Te, jotka ette auta ikääntyviä vanhempianne, vaikka he eivät ole kohdelleet teitä kaltoin lapsuudessanne – millä oikeutatte välinpitämättömyytenne?

En halua kuunnella isän uuden kumppanin määräilyä siitä millainen suhteeni isään pitäisi olla ja mitä mieltä hän on minusta ihmisenä ym. vittuilua.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on itsestäänselvää hoitaa vanhempani, koska he ovat aikanaan hoitaneet minua. Miksi sinä et ajattele samoin?

Maksan veroja. Yhteiskunnan AINUT tehtävä on kerätä veroja ja hoitaa sosiaalipalvelut sekä järjestys.

EN ole vastuussa muista.

Vierailija kirjoitti:

 Minä jouduin käytännössä hoitamaan vanhempaani, vaikka en todellakaan haluaisi. Omanikin elämäntilanteeni on vaikea, josta jouduin asumaan yhä vanhempani kanssa lapsuudenkodissani. En siis ole koskaan muuttanut kotoa. vaikka olen jo yli 30, koska olen mm. köyhä, työtön ja kärsin monista työttömyyden aiheuttamista asioista ja minulla itsellänikin epäillään sairautta, aspergeria, jossa nimenomaan pitäisi välttää mm. tälläistä suurta stressiä ja ahdistusta jne., koska tämä sairauskin itsessään aiheuttaa niitä. Joudun mm. tekemään kaikki kotityöt ja hoitamaan paljon vanhempani asioita. Vanhempani käyttää minun vaikeaa elämäntilannettani törkeästi hyväkseen nähden minut vain jonakin ilmaisena kodinhoitajana ja ikuisena lapsena. Mitään omaa elämää minulla ei saa olla. Toisaalta eipä kaikilta kotitöiden ja asioiden hoitamiselta juuri muuhun jääkään aikaa. Välimme ovat kaiken lisäksi huonot ja suhteemme ollut vaikea niin kauan kuin muistan, sillä minä olin ei-toivottu ja minua on aina syytetty kaikesta, asioista, joihin en ole voinut mitenkään vaikuttaa ja minä olen aina ollut se, joka on ensimmäisenä uhrattu ja minulle on aina huudettu ja suututtu, vaikka en edes ole tehnyt suuria tyhmyyksiä. Elämä on aina kulkenut tämän vanhemman ehdoilla. Jaksamiseni on loppunut jo kauan sitten ja elämä on pelkkää selviytymistä. Mitä vähemmän ajattelen sen parempi.

Lähde hyvä ihminen tuosta tilanteesta elämään omaa elämääsi. Vaikka olisit köyhä, työtön ja asperger, pärjäät kyllä vaatimattomasti eläen.

1) Eivät ole pyytäneet apua.

2) Asuvat toisella puolella Suomea, en pysty hoitamaan esim. kauppa-asioitaan mitenkään.

3) Ovat saaneet tehdä ikänsä melko hyväpalkkaista työtä ja eläkkeensä on isompi kuin minun silppuduunarin keskimääräinen palkka. Eli ei ole järkeä että auttaisin heitä taloudellisesti. Pystyvät eläkkeillään ostamaan palveluja, jos haluavat.

Minulle välittämistä on se että vanhemmat (aikuiset ihmiset) eivät ole riippuvaisia minusta vaan tulivat toimeen omillaan ja/tai saavat tarvitsemansa avun ja palvelut myös silloin kun en edes voisi olla heitä auttamassa.

Vierailija kirjoitti:

En halua kuunnella isän uuden kumppanin määräilyä siitä millainen suhteeni isään pitäisi olla ja mitä mieltä hän on minusta ihmisenä ym. vittuilua.

Ja tämä on minulle itseasiassa menetys ja surun aihe. Isäni vain ei voinut sen vertaa tukea minua tilanteessa, että olisi alkanut tavata minua ilman vaimoa tai sanonut tälle, että suu kiinni, kun sekaantuminen alkoi.

Olisi suostunut siihen, että minä tappelen vaimon kanssa, mikä ei johda mihinkään, koska raivostuin aina totaalisesti siitä, että hän kehtasikin puuttua asioihimme, varsinkin kun minä tunnen isäni paljon läheisemmin kuin hän, niin että hän ei edes osannut antaa minkäänlaisia järkeviä kommentteja mihinkään.

