Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En vain jaksaisi tätä poissulkemista
13.12.2015 |
Pitkästä aikaa oltiin taas kahden pitkäaikaisen ystäväni kanssa kaupungilla kahvilla, edellisestä kerrasta olikin jo kuukausia. Olen itse lapseton ja aina aloitteentekijä näissä tapaamisissa, mutta ymmärrän kyllä, että heillä on kiireitä perheensä kanssa. Sitä aina valittavatkin syyksi.
Mutta jälleen kerran sivulauseista ja illalla erotessamme tuli ilmi, että kyllähän he tapaavat toisiaan paljon useammin, nytkin jo sopivat seuraavasta tapaamisestaan. He kun löysivät miehet samoihin aikoihin ja näistä tuli heti hyviä kavereita. Tämä vain tarkoittaa sitten sitä, että tavataan lapset mukana pariskuntina toistensa kodeissa ja mökeillä harva se viikonloppu. Sen sijaan minä, vaikka asun samassa kaupungissa, en näe heitä pitkiin aikoihin. Missään mökillä en ole käynyt kertaakaan, en myöskään toisen pariskunnan uudessa kodissa.
Ei tämä valittamisesta parane ja yritän nyt pitää edes jonkinlaista ystävyyttä yllä. Mutta harmittaa vain ja heidän käytöksensä tuntuu niin käsittämättömältä. Todellakaan kummallakaan ei ole mitään syytä esim. tuntea minua uhaksi. Heidän miehiinsä minulla on asialliset välit, ei sen enempää eikä vähempää, lapsiin harvoin nähdessäni hyvätkin.
Kertokaa siis: Mitä ihmettä ajattelee ihminen, joka ensin valittelee kolmen naisen porukassa, miten onkin niin harvoin aikaa tavata, ja sitten siinä kääntyy toisen äiti-ihmisen puoleen ja sopii jo seuraavasta kyläilyreissusta?
Kommentit (49)
Kyllä mä olisin loukkaantunut, jos vielä kehtaavat sun kuullen sopia keskinäisiä treffejä. Todella törkeää! Vaikka heillä on yhteistä puhuttavaa lasten kautta yms niin sanoisin suoraan että tuntuu pahalta :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sellainen kokemus etten enää kelpaa illanistujaisiin kun olen eronnut. Kyllä mieleni pahoitin kun sovittiin että pidetään pikkujoulut ja sain muuta kautta sitten tietooni että ne toki pidettiin mutta ilman minua. Muuten kyllä kelpaan lenkki ja shoppailuseuraksi mutten juhliin joissa on toisten miehet mukana.
Vähentäisin yhteydenpitoa merkittävästi ja etsisin seuraa muista kanssani saman elämäntilanteen jakavista.
Noh. Eri tilanne, mutta itse olen eronnut surkeasta liitosta, ja sosiaalinen eristäninen alkoi heti kun erosin. Minua ja lapsia ei enää pyydetä minnekään. Eikä kukas tule käymään. Juuri kyselin mitä ihmiset tekevät uutena vuotena...
Itse samassa tilanteessa enkä osaa mitään sanoa :(. Miettinyt jonkun uuden harrastuksen aloittamista, josta ehkä uusia ystäviä, mutta kun olen työtön eikä oikein varaa :(.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla sellainen kokemus etten enää kelpaa illanistujaisiin kun olen eronnut. Kyllä mieleni pahoitin kun sovittiin että pidetään pikkujoulut ja sain muuta kautta sitten tietooni että ne toki pidettiin mutta ilman minua. Muuten kyllä kelpaan lenkki ja shoppailuseuraksi mutten juhliin joissa on toisten miehet mukana.
Mikä näitä ihmisiä tosiaan vaivaa? Kyllä tuo salailu jotain kertoo, että tajuavat toimivansa nolosti. Sen kun vain tietäisi, miksi ihmeessä.
Miten tuollaiset voi olla oikeita, hyviä ystäviä? Ei niiden noin kuulu käyttäytyä. Mikset ole sanonut heille mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähentäisin yhteydenpitoa merkittävästi ja etsisin seuraa muista kanssani saman elämäntilanteen jakavista.
Minä vain haluaisin olla yhteyksissä eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa. Jotenkin aina luulin, että olisi ihan luontevaa ihmisten kutsua luokseen ystävistään sekä ne, joilla on mies ja lapsia, että ne sinkut. Mutta ilmeisesti sitten ei...
On minulla onneksi sinkkujen lisäksi yksi ystävä, joka kutsuu jopa lapsensa synttäreille muiden aikuisten mukana meitä perheettömiäkin. Olenkin nykyään ryhtynyt näille kahdelle poissulkijalle mainitsemaan tavatessamme, mitä milloinkin olen tälle lapselle vienyt. Jos jotain ymmärtäisivät, vaikka epäilen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sellainen kokemus etten enää kelpaa illanistujaisiin kun olen eronnut. Kyllä mieleni pahoitin kun sovittiin että pidetään pikkujoulut ja sain muuta kautta sitten tietooni että ne toki pidettiin mutta ilman minua. Muuten kyllä kelpaan lenkki ja shoppailuseuraksi mutten juhliin joissa on toisten miehet mukana.
