Lue keskustelun säännöt.
miksi parisuhteista pitäisi olla kokemusta, jotta voi kelvata suhteeseen?
05.11.2016 |
Hassua, että pitäisi seurustella ensin niiden kanssa, jotka eivät ole sopivia, jotta voi seurustella sopivan kanssa...
Kommentit (110)
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä. En ole koskaan seurustellut. Olen 26-v nainen. Mitä ihmeen perusjuttuja minulle pitäisi ns opettaa? Kyllä minä osaan ihmissuhteissa olla. Ja tiedän myös mitä suhteelta haluan ja mitä en. Sen takia minulla ei ole myöskään tarvetta kokeilla seurustelua sellaisten kanssa, joiden kanssa en näe tulevaisuutta. En halua pitää ihmisiä jonain leluina.
Ei tietenkään pidä. Mutta siinä on omat ongelmansa alkaa seurustelemaan vasta "vanhemmalla iällä". Minusta ne eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä ongelmia, mutta ne on hyvä tiedostaa.
No mitä ihmeen ongelmia ne sitten ovat? Siis ihan oikeasti? En keksi yhtäkään ongelmaa jos molemmat rakastavat toisiaan ja haluavat olla yhdessä.
No minusta oli ongelmallista esim se, että mies ei tajunnut, että minun on saatava enemmän unta kuin hän (pärjää ilmeisesti 4h vuorokaudessa, kun minä tarvitsen 9h). Tai varmasti hän tajusi, mutta kesti sovittaa elämä siten, että se oli molemmille ok. Eroavat siisteyskäsitykset - minulle on siistiä, kun paikoissa ei ole länttejä, pölyä ja tavarat ovat paikoillaan. Miehelle on siistiä kun jokainen paikka hohtaa steriiliyttään. Ruokailu toisen ollessa terveysnatsi ja toisen tykätessä roskaruoasta...
Kuten sanoin, mikään noista ei ollut ylitsepääsemätön ongelma, mutta kaikki vaativat jos jonkinlaista sumplintaa, joka oli mielestäni minulle helpompaa, kuin miehelle, joka oli asunut ja ollut niin kauan omillaan.
Eihän nuo asiat seurustelemattomuudesta johdu, mikään mitä luettelit. Luuletko että tuo mies on nyt eheytynyt noista asioista sinun kanssasi seurusteltuaan? Ei seurustelu ole hänen unirytmiään tai siisteyskäsitystään muuttanut. Ei kaikkia outouksia tai eroavaisuuksia voi laittaa seurustelemattomuuden syyksi. Jos hän olisi ollut väkivaltainen, sekin olisi varmaan johtunut siitä ettei ollut aiemmin seurustellut, niinkö? Tämä on juuri sitä väärää logiikkaa, jota ihmeellisen moni harrastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä. En ole koskaan seurustellut. Olen 26-v nainen. Mitä ihmeen perusjuttuja minulle pitäisi ns opettaa? Kyllä minä osaan ihmissuhteissa olla. Ja tiedän myös mitä suhteelta haluan ja mitä en. Sen takia minulla ei ole myöskään tarvetta kokeilla seurustelua sellaisten kanssa, joiden kanssa en näe tulevaisuutta. En halua pitää ihmisiä jonain leluina.
Sori, mutta jos et ole asunut romanttisen kumppanin kanssa saman katon alla, et tiedä, mitä osaat ja mitä et. Parisuhde eroaa kaikista muista ihmissuhteista aika paljon.
Nykyaikana on trendinä tehdä kaikesta rakettitiedettä. Seksiä ja seurustelua pitäisi muka harjoitella, ennenkuin niitä voi tehdä. Surullinen asenne. Todellakin tiedän mitä osaan ja mitä en. Minulla on hyvä itsetuntemus. Olen ns. parisuhdeihminen vaikken olekaan ollut parisuhteessa. Arvostan itseäni ja toisia ihmisiä liikaa tehdäkseni ihmisistä leluja seurustelumielessä. Kaikille ihmisille ei potentiaalisia kumppaneita ole yhtä paljon tarjolla kuin muille. Parisuhteessa oleminen olisi omalle luonteelleni aivan normaali asia, ilman minkäänlaista harjoittelua. Toisen ihmisen rakastamista ei tarvitse harjoitella, se tulee luonnostaan, jos on tullakseen.
