Olen helvetin ahdistunut siitä, millaista sirkusta työnhaku on

Onneksi en ole työtön, joten minun ei tarvitse brändätä nimeäni, rakentaa nettiverkostoja ja videokuvata itseäni.

Pelkkä kirjallinen hakemus ja haastattelu kasvokkain riitti silloin.

I feel you, ap. Olen media-alalla pitkän uran tehnyt ja uskallan sanoa, että ammattilainen. Mutta nyt ollaan siinä tilanteessa, että olen vapaaehtoisesti vaihtamassa ihan toiselle alalle juuri siksi, että olen kyllästynyt brändäämään itseäni, olemaan esillä joka paikassa ja elämään koko elämääni siten, että varmasti näyttää somessa hyvältä. Tähän on tultu. Kun aloitin nuo hommat, tärkeintä oli vielä asiasisältö, ei mahdollisimman seksikäs klikkiotsikko tai ei se tekijä siellä taustalla. Julkisuuden perään en ole ollut koskaan, enkä ole edelleenkään. Haluaisin vain tehdä työni mahdollisimman hyvin ja pitäytyä edelleen taustalla, omana yksityisenä itsenäni. Mutta se ei ole enää mahdollista.

Samoja ajatuksia täällä: töiden etsiminen on hullua verkostoitumisen, vapaaehtoistöiden ja pyrkyriyden sirkusta, vaikka haluaisi "vain" töihin. Kuten sinäkin kerrot, myös minä olen kaikin puolin aktiivinen työnhakija, jonka valitseminen ei jää twiittausaktiivisuudesta, CV:n ulkoasusta, opintomenestyksestä, luottamustoimista, suosittelijoista tai kielitaidosta kiinni. Lisäksi minunkin alallani tuo itsensä esiin tuomisen ja yksityisyyden suhde voi olla ongelmallista työtehtävien kannalta.

Valmistuin maisteriksi viime kesänä, enkä ole mainitsemastani aktiivisuudesta ja reippaasta asenteestani huolimatta onnistunut työllistymään. Onneksi olen avoimen yliopiston opinnoilla pystynyt kehittämään osaamistani ja paikannut CV:n tyhjyyttä tältä ajalta. Tämäkin vaati hyppyä tuntemattomaan: minun oli katkaistava työttömyysetuuden maksattaminen ja elettävä puolisoni siivellä hetki, jotta sain opiskella avoimen opinnot. Sehän on vaarallista, jos työtön työnhaun ohella kehittäisi osaamistaan... On toki sanomattakin selvää, että kiivastahtisen opiskelun ohella hain yhtä aktiivisesti töitä kuin muulloinkin. 

Tähän mennessä olen päässyt useisiin työhaastatteluihin omaa alaani ja osaamistani vastaaviin paikkoihin, mutta maisterintutkintoni vuoksi en ole tullut valituksi. Rekrytoijat ovat aivan suoraan kertoneet, etteivät usko akateemisen viihtyvän oman alansa perustöissä, vaan maisterit raketoivat heti vaativimpiin tehtäviin. Motivaatio, innostus, osaaminen ja juuri tästä XYZ-työpaikasta/-tehtävästä välittäminen eivät riitä, vaan kaivataan jotakin hurjempaa. Tuntuu niin pahalta: en tarvitse työkokeilua tai toiselle alalle kouluttautumista, vaan taidoilleni sopivaa palkkatyötä. Ja ovet paiskataan nenäni edestä kiinni osaamiseni vuoksi.

Joka tapauksessa paljon tsemppiä ja aurinkoista kevättalvea kaikille työnhakijoille!

T. FM

Jatka hakua vaan sinnikkäästi ja mieti, haluatko olla sellaisessa työssä, jossa arvostetaan somehömppäilyä. Minä en halua, ja tästä on minulle TE-toimistossakin sanottu että pitäisi olla vaikka Facessa tai LinkEdissä tai Instassa tai...

Ei pidä olla, kaikki semmoinen on pääsääntöisesti turhaa sontaa, joka kuluttaa  resursseja. Yhdessä haastattelussa kysyttiin, että käytänkö jotakin somea? Vastasin, että en käytä, mutta jos se kuuluu työtehtäviin työaikana, niin tottahan toki. Mutta vapaa-aikaani en suostu semmoiseen tuhlaamaan.

