Lue keskustelun säännöt.
miksi parisuhteista pitäisi olla kokemusta, jotta voi kelvata suhteeseen?
05.11.2016 |
Hassua, että pitäisi seurustella ensin niiden kanssa, jotka eivät ole sopivia, jotta voi seurustella sopivan kanssa...
Kommentit (110)
hanska kirjoitti:
Parisuhteessa eläminen on taitolaji. Jos ei ole koskaan ollut parisuhteessa, millä ne taidotkaan olisivat kehittyneet? Mistä tietää, mitä toiselta ja yhteiseltä ajalta haluaa ja tarvitsee? Ei vähäinen suhdekokemus nyt mikään täydellinen kynnyskysymys ole, mutta mieluummin en opettaisi kenellekään enää perusjuttuja.
No miten selität ne ihmiset, jotka ovat koko ikänsä hypänneet parisuhteesta toiseen mutta, joilla on erittäin heikot ihmissuhdetaidot, ja käsitys siitä miten toisen ihmisen kanssa ollaan? Minä osaa olla ihmisten kanssa huomattavasti paremmin kuin monet tuttavani, jotka ovat sarjaseurustelijoita. Heillä suhteet epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen, koska he toistavat samat virheet yhä uudelleen, eivätkä opi edellisistä virheistään yhtään mitään. Eli se niistä parisuhdetaidoista. Ehkäpä tällainen asia vaatii tunneälyä, jota kaikille ei vain ole siunaantunut, just saying.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin paremmuusjärjestyksestä ja toiveista. Vähän kuin työnhaussakin, vahvemmalla ovat ne, joilla on työkokemusta, mutta ei tietenkään ole mikään este, jos kokemusta ei ole. Paitsi, jos se kokemuksen puute johtuu jostain negatiivisesta asiasta.
Aijaa, itse ajattelen ihan päinvastoin. Haluaisin, että miehellä on ollut max. yksi seurustelusuhde ennen minua. Muuten tuntuu, että mies menee suhteista toisiin ja onhan outoa, että suhde aina päättyy.. Nyt on kyse rakkaudesta, ei mistään työnhausta. Seurustelun tarkoitus on kuitenkin mielestäni päätyä avioliittoon, joten jos mies on eronnut monta kertaa, niin eikö hän pysty sitoutumaan vai miksi hän tekee aina väärän valinnan? Pakko olla aina joku? Ei pysty olemaan yksin?
Mutta olisiko sinusta parempi, että se edellinen seurustelusuhde olisi ollut kuukauden vai vuoden pituinen? Ei kai tässä suhteiden määrästä puhutakaan, vaan laadusta. Eihän työhakijallekaan isoa etua ole parin viikon mittaisista eri alojen tuurauksista, mutta jos siellä on yksi pidempi työsuhde, tottakai se on plussaa.
Kuukausi parempi. Outoa jos seurustelee vuosia, eikö huomaa, että kumppani on epäsopiva. Vuoden päästä pitäisi jo kosiakin, joten ihmettelen jos on "vain seurusteltu".
Jos joku ikäiseni on seurustellut kuukauden, sanoisin kyllä, ettei hänellä juurikaan ole kokemusta parisuhteessa olemisesta. Miten niin vuoden päästä pitäisi jo kosiakin? Siinä ajassa hädin tuskin tuntee toista ihmistä. Minusta on ihan normaalia, että vuoden seurustelun jälkeen vasta huomaa, että suhde ei toimi.
Niin, ihmiset ovat näissä asioissa erilaisia. Itse en todellakaan seurustelisi yli 1.5, eli se on takaraja kosinnalle. Vuodessa jo tietää, ollaanko tässä tosissaan vai ei.. Jos ollaan, mennään naimisiin. Jos ei, niin miksi jatkaa suhdetta? Tottakai vuodessa ehtii toisen tuntemaan. Seurusteluun kun kuuluu ne syvälliset keskusteut, arvojen yhteensovittaminen, tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen yms. Ei seurustelu todellakaan ole mitään ystävyyttä nussimisella niinkuin moni kuvittelee.
No nyt puhut jo 1,5 vuodesta, kun minä puhuin vuodesta. Eli voiko mielestäsi silloin, kun on vuosi seurusteltu vielä hoksata, että tämä ei toimikaan vai ei? Vai olisiko se pitänyt huomata jo paljon ennen sitä?Ihmiset tosiaan ovat näissä asioissa erilaisia. Katsos kun se seurustelukin voi olla sellaista, että nähdään vain kerran viikossa tai harvemmin eikä höpötellä joka ilta syvällisiä.
Sanoin, että 1.5 vuotta on ehdoton maksimi. Vuoden päästä voisi jo odotella kosintaa, joten on outoa jos ei vuodessa ole huomannut, että kumppani on epäsopiva. Kuitenkin jos miehen edellinen pitkä suhdeon on YLI vuoden niin pidän sitä outona. Vuosi vielä ok, mutta rajoilla.Itse en voisi olla seurustelusuhteessa jossa nähdään vain kerran viikossa. Syvällisyys kuuluu seurusteluun jo alkuhetkistä asti. Tämänkään takia en oikein voi ottaa ihmisiä vain seukkausleluikseni...
Okei. Minusta tuntuu, että sinulle on tärkeämpää se, millä aikataululla seurustelu etenee, kuin se, kenen kanssa seurustelet. Millä perusteella sinä sitten valitset seurustelukumppanisi? Ja missä vaiheessa seurustelu mielestäsi alkaa?
Olet väärässä, ehdottomasti se, kenen kanssa seurustelen on kaikkein tärkeintä. Kuitenkin jos seurustelussa tavataan useampia kerta viikossa syvällisiä puhuen, niin vuodessa oppii tietämään, onko avioliitto järkeenkäyvä ajatus vai ei. Tässä on tietenkin eroja ihmissuhteesta riippuen, joten siksi sanoinkin 1.5 maksimiajaksi, enkä vuotta, vaikka vuosi onkin mielestäni yleisesti ottaen riittävä.Seurustelu alkaa tapailun jälkeen, sitten kun niin sovitaan ja jätetään muiden treffaillut siihen.Valitsen seurustelukumppani niin, että hänellä on samanlaiset arvot, samanlaiset ajatukset politiikista ja uskonnosta ja itselleni sopivat tulevaisuudensuunniltemat. Myös seksifantasiat ja libidon vahvuus vaikuttavat. Ei tarvitse olla kokemusta seksuaalisesti myöskään.
Eli tiedät nämä asiat ihmisestä läpikotaisin, ennen kuin edes aloitat seurustelun?
En tietenkään tiedä läpikotoisin, mutta tottakai tapailuvaiheessa jo noista asioista keskustellaan koska jo se vaikuttaa aletaanko seurustella vai ei. Eli jos mies vaikkapa tosilla treffeillä kertoo, että hänen poliittiset ja uskonnolliset näkemyksensä ovat erilaisia kuin minun ja että hän ei aio avioliittoon ikinä, niin ei tilanne etene seurusteluun. Sitten jos tapailuvaiheessa kaikki menee hyvin, niin asioita syvennetään seurusteluvaiheessa.
Mutta sinun puheistasi saa nyt sen käsityksen, että seurusteluvaiheessa ei enää kovin kauaa ole aikaa tällaisia asioita selvittää, vaan kosinta pitää tulla muutaman kuukauden kuluttua seurustelun aloituksesta. Minä ymmärrän seurustelun alkavan jo siinä vaiheessa, kun tapaillaan tiheämmin eikä enää tapailla muita eikä vasta siinä vaiheessa, kun päätetään onko tämä nyt se loppuelämän juttu.
Ei...vaan vuoden voi ihan hyvin seurustella, sitten kosinta. Minä ajattelen pääpiirteissään näin:1. Tapailu, treffailu 1-10 kertaa riippuen parista2. Sovitaan, että aloitetaan seurustelu eikä muita tapailla3. Seurustelu alka,tästä alkaa siis ajanlaskenta seurusteluaikaa laskettaessa4. Seurustelun aloituksesta kulunut vuosi, mies kosii lähiakoina tai ero.5. Mies kosii, kihloihin, sovitaan hääpäivä ja avioliittoon /mies ei kosi, vaikka erotaan
No niin. Eli mikä siinä nyt sitten on niin kamalaa, jos on sellaisia n. vuoden suhteita vaikka pari takana? Kaksi ihmistä, joiden kanssa ei sitten natsannutkaan tarpeeksi.
Onhan se outoa, jos kokonaisen vuoden seurustelee parin tyypin kanssa, mutta ei se tieten maata kaatava juttu ole. Mutta mitä vähemmän on suhteita takana, sen parempi. Kaksi vuoden suhdetta alkaa jo kyllä olemaan paljon, mutta kyllä se vielä menisi. Mieluumin kuitenkin vain yksi.
Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, mutta toivottavasti ymmärrät, että monen mielestä tuossa ei ole mitään outoa. Myöskään niiden tapaamiesi miesten.
Kyllä minä sen ymmärrän oikein hyvin. Se onkin juuri yksi syy, miksi en olekaan seurustellut, kun etsin miestä, jolla on samanlainen arvomaailma ja ajatustyyli. Eli jos jollekulle miehelle on ongelma se, etten ole seurustellut, niin hän ei ymmärrä parisuhdetta samalla tavalla, vaan pitää ihmisiä jonain kiertopalkintoina.
Luulen vaan, että olet päästänyt aika monta hyvää miestä käsistäsi sellaisen asian takia, joka ei oikeasti pitkällä tähtäimellä vaikuta yhtään mitenkään suhteen onnistumiseen.
Tuosta ehdottomuudestasi on vielä todella pitkä matka sinne kiertopalkintona olemiseen. Suurin osa ihmisistä on siinä välissä. Mutta pidä toki tuo, jos pidät tuota asiaa tärkeänä. Täytyy vain sanoa, että ei ole kyllä kovin suuri ihme, ettet ole löytänyt miestä.Niin, minusta ei ole hupiseurustelemaan.
Ja kyse on arvomaailmasta. Ei se tietenkään välttämättä kerrokaan mitään suhteen onnistumisesta vaan miehen arvomaailmasta. Jos mies ajattelee samalla tavalla avioliitosta, niin hän ei seurustele vuosikaupalla.Ja kyllä, olen mieluumin ilman suhdetta kuin miehen kanssa joka ei jaa arvomaailmaa kanssani. Mutta onneksi on kuitenkin niitäkin miehiä, jotka tietävät mitä haluavat, eivätkä aikaile kosimisessa.
Vai että oikein hupiseurustelua jos ei vuoden sisällä kosi. Aika tympeää ja itsekeskeistä tuo tapasi halventaa muiden valintoja. Tosin kun tarkemmin ajattelee niin hupiseurustelu kuulostaa kyllä mukavammalta kuin tuollainen "suorituskeskeinen seurustelu" ehdottomine kosimistakarajoineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
Kyse oli parisuhteilun haitoista. Paljon seurusteleva on kyseenalaisempi kumppani kuin vähän seurusteleva. Rikkinäinen levykin kuulostaa huonommalta kuin uusi.
Mitä tarkoitat "paljon seurustelevalla"? Tarkoitatko, että on vaihdettu kumppania useasti? Miksi täysin parisuhteettoman ainoa vaihtoehto olisi "paljon seurusteleva"? Minusta tässä puhutaan nyt myös ihan 1-3 aiemmasta pidemmästä suhteesta.
Fakta on psykologisesti ottaen kuitenkin se, että parisuhteiden määrä on suoraan verrannollinen parisuhdeongelmiin ja potentiaalisiin vaikeuksiin nykyisessä suhteessa.
Voi toki olla noinkin, mutta jos puhutaan ihmiselämässä 1-3 suhteesta, en vielä sanoisi, että puhutaan ongelmatapauksessa. Ymmärrätkö, että tuossa psykologisessa faktassa puhutaan henkilöistä, joilla on suhteita esim 10. Mieti nyt vaikka Matti Nykästä. Hänhän on ollut naimisissakin ainakin kolmen vai jopa neljän naisen kanssa ja siihen vielä ne muut seurustelut päälle. Kukaan ei varmasti tarkoita, että tähän pitäisi pyrkiä.
Kolme suhdetta on kuitenkin joidenkin mielestä paljon. Etenkin jos ovat olleet pitkiä suhteita. Miksi eivät suhteet kestä?
Vaikka siksi, että huomataan, että halutaan erilaisia asioita? Nyt puhutaan ihan tavallisista seurustelusuhteista. Ei avioliitoista, avoliitoista, tai lapsien tekemisestä. Minusta toisessa ihmisessä on niin paljon ulottuvuuksia ja ominaisuuksia, että on mahdotonta saada niitä selville esim kuukauden sisällä, vaikka rupateltaisiin kaikki yöt läpeensä. Seurustelunhan kuuluu olla sitä tutustumista, eikä mikään avioliittolupaus. Jos kolme kertaa on tullut huti ja huomataan, että ensivaikutelma ei vastannutkaan todellisuutta, niin eihän se tarkoita sitä, ettei tämä ihminen pystyisi ylläpitämään suhdetta oikean ihmisen vastaan tullessa.
Nyt puhutaan pitkistä suhteista. Miksi ihmessä mies on ollut kolmessa pitkässä suhteessa eikä ole kosinut? Eli on jo tiennyt, ettei tule mitään, mutta silti jäänyt suhteeseen?
Miten niin tiennyt, ettei tule mitään ja jäänyt suhteeseen? Ovathan ne suhteet päättyneet ja hän on lähtenyt suhteesta.
Nää on näitä mielipide eroja....Mies joka on seurustellut esim viisi vuotta jonkun kanssa, eikä ole kosinut tai tajunnut erota, niin no, on se minusta outoa ja epäilyttävää. Toisen mielestä ei ole outoa. Ihmiset on erilaisia.
Niin, ihmiset ovat erilaisia. Mutta sinusta erilainen ihminen on epäilyttävä.
Tarkoitan sitä siltä kannalta, että jos miehellä on samanlaiset arvot kuin minulla ja ajatus siitä, että seurustelu vaihtuu avioliitoksi vuoden päästä, niin miksi ihmeessä hän olisi sitten seurustellut jonkun naisen kanssa viisi vuotta eikä kosinut?
Olisiko sinusta sitten vähemmän outoa, jos hän olisi mennyt vuoden seurustelun jälkeen naimisiin ja eronnut siitä vuoden päästä?Luulen, että sinulle tulee enemmänkin eroavaisuuksia ajatusmaailmoissa tuossa naimisiinmenoasiassa, kuin siinä, montako kertaa kukakin on ollut suhteessa. Aika harva mies varmaankaan on noin ehdoton tuon kosinnan aikarajan kanssa.
Ei olisi vähemmän outoa. Vuoden avioliiton jälkeen ei todellakaan kuulu erota, ellei kyse ole aivan akuutista asiasta (väkivalta, sadismi jne...). Avioliitosta eroaminen on vakava asia.
Eli etsin miestä joka ajattelee samalla tavala kuin minä. Ei ikuista seurustelua, vaan koko ajan päämääränä se, mennäänkö avioon vai ei. Avioliitto lähtökohtaisesti ikuinen, tietenkin elämässä voi tulla eteen jotain aivan kamalaa, mutta molemmilla pitää olla koko ajan lähtökohtana se, että avioliitossa ollaan. Ei siis mitään "erillään kasvamisen takia" - eroamista tms tai "olen vähän puutteessa" "haluan muita seksuaalisesti"-eroja..Sinä siis hyväksyt ainoastaan seurustelusuhteet, jotka ovat kestäneet alle vuoden tai jotka kestävät kuolemaan asti. Ihminen, jolla on ollut parisuhde, joka on jotain tästä välistä, ovat mielestäsi epäilyttäviä ja moraalittomia.
Enemmistö suomalaisista ajattelee niin, että avioliittoon ei mennä heppoisin perustein, joten se kumppanikin on syytä tuntea sitä ennen, mikä taas tarkoittaa vähän pidempää seurustelua. Ja että ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa ei ole pakko mennä naimisiin. Tekee mieli kysyä, onko sinulla joku uskonnollinen vakaumus elämässäsi.Selvitän nyt muutaman asian :D
1. Avioliittoon ei mennä heppoisin perustein. Ennen avioliitoa asiasta keskustellaan monta kertaa syvällisesti, mitä avioliitto merkitsee jne..
2. Ensimmäisen kumppanin kanssa ei tarvitse mennä avioon.
3. Vuoden seurustelu on riittävä selvittämään se, solmitaanko liitto vai ei, kun seurustelu on sitä, miten minä sen käsitän. Seurustelu ei ole ystävyyttä seksillä, vaan seurustelussa selvitellään aktiivisesti ollaanko sopivia avioliittoon.
4. Jos miehellä on siis suhde joka on kestänyt yli 5 vuotta mutta ei ole silti kosinut, niin miehellä ei ole samanlainen käsitys avioliitosta kuin minullle. Seurustelu ei ole se "juttu" vaan se, että erilainen käsitys avioliitosta.