Herttaista. Sitten, kun joskus seurustelet, huomaat yhdessä elämisen vaativan aika paljon muutakin kuin toisen rakastamista. Mutta noita juttuja on etukäteen turha murehtia, ne tulevat sitten vastaan, kun aika on.
Ei kyse ole mistään naiiviudesta kuten tunnut luulevan. Tottakai kyse on muustakin kuin rakkaudesta, mutta ihanko tosissaan aikuisia ihmisiä pitää opetella huomoimaan kumppania ja tekemään kompromisseja? Jos nuo asiat ovat hakusessa, niin niitä ei todellakaan pitäisi seurustella. Itse en seurustele kuin samanlaisen arvomaailman jakavan miehen kanssa, joten mitään suuria periaattelisia arvoristiriitoja ei silloin tule. Arjen asiat taas eivät koko ajan kaipaa mitään naputusta vaan ihan vaan rakkaudellista asennetta ja kunnioitusta kumppania kohtaan. Yhdessä asuminen ei tarvitse mitään harjoittelua, vaan sitten kun sovitaan yhteen niin sitten asutaan yhdessä.
Ehkä tässä on kyse siitä, että kun tuntee itsensä riittävän hyvin, niin voi etsiä myös sellaisen kumppanin jonka kanssa asiat sujuvat. Sen takia en ala vetämään mitään harjoituskappaleita läpi vaan odotan sitä miestä, jonka kanssa todella haluan olla.
Aloin ensimmäisen kerran seurustelemaan 28 vuotiaana. Minulle monta kertaa eronnut oli epäilyttävä. Onneksi löysin miehen, jolla ei ollut suhdetaustaa. Olimme siis kumpikin toisillemme ensimmäiset.
Jokainen parisuhde on erilainen. Et sinä voi harjoitella herra X:n kanssa sitä, kuinka ollaan parisuhteessa herra Y:n kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin paremmuusjärjestyksestä ja toiveista. Vähän kuin työnhaussakin, vahvemmalla ovat ne, joilla on työkokemusta, mutta ei tietenkään ole mikään este, jos kokemusta ei ole. Paitsi, jos se kokemuksen puute johtuu jostain negatiivisesta asiasta.
Aijaa, itse ajattelen ihan päinvastoin. Haluaisin, että miehellä on ollut max. yksi seurustelusuhde ennen minua. Muuten tuntuu, että mies menee suhteista toisiin ja onhan outoa, että suhde aina päättyy.. Nyt on kyse rakkaudesta, ei mistään työnhausta. Seurustelun tarkoitus on kuitenkin mielestäni päätyä avioliittoon, joten jos mies on eronnut monta kertaa, niin eikö hän pysty sitoutumaan vai miksi hän tekee aina väärän valinnan? Pakko olla aina joku? Ei pysty olemaan yksin?
Mutta olisiko sinusta parempi, että se edellinen seurustelusuhde olisi ollut kuukauden vai vuoden pituinen? Ei kai tässä suhteiden määrästä puhutakaan, vaan laadusta. Eihän työhakijallekaan isoa etua ole parin viikon mittaisista eri alojen tuurauksista, mutta jos siellä on yksi pidempi työsuhde, tottakai se on plussaa.
Kuukausi parempi. Outoa jos seurustelee vuosia, eikö huomaa, että kumppani on epäsopiva. Vuoden päästä pitäisi jo kosiakin, joten ihmettelen jos on "vain seurusteltu".
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä. En ole koskaan seurustellut. Olen 26-v nainen. Mitä ihmeen perusjuttuja minulle pitäisi ns opettaa? Kyllä minä osaan ihmissuhteissa olla. Ja tiedän myös mitä suhteelta haluan ja mitä en. Sen takia minulla ei ole myöskään tarvetta kokeilla seurustelua sellaisten kanssa, joiden kanssa en näe tulevaisuutta. En halua pitää ihmisiä jonain leluina.
Ei tietenkään pidä. Mutta siinä on omat ongelmansa alkaa seurustelemaan vasta "vanhemmalla iällä". Minusta ne eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä ongelmia, mutta ne on hyvä tiedostaa.
