Kaikille teille, jotka pilkkaavat toisten ulkonäköä

Miksi tavallisuudesta puhutaan ikäänkuin se olisi jokin kammottava kirous? Siis voi luoja, millaisessahan kuplassa nämä ihmiset täällä elävät? Tuliko joillekin yllätyksenä ettei suurin osa ihmisistä ole huomattavan kauniita vaan ihan tavallisia ihmisiä? Niin olette tekin vai onko täällä jotain missejä kommentoimassa? Enpä usko. Ja mitä tulee tuohon muiden ulkonäön säälimättömään kommentointiin niin eipä ne kommentoijat yleensä ole itsekään mitään silmää miellyttäviä ilmestyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.

Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.

Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.

Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".

Oletko töissä mallitoimistossa, vai millaisissa tilanteissa sinun on pakko arvostella kanssaihmistesi ulkonäköä negatiiviseen sävyyn heille itselleen? Näin omassa elämässäni mun on vaikea keksiä tilanteita, joissa minun olisi pakko mennä huomauttelemaan toisen pienistä rinnoista, peniksestä, nenän koosta tai kasvonpiirteistä yhtään mitään, jollen keksi mitään positiivista sanottavaa.

Esimerkiksi tilanteessa, jossa kaveri kysyy, onko hänellä minun mielestäni liian iso takapuoli mikroshortseihin, voin mielestäni vastata rehellisesti, jos mielestäni on. Turha siitä sitten on loukkaantua, jos on itse kysynyt.

Tai jos olen vaateostoksilla ystävän kanssa, ja tykästyn v-kaula-aukkoiseen paitaan. Kysyn kaverilta, onko se kiva, ja hän vastaa "tuo kaula-aukko vaatisi minusta enemmän rintamusta". Miksi siitä pitäisi loukkaantua?

Eihän avausviestissä ollut vähääkään puhetta tuollaisesta kavereiden välisestä pukeutumusneuvon kysymisestä, vaan toisten ulkonäön pilkkaamisesta, ominaisuuksien, jotka syntyessään saa - tai ei saa. Tähän pilkkaamiseen törmää jatkuvasti keskustelupalstoilla, sosiaalisessa mediassa, koulun pihalla, työpaikan kahvihuoneessa....

Pyydettiin esimerkkiä tilanteesta, jossa arvostelen toisten ulkonäköä negatiivisesti heille itselleen.

En vaan kykene ymmärtämään, miksei tosiasioita saa todeta ääneen tai kertoa omaa mielipidettään. Jokaisella kun kuitenkin on kyky havaita tietyt faktat (joku on lihava, joku lihaksikas, jollain on iso nenä jne.) ja oikeus mielipiteen muodostamiseen. Ei se tarkoita sitä, että pitäisin ihmistä millään tavalla huonona.

Ja jos joku menee esim. vapaaehtoisesti telkkariin, hän ottaa sen tietoisen riskin, että ulkonäköä kommentoidaan siinä missä käytöstäkin. Minusta esim. persjalkaisuuden toteaminen on yhtä neutraali asia kuin sen, että 1+1=2. Siis silloin, jos ihminen todella on persjalkainen.

Ei todellakaan ole soveliasta mennä sanomaan toiselle ihmiselle, joka ei siis ulkonäöstään mitään mielipidettä edes kysy, kuinka tällä on se ja se asia hänessä rumaa, hei haloo. Nyt järki käteen. Tuollainen tahditon ulkonäöstä huomauttelu on metsäläismäisten junttien hommaa.

Minä puhun nyt siitä, että kommentoin vaikka kaverille jotain kolmatta osapuolta tämän kolmannen osapuolen itse sitä kuulematta tai kommentoin palstalle jotain julkisuuden henkilöä tai vastaan rehellisesti henkilölle, joka kysyy mielipidettä.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä on että kaikki ne naiset, joilta olen koskaan kuullut negatiivista palautetta ulkonäöstäni, eivät ole olleet edes perussieviä itse? Liekö heillä niin paha olla ja huono itsetunto että heillä on ihan pakottava tarve nälviä muita ihmisiä.