5. Jos on seurustellut tosi monen kanssa, niin herää kysymys, että meneekö helposti suhteisiin, eikö tunne itseään tarpeeksi, miksi niin moni nainen tuntuu kiinnostavalta, eikö tiedä mitä haluaa jne...
6. Ihmiset joilla on ollut pitkiä parisuhteita, eivät ole moraalittomia! Älä laita sanoja suuhuni. He käsittävät parisuhteen ja avioliiton ERILAILLA kuin minä. Ihan ok, mutta ei heistä ole minulle aviomieheksi. Epäilyttävää se on ainoastaan sen vuoksi, että jos sanoo minulle, että ikuisesti ei seurustella ja että hänkin haluaa naimisin pian, niin on outoa, että hän olisi itse niin ristiriidassa omien periaatteinsa kanssa.
Ja kyllä, minulla on myös uskonnollinen vakaumus. Miten se tähän liittyy? :D
Kuulostat kyllä sanalla sanoen melko rasittavalta kumppanilta, ei millään pahalla. Voin jo kuvitella kuinka 3kk seurustelun jälkeen käydään ensimmäisen seurustelukvartaalin tulosta läpi, pohditaan missä mentiin metsään ja mikä onnistui ja onko seurusteluprojekti pysynyt kuitenkin sen verran hyvin aikataulussa että se saadaan maaliin, eli mies kosii aikataulun mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
Kyse oli parisuhteilun haitoista. Paljon seurusteleva on kyseenalaisempi kumppani kuin vähän seurusteleva. Rikkinäinen levykin kuulostaa huonommalta kuin uusi.
Mitä tarkoitat "paljon seurustelevalla"? Tarkoitatko, että on vaihdettu kumppania useasti? Miksi täysin parisuhteettoman ainoa vaihtoehto olisi "paljon seurusteleva"? Minusta tässä puhutaan nyt myös ihan 1-3 aiemmasta pidemmästä suhteesta.
Fakta on psykologisesti ottaen kuitenkin se, että parisuhteiden määrä on suoraan verrannollinen parisuhdeongelmiin ja potentiaalisiin vaikeuksiin nykyisessä suhteessa.
Voi toki olla noinkin, mutta jos puhutaan ihmiselämässä 1-3 suhteesta, en vielä sanoisi, että puhutaan ongelmatapauksessa. Ymmärrätkö, että tuossa psykologisessa faktassa puhutaan henkilöistä, joilla on suhteita esim 10. Mieti nyt vaikka Matti Nykästä. Hänhän on ollut naimisissakin ainakin kolmen vai jopa neljän naisen kanssa ja siihen vielä ne muut seurustelut päälle. Kukaan ei varmasti tarkoita, että tähän pitäisi pyrkiä.
Kolme suhdetta on kuitenkin joidenkin mielestä paljon. Etenkin jos ovat olleet pitkiä suhteita. Miksi eivät suhteet kestä?
Vaikka siksi, että huomataan, että halutaan erilaisia asioita? Nyt puhutaan ihan tavallisista seurustelusuhteista. Ei avioliitoista, avoliitoista, tai lapsien tekemisestä. Minusta toisessa ihmisessä on niin paljon ulottuvuuksia ja ominaisuuksia, että on mahdotonta saada niitä selville esim kuukauden sisällä, vaikka rupateltaisiin kaikki yöt läpeensä. Seurustelunhan kuuluu olla sitä tutustumista, eikä mikään avioliittolupaus. Jos kolme kertaa on tullut huti ja huomataan, että ensivaikutelma ei vastannutkaan todellisuutta, niin eihän se tarkoita sitä, ettei tämä ihminen pystyisi ylläpitämään suhdetta oikean ihmisen vastaan tullessa.
Nyt puhutaan pitkistä suhteista. Miksi ihmessä mies on ollut kolmessa pitkässä suhteessa eikä ole kosinut? Eli on jo tiennyt, ettei tule mitään, mutta silti jäänyt suhteeseen?
Miten niin tiennyt, ettei tule mitään ja jäänyt suhteeseen? Ovathan ne suhteet päättyneet ja hän on lähtenyt suhteesta.
Nää on näitä mielipide eroja....Mies joka on seurustellut esim viisi vuotta jonkun kanssa, eikä ole kosinut tai tajunnut erota, niin no, on se minusta outoa ja epäilyttävää. Toisen mielestä ei ole outoa. Ihmiset on erilaisia.
Niin, ihmiset ovat erilaisia. Mutta sinusta erilainen ihminen on epäilyttävä.
Tarkoitan sitä siltä kannalta, että jos miehellä on samanlaiset arvot kuin minulla ja ajatus siitä, että seurustelu vaihtuu avioliitoksi vuoden päästä, niin miksi ihmeessä hän olisi sitten seurustellut jonkun naisen kanssa viisi vuotta eikä kosinut?
Olisiko sinusta sitten vähemmän outoa, jos hän olisi mennyt vuoden seurustelun jälkeen naimisiin ja eronnut siitä vuoden päästä?Luulen, että sinulle tulee enemmänkin eroavaisuuksia ajatusmaailmoissa tuossa naimisiinmenoasiassa, kuin siinä, montako kertaa kukakin on ollut suhteessa. Aika harva mies varmaankaan on noin ehdoton tuon kosinnan aikarajan kanssa.
Ei olisi vähemmän outoa. Vuoden avioliiton jälkeen ei todellakaan kuulu erota, ellei kyse ole aivan akuutista asiasta (väkivalta, sadismi jne...). Avioliitosta eroaminen on vakava asia.
Eli etsin miestä joka ajattelee samalla tavala kuin minä. Ei ikuista seurustelua, vaan koko ajan päämääränä se, mennäänkö avioon vai ei. Avioliitto lähtökohtaisesti ikuinen, tietenkin elämässä voi tulla eteen jotain aivan kamalaa, mutta molemmilla pitää olla koko ajan lähtökohtana se, että avioliitossa ollaan. Ei siis mitään "erillään kasvamisen takia" - eroamista tms tai "olen vähän puutteessa" "haluan muita seksuaalisesti"-eroja..Sinä siis hyväksyt ainoastaan seurustelusuhteet, jotka ovat kestäneet alle vuoden tai jotka kestävät kuolemaan asti. Ihminen, jolla on ollut parisuhde, joka on jotain tästä välistä, ovat mielestäsi epäilyttäviä ja moraalittomia.
Enemmistö suomalaisista ajattelee niin, että avioliittoon ei mennä heppoisin perustein, joten se kumppanikin on syytä tuntea sitä ennen, mikä taas tarkoittaa vähän pidempää seurustelua. Ja että ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa ei ole pakko mennä naimisiin. Tekee mieli kysyä, onko sinulla joku uskonnollinen vakaumus elämässäsi.Selvitän nyt muutaman asian :D
1. Avioliittoon ei mennä heppoisin perustein. Ennen avioliitoa asiasta keskustellaan monta kertaa syvällisesti, mitä avioliitto merkitsee jne..
2. Ensimmäisen kumppanin kanssa ei tarvitse mennä avioon.
3. Vuoden seurustelu on riittävä selvittämään se, solmitaanko liitto vai ei, kun seurustelu on sitä, miten minä sen käsitän. Seurustelu ei ole ystävyyttä seksillä, vaan seurustelussa selvitellään aktiivisesti ollaanko sopivia avioliittoon.
4. Jos miehellä on siis suhde joka on kestänyt yli 5 vuotta mutta ei ole silti kosinut, niin miehellä ei ole samanlainen käsitys avioliitosta kuin minullle. Seurustelu ei ole se "juttu" vaan se, että erilainen käsitys avioliitosta.
5. Jos on seurustellut tosi monen kanssa, niin herää kysymys, että meneekö helposti suhteisiin, eikö tunne itseään tarpeeksi, miksi niin moni nainen tuntuu kiinnostavalta, eikö tiedä mitä haluaa jne...
6. Ihmiset joilla on ollut pitkiä parisuhteita, eivät ole moraalittomia! Älä laita sanoja suuhuni. He käsittävät parisuhteen ja avioliiton ERILAILLA kuin minä. Ihan ok, mutta ei heistä ole minulle aviomieheksi. Epäilyttävää se on ainoastaan sen vuoksi, että jos sanoo minulle, että ikuisesti ei seurustella ja että hänkin haluaa naimisin pian, niin on outoa, että hän olisi itse niin ristiriidassa omien periaatteinsa kanssa.
Ja kyllä, minulla on myös uskonnollinen vakaumus. Miten se tähän liittyy? :D
Ihan vain sillä ajattelin tuota uskonnollista vakaumusta, kun tuo avioliiton merkitys on noin vahva.
Anteeksi vain, mutta tässä tulee nyt vain edelleenkin sellainen käsitys, että avioliitto on sinulle tärkeämpi kuin yhdessäolo sen ihmisen kanssa. Olet valmis heittämään hyvätkin kumppanit romukoppaan vain sen takia, että avioliittokäsitys ei ole samanlainen. Parisuhde kun ei muutu hyväksi sillä, että ollaan naimisissa. Siinä merkitsevät niin monet muut asiat paljon enemmän ja 50 vuoden parisuhteessa ei ole mitään merkitystä sillä, milloin kosinta on tapahtunut. Avioliitto on vain sinetti parisuhteelle. Parisuhteen pitää ensin olla olemassa ja vahvalla pohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin paremmuusjärjestyksestä ja toiveista. Vähän kuin työnhaussakin, vahvemmalla ovat ne, joilla on työkokemusta, mutta ei tietenkään ole mikään este, jos kokemusta ei ole. Paitsi, jos se kokemuksen puute johtuu jostain negatiivisesta asiasta.
Aijaa, itse ajattelen ihan päinvastoin. Haluaisin, että miehellä on ollut max. yksi seurustelusuhde ennen minua. Muuten tuntuu, että mies menee suhteista toisiin ja onhan outoa, että suhde aina päättyy.. Nyt on kyse rakkaudesta, ei mistään työnhausta. Seurustelun tarkoitus on kuitenkin mielestäni päätyä avioliittoon, joten jos mies on eronnut monta kertaa, niin eikö hän pysty sitoutumaan vai miksi hän tekee aina väärän valinnan? Pakko olla aina joku? Ei pysty olemaan yksin?
Mutta olisiko sinusta parempi, että se edellinen seurustelusuhde olisi ollut kuukauden vai vuoden pituinen? Ei kai tässä suhteiden määrästä puhutakaan, vaan laadusta. Eihän työhakijallekaan isoa etua ole parin viikon mittaisista eri alojen tuurauksista, mutta jos siellä on yksi pidempi työsuhde, tottakai se on plussaa.
Kuukausi parempi. Outoa jos seurustelee vuosia, eikö huomaa, että kumppani on epäsopiva. Vuoden päästä pitäisi jo kosiakin, joten ihmettelen jos on "vain seurusteltu".
Jos joku ikäiseni on seurustellut kuukauden, sanoisin kyllä, ettei hänellä juurikaan ole kokemusta parisuhteessa olemisesta. Miten niin vuoden päästä pitäisi jo kosiakin? Siinä ajassa hädin tuskin tuntee toista ihmistä. Minusta on ihan normaalia, että vuoden seurustelun jälkeen vasta huomaa, että suhde ei toimi.
Niin, ihmiset ovat näissä asioissa erilaisia. Itse en todellakaan seurustelisi yli 1.5, eli se on takaraja kosinnalle. Vuodessa jo tietää, ollaanko tässä tosissaan vai ei.. Jos ollaan, mennään naimisiin. Jos ei, niin miksi jatkaa suhdetta? Tottakai vuodessa ehtii toisen tuntemaan. Seurusteluun kun kuuluu ne syvälliset keskusteut, arvojen yhteensovittaminen, tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen yms. Ei seurustelu todellakaan ole mitään ystävyyttä nussimisella niinkuin moni kuvittelee.
No nyt puhut jo 1,5 vuodesta, kun minä puhuin vuodesta. Eli voiko mielestäsi silloin, kun on vuosi seurusteltu vielä hoksata, että tämä ei toimikaan vai ei? Vai olisiko se pitänyt huomata jo paljon ennen sitä?Ihmiset tosiaan ovat näissä asioissa erilaisia. Katsos kun se seurustelukin voi olla sellaista, että nähdään vain kerran viikossa tai harvemmin eikä höpötellä joka ilta syvällisiä.
Sanoin, että 1.5 vuotta on ehdoton maksimi. Vuoden päästä voisi jo odotella kosintaa, joten on outoa jos ei vuodessa ole huomannut, että kumppani on epäsopiva. Kuitenkin jos miehen edellinen pitkä suhdeon on YLI vuoden niin pidän sitä outona. Vuosi vielä ok, mutta rajoilla.Itse en voisi olla seurustelusuhteessa jossa nähdään vain kerran viikossa. Syvällisyys kuuluu seurusteluun jo alkuhetkistä asti. Tämänkään takia en oikein voi ottaa ihmisiä vain seukkausleluikseni...
Okei. Minusta tuntuu, että sinulle on tärkeämpää se, millä aikataululla seurustelu etenee, kuin se, kenen kanssa seurustelet. Millä perusteella sinä sitten valitset seurustelukumppanisi? Ja missä vaiheessa seurustelu mielestäsi alkaa?
Olet väärässä, ehdottomasti se, kenen kanssa seurustelen on kaikkein tärkeintä. Kuitenkin jos seurustelussa tavataan useampia kerta viikossa syvällisiä puhuen, niin vuodessa oppii tietämään, onko avioliitto järkeenkäyvä ajatus vai ei. Tässä on tietenkin eroja ihmissuhteesta riippuen, joten siksi sanoinkin 1.5 maksimiajaksi, enkä vuotta, vaikka vuosi onkin mielestäni yleisesti ottaen riittävä.Seurustelu alkaa tapailun jälkeen, sitten kun niin sovitaan ja jätetään muiden treffaillut siihen.Valitsen seurustelukumppani niin, että hänellä on samanlaiset arvot, samanlaiset ajatukset politiikista ja uskonnosta ja itselleni sopivat tulevaisuudensuunniltemat. Myös seksifantasiat ja libidon vahvuus vaikuttavat. Ei tarvitse olla kokemusta seksuaalisesti myöskään.
Eli tiedät nämä asiat ihmisestä läpikotaisin, ennen kuin edes aloitat seurustelun?
En tietenkään tiedä läpikotoisin, mutta tottakai tapailuvaiheessa jo noista asioista keskustellaan koska jo se vaikuttaa aletaanko seurustella vai ei. Eli jos mies vaikkapa tosilla treffeillä kertoo, että hänen poliittiset ja uskonnolliset näkemyksensä ovat erilaisia kuin minun ja että hän ei aio avioliittoon ikinä, niin ei tilanne etene seurusteluun. Sitten jos tapailuvaiheessa kaikki menee hyvin, niin asioita syvennetään seurusteluvaiheessa.
Mutta sinun puheistasi saa nyt sen käsityksen, että seurusteluvaiheessa ei enää kovin kauaa ole aikaa tällaisia asioita selvittää, vaan kosinta pitää tulla muutaman kuukauden kuluttua seurustelun aloituksesta. Minä ymmärrän seurustelun alkavan jo siinä vaiheessa, kun tapaillaan tiheämmin eikä enää tapailla muita eikä vasta siinä vaiheessa, kun päätetään onko tämä nyt se loppuelämän juttu.
Ei...vaan vuoden voi ihan hyvin seurustella, sitten kosinta. Minä ajattelen pääpiirteissään näin:1. Tapailu, treffailu 1-10 kertaa riippuen parista2. Sovitaan, että aloitetaan seurustelu eikä muita tapailla3. Seurustelu alka,tästä alkaa siis ajanlaskenta seurusteluaikaa laskettaessa4. Seurustelun aloituksesta kulunut vuosi, mies kosii lähiakoina tai ero.5. Mies kosii, kihloihin, sovitaan hääpäivä ja avioliittoon /mies ei kosi, vaikka erotaan
No niin. Eli mikä siinä nyt sitten on niin kamalaa, jos on sellaisia n. vuoden suhteita vaikka pari takana? Kaksi ihmistä, joiden kanssa ei sitten natsannutkaan tarpeeksi.
Onhan se outoa, jos kokonaisen vuoden seurustelee parin tyypin kanssa, mutta ei se tieten maata kaatava juttu ole. Mutta mitä vähemmän on suhteita takana, sen parempi. Kaksi vuoden suhdetta alkaa jo kyllä olemaan paljon, mutta kyllä se vielä menisi. Mieluumin kuitenkin vain yksi.
Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, mutta toivottavasti ymmärrät, että monen mielestä tuossa ei ole mitään outoa. Myöskään niiden tapaamiesi miesten.
Kyllä minä sen ymmärrän oikein hyvin. Se onkin juuri yksi syy, miksi en olekaan seurustellut, kun etsin miestä, jolla on samanlainen arvomaailma ja ajatustyyli. Eli jos jollekulle miehelle on ongelma se, etten ole seurustellut, niin hän ei ymmärrä parisuhdetta samalla tavalla, vaan pitää ihmisiä jonain kiertopalkintoina.