No mitä ihmeen ongelmia ne sitten ovat? Siis ihan oikeasti? En keksi yhtäkään ongelmaa jos molemmat rakastavat toisiaan ja haluavat olla yhdessä.
No minusta oli ongelmallista esim se, että mies ei tajunnut, että minun on saatava enemmän unta kuin hän (pärjää ilmeisesti 4h vuorokaudessa, kun minä tarvitsen 9h). Tai varmasti hän tajusi, mutta kesti sovittaa elämä siten, että se oli molemmille ok. Eroavat siisteyskäsitykset - minulle on siistiä, kun paikoissa ei ole länttejä, pölyä ja tavarat ovat paikoillaan. Miehelle on siistiä kun jokainen paikka hohtaa steriiliyttään. Ruokailu toisen ollessa terveysnatsi ja toisen tykätessä roskaruoasta...
Kuten sanoin, mikään noista ei ollut ylitsepääsemätön ongelma, mutta kaikki vaativat jos jonkinlaista sumplintaa, joka oli mielestäni minulle helpompaa, kuin miehelle, joka oli asunut ja ollut niin kauan omillaan.
Eihän nuo asiat seurustelemattomuudesta johdu, mikään mitä luettelit. Luuletko että tuo mies on nyt eheytynyt noista asioista sinun kanssasi seurusteltuaan? Ei seurustelu ole hänen unirytmiään tai siisteyskäsitystään muuttanut. Ei kaikkia outouksia tai eroavaisuuksia voi laittaa seurustelemattomuuden syyksi. Jos hän olisi ollut väkivaltainen, sekin olisi varmaan johtunut siitä ettei ollut aiemmin seurustellut, niinkö? Tämä on juuri sitä väärää logiikkaa, jota ihmeellisen moni harrastaa.
Pointti tuossa onkin se erilaisuuden tiedostaminen ja niiden käsittely eikä ongelmien poistaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
Kyse oli parisuhteilun haitoista. Paljon seurusteleva on kyseenalaisempi kumppani kuin vähän seurusteleva. Rikkinäinen levykin kuulostaa huonommalta kuin uusi.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä. En ole koskaan seurustellut. Olen 26-v nainen. Mitä ihmeen perusjuttuja minulle pitäisi ns opettaa? Kyllä minä osaan ihmissuhteissa olla. Ja tiedän myös mitä suhteelta haluan ja mitä en. Sen takia minulla ei ole myöskään tarvetta kokeilla seurustelua sellaisten kanssa, joiden kanssa en näe tulevaisuutta. En halua pitää ihmisiä jonain leluina.
Ei tietenkään pidä. Mutta siinä on omat ongelmansa alkaa seurustelemaan vasta "vanhemmalla iällä". Minusta ne eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä ongelmia, mutta ne on hyvä tiedostaa.
No mitä ihmeen ongelmia ne sitten ovat? Siis ihan oikeasti? En keksi yhtäkään ongelmaa jos molemmat rakastavat toisiaan ja haluavat olla yhdessä.
No minusta oli ongelmallista esim se, että mies ei tajunnut, että minun on saatava enemmän unta kuin hän (pärjää ilmeisesti 4h vuorokaudessa, kun minä tarvitsen 9h). Tai varmasti hän tajusi, mutta kesti sovittaa elämä siten, että se oli molemmille ok. Eroavat siisteyskäsitykset - minulle on siistiä, kun paikoissa ei ole länttejä, pölyä ja tavarat ovat paikoillaan. Miehelle on siistiä kun jokainen paikka hohtaa steriiliyttään. Ruokailu toisen ollessa terveysnatsi ja toisen tykätessä roskaruoasta...
Kuten sanoin, mikään noista ei ollut ylitsepääsemätön ongelma, mutta kaikki vaativat jos jonkinlaista sumplintaa, joka oli mielestäni minulle helpompaa, kuin miehelle, joka oli asunut ja ollut niin kauan omillaan.
Eihän nuo asiat seurustelemattomuudesta johdu, mikään mitä luettelit. Luuletko että tuo mies on nyt eheytynyt noista asioista sinun kanssasi seurusteltuaan? Ei seurustelu ole hänen unirytmiään tai siisteyskäsitystään muuttanut. Ei kaikkia outouksia tai eroavaisuuksia voi laittaa seurustelemattomuuden syyksi. Jos hän olisi ollut väkivaltainen, sekin olisi varmaan johtunut siitä ettei ollut aiemmin seurustellut, niinkö? Tämä on juuri sitä väärää logiikkaa, jota ihmeellisen moni harrastaa.
