Lue keskustelun säännöt.
Rakastunut, pitkässä parisuhteessa, mutta pakko(ko?) erota?
17.07.2017 |
Olen ollut useita vuosia kestävässä pitkässä parisuhteessa, mikä on jo vuosia sitten muuttunut avoliitoksi. Rakastan miestä ihmisenä ja meillä on yhdessä hauskaa. Nyt olemme kuitenkin muuttaneet erilleen minun aloitteestani, sillä olen alkanut kyseenalaistaa elämänsuunnitelmiamme ja tuntuu että suhteemme on jollain tapaa läheisriippuvainen. Minä olisin melko valmis perhe-elämään ja olen alkanut arvioida miestä potentiaalisena isänä, mutta en pysty kuvittelemaan suhdettamme onnellisena tilanteessa, missä meillä olisi lapsia. Mies on aloitekyvytön eikä osaa kovin hyvin ennakoida asioita (esimerkkeinä: ulkona sataa, mutta mies lähtee rantasandaaleissa ja t-paidassa liikenteeseen, tai hän lähtee viikonloppureissuun mutta unohtaa mm. kännykän laturin, hammasharjan, jne.) ja tämän vuoksi tunnen joutuvani huolehtimaan hänestä tavalla, mikä ei mielestäni kuulu kahden aikuisen väliseen suhteeseen. Hän itse ei osaa havainnoida tapaansa olla piittaamaton ympäristöstään, tai suunnitelmallisuuden puutettaan, vaan omasta mielestään pärjää elämässä ihan hyvin. Olen pohtinut välillä, että ehkä hänellä on jokin lievä hahmotushäiriö tai ADD, sillä vaikka hän on fiksu ja ystävällinen ja on ollut ihan normaaleissa toimistotöissä, tuntuu että jotkin muille ihmisille itsestäänselvät asiat eivät tule häneltä luonnostaan. Tämä tosin voi johtua vaikeasta lapsuudestakin, mihin ei ole todellakaan liittynyt mitään käytännön elämäntaitojen oppimista vanhemmilta. Olen itse tuntenut oloni ajoittain todella rasittuneeksi suhteemme aikana enkä tunne saavani mieheltä samanlaista tukea kuin mitä itse annan hänelle, ja nyt lapsiasioita sekä ajoittain keskusteluun mukaan lipsahtaneita avioliittoharkintoja pohtiessani olen alkanut kyseenalaistaa suhteemme jatkuvuuden. En halua päätyä huolehtimaan sekä lapsesta että miehestä, tai opettamaan miestäni isän rooliin. En osaa kuvitella häntä lukemassa aineistoa lapsen kasvatuksesta tai kehityksestä, puhumattakaan raskaudesta. Hän kun luottaa siihen että "kyllä kaikki hoituu" (varmasti hoituukin, kun minä hoidan).
Kuitenkin rakkaus miestä kohtaan on syvää ja kestävää, muilta osin hän on ajattelevainen ja syvällinen sekä miellyttävää seuraa. Vain tuo huolenpidon puute sekä elämän suunnitelmattomuus on minulle kynnyskysymys - nytkin mies suunnittelee päivätyönsä lopettamista ja osa-aikaisten urheilualan hommien aloittamista ja/tai osa-aikaista opiskelua avoimessa yliopistossa. Pelkään miehen tuhoavan uransa, hän on ollut 6 vuotta ihan hyvässä työssä ja hänellä olisi mahdollisuus hakea samalla alalla parempiin paikkoihin, mutta ei jaksa ns. "oravanpyörää" vaan haluaa osa-aikatöihin alalle, millä ei ole työmahdollisuuksia. Itse olen turvallisuudenhakuinen ja koko asia pelottaa minua, etenkin kun itsekin haaveilen ihan toisesta alasta tulevaisuudessa, mutta työn tekeminen on minulle silti tärkeää enkä sitä lopettaisi edes opiskelujen vuoksi. En myöskään osaa kuvitella miten lasten hankkiminen sopisi miehen valitsemaan elämäntapaan, vaikka hän lapsia kyllä kanssani haluaisikin.
Onko meillä vielä mahdollisuuksia? Onko joku ollut samanlaisessa tilanteessa?
Tiedän että saisin kyllä halutessani uuden kivan miehen, mutta ongelmana on, että haluaisin nimenomaan tuon miehen, jos hän vain osaisi aikuistua ja hyväksyä sen, ettei elämässä aina voi mennä eteenpäin hetken mielijohteen mukaan. Meillä on jo 6 vuotta yhteistä taivalta takana ja suru olisi suuri jos erostamme tulisi lopullinen. Mies on hyväsydäminen ja rakastava, ongelmana vain ja ainoastaan tuo hänen älytön elämäntapansa ja suunnitelmattomuuden sekä huomioinnin puutteensa, mikä kuormittaa minua.