En ole törmännyt vastaavaan. Kaikki ne naiset, joiden olen kuullut antavan negatiivista palautetta yhtään kenenkään ulkonäöstä, ovat olleet kauniita ja miesten keskuudessa haluttua seuraa. Itsekin olen saanut aikuisena pelkkää positiivista palautetta ulkonäöstäni ja myös luonteestani. Kerran yksi mies sanoi, että minulla on pitkä selkä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä on että kaikki ne naiset, joilta olen koskaan kuullut negatiivista palautetta ulkonäöstäni, eivät ole olleet edes perussieviä itse? Liekö heillä niin paha olla ja huono itsetunto että heillä on ihan pakottava tarve nälviä muita ihmisiä.

En ole törmännyt vastaavaan. Kaikki ne naiset, joiden olen kuullut antavan negatiivista palautetta yhtään kenenkään ulkonäöstä, ovat olleet kauniita ja miesten keskuudessa haluttua seuraa. Itsekin olen saanut aikuisena pelkkää positiivista palautetta ulkonäöstäni ja myös luonteestani. Kerran yksi mies sanoi, että minulla on pitkä selkä.

Eiköhän tämäkin ole tapauskohtaista mutta noin ainakin omalla kohdallani, mitä rumempi nainen, sitä ilkeämpi on muille (itseään kauniimmille) naisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.

Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.

Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.

Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".

Oletko töissä mallitoimistossa, vai millaisissa tilanteissa sinun on pakko arvostella kanssaihmistesi ulkonäköä negatiiviseen sävyyn heille itselleen? Näin omassa elämässäni mun on vaikea keksiä tilanteita, joissa minun olisi pakko mennä huomauttelemaan toisen pienistä rinnoista, peniksestä, nenän koosta tai kasvonpiirteistä yhtään mitään, jollen keksi mitään positiivista sanottavaa.

Esimerkiksi tilanteessa, jossa kaveri kysyy, onko hänellä minun mielestäni liian iso takapuoli mikroshortseihin, voin mielestäni vastata rehellisesti, jos mielestäni on. Turha siitä sitten on loukkaantua, jos on itse kysynyt.

Tai jos olen vaateostoksilla ystävän kanssa, ja tykästyn v-kaula-aukkoiseen paitaan. Kysyn kaverilta, onko se kiva, ja hän vastaa "tuo kaula-aukko vaatisi minusta enemmän rintamusta". Miksi siitä pitäisi loukkaantua?

Eihän avausviestissä ollut vähääkään puhetta tuollaisesta kavereiden välisestä pukeutumusneuvon kysymisestä, vaan toisten ulkonäön pilkkaamisesta, ominaisuuksien, jotka syntyessään saa - tai ei saa. Tähän pilkkaamiseen törmää jatkuvasti keskustelupalstoilla, sosiaalisessa mediassa, koulun pihalla, työpaikan kahvihuoneessa....

Pyydettiin esimerkkiä tilanteesta, jossa arvostelen toisten ulkonäköä negatiivisesti heille itselleen.

En vaan kykene ymmärtämään, miksei tosiasioita saa todeta ääneen tai kertoa omaa mielipidettään. Jokaisella kun kuitenkin on kyky havaita tietyt faktat (joku on lihava, joku lihaksikas, jollain on iso nenä jne.) ja oikeus mielipiteen muodostamiseen. Ei se tarkoita sitä, että pitäisin ihmistä millään tavalla huonona.

Ja jos joku menee esim. vapaaehtoisesti telkkariin, hän ottaa sen tietoisen riskin, että ulkonäköä kommentoidaan siinä missä käytöstäkin. Minusta esim. persjalkaisuuden toteaminen on yhtä neutraali asia kuin sen, että 1+1=2. Siis silloin, jos ihminen todella on persjalkainen.

Ei todellakaan ole soveliasta mennä sanomaan toiselle ihmiselle, joka ei siis ulkonäöstään mitään mielipidettä edes kysy, kuinka tällä on se ja se asia hänessä rumaa, hei haloo. Nyt järki käteen. Tuollainen tahditon ulkonäöstä huomauttelu on metsäläismäisten junttien hommaa.

Minä puhun nyt siitä, että kommentoin vaikka kaverille jotain kolmatta osapuolta tämän kolmannen osapuolen itse sitä kuulematta tai kommentoin palstalle jotain julkisuuden henkilöä tai vastaan rehellisesti henkilölle, joka kysyy mielipidettä.

