Lue keskustelun säännöt.
Tunteeko kukaan muu olevansa näkymätön?
07.02.2016 |
En ole edes erityisen ujo ja hiljainen. Jostain syystä vaan tuntuu yhä enemmän ja enemmän, että olen näkymätön.
Esittämäni ajatukset ohitetaan, en saa minkäänlaista palautetta, keskusteluissa sanomiseni menevät aina keskustelun "läpi" ilman että kukaan tarttuu niihin. Jopa netissä olen ns. ketjuntappaja. Kaupoissa asiakaspalvelijat jättävät minut huomiotta. Jos tarvitsen jotain, minun täytyy pyytää monta kertaa.
Muutama ystävä minulla on, joita asiani kiinnostavat, mutta jotenkin tuntuu, että heitäkin kiinnostaa koko ajan vähemmän ja vähemmän. Viesteihini vastataan aina harvemmin ja harvemmin. Kukaan ei muista, mitä olen aiemmin sanonut.
Ahdistaa, kun en tiedä yhtään, mistä on kyse.
Kommentit (42)
Koen erittäin usein samaa ja mietin onko minulla joku leima otsassani. Minkä ikäinen olet ja millaisessa ammatissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkonen kysyy vielä. Oletko kaunis? Minä epäilen, että minut yritetään vaientaa siitä syystä.
Miksi aloitusviesti on täysin tyhjä?
Vierailija kirjoitti:
Koen erittäin usein samaa ja mietin onko minulla joku leima otsassani. Minkä ikäinen olet ja millaisessa ammatissa?
Olen 35, ja ammattini on lähinnä yksinäistä kirjoittamista ja analysointia. Onneksi, sillä ryhmätilanteissa minua ei ole koskaan kuunneltu, vaikka olisin mielestäni ollut ihan hyvä tiimityöskentelijä. Nykyään tämä näkymättömyys on käynyt melkein sietämättömäksi. Todella turhauttavaa. Tuntuu todellakin siltä, että olisi leima otsassa.
Entä sinä, minkä ikäinen sinä olet, millaisessa ammatissa, ja millaisissa tilanteissa näkymättömyytesi ilmenee? Jos sopii kysyä :)
- ap
Et ole ainoa. Ihan samat jutut täällä. Ja sitten jotkut kehtaavat närkästyä, että miksi et pyydä apua, jos kerran tarvitset. Ja voi jukra, kun minähän pyysin! Pyyntöä vain ei noteerattu.
Ja siitä on avuton olo, kun ei tosiaan tiedä, että miksi on näin. Hiljattain koin yhden ihmisen niin luotettavaksi, että kysyin mikä minussa tekee minusta tällaisen. Eipä hän halunnut asiaa isommin pohtia. Ymmärrän tietysti, että se oli kiusallista, mutta olin silti pettynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kakkonen kysyy vielä. Oletko kaunis? Minä epäilen, että minut yritetään vaientaa siitä syystä.
En ole. No melko hyväkroppainen kyllä, mutta kasvoiltani ihan tavis. Minussa ei ole mitään sellaista, minkä pitäisi herättää kenessäkään mitään kateutta. Miessukupuolelle taidan olla itse asiassa vieläkin näkymättömämpi kuin naisille.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloitusviesti on täysin tyhjä?
Heh heh.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näkymättömyyden lisäksi tuntuu, ettei kukaan kuule minua, eli juuri näin. Vaikka kuinka puhun ja toistan samaa tärkeää asiaa, se ei rekisteröidy kenenkään korviin, että saisi edes jonkinlaista keskustelua aikaseksi. Mikään ei edisty, eikä mistään tule sen valmiimpaa.
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa. Ihan samat jutut täällä. Ja sitten jotkut kehtaavat närkästyä, että miksi et pyydä apua, jos kerran tarvitset. Ja voi jukra, kun minähän pyysin! Pyyntöä vain ei noteerattu.
