Lue keskustelun säännöt.
Olen helvetin ahdistunut siitä, millaista sirkusta työnhaku on
01.03.2017 |
Valmistuin valtiotieteen maisteriksi viime keväänä. Olen monia muita onnekkaampi siinä mielessä, että minulla on osa-aikainen lähes koulutustani vastaava työ. Koska se on osa-aikainen ja koska siitä maksetaan niin vähän, että käytännössä puolisoni elättää minua, haen jatkuvasti uutta työtä. Se vaan on suoraan sanoen ihan helvetin vaikeaa, koska työnhausta on (tarpeettomasti?) tehty ihmeellistä teatteria, jossa työnhakija esittää narrin roolia.
Minulla on jo visuaalinen CV, olen otattanut itsestäni edustavia kuvia ammattilaisella ja videohaastatteluissa olen konkari. Kielitaidosta, kv-kokemuksesta tai opintomenestyksestä ei jää kiinni. Mutta tästä hemmetin henkilöbrändäyksestä saattaa jäädäkin. Pitäisi tehdä itsestään hyvä Linkedin-profiili (on) ja olla siellä aktiivinen, mieluiten julkaista itsekin kaikenlaista. Pitää twiitata aktiivisesti ja verkostoitua, mutta poliittisesti sitoutuneelta ei saa näyttää, jos ei ole niitä tyyppejä joilla on jo varaa valita työnsä. Minusta tässä ei oteta lainkaan huomioon sitä, että omallakin koulutuksellani saatan päätyä joku päivä tekemään sellaisia hommia, joissa ei ole hyvä asia olla henkilöbrändi ja tunnettu somepersoona edes oman alan sisällä. Suomi on pullollaan töitä, joissa kannattaa pitää kiinni jonkinlaisesta yksityisyydestä. Ja sitten pitäisi vielä harrastustenkin tukea työelämää ja työidentiteettiä, ei enää voi kirjoittaa harrastuksekseen höntsysählyä vanhojen opiskelukavereiden kanssa ja lenkkeilyä, kun pitää olla joogaa ja ultrajuoksua, työelämärelevantin uuden kielen opiskelua ja vapaaehtoistyötä järjestöissä, joissa voisit olla myös palkallisena.
En minä tiedä. Ymmärrän, että realiteetit ovat nämä ja joko menen mukaan tai jään ilman. Mutta ahdistaa, kun akateemisesta koulutuksesta ja alaa kohtaan tuntemastani intohimostakin huolimatta haluaisin kuitenkin "vain töihin".
Kommentit (253)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni osaaja menee hukkaan, koska eivät pääse esille nykyisissä työnhakuprosesseissa. Jos on hiemankin epäsosiaalisempi tapaus tai viihtyy yksin, niin ura on taputeltu jo heti alkumetreillä.
Aika harvaa (akateemista) työtä pystyy nykyään laadukkaasti hoitamaan, jos ei ole verkostoitumistaitoja tai sosiaalisia suhteita. Facebookissa toimiminen vastaa sitä, että huutaa saman asian tuhannelle (oma kaverimäärä) ihmiselle; harvoin samaa volyymiä pystyy muuten saamaan aikaiseksi. Sori, ilman verkostoja tai sosiaalisia hyviä suhteita on nykyään vaikea työskennellä tehokkaasti missään asiantuntijaroolissa..
Tästä olen ihan eri mieltä. Se, miten viestin OMISTA asioista OMILLA kanavillani ei juurikaan ole yhteydessä siihen, miten voisin viestiä työroolissa asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Jo tuo yksityisyyspointtikin on tosi validi - itse en mieheni työn vuoksi yksinkertaisesti voi postata Twitteriin tai Facebookiin perhekuvia, tarkkoja sijaintitietoja (siis esim. asuinaluetta, lasten kouluja ja päiväkoteja, mökkipaikkakuntaa) tai mitään. Jos meillä on turvallisuussyistä mm. salainen rekisterinumero ja miehellä turvakielto, itselläni "vaan" kaikki tiedot maistraatissa salattu, niin silloin täytyy someviestintääkin miettiä.
