Kaikki ystäväni ovat tyytyneet "melkein hyvään" mieheen

Ne jalat alta vievät miehet kun yleensä pettävät ja jättävät. Parempi tyytyä siihen turvalliseen perusäijään, jonka kanssa on tasaisen mukavaa.

Niin, sinusta tuntuu tuolta. Toisin sanoen luuloillesi ei ole mitään perustetta.

Tiesitkö, että kaikille se äärimmäinen onni ei tarkoita "järisyttäviä tunteita"? Rauhallisilla ihmisillä on rauhallisia parisuhteita, ja se on hieno asia.

Itselläni ainakin on "ihan hyvää" parempi mies, koska minulle ei koskaan riitä "ihan kiva". Ei meillä silti aina tanssahdella ruusuilla vuodesta toiseen, enkä sitä toivokaan. Uskon, että tämä mies on paras mitä minulla voi koskaan olla. Ei enempää valittamista.

Kerrotaan vielä että siinä missä minun ja mieheni ongelmat ovat pieniä ja hallittavissa, niin ystävistäni muutamilla on jo heti alusta asti ollut ongelmia esim. miehen mustasukkaisuuden tai jopa väkivaltaisuuden kanssa. Meillä toki suhde vielä alkutekijöissään, isojakin ongelmia varmasti tulossa tähänkin suhteeseen. Mutta jos heti alussa näkyy noin selviä varoitusmerkkejä ja vieläpä ilman sitä rakkauden huumaa, niin miksi siihen kukaan täysipäinen jäisi??

Äh, nro 4 ap

Kuten sanoitkin, et voi nähdä heidän päänsä sisään. Voivathan he olla tosi onnellisia, vaikka eivät hehkuisikaan sitä ulkopuolisten silmiin. Minä ja mieheni näytämme ulospäin varmaan juuri sellaiselta "nuivalta" parilta, mutta kotioloissa olemme oikein tyytyväisiä enkä vaihtaisi miestäni muihin. :)

Osalla tikittää vauvakello ja miesmaku romahtaa hetkessä. Ihmettelen edelleen useiden ystävieni parisuhteita.

Toisaalta ne ovat kestäneet jo pitkään, joten ehkä haalealla suhteella on puolensa.

Ystäväni halusi aiemmin yksin eläneen, komean ja treenatun miehen, mutta päätti jossain vaiheessa mennä seuraavana vuonna naimisiin. Hänen valintansa oli erittäin ylipainoinen mies, joka meni toista kertaa naimisiin. He molemmat halusivat lapsia. Parisuhde on kestänyt jo vuosia. Ystäväni painaa nykyisin 30 kiloa enemmän kuin ennen ja mies on edelleen lihava. Terveyssyistä olisi kannattanut etsiä se treenattu...

Ai mä taas olisin varmasti tyytyväisempi jos en olisi niin rakastunut :( mies on kohdellut mua huonosti, ja olen ollut jopa tappamassa itseäni, koska hän meinasi jättää minut. Olisi varmasti helpompi elää suhteessa jossa ei välittäisi niin paljon.

Mies sai minut heti alusta ns. sekoamaan. En pysty nauttimaan tunneista jolloin en ole hänen kanssaan. Töissä on ikävä :( edelleenkin jos hän lähtisi, en näkisi elämälläni tulevaisuutta. Hän ei taida rakastaa minua yhtä paljon :( sydämeeni koskee kun hän ei viitsi vastata viesteihini. n27

Mahtaa AP:n mies olla onneton, kun joutuu miettimään miten viedä jonkun kiittämättömän, täydellisyyteen pyrkivän naisen "jalkoja alta" vielä kolmenkin vuoden jälkeen... Mitä AP on tehnyt ansaitakseen miehensä? Miten viet mieheltäsi jalat alta näin 3 vuoden jälkeen?

En tarkoita järisyttävällä suhteella mitään ylimaallista hekumaa, lähinnä vain sitä että eikö turvallinen ja hyvä mies siinä missä jännämieskin voi aiheuttaa rakastumista, ihanaa oloa ja sellaisen rakastumisen tunteen? Ystävilläni tällaista ei ollut koskaan havaittavissa, kuitenkin läheisiä ollaan.

Nro 1, en ota kantaa siihen minkä tyyppiset miehen eniten pettää. En ole tarpeeksi viisas sellaista kertomaan. Voin kuitenkin sanoa, että tämä minut hullaannuttanut mies on täyttä isämatskua, aviomiesmatskua jne. Ei olleenkaan sellainen adrenaliinipurkauksia aiheuttava jännämies. Tasapainoinen, rauhallinen ja perusjätkä muuten, kuin mielestäni. Voihan sekin pettää, mutta ennemmin varmaan kuitenkin pettää mies joka ei ole alun alkaenkaan täysin rakastanut naistaan?

