Naimisissa ilman vastarakkautta

Koita kertoa vaimollesi tuo kaikki juuri niin kuin yllä kirjoitit. Päättäkää sitten yhdessä mihin suuntaan lähdette elämäänne muuttamaan.

Kaikkea hyvää sinulle!

T. N29

Mitalin ansaitsisit kun noin kauan oot tommosta akkaa katellut.

Voin kuvitella miten rikki oot henkisesti. Kunhan et vaan katkea.

Kiitos tsemppauksesta! Joo puhua pitäisi vaan jos toinen ei halua puhua niin hankalaa.

Luulenkin että vaimo ei enää rakasta minua. Sattuu ajatellakin että tilanne on tuo, kun on kaikkensa elämässä toiselle antanut ja tämä on tulos.

Kaikki ei vain riitä nyky maailmassa :(

Sitä kuvitteli lapsellisesti että voi toisen kanssa olla loppuelämän ja rakkaus kestäisi...

Vierailija kirjoitti:

Tollainen tilanne itselläni (mies). Itse rakastan vaimoani yli kaiken, mutta häneltä en saa enää minkäänlaista vastakaikua. Pyöritetään arkea lastemme parasta ajatellen.

Teen kotitöitä ja hoidan lapsia ja mielestäni huomioin myös vaimoni. Toki puutteitakin minusta löytyy, mutta en ryyppää ja hauku vaimoani tms. Olen aika ailahteleva luonne joskus nalkutan, mutta en mielestäni täysi paska ole. Ei kai täydellistä ole olemassakaan jos lähdetään siitä että toisen naamaa katsellut reilut 10v.

Meillä ei ole ollut seksiä varmaan 7 vuoteen ei voi edellistä kertaa enää edes muistaa, itse olen tällä ajalla vaihtelevasti koettanut tehdä aloitteita mutta aina on tullut pakit. Myönnetään etten varmaan ole se paras donjuan sängyssä, mutta ei tuolla ole tämän liiton aikana kovin montaa kertaa päässyt taitojaan hiomaankaan.

Myös läheisyys ja kosketus puuttuu elämästä, ei pusuja tai halauksia jos minä en tee aloitetta ja silloinkin vastassa on kylmyys tai kavahdus kauemmas. Eli oikeastaan 7 vuoteen vaimo ei ole koskenut minuun vahinko hipaisua enempää...

Nyt ajan vieriessä itsekin olen vähentänyt halauksien "antoa" koska tuntuu pahalta jos rakastamani henkilö kavahtaa moisesta ja näyttää että rutto koski häneen.

Henkisesti tämä on todella raskasta kun asiasta ei voi myöskään hänen kanssaan puhua, koska mitään ongelmaa ei kuulemma ole.

Erohan olisi se "helppo" ratkaisu, mutta tätäkään en haluaisi koska rakastan vaimoani niin paljon että sattuu ja lisäksi en voisi ajatellakaan että aamulla/illalla en olisi lasteni kanssa.

Eli mitähän tässä umpikujassa tekisi? Jos eroa mietitään niin mitkä mahdollisuudet on saada lapset isälle ja äiti olisi se joka toinen viikonloppu huoltaja...

Äh kun elämä on vaikeaa, kait tässäkin itse olen se suhteen paskiainen ja tarvisi vain yrittää ja tehdä enemmän. Olisi vain kerrankin mahtava olla se joka on ottavana osapuolena :(

Kuule. Hän on sinun kanssa vain siksi että teillä on lapsia ja tietää että erossa lapset jää hänelle ja tietää että ei jaksa olla yh ja niitä hoitaa. Hän ei voi muutakaan koska sosiaaliset normit sanoo että lapset jää äidille. Tästä syystä hän on ällötyksestä huolimatta päättänyt kestää sinua siihen asti että viimeinenkin on aikuinen ja sitten erota. Olet siis kodinkone ja lastenvahti joka dumpataan kun homma on suoritettu.

Ja tosiaan jos joku ajattelee, että taas joku ukko ruikuttamassa että miksi en saanu pillua taaskaan, niin seksin puute tietysti rassaa myös mutta enemmän tässä ongelmana tuo läheisyyden puute. Se että saa vastakaikua puolisoltaan...