Kommentit (59)
Teidän tulevaisuuden suunnitelmat, ja elämänarvot kuulostaa oikeasti niin erilaisilta, että sanoisin eron olevan paras vaihtoehto.
Voisin sanoa, että nostat kissan pöydälle, ja keskustelette hänen kanssaan asiasta, että olisiko valmis muuttumaan, mutta ilmeisesti olet jo tämän tehnyt, eikä se ole tuottanut tulosta. Jos haluat vakiintua, ja perustaa perheen niin suosittelen miehen vaihtamista, mikäli et jaksa yksin ottaa kaikkea vastuuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää hankiko lapsia. Lapset eivät tee ihmistä onnelliseksi.
Olen yhdessä todella upean naisen kanssa. Hän on loistava kumppani, mutta lasteni äidiksi en häntä koskaan ottaisi. Siksi ei lapsia meille.
Kiitos vastauksesta. Toivoisin kovasti että olisi jokin muu vaihtoehto, mutta tuntuu että juuri näin tässä tulee käymään, ellei mies itse tämän asumuseron ja menettämisen pelon vuoksi havahdu organisoimaan elämäänsä. Toisaalta voi olla että tämä uusi tilanne suistaa hänet vain syvemmälle suunnitelmattomuuden syövereihin, kun ne vähäisetkin elämänsuunnitelmat mitä hänellä on ollut (minuun liittyvät siis), ovat menneet uusiksi. -Ap
Oli niin pitkä naisellista vatvontaa sisältävä tajunnanvirtaoksennus etten jaksanut lukea kokonaan.
Vastaan eron läpi käyneenä miehenä, että rakkaus kestää kaiken. Jos rakastaisit miestäsi oikeasti, niin et olisi päätynyt asumuseroon. Olisi ollut rehellisempää selkeästi erota.
Kuulostaa siltä, että molemmille on parempi erota. Vaikka rakastat ja olet tottunut mieheen, niin tekstistäsi paistaa läpi ettet arvosta häntä ja että tulisit häpeämään häntä ja kärsimään - ja mies tulis myös. Löydät kyllä kontrolloivamman miehen ja nykyisesi löytää jonkun rennomman ja hoivaviettisemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Toivoisin kovasti että olisi jokin muu vaihtoehto, mutta tuntuu että juuri näin tässä tulee käymään, ellei mies itse tämän asumuseron ja menettämisen pelon vuoksi havahdu organisoimaan elämäänsä. Toisaalta voi olla että tämä uusi tilanne suistaa hänet vain syvemmälle suunnitelmattomuuden syövereihin, kun ne vähäisetkin elämänsuunnitelmat mitä hänellä on ollut (minuun liittyvät siis), ovat menneet uusiksi. -Ap
Mitä jos sinä havahtuisit vapaudellisen ja boheemin elämäntavan hyviin puoliin? Miksi se on juuri mies, jonka pitäisi muuttua?
Aika vaikea asia muutettavaksi tuo miehen luonteenpiirre. Vähän tulee sellainen "kyllä elämä kantaa" -fiilis.
On teillä aika erilaiset arvot näin tärkeässä asiassa. Mitähän tästä tulee? Ei lupaa hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oli niin pitkä naisellista vatvontaa sisältävä tajunnanvirtaoksennus etten jaksanut lukea kokonaan.
Vastaan eron läpi käyneenä miehenä, että rakkaus kestää kaiken. Jos rakastaisit miestäsi oikeasti, niin et olisi päätynyt asumuseroon. Olisi ollut rehellisempää selkeästi erota.
Niin, tai sitten rakastava naisesi ei jaksanut sisäistynyttä misogynismiasi ja piittaamattomuutta hänen tunteistaan, jotka pyyhkäisit aina sivuun naisellisena vatvomisena.
Vierailija kirjoitti:
Oli niin pitkä naisellista vatvontaa sisältävä tajunnanvirtaoksennus etten jaksanut lukea kokonaan.
Vastaan eron läpi käyneenä miehenä, että rakkaus kestää kaiken. Jos rakastaisit miestäsi oikeasti, niin et olisi päätynyt asumuseroon. Olisi ollut rehellisempää selkeästi erota.
Ei kyllä kestä. Kun toinen haluaa lapsia ja toinen ei, ei eolle ole oikein vaihtoehtoja, vaikka kuinka rakastaisi. Kumpikaan kun ei voi vaatia rakastamaansa ihmistä tällaiseen kompromissiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Toivoisin kovasti että olisi jokin muu vaihtoehto, mutta tuntuu että juuri näin tässä tulee käymään, ellei mies itse tämän asumuseron ja menettämisen pelon vuoksi havahdu organisoimaan elämäänsä. Toisaalta voi olla että tämä uusi tilanne suistaa hänet vain syvemmälle suunnitelmattomuuden syövereihin, kun ne vähäisetkin elämänsuunnitelmat mitä hänellä on ollut (minuun liittyvät siis), ovat menneet uusiksi. -Ap
Mitä jos sinä havahtuisit vapaudellisen ja boheemin elämäntavan hyviin puoliin? Miksi se on juuri mies, jonka pitäisi muuttua?
