Lue keskustelun säännöt.
Onko tämä normaalia? En jaksaisi arjessa mitään ns. ylimääräistä
24.08.2017 |
Tuntuu että vuosi vuodelta huonommin jaksaisin tehdä töiden jälkeen/lisäksi mitään ylimääräistä. Lapsilla on allergioita ja sairauksia, mistä johtuen vuosien mittaan on ollut järkyttävä määrä lääkäreitä, tapaamisia, terapioita ja muita käyntejä. Sitten on koulun ja harrastusten vanhempainillat, lauantaikoulut, pihatalkoot, yhtiökokoukset, taloyhtiön pihajuhlat, joulu- ja kevätjuhlat jne. Nyt pitäisi leipoa koulun leirikoulukassan kartuttamiseksi. Kohta on futisturnaus. Lasten syyskamppeiden hankinta, joulu alkaa painaa päälle... Olen niin väsynyt, että haaveilen voivani vain maata sohvalla vaikkapa kolme viikkoa ensi alkuun. Monet luettelemani jututhan ovat mukavia, kuten koulun juhlat. Silti aina sunnuntaisin ahdistaa katsoa kalenteria kun monelle illalle on jotain extraa. Ja sitten tunnen syyllisyyttä kun en jaksaisi. Kyse on enemmän henkisestä väsymyksestä, koska jaksan kuitenkin urheilla. Se onkin henkireikäni, muuten romahtaisin kokonaan.
Olen hyvin introvertti, mikä tekee sosiaalisuutta vaativista jutuista entistäkin raskaampia.
En tiedä miten selviän siihen asti että lapset ovat isoja. :(
Kommentit (58)
Vaihtoehtona on joko priorisoit ja poistat asioita tai teet kaiken sisulla. Meidän harrastuksessa on jokunen lapsi lopettanut, juuri lasten vanhempien kiireiden takia. Eli kaikkea ei voi saada, vaikka haluisikin. Itse joudun töiden takia jättämään vanhempainiltoja väliin, mutta en katso menettäneeni mitään. Tiedon asioista saan joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä täältä, introvertti olen itsekin ja tunnistan myös tuon kaiken ylimääräisen sälän uuvuttavuuden. Joudutko tekemään tuon kaiken yksin vai onko perheessä toinen vanhempi joka jakaa vastuuta yhteisistä asioista?
Oman mielenterveyteni vuoksi olen itse ihan suosiolla skipannut leipomisia sun muita. Karsi sinäkin? Meillä helpottaa myös kovasti kun meitä on kaksi; toinen vanhempi voi ottaa enemmän vastuuta silloin jos toinen on liian uupunut.
Juuri aamulla ajattelin samaa. Nytkin pitäisi auto huollattaa ja katsastaa. Itselle pitäisi varata aika silmälääkärille (ja sen jälkeen pitäisi ehtiä hakemaan uusia silmälaseja), gynelle ja työterveyshuollossa pitäisi muutenkin käydä, sokerit pitäisi mittauttaa. Nämä omat asiat on ihan jäänyt kun aina on ollut muutakin.
Mutta kun ei "ehdi" eikä jaksa kaikkea.
Paljosta olen jo oppinut luovuttamaan. Olen oppinut sanomaan ei.
En leivo myyjäisiin, osallistun muulla tavoin, mikä sopii aikatauluihini paremmin. En osallistu pihajuhliin tms., ellen oikeasti halua ja minulla ole oikeasti aikaa. Sama vanhempainillat, ovat usein kuitenkin aika itsestään selvää asiaa. En ota paineita säilömisestä tms., säilön marjoja yms. jos on sellainen fiilis että ehdin mukavasti.
Joulun teemme aika matalalla profiililla, ja silti (vai siksi?) meillä on mukava, rauhallinen, oman perheen joulu.
Olen lapseton, mutta minulla on vaativa työ ja pitkät työmatkat, ja lisäksi ollut elämän varrella lukuisia ikäviä elämäntapahtumia ja menetyksiä. Koen ihan samoin kuin ap, en jaksa arjessa mitään ylimääräistä, ja suunnilleen kaikki tuntuu ylimääräiseltä. Masentunut en koe olevani, olen vain lopen uupunut. Käyn kuitenkin joka päivä lenkillä, koska se pitää yllä edes jonkinlaista jaksamista.