Julkisuuden henkilön kommentointi on ihan ok, koska itsehän he julkisuuteen änkäävät mutta jollekin toiselle, ihan normi-ihmiselle huomauttaminen heidän ulkonäöstään tilanteessa, johon se ei liity millään tavalla tai jossa ei edes keskusteltu kyseisestä aiheesta, on todella törkeää ja mautonta. Kertoo enemmän siitä kommentoijasta kuin kommentoitavasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.

Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.

Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.

Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".

Mistä lähtien toisten ulkonäöstä huomauttamisesta on tullut salonkikelpoista kypsien aikuisten ihmisten toimintaa?

En vain ymmärrä, miksi tosiasioita ei saisi sanoa ääneen, tai miksi siitä pitää loukkaantua, jos joku sanoo. Etenkin, jos itsekin tiedostaa asian.

Minusta olisi tärkeää oppia näkemään ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Se on sellainen asia, joka lähtee itsestä, sisältä päin. Ja jos ja kun rakastaa itseään omana itsenään, ei muiden mielipiteillä ole lopulta enää merkitystä.

Sinä et päätä toisten puolesta, miltä se tuntuu kun nälvitään. Joko olet kusipää tai sosiaalisesti todella rajoittunut, kun et tajua miksi ei ole ok mennä laukomaan "tosiasioita".

Pilkkaamisella ja toteamisella on eroa. Nykyään ulkonäkökeskeisyys tuntuu menneen siihen pisteeseen, että jos jokin piirre ei ole ihanteellinen, se on heti jollain tapaa negatiivinen ja huono asia. Menestysjanoisessa kulttuurissa on epäonnistunut, jos ei ole hoikka säihkysääri jolla on täydelliset hampaat ja paksu tukka. Siksi ulkonäköön kohdistuva neutraalikin kommentointi koetaan niin ilkeäksi ja ikäväksi.

Tässä avauksessa puhuttiin kuitenkin pilkkaamisesta, joka on aina ikävää, oli lähtökohta pilkalle mikä tahansa. Ulkonäön pilkkaaminen on edellämainituista syistä melkeinpä ilkein mahdollinen verbaalisen kiusaamisen muoto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.

Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.

Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.

Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".

Oletko töissä mallitoimistossa, vai millaisissa tilanteissa sinun on pakko arvostella kanssaihmistesi ulkonäköä negatiiviseen sävyyn heille itselleen? Näin omassa elämässäni mun on vaikea keksiä tilanteita, joissa minun olisi pakko mennä huomauttelemaan toisen pienistä rinnoista, peniksestä, nenän koosta tai kasvonpiirteistä yhtään mitään, jollen keksi mitään positiivista sanottavaa.

Esimerkiksi tilanteessa, jossa kaveri kysyy, onko hänellä minun mielestäni liian iso takapuoli mikroshortseihin, voin mielestäni vastata rehellisesti, jos mielestäni on. Turha siitä sitten on loukkaantua, jos on itse kysynyt.

Tai jos olen vaateostoksilla ystävän kanssa, ja tykästyn v-kaula-aukkoiseen paitaan. Kysyn kaverilta, onko se kiva, ja hän vastaa "tuo kaula-aukko vaatisi minusta enemmän rintamusta". Miksi siitä pitäisi loukkaantua?

Tai jos telkkarissa on lihava ihminen, ja joku kommentoi "onpas siinä lihava ihminen". Miksi se pitäisi tulkita väärin: "onpas siinä huono ihminen"?

Olet sinä sitten eri hölmö. Miksi sitä pitää todeta, jonka se ihmine jo tietää ja muutkin näkee. Lihavuus on yhteiskunnallisesti kielteinen ja jopa häpeään sidottu asia, eli lihavuus on monille sama kuin huonous. Älä esitä tyhmää, se on älyllisesti epärehellistä. Et sinä voi väittää ettet ole tietoinen ulkonäön arvotuksista yhteiskunnassamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä on että kaikki ne naiset, joilta olen koskaan kuullut negatiivista palautetta ulkonäöstäni, eivät ole olleet edes perussieviä itse? Liekö heillä niin paha olla ja huono itsetunto että heillä on ihan pakottava tarve nälviä muita ihmisiä.

En ole törmännyt vastaavaan. Kaikki ne naiset, joiden olen kuullut antavan negatiivista palautetta yhtään kenenkään ulkonäöstä, ovat olleet kauniita ja miesten keskuudessa haluttua seuraa. Itsekin olen saanut aikuisena pelkkää positiivista palautetta ulkonäöstäni ja myös luonteestani. Kerran yksi mies sanoi, että minulla on pitkä selkä.

