Lue keskustelun säännöt.
miksi parisuhteista pitäisi olla kokemusta, jotta voi kelvata suhteeseen?
05.11.2016 |
Hassua, että pitäisi seurustella ensin niiden kanssa, jotka eivät ole sopivia, jotta voi seurustella sopivan kanssa...
Kommentit (110)
Parisuhteessa eläminen on taitolaji. Jos ei ole koskaan ollut parisuhteessa, millä ne taidotkaan olisivat kehittyneet? Mistä tietää, mitä toiselta ja yhteiseltä ajalta haluaa ja tarvitsee? Ei vähäinen suhdekokemus nyt mikään täydellinen kynnyskysymys ole, mutta mieluummin en opettaisi kenellekään enää perusjuttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, olihan se vähän omituista 30-vuotiaalle miehelle seurustella ensimmäisen kerran elämässään. Minä puolisona sain mm. aamulla ilmoituksen, että on lähdössä sinä iltana viikoksi laskettelemaan :D
Miestä rasitti astianpesukoneeseen 'väärin' laitetut astiat, se, että jätin sängyn petaamatta aamupalan ajaksi, se, että kylpyhuoneessa oli kosteusvoidepurkkejani yms. kaikki kummalliset pikkujutut. Ei hän niistä koskaan maininnut, mutta näin että se mukautuminen "niin vanhana" turhautti ja vei aikaa.
Lisäksi erilaisten unirytmien sopeuttaminen yhteen oli hankalampaa miehelle, kuin minulle.
Vioista saa tietää usein vasta seurustellessa, eli jos tyyppi muuten kelpaisi, mutta seurustelemattomuus arveluttaa, niin en minä ainakaan ajattelisi ettei ole (jollekin muulle) kelvannut. Ehkei hänelle ole kelvannut kukaan muu aiemmin?
Mitä vanhemmaksi on päässyt omine tapoineen, sitä vaikeampi niistä on luopua ja sopeutua toisen tapoihin.
En edelleenkään ymmärrä. En ole koskaan seurustellut. Olen 26-v nainen. Mitä ihmeen perusjuttuja minulle pitäisi ns opettaa? Kyllä minä osaan ihmissuhteissa olla. Ja tiedän myös mitä suhteelta haluan ja mitä en. Sen takia minulla ei ole myöskään tarvetta kokeilla seurustelua sellaisten kanssa, joiden kanssa en näe tulevaisuutta. En halua pitää ihmisiä jonain leluina.
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä. En ole koskaan seurustellut. Olen 26-v nainen. Mitä ihmeen perusjuttuja minulle pitäisi ns opettaa? Kyllä minä osaan ihmissuhteissa olla. Ja tiedän myös mitä suhteelta haluan ja mitä en. Sen takia minulla ei ole myöskään tarvetta kokeilla seurustelua sellaisten kanssa, joiden kanssa en näe tulevaisuutta. En halua pitää ihmisiä jonain leluina.
Ei tietenkään pidä. Mutta siinä on omat ongelmansa alkaa seurustelemaan vasta "vanhemmalla iällä". Minusta ne eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä ongelmia, mutta ne on hyvä tiedostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä. En ole koskaan seurustellut. Olen 26-v nainen. Mitä ihmeen perusjuttuja minulle pitäisi ns opettaa? Kyllä minä osaan ihmissuhteissa olla. Ja tiedän myös mitä suhteelta haluan ja mitä en. Sen takia minulla ei ole myöskään tarvetta kokeilla seurustelua sellaisten kanssa, joiden kanssa en näe tulevaisuutta. En halua pitää ihmisiä jonain leluina.
Sori, mutta jos et ole asunut romanttisen kumppanin kanssa saman katon alla, et tiedä, mitä osaat ja mitä et. Parisuhde eroaa kaikista muista ihmissuhteista aika paljon.
hanska, oletko sitä mieltä että omasta taustasta kannattaa olla rehellinen vai ei? Tuntuisi pahalta alkaa valehtelemaan, että ikisinkkuna 26-vuotiaana olisinkin joskus ollut suhteessa, mutta toisaalta omalla kohdallani miehet ovat alkaneet ihmetellä taustaani jo 21-vuotiaasta alkaen.