Mutta minä olen ratkaissut asian niin, että luovun kaikesta mikä ei ole pakollista. Luovuin autosta, koska ei ollut energiaa hoitaa sen katsastuksia, huoltoja, renkaanvaihtoja, pesemisiä ym, ja kuljen nyt vain julkisilla. En osallistu työpaikan pikkujouluihin ja muihin kissanristiäisiin, koska en jaksa, enkä tunne siitä edes huonoa omaatuntoa. En todellakaan osallistu taloyhtiön talkoisiin tai pihajuhliin, koska ne kuormittaa enemmän kuin ilahduttaa. Siedän sen, että naapurit ehkä ihmettelee, ei enää haittaa koska en voi uuvuttaa itseäni enempää vielä miellyttämällä jotain tuntemattomia. Ostan vain vaatteita, joita ei tarvitse silittää. Muutin kampaukseni sellaiseksi, että ei tarvitse enää käydä kampaajalla joka kuukausi. Ostan kerralla kahdet samanlaiset kengät tai housut, niin ei tarvitse käydä vaatekaupassa niin usein kuin ennen. Minulla käy siivooja ja ikkunoita en vain pese kuin kerran vuodessa, olen päättänyt että ei haittaa jos ne on vähän likaiset. Ostan netistä suuren osan asioista, ja hoidan nettiostokset työmatkalla bussissa tabletilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos minulla olisi lapsia, niin en leipoisi myyjäisiin tai futiskerhon pihapäivään. Sorry vaan kaikille, mutta ei ole kapasiteettia. Rahaa voin antaa eli mikään vapaamatkustaja en ole, mutta aikaa ja energiaa ei riitä tuollaiseen tekemiseen.
Ja olenkin skipannut paljon juttuja. Keväällä jäi väliin yhtiökokous ja talkoot. Huomenna yhtiön elojuhlat, en ole menossa. Mutta kohta on syystalkoot. Lasten isäkin osallistuu näihin asioihin, mutta silti hommaa on niin hirveästi. Lasta pitäisi siedättää yhdelle allergeenille, sekin on ihan oma projektinsa.
Tuntuu että edes sukulaisia ei ehdi tapaamaan. Serkkuni ulkomailta on kaupungissa, ja koska lauantai on koulupäivä, täytyy häntä lähteä tapaamaan perjantaina töiden päälle. Ihan kauheaa, että en millään jaksaisi, niin paljon kuin hänet haluankin nähdä. Toisen kyläkutsun jouduin kesällä perumaan, ja nyt ei vaan millään tunnu olevan voimia järjestää sitä johonkin rakoon.
Työpaikan iltariennoista olen kieltäytynyt kokonaan jo pitkään, kohta on pakko taas jossain käydä näyttäytymässä.
Sitten ihmettelen, että vaikka lapsilla on lukujärjestys, niin silti opettaja laittaa joka viikosta Wilma-viestin. "Maanantaina päästäänkin jo tuntia aiemmin kun opettajalla koulutus. Tiistaina mennään tuntia myöhemmin milloin mistäkin syystä. Keskiviikkona piti olla enkun sanakoe, mutta se onkin torstaina. Perjantain uimaretki vaihtuikin kotieläinpihaan, muista lapselle eväät tai rahaa mukaan ja unohda uimakamat". En usko että viime lukuvuonna oli yhtään viikkoa ilman muutoksia. Siinä kirjoitat kalenteria kynä sauhuten ja sitten stressaat että onko kaikki oikein. Kun minä olin lapsi, niin lukkarin sai elokuussa ja sillä vedettiin koko vuosi. Tuntuu, että nykylapsi tarvitsee sihteerin läpäistäkseen peruskoulun.
Milloin elämästä tuli tällaista ja miksi?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset on 10 ja 7. Tunnen siitäkin syyllisyyttä jos jätämme pihajuhlat väliin. Toiset energisinä järkkäävät juttuja joiden pitäisi tuoda iloa ihmisten elämään. Ja lapset mielellään menisivät. Mikä minussa on vikana kun minulle moiset tuottaa vain ahdistusta ja ylimääräistä stressiä? :(
Ap
Ajattelin aamulla tekeväni myös aloituksen tästä aiheesta, että kaikki ylimääräinen "pakkososiaalisuus" työn ja perheen lisäksi tuntuu ihan ylivoimaisen rasittavalta, varsinkin kun sitä on introvertti luonne. Työni edellyttää paljon sosiaalisuutta ja kotona pitää/haluankin jaksaa kuunnella lasten koulupäivien kuulumiset ja hoitaa harrastusmenot ym. Mutta nuo "virkistävät" kokoontumiset työporukan, naapureiden, vanhojen opiskelututtujen, harrastusporukoiden ym. ym. kesken tuntuvat ihan ylivoimaisilta, kun kaikkiin pitäisi käyttää kokonainen ilta tai peräti viikonlopusta sekä päivä että ilta.