Ei tarvitse havahtua, olin itsekin aikamoinen lyhytnäköinen hippi tavatessamme. Olen siis jo oman muutostyöni vuosien varrella tehnyt. Valitettavasti mies ei ole kasvanut tässä asiassa samaan suuntaan. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Toivoisin kovasti että olisi jokin muu vaihtoehto, mutta tuntuu että juuri näin tässä tulee käymään, ellei mies itse tämän asumuseron ja menettämisen pelon vuoksi havahdu organisoimaan elämäänsä. Toisaalta voi olla että tämä uusi tilanne suistaa hänet vain syvemmälle suunnitelmattomuuden syövereihin, kun ne vähäisetkin elämänsuunnitelmat mitä hänellä on ollut (minuun liittyvät siis), ovat menneet uusiksi. -Ap
Mitä jos sinä havahtuisit vapaudellisen ja boheemin elämäntavan hyviin puoliin? Miksi se on juuri mies, jonka pitäisi muuttua?
Periaatteessa oikeassa olet. Mutta harva haluaa elää niin, että tulot ovat epävarmat varsinkaan jos perhettä ollaan perustamassa. Mikäli sitä ei olla vielä asettumassa, niin kaipa sitä sitten voi elää niin, että "kyllä elämä kantaa".
Ja monet haluavat sen turvan, että on vakaita tuloja, eikä niin että milloin vain voi maa lähteä jalkojen alta, ja ollaan tyhjän päällä, asunnottomina.
Miehesi haluaa elämältä erilaisia asioita kuin sinä, ap. Vaikka hän sinun näkökulmastasi vaikuttaa vastuuttomalta haaveilijalta, hänellä on oikeus elää elämäänsä omalla tyylillään, vaikka se tarkoittaisikin vaikka pitkäaikaistyöttömyyttä ja vuokra-asumista. Toivot miehen muuttuvan, jotta voisitte elää yhdessä sinun mukavuusalueellasi. Parisuhteessa ei kuitenkaan pysty muuttamaan toista, vaikka kuinka haluaisi ja ajattelisi sen olevan hänellekin parhaaksi.
Erotkaa. En usko, että pystytte tekemään toisenne onnellisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja pohdintoja itsellänikin. Mies ei oikein tunnu saavan otetta elämästään ja itse otan liikaa patistelijan ja "mutsin" roolia. Joko annat miehen olla oma itsensä ja sopeudut tai eroat. Siinä ne vaihtoehdot. Itsellekään ei tosin kovin helppo pohdinta, enkä ole vielä tullut mihinkään tulokseen. Tsemppiä sullekin!
Ap, joku muu kyselikin jo samaa: mitä sinä voisit itsessäsi muuttaa? Listaat vaan asioita, joihin miehesi tulisi sopeutua/ myöntyä / oppia, mutta entä sinä itse? Höllää nutturaa, katso peiliin. Toki lasten kanssa eläessä on hieman pakkokin suunnitella ja ennakoida, mutta ei kaikessa tarvitse nipottaa. Elämä ei kaadu siihen, jos hammasharja jää kotiin tai sateenvarjo unohtuu, ne voi hankkia reissusta. Lataamaton ppuhelinkin tekee joskus vaan hyvää.
Tilanteenne on toki vähän vaikea, sillä selvästi tarpeenne ovat hyvin erilaisia. Mutta, jos oikeasti rakastat miestäsi, olet myös itse valmis muuttumaan. Jos pyrit "muuttamaan" ainostaan miehesi käytöstä, olet kontroloiva, itsekäs ja takakireä, ei miehesi sellaista jaksa katsella koko ikäänsä. Eli muuta myös itseäsi, jos haluat elää rakkaasi kanssa.
Lapsi ei pelasta, korjaa eikä muuta mitään paremmaksi koskaan. Se on iso koetin kivi suhteelle ja jos molemmat eivät ole samalla aaltopituuksilla kasvatus- ja hoitoasioista niin isoja ongelmia on tiedossa. Vauva tuo mukanaan aivan valtavan vastuun. Itselläni on skarppi ja osallistuva mies ja siltikin vauva-aika oli kovaa aikaa kun emme osanneet keskustella kunnolla yhteisistä pelisäännöistä. Mies luotti enemmän siihen että kyllä tämä tästä ja minä sain hoitaa kaiken ns. tuplasti ja huolehtimaan että asiat sujuivat. Omakaan mies ei vähät välittänyt mistään lastenkasvatusoppaista ja kaikki sanoivat minulle että "jätät vaan sen vauvan isän kanssa, pakko niiden on pärjätä!" Tein työtä käskettyä ja oli kiva huomata, että kahden tunnin poissaolon ajan mies oli pitänyt vauvaa sitterissä telkkarin edessä kun se siinä niin hyvin viihtyi ja hän sai rauhassa surffata koneella.... että on pärjäämistä ja "pärjäämistä."
