Lue keskustelun säännöt.
Miten näkyy arvostus tai sen puute parisuhteessa?
02.05.2017 |
Kumpikin sukupuoli saa omasta puolestani vastata.
Olen itse nainen ja koen epämääräisesti, ettei mieheni täysin arvosta minua, mutta tunnetta on vaikea eritellä.
Ehkä se on viime aikoina tullut siitä, että vastuu kotitöistä on liukunut perinteiseksi. Ja siitä, että välillä tuntuu kuin olisin olemassa lähinnä seksiä varten ja että siinäkin voisin olla melkein kuka muu tahansa.
Kommentit (17)
Minä olen kokenut arvostuksen puuttumisena sen, että sitä minkä minä teen ei arvosteta, se on jotain mitä ei näy ja kuuluikin minun tehtäväkseni. Se on arvostuksen puutetta, että minut keskeytetään ja pahinta se on silloin, kun on vieraita läsnä. Sanojen perään lisätty "hän- tai hanpääte", minähän, oothan, sähän useesti aloittavat sen toista vähättelevän lauseen. Omalla kohdalla tietysti äärimmäistä kunnioituksen puutetta tunsin, kun mieheni käytti minusta mm sanaa ämmä. Monesti olen miettinyt, että silloin kun kunnioituksen puute parisuhteesta häipyy, tulisi niin itsekin tehdä. Jos ei ole kunnioitusta toista kohtaan, mitä siinä enää on.
Olisi ollut ja olisi hienoa, jos olisin yhtä rohkea ja aikaansaava, kuin aikaisempi vastaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selvitäpä sellainen asia kuin five love languages. Jos mies ei tunnu viestivän rakkautta ja arvostusta millään kielellä, on syytä huoleen, mutta ainakaan minä en luonnollistaan näe mitään yhteyttä kotitöiden tekemisen tai kauppakassien kantamisen ja rakkauden välillä. Eksäni taas näki, ja se johti ongelmiiin, ennen kuin opin tästä rakkauskieliasiasta.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kokenut arvostuksen puuttumisena sen, että sitä minkä minä teen ei arvosteta, se on jotain mitä ei näy ja kuuluikin minun tehtäväkseni. Se on arvostuksen puutetta, että minut keskeytetään ja pahinta se on silloin, kun on vieraita läsnä. Sanojen perään lisätty "hän- tai hanpääte", minähän, oothan, sähän useesti aloittavat sen toista vähättelevän lauseen. Omalla kohdalla tietysti äärimmäistä kunnioituksen puutetta tunsin, kun mieheni käytti minusta mm sanaa ämmä. Monesti olen miettinyt, että silloin kun kunnioituksen puute parisuhteesta häipyy, tulisi niin itsekin tehdä. Jos ei ole kunnioitusta toista kohtaan, mitä siinä enää on.
Olisi ollut ja olisi hienoa, jos olisin yhtä rohkea ja aikaansaava, kuin aikaisempi vastaaja.
Arvostuksen puute heikentää itsetuntoa siinä missä muukin vähättely. Vaikka itse halusin erota ja otin siitä vastuun kesti melkein 3v ennen kuin omakuvani oli taas kohdallaan. Muistan vieläkin sen päivän ihan kirkkaasti kun tämä tapahtui!