Olen yrittänyt myös pitää kiinni parista omasta harrastuksestani, joita siis voi harrastaa omin päin, lähinnä liikuntaa. En todellakaan halua myydä omia vähiä vapaahetkiäni, vaan ennemmin luen vaikka hyvää kirjaa tai makaan sohvalla kalsareissa ja katson telkkaria, kun lapset nukkuvat. Ei joku smalltalk puolituttujen kanssa virkistä minua yhtään. Ennemmin jättäydyn pois aina kun kehtaan (eli melkein aina), vaikka sitä sitten varmaan ihmetelläänkin selän takana...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset on 10 ja 7. Tunnen siitäkin syyllisyyttä jos jätämme pihajuhlat väliin. Toiset energisinä järkkäävät juttuja joiden pitäisi tuoda iloa ihmisten elämään. Ja lapset mielellään menisivät. Mikä minussa on vikana kun minulle moiset tuottaa vain ahdistusta ja ylimääräistä stressiä? :(
Ap
Yleensä, kun pitäisi mennä jonnekin aikuisporukalla, saatan käyttää tekosyynä, ettei ole lastenvahtia, vaikka oikeasti olisi tai en olisi edes kysynyt ketään. Mutta tuo on hankalampi, jos lapset voisi ottaa mukaan mutta ei vaan jaksaisi mennä ollenkaan. Onko juhlien järjestäjät sinulle niin hyviä tuttuja, että voisit heille selittää tilanteen, ja jättää sitten väliin tai mennä ihan vaan vähäksi aikaa?
Vierailija kirjoitti:
Teeppä tuohon vielä vuorotyötä. Illat, pyhät, vkonloput. Mokkapaloja leivot yöllä töiden jälkeen kun meet takas aamuvuoroon ja myyjäiset illalla. Ei ehi itkeä.
Aina on joku, joka pääsee revittelemään kuinka paljon huonommin hänen asiat on. Yleensä se on vuorotyöläinen tai yh. Tämän takia en juurikaan omasta jaksamisestani avaudu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, olisiko sun elämässä mitään mistä voisit vähän tinkiä? Vähän höllentää? Entä onko sulla joku oma harrastus, joku sellainen missä pääset tekemään sitä mistä nautit? Kyllähän tämä aikuisen elämä on välillä todella raskasta ja kiireistä, sitä en kiellä. Moni kuitenkin ajautuu tuollaiseen kierteeseen, että koko ajan on kiire ja kaikki on tekemättä. Ja siitä tulee ajan kanssa kamala stressi ja ahdistus, kun ei ole ikinä aikaa olla vaan tai tehdä kivoja juttuja. Mulla itselläni oli viime vuonna juuri tuollaista. Kamala stressi kun on niin hirveästi tekemistä, muistettavaa ja vastuuta. Mua alkoi ketuttamaan se liikaa, ja järjestin oman ajankäyttöni hieman eri tavalla. Nykyään käytän enemmän aikaa itseeni ja omaan hyvinvointiini. Tämä tarkoittaa mun tapauksessa sitä, että harrastan useana päivänä viikossa liikuntaa. Tein siis sen päätöksen, että ensin menen harrastamaan sitä liikuntaa, ja vasta sen jälkeen teen vaikka niitä työjuttuja JOS jaksan. Kun aikaisemmin tein täysin päinvastoin. Pelkästään tämä yksi muutos on auttanut mua todella paljon. Jaksan paljon paremmin sitä arjen aherrusta ja kiirettä.
Vierailija kirjoitti:
Ja olenkin skipannut paljon juttuja. Keväällä jäi väliin yhtiökokous ja talkoot. Huomenna yhtiön elojuhlat, en ole menossa. Mutta kohta on syystalkoot. Lasten isäkin osallistuu näihin asioihin, mutta silti hommaa on niin hirveästi. Lasta pitäisi siedättää yhdelle allergeenille, sekin on ihan oma projektinsa.
Tuntuu että edes sukulaisia ei ehdi tapaamaan. Serkkuni ulkomailta on kaupungissa, ja koska lauantai on koulupäivä, täytyy häntä lähteä tapaamaan perjantaina töiden päälle. Ihan kauheaa, että en millään jaksaisi, niin paljon kuin hänet haluankin nähdä. Toisen kyläkutsun jouduin kesällä perumaan, ja nyt ei vaan millään tunnu olevan voimia järjestää sitä johonkin rakoon.
Työpaikan iltariennoista olen kieltäytynyt kokonaan jo pitkään, kohta on pakko taas jossain käydä näyttäytymässä.
