikanaan hoitaneet minua. Miksi sinä et ajattele samoin?
Kommentit (52)
Ei vaan kiinnosta. Heillä on rahaa, käyttäköön sitä hoivapalveluihin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä raja tuli vastaan omassa jaksamisessa. Piti prorisoida oman elämän, työn, omien pienten lasten ja 2 eri osoitteessa asuvien dementikkojen (toisella iso okt) kesken aikaa sitä eniten tarvitseville.
No ihan kärkeen, kaikki ei ajattele kuin sinä. Mistään asiasta. Mutta itse olen hoitanut vanhempani hautaan.
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan tiedä. Se tuntuu vaivalloiselta ja epämiellyttävältä, enkä kai pidä asiaa tarpeeksi tärkeänä. En ole hoivaajatyyppiä, ja vanhempani ovat välillä todella rasittavia. Välitän toki heistä, mutta en ole valmis uhrauksiin omassa elämässäni heidän takiaan.
Minkä ikäinen olet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan tiedä. Se tuntuu vaivalloiselta ja epämiellyttävältä, enkä kai pidä asiaa tarpeeksi tärkeänä. En ole hoivaajatyyppiä, ja vanhempani ovat välillä todella rasittavia. Välitän toki heistä, mutta en ole valmis uhrauksiin omassa elämässäni heidän takiaan.
Minkä ikäinen olet?
35.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu pahalta, tunnen itseni paskaksi tässä asiassa. Välimatka on 200km, minulla on pieni lapsi ja raskas työ. Ahdistaa.
Millä tavalla tarkoitat hoitaa? Monella on kuitenkin se oma työ, minkä lisäksi saattetaan asua kaukana vanhemmista. Mielestäni kenenkään ei kuitenkaan tule jättäytyä työttömäksi, uhrata oma ura ja muutta perähikiälle hoivaamaan omia vanhempia. Ja miten sitten jos puolisoiden vanhemmat asuu eri puolilla Suomea. Molempia ei voi yhtäaikaa hoivata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pyytänyt saada syntyä tähän maailmaan tai tulla hoivatuksi. Ihan omaksi ilokseen, omasta valinnastaan ja halustaan vanhempani sen tekivät. Jos jälkikasvua päättää hankkia, tottakai siitä on pidettävä huolta. En siis koe olevani "velkaa" tai velvoitettu pitämään huolta vanhemmistani aivan kuten en koe että olisi oman lapsenikaan velvoitus huolehtia minusta.
En ole kenellekään mitään velkaa, enkä ole pyytänyt heitä minua tänne synnyttämään. Elän omaa elämääni itseäni varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu pahalta, tunnen itseni paskaksi tässä asiassa. Välimatka on 200km, minulla on pieni lapsi ja raskas työ. Ahdistaa.
Oletko sattumalta nainen?
He asuvat 400 km päässä eivätkä ole halukkaita muuttamaan lähemmäksi. Minulla on työ ja perhe täällä. Eivätkä he kyllä toistaiseksi apua tarvitsekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyin omalta äidiltäni, josko haluaisi minun tulevan hoitamaan häntä. Ei vastausta. Sillä lempilapsi asuu ihan kivenheiton päässä. Eli eivät nämä asiat ole niin kovin yksiulotteisia, kuin moni syyllistäjä haluaisi otaksua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu pahalta, tunnen itseni paskaksi tässä asiassa. Välimatka on 200km, minulla on pieni lapsi ja raskas työ. Ahdistaa.
Oletko sattumalta nainen?
Ei tällaisia saa kysellä, koska se on eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan tiedä. Se tuntuu vaivalloiselta ja epämiellyttävältä, enkä kai pidä asiaa tarpeeksi tärkeänä. En ole hoivaajatyyppiä, ja vanhempani ovat välillä todella rasittavia. Välitän toki heistä, mutta en ole valmis uhrauksiin omassa elämässäni heidän takiaan.
Miinustajat, voisitteko perustella kantanne? Pelkkä klikkaus ei edistä keskustelua.
Minä jouduin käytännössä hoitamaan vanhempaani, vaikka en todellakaan haluaisi. Omanikin elämäntilanteeni on vaikea, josta jouduin asumaan yhä vanhempani kanssa lapsuudenkodissani. En siis ole koskaan muuttanut kotoa. vaikka olen jo yli 30, koska olen mm. köyhä, työtön ja kärsin monista työttömyyden aiheuttamista asioista ja minulla itsellänikin epäillään sairautta, aspergeria, jossa nimenomaan pitäisi välttää mm. tälläistä suurta stressiä ja ahdistusta jne., koska tämä sairauskin itsessään aiheuttaa niitä. Joudun mm. tekemään kaikki kotityöt ja hoitamaan paljon vanhempani asioita. Vanhempani käyttää minun vaikeaa elämäntilannettani törkeästi hyväkseen nähden minut vain jonakin ilmaisena kodinhoitajana ja ikuisena lapsena. Mitään omaa elämää minulla ei saa olla. Toisaalta eipä kaikilta kotitöiden ja asioiden hoitamiselta juuri muuhun jääkään aikaa. Välimme ovat kaiken lisäksi huonot ja suhteemme ollut vaikea niin kauan kuin muistan, sillä minä olin ei-toivottu ja minua on aina syytetty kaikesta, asioista, joihin en ole voinut mitenkään vaikuttaa ja minä olen aina ollut se, joka on ensimmäisenä uhrattu ja minulle on aina huudettu ja suututtu, vaikka en edes ole tehnyt suuria tyhmyyksiä. Elämä on aina kulkenut tämän vanhemman ehdoilla. Jaksamiseni on loppunut jo kauan sitten ja elämä on pelkkää selviytymistä. Mitä vähemmän ajattelen sen parempi.
500 km:n etäisyys teki vaikeaksi auttaa.
Ei elä samalla mantereella vaikka apua tarvitsisi.
Olen tehnyt sen, mitä olen voinut. Mulla on kuitenkin oma perhe ja oma työ satojen kilometrien päässä vanhemmistani. Paremmassa kunnossa ollessaan he halusivat pysyä kotipaikkakunnallaan, ja minä taas en voinut siirtyä sinne - siellä ei ole töitä minulle eikä puolisolleni.
Nykyään he tarvitsevat hoivaa ja turvallisen ympäristön 24/7. Sitäkään en työssäkäyvänä pysty tarjoamaan, kun olen vähintään 9 tuntia päivästä työssä / työmatkalla.
En oikeastaan tiedä. Se tuntuu vaivalloiselta ja epämiellyttävältä, enkä kai pidä asiaa tarpeeksi tärkeänä. En ole hoivaajatyyppiä, ja vanhempani ovat välillä todella rasittavia. Välitän toki heistä, mutta en ole valmis uhrauksiin omassa elämässäni heidän takiaan.