Tuntuu, että monilla työnantajilla on tapana vähän yliarvioida sitä, miten vaikuttavasta ja tärkeästä työstä on kysymys. No, palkassa se ei toki näy... Mutta siis, esim. joku perustason viestintäsuunnittelija ei ihan mahdottomasti tarvitse sellaisia taitoja, joita ei valideja sivuaineita opiskelleella maisterilla olisi. Ei asia ole niin yksiselitteinen, että superverkostoituva ja itseään tuputtava ekstrovertti on aina parempi työntekijä kuin siviilissä syrjäänvetäytyvä introvertimpi tyyppi. Minäkin olen työssäni ollut tekemisissä tosi isojen jehujen ja asioiden kanssa, mutta omana itsenäni kädet tärisevät, jos pitää soittaa verotoimistoon.
Hyvin kirjoitettu. Minusta työminää ja siviiliminää ei pidä sotkea toisiinsa. Jos valmistuu 28-vuotiaana, on edessä 40 vuotta työelämää. Viimeistään viisikymppisenä alkaa voimat ja innostus hiipua, jos ei ole pystynyt erottamaan työtä ja vapaa-aikaa toisistaan. Kuitenkin ollaan vasta työuran puolivälissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, että markkinointitehtävissä vaaditaan nykyisin näkyvyyttä ja verkostoitumista, mutta nyt on tultu toiseen ääripäähän, mitä esimerkiksi pankeissa on ajettiin vuosikymmen sitten. Puhelinluettelokaan ei ollut julkinen, jotta yrityksen ja työntekijöiden identiteetti ja turvallisuus on taattu. Tavallisilla työntekijöillä ei ollut ns julkisia puhelinnumeroita, vaan puhelut ohjattiin puhelunpalvelun kautta oikealle henkilölle. Markkinointitehtävissä olevat varmasti saivat enemmän esiintyä julkisuudessa ja muodostaa verkostoja esim. yritysasiakkaisiin.
Ajatteleeko kukaan tietoturva- ja turvallisuusasioita, jos pitää kaikki tiedot osoitteita ja kaikkia viestimisvälineitä myöten olla 24/7 -periaatteella avoimena. Minua kauhistuttaa koko ajatus. Työnantajako omistaa työntekijänsä ajatuksetkin? Missä sitä henkilöbrändiä sitten tarvitaan? Uuden paikan haussa, eipä varmaan normaalityössä...paitsi jo olet yrittäjä, mutta sittenhän oletkin itsesi herra... ja jos myyt päivittäin joitakin palveluita tai tuotteita.... Entäs esim. taloushallinnon osaajat? En ymmäärrä moista brändäyspelleilyä.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en ole työtön, joten minun ei tarvitse brändätä nimeäni, rakentaa nettiverkostoja ja videokuvata itseäni.
Pelkkä kirjallinen hakemus ja haastattelu kasvokkain riitti silloin.
Mielestäni työnhaku ja haastattelut olivat terveemmällä pohjalla.
Kysyttiin mitä osaat ja sillä selvä.
Maksettiin asiallinen palkkakin työnteosta niin nuorille kuin vanhoille.
Nyt pitäisi ihmisten ilman palkkaa tehdä työtä, työkokeiluna tai 9 eurolla.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että markkinointitehtävissä vaaditaan nykyisin näkyvyyttä ja verkostoitumista, mutta nyt on tultu toiseen ääripäähän, mitä esimerkiksi pankeissa on ajettiin vuosikymmen sitten. Puhelinluettelokaan ei ollut julkinen, jotta yrityksen ja työntekijöiden identiteetti ja turvallisuus on taattu. Tavallisilla työntekijöillä ei ollut ns julkisia puhelinnumeroita, vaan puhelut ohjattiin puhelunpalvelun kautta oikealle henkilölle. Markkinointitehtävissä olevat varmasti saivat enemmän esiintyä julkisuudessa ja muodostaa verkostoja esim. yritysasiakkaisiin.