Ja siitä on avuton olo, kun ei tosiaan tiedä, että miksi on näin. Hiljattain koin yhden ihmisen niin luotettavaksi, että kysyin mikä minussa tekee minusta tällaisen. Eipä hän halunnut asiaa isommin pohtia. Ymmärrän tietysti, että se oli kiusallista, mutta olin silti pettynyt.
Jep, juuri noin :/ Onpa ikävää, ettei ystäväsi halunnut pohtia asiaa kanssasi. Ymmärrän pettymyksesi täysin.
Itsekin olen yrittänyt analysoida, mikä ihme voi olla vikana. Yrittäisin kernaasti muuttaa itseäni, jos tietäisin, missä mättää. Mutta kun en vain ymmärrä. Ei voi olla pelkästään kyse siitä, että olen tylsä, sillä eivät muutkaan tylsinä pidetyt ihmiset ole näin näkymättömiä. Ja kaikki ajatukseni eivät millään voi olla tylsiä, sillä muiden esittäminä ne samat ajatukset kyllä noteeraataan. Mutta ei minun.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mullekin tulee elämästä sellainen olo. Että olen muille ihan näkymätön. Ainoa vain, että minulla on syntynyt pahoja tapoja sen seurauksena, ettei mielipiteitäni lapsena koskaan kuunneltu, vaan jopa jos mieleni pahoitettiin, niin siitäkin minun oli selviydyttävä itse ja lisäksi minua syyllistettiin siitä, että olisin pilannut sen toisen mielen, koska olin pahoittanut mieleni jostain.
Minulle on tullut tavaksi olla inhottava, enkä näe toisissa mitään hyvää. En ole inhottava suoraan, enkä sillä tavalla kierostikaan, mutta koen ehkä oikeudekseni kaikenlaista sellaista mitä en itse oikeastaan allekirjoita enkä tekisi, jos voisin hyvin ja kokisin muiden näkevän minut.
Esim. töissä en tervehdi muita (enää, aiemmin tervehdin, mutta kun minun ohitseni käveltiin silti lasittunein katsein) enkä tue muita heidän mielipiteissään jne. Kotona puran pahan mieleni ja oloni mieheen. Se on kamalin seuraus. En haluaisi, mutta mieskään ei ymmärrä minua, eli ei näe minua. Jos jättää minut, niin jättäkööt. Mies ei ole jättänyt. Mietin, loppuuko tämä kauheus koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Näkymättömyyden lisäksi tuntuu, ettei kukaan kuule minua, eli juuri näin. Vaikka kuinka puhun ja toistan samaa tärkeää asiaa, se ei rekisteröidy kenenkään korviin, että saisi edes jonkinlaista keskustelua aikaseksi. Mikään ei edisty, eikä mistään tule sen valmiimpaa.
Tämä on minustakin se turhauttavin asia. Kertomani asiat tuntuvat menevän muilla ihmisillä täysin läpi korvien. Erityisen turhauttavaa se on silloin, kun kyseessä on asia, jonka tiedän tärkeäksi. Yritän kiinnittää siihen huomiota, mutta ei, se ei vaan toimi. Sitten myöhemmin joku ihmettelee, miksei kukaan huomannut tätä tärkeää asiaa... huoh.
Mikä on se taika, millä saisi asiat rekisteröitymään muiden korvissa? En voi kuin päätellä, että ilmaisutaidoissani on jotain perustavanlaatuista vikaa.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Ottaa niin pahasti päähän.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mullekin tulee elämästä sellainen olo. Että olen muille ihan näkymätön. Ainoa vain, että minulla on syntynyt pahoja tapoja sen seurauksena, ettei mielipiteitäni lapsena koskaan kuunneltu, vaan jopa jos mieleni pahoitettiin, niin siitäkin minun oli selviydyttävä itse ja lisäksi minua syyllistettiin siitä, että olisin pilannut sen toisen mielen, koska olin pahoittanut mieleni jostain.
Minulle on tullut tavaksi olla inhottava, enkä näe toisissa mitään hyvää. En ole inhottava suoraan, enkä sillä tavalla kierostikaan, mutta koen ehkä oikeudekseni kaikenlaista sellaista mitä en itse oikeastaan allekirjoita enkä tekisi, jos voisin hyvin ja kokisin muiden näkevän minut.