Te olette niin sanotusti kasvaneet erilleen. Mies on tyytyväinen omaan elämäänsä ja sä haluat jotain aivan muuta. Valitettavasti toista ei voi muuttaa vaika sä selvästi sitä kovasti yrität. Oikeasti vain rikot itsesi. Pidä ajatus, että löydät jonkun toisen sopivamman ja jatka eteenpäin.
Kuvio kuulostaa siltä, että jos haluat suhteeseen tehdä lapsia, sinun pitää henkisesti hyväksyä se että itse kannat päävastuun ja mies leijuu vieressä. Tavallaan niin, että olet yksinhuoltaja ja mies sinun silloin tällöin kylässä käyvä poikakaveri. Jos mies on muilta ominaisuuksiltaan niin hyvä, että olet valmis tuon kestämään ilman katkeruutta, voi suhteella olla tulevaisuus. Tälläkin hetkellä taidat kuitenkin olla jo hieman katkeroitunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Toivoisin kovasti että olisi jokin muu vaihtoehto, mutta tuntuu että juuri näin tässä tulee käymään, ellei mies itse tämän asumuseron ja menettämisen pelon vuoksi havahdu organisoimaan elämäänsä. Toisaalta voi olla että tämä uusi tilanne suistaa hänet vain syvemmälle suunnitelmattomuuden syövereihin, kun ne vähäisetkin elämänsuunnitelmat mitä hänellä on ollut (minuun liittyvät siis), ovat menneet uusiksi. -Ap
Mitä jos sinä havahtuisit vapaudellisen ja boheemin elämäntavan hyviin puoliin? Miksi se on juuri mies, jonka pitäisi muuttua?
Periaatteessa oikeassa olet. Mutta harva haluaa elää niin, että tulot ovat epävarmat varsinkaan jos perhettä ollaan perustamassa. Mikäli sitä ei olla vielä asettumassa, niin kaipa sitä sitten voi elää niin, että "kyllä elämä kantaa".
Ja monet haluavat sen turvan, että on vakaita tuloja, eikä niin että milloin vain voi maa lähteä jalkojen alta, ja ollaan tyhjän päällä, asunnottomina.
Minä tunnen montakin ihmistä, joille mahdollisuus käyttää aikaansa ilman katumusta ja katkeruutta on tärkeämpää kuin taloudellinen turva. Tämä on aivan pätevä arvovalinta. Suomessa ei kukaan kuitenkaan joudu kadulle, eikä työttömyys ole mikään katastrofi, kun talouden menot on sopeutettu siten, että vähälläkin tulee toimeen.
(Minulta jää nykyisin palkkatöissä puolitoista tonnia säästöön joka kuukausi, koska olen tottunut elämään hyvää elämää alle uhannen euron kuukausibudjetilla.)
Sellainen lisäys vielä, että mies on haluton pariterapiaan sillä olemme 3 vuotta sitten jo käyneet siellä erään kriisin yhteydessä. Ja varmasti joitain osia miehessä voisi kehittää muutoinkin jos hän olisi halukas tekemään työtä, mutta en haluaisi joutua väkisin painostamaan häntä muutokseen jos hän itse ei näe sille mitään tarvetta tai edes tiedosta koko ongelmaa. Hän halveksii kapitalistista oravanpyörä-elämäntapaa ja jollain lailla tuntuu kokevan olevan sellaisen yläpuolella - alistuvansa "huonoon elämään" jos muuttuisi urakeskeisemmäksi. Hänen mielestään ennakoiminen ja suunnitelmallisuus samoin on turhaa koska "elämää ei voi suunnitella". En jaksa yrittää pakottaa häntä normaalielämään jos hän ei kerran sellaista halua - mutta toisaalta mielestäni silloin hänen pitäisi myös ymmärtää, että lapset, omakotitalot ja perhe-elämä tulevat tuon "normaalin elämän" myötä, eikä hän voi valita rusinoita pullasta. Nyt tuntuu että hän haluaa kaiken, sekä vapauden että vakiintuneen perhe-elämän.
Olen todella väsynyt ja tuntuu että olen puun ja kuoren välissä asian kanssa. Joko valitsen tämän ihanan miehen ja kannan seuraukset (taloudelliset huolet ja vastuun perhe-elämän toimivuudesta) tai sitten eroan ja kestän sydänsurut ja syyllisyyden hyvän miehen hylkäämisestä.