Miten kertoa kuolemasta lapselle?

.

Asiallisesti ja ilman enkelihöpötyksiä.

Lapsi voi tulla mukaan laittamaan vainajaa arkkuun, niin asia konkretisoituu.

Mummon kuollessa meillä oli jo haudattu lapsen kanssa mummon kissa, joten asiasta oli puhuttu paljon silloin.

Ihan vain kerrot asiat niinkuin ne ovat, vastaat kysymyksiin ja surette yhdessä.

Meillä lapselle on ollut tärkeää että mummosta puhutaan....saatan jossain arkipäivän tilanteessa kertoa että mummo opetti tämän asian näin tai mummo luki tätä satua minulle tms.

Kuolema ei ole pelottelua, se on tosiasia.

Kuusivuotiaalle voi jo kertoa hyvin aikuismaisesti: mummo on sairas, niin sairas että elimistö ei enää kestä ja mummo kuolee.

Kun oma vakaumus (oli se mikä tahansa) on vahva ja kohdillaan, niin tajuaa ettei lapselle tarvitse alkaa selittää asiaa sen kummemmin, mutta kysymyksiin on vastattava. Myös siihen, että kaikki kuolee kerran.

Itsellä on tytär, joka hyvin varhaisessa vaiheessa tajusi elämän rajallisuuden. Meillä on ollut perinteenä viedä pyhäinpäivänä kynttilä hautausmaalle, niin sen kerran jouduin jäämään autoon hysterian rajoilla olevan nelivuotiaan kanssa.

Isomummo, eli minun mummoni, kuoli tässä vast'ikään. Tyttäreni ja haudan välissä on vielä kaksi ihmistä, ymmärrätkö mitä tarkoitan? Tyttö on muuten hyvin kypsä ajattelija. Tällä hetkellä ajatus on se, että ihmiset kuolee elettyään elämän.

Uskon itse, että tämmöinen "luonnollinen" kuolema on hyvä asia, ja ihminen on itsekin siihen silloin jo valmis.

Surra saa, ja pitää.

hae kirjastosta joku lastenkirja missä käsitellään kuolemaa?

On puhuttu jo pienempienkin kanssa ihan normaalina asiana. Kuulehan ne koko ajan ihmisistä ja eläimistä jotka kuolee, ja on kysyneet että mitä se tarkoittaa. Ollaan selitetty elämänkaari syntymästä kuolemaan ihan asiallisesti ja ilman hengellisiä yhteyksiä tai tarinoita. Ei se noita ole juuri ihmetyttänyt, ne on ottaneet sen luonnollisena asiana että kaikki elollinen syntyy ja kuolee.

Tässä yksi artikkeli, jossa myös muutama kirjasuositus

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/11/12/miten-puhua-kuolemasta-lapselle

En tiedä, jotkut uhkailee helvetillä ja ikuisella kärsimyksellä, kokeile sitä.

Meillä oli läheinen ja todella täkeä isoisä pitkään sairaana ja sairaalassa ennen kuolemaa.

Kerroin rehellisesti lapsille että hän on todella sairas,eikä ehkä palaa enää kotiin,vaan saataa kuolla.

Lapset omasta halustaan näkivät vielä isoisän kuolleena.

Kovasti isoisästä puhumme ja haudalla käymme.  Raskasta aikaa on ollut. ja yhdessä lasten kanssa ollaan puhuttu surusta ja ikävästä. Välillä ollaan muisteltu niitä kivoja asioita ja sattumuksia mitä isoisän kanssa ollaan koettu :)

Voimia teille.

Kiitos vastauksista.

Kyllä tuon ikäinen joo tajuaa jo paljon ja ollaan tietysti puhuttu asioista jo aikaisemminkin mutta tämä oman isoäidin kuolema tulee varmasti olemaan paha paikka niin lapselle kuin mullekin. Siitäkin ehkä jollain tasolla haluaisin puhua. Siis surusta ja suremisesta.

Me puhutaan paljon kotona muutenkin, niin helpoista kun vaikeistakin asioista, joten tän pitäisi olla mulle helppoa..

Ap

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, jotkut uhkailee helvetillä ja ikuisella kärsimyksellä, kokeile sitä.

En tunne sua yhtään mutta en tällaisen idioottimaisen kommentin jälkeen kyllä välittäisikään tutustua.

Kiitos empatiasta, toivottavasti sun ei tarvitse tällaisten tunteiden kanssa olla missään tekemisissä koskaan.

No ei todellakaan lapselle viimeistä (ja vahvinta) mielikuvaa kuolleesta mummosta! Ruumiiden laittaminen on aikuisten asia, ei pienten lasten.

Lapselle voi hyvin sanoa, että mummo on nyt niin sairas, että hän ei enää parane vaan kuolee. Kai te olette käyneet jouluna ja pyhäpäivinä hautausmaalla muutenkin kynttilöitä laittamassa? Sanot, että mummo menee sinne hautausmaalle papan tms. viereen ja voitte sitten viedä haudalle kukkia ja kynttilöitä. Ja sanot, että aina kun on ikävä mummoa, saa itkeä.