Esim. töissä en tervehdi muita (enää, aiemmin tervehdin, mutta kun minun ohitseni käveltiin silti lasittunein katsein) enkä tue muita heidän mielipiteissään jne. Kotona puran pahan mieleni ja oloni mieheen. Se on kamalin seuraus. En haluaisi, mutta mieskään ei ymmärrä minua, eli ei näe minua. Jos jättää minut, niin jättäkööt. Mies ei ole jättänyt. Mietin, loppuuko tämä kauheus koskaan.
Tuo on hyvin surullista :( Ymmärrettävää kyllä, mutta surullista. Onko sinulla lisäksi masennusta tms.? Mietin, mahtaisikohan kognitiivinen terapia auttaa edes siihen, että purat pahan olosi mieheesi.
En ole itse vielä pahasti katkeroitunut, mutta hyvää vauhtia olen kyllä ajamassa siihen suuntaan. Koko ikäni olen ajatellut, että on lapsellista ja typerää olla kateellinen muiden saamasta huomiosta, mutta olen totaalisen kyllästynyt siihen, että saan osakseni aina vain näkymättömyyttä tai epäystävällisyyttä. En minä mitään kansansuosiota kaipaa. Pelkästään sitä, että kokisin olevani olemassa ihmisenä, enkä vain ihmisten seassa leijailevana kummituksena.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä pitää ajaa asiansa väkisin läpi. Tai jos on mahdollista, laittaa sähköpostina, jolloin on mustaa valkoisella omista ideoista. Muussa tapauksessa muut ottavat kunnian.
En ikinä tunne noin. Olen auktoritäärinen mies, nelikymppinen, raskastekoinen ja korkeassa asemassa. Minua kuunneellaan tarkasti ja myös vaadin sitä.
Oletko ujo tai onko sinun hankala ilmaista itseäsi? Joku teatteriharrastus tms. voisi auttaa saamaan itseluottamusta ja samalla ystäviäkin. :) Itse en ole asiaa ikinä oikeastaan tästä kulmasta pohtinut, ongelmanani on se, että ihmiset kiinnittävät aina huomiota ja muistavat jostain yksittäisistä tilanteista, vaikkei minulla olisi hajuakaan heistä. Tuo kyllä varmasti on raskaampaa. :/
11 mainitsi lapsuuden, niin siitä tulimieleeni, että missä asemassa olit lapsuudenperheen sisarussarjassa. Olitko esikoinen, kuopus, keskimmäinen, ainoa lapsi? Itse olin nro 3/4. T. 6
Vierailija kirjoitti:
Töissä pitää ajaa asiansa väkisin läpi. Tai jos on mahdollista, laittaa sähköpostina, jolloin on mustaa valkoisella omista ideoista. Muussa tapauksessa muut ottavat kunnian.
Minulla tuo ei kyllä toimi. On ihan sama, yritänkö ajaa asiani läpi puhumalla, karjumalla, maanittelemalla, uhkailemalla vai sähköpostilla, ne jäävät yhtä lailla noteeraamatta. Ja minun ideoistani on tosiaan monen monta kertaa joku muu ottanut kunnian. En tiedä, onko se ollut tahallista, vai yksinkertaisesti sitä, että he eivät ole muistaneet minun sanoneen jo saman asian. Tämäkin on tapahtunut siitä huolimatta, että kirjoitin ideani sähköpostina.
Olen miettinyt sitäkin, kannattaisiko minun minun miettiä tätä vahvuutena sen sijaan, että yritän epätoivoisesti "korjata" itseäni. Mutta en keksi mitään keinoa kääntää näkymättömyyttäni vahvuudeksi. Niin näkymätön en sentään vielä ole, että pääsisin ilmaiseksi elokuviin.
- ap
Hmm. Eli kukaan muu ei koe vastaavaa, vai olenko näkymätön täälläkin? :D
Apua. Tulee ihan vainoharhainen olo.