Ajatteleeko kukaan tietoturva- ja turvallisuusasioita, jos pitää kaikki tiedot osoitteita ja kaikkia viestimisvälineitä myöten olla 24/7 -periaatteella avoimena. Minua kauhistuttaa koko ajatus. Työnantajako omistaa työntekijänsä ajatuksetkin? Missä sitä henkilöbrändiä sitten tarvitaan? Uuden paikan haussa, eipä varmaan normaalityössä...paitsi jo olet yrittäjä, mutta sittenhän oletkin itsesi herra... ja jos myyt päivittäin joitakin palveluita tai tuotteita.... Entäs esim. taloushallinnon osaajat? En ymmäärrä moista brändäyspelleilyä.
Kirjoitat NIIN hyvää asiaa.
Yksityisyys. Siitä on tullut harvojen herkku.
Hieman ihmetyttää tämän ketjun aloitus; kirjoittaja ei kerro ammattiaan. Ei kai ole ihme, jos ei saa töitä, jos ei osaa kertoaa ammattiaan tai osaamistaan. Maisterinkoulutus on hieno asia - kannatan yleissivistävää koulutusta, mutta jos ei ymmärrä hankkia minkään ammattialan koulutusta, voi työstä vain haaveilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni osaaja menee hukkaan, koska eivät pääse esille nykyisissä työnhakuprosesseissa. Jos on hiemankin epäsosiaalisempi tapaus tai viihtyy yksin, niin ura on taputeltu jo heti alkumetreillä.
Kannattaa miettiä, minne hakee töihin. Mitä suurempi tai tunnetumpi yritys, sitä tärkeämpää on, että työnhakijat sopivat yrityksen brändiin ja imagoon. Pienen yrityksen toimaria ei kiinnosta tippaakaan, miten hyvältä ahterisi näyttää kuntosalilla otetussa kuvassa tai kuinka monta kertaa viime viikolla olit ystäviesi kanssa juomassa shampanjaa.
Aloittajan kuvaamasta työnhakijasta - ei siis aloittajasta vaan tuosta henkilöbrändäyksestä - mulle tulee mielikuva, että hakijan unelmaduuni on paikka, jossa tiimissä innovoidaan, visioidaan ja hypetetään. Välillä käydään syömässä vähän sushia ennenkuin mennään porukalla hohtokeilaamaan. Valitettavasti tarjoamani työt eivät ole tuollaisia. Meillä työntekijä selvittää, mitä asiakas haluaa, antaa mulle työmääräarvion sekä aikataulun, jolla voisi asian toteuttaa. Minä hoidan asiakkaan kanssa sopimusasiat ja sen jälkeen työntekijä tekee sovitun asian sovitussa aikataulussa. Jos ei ole aivan täysin umpierakko ja ihmisiä pelkäävä tyyppi, niin meillä on pelkästään etua, ettei ole erityisen sosiaalinen. Työ kun on varsin yksinään puurtamista.
Mitä pienempi firma, sitä tärkeämpää on, että palkattava työntekijä ei ole synnytysikäinen nainen. Loose-loose.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni osaaja menee hukkaan, koska eivät pääse esille nykyisissä työnhakuprosesseissa. Jos on hiemankin epäsosiaalisempi tapaus tai viihtyy yksin, niin ura on taputeltu jo heti alkumetreillä.
Kannattaa miettiä, minne hakee töihin. Mitä suurempi tai tunnetumpi yritys, sitä tärkeämpää on, että työnhakijat sopivat yrityksen brändiin ja imagoon. Pienen yrityksen toimaria ei kiinnosta tippaakaan, miten hyvältä ahterisi näyttää kuntosalilla otetussa kuvassa tai kuinka monta kertaa viime viikolla olit ystäviesi kanssa juomassa shampanjaa.