Luulen vaan, että olet päästänyt aika monta hyvää miestä käsistäsi sellaisen asian takia, joka ei oikeasti pitkällä tähtäimellä vaikuta yhtään mitenkään suhteen onnistumiseen.
Tuosta ehdottomuudestasi on vielä todella pitkä matka sinne kiertopalkintona olemiseen. Suurin osa ihmisistä on siinä välissä. Mutta pidä toki tuo, jos pidät tuota asiaa tärkeänä. Täytyy vain sanoa, että ei ole kyllä kovin suuri ihme, ettet ole löytänyt miestä.Niin, minusta ei ole hupiseurustelemaan.
Ja kyse on arvomaailmasta. Ei se tietenkään välttämättä kerrokaan mitään suhteen onnistumisesta vaan miehen arvomaailmasta. Jos mies ajattelee samalla tavalla avioliitosta, niin hän ei seurustele vuosikaupalla.Ja kyllä, olen mieluumin ilman suhdetta kuin miehen kanssa joka ei jaa arvomaailmaa kanssani. Mutta onneksi on kuitenkin niitäkin miehiä, jotka tietävät mitä haluavat, eivätkä aikaile kosimisessa.
Vai että oikein hupiseurustelua jos ei vuoden sisällä kosi. Aika tympeää ja itsekeskeistä tuo tapasi halventaa muiden valintoja. Tosin kun tarkemmin ajattelee niin hupiseurustelu kuulostaa kyllä mukavammalta kuin tuollainen "suorituskeskeinen seurustelu" ehdottomine kosimistakarajoineen.
En sanonut noinkaa, älä laita sanoja suuhuni!
Ei ole hupiseurustelua, jos ei vuoden sisällä kosi. Mutta on hupiseurustelua, jos seurustelee sen takia, että saa kokemusta tai jos pitää seurustella sen takia, että voi sanoa joskus seurustelleensa.
Ei se ole mitään suorituskeskeistä seurustelua jos haluaa jakaa saman arvomaailman miehen kanssa :)
En halvenna muiden valintoja, älä sinäkään minun. Minulla on yhtäläinen oikeus valita haluamani kumppani kuin kaikilla muilla. Eli jos MINULLE ei käy mies joka hyppii kukasta kukkaan eikä ajattele avioliitosta samalla tavalla kuin minä, niin mitä väliä? Enhän minäkään kelpaa kaikille, kun en ole seurustellut ja haluan, että avioliitto on päämäärä. Eli jos joku ei noiden takia seurustele minun kanssani, niin hän halveksuu sitten minua samalla logiikalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä olin nuorena 6-vuotisessa suhteessa ja sitten vanhempana toisessa, joka jatkui 12 vuotta. Ensimmäinen oli ihan toimiva juttu arjen tasolla, mutta silloin en vielä tiennyt mitä rakkaus on. Toinen suhde oli rakkaudentäyteinen ja onnellinen ensimmäiset 10 vuotta, mutta kaatui kahteen ylipääsemättömään esteeseen: tahattomaan lapsettomuuteen ja siihen, että emme päässeet suhteessa siirtymään symbioosivaiheesta kypsään erillisyyteen. Olimme enemmän co-dependent toisistamme kuin interdependent (pahoittelut vieraskielisistä termeistä, joille en jaksa nyt miettiä käännöksiä).
Tuo kohta johon uusin suhteeni päättyi, on ilmeisesti tavallisin suhteiden päättymisen vaihe. Ei ole mitenkään helppo juttu hahmottaa noita suhteen dynamiikkaan liittyviä asioita, eikä varsinkaan muuttaa niitä suhteessa ollessa. Useimmat kasvavat vasta eron jälkeen ihmisinä siten, että he kykenevät erillisyyteen läheisimmässä ihmissuhteessaan.
Minä en halua enää uudelleen toistaa tuota virhettä, että suhde purkautuu tuossa kriittisessä eriytymisvaiheessa, vaan haluan kumppanin joka ymmärtää ko. haasteita yhtä hyvin ja henkilökohtaisen kokemuksen kautta kuin minäkin, ja jolla on yhtä tärkeänä tavoitteena viedä homma seuraavassa suhteessaan maaliin saakka. Tästä syystä suhtaudun varauksella kumppaniehdokkaaseen, joka ei ole ollut kertaakaan pitkässä suhteessa. Hänellä ei vain voi olla asista kokemusta. En pidä kuitenkaan ehdottomana sääntönä sitä että toisellakin pitäisi olla takana vakava suhde. Jotkut voivat olla näissä asioissa myös luonnonlahjakkuuksia, joiden ei tarvitse oppia tätä asiaa kantapään kautta kuten minun täytyi. Useimmiten kun olen tutustunut seurustelemattomaan henkilöön, on kuitenkin käynyt ilmi että ajattelu tällä alueella on kypsymätöntä ja omaa erillisyyttä ei pidetä arvokkaana, vaan siitä suorastaan pyritään kaikin keinoin eroon.
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä. En ole koskaan seurustellut. Olen 26-v nainen. Mitä ihmeen perusjuttuja minulle pitäisi ns opettaa? Kyllä minä osaan ihmissuhteissa olla. Ja tiedän myös mitä suhteelta haluan ja mitä en. Sen takia minulla ei ole myöskään tarvetta kokeilla seurustelua sellaisten kanssa, joiden kanssa en näe tulevaisuutta. En halua pitää ihmisiä jonain leluina.
Sori, mutta jos et ole asunut romanttisen kumppanin kanssa saman katon alla, et tiedä, mitä osaat ja mitä et. Parisuhde eroaa kaikista muista ihmissuhteista aika paljon.
Nykyaikana on trendinä tehdä kaikesta rakettitiedettä. Seksiä ja seurustelua pitäisi muka harjoitella, ennenkuin niitä voi tehdä. Surullinen asenne. Todellakin tiedän mitä osaan ja mitä en. Minulla on hyvä itsetuntemus. Olen ns. parisuhdeihminen vaikken olekaan ollut parisuhteessa. Arvostan itseäni ja toisia ihmisiä liikaa tehdäkseni ihmisistä leluja seurustelumielessä. Kaikille ihmisille ei potentiaalisia kumppaneita ole yhtä paljon tarjolla kuin muille. Parisuhteessa oleminen olisi omalle luonteelleni aivan normaali asia, ilman minkäänlaista harjoittelua. Toisen ihmisen rakastamista ei tarvitse harjoitella, se tulee luonnostaan, jos on tullakseen.
Surullinen tosiasia kuitenkin on että se pelkkä rakkaus ei kuitenkaan aina riitä siihen yhdessä asumiseen. Munkin ex rakasti mua aivan valtavasti mutta sen oli silti vaikea ottaa mua huomioon ku muutettiin saman katon alle. Se oli sitä mieltä että hän saa kuunnella musiikkia täysillä keskellä yötä vaikka mä olin menossa aamuvuoroon töihin, kun kävi kaupassa niin osti ruokaa vain itselleen ja kaikkia muita perustavaa laatua olevia pikkujuttuja. 2,5v sinnittelin ja yritin ymmärtää ja keskustella ja opastaa mutta joku raja se on talkkunan syönnilläkin. Oli lopulta pakko laittaa suhde poikki ihan oman mielenterveyden takia vaikka tunteita oliskin viä ollut. Pahalta tuntu jättää toinen sinne pihaan itkeen ku lähin viimesen muuttokuorman kans mut ei sitä itteensä eikä toista viitti loputtomasti kiusata.
Parisuhteissa on niin monta asiaa mitkä voi luoda kitkaa mitä ei yksin asuessaan tuu miettineeks. Erilaiset vuorokausirytmit, erilaiset siisteyskäsitykset, tavat, sisustustyyli, ruokavalio, jne. Sen koko ikänsä yksin asuneen voi sit loppupeleissä kuitenkin olla yllättävän vaikee tehdä kompromissejä tai opetella uusia tapoja, vaikka kuinka järjettömästi tahansa rakastaiskin. Että pahimmillaan se suhde päättyy kahteen särkyneeseen sydämeen kun ei se yhdessä asuminen ollutkaan niin helppoo ku kuvitteli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
Kyse oli parisuhteilun haitoista. Paljon seurusteleva on kyseenalaisempi kumppani kuin vähän seurusteleva. Rikkinäinen levykin kuulostaa huonommalta kuin uusi.
Mitä tarkoitat "paljon seurustelevalla"? Tarkoitatko, että on vaihdettu kumppania useasti? Miksi täysin parisuhteettoman ainoa vaihtoehto olisi "paljon seurusteleva"? Minusta tässä puhutaan nyt myös ihan 1-3 aiemmasta pidemmästä suhteesta.
Fakta on psykologisesti ottaen kuitenkin se, että parisuhteiden määrä on suoraan verrannollinen parisuhdeongelmiin ja potentiaalisiin vaikeuksiin nykyisessä suhteessa.
Voi toki olla noinkin, mutta jos puhutaan ihmiselämässä 1-3 suhteesta, en vielä sanoisi, että puhutaan ongelmatapauksessa. Ymmärrätkö, että tuossa psykologisessa faktassa puhutaan henkilöistä, joilla on suhteita esim 10. Mieti nyt vaikka Matti Nykästä. Hänhän on ollut naimisissakin ainakin kolmen vai jopa neljän naisen kanssa ja siihen vielä ne muut seurustelut päälle. Kukaan ei varmasti tarkoita, että tähän pitäisi pyrkiä.
Kolme suhdetta on kuitenkin joidenkin mielestä paljon. Etenkin jos ovat olleet pitkiä suhteita. Miksi eivät suhteet kestä?
Vaikka siksi, että huomataan, että halutaan erilaisia asioita? Nyt puhutaan ihan tavallisista seurustelusuhteista. Ei avioliitoista, avoliitoista, tai lapsien tekemisestä. Minusta toisessa ihmisessä on niin paljon ulottuvuuksia ja ominaisuuksia, että on mahdotonta saada niitä selville esim kuukauden sisällä, vaikka rupateltaisiin kaikki yöt läpeensä. Seurustelunhan kuuluu olla sitä tutustumista, eikä mikään avioliittolupaus. Jos kolme kertaa on tullut huti ja huomataan, että ensivaikutelma ei vastannutkaan todellisuutta, niin eihän se tarkoita sitä, ettei tämä ihminen pystyisi ylläpitämään suhdetta oikean ihmisen vastaan tullessa.
Nyt puhutaan pitkistä suhteista. Miksi ihmessä mies on ollut kolmessa pitkässä suhteessa eikä ole kosinut? Eli on jo tiennyt, ettei tule mitään, mutta silti jäänyt suhteeseen?
Miten niin tiennyt, ettei tule mitään ja jäänyt suhteeseen? Ovathan ne suhteet päättyneet ja hän on lähtenyt suhteesta.
Nää on näitä mielipide eroja....Mies joka on seurustellut esim viisi vuotta jonkun kanssa, eikä ole kosinut tai tajunnut erota, niin no, on se minusta outoa ja epäilyttävää. Toisen mielestä ei ole outoa. Ihmiset on erilaisia.
Niin, ihmiset ovat erilaisia. Mutta sinusta erilainen ihminen on epäilyttävä.
Tarkoitan sitä siltä kannalta, että jos miehellä on samanlaiset arvot kuin minulla ja ajatus siitä, että seurustelu vaihtuu avioliitoksi vuoden päästä, niin miksi ihmeessä hän olisi sitten seurustellut jonkun naisen kanssa viisi vuotta eikä kosinut?
Olisiko sinusta sitten vähemmän outoa, jos hän olisi mennyt vuoden seurustelun jälkeen naimisiin ja eronnut siitä vuoden päästä?Luulen, että sinulle tulee enemmänkin eroavaisuuksia ajatusmaailmoissa tuossa naimisiinmenoasiassa, kuin siinä, montako kertaa kukakin on ollut suhteessa. Aika harva mies varmaankaan on noin ehdoton tuon kosinnan aikarajan kanssa.
Ei olisi vähemmän outoa. Vuoden avioliiton jälkeen ei todellakaan kuulu erota, ellei kyse ole aivan akuutista asiasta (väkivalta, sadismi jne...). Avioliitosta eroaminen on vakava asia.Eli etsin miestä joka ajattelee samalla tavala kuin minä. Ei ikuista seurustelua, vaan koko ajan päämääränä se, mennäänkö avioon vai ei. Avioliitto lähtökohtaisesti ikuinen, tietenkin elämässä voi tulla eteen jotain aivan kamalaa, mutta molemmilla pitää olla koko ajan lähtökohtana se, että avioliitossa ollaan. Ei siis mitään "erillään kasvamisen takia" - eroamista tms tai "olen vähän puutteessa" "haluan muita seksuaalisesti"-eroja..
Sinä siis hyväksyt ainoastaan seurustelusuhteet, jotka ovat kestäneet alle vuoden tai jotka kestävät kuolemaan asti. Ihminen, jolla on ollut parisuhde, joka on jotain tästä välistä, ovat mielestäsi epäilyttäviä ja moraalittomia.Enemmistö suomalaisista ajattelee niin, että avioliittoon ei mennä heppoisin perustein, joten se kumppanikin on syytä tuntea sitä ennen, mikä taas tarkoittaa vähän pidempää seurustelua. Ja että ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa ei ole pakko mennä naimisiin. Tekee mieli kysyä, onko sinulla joku uskonnollinen vakaumus elämässäsi.
Selvitän nyt muutaman asian :D
1. Avioliittoon ei mennä heppoisin perustein. Ennen avioliitoa asiasta keskustellaan monta kertaa syvällisesti, mitä avioliitto merkitsee jne..
2. Ensimmäisen kumppanin kanssa ei tarvitse mennä avioon.
3. Vuoden seurustelu on riittävä selvittämään se, solmitaanko liitto vai ei, kun seurustelu on sitä, miten minä sen käsitän. Seurustelu ei ole ystävyyttä seksillä, vaan seurustelussa selvitellään aktiivisesti ollaanko sopivia avioliittoon.
4. Jos miehellä on siis suhde joka on kestänyt yli 5 vuotta mutta ei ole silti kosinut, niin miehellä ei ole samanlainen käsitys avioliitosta kuin minullle. Seurustelu ei ole se "juttu" vaan se, että erilainen käsitys avioliitosta.
5. Jos on seurustellut tosi monen kanssa, niin herää kysymys, että meneekö helposti suhteisiin, eikö tunne itseään tarpeeksi, miksi niin moni nainen tuntuu kiinnostavalta, eikö tiedä mitä haluaa jne...
6. Ihmiset joilla on ollut pitkiä parisuhteita, eivät ole moraalittomia! Älä laita sanoja suuhuni. He käsittävät parisuhteen ja avioliiton ERILAILLA kuin minä. Ihan ok, mutta ei heistä ole minulle aviomieheksi. Epäilyttävää se on ainoastaan sen vuoksi, että jos sanoo minulle, että ikuisesti ei seurustella ja että hänkin haluaa naimisin pian, niin on outoa, että hän olisi itse niin ristiriidassa omien periaatteinsa kanssa.
Ja kyllä, minulla on myös uskonnollinen vakaumus. Miten se tähän liittyy? :DIhan vain sillä ajattelin tuota uskonnollista vakaumusta, kun tuo avioliiton merkitys on noin vahva.
Anteeksi vain, mutta tässä tulee nyt vain edelleenkin sellainen käsitys, että avioliitto on sinulle tärkeämpi kuin yhdessäolo sen ihmisen kanssa. Olet valmis heittämään hyvätkin kumppanit romukoppaan vain sen takia, että avioliittokäsitys ei ole samanlainen. Parisuhde kun ei muutu hyväksi sillä, että ollaan naimisissa. Siinä merkitsevät niin monet muut asiat paljon enemmän ja 50 vuoden parisuhteessa ei ole mitään merkitystä sillä, milloin kosinta on tapahtunut. Avioliitto on vain sinetti parisuhteelle. Parisuhteen pitää ensin olla olemassa ja vahvalla pohjalla.
Kyllä avioliitto on minulle tärkeä asia, mutta se on sitä myös sekulaarissa mielessä. Eli vaikka ei olisi tuota uskonnollista vakaumusta, niin avioliittoon haluaisin.
Kyllä, en voi seurustella miehen kanssa, joka ei jaa samoja arvoja kanssasi. He eivät ole silloin "hyviä" tai "oikeita" miehiä minulle.
Ei tietenkään muutu hyväksi avioliitolla, siitä olen samaa mieltä. Sen takia ennen avioliittoa tutkitaan tarkasti, mitä ollaan tekemässä. Avioliittoon siis ihan valmistaudutaan ja käydään läpi tarkasti asiat. Vuosi riittää tähän vallan mainiosti ja luo vahvan pohjan avioliitolle.
Ajaudun hyvin nopeasti ihmissuhteissani syvälliselle tasolle. Siksi tuo on minulle luonnollinen ajatus, että avioliiton odotuksia, arvoja, merkityksiä, roolijakoa jne käydään aktiivisesti läpi seurusteluvaihessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin paremmuusjärjestyksestä ja toiveista. Vähän kuin työnhaussakin, vahvemmalla ovat ne, joilla on työkokemusta, mutta ei tietenkään ole mikään este, jos kokemusta ei ole. Paitsi, jos se kokemuksen puute johtuu jostain negatiivisesta asiasta.