Eiköhän tämäkin ole tapauskohtaista mutta noin ainakin omalla kohdallani, mitä rumempi nainen, sitä ilkeämpi on muille (itseään kauniimmille) naisille.

Minkä ikäinen olet? Minulle on jäänyt sellainen vaikutelma, että nämä ulkoisesti-ei-niin-viehättävät naiset ovat usein nöyrempiä ja saaneet niin paljon kakkaa niskaan ulkonäöstään, etteivät he koe heillä olevan varaa arvostella muita. Mutta ehkä jotkut vuorostaan katkeroituvat niille kauniimmille ja ajattelevat, että ulkonäkö on kayniiden ainut ansio, ja he ovat pärjänneet elämässä ainoastaan sen vuoksi rumempia paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.

Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.

Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.

Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".

Mistä lähtien toisten ulkonäöstä huomauttamisesta on tullut salonkikelpoista kypsien aikuisten ihmisten toimintaa?

En vain ymmärrä, miksi tosiasioita ei saisi sanoa ääneen, tai miksi siitä pitää loukkaantua, jos joku sanoo. Etenkin, jos itsekin tiedostaa asian.

Minusta olisi tärkeää oppia näkemään ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Se on sellainen asia, joka lähtee itsestä, sisältä päin. Ja jos ja kun rakastaa itseään omana itsenään, ei muiden mielipiteillä ole lopulta enää merkitystä.

Sinä et päätä toisten puolesta, miltä se tuntuu kun nälvitään. Joko olet kusipää tai sosiaalisesti todella rajoittunut, kun et tajua miksi ei ole ok mennä laukomaan "tosiasioita".

Sinä et tiedä minusta mitään, mutta olet toki oikeutettu mielipiteeseesi ja sen ilmaisemiseen. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä on että kaikki ne naiset, joilta olen koskaan kuullut negatiivista palautetta ulkonäöstäni, eivät ole olleet edes perussieviä itse? Liekö heillä niin paha olla ja huono itsetunto että heillä on ihan pakottava tarve nälviä muita ihmisiä.

En ole törmännyt vastaavaan. Kaikki ne naiset, joiden olen kuullut antavan negatiivista palautetta yhtään kenenkään ulkonäöstä, ovat olleet kauniita ja miesten keskuudessa haluttua seuraa. Itsekin olen saanut aikuisena pelkkää positiivista palautetta ulkonäöstäni ja myös luonteestani. Kerran yksi mies sanoi, että minulla on pitkä selkä.

Eiköhän tämäkin ole tapauskohtaista mutta noin ainakin omalla kohdallani, mitä rumempi nainen, sitä ilkeämpi on muille (itseään kauniimmille) naisille.

Saman olen huomannut minäkin, joku vanha, jo rupsahtanut nainen, ihan törkeä rumilus tai sellainen näkymätön harmaahiiri on aina se happamin koko porukasta, etenkin kun ympärillä on naisia, jotka ovat heitä huomattavasti kauniimpia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.

Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.

Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.

Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".

Oletko töissä mallitoimistossa, vai millaisissa tilanteissa sinun on pakko arvostella kanssaihmistesi ulkonäköä negatiiviseen sävyyn heille itselleen? Näin omassa elämässäni mun on vaikea keksiä tilanteita, joissa minun olisi pakko mennä huomauttelemaan toisen pienistä rinnoista, peniksestä, nenän koosta tai kasvonpiirteistä yhtään mitään, jollen keksi mitään positiivista sanottavaa.

Esimerkiksi tilanteessa, jossa kaveri kysyy, onko hänellä minun mielestäni liian iso takapuoli mikroshortseihin, voin mielestäni vastata rehellisesti, jos mielestäni on. Turha siitä sitten on loukkaantua, jos on itse kysynyt.

Tai jos olen vaateostoksilla ystävän kanssa, ja tykästyn v-kaula-aukkoiseen paitaan. Kysyn kaverilta, onko se kiva, ja hän vastaa "tuo kaula-aukko vaatisi minusta enemmän rintamusta". Miksi siitä pitäisi loukkaantua?

Tai jos telkkarissa on lihava ihminen, ja joku kommentoi "onpas siinä lihava ihminen". Miksi se pitäisi tulkita väärin: "onpas siinä huono ihminen"?