Aloittajan kuvaamasta työnhakijasta - ei siis aloittajasta vaan tuosta henkilöbrändäyksestä - mulle tulee mielikuva, että hakijan unelmaduuni on paikka, jossa tiimissä innovoidaan, visioidaan ja hypetetään. Välillä käydään syömässä vähän sushia ennenkuin mennään porukalla hohtokeilaamaan. Valitettavasti tarjoamani työt eivät ole tuollaisia. Meillä työntekijä selvittää, mitä asiakas haluaa, antaa mulle työmääräarvion sekä aikataulun, jolla voisi asian toteuttaa. Minä hoidan asiakkaan kanssa sopimusasiat ja sen jälkeen työntekijä tekee sovitun asian sovitussa aikataulussa. Jos ei ole aivan täysin umpierakko ja ihmisiä pelkäävä tyyppi, niin meillä on pelkästään etua, ettei ole erityisen sosiaalinen. Työ kun on varsin yksinään puurtamista.
Mitä pienempi firma, sitä tärkeämpää on, että palkattava työntekijä ei ole synnytysikäinen nainen. Loose-loose.
Tuo on kyllä aivan totta, myönnän :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mielestäni on ikävää huomata että jotkut ihmiset jotka pääsevät töihin tekevät sen niin että verkostoituvat puoliväkisin muiden kanssa. Eli jos jostain ihmisestä on sinulle hyötyä niin olet kieli pitkällä puhumassa ja sitten kun hyötysuhde katoaa tai hyöty on saavutettu et edes jaksaisi tervehtiä.
Lisäksi tuntuu että nykyajan työelämä suosii sellaisia "minä minä minä" tyyppisiä henkilöitä jotka väittävät osaavansa jo kaiken. Lisäksi itseäni ärsyttää ainakin sellainen tekopirteys mikä ilmeisesti nykyään on hyväksi työhaussa.
Asiakas haluaa mitä? Työmääräarvio? Täysin epämääräistä höttöä? Mistä alasta on kysymys? Mistä työstä? Nykyään pitäisi hakea työhön, josta ei tiedä mitä se on. Miten sellaiseen voisi olla pätevöitynyt, jos ei tiedä mitä se on. Työnantajien olisi syytä katsoa peiliin. Siellä se vika on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asiakas haluaa mitä? Työmääräarvio? Täysin epämääräistä höttöä? Mistä alasta on kysymys? Mistä työstä? Nykyään pitäisi hakea työhön, josta ei tiedä mitä se on. Miten sellaiseen voisi olla pätevöitynyt, jos ei tiedä mitä se on. Työnantajien olisi syytä katsoa peiliin. Siellä se vika on.
It-ala. Ohjelmointia. Kyllä asiansa osaava koodari määrittelyt tehtyään osaa arvioida, kauanko hänellä menee koodin tekemiseen.
Minua ei työnantajana ole koskaan kiinnostanut kenenkään Twitterit tai Linkedinit. En ole kummassakaan itsekään. Ei haittaa, jos työntekijäni ovat, mutta se on heidän asiansa. Muutenkin työntekijöiden yksityiselämä on heidän oma asiansa. Minua kiinnostaa ainoastaan työnhakijan osaaminen sekä mitä hän itse työpaikalta odottaa. Tuo ensimmäinen kertoo, sopiiko hän työtehtävään, ja jälkimmäinen kertoo vastaako työtehtävä hänen odotuksiaan.
Kaunista työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei AP:n kaltainen sosiaalinen monitaiturikaan löydä töitä niin taitaa tällaisen kaltaiseni erakon työura olla taputeltu heti lähtöruudussa, vaikka olenkin tavoiteajassa valmistunut maisteri. Millainen taikuri pitää olla että saa jumalauta palkallista työtä enää tässä maassa? Ei mua meinattu huolia edes palkattomaan harjoitteluun opiskeluaikoina.
"Minusta tässä ei oteta lainkaan huomioon sitä, että omallakin koulutuksellani saatan päätyä joku päivä tekemään sellaisia hommia, joissa ei ole hyvä asia olla henkilöbrändi ja tunnettu somepersoona edes oman alan sisällä."
Tämä!!! Olin samassa tilanteessa kuin ap. Maisteri, osa-aikainen työ ja sitten vielä tungin itseni mm. linkediniin.