Tässä minun maisterin tilanteeni. Tein aikoinaan arvovalinnan, ja hoidin kotona pitkään kahta lastani. Välillä työllistyin, välillä olin ansiosidonnaisella. Jossain välissä opiskelin avoimessa yliopistossa lisäopintoja. Työhistoriani yhtä silppua. Ikääkin on. Nyt olen havahtunut ansiosidonnaiskauden jälkeen juuri tähän ilmiöön: pitäisi tehdä itsestään uskomaton monitaituri, brändi, tuote, tms. jolla kiilata - hahah - nuorempien edelle. Ammatiltani olen aineenopettaja.

Minulla on kuitenkin pitkä työkokemus - tosin pätkätöistä koostuva. Sillä ei näytä olevan mitään arvoa.

Työhausta on tullut uskomaton sirkus, kuten aloittaja osuvasti sanoo. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on toki hyväksi, ilman rohkeutta ja riskiä ei mitään tapahdu. Mutta millä ehdoin? Perusjutut eivät riitä; ei riitä että osaa työnsä, osaa riittävästi tietotekniikkaa (no, tätä voisin kehittää), on sosiaalinen, tulee toimee työyhteisöissä, hoitaa hommansa ihan hyvin. Mikään ei riitä.

Somemaailman normisto on siirtynyt työpaikoille, ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Sosiaalisen median käytänteet ottavat vallan. Toki ihmisten käytösnormisto muuttuu joka tapauksessa, halusi tai ei. Mielestäni Suomessa mennään liiaksi tekniikka edellä. Kaikki ihmiset eivät mahdu tähän muottiin - ja varmaan siksi minulle työllistyminen, työpaikan saaminen on erittäin vaikeaa.

On uskomatonta, miten vaikeaa Suomessa on korkeasti koulutetun työllistyä. Kukaan ei arvosta jotain pilipalihumanistin maisteritutkintoa. Yritysmaailman normisto on oma lukunsa. Suorastaan lapsellisen innostuneina työnantajan kirjaavat työpaikkailmoituksiin "arvostuksia", yms.

Ei oikeastaan mistään muusta sosiaalisesta mediasta ole hyötyä kuin Twitteristä tai sitten Linkedinistä. Linkedin on paskamainen, koska kuka tahansa voi periaatteessa varastaa henkilöllisyytensä kun sinne pitää kirjata suurinpiirtein koko elämäntarinansa asuinpaikan lisäksi. Ainakin ennen kysyttiin pelkästään Twitter tai Linkedin tietoja.

Kyllähän tuo asia muuttuu, mutta vain silloin, jos työnhakijat päättävät yhteisessä rintamassa lopettaa noiden tanssien tanssimisen. Ei työnantaja rekrytoimatta jätä jos oikeasti työntekijää tarvitsee.

Mutta onko tällaista muutosta näköpiirissä, tuskinpa vain. 

Ai jumankauta.

Nyt olen onnellinen, että droppasin aikoinani valtiotieteellisen opinnot ja hyväksyin vakipaikan postin yöstä. Tilille kilahtaa se 2500e ja risat säännöllisesti ja vapaapäiviä saa joustavasti lyhyellä varoitusajalla.

Ei tartte osallistua tuohon skitsofreeniseen sirkukseen,

jossa ei ole enää kenenkään hyvä olla.

Ap:n kannattaisi suosiolla hakea ulkomaille.

Hyviä kommentteja teillä.

Ahdistaa!

Minäkin haluaisin tehdä töitä, mutta itse työnhakukin on tehty juuri noin vaikeaksi.

En ihmettele, jos monet masentuvat ja hautautuvat kotiin.

Ja joka päivä täällä huudetaan "mene töihin ".

En pysty enää lukemaan näitä juttuja.

Olen kieltämättä miettinyt sitäkin, että jos olen vielä vuoden päästä samassa tilanteessa, niin yrittäisin tulla raskaaksi, jos tärppäisi niin jäisin kotiin lasta hoitamaan, tekisin toisen ja ehkä kolmannenkin ja jossain välissä opiskelisin vaikka sosionomiksi tehdäkseni lastentarhanopettajan työtä. Tykkään omasta alastani hirveästi ja tiedän jopa olevani hyvä niissä hommissa, mutta kun määräaikaisuuksia on paljon ja tätä ruljanssia pitäisi pahimmillaan toistaa vuoden-parin välein, niin... Ei kauhean kannustavat näkymät tulevaisuudesta. 