Olet sinä sitten eri hölmö. Miksi sitä pitää todeta, jonka se ihmine jo tietää ja muutkin näkee. Lihavuus on yhteiskunnallisesti kielteinen ja jopa häpeään sidottu asia, eli lihavuus on monille sama kuin huonous. Älä esitä tyhmää, se on älyllisesti epärehellistä. Et sinä voi väittää ettet ole tietoinen ulkonäön arvotuksista yhteiskunnassamme.

No pitäisikö sitä asenneilmapiiriä purkaa ja alkaa tuottaa todellisuutta, jossa ihminen voi olla yhtäaikaa lihava ja arvokas? Siinä on vaikea onnistua, jos lihavuudesta vaietaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.

Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.

Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.

Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".

Mistä lähtien toisten ulkonäöstä huomauttamisesta on tullut salonkikelpoista kypsien aikuisten ihmisten toimintaa?

En vain ymmärrä, miksi tosiasioita ei saisi sanoa ääneen, tai miksi siitä pitää loukkaantua, jos joku sanoo. Etenkin, jos itsekin tiedostaa asian.

Minusta olisi tärkeää oppia näkemään ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Se on sellainen asia, joka lähtee itsestä, sisältä päin. Ja jos ja kun rakastaa itseään omana itsenään, ei muiden mielipiteillä ole lopulta enää merkitystä.

Sinä et päätä toisten puolesta, miltä se tuntuu kun nälvitään. Joko olet kusipää tai sosiaalisesti todella rajoittunut, kun et tajua miksi ei ole ok mennä laukomaan "tosiasioita".

Sinä et tiedä minusta mitään, mutta olet toki oikeutettu mielipiteeseesi ja sen ilmaisemiseen. :)

En ole kyseinen kirjoittaja mutta sorry, olet kusipää. Rehellisyys ja törkeä "totuuksien" latelu ovat kaksi ihan eri asiaa, jotka sinunkaltaiset ilkeät ihmiset yleensä (tarkoituksellisesti) sekoittavat toisiinsa oikeuttaakseen muiden ihmisten haukkumisen. Olet objektiivisilla määreillä inhottava persoona, se ei ole mielipideasia vaan fakta. Sinulla ei selvästikään ole laisinkaan empatiakykyä etkä ole sosiaalisesti lahjakas ihminen, joka osaisi luovia erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa sujuvasti erilaisten ihmisten kanssa. Olet kuin pahainen, uhmaikäinen kakara, jolle täytyy erikseen sanoa että mikä on soveliasta ja mikä ei ole. Jos aikuinen ihminen ei ymmärrä yleisiä sosiaalisia käyttäytymissääntöjä, niin ei niitä sellaiselle taukille oikein voi opettaakaan koska itsestä se pitää olla alunperin lähtöisin. Ihmiset jotka töksäyttelevät ihan mitä sattuu, ovat jollakin tavalla henkisesti ja sosiaalisesti alikehittyneitä, siitä ei ole epäilystäkään.

En hanki lapsia joten... Tää keskustelu ei koske mua

Nämä ulkonäön kauhistelijat ja arvostelijat ovat itseasiassa suurimmalta osin itse näitä "rumiluksia" (joo, ihan itse itseään solvaavat) joilla on kaikenlaisia mielenterveydenongelmia siihen päälle. Mitä muuta he tekisivätkään kuin haukkuisivat omaa ja samalla muudenkin ulkonäköä. Jotain nappeja nämä tarttisivat sekä terapiaa, ei siihen mikään av:lla avautuminen auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä on että kaikki ne naiset, joilta olen koskaan kuullut negatiivista palautetta ulkonäöstäni, eivät ole olleet edes perussieviä itse? Liekö heillä niin paha olla ja huono itsetunto että heillä on ihan pakottava tarve nälviä muita ihmisiä.

En ole törmännyt vastaavaan. Kaikki ne naiset, joiden olen kuullut antavan negatiivista palautetta yhtään kenenkään ulkonäöstä, ovat olleet kauniita ja miesten keskuudessa haluttua seuraa. Itsekin olen saanut aikuisena pelkkää positiivista palautetta ulkonäöstäni ja myös luonteestani. Kerran yksi mies sanoi, että minulla on pitkä selkä.

Eiköhän tämäkin ole tapauskohtaista mutta noin ainakin omalla kohdallani, mitä rumempi nainen, sitä ilkeämpi on muille (itseään kauniimmille) naisille.