Mikä näitä ihmisiä tosiaan vaivaa? Kyllä tuo salailu jotain kertoo, että tajuavat toimivansa nolosti. Sen kun vain tietäisi, miksi ihmeessä.
Itseasiassa kun aloin miettimään ei minua kutsuta edes kahville kavereille jos miehensä on kotona. En ymmärrä mikä tämä juttu on? Mun luona on kyllä tyttöjen iltoja ollut.. Mut miksi mut pitää eristää miehistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tuollaiset voi olla oikeita, hyviä ystäviä? Ei niiden noin kuulu käyttäytyä. Mikset ole sanonut heille mitään?
Koska pidin heitä aina niin fiksuina. Ollaan opiskeltu samaa alaa, jaettu ilot ja todella suuret surut, kaikki ollaan aina oltu enemmän rauhallisia koti-ihmisiä kuin baareissa kävijöitä. Miten aikuiselle ihmiselle voi sanoa nolaamisella välejä pahentamatta näistä asioista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuollaiset voi olla oikeita, hyviä ystäviä? Ei niiden noin kuulu käyttäytyä. Mikset ole sanonut heille mitään?
Koska pidin heitä aina niin fiksuina. Ollaan opiskeltu samaa alaa, jaettu ilot ja todella suuret surut, kaikki ollaan aina oltu enemmän rauhallisia koti-ihmisiä kuin baareissa kävijöitä. Miten aikuiselle ihmiselle voi sanoa nolaamisella välejä pahentamatta näistä asioista?
Ja tuolla baari/koti-jutulla tarkoitan vaan sitä, että tässä ei kelpaa oikein tekosyyksi sekään, että "villi sinkkukaveri" ei sopisi perheenäitien elämäntapaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko olla osittain sitä, että ajatellaan ettei lapseton halua kahvitella lasten seurassa. Mietin nyt tätä, että itse sovin lapsettomien kavereiden kanssa tapaamisen kaupungille. Pääsen itse pois kotoa ja tosiaan ajattelen että lapseton mieluummin juttelee kanssani rauhassa. Täytyykin kysyä jos tulisi mieluummin meille kuin kaupungille. Kiitos aloittajalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sellainen kokemus etten enää kelpaa illanistujaisiin kun olen eronnut. Kyllä mieleni pahoitin kun sovittiin että pidetään pikkujoulut ja sain muuta kautta sitten tietooni että ne toki pidettiin mutta ilman minua. Muuten kyllä kelpaan lenkki ja shoppailuseuraksi mutten juhliin joissa on toisten miehet mukana.
Mikä näitä ihmisiä tosiaan vaivaa? Kyllä tuo salailu jotain kertoo, että tajuavat toimivansa nolosti. Sen kun vain tietäisi, miksi ihmeessä.
Itseasiassa kun aloin miettimään ei minua kutsuta edes kahville kavereille jos miehensä on kotona. En ymmärrä mikä tämä juttu on? Mun luona on kyllä tyttöjen iltoja ollut.. Mut miksi mut pitää eristää miehistä?
Halusit tai et, sinkkuna olet uhka perheellisille naisille. Vaikka et koskisi kuuden promillen kännissäkään edes heinäseipäällä ystäviesi ukonkuvatuksiin, ystäviesi alitajunnassa olet kuitenkin vamppi, joka voi viedä heidän kultamussukkansa.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla osittain sitä, että ajatellaan ettei lapseton halua kahvitella lasten seurassa. Mietin nyt tätä, että itse sovin lapsettomien kavereiden kanssa tapaamisen kaupungille. Pääsen itse pois kotoa ja tosiaan ajattelen että lapseton mieluummin juttelee kanssani rauhassa. Täytyykin kysyä jos tulisi mieluummin meille kuin kaupungille. Kiitos aloittajalle.
Ihan samoja ihmisiä me lapsettomatkin ollaan kuin te perheelliset, vaikka tällä palstalla voisi välillä muulta vaikuttaa. Esimerkiksi minusta on tosiaan mukavaa nähdä kavereiden lapsia ja mm. viedä synttärilahjoja sille ainoalle, joka kutsuu meidät sinkutkin lapsensa synttäreille.
Kuvaavaa tosin onkin se, että tämä ainoa on myös valinnut sinkun lapsensa kummiksi (toisen kuin minä). Sen sijaan näistä nyt puheena olevista toinen mm. jutteli ummet ja lammet toisen lapsensa ristiäisistä, mutta missään välissä ei paljastanut sitä, että tämä toinen perheellinen miehineen oli lapsen kummeja. Oletin että olivat taas hänen sukulaisensa, mutta totuus paljastui myöhemmin.