Jos olisin jäänyt edes kuukausiksi tai vuodeksi siihen suhteeseen ei olisi enää ollut voimia lähteä. Muutenkin mietin sitä pitkään koska liitto oli muuten "perushyvä"
1
Tiimihenki. Kunnioittaa sinun aikaasi (ei ole myöhässä jatkuvasti yms, sanoo kiitos ja anteeksi ja rakastavansa sinua ja tarkoittaa sitä, osoittaa aitoa empatiakykyä, rehellisyys, ottaa vakavasti kun haluat puhua jostain ja kykenee tuomaan myös omat huolet esille, suostuu keskustelemaan menemättä hulluksi riidaksi, ei pelkää kuitenkaan konfliktia niin paljon ettei voisi keskustella, ei manipuloi emotionaalisesti (uhriutuminen, uhkailu, pelottelu, traingulaatio, kaasuvalotus, syyllistäminen, projisointi jne) uskaltaa pyytää apua kun tarvitsee, koittaa auttaa sinua kun tarvitset apua, ei kommentoi ilkeästi ja vähättelevästi tekemisiäsi tai ulkonäköäsi ja sitten sano "se oli vitsi, oot liian herkkä." Kohtelee kuin tasavertaista aikuista ihmistä ja näkee sinut kumppanina ja ystävänä. Siinä nyt mitä ekana tuli mieleen. KAIKKI EM. PÄTEE MOLEMPIIN OSAPUOLIIN PARISUHTEESSA!
Vierailija kirjoitti:
Tiimihenki. Kunnioittaa sinun aikaasi (ei ole myöhässä jatkuvasti yms, sanoo kiitos ja anteeksi ja rakastavansa sinua ja tarkoittaa sitä, osoittaa aitoa empatiakykyä, rehellisyys, ottaa vakavasti kun haluat puhua jostain ja kykenee tuomaan myös omat huolet esille, suostuu keskustelemaan menemättä hulluksi riidaksi, ei pelkää kuitenkaan konfliktia niin paljon ettei voisi keskustella, ei manipuloi emotionaalisesti (uhriutuminen, uhkailu, pelottelu, traingulaatio, kaasuvalotus, syyllistäminen, projisointi jne) uskaltaa pyytää apua kun tarvitsee, koittaa auttaa sinua kun tarvitset apua, ei kommentoi ilkeästi ja vähättelevästi tekemisiäsi tai ulkonäköäsi ja sitten sano "se oli vitsi, oot liian herkkä." Kohtelee kuin tasavertaista aikuista ihmistä ja näkee sinut kumppanina ja ystävänä. Siinä nyt mitä ekana tuli mieleen. KAIKKI EM. PÄTEE MOLEMPIIN OSAPUOLIIN PARISUHTEESSA!
Mikä on traingulaatio.
Kiva kun käytät erikoisempiakin sanoja rohkeasti. Minusta on kiva oppia uusia sanoja, joten kysyn aina jos en ymmärrä.
Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari vuotta myöhässä keskustelusta :)
En ole ap, mutta täältä tulin katsomaan millaista muilla on parisuhteessa.
Meillä jo pitkä suhde takana ja kolme lasta. Alku oli kivaa, mutta nyt jo niin tottuneita että ennalta-arvattavuus on alkanut tympiä.
Mies ei kunnioita, vähättelee, ei kuuntele mitä mulla on asiaa, koski se mitä tahansa.
Olen jo monta kertaa päättänyt erota, mutta lähteminen on vaikeaa.
Se, että jos minua tympii näkyvästi joku asia, mies kysyy mikä on. Enää en uskalla edes kertoa mikä vaivaa, koska siitähän se riita alkaa. Jos sanon että hänestä johtuu, tekee asioita ilman mua päivittäin, ei ole läsnä, ei kuuntele, vähättelee, ym....niin sehän suuttuu ja alkaa syyttämään mua että "raivoon" tai "riitelen". Lapsillekin sanoo että äiti haluaa riidellä. Mitä ihmettä. Selvittäisi asian, muuttais tapojaan niin sillä se olis ok. Mutta kun asia pahenee jos sanon asian ääneen. Se on niin epäreilu.
Meidän suhteessa on kaikki huonosti. Välillä luulen ettei meillä ole edes suhdetta, asutaan vaan saman katon alla. Toinen luulee että kaikki on hyvin. Ei satsaa meihin mitenkään.
Miten mä nyt pääsen eroon tuosta ihmisestä?
Arvostus näkyy tekemällä ja hoitamalla oma osuus perheen vastuista, sekä puhumalla aina kumppanille rauhallisesti ja kunnioittavasti.