No sitten kävi niin, että sain kokopäiväisen työn. Tässä työssä ollaan tekemisissä sanoisinko että "erittäin vaativien ihmisten kanssa" ja mun piti heti salata yhteystiedot. Turvakieltoakin pitäisi hakea. Kiva alkaa nyt sitten poistelemaan näitä tilejä. Onneksi itselläni ei ollut kotisivuja ja siellä CV, sehän tästä olisi vielä puuttunutkin.
On todella ikävää kun työnhaussa ei saa suojella omaa yksityisyyttään. Randomeille ei kuulu mun kotipaikkakunta, koulutus ja työhistoria. Sitten jos pääseekin tällaiseen duuniin mihin mä pääsin, somenäkyvyydestä on oman turvallisuuden takia todella suuri haitta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen rekrytoija ja minuakin ahdistaa. Noin kolme vuotta sitten huomasin, että kaikki hakijat alkoivat olla tosi hyviä. On vaikea edes valita parhaita haastatteluun. Haastatteluun päässeet ovat järjestään erinomaisia. Valinnat ovat entistä vaikeampi tehdä. Suomessa haaskataan käsittömätön määrä osaamista. Suututtaa. Itsekin olen hakeutumassa ulkomaille töihin, kun luulen, ettei tämä maa tästö nouse.
Vierailija kirjoitti:
Valmistuin valtiotieteen maisteriksi viime keväänä. Olen monia muita onnekkaampi siinä mielessä, että minulla on osa-aikainen lähes koulutustani vastaava työ. Koska se on osa-aikainen ja koska siitä maksetaan niin vähän, että käytännössä puolisoni elättää minua, haen jatkuvasti uutta työtä. Se vaan on suoraan sanoen ihan helvetin vaikeaa, koska työnhausta on (tarpeettomasti?) tehty ihmeellistä teatteria, jossa työnhakija esittää narrin roolia.
Minulla on jo visuaalinen CV, olen otattanut itsestäni edustavia kuvia ammattilaisella ja videohaastatteluissa olen konkari. Kielitaidosta, kv-kokemuksesta tai opintomenestyksestä ei jää kiinni. Mutta tästä hemmetin henkilöbrändäyksestä saattaa jäädäkin. Pitäisi tehdä itsestään hyvä Linkedin-profiili (on) ja olla siellä aktiivinen, mieluiten julkaista itsekin kaikenlaista. Pitää twiitata aktiivisesti ja verkostoitua, mutta poliittisesti sitoutuneelta ei saa näyttää, jos ei ole niitä tyyppejä joilla on jo varaa valita työnsä. Minusta tässä ei oteta lainkaan huomioon sitä, että omallakin koulutuksellani saatan päätyä joku päivä tekemään sellaisia hommia, joissa ei ole hyvä asia olla henkilöbrändi ja tunnettu somepersoona edes oman alan sisällä. Suomi on pullollaan töitä, joissa kannattaa pitää kiinni jonkinlaisesta yksityisyydestä. Ja sitten pitäisi vielä harrastustenkin tukea työelämää ja työidentiteettiä, ei enää voi kirjoittaa harrastuksekseen höntsysählyä vanhojen opiskelukavereiden kanssa ja lenkkeilyä, kun pitää olla joogaa ja ultrajuoksua, työelämärelevantin uuden kielen opiskelua ja vapaaehtoistyötä järjestöissä, joissa voisit olla myös palkallisena.
En minä tiedä. Ymmärrän, että realiteetit ovat nämä ja joko menen mukaan tai jään ilman. Mutta ahdistaa, kun akateemisesta koulutuksesta ja alaa kohtaan tuntemastani intohimostakin huolimatta haluaisin kuitenkin "vain töihin".
Kannattaa selvittää, tuleeko sinulle oikeutta soviteltuun päivärahaan (Kela tai työttömyyskassa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Mä olen 29v ja valmis heittämään hanskat tiskiin. Masentaa kyllä ihan hirveästi tämä kun haluaisin oikeasti töihin mutta mihinkään en pääse enkä oikeastaan enää jaksa hakeakaan.