Joo tähän tulokseen olen itsekin joinakin synkkinä tunteina omissa mietinnöissäni päätynyt.

Se on vain hankalaa, kun itse rakastaa toista ja himoitseekin vielä. Olen kuin vasta rakastunut vaimooni, voisin olla kiinni hänessä kokoajan.

Mutta tosiaan tuostakin voisi ajatella että anna hänelle tilaa hengittää, niin onhan näitäkin tiloja annettu tämän kuluneen "kuivan" kauden aikana mutta tilanne on edelleen sama...

Ja kyyneleet valuu, jos mietin että en voisi päivittäin olla lasteni seurassa ja nähdä heidän kasvavan ja kokevan uusia asioita :(

Tai jos vaimoni ottaisi uuden puolison ja hän kasvattaisi lapsiani...

Niin ja siis minä olen ollut tuollainen vaimo. Lasten isä rakastaa minua yhä 6 vuotta eromme jälkeenkin. Minä vaan nyt en ole häntä rakastanut varmaan 14 vuoteen. Lopulta vain minulta paloi pinna sen kuvotuksen ja lähentelyn takia ja jätin miehen. Kyyneltäkään en ole vuodattanut. Mitä seksiin tulee niin kaikkihan tiesi kuinka minua seksi kuvotti. Uusien kumppaneiden kanssa olen harrastanut seksiä jopa yli 10 tuntia päivässä ja minua pidetään ihan koneena ja teen kaikkea. Täysin villiä ja estotonta. Minä jota ennen seksi kuvotti niin että oksensin seksin jälkeen. Pelkkä ajatus spermasta käänsi vatsan ylösalaisin. Nyt saa tulla kasvoille ja nielen, että kyllä se kumppani vaikuttaa.

Nro4

Vierailija kirjoitti:

Niin ja siis minä olen ollut tuollainen vaimo. Lasten isä rakastaa minua yhä 6 vuotta eromme jälkeenkin. Minä vaan nyt en ole häntä rakastanut varmaan 14 vuoteen. Lopulta vain minulta paloi pinna sen kuvotuksen ja lähentelyn takia ja jätin miehen. Kyyneltäkään en ole vuodattanut. Mitä seksiin tulee niin kaikkihan tiesi kuinka minua seksi kuvotti. Uusien kumppaneiden kanssa olen harrastanut seksiä jopa yli 10 tuntia päivässä ja minua pidetään ihan koneena ja teen kaikkea. Täysin villiä ja estotonta. Minä jota ennen seksi kuvotti niin että oksensin seksin jälkeen. Pelkkä ajatus spermasta käänsi vatsan ylösalaisin. Nyt saa tulla kasvoille ja nielen, että kyllä se kumppani vaikuttaa.

Nro4

Tämäkö lienee sitten minun/meidänkin kohtalo.

Mikä tuossa lähentelyssä kuvotti? Oliko jotain mitä miehesi teki tai oli tehnyt?

Etkö näin jälkeenpäin näe, että olisit voinut ratkaista ongelman miehesi kanssa ja jatkaa?

Olisin valmis tekemään melkeinpä mitä vain että oma liitto kukoistaisi taas ja saisin palautettua vaimoni intohimon ja rakkauden. Toki tämä 7 vuoden piina jo sinänsä on tuota melkeinpä mitä vain kategoriaa...

-ap

Vierailija kirjoitti:

Joo tähän tulokseen olen itsekin joinakin synkkinä tunteina omissa mietinnöissäni päätynyt.

Se on vain hankalaa, kun itse rakastaa toista ja himoitseekin vielä. Olen kuin vasta rakastunut vaimooni, voisin olla kiinni hänessä kokoajan.

Mutta tosiaan tuostakin voisi ajatella että anna hänelle tilaa hengittää, niin onhan näitäkin tiloja annettu tämän kuluneen "kuivan" kauden aikana mutta tilanne on edelleen sama...

Ja kyyneleet valuu, jos mietin että en voisi päivittäin olla lasteni seurassa ja nähdä heidän kasvavan ja kokevan uusia asioita :(

Tai jos vaimoni ottaisi uuden puolison ja hän kasvattaisi lapsiani...

