Lue keskustelun säännöt.
Kaikille teille, jotka pilkkaavat toisten ulkonäköä
23.09.2016 |
Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.
Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.
Kommentit (58)
Ja koomisinta on, kun lihavia solvaavan oma lapsi sairastuu vaikka masennukseen ja lihoo sängyssä makoilevaksi vuoreksi. Saa sitten solvata ihan kotioloissa ja pestä haisevia ja mätäneviä taipeita, aina kanyylien ja avannepussien vaihdon ja peräsuolihuuhteluiden ohella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai lukihäiriöinen lapsi kielioppinatsille.
Geenit periytyvät miten periytyvät. Yhdellä naisella, joka aina jaksoi jauhaa isoista rinnoistaan, miten naisella pitää olla kunnon puskurit, on tytär jolla on tuskin AA-kupin rinnat. Toivottavasti pysyy kotona hiljaa puskureistaan.
Tiedän monia ylimielisiä muiden murska-arvostelijoita nuorena olleita, joilla on tosi tavisnäköiset, jopa vaatimattoman näköiset lapset. Joskus olen ajatellut, mitä mahtavat miettiä, kun tietää heidän ajatuksensa jokaisesta ulkonäön virheestä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.
Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.
Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.
Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin yäääk kaljuuntuvat miehet ja oops kun omalla pojalla hiusraja alkaa vetäytyä jo lukiossa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.
Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.
Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.
Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".
Mistä lähtien toisten ulkonäöstä huomauttamisesta on tullut salonkikelpoista kypsien aikuisten ihmisten toimintaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppini ja appeni lempiharrastuksia on muiden haukkuminen ja nälviminen toisten (tuttujen ja julkkisten) oletetuista ulkonäkövajavaisuuksista. Kyseiset ihmiset ovat sinänsä suppeahkon tuttavapiirin rumimpia ihmisiä itse (kummatkin ovat ikäistään huomattavasti vanhemman näköisiä ja anoppini ei ole ollut edes nuorena etäisestikään kaunis, vaan hänellä on todella epäsuhtaiset kasvonpiirteet).
Lisäksi anoppini on laiskuutensa vuoksi pitkäaikaistyötön (eräänä päivänä häntä ei vain huvittanut mennä töihin - alkoi kuulemma "tympäistä" töihiinmeno) ja solvaa ja haukkuu muiden opiskelualoja ja uravalintoja.
Lienee turha mainita, että tulen lähinnä pahoinvoivaksi kyseisen asenneongelmaisen ihmisen läsnäollessa. Muitten pitäisi sietää hänen oikkujaan, mutta hän itse vain syytää saastaa suustaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.
Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.
Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.
Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".
Mistä lähtien toisten ulkonäöstä huomauttamisesta on tullut salonkikelpoista kypsien aikuisten ihmisten toimintaa?
En vain ymmärrä, miksi tosiasioita ei saisi sanoa ääneen, tai miksi siitä pitää loukkaantua, jos joku sanoo. Etenkin, jos itsekin tiedostaa asian.
Minusta olisi tärkeää oppia näkemään ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Se on sellainen asia, joka lähtee itsestä, sisältä päin. Ja jos ja kun rakastaa itseään omana itsenään, ei muiden mielipiteillä ole lopulta enää merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.
Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.
Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.
Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".
Oletko töissä mallitoimistossa, vai millaisissa tilanteissa sinun on pakko arvostella kanssaihmistesi ulkonäköä negatiiviseen sävyyn heille itselleen? Näin omassa elämässäni mun on vaikea keksiä tilanteita, joissa minun olisi pakko mennä huomauttelemaan toisen pienistä rinnoista, peniksestä, nenän koosta tai kasvonpiirteistä yhtään mitään, jollen keksi mitään positiivista sanottavaa.
Ja siis meillä appivanhemmat haukkuvat molempien miniöittensä ulkonäköä, vaikka siis molemmat ollaan ihan jees (hoikkia ja sporttisia sekä ihan naapurintyttötason nättejä).
Heille ilmeisesti kelpaisi vain joku missikisan finalistitasoa oleva nainen, joka olisi sellainen ihan luonnostaan ilman kuntosalia tai meikkiä, kun siis liian innokkaasta liikunnastakin heillä nälvitään. Samoin siististikin meikkaava nainen on "huono nainen" ja suurinpiirtein "h*ora".
Ihmettelen moista kapeakatseisuutta, kun siis heidän poikansa vei ensimmäisen kerran naisen tyttöystävänään näytille kotiin vasta 33-vuotiaana. Sitä ennen mieheni ei ollut kuulemma koskaan vienyt ketään naista kotiinsa näytille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.
Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.
Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.
Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".
Oletko töissä mallitoimistossa, vai millaisissa tilanteissa sinun on pakko arvostella kanssaihmistesi ulkonäköä negatiiviseen sävyyn heille itselleen? Näin omassa elämässäni mun on vaikea keksiä tilanteita, joissa minun olisi pakko mennä huomauttelemaan toisen pienistä rinnoista, peniksestä, nenän koosta tai kasvonpiirteistä yhtään mitään, jollen keksi mitään positiivista sanottavaa.
Aivan!
Hyvin sanottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.
Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.
Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.
Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".
Oletko töissä mallitoimistossa, vai millaisissa tilanteissa sinun on pakko arvostella kanssaihmistesi ulkonäköä negatiiviseen sävyyn heille itselleen? Näin omassa elämässäni mun on vaikea keksiä tilanteita, joissa minun olisi pakko mennä huomauttelemaan toisen pienistä rinnoista, peniksestä, nenän koosta tai kasvonpiirteistä yhtään mitään, jollen keksi mitään positiivista sanottavaa.
Esimerkiksi tilanteessa, jossa kaveri kysyy, onko hänellä minun mielestäni liian iso takapuoli mikroshortseihin, voin mielestäni vastata rehellisesti, jos mielestäni on. Turha siitä sitten on loukkaantua, jos on itse kysynyt.
Tai jos olen vaateostoksilla ystävän kanssa, ja tykästyn v-kaula-aukkoiseen paitaan. Kysyn kaverilta, onko se kiva, ja hän vastaa "tuo kaula-aukko vaatisi minusta enemmän rintamusta". Miksi siitä pitäisi loukkaantua?
Tai jos telkkarissa on lihava ihminen, ja joku kommentoi "onpas siinä lihava ihminen". Miksi se pitäisi tulkita väärin: "onpas siinä huono ihminen"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.
Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.
Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.
Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".
Oletko töissä mallitoimistossa, vai millaisissa tilanteissa sinun on pakko arvostella kanssaihmistesi ulkonäköä negatiiviseen sävyyn heille itselleen? Näin omassa elämässäni mun on vaikea keksiä tilanteita, joissa minun olisi pakko mennä huomauttelemaan toisen pienistä rinnoista, peniksestä, nenän koosta tai kasvonpiirteistä yhtään mitään, jollen keksi mitään positiivista sanottavaa.
Esimerkiksi tilanteessa, jossa kaveri kysyy, onko hänellä minun mielestäni liian iso takapuoli mikroshortseihin, voin mielestäni vastata rehellisesti, jos mielestäni on. Turha siitä sitten on loukkaantua, jos on itse kysynyt.
Tai jos olen vaateostoksilla ystävän kanssa, ja tykästyn v-kaula-aukkoiseen paitaan. Kysyn kaverilta, onko se kiva, ja hän vastaa "tuo kaula-aukko vaatisi minusta enemmän rintamusta". Miksi siitä pitäisi loukkaantua?
Eihän avausviestissä ollut vähääkään puhetta tuollaisesta kavereiden välisestä pukeutumusneuvon kysymisestä, vaan toisten ulkonäön pilkkaamisesta, ominaisuuksien, jotka syntyessään saa - tai ei saa. Tähän pilkkaamiseen törmää jatkuvasti keskustelupalstoilla, sosiaalisessa mediassa, koulun pihalla, työpaikan kahvihuoneessa....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.
Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.
Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.
Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".
Oletko töissä mallitoimistossa, vai millaisissa tilanteissa sinun on pakko arvostella kanssaihmistesi ulkonäköä negatiiviseen sävyyn heille itselleen? Näin omassa elämässäni mun on vaikea keksiä tilanteita, joissa minun olisi pakko mennä huomauttelemaan toisen pienistä rinnoista, peniksestä, nenän koosta tai kasvonpiirteistä yhtään mitään, jollen keksi mitään positiivista sanottavaa.
Esimerkiksi tilanteessa, jossa kaveri kysyy, onko hänellä minun mielestäni liian iso takapuoli mikroshortseihin, voin mielestäni vastata rehellisesti, jos mielestäni on. Turha siitä sitten on loukkaantua, jos on itse kysynyt.
Tai jos olen vaateostoksilla ystävän kanssa, ja tykästyn v-kaula-aukkoiseen paitaan. Kysyn kaverilta, onko se kiva, ja hän vastaa "tuo kaula-aukko vaatisi minusta enemmän rintamusta". Miksi siitä pitäisi loukkaantua?
