Miksi jotkut eivät vieläkään tiedä pyytämis- ja olettamiskulttuurin eroa? (ask culture vs guess culture)

Asiaa!!!

Mielenkiintoinen näkökulma. En muista, olenko aikaisemmin lukenut tästä jaosta. 

Mutta olen huomannut omassa kaveripiirissäni sen, että toiset tosiaan voivat heittää vaikka minkälaisia pyyntöjä, jotka vaikuttavat tosi harkitsemattomilta. Itse olen paljon harkitsevampi. Onkin ollut opettelemista siinä, että on tajunnut, että toinen kokeilee, meneekö läpi edes miettimättä, onko pyyntö aivan kohtuuton. Jos tuota jakoa ajattelee, edustan ehdottomasti guess-kulttuuria.

Tämä määritelmä on itse asiassa peräisin yhdestä Ask Metafilter -ketjusta, jossa sen esitti muistaakseni Asperger-tyyppinen kirjoittaja, joka on sosiaalisesti älykkäimpiä ja tarkkaäköisimpiä tietämiäni nettikirjoittajia. Määritelmä ei siis tule psykologian parista, vaan se on ihan maallikon keksimä, mikä on minusta aika siistiä. -ap

En ole ikinä kuullutkaan. Mutta mielenkiintoinen ajatus. Itse olen ehdottomasti pyytämiskulttuurin edustaja. Olen ollut monta kertaa elämässäni hämmästynyt, että joku on loukkaantunut ja tuntenut itseään yritettävän hyväksi käyttää, vaikka minusta siinä ei ole mitään pahaa että pyytää, aina voi sanoa EI. Jotkut myös tuntuvat pelkäävän sanoa sitä ei:tä, ja luulevat että minä loukkaannun siitä. Mutta en toki niin tee, mulle ei on ihan yhtä ok vastasus kuin kylläkin.

Siis todellako jotkut olettavat, että kaikkiin pyyntöihin/kyselyihin on pakko vastata myöntävästi? Tämä on minulle aivan uutta ja samalla silmiä avaavaa.

Minulle on kyllä aina ollut selvää, että aina voi pyytä ja tietenkin pyytäjällä on myös oikeus kieltäytyä. Sekä sukulaisten että ystävieni välillä tämä on vastavuoroista ja koen että tämän vuoksi meillä on myös läheisemmät välit.

Olisi kamala, jos joutuisi miettimään joka kerta "viitsinkö mä nyt pyytää siltä Maijalta autoa lainaan" tai "kävisiköhän se Pertti kastelemassa mun kukkia matkan aikana". Sen sijaan pyydän ja jos toiselle ei homma käykään, niin kokeilen pyytää joltakulta toiselta. Yleensä jollekin kyllä sopii.

Vastaavasti samalaisia pyyntöjä tulee kyllä mulle ja välillä niistä kieltäydyn välillä suostun.

Ai. Nytkö röyhkeät pyynnöt (tyyliin lainaatko pari tonnia) ei enää olekaan röyhkeitä kun kyse on muka vain "kulttuurierosta"?

Eihän se pyyntö sinänsä ratkaise vaan se mitä tarjotaan palveluksen vastineeksi.

Vierailija kirjoitti:

Ai. Nytkö röyhkeät pyynnöt (tyyliin lainaatko pari tonnia) ei enää olekaan röyhkeitä kun kyse on muka vain "kulttuurierosta"?

Erikoista, että joku edes pitää tuota röyhkeänä. Itse en ihan aidosti pitäisi. Toteaisinpa vaan ykskantaan: "en". Ja se olisi sillä selvä, en loukkaantuisi ollenkaan. Samoin työssä mulle voi kaataa omia hommiaan ilman että loukkaannun, mutta sanon kyllä varsin todennäköisesti niihin pyyntöihin "ei ole aikaa".

t. 2

Ihan hyvä jaottelu. Ask-kulttuuri on paljon uudenaikaisempaa perua Suomessa. Lisäksi naisissa ja vähäsanaisissa miehissä taitaa olla aika hyvä guess-kulttuurin edustus.

Vierailija kirjoitti:

Ai. Nytkö röyhkeät pyynnöt (tyyliin lainaatko pari tonnia) ei enää olekaan röyhkeitä kun kyse on muka vain "kulttuurierosta"?

Mitä röyhkeää tuossa on? Saa kai sitä pyytää. Vastaa vain: "No en todellakaan!" ja asia on sillä selvä.

Hah. Kyse on nimenomaan siitä kuinka härskejä jotkut on ts. miten härskisti yrittävät hyväksikäyttää muita. Toki voi olla kasvatuksesta kyse eli on totuttu että muilta voi vaatia miten kohtuuttomia palveluksia tahansa.

Minullekin tämä on silmiäavaava juttu. Olen itse "ei-pyytäjä" ja pidän useita pyytäjiä usein röyhkeinä. Pyydetään autoa lainaan, rahaa, sitä sun tätä tavaraa... Olen myös liian kiltti sanomaan ei, tai ainakin tunnen kieltäytymisestä huonoa omaatuntoa. 

Mieheni on "pyytäjäperheestä". Meni monta vuotta ennen kuin tajusin tämän. Ja meni monta vuotta, että passasin häntä ihan turhaan ja kilttinä, kun ajattelin että hän oikeasti tarvitsee jotakin, eikä vain "kokeile kepillä jäätä". Siskonsa on ihan samanlainen - on pyytänyt esim. vanhemmiltaan sitä sun tätä, mitä en ikinä kehtaisi omilta vanhemmiltani pyytää. 