Sitäpaitsi, minä haluan kuulla isältä itseltään hänen mielipiteensä minusta, en keneltäkään kolmannelta osapuolelta.

On todella ikävää menettää isänsä jo ennen kuin tämä on kuollut, mutta itse on osaansa vaikuttanut.

Isäni ja hänen vaimonsa suhde on pinnallinen, minun suhteeni lapsuudesta isääni on paljon läheisempi ja aidompi.

26

Mistä tuo vertaus lapsena saatuun hoitoon kumpuaa? Ennenhän vanhukset kuolivat jo 60 v. Eikä tätä hoitovelvoitetta ollut. Nyt elelevät kymmeniä vuosia avun tarpeessa, eihän sitä voi verrata vauvan hoitoon. Tämä on eka sukupolvi vanhuksia, jotka ruinaavat hoitajaksi lapsiaan. Ei aiemmat näin tehneet. Sodan jälkeiset naislesket sinnittelivät.

Ap, aika harvalla on mahdollisuus ja rahaa jättäytyä pois työelämästä 24/7-omaishoitajaksi dementoituneelle/dementoituneille vanhemmille.

Eikä ole ammattitaitoakaan, meinaan ei se iäkkäiden vanhempien vaipatus ja kokoaikainen vahtiminen ole mikään pikku sivuhommeli, jotka tehdään otona.

Se on erittäin vaativaa ja raskasta työtä. Josta ei makseta palkkaa, omaishoidon tuki kun on alle 400 euroa kuussa, jos sitä edes välttämättä saa.

Minulla on vaativa asiantuntijatyö, josta saan palkkaa 4,5 tonnia brutto, 2,8 tonnia netto. Millä korvaisin puuttuvat 2,5 tonnia?

Ja minulla on kaksi teini-ikäistä lasta, joita en voi jättää yksin pk-seudulle, kun äiti muuttaa omaishoitajaksi Pohjanmaalle. Lapset eivät halua muuttaa sinne, ja eivät oikein voisikaan: toinen on erikoislukiossa, joita ei ole Pohjanmaalla, toinen on erityislapsi, jonka kuvioiden säätämiseen on mennyt vuosia.

Mieskään ei voi noin vain irtisanoutua työstään, meidän alan töitä kun ei ole vapaana Pohjanmaalla.

Vanhemmat taas eivät halua muuttaa kotikulmiltaan stadiin. Eikä se edes välttämättä onnistuisi, koska heidän asuntonsa hinnalla (90 tonnia) ei saa minkäänlaista kopperoa stadista.

Joten. Käytännön vaikeuksialla minä oikeutan "itsekkyyteni".

Toivottavasti saat ap oikein hyvän mielen ilkeilemällä netissä. Parempi että ilkeilet täällä kuin sovellat sadismiasi iäkkäisiin vanhempiisi. Mutta ei tämä aloitus kyllä millään tasolla anna sinusta hyvää kuvaa. Empatiaa ei ainakaan löyty sinulta pätkääkään.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tuo vertaus lapsena saatuun hoitoon kumpuaa? Ennenhän vanhukset kuolivat jo 60 v. Eikä tätä hoitovelvoitetta ollut. Nyt elelevät kymmeniä vuosia avun tarpeessa, eihän sitä voi verrata vauvan hoitoon. Tämä on eka sukupolvi vanhuksia, jotka ruinaavat hoitajaksi lapsiaan. Ei aiemmat näin tehneet. Sodan jälkeiset naislesket sinnittelivät.

No jos tämä on kriteeri, niin aikoinaanhan oma perhe perustettiin ja lapsia alettiin saada 20-vuotiaana ja iäkkäät vanhemmat asuivat nurkissa ja hoidettiin. Mutta se oli silloin se.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on itsestäänselvää hoitaa vanhempani, koska he ovat aikanaan hoitaneet minua. Miksi sinä et ajattele samoin?

Kuolleet. Olin 30v. kun äitini kuoli ja isä kuoli minun ollessa 28v.

Voin auttaa, siihen asti kun osaavat itse syödä ja käydä vessassa. Omien vanhempien pyllyjen pyyhintä ja pesemien ei kiinnosta.

Oletteko muuten auttaneet muistisairasta?

Voi olla aika rankkaa kun oma äiti/isä ei tunne ja haukkuu varkaaksi tai vaikka horoksi ja vetää turpaan. Ei kiitos. Vanhainkoti kutsuu vanhempia siinä vaiheessa ja toivon että lapset heivaa mut vanhainkotiin jos alan sekoilla.