Aijaa, itse ajattelen ihan päinvastoin. Haluaisin, että miehellä on ollut max. yksi seurustelusuhde ennen minua. Muuten tuntuu, että mies menee suhteista toisiin ja onhan outoa, että suhde aina päättyy.. Nyt on kyse rakkaudesta, ei mistään työnhausta. Seurustelun tarkoitus on kuitenkin mielestäni päätyä avioliittoon, joten jos mies on eronnut monta kertaa, niin eikö hän pysty sitoutumaan vai miksi hän tekee aina väärän valinnan? Pakko olla aina joku? Ei pysty olemaan yksin?
Mutta olisiko sinusta parempi, että se edellinen seurustelusuhde olisi ollut kuukauden vai vuoden pituinen? Ei kai tässä suhteiden määrästä puhutakaan, vaan laadusta. Eihän työhakijallekaan isoa etua ole parin viikon mittaisista eri alojen tuurauksista, mutta jos siellä on yksi pidempi työsuhde, tottakai se on plussaa.
Kuukausi parempi. Outoa jos seurustelee vuosia, eikö huomaa, että kumppani on epäsopiva. Vuoden päästä pitäisi jo kosiakin, joten ihmettelen jos on "vain seurusteltu".
Jos joku ikäiseni on seurustellut kuukauden, sanoisin kyllä, ettei hänellä juurikaan ole kokemusta parisuhteessa olemisesta. Miten niin vuoden päästä pitäisi jo kosiakin? Siinä ajassa hädin tuskin tuntee toista ihmistä. Minusta on ihan normaalia, että vuoden seurustelun jälkeen vasta huomaa, että suhde ei toimi.
Niin, ihmiset ovat näissä asioissa erilaisia. Itse en todellakaan seurustelisi yli 1.5, eli se on takaraja kosinnalle. Vuodessa jo tietää, ollaanko tässä tosissaan vai ei.. Jos ollaan, mennään naimisiin. Jos ei, niin miksi jatkaa suhdetta? Tottakai vuodessa ehtii toisen tuntemaan. Seurusteluun kun kuuluu ne syvälliset keskusteut, arvojen yhteensovittaminen, tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen yms. Ei seurustelu todellakaan ole mitään ystävyyttä nussimisella niinkuin moni kuvittelee.
No nyt puhut jo 1,5 vuodesta, kun minä puhuin vuodesta. Eli voiko mielestäsi silloin, kun on vuosi seurusteltu vielä hoksata, että tämä ei toimikaan vai ei? Vai olisiko se pitänyt huomata jo paljon ennen sitä?Ihmiset tosiaan ovat näissä asioissa erilaisia. Katsos kun se seurustelukin voi olla sellaista, että nähdään vain kerran viikossa tai harvemmin eikä höpötellä joka ilta syvällisiä.
Sanoin, että 1.5 vuotta on ehdoton maksimi. Vuoden päästä voisi jo odotella kosintaa, joten on outoa jos ei vuodessa ole huomannut, että kumppani on epäsopiva. Kuitenkin jos miehen edellinen pitkä suhdeon on YLI vuoden niin pidän sitä outona. Vuosi vielä ok, mutta rajoilla.Itse en voisi olla seurustelusuhteessa jossa nähdään vain kerran viikossa. Syvällisyys kuuluu seurusteluun jo alkuhetkistä asti. Tämänkään takia en oikein voi ottaa ihmisiä vain seukkausleluikseni...
Okei. Minusta tuntuu, että sinulle on tärkeämpää se, millä aikataululla seurustelu etenee, kuin se, kenen kanssa seurustelet. Millä perusteella sinä sitten valitset seurustelukumppanisi? Ja missä vaiheessa seurustelu mielestäsi alkaa?
Olet väärässä, ehdottomasti se, kenen kanssa seurustelen on kaikkein tärkeintä. Kuitenkin jos seurustelussa tavataan useampia kerta viikossa syvällisiä puhuen, niin vuodessa oppii tietämään, onko avioliitto järkeenkäyvä ajatus vai ei. Tässä on tietenkin eroja ihmissuhteesta riippuen, joten siksi sanoinkin 1.5 maksimiajaksi, enkä vuotta, vaikka vuosi onkin mielestäni yleisesti ottaen riittävä.Seurustelu alkaa tapailun jälkeen, sitten kun niin sovitaan ja jätetään muiden treffaillut siihen.Valitsen seurustelukumppani niin, että hänellä on samanlaiset arvot, samanlaiset ajatukset politiikista ja uskonnosta ja itselleni sopivat tulevaisuudensuunniltemat. Myös seksifantasiat ja libidon vahvuus vaikuttavat. Ei tarvitse olla kokemusta seksuaalisesti myöskään.
Eli tiedät nämä asiat ihmisestä läpikotaisin, ennen kuin edes aloitat seurustelun?
En tietenkään tiedä läpikotoisin, mutta tottakai tapailuvaiheessa jo noista asioista keskustellaan koska jo se vaikuttaa aletaanko seurustella vai ei. Eli jos mies vaikkapa tosilla treffeillä kertoo, että hänen poliittiset ja uskonnolliset näkemyksensä ovat erilaisia kuin minun ja että hän ei aio avioliittoon ikinä, niin ei tilanne etene seurusteluun. Sitten jos tapailuvaiheessa kaikki menee hyvin, niin asioita syvennetään seurusteluvaiheessa.
Mutta sinun puheistasi saa nyt sen käsityksen, että seurusteluvaiheessa ei enää kovin kauaa ole aikaa tällaisia asioita selvittää, vaan kosinta pitää tulla muutaman kuukauden kuluttua seurustelun aloituksesta. Minä ymmärrän seurustelun alkavan jo siinä vaiheessa, kun tapaillaan tiheämmin eikä enää tapailla muita eikä vasta siinä vaiheessa, kun päätetään onko tämä nyt se loppuelämän juttu.
Ei...vaan vuoden voi ihan hyvin seurustella, sitten kosinta. Minä ajattelen pääpiirteissään näin:1. Tapailu, treffailu 1-10 kertaa riippuen parista2. Sovitaan, että aloitetaan seurustelu eikä muita tapailla3. Seurustelu alka,tästä alkaa siis ajanlaskenta seurusteluaikaa laskettaessa4. Seurustelun aloituksesta kulunut vuosi, mies kosii lähiakoina tai ero.5. Mies kosii, kihloihin, sovitaan hääpäivä ja avioliittoon /mies ei kosi, vaikka erotaan
No niin. Eli mikä siinä nyt sitten on niin kamalaa, jos on sellaisia n. vuoden suhteita vaikka pari takana? Kaksi ihmistä, joiden kanssa ei sitten natsannutkaan tarpeeksi.
Onhan se outoa, jos kokonaisen vuoden seurustelee parin tyypin kanssa, mutta ei se tieten maata kaatava juttu ole. Mutta mitä vähemmän on suhteita takana, sen parempi. Kaksi vuoden suhdetta alkaa jo kyllä olemaan paljon, mutta kyllä se vielä menisi. Mieluumin kuitenkin vain yksi.
Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, mutta toivottavasti ymmärrät, että monen mielestä tuossa ei ole mitään outoa. Myöskään niiden tapaamiesi miesten.
Kyllä minä sen ymmärrän oikein hyvin. Se onkin juuri yksi syy, miksi en olekaan seurustellut, kun etsin miestä, jolla on samanlainen arvomaailma ja ajatustyyli. Eli jos jollekulle miehelle on ongelma se, etten ole seurustellut, niin hän ei ymmärrä parisuhdetta samalla tavalla, vaan pitää ihmisiä jonain kiertopalkintoina.
Luulen vaan, että olet päästänyt aika monta hyvää miestä käsistäsi sellaisen asian takia, joka ei oikeasti pitkällä tähtäimellä vaikuta yhtään mitenkään suhteen onnistumiseen.Tuosta ehdottomuudestasi on vielä todella pitkä matka sinne kiertopalkintona olemiseen. Suurin osa ihmisistä on siinä välissä. Mutta pidä toki tuo, jos pidät tuota asiaa tärkeänä. Täytyy vain sanoa, että ei ole kyllä kovin suuri ihme, ettet ole löytänyt miestä.
Niin, minusta ei ole hupiseurustelemaan.Ja kyse on arvomaailmasta. Ei se tietenkään välttämättä kerrokaan mitään suhteen onnistumisesta vaan miehen arvomaailmasta. Jos mies ajattelee samalla tavalla avioliitosta, niin hän ei seurustele vuosikaupalla.
Ja kyllä, olen mieluumin ilman suhdetta kuin miehen kanssa joka ei jaa arvomaailmaa kanssani. Mutta onneksi on kuitenkin niitäkin miehiä, jotka tietävät mitä haluavat, eivätkä aikaile kosimisessa.Mitäs tuo hupiseurustelu sitten on? Miten ihmeessä sinä tutustut miehiin, jos ensihetkestä alkaen pitää olla naimisiinmeno tähtäimessä? Minusta tuo ei ole ollenkaan sitä, että tiedetään, mitä tahdotaan, vaan päinvastoin. Halutaan vain puoliso ja naimisiin ja otetaan sitten vaikka sika säkissä mieluummin, kuin oikeasti tutustutaan siihen ihmiseen.
Hupiseurustelu on juuri sitä seurustelua vain kokemuksen vuoksi. Eli seurustellaan nyt vain jonkun kanssa, jotta voidaan sanoa, että on suhteita takana.
Eihän tässä kukaan sellaisesta ole puhunut. Pointti on se, että se ihminen pitää tuntea, ennen kuin naimisiin mennään. Ja ihminen voi ryhtyä suhteeseen jonkun sellaisen kanssa, joka jonkin ajan päästä osoittautuukin vääräksi. Se on ihan normaalia, että ensimmäisellä kerralla ei osu kaikki kohdilleen. Ei se ole mitään hupia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä. En ole koskaan seurustellut. Olen 26-v nainen. Mitä ihmeen perusjuttuja minulle pitäisi ns opettaa? Kyllä minä osaan ihmissuhteissa olla. Ja tiedän myös mitä suhteelta haluan ja mitä en. Sen takia minulla ei ole myöskään tarvetta kokeilla seurustelua sellaisten kanssa, joiden kanssa en näe tulevaisuutta. En halua pitää ihmisiä jonain leluina.
Sori, mutta jos et ole asunut romanttisen kumppanin kanssa saman katon alla, et tiedä, mitä osaat ja mitä et. Parisuhde eroaa kaikista muista ihmissuhteista aika paljon.
Nykyaikana on trendinä tehdä kaikesta rakettitiedettä. Seksiä ja seurustelua pitäisi muka harjoitella, ennenkuin niitä voi tehdä. Surullinen asenne. Todellakin tiedän mitä osaan ja mitä en. Minulla on hyvä itsetuntemus. Olen ns. parisuhdeihminen vaikken olekaan ollut parisuhteessa. Arvostan itseäni ja toisia ihmisiä liikaa tehdäkseni ihmisistä leluja seurustelumielessä. Kaikille ihmisille ei potentiaalisia kumppaneita ole yhtä paljon tarjolla kuin muille. Parisuhteessa oleminen olisi omalle luonteelleni aivan normaali asia, ilman minkäänlaista harjoittelua. Toisen ihmisen rakastamista ei tarvitse harjoitella, se tulee luonnostaan, jos on tullakseen.
Surullinen tosiasia kuitenkin on että se pelkkä rakkaus ei kuitenkaan aina riitä siihen yhdessä asumiseen. Munkin ex rakasti mua aivan valtavasti mutta sen oli silti vaikea ottaa mua huomioon ku muutettiin saman katon alle. Se oli sitä mieltä että hän saa kuunnella musiikkia täysillä keskellä yötä vaikka mä olin menossa aamuvuoroon töihin, kun kävi kaupassa niin osti ruokaa vain itselleen ja kaikkia muita perustavaa laatua olevia pikkujuttuja. 2,5v sinnittelin ja yritin ymmärtää ja keskustella ja opastaa mutta joku raja se on talkkunan syönnilläkin. Oli lopulta pakko laittaa suhde poikki ihan oman mielenterveyden takia vaikka tunteita oliskin viä ollut. Pahalta tuntu jättää toinen sinne pihaan itkeen ku lähin viimesen muuttokuorman kans mut ei sitä itteensä eikä toista viitti loputtomasti kiusata.
Parisuhteissa on niin monta asiaa mitkä voi luoda kitkaa mitä ei yksin asuessaan tuu miettineeks. Erilaiset vuorokausirytmit, erilaiset siisteyskäsitykset, tavat, sisustustyyli, ruokavalio, jne. Sen koko ikänsä yksin asuneen voi sit loppupeleissä kuitenkin olla yllättävän vaikee tehdä kompromissejä tai opetella uusia tapoja, vaikka kuinka järjettömästi tahansa rakastaiskin. Että pahimmillaan se suhde päättyy kahteen särkyneeseen sydämeen kun ei se yhdessä asuminen ollutkaan niin helppoo ku kuvitteli.
Kyllä ajatteleva aikuinen on nuo asiat jo tajunnut, vaikka on asunut koko elämänsä yksin. ja nuo käydään läpi vielä ennen yhteenmuuttoa. Kompromissien tekeminen ei vastuulliselle kypsällä aikuiselle ole vaikeaa. yksin elävilläkin on niitä ihmissuhteita, vaikkei parisuhdetta olisikaan. Tiedän, missä asioissa voin tehdä kompromissin ja mitkä ovat ehdottomia. Harva asia on ehdoton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin paremmuusjärjestyksestä ja toiveista. Vähän kuin työnhaussakin, vahvemmalla ovat ne, joilla on työkokemusta, mutta ei tietenkään ole mikään este, jos kokemusta ei ole. Paitsi, jos se kokemuksen puute johtuu jostain negatiivisesta asiasta.
Aijaa, itse ajattelen ihan päinvastoin. Haluaisin, että miehellä on ollut max. yksi seurustelusuhde ennen minua. Muuten tuntuu, että mies menee suhteista toisiin ja onhan outoa, että suhde aina päättyy.. Nyt on kyse rakkaudesta, ei mistään työnhausta. Seurustelun tarkoitus on kuitenkin mielestäni päätyä avioliittoon, joten jos mies on eronnut monta kertaa, niin eikö hän pysty sitoutumaan vai miksi hän tekee aina väärän valinnan? Pakko olla aina joku? Ei pysty olemaan yksin?
Mutta olisiko sinusta parempi, että se edellinen seurustelusuhde olisi ollut kuukauden vai vuoden pituinen? Ei kai tässä suhteiden määrästä puhutakaan, vaan laadusta. Eihän työhakijallekaan isoa etua ole parin viikon mittaisista eri alojen tuurauksista, mutta jos siellä on yksi pidempi työsuhde, tottakai se on plussaa.
Kuukausi parempi. Outoa jos seurustelee vuosia, eikö huomaa, että kumppani on epäsopiva. Vuoden päästä pitäisi jo kosiakin, joten ihmettelen jos on "vain seurusteltu".
Jos joku ikäiseni on seurustellut kuukauden, sanoisin kyllä, ettei hänellä juurikaan ole kokemusta parisuhteessa olemisesta. Miten niin vuoden päästä pitäisi jo kosiakin? Siinä ajassa hädin tuskin tuntee toista ihmistä. Minusta on ihan normaalia, että vuoden seurustelun jälkeen vasta huomaa, että suhde ei toimi.
Niin, ihmiset ovat näissä asioissa erilaisia. Itse en todellakaan seurustelisi yli 1.5, eli se on takaraja kosinnalle. Vuodessa jo tietää, ollaanko tässä tosissaan vai ei.. Jos ollaan, mennään naimisiin. Jos ei, niin miksi jatkaa suhdetta? Tottakai vuodessa ehtii toisen tuntemaan. Seurusteluun kun kuuluu ne syvälliset keskusteut, arvojen yhteensovittaminen, tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen yms. Ei seurustelu todellakaan ole mitään ystävyyttä nussimisella niinkuin moni kuvittelee.
No nyt puhut jo 1,5 vuodesta, kun minä puhuin vuodesta. Eli voiko mielestäsi silloin, kun on vuosi seurusteltu vielä hoksata, että tämä ei toimikaan vai ei? Vai olisiko se pitänyt huomata jo paljon ennen sitä?Ihmiset tosiaan ovat näissä asioissa erilaisia. Katsos kun se seurustelukin voi olla sellaista, että nähdään vain kerran viikossa tai harvemmin eikä höpötellä joka ilta syvällisiä.
Sanoin, että 1.5 vuotta on ehdoton maksimi. Vuoden päästä voisi jo odotella kosintaa, joten on outoa jos ei vuodessa ole huomannut, että kumppani on epäsopiva. Kuitenkin jos miehen edellinen pitkä suhdeon on YLI vuoden niin pidän sitä outona. Vuosi vielä ok, mutta rajoilla.Itse en voisi olla seurustelusuhteessa jossa nähdään vain kerran viikossa. Syvällisyys kuuluu seurusteluun jo alkuhetkistä asti. Tämänkään takia en oikein voi ottaa ihmisiä vain seukkausleluikseni...