Mäkään en jaksa. Enkä ole yli puoleen vuoteen enää hakenutkaan. Näin mielenterveyteni pysyy edes jotenkuten kasassa kun ei tarvitse sietää jatkuvia pakkeja.
Tältäkö joistakin miehistä tuntuu kun ne saa jatkuvasti pakkeja naisilta? Olen pahoillani heidän puolestaan. Se nimittäin oikeasti käy itsetunnon päälle.
Valtaosa miehistä saa vielä pakkeja molemmilla saroilla :D
Ymmärrän hyvin että sinulla ei ole töitä eikä niitä tuolla ajattelutavalla tule. Työmaailma ei ole mikään blogikupla. LinkedIn on apuväline joka on hyvä olla varsinkin silloin kun on suosittelijoita ja muutama työpaikka jo peffan alla. Muuten riittää että sieltä pystyy lukemaan mitä olet opiskellut, harjoittelupaikat ja mahdollisimman lyhyesti. Fiksu valokuva. Työnantajaa ei oikeasti kiinnosta mitä harrastat. Häntä kiinnostaa työpanoksesi ja se että tiedät mitä teet. Ekat vuodet olisi hyvä että pystyisit pääasiassa kiinni vain työasioissa.
Kirjoittamasi perusteella en palkkaisi sinua. Tunnut ihmiseltä joka luulee että työpaikka on sosiaalinen tapahtuma jonne saavut tärkeänä ajoissa heiluttelemaan poninhäntää ja hymyilemään ihmisille joista luulet olevan sinulle hyötyä. Olet siis hyödytön työntekijä.
Vierailija kirjoitti:
Asiakas haluaa mitä? Työmääräarvio? Täysin epämääräistä höttöä? Mistä alasta on kysymys? Mistä työstä? Nykyään pitäisi hakea työhön, josta ei tiedä mitä se on. Miten sellaiseen voisi olla pätevöitynyt, jos ei tiedä mitä se on. Työnantajien olisi syytä katsoa peiliin. Siellä se vika on.
Totta. Olen parissa koulutusta myymässä firmassa kirjoilla opettajana. Nykyisin, kun sieltä tulee keikkatyöehdotus, niin kerrotaan vaan, että niin ja niin monta tuntia opetusta 10 ihmiselle, tosi iso yritys ja vaativa erityisala, otatko tämän?
Sitten, kun haluaisin tietää, minkä alan yritys ja mikä erikoisala, niin se on aina huippusalaista, ei vIida kertoa ennen kuin otat tämän.
Mutta kun en voi ottaa vastaan työtehtävää, jos en yhtään tiedä, onko minulla tietotaito sen hoitamiseen. Pari kertaa olen ottanut sian säkissä ja paljastunut, että ala on jotain, josta en tiedä yhtään mitään ennakkoon. Opeta siinä sitten spesialisteille jotain.
Tuttua huttua... Varsinkin viestinnän ja markkinoinnin alalla koko työnhaku ja jopa itse työnteko on yhtä teennäistä pelleilyä, jossa tuhlataan aikaa ihan turhiin pintapuolisiin asioihin. Harjoittelijoita (tietenkin ilmaisia) käytetään surutta hyödykseen lupailemalla kaikkea kaunista ja sitten torpataan maanrakoon kun tarve loppuu. Ja eikun uusi innokas harjoittelija käyttöön, kun edellinen on lypsetty loppuun.
Kyllästyin totaalisesti tähän somebrändimediahuorausimago maailmaan ja vaihdoin alaa. Nyt kouluttauduin duunaritason hommiin (alkuperäinen koulutus maisteri), jossa paras ja ainoa työllistymistapa on yrittäjyys. Saan olla oma pomoni ja ala on vielä sellainen, että jos hommansa vaan osaa ja saa puskaradion pyörimään niin töitä riittää.
Kaikki stressi ja ahdistus loppui heti kun uskalsin heittää monen vuoden koulutukset ja urasuuntautumisen ja haaveet roskiin ja lähteä ihan uusille urille.
Juuri näin. Yksityiselämä erillään työelämästä on useimmiten ilman someakin paras ratkaisu.