Itsemurhasta

Minusta ei tarvitse elää, jos ei itse halua. Mutta olenkin itsekin ollut masentunut ja käynyt noita ajatuksia läpi. En osannut edes oikein surra, kun kuulin viime viikolla yhden tuttuni tappaneen itsensä. Jos hän halusi kuolla, niin hän oli kovin onnekas että sai lähteä kerralla pois. Nuori mies, mutta minkäs teet. Ei ketään voi pakottaa.

Eniten siinä loukkaa tietenkin jälkeenjääviä. Mielestäni oikea tapa olisi tehdä itsari siten, että se muuttaisi jotain. Esimerkiksi ajaa pommilastissa oleva rekka päin eduskuntataloa kuten Kamikazet. Tai jokin muu seikka, joka muuttaisi jälkeenjäävien oloa paremmaksi. Muuten itsemurhassa ei oikein ole mitään mieltä.

En tahdo kuolla, en vain jaksa elää.

Vierailija kirjoitti:

Eniten siinä loukkaa tietenkin jälkeenjääviä. Mielestäni oikea tapa olisi tehdä itsari siten, että se muuttaisi jotain. Esimerkiksi ajaa pommilastissa oleva rekka päin eduskuntataloa kuten Kamikazet. Tai jokin muu seikka, joka muuttaisi jälkeenjäävien oloa paremmaksi. Muuten itsemurhassa ei oikein ole mitään mieltä.

Miten ihmeessä pommilastin ajaminen eduskuntataloon parantaisi jälkeenjääneiden oloa????

Kyllä isän itsemurha teki minut ensin vihaiseksi ja paljon sitä pohdittiin, että miksi. Mutta yllättävän nopeasti sen oppi hyväksymään, että hän itse sitä halusi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten siinä loukkaa tietenkin jälkeenjääviä. Mielestäni oikea tapa olisi tehdä itsari siten, että se muuttaisi jotain. Esimerkiksi ajaa pommilastissa oleva rekka päin eduskuntataloa kuten Kamikazet. Tai jokin muu seikka, joka muuttaisi jälkeenjäävien oloa paremmaksi. Muuten itsemurhassa ei oikein ole mitään mieltä.

Miten ihmeessä pommilastin ajaminen eduskuntataloon parantaisi jälkeenjääneiden oloa????

Kyse oli esimerkistä. Jos hallitus on paska ja masennuksen syy on hallitus, niin hallituksen muuttaminen auttaa ainakin samalla tavoin ajattelevia. Useimmiten masennuksen syy on sitä, että päättäjät eivät ymmärrä miten paskaa politiikkaa he ajavat yksilöiden kannalta.

Minusta jokaisella on oikeus päättää oma elämänsä, kun niin haluaa. Itseäni ajatus tästä lohduttaa paljon. Mitään ei ole pakko jaksaa, jos ei halua. Aina on tie ulos. 

Veljeni on tehnyt itsemurhan 32-vuotiaana, päädyttyään lääkehoitoon tai terapiaan reagoimattoman masennuksen takia eläkkeelle. Suruahan läheisen aj rakkaan kuolema toki aiheuttaa, mutta minusta olisi hurjan itsekästä vaatia toista jatkamaan elämää, jossa ei näe mitään mieltä, vain siksi ettei itse tarvitse surra. Kyllä minä, tavallinen terve ihminen, kestän surun ja osaan jatkaa elämääni, eikä minun tarvitse vaatia toisia kitumaan täällä siksi että välttäisin vaikeita tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isän itsemurha teki minut ensin vihaiseksi ja paljon sitä pohdittiin, että miksi. Mutta yllättävän nopeasti sen oppi hyväksymään, että hän itse sitä halusi.

Mun isäni sairastaa Alzheimeria enkä yhtään ihmetteleisi jos tekisi ratkaisun lähteä oman käden kautta.

Mä ymmärrän hyvin miten sietämätön ajatus elämästä hömelönä ja muiden huollettevana on. Tosin teko täytyy tehdä ajoissa, myöhemmin sitä ei enää ehkä osaa/ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten siinä loukkaa tietenkin jälkeenjääviä. Mielestäni oikea tapa olisi tehdä itsari siten, että se muuttaisi jotain. Esimerkiksi ajaa pommilastissa oleva rekka päin eduskuntataloa kuten Kamikazet. Tai jokin muu seikka, joka muuttaisi jälkeenjäävien oloa paremmaksi. Muuten itsemurhassa ei oikein ole mitään mieltä.