Okei. Minusta tuntuu, että sinulle on tärkeämpää se, millä aikataululla seurustelu etenee, kuin se, kenen kanssa seurustelet. Millä perusteella sinä sitten valitset seurustelukumppanisi? Ja missä vaiheessa seurustelu mielestäsi alkaa?
Olet väärässä, ehdottomasti se, kenen kanssa seurustelen on kaikkein tärkeintä. Kuitenkin jos seurustelussa tavataan useampia kerta viikossa syvällisiä puhuen, niin vuodessa oppii tietämään, onko avioliitto järkeenkäyvä ajatus vai ei. Tässä on tietenkin eroja ihmissuhteesta riippuen, joten siksi sanoinkin 1.5 maksimiajaksi, enkä vuotta, vaikka vuosi onkin mielestäni yleisesti ottaen riittävä.Seurustelu alkaa tapailun jälkeen, sitten kun niin sovitaan ja jätetään muiden treffaillut siihen.Valitsen seurustelukumppani niin, että hänellä on samanlaiset arvot, samanlaiset ajatukset politiikista ja uskonnosta ja itselleni sopivat tulevaisuudensuunniltemat. Myös seksifantasiat ja libidon vahvuus vaikuttavat. Ei tarvitse olla kokemusta seksuaalisesti myöskään.
Eli tiedät nämä asiat ihmisestä läpikotaisin, ennen kuin edes aloitat seurustelun?
En tietenkään tiedä läpikotoisin, mutta tottakai tapailuvaiheessa jo noista asioista keskustellaan koska jo se vaikuttaa aletaanko seurustella vai ei. Eli jos mies vaikkapa tosilla treffeillä kertoo, että hänen poliittiset ja uskonnolliset näkemyksensä ovat erilaisia kuin minun ja että hän ei aio avioliittoon ikinä, niin ei tilanne etene seurusteluun. Sitten jos tapailuvaiheessa kaikki menee hyvin, niin asioita syvennetään seurusteluvaiheessa.
Mutta sinun puheistasi saa nyt sen käsityksen, että seurusteluvaiheessa ei enää kovin kauaa ole aikaa tällaisia asioita selvittää, vaan kosinta pitää tulla muutaman kuukauden kuluttua seurustelun aloituksesta. Minä ymmärrän seurustelun alkavan jo siinä vaiheessa, kun tapaillaan tiheämmin eikä enää tapailla muita eikä vasta siinä vaiheessa, kun päätetään onko tämä nyt se loppuelämän juttu.
Ei...vaan vuoden voi ihan hyvin seurustella, sitten kosinta. Minä ajattelen pääpiirteissään näin:1. Tapailu, treffailu 1-10 kertaa riippuen parista2. Sovitaan, että aloitetaan seurustelu eikä muita tapailla3. Seurustelu alka,tästä alkaa siis ajanlaskenta seurusteluaikaa laskettaessa4. Seurustelun aloituksesta kulunut vuosi, mies kosii lähiakoina tai ero.5. Mies kosii, kihloihin, sovitaan hääpäivä ja avioliittoon /mies ei kosi, vaikka erotaan
No niin. Eli mikä siinä nyt sitten on niin kamalaa, jos on sellaisia n. vuoden suhteita vaikka pari takana? Kaksi ihmistä, joiden kanssa ei sitten natsannutkaan tarpeeksi.
Onhan se outoa, jos kokonaisen vuoden seurustelee parin tyypin kanssa, mutta ei se tieten maata kaatava juttu ole. Mutta mitä vähemmän on suhteita takana, sen parempi. Kaksi vuoden suhdetta alkaa jo kyllä olemaan paljon, mutta kyllä se vielä menisi. Mieluumin kuitenkin vain yksi.
Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, mutta toivottavasti ymmärrät, että monen mielestä tuossa ei ole mitään outoa. Myöskään niiden tapaamiesi miesten.
Kyllä minä sen ymmärrän oikein hyvin. Se onkin juuri yksi syy, miksi en olekaan seurustellut, kun etsin miestä, jolla on samanlainen arvomaailma ja ajatustyyli. Eli jos jollekulle miehelle on ongelma se, etten ole seurustellut, niin hän ei ymmärrä parisuhdetta samalla tavalla, vaan pitää ihmisiä jonain kiertopalkintoina.
Luulen vaan, että olet päästänyt aika monta hyvää miestä käsistäsi sellaisen asian takia, joka ei oikeasti pitkällä tähtäimellä vaikuta yhtään mitenkään suhteen onnistumiseen.Tuosta ehdottomuudestasi on vielä todella pitkä matka sinne kiertopalkintona olemiseen. Suurin osa ihmisistä on siinä välissä. Mutta pidä toki tuo, jos pidät tuota asiaa tärkeänä. Täytyy vain sanoa, että ei ole kyllä kovin suuri ihme, ettet ole löytänyt miestä.
Niin, minusta ei ole hupiseurustelemaan.Ja kyse on arvomaailmasta. Ei se tietenkään välttämättä kerrokaan mitään suhteen onnistumisesta vaan miehen arvomaailmasta. Jos mies ajattelee samalla tavalla avioliitosta, niin hän ei seurustele vuosikaupalla.Ja kyllä, olen mieluumin ilman suhdetta kuin miehen kanssa joka ei jaa arvomaailmaa kanssani. Mutta onneksi on kuitenkin niitäkin miehiä, jotka tietävät mitä haluavat, eivätkä aikaile kosimisessa.
Mitäs tuo hupiseurustelu sitten on? Miten ihmeessä sinä tutustut miehiin, jos ensihetkestä alkaen pitää olla naimisiinmeno tähtäimessä? Minusta tuo ei ole ollenkaan sitä, että tiedetään, mitä tahdotaan, vaan päinvastoin. Halutaan vain puoliso ja naimisiin ja otetaan sitten vaikka sika säkissä mieluummin, kuin oikeasti tutustutaan siihen ihmiseen.
Hupiseurustelu on juuri sitä seurustelua vain kokemuksen vuoksi. Eli seurustellaan nyt vain jonkun kanssa, jotta voidaan sanoa, että on suhteita takana.
Eihän tässä kukaan sellaisesta ole puhunut. Pointti on se, että se ihminen pitää tuntea, ennen kuin naimisiin mennään. Ja ihminen voi ryhtyä suhteeseen jonkun sellaisen kanssa, joka jonkin ajan päästä osoittautuukin vääräksi. Se on ihan normaalia, että ensimmäisellä kerralla ei osu kaikki kohdilleen. Ei se ole mitään hupia.
En ole sanonutkaan, että se olisi hupia. Vaan se on hupia, se asenne, mikä ilmenee tässäkin keskustelussa, että jos ei ole seurustellut jonkin kanssa tiettyyn ikään mennessä, ei hän ole sopivaa seukkausmatskua jatkossakaan. Vaikka oma syyni on se, että en halua hupiseurustella ja koska en ole tavannut miestä jonka kanssa haluaisin oikeasti seurustella, niin jos olisin ollut parisuhteessa, se olisi ollut hupia, en olisi halunnut olla siinä oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
Kyse oli parisuhteilun haitoista. Paljon seurusteleva on kyseenalaisempi kumppani kuin vähän seurusteleva. Rikkinäinen levykin kuulostaa huonommalta kuin uusi.
Mitä tarkoitat "paljon seurustelevalla"? Tarkoitatko, että on vaihdettu kumppania useasti? Miksi täysin parisuhteettoman ainoa vaihtoehto olisi "paljon seurusteleva"? Minusta tässä puhutaan nyt myös ihan 1-3 aiemmasta pidemmästä suhteesta.
Fakta on psykologisesti ottaen kuitenkin se, että parisuhteiden määrä on suoraan verrannollinen parisuhdeongelmiin ja potentiaalisiin vaikeuksiin nykyisessä suhteessa.
Voi toki olla noinkin, mutta jos puhutaan ihmiselämässä 1-3 suhteesta, en vielä sanoisi, että puhutaan ongelmatapauksessa. Ymmärrätkö, että tuossa psykologisessa faktassa puhutaan henkilöistä, joilla on suhteita esim 10. Mieti nyt vaikka Matti Nykästä. Hänhän on ollut naimisissakin ainakin kolmen vai jopa neljän naisen kanssa ja siihen vielä ne muut seurustelut päälle. Kukaan ei varmasti tarkoita, että tähän pitäisi pyrkiä.
Kolme suhdetta on kuitenkin joidenkin mielestä paljon. Etenkin jos ovat olleet pitkiä suhteita. Miksi eivät suhteet kestä?
Vaikka siksi, että huomataan, että halutaan erilaisia asioita? Nyt puhutaan ihan tavallisista seurustelusuhteista. Ei avioliitoista, avoliitoista, tai lapsien tekemisestä. Minusta toisessa ihmisessä on niin paljon ulottuvuuksia ja ominaisuuksia, että on mahdotonta saada niitä selville esim kuukauden sisällä, vaikka rupateltaisiin kaikki yöt läpeensä. Seurustelunhan kuuluu olla sitä tutustumista, eikä mikään avioliittolupaus. Jos kolme kertaa on tullut huti ja huomataan, että ensivaikutelma ei vastannutkaan todellisuutta, niin eihän se tarkoita sitä, ettei tämä ihminen pystyisi ylläpitämään suhdetta oikean ihmisen vastaan tullessa.
Nyt puhutaan pitkistä suhteista. Miksi ihmessä mies on ollut kolmessa pitkässä suhteessa eikä ole kosinut? Eli on jo tiennyt, ettei tule mitään, mutta silti jäänyt suhteeseen?
Miten niin tiennyt, ettei tule mitään ja jäänyt suhteeseen? Ovathan ne suhteet päättyneet ja hän on lähtenyt suhteesta.
Nää on näitä mielipide eroja....Mies joka on seurustellut esim viisi vuotta jonkun kanssa, eikä ole kosinut tai tajunnut erota, niin no, on se minusta outoa ja epäilyttävää. Toisen mielestä ei ole outoa. Ihmiset on erilaisia.
Niin, ihmiset ovat erilaisia. Mutta sinusta erilainen ihminen on epäilyttävä.
Tarkoitan sitä siltä kannalta, että jos miehellä on samanlaiset arvot kuin minulla ja ajatus siitä, että seurustelu vaihtuu avioliitoksi vuoden päästä, niin miksi ihmeessä hän olisi sitten seurustellut jonkun naisen kanssa viisi vuotta eikä kosinut?
Olisiko sinusta sitten vähemmän outoa, jos hän olisi mennyt vuoden seurustelun jälkeen naimisiin ja eronnut siitä vuoden päästä?Luulen, että sinulle tulee enemmänkin eroavaisuuksia ajatusmaailmoissa tuossa naimisiinmenoasiassa, kuin siinä, montako kertaa kukakin on ollut suhteessa. Aika harva mies varmaankaan on noin ehdoton tuon kosinnan aikarajan kanssa.
Ei olisi vähemmän outoa. Vuoden avioliiton jälkeen ei todellakaan kuulu erota, ellei kyse ole aivan akuutista asiasta (väkivalta, sadismi jne...). Avioliitosta eroaminen on vakava asia.Eli etsin miestä joka ajattelee samalla tavala kuin minä. Ei ikuista seurustelua, vaan koko ajan päämääränä se, mennäänkö avioon vai ei. Avioliitto lähtökohtaisesti ikuinen, tietenkin elämässä voi tulla eteen jotain aivan kamalaa, mutta molemmilla pitää olla koko ajan lähtökohtana se, että avioliitossa ollaan. Ei siis mitään "erillään kasvamisen takia" - eroamista tms tai "olen vähän puutteessa" "haluan muita seksuaalisesti"-eroja..
Sinä siis hyväksyt ainoastaan seurustelusuhteet, jotka ovat kestäneet alle vuoden tai jotka kestävät kuolemaan asti. Ihminen, jolla on ollut parisuhde, joka on jotain tästä välistä, ovat mielestäsi epäilyttäviä ja moraalittomia.Enemmistö suomalaisista ajattelee niin, että avioliittoon ei mennä heppoisin perustein, joten se kumppanikin on syytä tuntea sitä ennen, mikä taas tarkoittaa vähän pidempää seurustelua. Ja että ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa ei ole pakko mennä naimisiin. Tekee mieli kysyä, onko sinulla joku uskonnollinen vakaumus elämässäsi.
Selvitän nyt muutaman asian :D
1. Avioliittoon ei mennä heppoisin perustein. Ennen avioliitoa asiasta keskustellaan monta kertaa syvällisesti, mitä avioliitto merkitsee jne..
2. Ensimmäisen kumppanin kanssa ei tarvitse mennä avioon.
3. Vuoden seurustelu on riittävä selvittämään se, solmitaanko liitto vai ei, kun seurustelu on sitä, miten minä sen käsitän. Seurustelu ei ole ystävyyttä seksillä, vaan seurustelussa selvitellään aktiivisesti ollaanko sopivia avioliittoon.
4. Jos miehellä on siis suhde joka on kestänyt yli 5 vuotta mutta ei ole silti kosinut, niin miehellä ei ole samanlainen käsitys avioliitosta kuin minullle. Seurustelu ei ole se "juttu" vaan se, että erilainen käsitys avioliitosta.
5. Jos on seurustellut tosi monen kanssa, niin herää kysymys, että meneekö helposti suhteisiin, eikö tunne itseään tarpeeksi, miksi niin moni nainen tuntuu kiinnostavalta, eikö tiedä mitä haluaa jne...
6. Ihmiset joilla on ollut pitkiä parisuhteita, eivät ole moraalittomia! Älä laita sanoja suuhuni. He käsittävät parisuhteen ja avioliiton ERILAILLA kuin minä. Ihan ok, mutta ei heistä ole minulle aviomieheksi. Epäilyttävää se on ainoastaan sen vuoksi, että jos sanoo minulle, että ikuisesti ei seurustella ja että hänkin haluaa naimisin pian, niin on outoa, että hän olisi itse niin ristiriidassa omien periaatteinsa kanssa.
Ja kyllä, minulla on myös uskonnollinen vakaumus. Miten se tähän liittyy? :DIhan vain sillä ajattelin tuota uskonnollista vakaumusta, kun tuo avioliiton merkitys on noin vahva.
Anteeksi vain, mutta tässä tulee nyt vain edelleenkin sellainen käsitys, että avioliitto on sinulle tärkeämpi kuin yhdessäolo sen ihmisen kanssa. Olet valmis heittämään hyvätkin kumppanit romukoppaan vain sen takia, että avioliittokäsitys ei ole samanlainen. Parisuhde kun ei muutu hyväksi sillä, että ollaan naimisissa. Siinä merkitsevät niin monet muut asiat paljon enemmän ja 50 vuoden parisuhteessa ei ole mitään merkitystä sillä, milloin kosinta on tapahtunut. Avioliitto on vain sinetti parisuhteelle. Parisuhteen pitää ensin olla olemassa ja vahvalla pohjalla.Kyllä avioliitto on minulle tärkeä asia, mutta se on sitä myös sekulaarissa mielessä. Eli vaikka ei olisi tuota uskonnollista vakaumusta, niin avioliittoon haluaisin.
Kyllä, en voi seurustella miehen kanssa, joka ei jaa samoja arvoja kanssasi. He eivät ole silloin "hyviä" tai "oikeita" miehiä minulle.
Ei tietenkään muutu hyväksi avioliitolla, siitä olen samaa mieltä. Sen takia ennen avioliittoa tutkitaan tarkasti, mitä ollaan tekemässä. Avioliittoon siis ihan valmistaudutaan ja käydään läpi tarkasti asiat. Vuosi riittää tähän vallan mainiosti ja luo vahvan pohjan avioliitolle.
Ajaudun hyvin nopeasti ihmissuhteissani syvälliselle tasolle. Siksi tuo on minulle luonnollinen ajatus, että avioliiton odotuksia, arvoja, merkityksiä, roolijakoa jne käydään aktiivisesti läpi seurusteluvaihessa.
Yritän ymmärtää sinua, mutta tuosta kohdasta en vain voi olla samaa mieltä. Ei vaan voi asettaa ihmisille aikarajaa, jonka puitteissa kaiken pitää olla selvää loppuelämää varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin paremmuusjärjestyksestä ja toiveista. Vähän kuin työnhaussakin, vahvemmalla ovat ne, joilla on työkokemusta, mutta ei tietenkään ole mikään este, jos kokemusta ei ole. Paitsi, jos se kokemuksen puute johtuu jostain negatiivisesta asiasta.
Aijaa, itse ajattelen ihan päinvastoin. Haluaisin, että miehellä on ollut max. yksi seurustelusuhde ennen minua. Muuten tuntuu, että mies menee suhteista toisiin ja onhan outoa, että suhde aina päättyy.. Nyt on kyse rakkaudesta, ei mistään työnhausta. Seurustelun tarkoitus on kuitenkin mielestäni päätyä avioliittoon, joten jos mies on eronnut monta kertaa, niin eikö hän pysty sitoutumaan vai miksi hän tekee aina väärän valinnan? Pakko olla aina joku? Ei pysty olemaan yksin?