Sitten ihmettelen, että vaikka lapsilla on lukujärjestys, niin silti opettaja laittaa joka viikosta Wilma-viestin. "Maanantaina päästäänkin jo tuntia aiemmin kun opettajalla koulutus. Tiistaina mennään tuntia myöhemmin milloin mistäkin syystä. Keskiviikkona piti olla enkun sanakoe, mutta se onkin torstaina. Perjantain uimaretki vaihtuikin kotieläinpihaan, muista lapselle eväät tai rahaa mukaan ja unohda uimakamat". En usko että viime lukuvuonna oli yhtään viikkoa ilman muutoksia. Siinä kirjoitat kalenteria kynä sauhuten ja sitten stressaat että onko kaikki oikein. Kun minä olin lapsi, niin lukkarin sai elokuussa ja sillä vedettiin koko vuosi. Tuntuu, että nykylapsi tarvitsee sihteerin läpäistäkseen peruskoulun.
Milloin elämästä tuli tällaista ja miksi?
Ap
Lapsia kannattaa vastuuttaa hoitamaan omat asiansa itse. Olen tehnyt laiskana äitinä niin, että aina edellisen päivän iltana kysyn lapsilta, pitäisikö minun tietää jotain huomisesta päivästä. Lapset ottaa itse omat eväät kouluun, huolehtii itse sopivat tavarat ja niin edelleen. Vähän tottakai syrjäsilmällä katson, että ottavat mukaan suurin piirtein sitä, mitä pitääkin. Olen toiminut näin ihan alusta asti. Nuorin on nyt eskarissa ja olen alkanut harjoituttaa häntä samaan juttuun. Monesti tiedän kyllä, mitä on tulossa. Kysyn vaan ihan kuin en tietäisi.
Mutta joo, samassa suossa olen minäkin. Välillä aivan voimat loppu. Mies on vielä noin 90 päivää vuodesta työmatkoilla, joten aika raskasta tämä on. Menen aina sieltä mistä aita on matalin. Ja vastuutan ja nakitan lapsille hommia.
Voisiko miehesi osallistua lasten kanssa? Jos sinusta on vaikeaa olla sosiaalinen, määrää isä niihin juttuihin.
Jos isältä ei (muka) onnistu leipominen, leivo yhdessä lasten kanssa. Mokkapalat nyt on aika helppo ja nopea juttu.
Tee listoja, jos tulee epämääräistä ahdistusta kaikesta tekemistä vaativista jutuista. Rastita yli heti kun joku on tehty niin näet miten hommat etenee.
Oletko sinä sellainen mikromanageriäiti, joka pyörittää koko perheen aikatauluja? Jos olet ja se stressaa, puhu vakavasti puolisollesi kun sinulla sellainen on. Kun on kaksi vastuunkantajaa, taakka kevenee kummasti.
On myös OK sanoa ettei nyt jaksa, ehdi eikä viitsi. Ihan kaikkeen ei tarvitse revetä.
Ja vielä: syötkö vitamiineja? B ja D ovat tosi tärkeitä ja lisäävät energisyyttä. Ilmeisesti ainakin liikut, minkä pitäisi auttaa jaksamaan. Onko elämässäsi aikasyöppöjä? Itse lopetin kokonaan TV:n katsomisen ja pakotin itseni olemaan iltaisin erossa kännykästä ja tietokoneesta, ja nykyään aikaa ja voimia on huomattavasti enemmän kaikkeen "ylimääräiseen" kuin ennen.
Mä en kanssa viikolla viitsi/jaksa kuin käydä töissä, eikä mulla edes ole lapsia. Ehkä kuulostaa tylsältä elämä, kun se on ma-pe sitä, että töitten jälkeen lasi viiniä sillä välin kun mies laittaa ruokaa, yhdessäoloa kunnes ruokaillaan noin kahdeksan maissa, ja sen jälkeen viimeistään yhdeksältä sänkyyn. Nukkumaan siinä kymmenen jälkeen ja taas kuudelta ylös.
Armahda itseäsi, ap! Olet täydellisyyden tavoittelija, se näkyy jo tästä intensiteetistä millä kirjoitat ja luettelet tunnontarkasti joka ikisen velvollisuutesi.
Lakkaa ajattelemasta että sinun yksin on kaikesta huolehdittava. Pyydä apua sukulaiselta, ystävältä, naapurilta, muilta vanhemmilta. Ei sinun tarvitse jokaikisissä kissanristijäisissä ravata joka ikinen kerta. Jätä väliin. Järkeistä.
Hyväksy se että olet introvertti. Älä mene sellaisiin tilaisuuksiin joissa kärsit. Ole jämäkämpi äläkä hajota itseäsi joka paikkaan.
Itselläni uupumus johtuu ilmeisesti neurologisista syistä eli aspergerista. Ei ole edes lapsia. Yksi normaaali työpäivä saattaa uuvuttaa täysin. En osaa edes kuvitella mitä olisi lastenhoito työn päälle.
Teeppä tuohon vielä vuorotyötä. Illat, pyhät, vkonloput. Mokkapaloja leivot yöllä töiden jälkeen kun meet takas aamuvuoroon ja myyjäiset illalla. Ei ehi itkeä.