Eivät ne asiat tietenkään seurustelemattomuudesta johtuneet! Mutta se, että miehen oli vaikea sopeutua muuhun ja tehdä yksityiselämässään kompromisseja johtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin paremmuusjärjestyksestä ja toiveista. Vähän kuin työnhaussakin, vahvemmalla ovat ne, joilla on työkokemusta, mutta ei tietenkään ole mikään este, jos kokemusta ei ole. Paitsi, jos se kokemuksen puute johtuu jostain negatiivisesta asiasta.
Aijaa, itse ajattelen ihan päinvastoin. Haluaisin, että miehellä on ollut max. yksi seurustelusuhde ennen minua. Muuten tuntuu, että mies menee suhteista toisiin ja onhan outoa, että suhde aina päättyy.. Nyt on kyse rakkaudesta, ei mistään työnhausta. Seurustelun tarkoitus on kuitenkin mielestäni päätyä avioliittoon, joten jos mies on eronnut monta kertaa, niin eikö hän pysty sitoutumaan vai miksi hän tekee aina väärän valinnan? Pakko olla aina joku? Ei pysty olemaan yksin?Mutta olisiko sinusta parempi, että se edellinen seurustelusuhde olisi ollut kuukauden vai vuoden pituinen? Ei kai tässä suhteiden määrästä puhutakaan, vaan laadusta. Eihän työhakijallekaan isoa etua ole parin viikon mittaisista eri alojen tuurauksista, mutta jos siellä on yksi pidempi työsuhde, tottakai se on plussaa.
Kuukausi parempi. Outoa jos seurustelee vuosia, eikö huomaa, että kumppani on epäsopiva. Vuoden päästä pitäisi jo kosiakin, joten ihmettelen jos on "vain seurusteltu".
Jos joku ikäiseni on seurustellut kuukauden, sanoisin kyllä, ettei hänellä juurikaan ole kokemusta parisuhteessa olemisesta. Miten niin vuoden päästä pitäisi jo kosiakin? Siinä ajassa hädin tuskin tuntee toista ihmistä. Minusta on ihan normaalia, että vuoden seurustelun jälkeen vasta huomaa, että suhde ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Aloin ensimmäisen kerran seurustelemaan 28 vuotiaana. Minulle monta kertaa eronnut oli epäilyttävä. Onneksi löysin miehen, jolla ei ollut suhdetaustaa. Olimme siis kumpikin toisillemme ensimmäiset.
Jokainen parisuhde on erilainen. Et sinä voi harjoitella herra X:n kanssa sitä, kuinka ollaan parisuhteessa herra Y:n kanssa.
Ja lisäksi tuollainen transferi on suorastaan haitallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin paremmuusjärjestyksestä ja toiveista. Vähän kuin työnhaussakin, vahvemmalla ovat ne, joilla on työkokemusta, mutta ei tietenkään ole mikään este, jos kokemusta ei ole. Paitsi, jos se kokemuksen puute johtuu jostain negatiivisesta asiasta.
Aijaa, itse ajattelen ihan päinvastoin. Haluaisin, että miehellä on ollut max. yksi seurustelusuhde ennen minua. Muuten tuntuu, että mies menee suhteista toisiin ja onhan outoa, että suhde aina päättyy.. Nyt on kyse rakkaudesta, ei mistään työnhausta. Seurustelun tarkoitus on kuitenkin mielestäni päätyä avioliittoon, joten jos mies on eronnut monta kertaa, niin eikö hän pysty sitoutumaan vai miksi hän tekee aina väärän valinnan? Pakko olla aina joku? Ei pysty olemaan yksin?
Mutta olisiko sinusta parempi, että se edellinen seurustelusuhde olisi ollut kuukauden vai vuoden pituinen? Ei kai tässä suhteiden määrästä puhutakaan, vaan laadusta. Eihän työhakijallekaan isoa etua ole parin viikon mittaisista eri alojen tuurauksista, mutta jos siellä on yksi pidempi työsuhde, tottakai se on plussaa.
