Lue keskustelun säännöt.
Olen kärsinyt koko elämäni lihavuudesta. Nyt kun olen laihtunut, se onkin läheisilleni ongelma
26.03.2017 |
Olen ollut lapsesta asti lihava ja kärsinyt siitä henkisesti ja fyysisesti. Mutta nyt kun olen vihdoin laihduttanut, läheiset kyselevät koko ajan että syönhän kunnolla, enhän ole sairastunut, eihän mulla ole mitään syömishäiriötä... Ärsyttää tosi paljon. Miksi kukaan ei huolehtinut silloin, kun lihoin 20 kiloa parissa vuodessa?? Koskaan en ole saanut tukea laihdutukseen, vaan mulle on vain sanottu että höpö höpö, ei sun tarvitse laihduttaa, blaablaa.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (14)
Ei kannata välittää. Minulle on käynyt samoin, ja luulen, että jotkut ihmiset ovat olleet salaa tyytyväisiä, kun olin lihava. Pystyivät tuntemaan itsensä lihavuuteni ansiosta jotenkin paremmiksi, ja nyt yrittävät viedä kaivaa maata onnistuneen hoikistumisen alta.
On toki myös monia, jotka iloitsevat puolestani ja ihailevat saavutustani, keskityn heihin, tee sinä samoin :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä lihoin masennuksen ja lääkityksen takia 40 kiloa kahdessa vuodessa ja kaikki leikkii etten ole lihonut. Toivoisin ennemmin tukea ja tsemppiä, kuin tuollaista ettei huomata mukamas kiloja.
Onneksi paino on alkanut tippumaan, kun paranin ja aloin elämään normaalisti.
Itse olin lihava pentuna, murrosiässä helpotti itsestään, mutta nyt vanhempana kun juttelen ohimennen jotain liikunnan harrastamisesta tai syömisistäni niin alkaa (jos ei paskamyrsky) niin ainakin sellainen "eihän sun tarvii ku et oo mikään läski". En ole en ja toivon näin olevan jatkossakin, samoin nautin siitä kun olen fyysisesti kykenevä asioihin.
Elemelonz kirjoitti:
Itse olin lihava pentuna, murrosiässä helpotti itsestään, mutta nyt vanhempana kun juttelen ohimennen jotain liikunnan harrastamisesta tai syömisistäni niin alkaa (jos ei paskamyrsky) niin ainakin sellainen "eihän sun tarvii ku et oo mikään läski". En ole en ja toivon näin olevan jatkossakin, samoin nautin siitä kun olen fyysisesti kykenevä asioihin.
Joo siis ihan kuin liikunnan ainut pointti olisi laihduttaminen. Juuu ei :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvostan sitä, että olet tehnyt todella suuren henkisen ja fyysisen työn. Ja ilmeisesti aika yksin, kun ei laihduttamiseen kannustajia löytynyt.
Joskus kauan sitten teininä laihduin aika paljon ja silloin ehkä olinkin vähän syömishäiriön rajalla. Mutta silloin kaikkea terveellistä, kuten hyötyliikuntaa - puhumattakaan kuntoilusta, pidettiin todella outona. Joten en usko, että olisin tavalliseenkaan painonhallintaan saanut paljon tukea. Melkein salaa piti kävellä tavallinen kävelylenkkikin. Tällaisia outoja asenteita voi olla pienissä kaupungeissa. Toivottavasti nykyään on vähän järkevämpi asenneilmasto.
Mun kaunis, hoikka, paras ystäväni muuttui hirveän kitkeräksi kun laihduin ja pääsin ulkonäöltäni edes jossain määrin tasa-arvoisemmaksi hänen kanssaan. Hän on silti edelleen kauniimpi ja hoikempi, mutta vaikuttaa jotenkin kateelliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sinulle olisi ennen pitänyt sanoa? Että ylipaino on rumaa ja epäterveellistä?
Hienotunteisesti olivat hiljaa.
Jaa no ennen kuin vastaan niin pitäisi tietää nykypaino ja pituus.
Vastaukseni riippuisi siitä oletko nyt tyyliin 165cm/65kg vai 165cm/45kg. Jos jälkimmäinen niin läheisille onkin jo syytä huolestua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Arvostan sitä, että olet tehnyt todella suuren henkisen ja fyysisen työn. Ja ilmeisesti aika yksin, kun ei laihduttamiseen kannustajia löytynyt.
Joskus kauan sitten teininä laihduin aika paljon ja silloin ehkä olinkin vähän syömishäiriön rajalla. Mutta silloin kaikkea terveellistä, kuten hyötyliikuntaa - puhumattakaan kuntoilusta, pidettiin todella outona. Joten en usko, että olisin tavalliseenkaan painonhallintaan saanut paljon tukea. Melkein salaa piti kävellä tavallinen kävelylenkkikin. Tällaisia outoja asenteita voi olla pienissä kaupungeissa. Toivottavasti nykyään on vähän järkevämpi asenneilmasto.