Miten ihmeessä pommilastin ajaminen eduskuntataloon parantaisi jälkeenjääneiden oloa????

Kyse oli esimerkistä. Jos hallitus on paska ja masennuksen syy on hallitus, niin hallituksen muuttaminen auttaa ainakin samalla tavoin ajattelevia. Useimmiten masennuksen syy on sitä, että päättäjät eivät ymmärrä miten paskaa politiikkaa he ajavat yksilöiden kannalta.

Eipä olis ikinä tullut mieleeni syyttää hallitusta omasta masennuksestani. 

Oletko ihan oikeasti vakavissasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavan tuttava teki itsemurhan hiljakkoin ja miehen kanssa keskusteltiin siitä. Mies ihmetteli kovasti ettei kyseisestä miehestä olisi ikinä uskonut. Minä taas olen sitä mieltä ettei sitä ihmisestä päällepäin näe mitä pään sisällä tapahtuu. En usko että kukaan ikinä arvaa että minä itse olen miettinyt joskus ihan vakavissani itsemurhaa, ei edes mies.

Tuli jopa vähän kinaa ihmisen oikeudesta päättää itse päivänsä. Miehen mielestä se on itsekästä. Mun mielestäni ihmisellä on oikeus tehdä se päätös jos elämä on loputonta mustaa rämpimistä ilman mitään toivoa. Pitäisikö esim. parantumattomasti sairaan tai toistuvista masennuksista kärsivän jatkaa elämäänsä ettei kaikille muille tulisi paha mieli?

Itsemurha on itsekkyyden huipentuma ja pahinta narsismia. 

Jos on parantumattomasti sairas, hyväksyn eutanasian mutten itsemurhaa.

Toistuvat masennukset, kaikilla menee välillä huonosti ja on huonoja aikoja, mutta masennus on nyt muotia.

Anteeksi mutta sä et nyt taida tietää mistä puhut.

Yleensä sellaiset esittävät niitä suurimpia totuuksia suurella äänellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten siinä loukkaa tietenkin jälkeenjääviä. Mielestäni oikea tapa olisi tehdä itsari siten, että se muuttaisi jotain. Esimerkiksi ajaa pommilastissa oleva rekka päin eduskuntataloa kuten Kamikazet. Tai jokin muu seikka, joka muuttaisi jälkeenjäävien oloa paremmaksi. Muuten itsemurhassa ei oikein ole mitään mieltä.

Miten ihmeessä pommilastin ajaminen eduskuntataloon parantaisi jälkeenjääneiden oloa????

Kyse oli esimerkistä. Jos hallitus on paska ja masennuksen syy on hallitus, niin hallituksen muuttaminen auttaa ainakin samalla tavoin ajattelevia. Useimmiten masennuksen syy on sitä, että päättäjät eivät ymmärrä miten paskaa politiikkaa he ajavat yksilöiden kannalta.

Maailma muuttuu paremmaksi vain sen kannalta, joka haluaa lisää turvatoimia kaikkialle. Muiden hyvinvointia tuollainen pommittelu vain heikentää. Mikään muu politiikka kuin kyttäys ja päättäjien eristäminen rahvaasta ei pommeilla etene.

Vierailija kirjoitti:

Minusta jokaisella on oikeus päättää oma elämänsä, kun niin haluaa. Itseäni ajatus tästä lohduttaa paljon. Mitään ei ole pakko jaksaa, jos ei halua. Aina on tie ulos. 

Veljeni on tehnyt itsemurhan 32-vuotiaana, päädyttyään lääkehoitoon tai terapiaan reagoimattoman masennuksen takia eläkkeelle. Suruahan läheisen aj rakkaan kuolema toki aiheuttaa, mutta minusta olisi hurjan itsekästä vaatia toista jatkamaan elämää, jossa ei näe mitään mieltä, vain siksi ettei itse tarvitse surra. Kyllä minä, tavallinen terve ihminen, kestän surun ja osaan jatkaa elämääni, eikä minun tarvitse vaatia toisia kitumaan täällä siksi että välttäisin vaikeita tunteita.