Mikä vika on enkelihöpinöissä?

En sanoisi, että teillä on ollut hyvä tuuri, kun ei ole ollut hautajaisia, sillä nekin kuuluvat elämään. Nykyään tuntuu olevan tyyli, että lapsia suojellaan voimakkailta tunteilta ja siksi heitä ei oteta mukaan hautajaisiin. Kuitenkin olisi hyvä, että lapsetkin otettaisiin mukaan. Kuitenkin niin, että lapselle kerrotaan etukäteen, mitä kappelissa / kirkossa ja hautausmaalla sekä muistotilaisuudessa tapahtuu. Pitää myös mainita, että ihmiset ovat surullisia ja itkevät, koska heillä on ikävä kuollutta läheistään. Yleensä tunnelma kuitenkin alkaa kevetä jo muistotilaisuudessa.

Kuten tuossa jo aikaisemmin joku kirjoitti, pitää lasta todellakin valmistella isoäitinsä kuolemaan. Ei mitään kaunisteluja nukkumisesta, vaan yksinkertainen selitys, että moni ihminen kuolee, jos on oikein vakavasti sairas. Onko lapsi käynyt katsomassa vuodepotilaana olevaa isoäitiään? Sekin on nimittäin tärkeää, sillä muuten kuolema jää jotenkin teoreettiseksi, jos ei ole omin silmin saanut nähdä, miten isoäiti heikkenee ja hiipuu pois.

Toisaalta silloin kun nykypäivän lapset ovat vanhoja, ihminen tuskin enää kuolee vanhuuteen. Itse asiassa monet tiedemiehet uskovat ihmisen saavuttavan kuolemattomuuden jo 20 vuoden sisällä.

Vierailija kirjoitti:

No ei todellakaan lapselle viimeistä (ja vahvinta) mielikuvaa kuolleesta mummosta! Ruumiiden laittaminen on aikuisten asia, ei pienten lasten.

Lapselle voi hyvin sanoa, että mummo on nyt niin sairas, että hän ei enää parane vaan kuolee. Kai te olette käyneet jouluna ja pyhäpäivinä hautausmaalla muutenkin kynttilöitä laittamassa? Sanot, että mummo menee sinne hautausmaalle papan tms. viereen ja voitte sitten viedä haudalle kukkia ja kynttilöitä. Ja sanot, että aina kun on ikävä mummoa, saa itkeä.

Miksi sille lapselle jäisi vahvimmaksi mielikuvaksi tai muistoksi kuolleena olevan mummon kuvan? Itse olen saattanut manalan maille koko lapsuuden perheeni. Äitini jo lapsena. Olen nähnyt vanhempani, sisarukseni, isovanhempani kuolleina. Viimeinen näkeminen ei ole jäänyt mulla vahvimmaksi mielikuvaksi heistä. Ja vaikka se viimeinen muisto olisikin mummosta arkussa, niin mitä haittaa siitäkään on, jos ruumis on esittely kunnossa? Olisin itsekin vienyt omat lapseni katsomaan kuollutta veljeäni, joka asui perheeni kanssa ja oli sitten hyvin läheinen lapsille, mutta koska hän oli kuolinsyynsä ja ruumiinavauksen vuoksi niin runnellussa kunnossa, niin en vienyt lapsia katsomaan. Jos hän olisi näyttänyt vain "nukkuvalta", niin olisin antanut lasten silittää esim. hänen poskeaan ja jättää hyvästit.

Yleensä lapset suhtautuu tällaisiin asioihin paljon luontevammin kuin aikuiset. Eiköhän 6-vuotiaskin jo ymmärrä, että kaikki ihmiset ja eläimet kuolevat joskus, kukaan ei ole täällä ikuisesti. Jos ei vielä tajua, niin sen voi ihan suoraan kertoa.

Mummosta kertoisin sen, minkä lapsi on varmasti jo itsekin havainnut, että mummon kunto on mennyt huonompaan suuntaan, ei jaksa enää sitä eikä tätä ja että todennäköisesti mummu ei tästä enää parane. Jos tiedetään, että mummulla on parantumaton sairaus, sanoisin suoraan, että mummun sairaus on sellainen, että lääkärit eivät sitä voi parantaa. Sellaista hoitoa tai lääkettä ei ole, jolla mummu saataisiin terveeksi.

Kuolemasta yleisesti voi kertoa, että elämä päättyy siihen. Olen kertonut myös sen, että toiset uskovat kaiken yksinkertaisesti päättyvän kuolemaan, toiset taas uskovat, että on joku paikka, jossa myöhemmin kohdataan uudelleen. Näin ei lapsenkaan tarvitse ihmetellä, kun sukulaiset saattavat vaikka hautajaisissa puhua yhtä ja toista. Lapsi voi itse päättää, mitä haluaa asiasta ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Mikä vika on enkelihöpinöissä?

Ne on valetta ja satua. Vai kerrotko että keijutkin on oikeasti olemassa? Voi tietysti sanoa, että leikitään että mummusta tulee nyt enkeli, ja se suojelee sua, mutta se ei ole oikeasti totta.