Huono suhde on sitten näiden puuttumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet oikeassa siinä että tunnetta on tosi vaikea eritellä, se tulee esiin niin pienissä ja ohimenevissä hetkissä.
Omasta entisestä elämästä esimerkkejä:
- jos siivosin mies ei koskaan sanonut että kiva kun olet siivonnut. Ensimmäiset sanat oli huomautus jostain pienestä kohdasta minkä olin unohtanut
- olen harrastanut maalausta vuosikymmeniä ja lahjakaskin. Joskus kysyin mitä hän pitää töistäni ja olenko hänen mielestään hyvä. Mies vastasi: mistä mä voin tietää mitä ne on, hyviä tai huonoja? Ei sitten voinut sanoa pitääkö itse niistä...
- meidän perheessä järjestys oli mies, lapset, kissa ja jos jotain jäi - minä. Mies ei koskaan sanonut että mene ja hanki itsellesi jotain kivaa luopuen ehkä jostain omasta tarpeestaan hetkeksi.
- olen erinomainen ruuanlaittaja mutta 14v yhdessäolon aikana mies ei kertaakaan sanonut että olipa hyvää ruokaa. Kiitti kyllä mutta tavan vuoksi.
- mies ei
Tuosta siivoamisesta tuli mieleen. Meillä minä siivoan aina. En omasta tahdostani vaan siksi että en voi asua sikolätissä. Mies sen sijaan voi. No tässä 15 vuoden aikana hän on imuroinut ehkä 5 kertaa.
Hän on ollut siitä ihana että on halunnut yllättää minut ja imuroinut silloin kun en ole kotona. Kun olen tullut kotiin niin jos en heti sano mitään niin hän on tokaissut että "Et edes huomannut mitään enkä kiitosta saanut" Tuo kommentti on pistänyt vihaksi koska ei hänkään ikinä huomaa kun minä olen siivonnut eikä varsinkaan kiitä!
Hän vaatii saada kiitosta ja ylistystä sen kerran kun hän kerran viidessä vuodessa imuroi,mutta missä minulle ne kiitokset kun pidän kotini siistinä ja imuroinut kerran viikossa? Ja ennenkuin tulee yhtään kommenttia että "se siivoaa jota sotku häiritsee" niin elämme kuitenkin yhteisessä kodissa niin ei kaikki hommat saa kaatua vain toisen niskaan ja kyllä,olisin valmis sietämään enemmän sotkua ja venyttämään siivousväliä jos mies tekisi myös osuutensa.
Arvostuksen puute näkyy puhumattomuutena. Ruumis on paikalla, mieli ei. Kun ollaan menossa johonkin, puoliso on myöhässä. Ei halua tehdä MITÄÄN yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä olen tässä oman avioliittoni aikana tähän mennessä saamut selville on se, että asiat noudattavat tiettyä negatiivisten asioiden kierrettä. Karkea esimerkki suoraan omasta elämästä: mies käyttäytyy itsekkäästi, ei huomioi, puhuu vähän siihen sävyyn, että juurikin kunnioitus tuntuisi olevan poissa, tuntuu että kaikki on aina huonoa mitä sanon tai ajattelen. Se johtaa tietenkin katkeruuteen, varsinkin, jos tilannetta ei korjata mitenkään tai ei pystytä keskustelemaan asioita selväksi. tietynlainen pitkän parisuhteen kaava tuossa taustalla, mutta tuo kunnioituksen puute ja kaavamaisuud johtaa läheisyyden vähenemiseen, myös makuuhuoneessa, johon mies reagoi hyvin voimakkaasti ja kierre jatkuu. Miehet tuntevat olonsa rakastetuksi kosketuksen kautta vielä voimakkaammin. Mies vetäytyy omiin oloihinsa, ei jakseta enää edes tapella, ollaan vaan ja yritetään jotenkin sinnitellä saman katon alla. Tähän voi joku viisas tulla neuvomaan, että erotkaa sitten, mutta ei siitä ole kyse. Tulehtunut ilmapiiri on mahdollista korjata useinkin, jos molemmat sitä tahtoo ja on valmiita siihen. Helppoa se ei ole.