Kuukausi parempi. Outoa jos seurustelee vuosia, eikö huomaa, että kumppani on epäsopiva. Vuoden päästä pitäisi jo kosiakin, joten ihmettelen jos on "vain seurusteltu".
Jos joku ikäiseni on seurustellut kuukauden, sanoisin kyllä, ettei hänellä juurikaan ole kokemusta parisuhteessa olemisesta. Miten niin vuoden päästä pitäisi jo kosiakin? Siinä ajassa hädin tuskin tuntee toista ihmistä. Minusta on ihan normaalia, että vuoden seurustelun jälkeen vasta huomaa, että suhde ei toimi.
Niin, ihmiset ovat näissä asioissa erilaisia. Itse en todellakaan seurustelisi yli 1.5, eli se on takaraja kosinnalle. Vuodessa jo tietää, ollaanko tässä tosissaan vai ei.. Jos ollaan, mennään naimisiin. Jos ei, niin miksi jatkaa suhdetta? Tottakai vuodessa ehtii toisen tuntemaan. Seurusteluun kun kuuluu ne syvälliset keskusteut, arvojen yhteensovittaminen, tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen yms. Ei seurustelu todellakaan ole mitään ystävyyttä nussimisella niinkuin moni kuvittelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
Kyse oli parisuhteilun haitoista. Paljon seurusteleva on kyseenalaisempi kumppani kuin vähän seurusteleva. Rikkinäinen levykin kuulostaa huonommalta kuin uusi.
Mitä tarkoitat "paljon seurustelevalla"? Tarkoitatko, että on vaihdettu kumppania useasti? Miksi täysin parisuhteettoman ainoa vaihtoehto olisi "paljon seurusteleva"? Minusta tässä puhutaan nyt myös ihan 1-3 aiemmasta pidemmästä suhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
Kyse oli parisuhteilun haitoista. Paljon seurusteleva on kyseenalaisempi kumppani kuin vähän seurusteleva. Rikkinäinen levykin kuulostaa huonommalta kuin uusi.
Mitä tarkoitat "paljon seurustelevalla"? Tarkoitatko, että on vaihdettu kumppania useasti? Miksi täysin parisuhteettoman ainoa vaihtoehto olisi "paljon seurusteleva"? Minusta tässä puhutaan nyt myös ihan 1-3 aiemmasta pidemmästä suhteesta.
Fakta on psykologisesti ottaen kuitenkin se, että parisuhteiden määrä on suoraan verrannollinen parisuhdeongelmiin ja potentiaalisiin vaikeuksiin nykyisessä suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
Kyse oli parisuhteilun haitoista. Paljon seurusteleva on kyseenalaisempi kumppani kuin vähän seurusteleva. Rikkinäinen levykin kuulostaa huonommalta kuin uusi.
Mitä tarkoitat "paljon seurustelevalla"? Tarkoitatko, että on vaihdettu kumppania useasti? Miksi täysin parisuhteettoman ainoa vaihtoehto olisi "paljon seurusteleva"? Minusta tässä puhutaan nyt myös ihan 1-3 aiemmasta pidemmästä suhteesta.
Kolme pitkää suhdetta on kyllä jo aika paljon :0 miten joku voi olla kolmen kanssa pitkässä suhteessa?
En kyllä välttämättä uskaltaisi sellaisen miehen kelkkaan hypätä. yksi pidempi suhde (maks vuosi) on ihan ok. Tieten kiinnostaa, että miksi se on päättynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin paremmuusjärjestyksestä ja toiveista. Vähän kuin työnhaussakin, vahvemmalla ovat ne, joilla on työkokemusta, mutta ei tietenkään ole mikään este, jos kokemusta ei ole. Paitsi, jos se kokemuksen puute johtuu jostain negatiivisesta asiasta.
Aijaa, itse ajattelen ihan päinvastoin. Haluaisin, että miehellä on ollut max. yksi seurustelusuhde ennen minua. Muuten tuntuu, että mies menee suhteista toisiin ja onhan outoa, että suhde aina päättyy.. Nyt on kyse rakkaudesta, ei mistään työnhausta. Seurustelun tarkoitus on kuitenkin mielestäni päätyä avioliittoon, joten jos mies on eronnut monta kertaa, niin eikö hän pysty sitoutumaan vai miksi hän tekee aina väärän valinnan? Pakko olla aina joku? Ei pysty olemaan yksin?