Ymmärrän toki, että esim. ensitreffeillä ei kannata ottaa asiaa esille itse, mutta minulta miehet ovat kyselleet jo hyvin varhaisissa vaiheissa miksi olen sinkku/kauanko olen ollut sinkku/suhdetaustasta :/ Siksi mietityttää miten asiasta voisi sulavasti kertoa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä. En ole koskaan seurustellut. Olen 26-v nainen. Mitä ihmeen perusjuttuja minulle pitäisi ns opettaa? Kyllä minä osaan ihmissuhteissa olla. Ja tiedän myös mitä suhteelta haluan ja mitä en. Sen takia minulla ei ole myöskään tarvetta kokeilla seurustelua sellaisten kanssa, joiden kanssa en näe tulevaisuutta. En halua pitää ihmisiä jonain leluina.
Ei tietenkään pidä. Mutta siinä on omat ongelmansa alkaa seurustelemaan vasta "vanhemmalla iällä". Minusta ne eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä ongelmia, mutta ne on hyvä tiedostaa.
No mitä ihmeen ongelmia ne sitten ovat? Siis ihan oikeasti? En keksi yhtäkään ongelmaa jos molemmat rakastavat toisiaan ja haluavat olla yhdessä.
Se on vain tekosyy, jolla seurustelevat, tai joskus seurustelleet ihmiset nostavat itseään jalustalle suhteessa niihin, jotka eivät ole seurustelleet. Siinä ei yksinkertaisesti ole mitään logiikkaa miksi muuten hyvä tyyppi pitäisi jättää pelkän seurustelemattomuuden vuoksi.
Se on vaan sellaista epävarmojen ihmisten jatkuvaa vertailua suhteessa muihin, kerätään pisteitä tietyistä "saavutuksista" elämässä, jotka muka pitää olla tehtynä tiettyyn vaiheeseen mennessä (kenen mukaan?), tai olet pilalla. Se on elämän suorittamista, jolla haetaan hyväksyntää muilta ja saadaan onnistumisen tunnetta oikein eletystä elämästä ja lisää hyvänolontunnetta saa siitä kauhistelusta niitä kohtaan, joilla joitain näitä "saavutuksia" ei ole. Se on kyvyttömyyttä ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta ja sitä, ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa tai järjestystä elää tätä elämää. Jotkut pelkäävät tämän vertailun kohteeksi joutumista niin paljon, että menevät suhteisiin väärillä motiiveilla, statuksen takia ja sitten kärsivät.
Uskon että tällainen näkökulma on tämän nykyaikaisen suorituskeskeisen elämän sivutuote, jossa ihminen ja persoona jää sivuosaan, tuijotetaan vaan saavutuksia ja lukuja ja statusta, peilataan kaikki joidenkin "yleisten" standardien kautta, joita ei sen kummemmin ole perusteltu, sopiiko lokeroon -> onko normaali?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä. En ole koskaan seurustellut. Olen 26-v nainen. Mitä ihmeen perusjuttuja minulle pitäisi ns opettaa? Kyllä minä osaan ihmissuhteissa olla. Ja tiedän myös mitä suhteelta haluan ja mitä en. Sen takia minulla ei ole myöskään tarvetta kokeilla seurustelua sellaisten kanssa, joiden kanssa en näe tulevaisuutta. En halua pitää ihmisiä jonain leluina.
Sori, mutta jos et ole asunut romanttisen kumppanin kanssa saman katon alla, et tiedä, mitä osaat ja mitä et. Parisuhde eroaa kaikista muista ihmissuhteista aika paljon.