Ap

Samaa kokemusta lähipiiristä! Muutama kaveri mennyt nuorena vähän päälle parikymppisenä yhteen (ei tosin naimisiin asti) "ok" miehen kanssa ja pukanneet lapset samantien. Toinen jopa ylpisteli perheellisyydellään ja tykkäsi piikitellä minua sinkkuudestani tuolloin. Muisti myös aina sanoa, että olen ihan liian nirppanokka miesten kanssa, en koskaan saa ketään sillä menolla ja jään perheettömäksi. (Noin lipasutti siis kerran huppelissa, mutta kyllä vähän loukkaannuin.) Nyt 10 v myöhemmin molemmat parit ovat eronneet, välit menneet ex-miehiin, toisella lapset pääasiassa, toisella vuoroviikoin, itse löysin 4v sitten "unelmamieheni" jonka kanssa suunnittelemme häitä ja perhettä. Pitkäänhän se kesti odottaa sitä oikeaa, ja epäilin jo itsekin josko minussa on jotain vikaa, mutta nyt juuri tuntuu siltä, että kyllä tosiaan kannatti odottaa! Koen tosiaankin löytäneeni sielunkumppanin! Tuleva mieheni on ihana ihminen, hänessä on kaikki ne ominaisuudet, joita tämä piikittelijäkaverini väitti sellaisiksi, ettei niitä miehistä vain löydy, vaan yksin jään jos rupean odottamaan löytäväni empaattisen, herkän ja suoraselkäisen miehen.

Vaikka kukapa ikinä tietää, kun eihän elämästä tiedä. Ainakin koen maksimoineeni mahdollisuuteni pysyvän avioliiton luomisesta, jos näin voi sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Kuten sanoitkin, et voi nähdä heidän päänsä sisään. Voivathan he olla tosi onnellisia, vaikka eivät hehkuisikaan sitä ulkopuolisten silmiin. Minä ja mieheni näytämme ulospäin varmaan juuri sellaiselta "nuivalta" parilta, mutta kotioloissa olemme oikein tyytyväisiä enkä vaihtaisi miestäni muihin. :)

Tämä varmasti myös totta, ei kaikkien tarvitse ulospäin säteilläkään :) ei meilläkään mitään kaupungilla toisia klähmitä tms. Onnea on niin erilaista, mutta välillä olen miettinyt että onkohan nuo oikeasti onnellisia. 

En tarkoittanut tätä avausta niin pahalla kuin mitä vastaajat sen ottivat, mutta nyt ollaankin av:lla ;)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Osalla tikittää vauvakello ja miesmaku romahtaa hetkessä. Ihmettelen edelleen useiden ystävieni parisuhteita.

Toisaalta ne ovat kestäneet jo pitkään, joten ehkä haalealla suhteella on puolensa.

Ystäväni halusi aiemmin yksin eläneen, komean ja treenatun miehen, mutta päätti jossain vaiheessa mennä seuraavana vuonna naimisiin. Hänen valintansa oli erittäin ylipainoinen mies, joka meni toista kertaa naimisiin. He molemmat halusivat lapsia. Parisuhde on kestänyt jo vuosia. Ystäväni painaa nykyisin 30 kiloa enemmän kuin ennen ja mies on edelleen lihava. Terveyssyistä olisi kannattanut etsiä se treenattu...

Treenattu kroppa ei kyllä tee kenestäkään hyvää aviomiestä. ystävä saattaa olla oikeinkin onnellinen ylipainoisen miehensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Samaa kokemusta lähipiiristä! Muutama kaveri mennyt nuorena vähän päälle parikymppisenä yhteen (ei tosin naimisiin asti) "ok" miehen kanssa ja pukanneet lapset samantien. Toinen jopa ylpisteli perheellisyydellään ja tykkäsi piikitellä minua sinkkuudestani tuolloin. Muisti myös aina sanoa, että olen ihan liian nirppanokka miesten kanssa, en koskaan saa ketään sillä menolla ja jään perheettömäksi. (Noin lipasutti siis kerran huppelissa, mutta kyllä vähän loukkaannuin.) Nyt 10 v myöhemmin molemmat parit ovat eronneet, välit menneet ex-miehiin, toisella lapset pääasiassa, toisella vuoroviikoin, itse löysin 4v sitten "unelmamieheni" jonka kanssa suunnittelemme häitä ja perhettä. Pitkäänhän se kesti odottaa sitä oikeaa, ja epäilin jo itsekin josko minussa on jotain vikaa, mutta nyt juuri tuntuu siltä, että kyllä tosiaan kannatti odottaa! Koen tosiaankin löytäneeni sielunkumppanin! Tuleva mieheni on ihana ihminen, hänessä on kaikki ne ominaisuudet, joita tämä piikittelijäkaverini väitti sellaisiksi, ettei niitä miehistä vain löydy, vaan yksin jään jos rupean odottamaan löytäväni empaattisen, herkän ja suoraselkäisen miehen.

Vaikka kukapa ikinä tietää, kun eihän elämästä tiedä. Ainakin koen maksimoineeni mahdollisuuteni pysyvän avioliiton luomisesta, jos näin voi sanoa.