Tiedän että siitä tulee rankkaa aluksi, mutta lapset ei häviä eikä koulujen ja päiväkotien kevätjuhlat ja yhä sinä voit olla ensimmäinen joka näkee asiat. Se riippuu ihan sinusta. Vaimosi varmasti voisi suostua vuoroviikko systeemiin ja jos asuisit sopivan matkan päässä niin lapset voisi itsekin tulla silloin kun haluaa. Voi olla niinkin että vaimosi antaa lapset sinulle. Niin lopulta kävi meilläkin. Älä tuhlaa elämääsi kun kuulostat hyvälle miehelle ja sinulle löytyy varmasti ihminen joka rakastaa ja haluaa juuri sinua :)

Nro4

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ja siis minä olen ollut tuollainen vaimo. Lasten isä rakastaa minua yhä 6 vuotta eromme jälkeenkin. Minä vaan nyt en ole häntä rakastanut varmaan 14 vuoteen. Lopulta vain minulta paloi pinna sen kuvotuksen ja lähentelyn takia ja jätin miehen. Kyyneltäkään en ole vuodattanut. Mitä seksiin tulee niin kaikkihan tiesi kuinka minua seksi kuvotti. Uusien kumppaneiden kanssa olen harrastanut seksiä jopa yli 10 tuntia päivässä ja minua pidetään ihan koneena ja teen kaikkea. Täysin villiä ja estotonta. Minä jota ennen seksi kuvotti niin että oksensin seksin jälkeen. Pelkkä ajatus spermasta käänsi vatsan ylösalaisin. Nyt saa tulla kasvoille ja nielen, että kyllä se kumppani vaikuttaa.

Nro4

 

Tämäkö lienee sitten minun/meidänkin kohtalo.

Mikä tuossa lähentelyssä kuvotti? Oliko jotain mitä miehesi teki tai oli tehnyt?

Etkö näin jälkeenpäin näe, että olisit voinut ratkaista ongelman miehesi kanssa ja jatkaa?

Olisin valmis tekemään melkeinpä mitä vain että oma liitto kukoistaisi taas ja saisin palautettua vaimoni intohimon ja rakkauden. Toki tämä 7 vuoden piina jo sinänsä on tuota melkeinpä mitä vain kategoriaa...

 

-ap

Ei mitenkään. Minulla on lasten isään hirveän hyvät välit. Ne on vain sisarilliset minulle. Voin puhua hänelle mistä vaan ja nimenomaan eron jälkeen olemme vihdoin voineet puhua ihan kaikesta ja rehellisesti. Lapsia kasvatamme yhdessä. Sitä ei ole uudet puolisomme tehneet. Ollaan tiimi sillä saralla. Ja kyllä mies teki aikoinaan. Petti minua esikoisen syntymän jälkeen. Eikä mitään ole katunut niin kuin sitä.

Nro4

Itsellä oli vastaava asetelma. Ihan noin pitkään en liitossa jaksanut ja nähnyt syytä olla toisen sätittävänä. Nyt jokunen vuosi jo erillään ja lapset ovat vuoroviikoin minulla ja äidillään. Tsempit ap:lle ja älä nyt anna koko elämän lipua ohi.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että siitä tulee rankkaa aluksi, mutta lapset ei häviä eikä koulujen ja päiväkotien kevätjuhlat ja yhä sinä voit olla ensimmäinen joka näkee asiat. Se riippuu ihan sinusta. Vaimosi varmasti voisi suostua vuoroviikko systeemiin ja jos asuisit sopivan matkan päässä niin lapset voisi itsekin tulla silloin kun haluaa. Voi olla niinkin että vaimosi antaa lapset sinulle. Niin lopulta kävi meilläkin. Älä tuhlaa elämääsi kun kuulostat hyvälle miehelle ja sinulle löytyy varmasti ihminen joka rakastaa ja haluaa juuri sinua :)

Nro4

Joo tuo kyllä kuulostaa siltä mihin tämä on menossa, mutta tuo ei todellakaan ole sitä mitä haluaisin.