Eihän avausviestissä ollut vähääkään puhetta tuollaisesta kavereiden välisestä pukeutumusneuvon kysymisestä, vaan toisten ulkonäön pilkkaamisesta, ominaisuuksien, jotka syntyessään saa - tai ei saa. Tähän pilkkaamiseen törmää jatkuvasti keskustelupalstoilla, sosiaalisessa mediassa, koulun pihalla, työpaikan kahvihuoneessa....
Pyydettiin esimerkkiä tilanteesta, jossa arvostelen toisten ulkonäköä negatiivisesti heille itselleen.
En vaan kykene ymmärtämään, miksei tosiasioita saa todeta ääneen tai kertoa omaa mielipidettään. Jokaisella kun kuitenkin on kyky havaita tietyt faktat (joku on lihava, joku lihaksikas, jollain on iso nenä jne.) ja oikeus mielipiteen muodostamiseen. Ei se tarkoita sitä, että pitäisin ihmistä millään tavalla huonona.
Ja jos joku menee esim. vapaaehtoisesti telkkariin, hän ottaa sen tietoisen riskin, että ulkonäköä kommentoidaan siinä missä käytöstäkin. Minusta esim. persjalkaisuuden toteaminen on yhtä neutraali asia kuin sen, että 1+1=2. Siis silloin, jos ihminen todella on persjalkainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.
Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.
Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.
Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".
Oletko töissä mallitoimistossa, vai millaisissa tilanteissa sinun on pakko arvostella kanssaihmistesi ulkonäköä negatiiviseen sävyyn heille itselleen? Näin omassa elämässäni mun on vaikea keksiä tilanteita, joissa minun olisi pakko mennä huomauttelemaan toisen pienistä rinnoista, peniksestä, nenän koosta tai kasvonpiirteistä yhtään mitään, jollen keksi mitään positiivista sanottavaa.
Esimerkiksi tilanteessa, jossa kaveri kysyy, onko hänellä minun mielestäni liian iso takapuoli mikroshortseihin, voin mielestäni vastata rehellisesti, jos mielestäni on. Turha siitä sitten on loukkaantua, jos on itse kysynyt.
Tai jos olen vaateostoksilla ystävän kanssa, ja tykästyn v-kaula-aukkoiseen paitaan. Kysyn kaverilta, onko se kiva, ja hän vastaa "tuo kaula-aukko vaatisi minusta enemmän rintamusta". Miksi siitä pitäisi loukkaantua?
Eihän avausviestissä ollut vähääkään puhetta tuollaisesta kavereiden välisestä pukeutumusneuvon kysymisestä, vaan toisten ulkonäön pilkkaamisesta, ominaisuuksien, jotka syntyessään saa - tai ei saa. Tähän pilkkaamiseen törmää jatkuvasti keskustelupalstoilla, sosiaalisessa mediassa, koulun pihalla, työpaikan kahvihuoneessa....
Pyydettiin esimerkkiä tilanteesta, jossa arvostelen toisten ulkonäköä negatiivisesti heille itselleen.
En vaan kykene ymmärtämään, miksei tosiasioita saa todeta ääneen tai kertoa omaa mielipidettään. Jokaisella kun kuitenkin on kyky havaita tietyt faktat (joku on lihava, joku lihaksikas, jollain on iso nenä jne.) ja oikeus mielipiteen muodostamiseen. Ei se tarkoita sitä, että pitäisin ihmistä millään tavalla huonona.
Ja jos joku menee esim. vapaaehtoisesti telkkariin, hän ottaa sen tietoisen riskin, että ulkonäköä kommentoidaan siinä missä käytöstäkin. Minusta esim. persjalkaisuuden toteaminen on yhtä neutraali asia kuin sen, että 1+1=2. Siis silloin, jos ihminen todella on persjalkainen.
Ei todellakaan ole soveliasta mennä sanomaan toiselle ihmiselle, joka ei siis ulkonäöstään mitään mielipidettä edes kysy, kuinka tällä on se ja se asia hänessä rumaa, hei haloo. Nyt järki käteen. Tuollainen tahditon ulkonäöstä huomauttelu on metsäläismäisten junttien hommaa.
Mikähän siinä on että kaikki ne naiset, joilta olen koskaan kuullut negatiivista palautetta ulkonäöstäni, eivät ole olleet edes perussieviä itse? Liekö heillä niin paha olla ja huono itsetunto että heillä on ihan pakottava tarve nälviä muita ihmisiä.
Voihan se olla myös mielenterveysongelmainen, työtön tai tatuoitu shokkivärjätyt hiukset jne. wt.