Mutta olisiko sinusta parempi, että se edellinen seurustelusuhde olisi ollut kuukauden vai vuoden pituinen? Ei kai tässä suhteiden määrästä puhutakaan, vaan laadusta. Eihän työhakijallekaan isoa etua ole parin viikon mittaisista eri alojen tuurauksista, mutta jos siellä on yksi pidempi työsuhde, tottakai se on plussaa.
Kuukausi parempi. Outoa jos seurustelee vuosia, eikö huomaa, että kumppani on epäsopiva. Vuoden päästä pitäisi jo kosiakin, joten ihmettelen jos on "vain seurusteltu".Jos joku ikäiseni on seurustellut kuukauden, sanoisin kyllä, ettei hänellä juurikaan ole kokemusta parisuhteessa olemisesta. Miten niin vuoden päästä pitäisi jo kosiakin? Siinä ajassa hädin tuskin tuntee toista ihmistä. Minusta on ihan normaalia, että vuoden seurustelun jälkeen vasta huomaa, että suhde ei toimi.
Niin, ihmiset ovat näissä asioissa erilaisia. Itse en todellakaan seurustelisi yli 1.5, eli se on takaraja kosinnalle. Vuodessa jo tietää, ollaanko tässä tosissaan vai ei.. Jos ollaan, mennään naimisiin. Jos ei, niin miksi jatkaa suhdetta? Tottakai vuodessa ehtii toisen tuntemaan. Seurusteluun kun kuuluu ne syvälliset keskusteut, arvojen yhteensovittaminen, tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen yms. Ei seurustelu todellakaan ole mitään ystävyyttä nussimisella niinkuin moni kuvittelee.
No nyt puhut jo 1,5 vuodesta, kun minä puhuin vuodesta. Eli voiko mielestäsi silloin, kun on vuosi seurusteltu vielä hoksata, että tämä ei toimikaan vai ei? Vai olisiko se pitänyt huomata jo paljon ennen sitä?
Ihmiset tosiaan ovat näissä asioissa erilaisia. Katsos kun se seurustelukin voi olla sellaista, että nähdään vain kerran viikossa tai harvemmin eikä höpötellä joka ilta syvällisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
Kyse oli parisuhteilun haitoista. Paljon seurusteleva on kyseenalaisempi kumppani kuin vähän seurusteleva. Rikkinäinen levykin kuulostaa huonommalta kuin uusi.
Mitä tarkoitat "paljon seurustelevalla"? Tarkoitatko, että on vaihdettu kumppania useasti? Miksi täysin parisuhteettoman ainoa vaihtoehto olisi "paljon seurusteleva"? Minusta tässä puhutaan nyt myös ihan 1-3 aiemmasta pidemmästä suhteesta.
Fakta on psykologisesti ottaen kuitenkin se, että parisuhteiden määrä on suoraan verrannollinen parisuhdeongelmiin ja potentiaalisiin vaikeuksiin nykyisessä suhteessa.
Tälle olisi kiva nähdä perustelut. Kuinka esim. 3 kertaa seurustellut eroaa kerran seurustelleesta? Entäpä 4 vakavassa suhteessa ollut 65-vuotias nainen verrattuna kahdessa vakavassa suhteessa olleeseen?
Mitä pahaa siinä on, jos ei ole seurustellut? Parempihan se vaan on jos sen on tehnyt siksi, että ei ole löytänyt sopivaa puolisoehdokasta. En ymmärrä miksi pitäisi seurustella,mikäli ei oikeasti ajattele että ko. henkilö on puolisoainesta. Ensin tutustutaan ja sitten seurustellaan, jos on potentiaalia. Minusta ei ole mitenkään tavatonta, jos sitä henkilöä ei tuu vastaan heti/20/30/40/jne vuoteen.
Helpompi oikeastaan mitä vähemmän exiä.
Jos taas ei ole seurustellut sen takia ettei osaa/halua sitoutua tai jos on jotain persoonallisuushäiriötä, niin asia eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
Kyse oli parisuhteilun haitoista. Paljon seurusteleva on kyseenalaisempi kumppani kuin vähän seurusteleva. Rikkinäinen levykin kuulostaa huonommalta kuin uusi.