-AP

Vierailija kirjoitti:

Olen kieltämättä miettinyt sitäkin, että jos olen vielä vuoden päästä samassa tilanteessa, niin yrittäisin tulla raskaaksi, jos tärppäisi niin jäisin kotiin lasta hoitamaan, tekisin toisen ja ehkä kolmannenkin ja jossain välissä opiskelisin vaikka sosionomiksi tehdäkseni lastentarhanopettajan työtä. Tykkään omasta alastani hirveästi ja tiedän jopa olevani hyvä niissä hommissa, mutta kun määräaikaisuuksia on paljon ja tätä ruljanssia pitäisi pahimmillaan toistaa vuoden-parin välein, niin... Ei kauhean kannustavat näkymät tulevaisuudesta. 

-AP

Pääsetkö enää "joskus tulevaisuudessa" opiskelemaan sosionomiksi? Entä jos tulee ero?

Vierailija kirjoitti:

Olen kieltämättä miettinyt sitäkin, että jos olen vielä vuoden päästä samassa tilanteessa, niin yrittäisin tulla raskaaksi, jos tärppäisi niin jäisin kotiin lasta hoitamaan, tekisin toisen ja ehkä kolmannenkin ja jossain välissä opiskelisin vaikka sosionomiksi tehdäkseni lastentarhanopettajan työtä. Tykkään omasta alastani hirveästi ja tiedän jopa olevani hyvä niissä hommissa, mutta kun määräaikaisuuksia on paljon ja tätä ruljanssia pitäisi pahimmillaan toistaa vuoden-parin välein, niin... Ei kauhean kannustavat näkymät tulevaisuudesta. 

-AP

Samanlaisia ajatuksia minullakin. Puolisoni on onnistunut pääsemään tutkintoaan vastaavan, mutta pienipalkkaiseen työhön. Vakipaikat ovat hyvin harvassa ja määräaikaisuuksia ketjutetaan surutta. Mitäpä tässä tekisi?

Tuntuu hurjalta edes ajatella lasten saamista/hankkimista, kun ei lapsettomanakaan saa työtä kaikesta työllistymissirkuksesta huolimatta. Toisaalta emme tästä enää nuorene, ja raskauden riskit kasvavat iän myötä. Muutama vuosikymmen sitten kokoaikatyö ja perheen perustaminen tuskin olivat kummoisia haaveita, mutta minulle ne olisivat kaikkien toiveideni täyttymys. Tulevaisuus pelottaa, kun akateeminen tutkinto ei turvaa nykyään mitään ja toisen tutkinnon opiskelukin (tai pikemminkin sen rahoittaminen) on tehty niin vaikeaksi. Hyvä, että sain purkaa ajatuksiani tänne. Mukavaa viikonjatkoa teille!

T. vastaaja nro 3

Mikä muuten oli aineyhdistelmäsi, Ap? Viestinnän pääaine vai valtio-oppi tms

Jos sillä nyt on merkitystä.

Minä en edes yritä hakea töitä. Mies elättäkööt. Peli on menetetty minun osaltani. Olen jo liian vanha ja liian ruma.

Niin samaa mieltä. Mua ei vittu vois vähempää kiinnostaa mikään facebook/linkedin/twitter-maailma tai mitkään videohakemukset tai verkostoitumiset (eli suomeksi sanottuna suhteet). Haluan vain töihin. Mutta kun ei ole suhteita enkä ole aktiivinen somessa, niin en tule ikinä saamaan töitä.

Kiitos siis teille muille kun maksatte veroja, jotta minä saan asumistuen ja työmarkkinatuen neljän viikon välein tilille!

t. 26-vuotias työnhakuun kyllästynyt maisteri

Seuraava muotivillitys on luomu, ja se tulee myös työnhakuun. Itse aion hakea seuraavan työni juuri luomuteemalla. Aion tällä kertaa olla aito, maanläheinen, rehellinen, luovasti laiska, ja kuviin laitan vain minimimeikin, hiukset sotkuun, ja vaatteeksi pellavamekon. Puhun tunteista ja syvästä motivaatiosta.