Äitini kohteli minua kaltoin ollessani jo aikuinen.

Se oikeuttaa, että pilasivat nuoruuden ja aikuisuuden. Ja keski-iässä kun olen Ok, niin en ala pilaamaan elämääni auttamalla heitä. Pysyn kaukana.

He voivat ostaa palveluja - jos niitä tarvitsevat.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on itsestäänselvää hoitaa vanhempani, koska he ovat aikanaan hoitaneet minua. Miksi sinä et ajattele samoin?

No mitä jos ei olisi hoitanut, vaan olisi pahoinpidellyt ja raiskannut?

Vierailija kirjoitti:

Minulle on itsestäänselvää hoitaa vanhempani, koska he ovat aikanaan hoitaneet minua. Miksi sinä et ajattele samoin?

No hyvä. Mikä ongelma sulla sitten on. Sinä teet noin ja joku muu toisin. Saat varmaan hyvän mielen kun autat. Kissa kiitoksella elää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on itsestäänselvää hoitaa vanhempani, koska he ovat aikanaan hoitaneet minua. Miksi sinä et ajattele samoin?

No mitä jos ei olisi hoitanut, vaan olisi pahoinpidellyt ja raiskannut?

Ap hoitaisi vaikka olisi raiskattu ja hakattu. Hän on niitä, joille se "äiti on maailman paras".

Vierailija kirjoitti:

 Minä jouduin käytännössä hoitamaan vanhempaani, vaikka en todellakaan haluaisi. Omanikin elämäntilanteeni on vaikea, josta jouduin asumaan yhä vanhempani kanssa lapsuudenkodissani. En siis ole koskaan muuttanut kotoa. vaikka olen jo yli 30, koska olen mm. köyhä, työtön ja kärsin monista työttömyyden aiheuttamista asioista ja minulla itsellänikin epäillään sairautta, aspergeria, jossa nimenomaan pitäisi välttää mm. tälläistä suurta stressiä ja ahdistusta jne., koska tämä sairauskin itsessään aiheuttaa niitä. Joudun mm. tekemään kaikki kotityöt ja hoitamaan paljon vanhempani asioita. Vanhempani käyttää minun vaikeaa elämäntilannettani törkeästi hyväkseen nähden minut vain jonakin ilmaisena kodinhoitajana ja ikuisena lapsena. Mitään omaa elämää minulla ei saa olla. Toisaalta eipä kaikilta kotitöiden ja asioiden hoitamiselta juuri muuhun jääkään aikaa. Välimme ovat kaiken lisäksi huonot ja suhteemme ollut vaikea niin kauan kuin muistan, sillä minä olin ei-toivottu ja minua on aina syytetty kaikesta, asioista, joihin en ole voinut mitenkään vaikuttaa ja minä olen aina ollut se, joka on ensimmäisenä uhrattu ja minulle on aina huudettu ja suututtu, vaikka en edes ole tehnyt suuria tyhmyyksiä. Elämä on aina kulkenut tämän vanhemman ehdoilla. Jaksamiseni on loppunut jo kauan sitten ja elämä on pelkkää selviytymistä. Mitä vähemmän ajattelen sen parempi.

Kait sulla on omakin tahto. Ei kukaan tuolloin halua elää. Sua käytetään hyväksi.

Täytän pian 24 ja vanhemmat alkavat olemaan nyt siinä kunnossa että eivät kaksinaan enään pärjää. Eivät kuitenkaan niin huonossa kunnossa ole että olisivat kuolemassakaan ihan vielä. Missä helvetin välissä rakennan sen oman elämän jos joudun nyt vanhempia passaamaan? Lapsuus mulla oli noin 16. vuotiaaksi hyvää mutta sen jälkeen jouduin muuttamaan omilleni eikä sen jälkeen vanhemmista ole kauheasti ole ollut apua. Aloitin työnteon koulun ohella 17. vuotiaana. Nyt sitten pitäisi jakaa aika jotenkin moneen osaan:

Tyttökaveri/harrastukset/opiskelu(amk)/vanhemmat ja tuohon vielä oma aika... Sori mutta vanhemmat tippuu ekana listalta... 

Muistan ne sanat kun äitini sanoi "ettei halunnut meitä".

Miksi siis menisin sinne pilaamaan hänen elämäänsä. Olen vain muistutus siitä mitä hän ei halunnut.