Mitä tarkoitat "paljon seurustelevalla"? Tarkoitatko, että on vaihdettu kumppania useasti? Miksi täysin parisuhteettoman ainoa vaihtoehto olisi "paljon seurusteleva"? Minusta tässä puhutaan nyt myös ihan 1-3 aiemmasta pidemmästä suhteesta.
Kolme pitkää suhdetta on kyllä jo aika paljon :0 miten joku voi olla kolmen kanssa pitkässä suhteessa?
En kyllä välttämättä uskaltaisi sellaisen miehen kelkkaan hypätä. yksi pidempi suhde (maks vuosi) on ihan ok. Tieten kiinnostaa, että miksi se on päättynyt.
Ai miten voi? Minä olen ollut kahdessa pitkässä suhteessa ja mielestäni olisin kyllä ehtinyt siinä välissäkin yhteen pitkähköön suhteeseen. Ensimmäisen poikaystäväni kanssa seurustelin ikävuodet 16-20. Toisen miesystäväni kanssa ja siis seurustelin ikävuodet 25-35. Viisi vuotta olin sinkkuna ja siihen olisi kyllä mahtunut ihan mainiosti ainakin yksi seurustelusuhde. Ensimmäinen päättyi siihen, kun lähdin opiskelemaan ja tiet erkanivat eri ajatusmaailmojen takia. Toinen päättyi miehen alkoholismiin. Mitä tämä nyt kertoo minun parisuhdekelvottomuudestani?
Ja mitä sinä sitten sen seurustelun ajattelet olevan. Eihän seurustelun alkaessa vielä voi tuntea toista kovin hyvin, joten sillä hetkellä ei kannata vielä loppuelämäänsä lyödä lukkoon. Jos se olisi näin, niin hetihän sitä voisi vaikka hankkiutua raskaaksi ja käydä nostamassa asuntolainaa, koska kyllähän kuukauden keskustelujen jälkeen jo se ihminen tunnetaan, eikös? Näin kuitenkaan aika harva tekee tai ei ainakaan suositella tehtäväksi.
No mun mies on täydellinen luonnonlahjakkuus parisuhteessa olemisessa, eikä hänelle mitään perusasioita tarvinnut opettaa. Hän on enemminkin opettanut minua, vaikka minulla onkin enemmän kokemusta parisuhteista. Hän oli 22v. kun tapasimme, ja kerennyt asumaan juuri sopivasti omillaan (sen verran että osasi hoitaa asiansa ja kotihommat hyvin itse, mutta ei vielä piintyneitä tapoja). Loistavat keskustelutaidot, ei tarvitse ikinä riidellä, kun kaikesta voi puhua. Osaa joustaa mutta myös perustella oman kantansa/pitää puolensa. Hemmottelee, huomioi, arvostaa ja kunnioittaa. Kaikkea mitä olisin ikinä voinut toivoa ja nekin mistä en osannut edes unelmoida.
Hän oli hieman ujo ja kiltti ja ulkoisesti oli vasta "puhkeamassa kukkaan :D" kun tapasimme. Oli vähän pettynyt nuorempana kun tytöt ei aloitteisiin tarttunut (mutta ei onneksi katkeroitunut), joten oli päättänyt että keskittyy "itsensä löytämiseen" ensin, ja katselee niitä seurusteluhommia myöhemmin. Minä sitten nappasin hänet kun kolahti se hymyilevä kohtelias nuori mies. Tämän jälkeenhän miehestäni on ollut kiinnostunut useampikin nainen, kaverimiehet kyselee mieheltäni parisuhdevinkkejä, ja kaverinaiset toivovat löytävänsä yhtä hyvän miehen/että heidän miehensä ottaisi miehestäni mallia. (Anteeksi jos/kun kuulostaa leijumiselta, mutta miten tuon voi muuten lyhyesti kertoa).
Eli ei se aiempi parisuhteettomuus kerro vielä mitään. Se miten siihen suhtautuu kertoo paljon enemmän. Jos on selvittänyt millainen ihminen itse on ja mitä haluaa, hyväksynyt sen, ja päättänyt olla oma itsensä, niin se on paljon parempi lähtökohta kuin se, että on sompaillut paskoissa suhteissa joko jo valmiiksi huono itsetuntoisena tai suhteiden nujertamana. Tai jos on katkeroitunut suhteen puuttumisen takia, ja tuhoaa katkeruudellaan kaikki orastavatkin suhteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin paremmuusjärjestyksestä ja toiveista. Vähän kuin työnhaussakin, vahvemmalla ovat ne, joilla on työkokemusta, mutta ei tietenkään ole mikään este, jos kokemusta ei ole. Paitsi, jos se kokemuksen puute johtuu jostain negatiivisesta asiasta.