Mutta olisiko sinusta parempi, että se edellinen seurustelusuhde olisi ollut kuukauden vai vuoden pituinen? Ei kai tässä suhteiden määrästä puhutakaan, vaan laadusta. Eihän työhakijallekaan isoa etua ole parin viikon mittaisista eri alojen tuurauksista, mutta jos siellä on yksi pidempi työsuhde, tottakai se on plussaa.
Kuukausi parempi. Outoa jos seurustelee vuosia, eikö huomaa, että kumppani on epäsopiva. Vuoden päästä pitäisi jo kosiakin, joten ihmettelen jos on "vain seurusteltu".
Jos joku ikäiseni on seurustellut kuukauden, sanoisin kyllä, ettei hänellä juurikaan ole kokemusta parisuhteessa olemisesta. Miten niin vuoden päästä pitäisi jo kosiakin? Siinä ajassa hädin tuskin tuntee toista ihmistä. Minusta on ihan normaalia, että vuoden seurustelun jälkeen vasta huomaa, että suhde ei toimi.
Niin, ihmiset ovat näissä asioissa erilaisia. Itse en todellakaan seurustelisi yli 1.5, eli se on takaraja kosinnalle. Vuodessa jo tietää, ollaanko tässä tosissaan vai ei.. Jos ollaan, mennään naimisiin. Jos ei, niin miksi jatkaa suhdetta? Tottakai vuodessa ehtii toisen tuntemaan. Seurusteluun kun kuuluu ne syvälliset keskusteut, arvojen yhteensovittaminen, tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen yms. Ei seurustelu todellakaan ole mitään ystävyyttä nussimisella niinkuin moni kuvittelee.
No nyt puhut jo 1,5 vuodesta, kun minä puhuin vuodesta. Eli voiko mielestäsi silloin, kun on vuosi seurusteltu vielä hoksata, että tämä ei toimikaan vai ei? Vai olisiko se pitänyt huomata jo paljon ennen sitä?Ihmiset tosiaan ovat näissä asioissa erilaisia. Katsos kun se seurustelukin voi olla sellaista, että nähdään vain kerran viikossa tai harvemmin eikä höpötellä joka ilta syvällisiä.
Sanoin, että 1.5 vuotta on ehdoton maksimi. Vuoden päästä voisi jo odotella kosintaa, joten on outoa jos ei vuodessa ole huomannut, että kumppani on epäsopiva. Kuitenkin jos miehen edellinen pitkä suhdeon on YLI vuoden niin pidän sitä outona. Vuosi vielä ok, mutta rajoilla.Itse en voisi olla seurustelusuhteessa jossa nähdään vain kerran viikossa. Syvällisyys kuuluu seurusteluun jo alkuhetkistä asti. Tämänkään takia en oikein voi ottaa ihmisiä vain seukkausleluikseni...
Okei. Minusta tuntuu, että sinulle on tärkeämpää se, millä aikataululla seurustelu etenee, kuin se, kenen kanssa seurustelet. Millä perusteella sinä sitten valitset seurustelukumppanisi? Ja missä vaiheessa seurustelu mielestäsi alkaa?
Olet väärässä, ehdottomasti se, kenen kanssa seurustelen on kaikkein tärkeintä. Kuitenkin jos seurustelussa tavataan useampia kerta viikossa syvällisiä puhuen, niin vuodessa oppii tietämään, onko avioliitto järkeenkäyvä ajatus vai ei. Tässä on tietenkin eroja ihmissuhteesta riippuen, joten siksi sanoinkin 1.5 maksimiajaksi, enkä vuotta, vaikka vuosi onkin mielestäni yleisesti ottaen riittävä.Seurustelu alkaa tapailun jälkeen, sitten kun niin sovitaan ja jätetään muiden treffaillut siihen.Valitsen seurustelukumppani niin, että hänellä on samanlaiset arvot, samanlaiset ajatukset politiikista ja uskonnosta ja itselleni sopivat tulevaisuudensuunniltemat. Myös seksifantasiat ja libidon vahvuus vaikuttavat. Ei tarvitse olla kokemusta seksuaalisesti myöskään.
Eli tiedät nämä asiat ihmisestä läpikotaisin, ennen kuin edes aloitat seurustelun?
En tietenkään tiedä läpikotoisin, mutta tottakai tapailuvaiheessa jo noista asioista keskustellaan koska jo se vaikuttaa aletaanko seurustella vai ei. Eli jos mies vaikkapa tosilla treffeillä kertoo, että hänen poliittiset ja uskonnolliset näkemyksensä ovat erilaisia kuin minun ja että hän ei aio avioliittoon ikinä, niin ei tilanne etene seurusteluun. Sitten jos tapailuvaiheessa kaikki menee hyvin, niin asioita syvennetään seurusteluvaiheessa.
Mutta sinun puheistasi saa nyt sen käsityksen, että seurusteluvaiheessa ei enää kovin kauaa ole aikaa tällaisia asioita selvittää, vaan kosinta pitää tulla muutaman kuukauden kuluttua seurustelun aloituksesta. Minä ymmärrän seurustelun alkavan jo siinä vaiheessa, kun tapaillaan tiheämmin eikä enää tapailla muita eikä vasta siinä vaiheessa, kun päätetään onko tämä nyt se loppuelämän juttu.
Ei...vaan vuoden voi ihan hyvin seurustella, sitten kosinta. Minä ajattelen pääpiirteissään näin:1. Tapailu, treffailu 1-10 kertaa riippuen parista2. Sovitaan, että aloitetaan seurustelu eikä muita tapailla3. Seurustelu alka,tästä alkaa siis ajanlaskenta seurusteluaikaa laskettaessa4. Seurustelun aloituksesta kulunut vuosi, mies kosii lähiakoina tai ero.5. Mies kosii, kihloihin, sovitaan hääpäivä ja avioliittoon /mies ei kosi, vaikka erotaan
No niin. Eli mikä siinä nyt sitten on niin kamalaa, jos on sellaisia n. vuoden suhteita vaikka pari takana? Kaksi ihmistä, joiden kanssa ei sitten natsannutkaan tarpeeksi.
Onhan se outoa, jos kokonaisen vuoden seurustelee parin tyypin kanssa, mutta ei se tieten maata kaatava juttu ole. Mutta mitä vähemmän on suhteita takana, sen parempi. Kaksi vuoden suhdetta alkaa jo kyllä olemaan paljon, mutta kyllä se vielä menisi. Mieluumin kuitenkin vain yksi.
Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, mutta toivottavasti ymmärrät, että monen mielestä tuossa ei ole mitään outoa. Myöskään niiden tapaamiesi miesten.
Kyllä minä sen ymmärrän oikein hyvin. Se onkin juuri yksi syy, miksi en olekaan seurustellut, kun etsin miestä, jolla on samanlainen arvomaailma ja ajatustyyli. Eli jos jollekulle miehelle on ongelma se, etten ole seurustellut, niin hän ei ymmärrä parisuhdetta samalla tavalla, vaan pitää ihmisiä jonain kiertopalkintoina.
Luulen vaan, että olet päästänyt aika monta hyvää miestä käsistäsi sellaisen asian takia, joka ei oikeasti pitkällä tähtäimellä vaikuta yhtään mitenkään suhteen onnistumiseen.
Tuosta ehdottomuudestasi on vielä todella pitkä matka sinne kiertopalkintona olemiseen. Suurin osa ihmisistä on siinä välissä. Mutta pidä toki tuo, jos pidät tuota asiaa tärkeänä. Täytyy vain sanoa, että ei ole kyllä kovin suuri ihme, ettet ole löytänyt miestä.Niin, minusta ei ole hupiseurustelemaan.
Ja kyse on arvomaailmasta. Ei se tietenkään välttämättä kerrokaan mitään suhteen onnistumisesta vaan miehen arvomaailmasta. Jos mies ajattelee samalla tavalla avioliitosta, niin hän ei seurustele vuosikaupalla.Ja kyllä, olen mieluumin ilman suhdetta kuin miehen kanssa joka ei jaa arvomaailmaa kanssani. Mutta onneksi on kuitenkin niitäkin miehiä, jotka tietävät mitä haluavat, eivätkä aikaile kosimisessa.
Vai että oikein hupiseurustelua jos ei vuoden sisällä kosi. Aika tympeää ja itsekeskeistä tuo tapasi halventaa muiden valintoja. Tosin kun tarkemmin ajattelee niin hupiseurustelu kuulostaa kyllä mukavammalta kuin tuollainen "suorituskeskeinen seurustelu" ehdottomine kosimistakarajoineen.
En sanonut noinkaa, älä laita sanoja suuhuni!
Ei ole hupiseurustelua, jos ei vuoden sisällä kosi. Mutta on hupiseurustelua, jos seurustelee sen takia, että saa kokemusta tai jos pitää seurustella sen takia, että voi sanoa joskus seurustelleensa.
Ei se ole mitään suorituskeskeistä seurustelua jos haluaa jakaa saman arvomaailman miehen kanssa :)
En halvenna muiden valintoja, älä sinäkään minun. Minulla on yhtäläinen oikeus valita haluamani kumppani kuin kaikilla muilla. Eli jos MINULLE ei käy mies joka hyppii kukasta kukkaan eikä ajattele avioliitosta samalla tavalla kuin minä, niin mitä väliä? Enhän minäkään kelpaa kaikille, kun en ole seurustellut ja haluan, että avioliitto on päämäärä. Eli jos joku ei noiden takia seurustele minun kanssani, niin hän halveksuu sitten minua samalla logiikalla...
Kummallista, että näet miehen joka "hupiseurustelee" pidempään kuin vuoden miehenä, joka hyppii kukasta kukkaan. Eikös niitä kukkia tule hypättyä paljon enemmän, jos viimeistään vuoden kohdalla pitää päättää onko tämä nyt se elinikäinen suhde vai lähdenkö etsimään parempaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuoden seurustelun jälkeen tuntee toisen sen verran hyvin, että tietää jo kannattaako kokeilla yhteisasumista vai ei. Kosintaan on siitä vielä pitkä matka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin paremmuusjärjestyksestä ja toiveista. Vähän kuin työnhaussakin, vahvemmalla ovat ne, joilla on työkokemusta, mutta ei tietenkään ole mikään este, jos kokemusta ei ole. Paitsi, jos se kokemuksen puute johtuu jostain negatiivisesta asiasta.
Aijaa, itse ajattelen ihan päinvastoin. Haluaisin, että miehellä on ollut max. yksi seurustelusuhde ennen minua. Muuten tuntuu, että mies menee suhteista toisiin ja onhan outoa, että suhde aina päättyy.. Nyt on kyse rakkaudesta, ei mistään työnhausta. Seurustelun tarkoitus on kuitenkin mielestäni päätyä avioliittoon, joten jos mies on eronnut monta kertaa, niin eikö hän pysty sitoutumaan vai miksi hän tekee aina väärän valinnan? Pakko olla aina joku? Ei pysty olemaan yksin?
Mutta olisiko sinusta parempi, että se edellinen seurustelusuhde olisi ollut kuukauden vai vuoden pituinen? Ei kai tässä suhteiden määrästä puhutakaan, vaan laadusta. Eihän työhakijallekaan isoa etua ole parin viikon mittaisista eri alojen tuurauksista, mutta jos siellä on yksi pidempi työsuhde, tottakai se on plussaa.
Kuukausi parempi. Outoa jos seurustelee vuosia, eikö huomaa, että kumppani on epäsopiva. Vuoden päästä pitäisi jo kosiakin, joten ihmettelen jos on "vain seurusteltu".
Jos joku ikäiseni on seurustellut kuukauden, sanoisin kyllä, ettei hänellä juurikaan ole kokemusta parisuhteessa olemisesta. Miten niin vuoden päästä pitäisi jo kosiakin? Siinä ajassa hädin tuskin tuntee toista ihmistä. Minusta on ihan normaalia, että vuoden seurustelun jälkeen vasta huomaa, että suhde ei toimi.
Niin, ihmiset ovat näissä asioissa erilaisia. Itse en todellakaan seurustelisi yli 1.5, eli se on takaraja kosinnalle. Vuodessa jo tietää, ollaanko tässä tosissaan vai ei.. Jos ollaan, mennään naimisiin. Jos ei, niin miksi jatkaa suhdetta? Tottakai vuodessa ehtii toisen tuntemaan. Seurusteluun kun kuuluu ne syvälliset keskusteut, arvojen yhteensovittaminen, tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen yms. Ei seurustelu todellakaan ole mitään ystävyyttä nussimisella niinkuin moni kuvittelee.
No nyt puhut jo 1,5 vuodesta, kun minä puhuin vuodesta. Eli voiko mielestäsi silloin, kun on vuosi seurusteltu vielä hoksata, että tämä ei toimikaan vai ei? Vai olisiko se pitänyt huomata jo paljon ennen sitä?Ihmiset tosiaan ovat näissä asioissa erilaisia. Katsos kun se seurustelukin voi olla sellaista, että nähdään vain kerran viikossa tai harvemmin eikä höpötellä joka ilta syvällisiä.
Sanoin, että 1.5 vuotta on ehdoton maksimi. Vuoden päästä voisi jo odotella kosintaa, joten on outoa jos ei vuodessa ole huomannut, että kumppani on epäsopiva. Kuitenkin jos miehen edellinen pitkä suhdeon on YLI vuoden niin pidän sitä outona. Vuosi vielä ok, mutta rajoilla.Itse en voisi olla seurustelusuhteessa jossa nähdään vain kerran viikossa. Syvällisyys kuuluu seurusteluun jo alkuhetkistä asti. Tämänkään takia en oikein voi ottaa ihmisiä vain seukkausleluikseni...
Okei. Minusta tuntuu, että sinulle on tärkeämpää se, millä aikataululla seurustelu etenee, kuin se, kenen kanssa seurustelet. Millä perusteella sinä sitten valitset seurustelukumppanisi? Ja missä vaiheessa seurustelu mielestäsi alkaa?
Olet väärässä, ehdottomasti se, kenen kanssa seurustelen on kaikkein tärkeintä. Kuitenkin jos seurustelussa tavataan useampia kerta viikossa syvällisiä puhuen, niin vuodessa oppii tietämään, onko avioliitto järkeenkäyvä ajatus vai ei. Tässä on tietenkin eroja ihmissuhteesta riippuen, joten siksi sanoinkin 1.5 maksimiajaksi, enkä vuotta, vaikka vuosi onkin mielestäni yleisesti ottaen riittävä.Seurustelu alkaa tapailun jälkeen, sitten kun niin sovitaan ja jätetään muiden treffaillut siihen.Valitsen seurustelukumppani niin, että hänellä on samanlaiset arvot, samanlaiset ajatukset politiikista ja uskonnosta ja itselleni sopivat tulevaisuudensuunniltemat. Myös seksifantasiat ja libidon vahvuus vaikuttavat. Ei tarvitse olla kokemusta seksuaalisesti myöskään.
Eli tiedät nämä asiat ihmisestä läpikotaisin, ennen kuin edes aloitat seurustelun?
En tietenkään tiedä läpikotoisin, mutta tottakai tapailuvaiheessa jo noista asioista keskustellaan koska jo se vaikuttaa aletaanko seurustella vai ei. Eli jos mies vaikkapa tosilla treffeillä kertoo, että hänen poliittiset ja uskonnolliset näkemyksensä ovat erilaisia kuin minun ja että hän ei aio avioliittoon ikinä, niin ei tilanne etene seurusteluun. Sitten jos tapailuvaiheessa kaikki menee hyvin, niin asioita syvennetään seurusteluvaiheessa.
Mutta sinun puheistasi saa nyt sen käsityksen, että seurusteluvaiheessa ei enää kovin kauaa ole aikaa tällaisia asioita selvittää, vaan kosinta pitää tulla muutaman kuukauden kuluttua seurustelun aloituksesta. Minä ymmärrän seurustelun alkavan jo siinä vaiheessa, kun tapaillaan tiheämmin eikä enää tapailla muita eikä vasta siinä vaiheessa, kun päätetään onko tämä nyt se loppuelämän juttu.
Ei...vaan vuoden voi ihan hyvin seurustella, sitten kosinta. Minä ajattelen pääpiirteissään näin:1. Tapailu, treffailu 1-10 kertaa riippuen parista2. Sovitaan, että aloitetaan seurustelu eikä muita tapailla3. Seurustelu alka,tästä alkaa siis ajanlaskenta seurusteluaikaa laskettaessa4. Seurustelun aloituksesta kulunut vuosi, mies kosii lähiakoina tai ero.5. Mies kosii, kihloihin, sovitaan hääpäivä ja avioliittoon /mies ei kosi, vaikka erotaan
No niin. Eli mikä siinä nyt sitten on niin kamalaa, jos on sellaisia n. vuoden suhteita vaikka pari takana? Kaksi ihmistä, joiden kanssa ei sitten natsannutkaan tarpeeksi.