Tuo varmasti olisi parasta omalle henkiselle jaksamiselle ja myös vaimolleni joka varmaan haikailee vieraiden perään kun minä en häntä enää kiihota...

Mutta ei vain sielu anna periksi, että tämä oli tässä kun niin paljon on koettu yhdessä ja sitä kuvittelee edelleen että kun vaimo on joskus takiaisena roikkunut takinliepeessä että voisiko se vielä toistua ja rakkaus palautua.

Äh ja en halua edes ketään toista..... henkisesti vaan alkaa olla aika piipussa, uni ei maistu, synkeitä ajatuksia, yhtäkkiä saattaa alkaa kyyneleet valumaan jne...

Ja ne lapset, ei se ole sama käydä kesäjuhlissa kuin se että illalla peittelet ja sanot hyvät yöt. Laitat iltapalaa, peset hampaita, kyselet koulu kuulumiset, halaukset, hupailut jne...

-ap

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli vastaava asetelma. Ihan noin pitkään en liitossa jaksanut ja nähnyt syytä olla toisen sätittävänä. Nyt jokunen vuosi jo erillään ja lapset ovat vuoroviikoin minulla ja äidillään. Tsempit ap:lle ja älä nyt anna koko elämän lipua ohi.

Kiitokset tsempeistä. Tosiaan sättimistäkään ei tässä liitossa ole, eli edetään lasten ehdoilla puskien harmaata arkea.

Ei ilon kiljahduksia ei surun märinää.

Vähän kuin odotellaan jotain ja siihen päälle tämä oma tilanne.

Ja kun tästäkään asiasta ei saa puhua...elämä siis lipuu ja sitä vain toivoo että aika kultainen palaisi ja vaimo heräisi joku aamu ja halaisi ja kaikki olisi kuin ennenkin.

Living in a dream world?

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että siitä tulee rankkaa aluksi, mutta lapset ei häviä eikä koulujen ja päiväkotien kevätjuhlat ja yhä sinä voit olla ensimmäinen joka näkee asiat. Se riippuu ihan sinusta. Vaimosi varmasti voisi suostua vuoroviikko systeemiin ja jos asuisit sopivan matkan päässä niin lapset voisi itsekin tulla silloin kun haluaa. Voi olla niinkin että vaimosi antaa lapset sinulle. Niin lopulta kävi meilläkin. Älä tuhlaa elämääsi kun kuulostat hyvälle miehelle ja sinulle löytyy varmasti ihminen joka rakastaa ja haluaa juuri sinua :)

Nro4

Joo tuo kyllä kuulostaa siltä mihin tämä on menossa, mutta tuo ei todellakaan ole sitä mitä haluaisin.

Tuo varmasti olisi parasta omalle henkiselle jaksamiselle ja myös vaimolleni joka varmaan haikailee vieraiden perään kun minä en häntä enää kiihota...

Mutta ei vain sielu anna periksi, että tämä oli tässä kun niin paljon on koettu yhdessä ja sitä kuvittelee edelleen että kun vaimo on joskus takiaisena roikkunut takinliepeessä että voisiko se vielä toistua ja rakkaus palautua.

Äh ja en halua edes ketään toista..... henkisesti vaan alkaa olla aika piipussa, uni ei maistu, synkeitä ajatuksia, yhtäkkiä saattaa alkaa kyyneleet valumaan jne...

Ja ne lapset, ei se ole sama käydä kesäjuhlissa kuin se että illalla peittelet ja sanot hyvät yöt. Laitat iltapalaa, peset hampaita, kyselet koulu kuulumiset, halaukset, hupailut jne...

-ap

Kyllä sinä niitä hampaita ehdit kuule pestä ja peitellä ihan tarpeeksi. Eikä ole pakko seurustella jos ei halua. Tosiasia vaan on että sekin päivä tulee kunhan saat ensiksi oman elämäsi kokoon ja ajatukset järjestymään. Rakastin minäkin intohimoisesti aikoinaan miestäni ja kävin sen kuunkin hakemassa taivaalta, mutta menneet on menneitä ja kun rakkaus kuolee se ei herää ikinä siihen samaan ihmiseen.