Itse pyydän vasta kun olen kunnolla harkinnut asiaa, ja pyrin myös tekemään aina vastapalveluksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai. Nytkö röyhkeät pyynnöt (tyyliin lainaatko pari tonnia) ei enää olekaan röyhkeitä kun kyse on muka vain "kulttuurierosta"?

Mitä röyhkeää tuossa on? Saa kai sitä pyytää. Vastaa vain: "No en todellakaan!" ja asia on sillä selvä.

Tietenkin pyytäjä on röyhkeä jos esim. joku vaan haluaa ostaa vaikka viihde-elektroniikkaa itselleen tms. ja on itse tyhjätasku. En minä ainakaan kaveerata sellaisen kanssa haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Siis todellako jotkut olettavat, että kaikkiin pyyntöihin/kyselyihin on pakko vastata myöntävästi?

Ei aivan. Jotkut olettavat, että kun heiltä pyydetään jotakin, pyytäjä ajattelee heidän suostuvan tähän ilman muuta. Harmistuminen ei siis ole muotoa "Voi ei, nyt minun pitää mennä lastenvahtiavuksi päättääisjuhliin, kun kerran pyydettiin" vaan muotoa "Miten tuo mäntti nyt olettaa, että minä ihan ilman muuta lähden ilmaiseksi lastenvahtiavuksi juhliin". -ap

Minusta on äärettömän rasittavaa pohtia toisen _puolesta_, mikä on kohtuullista. Jos joku jotakin minulta pyytää, niin voi ihan itse tykönään keksiä, tekisikö itse saman palveluksen toiselle ja olisivatko ehdot itselle sopivia. Jää pitkään ärsyttämään tuo, että toinen "häiriköi" mua asioilla, jotka sen kuuluu ajatella ihan itse.  

Ei nuo pyytäjät kyllä miltään kovin mukavilta ihmisiltä vaikuta. Mutta ehkä pärjäävät omiensa kanssa, jos kaikkia on samanlaisia ruinaajia niin ehkä siinä ei niin pistä silmään.

Vierailija kirjoitti:

Hah. Kyse on nimenomaan siitä kuinka härskejä jotkut on ts. miten härskisti yrittävät hyväksikäyttää muita. Toki voi olla kasvatuksesta kyse eli on totuttu että muilta voi vaatia miten kohtuuttomia palveluksia tahansa.

Höpsis. Kyse on avoimuudesta ja viestintätaidoista. Guessilainen ei ole yhtä avoin eikä helposti ymmärrettävä.

Vierailija kirjoitti:

Hah. Kyse on nimenomaan siitä kuinka härskejä jotkut on ts. miten härskisti yrittävät hyväksikäyttää muita. Toki voi olla kasvatuksesta kyse eli on totuttu että muilta voi vaatia miten kohtuuttomia palveluksia tahansa.

Mutta eihän ketään voi hyväksikäyttää pelkästään pyytämällä, jos asiaan ei liity mitään kiristystä tai pakottamista. Toinen kun voi aina sanoa sen ein pyyntöön, jos ei ehdi, halua, viitsi tms siihen suostua. 

Tämä asia varmaan on kyllä oikeasti tosi iso väärinymmärrysten lähde, kun tätäkin ketjua lukee. Itse olen pyytämiskulttuurin edustaja, enkä katso minkään pyytämistä hyväksikäyttöyritykseksi, härskiksi tms. Pyytää saa aina, mutta aina voi myös kieltäytyä. No harm done.

Koska minulta saa vapaasti pyytää ilman loukkaantumista tms, niin myös minä tulen käyttäytyneeksi toisia kohtaan kuten toivoisin itseäni kohdeltavan, eli pyydän hyvin herkästi, enkä pyytäessäni mieti kovin syvällisesti voiko pyynnössä olla jotain loukkaavaa tai hyväksikäytöksi tulkittavaa. En ala arvailla toisen rajoja, vaan odotan hänen ilmaisevan ne vastauksellaan.

Ei ole tullut mieleenkään, että oikeasti jonkun "ei" voikin olla kasvoja päin "ei", mutta sisäisesti lisätty "ei ikinä senkin hyväksikäyttäjäkusipää, ettäs kehtaat pyytää", tai että se vastaus voi olla jopa "kyllä", mutta sisäisesti sitten kannetaan kaunaa pyytäjää kohtaan kun ei ole itse voitu vastata ei vaikka olisi haluttu.

Itse olen pyytäjä, mutta kun luin tästä jaosta, aloin pehmentää pyyntöjäni sanomalla: "Sano ihmeessä ei, jos tästä on liikaa vaivaa, mutta ajattelin, että..." En tiedä, onko tuosta pehmennyksestä apua todella hc-olettajalle, ja minusta itsestäni se on vain itsestäänselvyyksien rautalangasta taivuttamista, mutta ainakin olen yrittänyt olla huomaavainen. -ap

Ongelma on siinä että monille ihmisille ei käy vastauksena pelkkä "ei". Aletaan mankumaan, että miksi ei käy?  Miksi et voi juhannuksena käydä ruokkimassa kissojani tunnin matkan päässä kun ei sulla silloin kuitenkaan mitään ole. Siihen on monesti vaikea alkaa selittämään että haluan olla vain kotona lähtemättä minnekään kun se vastaus ei koskaan kelpaa. Näin ainakin itselläni.