Onhan se outoa, jos kokonaisen vuoden seurustelee parin tyypin kanssa, mutta ei se tieten maata kaatava juttu ole. Mutta mitä vähemmän on suhteita takana, sen parempi. Kaksi vuoden suhdetta alkaa jo kyllä olemaan paljon, mutta kyllä se vielä menisi. Mieluumin kuitenkin vain yksi.
Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, mutta toivottavasti ymmärrät, että monen mielestä tuossa ei ole mitään outoa. Myöskään niiden tapaamiesi miesten.
Kyllä minä sen ymmärrän oikein hyvin. Se onkin juuri yksi syy, miksi en olekaan seurustellut, kun etsin miestä, jolla on samanlainen arvomaailma ja ajatustyyli. Eli jos jollekulle miehelle on ongelma se, etten ole seurustellut, niin hän ei ymmärrä parisuhdetta samalla tavalla, vaan pitää ihmisiä jonain kiertopalkintoina.Luulen vaan, että olet päästänyt aika monta hyvää miestä käsistäsi sellaisen asian takia, joka ei oikeasti pitkällä tähtäimellä vaikuta yhtään mitenkään suhteen onnistumiseen.
Tuosta ehdottomuudestasi on vielä todella pitkä matka sinne kiertopalkintona olemiseen. Suurin osa ihmisistä on siinä välissä. Mutta pidä toki tuo, jos pidät tuota asiaa tärkeänä. Täytyy vain sanoa, että ei ole kyllä kovin suuri ihme, ettet ole löytänyt miestä.Niin, minusta ei ole hupiseurustelemaan.
Ja kyse on arvomaailmasta. Ei se tietenkään välttämättä kerrokaan mitään suhteen onnistumisesta vaan miehen arvomaailmasta. Jos mies ajattelee samalla tavalla avioliitosta, niin hän ei seurustele vuosikaupalla.Ja kyllä, olen mieluumin ilman suhdetta kuin miehen kanssa joka ei jaa arvomaailmaa kanssani. Mutta onneksi on kuitenkin niitäkin miehiä, jotka tietävät mitä haluavat, eivätkä aikaile kosimisessa.
Vai että oikein hupiseurustelua jos ei vuoden sisällä kosi. Aika tympeää ja itsekeskeistä tuo tapasi halventaa muiden valintoja. Tosin kun tarkemmin ajattelee niin hupiseurustelu kuulostaa kyllä mukavammalta kuin tuollainen "suorituskeskeinen seurustelu" ehdottomine kosimistakarajoineen.
En sanonut noinkaa, älä laita sanoja suuhuni!
Ei ole hupiseurustelua, jos ei vuoden sisällä kosi. Mutta on hupiseurustelua, jos seurustelee sen takia, että saa kokemusta tai jos pitää seurustella sen takia, että voi sanoa joskus seurustelleensa.
Ei se ole mitään suorituskeskeistä seurustelua jos haluaa jakaa saman arvomaailman miehen kanssa :)
En halvenna muiden valintoja, älä sinäkään minun. Minulla on yhtäläinen oikeus valita haluamani kumppani kuin kaikilla muilla. Eli jos MINULLE ei käy mies joka hyppii kukasta kukkaan eikä ajattele avioliitosta samalla tavalla kuin minä, niin mitä väliä? Enhän minäkään kelpaa kaikille, kun en ole seurustellut ja haluan, että avioliitto on päämäärä. Eli jos joku ei noiden takia seurustele minun kanssani, niin hän halveksuu sitten minua samalla logiikalla...
Kummallista, että näet miehen joka "hupiseurustelee" pidempään kuin vuoden miehenä, joka hyppii kukasta kukkaan. Eikös niitä kukkia tule hypättyä paljon enemmän, jos viimeistään vuoden kohdalla pitää päättää onko tämä nyt se elinikäinen suhde vai lähdenkö etsimään parempaa?
Niin tai jos ei ole seurustellut ollenkaan vaan on hyppinyt kukasta kukkaan ilman aikomustakaan ryhtyä parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
Kyse oli parisuhteilun haitoista. Paljon seurusteleva on kyseenalaisempi kumppani kuin vähän seurusteleva. Rikkinäinen levykin kuulostaa huonommalta kuin uusi.
Mitä tarkoitat "paljon seurustelevalla"? Tarkoitatko, että on vaihdettu kumppania useasti? Miksi täysin parisuhteettoman ainoa vaihtoehto olisi "paljon seurusteleva"? Minusta tässä puhutaan nyt myös ihan 1-3 aiemmasta pidemmästä suhteesta.
Fakta on psykologisesti ottaen kuitenkin se, että parisuhteiden määrä on suoraan verrannollinen parisuhdeongelmiin ja potentiaalisiin vaikeuksiin nykyisessä suhteessa.
Voi toki olla noinkin, mutta jos puhutaan ihmiselämässä 1-3 suhteesta, en vielä sanoisi, että puhutaan ongelmatapauksessa. Ymmärrätkö, että tuossa psykologisessa faktassa puhutaan henkilöistä, joilla on suhteita esim 10. Mieti nyt vaikka Matti Nykästä. Hänhän on ollut naimisissakin ainakin kolmen vai jopa neljän naisen kanssa ja siihen vielä ne muut seurustelut päälle. Kukaan ei varmasti tarkoita, että tähän pitäisi pyrkiä.
Kolme suhdetta on kuitenkin joidenkin mielestä paljon. Etenkin jos ovat olleet pitkiä suhteita. Miksi eivät suhteet kestä?
Vaikka siksi, että huomataan, että halutaan erilaisia asioita? Nyt puhutaan ihan tavallisista seurustelusuhteista. Ei avioliitoista, avoliitoista, tai lapsien tekemisestä. Minusta toisessa ihmisessä on niin paljon ulottuvuuksia ja ominaisuuksia, että on mahdotonta saada niitä selville esim kuukauden sisällä, vaikka rupateltaisiin kaikki yöt läpeensä. Seurustelunhan kuuluu olla sitä tutustumista, eikä mikään avioliittolupaus. Jos kolme kertaa on tullut huti ja huomataan, että ensivaikutelma ei vastannutkaan todellisuutta, niin eihän se tarkoita sitä, ettei tämä ihminen pystyisi ylläpitämään suhdetta oikean ihmisen vastaan tullessa.
Nyt puhutaan pitkistä suhteista. Miksi ihmessä mies on ollut kolmessa pitkässä suhteessa eikä ole kosinut? Eli on jo tiennyt, ettei tule mitään, mutta silti jäänyt suhteeseen?
Miten niin tiennyt, ettei tule mitään ja jäänyt suhteeseen? Ovathan ne suhteet päättyneet ja hän on lähtenyt suhteesta.
Nää on näitä mielipide eroja....Mies joka on seurustellut esim viisi vuotta jonkun kanssa, eikä ole kosinut tai tajunnut erota, niin no, on se minusta outoa ja epäilyttävää. Toisen mielestä ei ole outoa. Ihmiset on erilaisia.
Niin, ihmiset ovat erilaisia. Mutta sinusta erilainen ihminen on epäilyttävä.
Tarkoitan sitä siltä kannalta, että jos miehellä on samanlaiset arvot kuin minulla ja ajatus siitä, että seurustelu vaihtuu avioliitoksi vuoden päästä, niin miksi ihmeessä hän olisi sitten seurustellut jonkun naisen kanssa viisi vuotta eikä kosinut?
Olisiko sinusta sitten vähemmän outoa, jos hän olisi mennyt vuoden seurustelun jälkeen naimisiin ja eronnut siitä vuoden päästä?Luulen, että sinulle tulee enemmänkin eroavaisuuksia ajatusmaailmoissa tuossa naimisiinmenoasiassa, kuin siinä, montako kertaa kukakin on ollut suhteessa. Aika harva mies varmaankaan on noin ehdoton tuon kosinnan aikarajan kanssa.
Ei olisi vähemmän outoa. Vuoden avioliiton jälkeen ei todellakaan kuulu erota, ellei kyse ole aivan akuutista asiasta (väkivalta, sadismi jne...). Avioliitosta eroaminen on vakava asia.Eli etsin miestä joka ajattelee samalla tavala kuin minä. Ei ikuista seurustelua, vaan koko ajan päämääränä se, mennäänkö avioon vai ei. Avioliitto lähtökohtaisesti ikuinen, tietenkin elämässä voi tulla eteen jotain aivan kamalaa, mutta molemmilla pitää olla koko ajan lähtökohtana se, että avioliitossa ollaan. Ei siis mitään "erillään kasvamisen takia" - eroamista tms tai "olen vähän puutteessa" "haluan muita seksuaalisesti"-eroja..
Sinä siis hyväksyt ainoastaan seurustelusuhteet, jotka ovat kestäneet alle vuoden tai jotka kestävät kuolemaan asti. Ihminen, jolla on ollut parisuhde, joka on jotain tästä välistä, ovat mielestäsi epäilyttäviä ja moraalittomia.Enemmistö suomalaisista ajattelee niin, että avioliittoon ei mennä heppoisin perustein, joten se kumppanikin on syytä tuntea sitä ennen, mikä taas tarkoittaa vähän pidempää seurustelua. Ja että ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa ei ole pakko mennä naimisiin. Tekee mieli kysyä, onko sinulla joku uskonnollinen vakaumus elämässäsi.
Selvitän nyt muutaman asian :D
1. Avioliittoon ei mennä heppoisin perustein. Ennen avioliitoa asiasta keskustellaan monta kertaa syvällisesti, mitä avioliitto merkitsee jne..
2. Ensimmäisen kumppanin kanssa ei tarvitse mennä avioon.
3. Vuoden seurustelu on riittävä selvittämään se, solmitaanko liitto vai ei, kun seurustelu on sitä, miten minä sen käsitän. Seurustelu ei ole ystävyyttä seksillä, vaan seurustelussa selvitellään aktiivisesti ollaanko sopivia avioliittoon.
4. Jos miehellä on siis suhde joka on kestänyt yli 5 vuotta mutta ei ole silti kosinut, niin miehellä ei ole samanlainen käsitys avioliitosta kuin minullle. Seurustelu ei ole se "juttu" vaan se, että erilainen käsitys avioliitosta.
5. Jos on seurustellut tosi monen kanssa, niin herää kysymys, että meneekö helposti suhteisiin, eikö tunne itseään tarpeeksi, miksi niin moni nainen tuntuu kiinnostavalta, eikö tiedä mitä haluaa jne...
6. Ihmiset joilla on ollut pitkiä parisuhteita, eivät ole moraalittomia! Älä laita sanoja suuhuni. He käsittävät parisuhteen ja avioliiton ERILAILLA kuin minä. Ihan ok, mutta ei heistä ole minulle aviomieheksi. Epäilyttävää se on ainoastaan sen vuoksi, että jos sanoo minulle, että ikuisesti ei seurustella ja että hänkin haluaa naimisin pian, niin on outoa, että hän olisi itse niin ristiriidassa omien periaatteinsa kanssa.
Ja kyllä, minulla on myös uskonnollinen vakaumus. Miten se tähän liittyy? :DIhan vain sillä ajattelin tuota uskonnollista vakaumusta, kun tuo avioliiton merkitys on noin vahva.
Anteeksi vain, mutta tässä tulee nyt vain edelleenkin sellainen käsitys, että avioliitto on sinulle tärkeämpi kuin yhdessäolo sen ihmisen kanssa. Olet valmis heittämään hyvätkin kumppanit romukoppaan vain sen takia, että avioliittokäsitys ei ole samanlainen. Parisuhde kun ei muutu hyväksi sillä, että ollaan naimisissa. Siinä merkitsevät niin monet muut asiat paljon enemmän ja 50 vuoden parisuhteessa ei ole mitään merkitystä sillä, milloin kosinta on tapahtunut. Avioliitto on vain sinetti parisuhteelle. Parisuhteen pitää ensin olla olemassa ja vahvalla pohjalla.Kyllä avioliitto on minulle tärkeä asia, mutta se on sitä myös sekulaarissa mielessä. Eli vaikka ei olisi tuota uskonnollista vakaumusta, niin avioliittoon haluaisin.
Kyllä, en voi seurustella miehen kanssa, joka ei jaa samoja arvoja kanssasi. He eivät ole silloin "hyviä" tai "oikeita" miehiä minulle.
Ei tietenkään muutu hyväksi avioliitolla, siitä olen samaa mieltä. Sen takia ennen avioliittoa tutkitaan tarkasti, mitä ollaan tekemässä. Avioliittoon siis ihan valmistaudutaan ja käydään läpi tarkasti asiat. Vuosi riittää tähän vallan mainiosti ja luo vahvan pohjan avioliitolle.
Ajaudun hyvin nopeasti ihmissuhteissani syvälliselle tasolle. Siksi tuo on minulle luonnollinen ajatus, että avioliiton odotuksia, arvoja, merkityksiä, roolijakoa jne käydään aktiivisesti läpi seurusteluvaihessa.
Yleensä vuoden seurustelun jälkeen parisuhde on vielä siinä alkuhuumavaiheessa, jolloin kumpikin osapuoli pyrkii näyttämään itsensä mahdollisimman positiivisessa valossa, ja kumppania ja parisuhdetta tarkastellaan ne kuuluisat vaaleanpunaiset lasit päässä. Ei suhteessa välttämättä ehdi vuoden aikana edes kohdata mitään kompastuskiviä, tai vastoinkäymisiä, joissa kumppanin tuki punnitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
Kyse oli parisuhteilun haitoista. Paljon seurusteleva on kyseenalaisempi kumppani kuin vähän seurusteleva. Rikkinäinen levykin kuulostaa huonommalta kuin uusi.
Mitä tarkoitat "paljon seurustelevalla"? Tarkoitatko, että on vaihdettu kumppania useasti? Miksi täysin parisuhteettoman ainoa vaihtoehto olisi "paljon seurusteleva"? Minusta tässä puhutaan nyt myös ihan 1-3 aiemmasta pidemmästä suhteesta.
Fakta on psykologisesti ottaen kuitenkin se, että parisuhteiden määrä on suoraan verrannollinen parisuhdeongelmiin ja potentiaalisiin vaikeuksiin nykyisessä suhteessa.
Voi toki olla noinkin, mutta jos puhutaan ihmiselämässä 1-3 suhteesta, en vielä sanoisi, että puhutaan ongelmatapauksessa. Ymmärrätkö, että tuossa psykologisessa faktassa puhutaan henkilöistä, joilla on suhteita esim 10. Mieti nyt vaikka Matti Nykästä. Hänhän on ollut naimisissakin ainakin kolmen vai jopa neljän naisen kanssa ja siihen vielä ne muut seurustelut päälle. Kukaan ei varmasti tarkoita, että tähän pitäisi pyrkiä.
Kolme suhdetta on kuitenkin joidenkin mielestä paljon. Etenkin jos ovat olleet pitkiä suhteita. Miksi eivät suhteet kestä?
Vaikka siksi, että huomataan, että halutaan erilaisia asioita? Nyt puhutaan ihan tavallisista seurustelusuhteista. Ei avioliitoista, avoliitoista, tai lapsien tekemisestä. Minusta toisessa ihmisessä on niin paljon ulottuvuuksia ja ominaisuuksia, että on mahdotonta saada niitä selville esim kuukauden sisällä, vaikka rupateltaisiin kaikki yöt läpeensä. Seurustelunhan kuuluu olla sitä tutustumista, eikä mikään avioliittolupaus. Jos kolme kertaa on tullut huti ja huomataan, että ensivaikutelma ei vastannutkaan todellisuutta, niin eihän se tarkoita sitä, ettei tämä ihminen pystyisi ylläpitämään suhdetta oikean ihmisen vastaan tullessa.
Nyt puhutaan pitkistä suhteista. Miksi ihmessä mies on ollut kolmessa pitkässä suhteessa eikä ole kosinut? Eli on jo tiennyt, ettei tule mitään, mutta silti jäänyt suhteeseen?
Miten niin tiennyt, ettei tule mitään ja jäänyt suhteeseen? Ovathan ne suhteet päättyneet ja hän on lähtenyt suhteesta.
Nää on näitä mielipide eroja....Mies joka on seurustellut esim viisi vuotta jonkun kanssa, eikä ole kosinut tai tajunnut erota, niin no, on se minusta outoa ja epäilyttävää. Toisen mielestä ei ole outoa. Ihmiset on erilaisia.
Niin, ihmiset ovat erilaisia. Mutta sinusta erilainen ihminen on epäilyttävä.
Tarkoitan sitä siltä kannalta, että jos miehellä on samanlaiset arvot kuin minulla ja ajatus siitä, että seurustelu vaihtuu avioliitoksi vuoden päästä, niin miksi ihmeessä hän olisi sitten seurustellut jonkun naisen kanssa viisi vuotta eikä kosinut?
Olisiko sinusta sitten vähemmän outoa, jos hän olisi mennyt vuoden seurustelun jälkeen naimisiin ja eronnut siitä vuoden päästä?Luulen, että sinulle tulee enemmänkin eroavaisuuksia ajatusmaailmoissa tuossa naimisiinmenoasiassa, kuin siinä, montako kertaa kukakin on ollut suhteessa. Aika harva mies varmaankaan on noin ehdoton tuon kosinnan aikarajan kanssa.