Peukut sulle! Ihan uteliaisuudesta kysyn, että mitä aikaa kuvailet? Kun ajattelen omaa ja nuorempien sisarusteni teini-ikää pikkukaupunkielämässä, niin urheilu oli suunnilleen kaikki kaikessa 70-luvun jälkipuoliskolta pitkälle 80-luvulle. Ja kyseessä oli vieläpä paikkakunta jonka joukkueet tai yksilöurheilijat eivät olleet missään lajissa kärjen tuntumassa.
Vierailija kirjoitti:
Jaa no ennen kuin vastaan niin pitäisi tietää nykypaino ja pituus.
Vastaukseni riippuisi siitä oletko nyt tyyliin 165cm/65kg vai 165cm/45kg. Jos jälkimmäinen niin läheisille onkin jo syytä huolestua.
Tämä. Aapee on voinut joko tehdä tosi hienon tsemppimuutoksen elämäänsä ja ansaitsee lämpimät onnittelut tai sitten hänen kehonkuvansa on ollut vuosikymmeniä täysin vääristynyt ja on nyt laihdutuksen jälkeen anorektikko. En kommentoi ennen kuin tiedän kummasta kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvostan sitä, että olet tehnyt todella suuren henkisen ja fyysisen työn. Ja ilmeisesti aika yksin, kun ei laihduttamiseen kannustajia löytynyt.
Joskus kauan sitten teininä laihduin aika paljon ja silloin ehkä olinkin vähän syömishäiriön rajalla. Mutta silloin kaikkea terveellistä, kuten hyötyliikuntaa - puhumattakaan kuntoilusta, pidettiin todella outona. Joten en usko, että olisin tavalliseenkaan painonhallintaan saanut paljon tukea. Melkein salaa piti kävellä tavallinen kävelylenkkikin. Tällaisia outoja asenteita voi olla pienissä kaupungeissa. Toivottavasti nykyään on vähän järkevämpi asenneilmasto.
Peukut sulle! Ihan uteliaisuudesta kysyn, että mitä aikaa kuvailet? Kun ajattelen omaa ja nuorempien sisarusteni teini-ikää pikkukaupunkielämässä, niin urheilu oli suunnilleen kaikki kaikessa 70-luvun jälkipuoliskolta pitkälle 80-luvulle. Ja kyseessä oli vieläpä paikkakunta jonka joukkueet tai yksilöurheilijat eivät olleet missään lajissa kärjen tuntumassa.
80-90-lukua. Ehkä silloin alkoi jo olla vähän tätä mitä nykyäänkin, että tietyt joukkueet ovat oikeasti lahjakkaille. Ja sitten kuitenkin naureskellaan, jos joku haluaa itsekseen liikkua ihan tavallisesti - esimerkiksi auton sijasta kävellä.
Tuohon hienotunteisuuteen onkin vaikea ottaa kantaa. Jos joku ei halua laihduttaa, eikä koskaan itse puhu sellaisesta, ei muiden ehkä kannatakaan puuttuua toisen painoon. Mutta jos henkilö, jolla on ylipainoa, itse aktiivisesti puhuu siitä, että haluaa laihduttaa, voi hyväntahtoinen kannustus kuitenkin olla ihan tervetullutta.
Mua ärsytti kamalasti kun laihduin normaalipainoiseksi enkä ollut koskaan ennen nähnyt sukulaisteni ihan todella KATSOVAN minua. Olivat hirveän ylpeitä ja halusivat tietää paljonko olin laihtunut, kyselivät kamalasti. Mielestäni on eri asia kommentoida esim. "näytät hyvältä" kuin "ootpa laihtunut, wau!!!!". Tuli ihan sellainen fiilis, että olin oikeasti olemassa ja näkemisen arvoinen vasta hoikkana.
Olen huomannut kahdenlaista suhtautumista siis, joko ylläolevaa (joka on kiusannuttavaa, ahdistavaa, ei yhtään positiivista) tai sitten ollaan niin kuin ei oltaiskaan, katsellaan vain seinille suurin piirtein :D Mutta joo, hämmästyttävää on kyllä ollut miten erilainen suhtautuminen ihmisillä on ennen ja jälkeen muutoksen. Esimerkiksi äitini ei ole koskaan näyttänyt yhtä ylpeältä, ei maisteriksi valmistuessa, ei milloinkaan. Enkä ollut mikään tajuton valas edes, olen naiseksi pitkä ja korkeimmillaan painoni oli +7kg normaalipainon rajasta.
Up