Puit mun ajatukseni sanoiksi aika hyvin. Näin ajattelen minäkin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavan tuttava teki itsemurhan hiljakkoin ja miehen kanssa keskusteltiin siitä. Mies ihmetteli kovasti ettei kyseisestä miehestä olisi ikinä uskonut. Minä taas olen sitä mieltä ettei sitä ihmisestä päällepäin näe mitä pään sisällä tapahtuu. En usko että kukaan ikinä arvaa että minä itse olen miettinyt joskus ihan vakavissani itsemurhaa, ei edes mies.

Tuli jopa vähän kinaa ihmisen oikeudesta päättää itse päivänsä. Miehen mielestä se on itsekästä. Mun mielestäni ihmisellä on oikeus tehdä se päätös jos elämä on loputonta mustaa rämpimistä ilman mitään toivoa. Pitäisikö esim. parantumattomasti sairaan tai toistuvista masennuksista kärsivän jatkaa elämäänsä ettei kaikille muille tulisi paha mieli?

Itsemurha on itsekkyyden huipentuma ja pahinta narsismia. 

Jos on parantumattomasti sairas, hyväksyn eutanasian mutten itsemurhaa.

Toistuvat masennukset, kaikilla menee välillä huonosti ja on huonoja aikoja, mutta masennus on nyt muotia.

Anteeksi mutta sä et nyt taida tietää mistä puhut.

Yleensä sellaiset esittävät niitä suurimpia totuuksia suurella äänellä.

Siinä mielessä olet oikeassa, etten ole itsemurhaa itse tehnyt, joten en siitä voi sanoa.

Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että itsemurha on pahimmanlaatuista itsekkyyttä. 

Lähivanhempani uhkasi itsemurhalla kun olin lapsi ja aikeissa mennä etävanhempani luo. Hän sai minut tämän kautta tiukasti hallintaansa, enkä ole päässyt siitä eroon vielä keski-ikäisenäkään vaan olen edelleen varpaillani ettei hän joutuisi kokemaan pettymystä tai häpeää. Olen monesti miettinyt, olisiko elämäni ollut parempi vai huonompi jos hän olisi toteuttanut uhkauksensa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavan tuttava teki itsemurhan hiljakkoin ja miehen kanssa keskusteltiin siitä. Mies ihmetteli kovasti ettei kyseisestä miehestä olisi ikinä uskonut. Minä taas olen sitä mieltä ettei sitä ihmisestä päällepäin näe mitä pään sisällä tapahtuu. En usko että kukaan ikinä arvaa että minä itse olen miettinyt joskus ihan vakavissani itsemurhaa, ei edes mies.

Tuli jopa vähän kinaa ihmisen oikeudesta päättää itse päivänsä. Miehen mielestä se on itsekästä. Mun mielestäni ihmisellä on oikeus tehdä se päätös jos elämä on loputonta mustaa rämpimistä ilman mitään toivoa. Pitäisikö esim. parantumattomasti sairaan tai toistuvista masennuksista kärsivän jatkaa elämäänsä ettei kaikille muille tulisi paha mieli?

Itsemurha on itsekkyyden huipentuma ja pahinta narsismia. 

Jos on parantumattomasti sairas, hyväksyn eutanasian mutten itsemurhaa.

Toistuvat masennukset, kaikilla menee välillä huonosti ja on huonoja aikoja, mutta masennus on nyt muotia.

Anteeksi mutta sä et nyt taida tietää mistä puhut.

Yleensä sellaiset esittävät niitä suurimpia totuuksia suurella äänellä.

Siinä mielessä olet oikeassa, etten ole itsemurhaa itse tehnyt, joten en siitä voi sanoa.

Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että itsemurha on pahimmanlaatuista itsekkyyttä. 

Sekö ei ole itsekkyyttä, että vaatisi toista jatkamaan tuskallista elämistä, usein suoranaista kitumista, vain siksi että muuten toisia tunnepohjaisesti sattuu, tai tulee esim. taloudellisia vaikeuksia jos lähtijä on puoliso? 