En yhtään ihmettele, että ahdistaa. Toisaalta olet valinnut alan, jolla tuollaista henkilöbrändäystä tarvitaan. Tai olet hakenut yrityksiin, joilla on tietty brändi tai jotka haluavat olla "mediaseksikkäitä". 

Minua ei työnantajana ole koskaan kiinnostanut kenenkään Twitterit tai Linkedinit. En ole kummassakaan itsekään. Ei haittaa, jos työntekijäni ovat, mutta se on heidän asiansa. Muutenkin työntekijöiden yksityiselämä on heidän oma asiansa. Minua kiinnostaa ainoastaan työnhakijan osaaminen sekä mitä hän itse työpaikalta odottaa. Tuo ensimmäinen kertoo, sopiiko hän työtehtävään, ja jälkimmäinen kertoo vastaako työtehtävä hänen odotuksiaan. 

Toivottavasti saat hyvää työkokemusta osa-aikatyöstäsi ja löydät pian myös kokopäivätyön. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Seuraava muotivillitys on luomu, ja se tulee myös työnhakuun. Itse aion hakea seuraavan työni juuri luomuteemalla. Aion tällä kertaa olla aito, maanläheinen, rehellinen, luovasti laiska, ja kuviin laitan vain minimimeikin, hiukset sotkuun, ja vaatteeksi pellavamekon. Puhun tunteista ja syvästä motivaatiosta.

Tuo on hyvä. Ja etusijalle vähiten verkostoituneet henkilöt, koska heillä on pienimmät sosiaaliset paineet ja vapautta olla mitä ovat.

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin valtiotieteen maisteriksi viime keväänä. Olen monia muita onnekkaampi siinä mielessä, että minulla on osa-aikainen lähes koulutustani vastaava työ. Koska se on osa-aikainen ja koska siitä maksetaan niin vähän, että käytännössä puolisoni elättää minua, haen jatkuvasti uutta työtä. Se vaan on suoraan sanoen ihan helvetin vaikeaa, koska työnhausta on (tarpeettomasti?) tehty ihmeellistä teatteria, jossa työnhakija esittää narrin roolia.

Minulla on jo visuaalinen CV, olen otattanut itsestäni edustavia kuvia ammattilaisella ja videohaastatteluissa olen konkari. Kielitaidosta, kv-kokemuksesta tai opintomenestyksestä ei jää kiinni. Mutta tästä hemmetin henkilöbrändäyksestä saattaa jäädäkin. Pitäisi tehdä itsestään hyvä Linkedin-profiili (on) ja olla siellä aktiivinen, mieluiten julkaista itsekin kaikenlaista. Pitää twiitata aktiivisesti ja verkostoitua, mutta poliittisesti sitoutuneelta ei saa näyttää, jos ei ole niitä tyyppejä joilla on jo varaa valita työnsä. Minusta tässä ei oteta lainkaan huomioon sitä, että omallakin koulutuksellani saatan päätyä joku päivä tekemään sellaisia hommia, joissa ei ole hyvä asia olla henkilöbrändi ja tunnettu somepersoona edes oman alan sisällä. Suomi on pullollaan töitä, joissa kannattaa pitää kiinni jonkinlaisesta yksityisyydestä. Ja sitten pitäisi vielä harrastustenkin tukea työelämää ja työidentiteettiä, ei enää voi kirjoittaa harrastuksekseen höntsysählyä vanhojen opiskelukavereiden kanssa ja lenkkeilyä, kun pitää olla joogaa ja ultrajuoksua, työelämärelevantin uuden kielen opiskelua ja vapaaehtoistyötä järjestöissä, joissa voisit olla myös palkallisena.

En minä tiedä. Ymmärrän, että realiteetit ovat nämä ja joko menen mukaan tai jään ilman. Mutta ahdistaa, kun akateemisesta koulutuksesta ja alaa kohtaan tuntemastani intohimostakin huolimatta haluaisin kuitenkin "vain töihin".

Harrastuksiin pitää kuulua kuntosali tai ryhmäliikuntatunnit ja matkustelu. Molemmista pitää julkaista kuvia somessa, kuinka ihana tunnelmallinen bistro Pariisista löytyi ja kuinka ihanaa oli tyttöjen kanssa brunssilla New Yorkissa jonka jälkeen on ihana lähteä puhdistautumaan joogakurssille Balille tai meditoimaan Intiaan.