Pieni tarkennus, siis kaveri piikitteli usein nirppanokkaisuudesta, ja kerran huppelissa avautui sitten siitä että kaltaiseni ihminen ei kyllä koskaan saa perhettä vaan kuolee yksin.

-sama

Unelmien miehen voi tavata jo päiväkodissa eli se, että niin sanotusti pariutuu nuorena ei tarkoita etteikö suhde olisi tosirakkautta. Itse kun löysin unelmien miehen jo alaikäisenä ja edelleen vie jalat alta. Rakkaus roihuaa, mutta ei meillä ole mitään mustasukkaisuutta tai pettämistä ollut. Molemmat ollaan onnellisia edelleen, aidosti. 

Oli pakko kommentoida, koska kuullosti siltä, että ap on sitä mieltä että täydellisen miehen voi löytää vasta villien sinkkuvuosien jälkeen vanhempana.

Vierailija kirjoitti:

Ai mä taas olisin varmasti tyytyväisempi jos en olisi niin rakastunut :( mies on kohdellut mua huonosti, ja olen ollut jopa tappamassa itseäni, koska hän meinasi jättää minut. Olisi varmasti helpompi elää suhteessa jossa ei välittäisi niin paljon.

Mies sai minut heti alusta ns. sekoamaan. En pysty nauttimaan tunneista jolloin en ole hänen kanssaan. Töissä on ikävä :( edelleenkin jos hän lähtisi, en näkisi elämälläni tulevaisuutta. Hän ei taida rakastaa minua yhtä paljon :( sydämeeni koskee kun hän ei viitsi vastata viesteihini. n27

Oho ääk, tuo on taas ihan uusi leveli mitä minäkään en tunne.. Olethan ihan tyytyväinen omaan elämääsi ilman miestä?

Yksi kaverini harmitteli aikoinaan sinkkuuttani, kertoi että kyllä minäkin vielä tulen olemaan onnellinen. No, vastasin hänelle että varmasti, kun nytkin jo olen. Ei elämä voi riippua parisuhteesta pelkästään!

Ap

Olen vasta 23-vuotias, ja olen kyllä myös niin iloinen, etten lähtenyt minua ulospyytäneiden miesten kanssa vakavampiin suhteisiin sinkkuaikanani. Miehet olivat mukavia ja kivoja, mutta eivät mitään verrattuna avomieheeni. Meillä on niin hauskaa yhdessä, pidämme (tarpeeksi) monista samoista asioista ja haluamme samoja asioita. En usko, että "ihan kivan" miehen kanssa kemiat kohtaisi yhtä hyvin, vaikka toki meillä muita ongelmia ollut.

Vierailija kirjoitti:

Unelmien miehen voi tavata jo päiväkodissa eli se, että niin sanotusti pariutuu nuorena ei tarkoita etteikö suhde olisi tosirakkautta. Itse kun löysin unelmien miehen jo alaikäisenä ja edelleen vie jalat alta. Rakkaus roihuaa, mutta ei meillä ole mitään mustasukkaisuutta tai pettämistä ollut. Molemmat ollaan onnellisia edelleen, aidosti. 

 

Oli pakko kommentoida, koska kuullosti siltä, että ap on sitä mieltä että täydellisen miehen voi löytää vasta villien sinkkuvuosien jälkeen vanhempana.

 

Eipäs kuulostanut, kyllä tuo on ihan sun omaa tulkintaasi. Missä ap muka tuollaista sanoi? Samahan se on, ottaako "mitäänsanomattoman" kumppanin nuorena vai paniikissa vanhempana kun biologinen kello tikittää. Yhtä huonoja vaihtoehtoja molemmat. Pointti taisi olla siinä, että on outoa, miten niin moni ylipäätään tyytyy laimeanoloiseen suhteeseen. Voihan sen sielunkumppanin nuorenakin kohdata.

-nro 11

Kaltaistaan ihminen kumppanikseen hakee. Jos "melkein hyvälle" naiselle kelpaa vain av:lta tutun "Ihmettelevän ulkosuomalaisen" sveitsiläinen pankkiiri-kirurgi-triatlonisti Von und zu Knödelstrudel-Bratwurstbaum, niin odotuksesta saattaa tulla pitkä.

Vierailija kirjoitti:

Mahtaa AP:n mies olla onneton, kun joutuu miettimään miten viedä jonkun kiittämättömän, täydellisyyteen pyrkivän naisen "jalkoja alta" vielä kolmenkin vuoden jälkeen... Mitä AP on tehnyt ansaitakseen miehensä? Miten viet mieheltäsi jalat alta näin 3 vuoden jälkeen?

Juu, no jos haluat näin väärin viestini ymmärtää niin en koe tarpeelliseksi lähteä vastaamaan kysymykseesi. Suhteemme on tavallinen, mutta täynnä rakkautta. Toisin kuin näiden ystävieni suhteet, jollaiseksi ilmeisesti miellät omankin suhteesi (jos sinulla sellaista on)?

Ap