Aijaa, itse ajattelen ihan päinvastoin. Haluaisin, että miehellä on ollut max. yksi seurustelusuhde ennen minua. Muuten tuntuu, että mies menee suhteista toisiin ja onhan outoa, että suhde aina päättyy.. Nyt on kyse rakkaudesta, ei mistään työnhausta. Seurustelun tarkoitus on kuitenkin mielestäni päätyä avioliittoon, joten jos mies on eronnut monta kertaa, niin eikö hän pysty sitoutumaan vai miksi hän tekee aina väärän valinnan? Pakko olla aina joku? Ei pysty olemaan yksin?
Mutta olisiko sinusta parempi, että se edellinen seurustelusuhde olisi ollut kuukauden vai vuoden pituinen? Ei kai tässä suhteiden määrästä puhutakaan, vaan laadusta. Eihän työhakijallekaan isoa etua ole parin viikon mittaisista eri alojen tuurauksista, mutta jos siellä on yksi pidempi työsuhde, tottakai se on plussaa.
Kuukausi parempi. Outoa jos seurustelee vuosia, eikö huomaa, että kumppani on epäsopiva. Vuoden päästä pitäisi jo kosiakin, joten ihmettelen jos on "vain seurusteltu".
Jos joku ikäiseni on seurustellut kuukauden, sanoisin kyllä, ettei hänellä juurikaan ole kokemusta parisuhteessa olemisesta. Miten niin vuoden päästä pitäisi jo kosiakin? Siinä ajassa hädin tuskin tuntee toista ihmistä. Minusta on ihan normaalia, että vuoden seurustelun jälkeen vasta huomaa, että suhde ei toimi.
Niin, ihmiset ovat näissä asioissa erilaisia. Itse en todellakaan seurustelisi yli 1.5, eli se on takaraja kosinnalle. Vuodessa jo tietää, ollaanko tässä tosissaan vai ei.. Jos ollaan, mennään naimisiin. Jos ei, niin miksi jatkaa suhdetta? Tottakai vuodessa ehtii toisen tuntemaan. Seurusteluun kun kuuluu ne syvälliset keskusteut, arvojen yhteensovittaminen, tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen yms. Ei seurustelu todellakaan ole mitään ystävyyttä nussimisella niinkuin moni kuvittelee.
No nyt puhut jo 1,5 vuodesta, kun minä puhuin vuodesta. Eli voiko mielestäsi silloin, kun on vuosi seurusteltu vielä hoksata, että tämä ei toimikaan vai ei? Vai olisiko se pitänyt huomata jo paljon ennen sitä?
Ihmiset tosiaan ovat näissä asioissa erilaisia. Katsos kun se seurustelukin voi olla sellaista, että nähdään vain kerran viikossa tai harvemmin eikä höpötellä joka ilta syvällisiä.
Sanoin, että 1.5 vuotta on ehdoton maksimi. Vuoden päästä voisi jo odotella kosintaa, joten on outoa jos ei vuodessa ole huomannut, että kumppani on epäsopiva. Kuitenkin jos miehen edellinen pitkä suhdeon on YLI vuoden niin pidän sitä outona. Vuosi vielä ok, mutta rajoilla.
Itse en voisi olla seurustelusuhteessa jossa nähdään vain kerran viikossa. Syvällisyys kuuluu seurusteluun jo alkuhetkistä asti. Tämänkään takia en oikein voi ottaa ihmisiä vain seukkausleluikseni...
Mutta olisiko sinusta parempi, että se edellinen seurustelusuhde olisi ollut kuukauden vai vuoden pituinen? Ei kai tässä suhteiden määrästä puhutakaan, vaan laadusta. Eihän työhakijallekaan isoa etua ole parin viikon mittaisista eri alojen tuurauksista, mutta jos siellä on yksi pidempi työsuhde, tottakai se on plussaa.