Arvostuksen puutetta meillä ainakin:
Mies ei tee kotitöitä
Ei kehu ulkonäköä, vaan saattaa jopa arvostella ja krisoida paitsi ulkonäköäni, myös puheitani ja tekojani
Mykkäkouluilee ja viettää aikaa eri huoneessa
Ei halua viettää aikaa yhdessä, jos ehdotan, niin vastaa, että minun täytyy madaltaa odotuksiani parisuhteelle
Odottaa minun maksavan hänenkin kustannuksiaan, ei osallistu kuluihin tasaveroisesti
Pettää ja valehtelee siitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Arvostuksen puute näkyy puhumattomuutena. Ruumis on paikalla, mieli ei. Kun ollaan menossa johonkin, puoliso on myöhässä. Ei halua tehdä MITÄÄN yhdessä.
Olen ollut tuollainen yhteisen ajan välttelijä aikoinaan. Silloin johtui silloisen puolison jatkuvasta negaamisesta ja agressiivisesta ulosannista - yhteinen sävel oli niin hukassa että KAIKKEEN yhteiseen tekemiseen sisältyi joku agressiivinen tunnelaukkakohtaus tai vääntäminen. Oli yksinkertaisesti niun epämiellyttävää että yhteinen tekeminenkin sitten kuoli.
No meillä näkyi alkuhuuman (tai teeskentelyn) jälkeen esim näin.
- mies välittänyt siitä olinko kuormittunut ja oliko siinä hänen aiheuttamaa. Ei esim siivonnut jälkiään käydessään vaikka esitin toiveen ja sanoin etten halua lisätyötä siivoamalla hänen puolestaan. Esim mies ei laittanut roskia roskiin ja antoi kengän pohjissaan tulleen lumen vaan sulaa eteisen lattialle. Muutenkin sellainen suunniteltu avuttomuus
- ei pitänyt minun menoja tärkeinä, olisi pitänyt jättää kaikki jos hän halusi viettää aikaa yhdessä. Mökötti jos menin kuitenkin
- ei pitänyt minun tavaroita tärkeinä. Jos sanoin että tuo on minulle oikeasti tärkeä, en halua että se menee rikki joten voitko kohdella sitä varovaisemmin niin nauroi vaan ja piti minua nipottajana
- ei huomioinut, esim pitänyt ovea auki jos minulla oli kantamuksia tai ehdottanut että auttaisi kantamisessa. Jos kulki ovesta ensin ei pitänyt sitä silleen vähän auki kädellä niin kuin tehdään ihan tuntemattomillekin vaan antoi sen vaan paukata taakse ja minun piti ottaa kiinni
- syntymäpäivä ja joululahjat hankki niin että olisi niistä itsekin kiinnostunut, ei siis mitään persoonallista juuri minulle. Ohi noiden ei koskaan antanut mitään, edes suklaapatukkaa yllätyksenä
- mies tykkäsi romanttisena eleenä tai näyttääkseen muille pitää kädestä mutta puristi sitä usein liikaa tai käveli liian kovaa
- teki kummallisia ja arvioivia huomautuksia ulkonäöstäni, muka kehuksi naamioituina
Yllätys yllätys suhde päättyi minun aloitteestani. Harmittaa että kestin niin kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ex-mieheni petti, ei osallistunut perheen kustannuksiin, ei kehunut minua kauniiksi, ei arvostanut aikaani eli oli aina myöhässä. Löysi sitten uuden naisen, eikä edelleenkään halua osallistua mihinkään lasten kustannuksiin. En ymmärrä, miten ihmeessä aloin seurustella hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä olen tässä oman avioliittoni aikana tähän mennessä saamut selville on se, että asiat noudattavat tiettyä negatiivisten asioiden kierrettä. Karkea esimerkki suoraan omasta elämästä: mies käyttäytyy itsekkäästi, ei huomioi, puhuu vähän siihen sävyyn, että juurikin kunnioitus tuntuisi olevan poissa, tuntuu että kaikki on aina huonoa mitä sanon tai ajattelen. Se johtaa tietenkin katkeruuteen, varsinkin, jos tilannetta ei korjata mitenkään tai ei pystytä keskustelemaan asioita selväksi. tietynlainen pitkän parisuhteen kaava tuossa taustalla, mutta tuo kunnioituksen puute ja kaavamaisuud johtaa läheisyyden vähenemiseen, myös makuuhuoneessa, johon mies reagoi hyvin voimakkaasti ja kierre jatkuu. Miehet tuntevat olonsa rakastetuksi kosketuksen kautta vielä voimakkaammin. Mies vetäytyy omiin oloihinsa, ei jakseta enää edes tapella, ollaan vaan ja yritetään jotenkin sinnitellä saman katon alla. Tähän voi joku viisas tulla neuvomaan, että erotkaa si
Terapia?