Nro4

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että siitä tulee rankkaa aluksi, mutta lapset ei häviä eikä koulujen ja päiväkotien kevätjuhlat ja yhä sinä voit olla ensimmäinen joka näkee asiat. Se riippuu ihan sinusta. Vaimosi varmasti voisi suostua vuoroviikko systeemiin ja jos asuisit sopivan matkan päässä niin lapset voisi itsekin tulla silloin kun haluaa. Voi olla niinkin että vaimosi antaa lapset sinulle. Niin lopulta kävi meilläkin. Älä tuhlaa elämääsi kun kuulostat hyvälle miehelle ja sinulle löytyy varmasti ihminen joka rakastaa ja haluaa juuri sinua :)

Nro4

Joo tuo kyllä kuulostaa siltä mihin tämä on menossa, mutta tuo ei todellakaan ole sitä mitä haluaisin.

Tuo varmasti olisi parasta omalle henkiselle jaksamiselle ja myös vaimolleni joka varmaan haikailee vieraiden perään kun minä en häntä enää kiihota...

Mutta ei vain sielu anna periksi, että tämä oli tässä kun niin paljon on koettu yhdessä ja sitä kuvittelee edelleen että kun vaimo on joskus takiaisena roikkunut takinliepeessä että voisiko se vielä toistua ja rakkaus palautua.

Äh ja en halua edes ketään toista..... henkisesti vaan alkaa olla aika piipussa, uni ei maistu, synkeitä ajatuksia, yhtäkkiä saattaa alkaa kyyneleet valumaan jne...

Ja ne lapset, ei se ole sama käydä kesäjuhlissa kuin se että illalla peittelet ja sanot hyvät yöt. Laitat iltapalaa, peset hampaita, kyselet koulu kuulumiset, halaukset, hupailut jne...

-ap

Kyllä sinä niitä hampaita ehdit kuule pestä ja peitellä ihan tarpeeksi. Eikä ole pakko seurustella jos ei halua. Tosiasia vaan on että sekin päivä tulee kunhan saat ensiksi oman elämäsi kokoon ja ajatukset järjestymään. Rakastin minäkin intohimoisesti aikoinaan miestäni ja kävin sen kuunkin hakemassa taivaalta, mutta menneet on menneitä ja kun rakkaus kuolee se ei herää ikinä siihen samaan ihmiseen.

Nro4

Rankalta kuulostaa.

Mainitsit että miehesi petti ja siinä onkin "hyvä" syy erota tai rakkauden sammua.

Mutta meillä ei tuollaista ole käynyt, toki vaimo on katkeroitunut joistain asioista joita omalla persoonallani olen aiheuttanut pitkän liiton aikana, mutta sekin on hankala mennä pyytelemään anteeksi jos on ollut oma rehellinen itsensä. Ei maailmassa pärjää jos joutuu teeskentelemään ja piilottelemaan omaa itseään.

Ja toisaalta voisin itsekin mainita lukuisia asioita joita vaimoni on tehnyt tai jättänyt tekemättä, mutta sitähän elämä on kun kaksi erilaista sielua elää yhdessä. Rakkauden tulisi vain pienet mutkat antaa anteeksi ja puskea tiimiä yhteistä tavoitetta kohden.

Mutta lohdutonta kuulla tuo että rakkaus kun katoaa niin sitä ei enää herätetä :(

Olen 37-vuotias nainen ja elän itse samanlaisessa liitossa. Tosin niin päin että mieheni on se kylmä osapuoli. Olemme olleet yhdessä 17 vuotta ja kertaakaan hän ei ole sanonut rakastavansa minua. Viime aikoina kaikki läheisyys on jäänyt kokonaan pois, mieheni ei edes hipaise minua. Hän sanoo olevansa tyytyväinen tilanteeseen. Minä taas olen romuna. Tällä hetkellä koen eroamisen liian vaikeana, yksi lapsistamme sairastaa vakavasti ja muut ovat vielä sellaisessa iässä että ero pistäisi heidän elämänsä ihan sekaisin. Ja toisaalta, miksi erota, koska minä olen tässä ainut joka kärsii. Muut meidän perheessä ovat kohtalaisen tyytyväisiä elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Olen 37-vuotias nainen ja elän itse samanlaisessa liitossa. Tosin niin päin että mieheni on se kylmä osapuoli. Olemme olleet yhdessä 17 vuotta ja kertaakaan hän ei ole sanonut rakastavansa minua. Viime aikoina kaikki läheisyys on jäänyt kokonaan pois, mieheni ei edes hipaise minua. Hän sanoo olevansa tyytyväinen tilanteeseen. Minä taas olen romuna. Tällä hetkellä koen eroamisen liian vaikeana, yksi lapsistamme sairastaa vakavasti ja muut ovat vielä sellaisessa iässä että ero pistäisi heidän elämänsä ihan sekaisin. Ja toisaalta, miksi erota, koska minä olen tässä ainut joka kärsii. Muut meidän perheessä ovat kohtalaisen tyytyväisiä elämäänsä.