Ei sillä, etteikö minustakin olisi mukavaa olla jonkun lapsen kummi, mutta siinä asiassa eniten loukkasi asian salailu...
Luulen, että teidän elämäntilanteenne on vaan tällä hetkellä niin erilainen. Ovatko heidän lapsensa kuinka samanikäisiä eli leikkivätkö lapset keskenään? Sekin voi olla syy tavata toisiaan perheenä. Omalla kohdalla muistan, että oli kiva kun tuttavapariskunnalla oli samanikäisiä lapsia. Lapset viihtyivät keskenään ja aikuiset saivat myös rauhassa seurustella ja puhua "aikuisten juttuja". Usein myös lapset pyysivät päästä näiden tuttavien lasten luokse. Nyt, kun lapset ovat isoja, on yhteydenpito näihin tuttaviin huomattavasti vähäisempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sellainen kokemus etten enää kelpaa illanistujaisiin kun olen eronnut. Kyllä mieleni pahoitin kun sovittiin että pidetään pikkujoulut ja sain muuta kautta sitten tietooni että ne toki pidettiin mutta ilman minua. Muuten kyllä kelpaan lenkki ja shoppailuseuraksi mutten juhliin joissa on toisten miehet mukana.
Mikä näitä ihmisiä tosiaan vaivaa? Kyllä tuo salailu jotain kertoo, että tajuavat toimivansa nolosti. Sen kun vain tietäisi, miksi ihmeessä.
Itseasiassa kun aloin miettimään ei minua kutsuta edes kahville kavereille jos miehensä on kotona. En ymmärrä mikä tämä juttu on? Mun luona on kyllä tyttöjen iltoja ollut.. Mut miksi mut pitää eristää miehistä?
Halusit tai et, sinkkuna olet uhka perheellisille naisille. Vaikka et koskisi kuuden promillen kännissäkään edes heinäseipäällä ystäviesi ukonkuvatuksiin, ystäviesi alitajunnassa olet kuitenkin vamppi, joka voi viedä heidän kultamussukkansa.
Minun ystäväni saisivat kyllä hankkia siinä tapauksessa vahvat lasit. Vamppia ei minusta saa tekemälläkään, valitettavasti!
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että teidän elämäntilanteenne on vaan tällä hetkellä niin erilainen. Ovatko heidän lapsensa kuinka samanikäisiä eli leikkivätkö lapset keskenään? Sekin voi olla syy tavata toisiaan perheenä. Omalla kohdalla muistan, että oli kiva kun tuttavapariskunnalla oli samanikäisiä lapsia. Lapset viihtyivät keskenään ja aikuiset saivat myös rauhassa seurustella ja puhua "aikuisten juttuja". Usein myös lapset pyysivät päästä näiden tuttavien lasten luokse. Nyt, kun lapset ovat isoja, on yhteydenpito näihin tuttaviin huomattavasti vähäisempää.
En nyt kyllä ymmärrä, mikä estää kolmea ystävää puhumassa "aikuisten juttuja" keskenään, kun ne lapset leikkivät keskenään, vaikka yksi aikuisista olisikin sinkku?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sellainen kokemus etten enää kelpaa illanistujaisiin kun olen eronnut. Kyllä mieleni pahoitin kun sovittiin että pidetään pikkujoulut ja sain muuta kautta sitten tietooni että ne toki pidettiin mutta ilman minua. Muuten kyllä kelpaan lenkki ja shoppailuseuraksi mutten juhliin joissa on toisten miehet mukana.
Mikä näitä ihmisiä tosiaan vaivaa? Kyllä tuo salailu jotain kertoo, että tajuavat toimivansa nolosti. Sen kun vain tietäisi, miksi ihmeessä.
Itseasiassa kun aloin miettimään ei minua kutsuta edes kahville kavereille jos miehensä on kotona. En ymmärrä mikä tämä juttu on? Mun luona on kyllä tyttöjen iltoja ollut.. Mut miksi mut pitää eristää miehistä?
Halusit tai et, sinkkuna olet uhka perheellisille naisille. Vaikka et koskisi kuuden promillen kännissäkään edes heinäseipäällä ystäviesi ukonkuvatuksiin, ystäviesi alitajunnassa olet kuitenkin vamppi, joka voi viedä heidän kultamussukkansa.
Minun ystäväni saisivat kyllä hankkia siinä tapauksessa vahvat lasit. Vamppia ei minusta saa tekemälläkään, valitettavasti!
Siksipä kirjoitinkin, että alitajunnassa.
Alue: Aihe vapaa
Eikö kenelläkään muulla ole vastaavia kokemuksia?