Nykyaikana on trendinä tehdä kaikesta rakettitiedettä. Seksiä ja seurustelua pitäisi muka harjoitella, ennenkuin niitä voi tehdä. Surullinen asenne. Todellakin tiedän mitä osaan ja mitä en. Minulla on hyvä itsetuntemus. Olen ns. parisuhdeihminen vaikken olekaan ollut parisuhteessa. Arvostan itseäni ja toisia ihmisiä liikaa tehdäkseni ihmisistä leluja seurustelumielessä. Kaikille ihmisille ei potentiaalisia kumppaneita ole yhtä paljon tarjolla kuin muille. Parisuhteessa oleminen olisi omalle luonteelleni aivan normaali asia, ilman minkäänlaista harjoittelua. Toisen ihmisen rakastamista ei tarvitse harjoitella, se tulee luonnostaan, jos on tullakseen.
Vierailija kirjoitti:
hanska, oletko sitä mieltä että omasta taustasta kannattaa olla rehellinen vai ei? Tuntuisi pahalta alkaa valehtelemaan, että ikisinkkuna 26-vuotiaana olisinkin joskus ollut suhteessa, mutta toisaalta omalla kohdallani miehet ovat alkaneet ihmetellä taustaani jo 21-vuotiaasta alkaen.
Ymmärrän toki, että esim. ensitreffeillä ei kannata ottaa asiaa esille itse, mutta minulta miehet ovat kyselleet jo hyvin varhaisissa vaiheissa miksi olen sinkku/kauanko olen ollut sinkku/suhdetaustasta :/ Siksi mietityttää miten asiasta voisi sulavasti kertoa...
Tuo seurusteluhistoriasta keskustelu nyt on tuollaista jutustelua, kun ei aluksi tiedä toisesta oikein mitään. On hyvä kartoittaa vähän, mistä lähtökohdista toinen deittailee. Ei se vielä tarkoita, että seurustelemattomuus olisi toiselle ongelma. Ja ilman muuta rehellisyyttä peliin. Et voi seurustella toisen kanssa muuten kuin omana itsenäsi, ja sellaisena sinä joko sovit toiselle tai et sovi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä on yleensä ollut kyllä tiedossa, mitä haluaa, mutta sitten suhteen jälkeen vain voi luetella kumppanin puutteita ääneen, että niitä ei ainakaan haluta. Vaikka sellaista ei ole ennen suhdettakaan halunnut. Jos ei "osaa seurustella" ilman koekappaleita, niin sellainen ihminen on enemmän vajaa suhdemielessä kuin sinkkuna ollut.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä. En ole koskaan seurustellut. Olen 26-v nainen. Mitä ihmeen perusjuttuja minulle pitäisi ns opettaa? Kyllä minä osaan ihmissuhteissa olla. Ja tiedän myös mitä suhteelta haluan ja mitä en. Sen takia minulla ei ole myöskään tarvetta kokeilla seurustelua sellaisten kanssa, joiden kanssa en näe tulevaisuutta. En halua pitää ihmisiä jonain leluina.
Ei tietenkään pidä. Mutta siinä on omat ongelmansa alkaa seurustelemaan vasta "vanhemmalla iällä". Minusta ne eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä ongelmia, mutta ne on hyvä tiedostaa.
No mitä ihmeen ongelmia ne sitten ovat? Siis ihan oikeasti? En keksi yhtäkään ongelmaa jos molemmat rakastavat toisiaan ja haluavat olla yhdessä.
No minusta oli ongelmallista esim se, että mies ei tajunnut, että minun on saatava enemmän unta kuin hän (pärjää ilmeisesti 4h vuorokaudessa, kun minä tarvitsen 9h). Tai varmasti hän tajusi, mutta kesti sovittaa elämä siten, että se oli molemmille ok. Eroavat siisteyskäsitykset - minulle on siistiä, kun paikoissa ei ole länttejä, pölyä ja tavarat ovat paikoillaan. Miehelle on siistiä kun jokainen paikka hohtaa steriiliyttään. Ruokailu toisen ollessa terveysnatsi ja toisen tykätessä roskaruoasta...
Kuten sanoin, mikään noista ei ollut ylitsepääsemätön ongelma, mutta kaikki vaativat jos jonkinlaista sumplintaa, joka oli mielestäni minulle helpompaa, kuin miehelle, joka oli asunut ja ollut niin kauan omillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin paremmuusjärjestyksestä ja toiveista. Vähän kuin työnhaussakin, vahvemmalla ovat ne, joilla on työkokemusta, mutta ei tietenkään ole mikään este, jos kokemusta ei ole. Paitsi, jos se kokemuksen puute johtuu jostain negatiivisesta asiasta.