Vierailija kirjoitti:
Arvostuksen puutetta meillä ainakin:
Mies ei tee kotitöitä
Ei kehu ulkonäköä, vaan saattaa jopa arvostella ja krisoida paitsi ulkonäköäni, myös puheitani ja tekojani
Mykkäkouluilee ja viettää aikaa eri huoneessa
Ei halua viettää aikaa yhdessä, jos ehdotan, niin vastaa, että minun täytyy madaltaa odotuksiani parisuhteelle
Odottaa minun maksavan hänenkin kustannuksiaan, ei osallistu kuluihin tasaveroisesti
Pettää ja valehtelee siitä
Ja miksi tuhlaat kallisarvoista elämääsi tuollaisen ihmisen kanssa?
Olet oikeassa siinä että tunnetta on tosi vaikea eritellä, se tulee esiin niin pienissä ja ohimenevissä hetkissä.
Omasta entisestä elämästä esimerkkejä:
- jos siivosin mies ei koskaan sanonut että kiva kun olet siivonnut. Ensimmäiset sanat oli huomautus jostain pienestä kohdasta minkä olin unohtanut
- olen harrastanut maalausta vuosikymmeniä ja lahjakaskin. Joskus kysyin mitä hän pitää töistäni ja olenko hänen mielestään hyvä. Mies vastasi: mistä mä voin tietää mitä ne on, hyviä tai huonoja? Ei sitten voinut sanoa pitääkö itse niistä...
- meidän perheessä järjestys oli mies, lapset, kissa ja jos jotain jäi - minä. Mies ei koskaan sanonut että mene ja hanki itsellesi jotain kivaa luopuen ehkä jostain omasta tarpeestaan hetkeksi.
- olen erinomainen ruuanlaittaja mutta 14v yhdessäolon aikana mies ei kertaakaan sanonut että olipa hyvää ruokaa. Kiitti kyllä mutta tavan vuoksi.
- mies ei myöskään koskaan sanonut että näytän kauniilta tai että asuni on tosi kiva
- hän ei ikinä ollut ylpeä mistään aikaansaannoksestani sen vertaa että olisi maininnut asiasta
- kun opiskelin 3 lapsen äitinä pyysin häntä joskus katsomaan taaperon perään että saisin hetken lukea tentteihin. 5 minuuttia ja taapero oli itkemässä oven takana. Siispä kävin töissä, opiskelin, hoidin kodin ja yöllä luin tentteihin... Miehen mielestä oli turhaa pyrkiä elämässä eteenpäin.
Kun opiskelut oli ohi otin lapset ja lähdin.
Nyt olen ollut 20v parisuhteessa jossa minua arvostetaan joka hetki. Mies sanoo jos näytän hyvältä ja on kaikin tavoin hyväksyvä mua kohtaan, ylpeä siitä että olen vahva ja itsenäinen nainen joka on kasvattanut (hänen kanssaan) 4 lasta ja rakentanut pari taloa työn ohessa.