Minkä ikäinen olet? Minulle on jäänyt sellainen vaikutelma, että nämä ulkoisesti-ei-niin-viehättävät naiset ovat usein nöyrempiä ja saaneet niin paljon kakkaa niskaan ulkonäöstään, etteivät he koe heillä olevan varaa arvostella muita. Mutta ehkä jotkut vuorostaan katkeroituvat niille kauniimmille ja ajattelevat, että ulkonäkö on kayniiden ainut ansio, ja he ovat pärjänneet elämässä ainoastaan sen vuoksi rumempia paremmin.

Olen 22 vuotias ja kaikenikäiset naiset ovat kommentoineet ikävään sävyyn ulkonäköäni,  se alkoi jo kun oli murrosikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilkutte persjalkaisuutta, rintojen kokoa, kasvonpiirteitä, nenää, hiusten ohuutta, miehen liian pientä varustusta elli loputtomiin kaikenlaista, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa.

Miettikääpä tätä: eräänä päivänä saatte lapsen tai lapsenlapsen, jolla on näitä halveksimianne ominaisuuksia. Että rakkaalla pienellä ihmisellä ei olekaan pitkiä sääriä vaan lyhyet ja vähän väärät, eikä valokuvamallin kasvoja ja vartaloa ja paksuja hiuksia, vaan ohuet hiukset tai poikanne alkaa kaljuuntua vähän yli kaksikymppisenä jne.jne. Tämä kaikki voi olla edessä juuri teille.

Ei persjalkaisuus, rintojen tai peniksen koko, kasvonpiirteet, nenä, hiusten ohuus jne. ihmistä huonommaksi tee, mutta faktat on aina faktoja. Itse olen persjalkainen, isoperseinen ja pienirintainen ja kyllä sen saa ääneen sanoa, kun asia kerran pitää paikkansa. Minulla on muita ominaisuuksia, joista olen ylpeä, ja jotka ovat tärkeitä. Ihan samalla tavalla se oma lapsi voi olla yhtä aikaa maailman rakkain ja persjalkainen, pieni- tai isonenäinen/rintainen/munainen jne.

Siis jotenkin ärsyttää, että siitä pitää loukkaantua, kun joku sanoo tosiasiat ääneen. Tulee sellainen olo, että ne loukkaantujat itse arvioivat oman arvonsa näiden ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, kun kaikesta pitää uhriutua. Asenteen pitäisi enemmänkin olla "mitä sitten vaikka olenkin sitä, tätä ja tuota, olen hyvä juuri tällaisena".

Mistä lähtien toisten ulkonäöstä huomauttamisesta on tullut salonkikelpoista kypsien aikuisten ihmisten toimintaa?

En vain ymmärrä, miksi tosiasioita ei saisi sanoa ääneen, tai miksi siitä pitää loukkaantua, jos joku sanoo. Etenkin, jos itsekin tiedostaa asian.

Minusta olisi tärkeää oppia näkemään ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Se on sellainen asia, joka lähtee itsestä, sisältä päin. Ja jos ja kun rakastaa itseään omana itsenään, ei muiden mielipiteillä ole lopulta enää merkitystä.

Sinä et päätä toisten puolesta, miltä se tuntuu kun nälvitään. Joko olet kusipää tai sosiaalisesti todella rajoittunut, kun et tajua miksi ei ole ok mennä laukomaan "tosiasioita".

Sinä et tiedä minusta mitään, mutta olet toki oikeutettu mielipiteeseesi ja sen ilmaisemiseen. :)

En ole kyseinen kirjoittaja mutta sorry, olet kusipää. Rehellisyys ja törkeä "totuuksien" latelu ovat kaksi ihan eri asiaa, jotka sinunkaltaiset ilkeät ihmiset yleensä (tarkoituksellisesti) sekoittavat toisiinsa oikeuttaakseen muiden ihmisten haukkumisen. Olet objektiivisilla määreillä inhottava persoona, se ei ole mielipideasia vaan fakta. Sinulla ei selvästikään ole laisinkaan empatiakykyä etkä ole sosiaalisesti lahjakas ihminen, joka osaisi luovia erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa sujuvasti erilaisten ihmisten kanssa. Olet kuin pahainen, uhmaikäinen kakara, jolle täytyy erikseen sanoa että mikä on soveliasta ja mikä ei ole. Jos aikuinen ihminen ei ymmärrä yleisiä sosiaalisia käyttäytymissääntöjä, niin ei niitä sellaiselle taukille oikein voi opettaakaan koska itsestä se pitää olla alunperin lähtöisin. Ihmiset jotka töksäyttelevät ihan mitä sattuu, ovat jollakin tavalla henkisesti ja sosiaalisesti alikehittyneitä, siitä ei ole epäilystäkään.