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä. En ole koskaan seurustellut. Olen 26-v nainen. Mitä ihmeen perusjuttuja minulle pitäisi ns opettaa? Kyllä minä osaan ihmissuhteissa olla. Ja tiedän myös mitä suhteelta haluan ja mitä en. Sen takia minulla ei ole myöskään tarvetta kokeilla seurustelua sellaisten kanssa, joiden kanssa en näe tulevaisuutta. En halua pitää ihmisiä jonain leluina.
Sori, mutta jos et ole asunut romanttisen kumppanin kanssa saman katon alla, et tiedä, mitä osaat ja mitä et. Parisuhde eroaa kaikista muista ihmissuhteista aika paljon.
Nykyaikana on trendinä tehdä kaikesta rakettitiedettä. Seksiä ja seurustelua pitäisi muka harjoitella, ennenkuin niitä voi tehdä. Surullinen asenne. Todellakin tiedän mitä osaan ja mitä en. Minulla on hyvä itsetuntemus. Olen ns. parisuhdeihminen vaikken olekaan ollut parisuhteessa. Arvostan itseäni ja toisia ihmisiä liikaa tehdäkseni ihmisistä leluja seurustelumielessä. Kaikille ihmisille ei potentiaalisia kumppaneita ole yhtä paljon tarjolla kuin muille. Parisuhteessa oleminen olisi omalle luonteelleni aivan normaali asia, ilman minkäänlaista harjoittelua. Toisen ihmisen rakastamista ei tarvitse harjoitella, se tulee luonnostaan, jos on tullakseen.
Herttaista. Sitten, kun joskus seurustelet, huomaat yhdessä elämisen vaativan aika paljon muutakin kuin toisen rakastamista. Mutta noita juttuja on etukäteen turha murehtia, ne tulevat sitten vastaan, kun aika on.
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin paremmuusjärjestyksestä ja toiveista. Vähän kuin työnhaussakin, vahvemmalla ovat ne, joilla on työkokemusta, mutta ei tietenkään ole mikään este, jos kokemusta ei ole. Paitsi, jos se kokemuksen puute johtuu jostain negatiivisesta asiasta.
Aijaa, itse ajattelen ihan päinvastoin. Haluaisin, että miehellä on ollut max. yksi seurustelusuhde ennen minua. Muuten tuntuu, että mies menee suhteista toisiin ja onhan outoa, että suhde aina päättyy.. Nyt on kyse rakkaudesta, ei mistään työnhausta. Seurustelun tarkoitus on kuitenkin mielestäni päätyä avioliittoon, joten jos mies on eronnut monta kertaa, niin eikö hän pysty sitoutumaan vai miksi hän tekee aina väärän valinnan? Pakko olla aina joku? Ei pysty olemaan yksin?
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
En ole sanan varsinaisessa merkityksessä asunut yhdessä kenenkään kanssa, olen yli 40. Joustavuutta kyllä oppinut suhteissa. En tunne tarvetta asua yhdessä vaikka olisin naimisissa. Onhan vanhempia pareja jotka ei ikinä muuta yhteen, miksi pitäisikään. Parempi kun molemmilla oma elämänsä. Tuntuu että oletus on että noin 20-50-vuotiaana pitäs asua yhdessä ja vasta myöhemmin olis ehkä sallittua asua yksin vaikka suhteessa. Outoa.
Seurustelemattomuus voi kieliä siitä, että on/on edelleen epähaluttava kumppani. Esim. en itsekään seurustelisi itseni kanssa jos olisin mies, sillä kun ole vielä 27-vuotiaana kelvannut aiemminkaan kellekään miehelle miksi minut voisi nyt enää huolia.
Ennen kuin pillastutte, viittaan vain niihin joille seurustelemattomuus ei ole ollut valinta. On nimittäin paljonkin sinkkuja, jotka eivät ole halunneet seurustella omasta tahdostaan vaikka olisi ollut ottajia.