Itsemurhaa voi katsoa itsemurhaajan tai läheisten näkövinkkelistä. Asia muuttuu täysin sen mukaan, miten sitä katsoo. Useimmat ongelmat, masennukset ja muut itsemurha-ajatuksiin ajavat syyt eivät kestä koko elämää, vaikka sillä hetkellä se siltä tuntuu ja olisi tuntunut jo pitkään. Masennus voi olla pahimmillaan täysin pimeä tunneli, lamata kaiken toimintakyvyn ja elämä ei tunnu muulta, kuin kidutukselta päivästä toiseen. Silloin on ymmärrettävää, että ihminen haluaa kidutuksen loppuvan keinolla millä hyvänsä. Minulla on toistuva masennus, nyt parempi jakso. Yritin nuorena useita kertoja itsemurhaa, kerran tosi lähellä onnistumista. Myöhemmin olen saanut puolison ja lapsen. Nykypäivänä välillä edelleen tulee mieleen toive kaiken lopettamisesta, mutta ajattelen silloin asiaa lapsen kannalta, hänellä ei muuta äitiä ole eikä tule. Minun on pakko katsoa hankalista ajoista eteenpäin, joskus helpottaa. En voi jättää lastani. Kuka tahansa aikuinen voisi ymmärtää itsemurhan tehnyttä, mutta lapselle se on mahdoton perustella, lapsella on oikeus vanhempaansa, lapsella on oikeus elämään. Olen saanut lapsen, minun on jaksettava jollain keinolla, millä tahansa avulla elää ja olla äiti. Elämä on joskus todella vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavan tuttava teki itsemurhan hiljakkoin ja miehen kanssa keskusteltiin siitä. Mies ihmetteli kovasti ettei kyseisestä miehestä olisi ikinä uskonut. Minä taas olen sitä mieltä ettei sitä ihmisestä päällepäin näe mitä pään sisällä tapahtuu. En usko että kukaan ikinä arvaa että minä itse olen miettinyt joskus ihan vakavissani itsemurhaa, ei edes mies.

Tuli jopa vähän kinaa ihmisen oikeudesta päättää itse päivänsä. Miehen mielestä se on itsekästä. Mun mielestäni ihmisellä on oikeus tehdä se päätös jos elämä on loputonta mustaa rämpimistä ilman mitään toivoa. Pitäisikö esim. parantumattomasti sairaan tai toistuvista masennuksista kärsivän jatkaa elämäänsä ettei kaikille muille tulisi paha mieli?

Itsemurha on itsekkyyden huipentuma ja pahinta narsismia. 

Jos on parantumattomasti sairas, hyväksyn eutanasian mutten itsemurhaa.

Toistuvat masennukset, kaikilla menee välillä huonosti ja on huonoja aikoja, mutta masennus on nyt muotia.

Anteeksi mutta sä et nyt taida tietää mistä puhut.

Yleensä sellaiset esittävät niitä suurimpia totuuksia suurella äänellä.

Siinä mielessä olet oikeassa, etten ole itsemurhaa itse tehnyt, joten en siitä voi sanoa.

Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että itsemurha on pahimmanlaatuista itsekkyyttä. 

Sekö ei ole itsekkyyttä, että vaatisi toista jatkamaan tuskallista elämistä, usein suoranaista kitumista, vain siksi että muuten toisia tunnepohjaisesti sattuu, tai tulee esim. taloudellisia vaikeuksia jos lähtijä on puoliso? 

On se itsekkyytä, jos siitä ei ensin kerro noille läheisille. Itsemurhaa voisi verrata siihen, että pakenisi vaikeuksiaan jonnekkin ulkomaille kertomatta omaisille mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavan tuttava teki itsemurhan hiljakkoin ja miehen kanssa keskusteltiin siitä. Mies ihmetteli kovasti ettei kyseisestä miehestä olisi ikinä uskonut. Minä taas olen sitä mieltä ettei sitä ihmisestä päällepäin näe mitä pään sisällä tapahtuu. En usko että kukaan ikinä arvaa että minä itse olen miettinyt joskus ihan vakavissani itsemurhaa, ei edes mies.

Tuli jopa vähän kinaa ihmisen oikeudesta päättää itse päivänsä. Miehen mielestä se on itsekästä. Mun mielestäni ihmisellä on oikeus tehdä se päätös jos elämä on loputonta mustaa rämpimistä ilman mitään toivoa. Pitäisikö esim. parantumattomasti sairaan tai toistuvista masennuksista kärsivän jatkaa elämäänsä ettei kaikille muille tulisi paha mieli?