Taisit ottaa itseesi. Minulla on itse asiassa paljon ystäviä, mies, sekä työpaikka, jossa tehdään paljon hommia tiimeissä. Olen aina saanut kaikilta kehuja muun muassa empaattisuudestani, tunneälykkyydestäni, huumorintajustani ja reiluudestani. Siis ihmisiltä, joiden kanssa olen tekemisissä oikeassa elämässä ja jotka tuntevat minut. Vapaa-ajallani olen mukana muun muassa vanhusten ystäväpalvelussa, kusipää kun olen. :)

En missään kommentissani sanonut, että menisin töksäyttelemään noita mielipiteitäni kenellekään päin naamaa, mutta mielestäni tämä mielensäpahoittajien ja uhriutumisen kulttuuri saisi jo väistyä. Paras näpäytys ilkeyttään pilkkaaville on se, ettei välitä, ja rationaalinen ihminen pystyy toisaalta ottamaan faktat faktoina. Onko todella niin vaikea ymmärtää, että tällaisten poliittisesti epäkorrektien mielipiteiden takana voi olla ihan tavallisia ihmisiä? Mikään, mitä minusta sanoit, ei ollut totta, vaan pelkkiä olettamuksia.

Minusta kuulostaa siltä, että sinulla on joku ikävä kokemus pilkkaamisen kohteeksi joutumisesta, ja kohdistit sen kokemuksen sinussa aiheuttaman pahan olon minuun. Sinä et kuitenkaan tunne minua, etkä tiedä mitään kenestäkään muustakaan palstalaisesta pelkkien kommenttien perusteella. Ymmärräthän sen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä on että kaikki ne naiset, joilta olen koskaan kuullut negatiivista palautetta ulkonäöstäni, eivät ole olleet edes perussieviä itse? Liekö heillä niin paha olla ja huono itsetunto että heillä on ihan pakottava tarve nälviä muita ihmisiä.

En ole törmännyt vastaavaan. Kaikki ne naiset, joiden olen kuullut antavan negatiivista palautetta yhtään kenenkään ulkonäöstä, ovat olleet kauniita ja miesten keskuudessa haluttua seuraa. Itsekin olen saanut aikuisena pelkkää positiivista palautetta ulkonäöstäni ja myös luonteestani. Kerran yksi mies sanoi, että minulla on pitkä selkä.

Eiköhän tämäkin ole tapauskohtaista mutta noin ainakin omalla kohdallani, mitä rumempi nainen, sitä ilkeämpi on muille (itseään kauniimmille) naisille.

Minkä ikäinen olet? Minulle on jäänyt sellainen vaikutelma, että nämä ulkoisesti-ei-niin-viehättävät naiset ovat usein nöyrempiä ja saaneet niin paljon kakkaa niskaan ulkonäöstään, etteivät he koe heillä olevan varaa arvostella muita. Mutta ehkä jotkut vuorostaan katkeroituvat niille kauniimmille ja ajattelevat, että ulkonäkö on kayniiden ainut ansio, ja he ovat pärjänneet elämässä ainoastaan sen vuoksi rumempia paremmin.

Olen 22 vuotias ja kaikenikäiset naiset ovat kommentoineet ikävään sävyyn ulkonäköäni,  se alkoi jo kun oli murrosikäinen.

Ja kaikki ovat olleet mielestäsi rumia? Tai ainakin rumempia?

Pilkka osuu aina ennemmin tai myöhemmin pilkkaajan omaan nilkaan. Eli oikeus toteutuu tässä maailmassa. Sitä saa mitä tilaa. Sitten itketään kyllä ja ollaan niin väärin ymmärrettyjä... 

Ihanaa !   :)

Näin se menee kirjoitti:

Pilkka osuu aina ennemmin tai myöhemmin pilkkaajan omaan nilkaan. Eli oikeus toteutuu tässä maailmassa. Sitä saa mitä tilaa. Sitten itketään kyllä ja ollaan niin väärin ymmärrettyjä... 

Ihanaa !   :)

Rumien puhetta.