Ei olisi vähemmän outoa. Vuoden avioliiton jälkeen ei todellakaan kuulu erota, ellei kyse ole aivan akuutista asiasta (väkivalta, sadismi jne...). Avioliitosta eroaminen on vakava asia.Eli etsin miestä joka ajattelee samalla tavala kuin minä. Ei ikuista seurustelua, vaan koko ajan päämääränä se, mennäänkö avioon vai ei. Avioliitto lähtökohtaisesti ikuinen, tietenkin elämässä voi tulla eteen jotain aivan kamalaa, mutta molemmilla pitää olla koko ajan lähtökohtana se, että avioliitossa ollaan. Ei siis mitään "erillään kasvamisen takia" - eroamista tms tai "olen vähän puutteessa" "haluan muita seksuaalisesti"-eroja..
Sinä siis hyväksyt ainoastaan seurustelusuhteet, jotka ovat kestäneet alle vuoden tai jotka kestävät kuolemaan asti. Ihminen, jolla on ollut parisuhde, joka on jotain tästä välistä, ovat mielestäsi epäilyttäviä ja moraalittomia.Enemmistö suomalaisista ajattelee niin, että avioliittoon ei mennä heppoisin perustein, joten se kumppanikin on syytä tuntea sitä ennen, mikä taas tarkoittaa vähän pidempää seurustelua. Ja että ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa ei ole pakko mennä naimisiin. Tekee mieli kysyä, onko sinulla joku uskonnollinen vakaumus elämässäsi.
Selvitän nyt muutaman asian :D1. Avioliittoon ei mennä heppoisin perustein. Ennen avioliitoa asiasta keskustellaan monta kertaa syvällisesti, mitä avioliitto merkitsee jne..2. Ensimmäisen kumppanin kanssa ei tarvitse mennä avioon.3. Vuoden seurustelu on riittävä selvittämään se, solmitaanko liitto vai ei, kun seurustelu on sitä, miten minä sen käsitän. Seurustelu ei ole ystävyyttä seksillä, vaan seurustelussa selvitellään aktiivisesti ollaanko sopivia avioliittoon.4. Jos miehellä on siis suhde joka on kestänyt yli 5 vuotta mutta ei ole silti kosinut, niin miehellä ei ole samanlainen käsitys avioliitosta kuin minullle. Seurustelu ei ole se "juttu" vaan se, että erilainen käsitys avioliitosta.5. Jos on seurustellut tosi monen kanssa, niin herää kysymys, että meneekö helposti suhteisiin, eikö tunne itseään tarpeeksi, miksi niin moni nainen tuntuu kiinnostavalta, eikö tiedä mitä haluaa jne...6. Ihmiset joilla on ollut pitkiä parisuhteita, eivät ole moraalittomia! Älä laita sanoja suuhuni. He käsittävät parisuhteen ja avioliiton ERILAILLA kuin minä. Ihan ok, mutta ei heistä ole minulle aviomieheksi. Epäilyttävää se on ainoastaan sen vuoksi, että jos sanoo minulle, että ikuisesti ei seurustella ja että hänkin haluaa naimisin pian, niin on outoa, että hän olisi itse niin ristiriidassa omien periaatteinsa kanssa.Ja kyllä, minulla on myös uskonnollinen vakaumus. Miten se tähän liittyy? :D
Ihan vain sillä ajattelin tuota uskonnollista vakaumusta, kun tuo avioliiton merkitys on noin vahva.Anteeksi vain, mutta tässä tulee nyt vain edelleenkin sellainen käsitys, että avioliitto on sinulle tärkeämpi kuin yhdessäolo sen ihmisen kanssa. Olet valmis heittämään hyvätkin kumppanit romukoppaan vain sen takia, että avioliittokäsitys ei ole samanlainen. Parisuhde kun ei muutu hyväksi sillä, että ollaan naimisissa. Siinä merkitsevät niin monet muut asiat paljon enemmän ja 50 vuoden parisuhteessa ei ole mitään merkitystä sillä, milloin kosinta on tapahtunut. Avioliitto on vain sinetti parisuhteelle. Parisuhteen pitää ensin olla olemassa ja vahvalla pohjalla.
Kyllä avioliitto on minulle tärkeä asia, mutta se on sitä myös sekulaarissa mielessä. Eli vaikka ei olisi tuota uskonnollista vakaumusta, niin avioliittoon haluaisin.
Kyllä, en voi seurustella miehen kanssa, joka ei jaa samoja arvoja kanssasi. He eivät ole silloin "hyviä" tai "oikeita" miehiä minulle.
Ei tietenkään muutu hyväksi avioliitolla, siitä olen samaa mieltä. Sen takia ennen avioliittoa tutkitaan tarkasti, mitä ollaan tekemässä. Avioliittoon siis ihan valmistaudutaan ja käydään läpi tarkasti asiat. Vuosi riittää tähän vallan mainiosti ja luo vahvan pohjan avioliitolle.
Ajaudun hyvin nopeasti ihmissuhteissani syvälliselle tasolle. Siksi tuo on minulle luonnollinen ajatus, että avioliiton odotuksia, arvoja, merkityksiä, roolijakoa jne käydään aktiivisesti läpi seurusteluvaihessa.Yritän ymmärtää sinua, mutta tuosta kohdasta en vain voi olla samaa mieltä. Ei vaan voi asettaa ihmisille aikarajaa, jonka puitteissa kaiken pitää olla selvää loppuelämää varten.
Ja ei vaan voi roikottaa ihmisiä pelkässä seurustelussa, jos tavoitteena on selvittää onko avioliittoon aineksia vai ei. Eihän miehen ole pakko kosia, ei tietenkään. Mutta minunkaan ei ole pakko jatkaa seurustelua, jos näyttää siltä, että seurusteluvaihe vaan kestää ja kestää vaikka asia olisi minun puoleltani selvä, eli tahtoisin ko. miehen kanssa avioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteettomuus voi olla myös tavattoman hyvä asia. Esim. ihminen ei ole kiinni entisissä jutuissa tai pinttyneissä kyseenalaisissa toiminta- ja ajattelutavoissa, riittävän itsenäinen, mahdollisesti moraali riittävä uskollisuuteen, jne.
Miten nuo asiat liittyvät parisuhteettomuuteen? Paitsi tuo, ettei ole kiinni entisissä jutuissa. Sinkuillakin voi olla aika pinttyneitä ja kyseenalaisia ajattelutapoja ja huono moraali.
Kyse oli parisuhteilun haitoista. Paljon seurusteleva on kyseenalaisempi kumppani kuin vähän seurusteleva. Rikkinäinen levykin kuulostaa huonommalta kuin uusi.
Mitä tarkoitat "paljon seurustelevalla"? Tarkoitatko, että on vaihdettu kumppania useasti? Miksi täysin parisuhteettoman ainoa vaihtoehto olisi "paljon seurusteleva"? Minusta tässä puhutaan nyt myös ihan 1-3 aiemmasta pidemmästä suhteesta.
Fakta on psykologisesti ottaen kuitenkin se, että parisuhteiden määrä on suoraan verrannollinen parisuhdeongelmiin ja potentiaalisiin vaikeuksiin nykyisessä suhteessa.
Voi toki olla noinkin, mutta jos puhutaan ihmiselämässä 1-3 suhteesta, en vielä sanoisi, että puhutaan ongelmatapauksessa. Ymmärrätkö, että tuossa psykologisessa faktassa puhutaan henkilöistä, joilla on suhteita esim 10. Mieti nyt vaikka Matti Nykästä. Hänhän on ollut naimisissakin ainakin kolmen vai jopa neljän naisen kanssa ja siihen vielä ne muut seurustelut päälle. Kukaan ei varmasti tarkoita, että tähän pitäisi pyrkiä.
Kolme suhdetta on kuitenkin joidenkin mielestä paljon. Etenkin jos ovat olleet pitkiä suhteita. Miksi eivät suhteet kestä?
Vaikka siksi, että huomataan, että halutaan erilaisia asioita? Nyt puhutaan ihan tavallisista seurustelusuhteista. Ei avioliitoista, avoliitoista, tai lapsien tekemisestä. Minusta toisessa ihmisessä on niin paljon ulottuvuuksia ja ominaisuuksia, että on mahdotonta saada niitä selville esim kuukauden sisällä, vaikka rupateltaisiin kaikki yöt läpeensä. Seurustelunhan kuuluu olla sitä tutustumista, eikä mikään avioliittolupaus. Jos kolme kertaa on tullut huti ja huomataan, että ensivaikutelma ei vastannutkaan todellisuutta, niin eihän se tarkoita sitä, ettei tämä ihminen pystyisi ylläpitämään suhdetta oikean ihmisen vastaan tullessa.
Nyt puhutaan pitkistä suhteista. Miksi ihmessä mies on ollut kolmessa pitkässä suhteessa eikä ole kosinut? Eli on jo tiennyt, ettei tule mitään, mutta silti jäänyt suhteeseen?
Miten niin tiennyt, ettei tule mitään ja jäänyt suhteeseen? Ovathan ne suhteet päättyneet ja hän on lähtenyt suhteesta.
Nää on näitä mielipide eroja....Mies joka on seurustellut esim viisi vuotta jonkun kanssa, eikä ole kosinut tai tajunnut erota, niin no, on se minusta outoa ja epäilyttävää. Toisen mielestä ei ole outoa. Ihmiset on erilaisia.
Niin, ihmiset ovat erilaisia. Mutta sinusta erilainen ihminen on epäilyttävä.
Tarkoitan sitä siltä kannalta, että jos miehellä on samanlaiset arvot kuin minulla ja ajatus siitä, että seurustelu vaihtuu avioliitoksi vuoden päästä, niin miksi ihmeessä hän olisi sitten seurustellut jonkun naisen kanssa viisi vuotta eikä kosinut?
Olisiko sinusta sitten vähemmän outoa, jos hän olisi mennyt vuoden seurustelun jälkeen naimisiin ja eronnut siitä vuoden päästä?Luulen, että sinulle tulee enemmänkin eroavaisuuksia ajatusmaailmoissa tuossa naimisiinmenoasiassa, kuin siinä, montako kertaa kukakin on ollut suhteessa. Aika harva mies varmaankaan on noin ehdoton tuon kosinnan aikarajan kanssa.
Ei olisi vähemmän outoa. Vuoden avioliiton jälkeen ei todellakaan kuulu erota, ellei kyse ole aivan akuutista asiasta (väkivalta, sadismi jne...). Avioliitosta eroaminen on vakava asia.Eli etsin miestä joka ajattelee samalla tavala kuin minä. Ei ikuista seurustelua, vaan koko ajan päämääränä se, mennäänkö avioon vai ei. Avioliitto lähtökohtaisesti ikuinen, tietenkin elämässä voi tulla eteen jotain aivan kamalaa, mutta molemmilla pitää olla koko ajan lähtökohtana se, että avioliitossa ollaan. Ei siis mitään "erillään kasvamisen takia" - eroamista tms tai "olen vähän puutteessa" "haluan muita seksuaalisesti"-eroja..
Sinä siis hyväksyt ainoastaan seurustelusuhteet, jotka ovat kestäneet alle vuoden tai jotka kestävät kuolemaan asti. Ihminen, jolla on ollut parisuhde, joka on jotain tästä välistä, ovat mielestäsi epäilyttäviä ja moraalittomia.Enemmistö suomalaisista ajattelee niin, että avioliittoon ei mennä heppoisin perustein, joten se kumppanikin on syytä tuntea sitä ennen, mikä taas tarkoittaa vähän pidempää seurustelua. Ja että ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa ei ole pakko mennä naimisiin. Tekee mieli kysyä, onko sinulla joku uskonnollinen vakaumus elämässäsi.
Selvitän nyt muutaman asian :D
1. Avioliittoon ei mennä heppoisin perustein. Ennen avioliitoa asiasta keskustellaan monta kertaa syvällisesti, mitä avioliitto merkitsee jne..
2. Ensimmäisen kumppanin kanssa ei tarvitse mennä avioon.
3. Vuoden seurustelu on riittävä selvittämään se, solmitaanko liitto vai ei, kun seurustelu on sitä, miten minä sen käsitän. Seurustelu ei ole ystävyyttä seksillä, vaan seurustelussa selvitellään aktiivisesti ollaanko sopivia avioliittoon.
4. Jos miehellä on siis suhde joka on kestänyt yli 5 vuotta mutta ei ole silti kosinut, niin miehellä ei ole samanlainen käsitys avioliitosta kuin minullle. Seurustelu ei ole se "juttu" vaan se, että erilainen käsitys avioliitosta.
5. Jos on seurustellut tosi monen kanssa, niin herää kysymys, että meneekö helposti suhteisiin, eikö tunne itseään tarpeeksi, miksi niin moni nainen tuntuu kiinnostavalta, eikö tiedä mitä haluaa jne...
6. Ihmiset joilla on ollut pitkiä parisuhteita, eivät ole moraalittomia! Älä laita sanoja suuhuni. He käsittävät parisuhteen ja avioliiton ERILAILLA kuin minä. Ihan ok, mutta ei heistä ole minulle aviomieheksi. Epäilyttävää se on ainoastaan sen vuoksi, että jos sanoo minulle, että ikuisesti ei seurustella ja että hänkin haluaa naimisin pian, niin on outoa, että hän olisi itse niin ristiriidassa omien periaatteinsa kanssa.
Ja kyllä, minulla on myös uskonnollinen vakaumus. Miten se tähän liittyy? :DIhan vain sillä ajattelin tuota uskonnollista vakaumusta, kun tuo avioliiton merkitys on noin vahva.
Anteeksi vain, mutta tässä tulee nyt vain edelleenkin sellainen käsitys, että avioliitto on sinulle tärkeämpi kuin yhdessäolo sen ihmisen kanssa. Olet valmis heittämään hyvätkin kumppanit romukoppaan vain sen takia, että avioliittokäsitys ei ole samanlainen. Parisuhde kun ei muutu hyväksi sillä, että ollaan naimisissa. Siinä merkitsevät niin monet muut asiat paljon enemmän ja 50 vuoden parisuhteessa ei ole mitään merkitystä sillä, milloin kosinta on tapahtunut. Avioliitto on vain sinetti parisuhteelle. Parisuhteen pitää ensin olla olemassa ja vahvalla pohjalla.Kyllä avioliitto on minulle tärkeä asia, mutta se on sitä myös sekulaarissa mielessä. Eli vaikka ei olisi tuota uskonnollista vakaumusta, niin avioliittoon haluaisin.
Kyllä, en voi seurustella miehen kanssa, joka ei jaa samoja arvoja kanssasi. He eivät ole silloin "hyviä" tai "oikeita" miehiä minulle.
Ei tietenkään muutu hyväksi avioliitolla, siitä olen samaa mieltä. Sen takia ennen avioliittoa tutkitaan tarkasti, mitä ollaan tekemässä. Avioliittoon siis ihan valmistaudutaan ja käydään läpi tarkasti asiat. Vuosi riittää tähän vallan mainiosti ja luo vahvan pohjan avioliitolle.
Ajaudun hyvin nopeasti ihmissuhteissani syvälliselle tasolle. Siksi tuo on minulle luonnollinen ajatus, että avioliiton odotuksia, arvoja, merkityksiä, roolijakoa jne käydään aktiivisesti läpi seurusteluvaihessa.
Yleensä vuoden seurustelun jälkeen parisuhde on vielä siinä alkuhuumavaiheessa, jolloin kumpikin osapuoli pyrkii näyttämään itsensä mahdollisimman positiivisessa valossa, ja kumppania ja parisuhdetta tarkastellaan ne kuuluisat vaaleanpunaiset lasit päässä. Ei suhteessa välttämättä ehdi vuoden aikana edes kohdata mitään kompastuskiviä, tai vastoinkäymisiä, joissa kumppanin tuki punnitaan.
no ei pidä paikkaansa. Omat ihmissuhteeni menevät todella nopeaksi syvällisiksi. Ja tottakai niitä seurustelukumppanin tukemisia tulee vuoden aikana, ellei ihan pumpulissa elä. Ihmiset ovat näissä asioissa kovin eri tasoilla, osa on muutaman kuukauden jälkeenkin esittämässä toiselle parempaa kuin mitä on ja toiset ovat jo viikon sisällä keskustelemassa henkeviä. Ihmsillä on siis eri tahti. Ei ole mitään vikaa siinä, että menee nopeasti syvälliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vuoden seurustelun jälkeen tuntee toisen sen verran hyvin, että tietää jo kannattaako kokeilla yhteisasumista vai ei. Kosintaan on siitä vielä pitkä matka.
Näissä asioissa jokaisella on eri tahti. Toisille vuosi on täysin riittävä seurusteluaika, toisille ei. Itse joko sovin hääpäivän tai eroan noin vuoden jälkeen. En jää roikkumaan suhteeseen, jossa ei ole samanlaiset tulevaisuudensuunnitelmat.
Hupiseurustelu on juuri sitä seurustelua vain kokemuksen vuoksi. Eli seurustellaan nyt vain jonkun kanssa, jotta voidaan sanoa, että on suhteita takana.