Itsemurha on itsekkyyden huipentuma ja pahinta narsismia. 

Jos on parantumattomasti sairas, hyväksyn eutanasian mutten itsemurhaa.

Toistuvat masennukset, kaikilla menee välillä huonosti ja on huonoja aikoja, mutta masennus on nyt muotia.

Anteeksi mutta sä et nyt taida tietää mistä puhut.

Yleensä sellaiset esittävät niitä suurimpia totuuksia suurella äänellä.

Siinä mielessä olet oikeassa, etten ole itsemurhaa itse tehnyt, joten en siitä voi sanoa.

Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että itsemurha on pahimmanlaatuista itsekkyyttä. 

Sekö ei ole itsekkyyttä, että vaatisi toista jatkamaan tuskallista elämistä, usein suoranaista kitumista, vain siksi että muuten toisia tunnepohjaisesti sattuu, tai tulee esim. taloudellisia vaikeuksia jos lähtijä on puoliso? 

On se itsekkyytä, jos siitä ei ensin kerro noille läheisille. Itsemurhaa voisi verrata siihen, että pakenisi vaikeuksiaan jonnekkin ulkomaille kertomatta omaisille mitään. 

Minä en ole kertonut itsemurha-ajatuksistani läheisilleni, koska he ovat näiden ajatusten aiheuttajia. Olen ajatellut olevani vähemmän itsekäs, kun en syytä heitä vaikeuksistani.

Vierailija kirjoitti:

Itsemurhaa voi katsoa itsemurhaajan tai läheisten näkövinkkelistä. Asia muuttuu täysin sen mukaan, miten sitä katsoo. Useimmat ongelmat, masennukset ja muut itsemurha-ajatuksiin ajavat syyt eivät kestä koko elämää, vaikka sillä hetkellä se siltä tuntuu ja olisi tuntunut jo pitkään. Masennus voi olla pahimmillaan täysin pimeä tunneli, lamata kaiken toimintakyvyn ja elämä ei tunnu muulta, kuin kidutukselta päivästä toiseen. Silloin on ymmärrettävää, että ihminen haluaa kidutuksen loppuvan keinolla millä hyvänsä. Minulla on toistuva masennus, nyt parempi jakso. Yritin nuorena useita kertoja itsemurhaa, kerran tosi lähellä onnistumista. Myöhemmin olen saanut puolison ja lapsen. Nykypäivänä välillä edelleen tulee mieleen toive kaiken lopettamisesta, mutta ajattelen silloin asiaa lapsen kannalta, hänellä ei muuta äitiä ole eikä tule. Minun on pakko katsoa hankalista ajoista eteenpäin, joskus helpottaa. En voi jättää lastani. Kuka tahansa aikuinen voisi ymmärtää itsemurhan tehnyttä, mutta lapselle se on mahdoton perustella, lapsella on oikeus vanhempaansa, lapsella on oikeus elämään. Olen saanut lapsen, minun on jaksettava jollain keinolla, millä tahansa avulla elää ja olla äiti. Elämä on joskus todella vaikeaa.

Viimeinen lauseesi osuu siihen oikeaan paikkaan. Elämä ON USEIN todella vaikeaa. Tätä pitäisi enemmän opettaa ihmisille, eikä olettaa, että elämä on yhtä orgasmia. Toisaalta, kukapa sitten tekisi rahaa, jos ihmiset olisivat tyytyväisiä siihen mitä he ovat tai mitä heillä jo on? Eli on pakko luoda illuusio, että olemalla tällainen olet onnellinen, vaikka et olisikaan.

Minä en ymmärrä, miten itsemurha voisi olla itsekäs teko. Kun ihminen ei halua itselleen enää mitään, ei edes elämää. Useinhan siihen päädytään juuri sen takia, että "itseä" ei enää ole, on vain tyhjyys ja pahimmillaan helvetillinen tuska. Kukaan, joka ei ole sitä itse kokenut  ja joutunut painimaan asian kanssa, ei voi ymmärtää ja asian kommentointi onkin oikeastaan turhaa.