Samalla tavalla olen epäitsekkäästi ajatellut, että pitää vain purra hampaat yhteen ja kitua liitossa. Keksin kokoajan syitä miksi olen niin paska, ettei vaimoni enää rakasta minua. Tämä sitten alkaa näkymään turhautumisena, äyskähtelynä, itsetuntoa nyt ei ole enää ollut jäljellä kuin rippeet. Se ettei vaimo enää himoitse minua vie miehisyydenkin, eli sitä jotenkin turtuu tälläiseksi hiirulaiseksi. Joskus jos kevyt flirtti ja jutustelu saattoi jäykähkösti sujua vastakkaista sukupolvea kohtaan päivän piristykseksi niin nyt tuollaista ei enää tule harrastettua kun tuntee itsensä nollaksi..

Pelkäänkin että hiljalleen muutun täysin muumioksi tai jos liitto joskus päättyy niin tuskin enää naista saan kun olen henkisesti isketty maanrakoon.

Sitä vain toivoo että kirjan seuraavassa luvussa vaimo rakastaisikin taas, mutta...

-ap

Yleensä en tänne palstalle kirjoittele, mutta hyvä että sai vähän purkautua tunteistaan.

Ei tästä tilanne sen kummemmin muuttunut, mutta jos jaksaa taas pari viikkoa elää sumussa toivoen jotain ihmettä tapahtuvaksi.

-ap

Olen myös sitä mieltä, että vaimosi ei enää välitä sinusta. Pahimmillaan hän jakaa rakkautensa ollessaan poissa kotoa, mutta näin ei tietenkään välttämättä ole. Kokeile keskustella vielä ja kokeile erilaisia tapoja. Kirjoita vaikka kirje ja kokeile pystyisikö hän avautumaan niin helpommin. Jos hän on joskus läheisyydestä tykännyt, voit kokeilla vaikka kertoa suoraan omista tunteista ja siitä, että välität. Ja kysyä mitä hän tuntee. Tai voisitte kokeille parisuhdeterapiaa.

Toisen painostaminen läheisyyteen on kuitenkin ahdistavaa, koska sen voi kokea vain välietappina saada seksiä. Eli ts. sen voi tulkita haluna saada seksiä. Itselleni kävi niin, että jossakin vaiheessa nimenomaan toivoin, että mies vaikka hieroisi vain hartioitani. Aina kun esitin toiveen ja jos hän tähän suostui, hän lopulta halusi seksiä. Pian en halunnut enää tuota hartioiden hierontaakaan eli ne asiat joista olisi voinut nauttia vain läheisyydestä yksi kerrallaan putosi noin pois. Ja samalla rakkaus hiipui.

Vaikka lapsista eroaa oleminen tuntuisi pahalta, siitä voi selvitä. Ehkä vaimosi ei jaksa hoitaa lapsia yksin ja antaakin lapset sinulle niinkuin aikaisemmin olikin jo kirjoitettu. Ja jos ei niin saat aikaa itsellesi silloin kuin lapset ovat poissa. Sun pitää vain päättää mikä on sinulle tärkeää. Toki voit odottaa lasten kasvamista ja erota sitten myöhemminkin ja samalla hyväksyä, että tuon ajan elät ehkä ilman läheisyyttä.

Kuulostat kiltiltä ja sympaattiselta ihmiseltä! Halit ja voimia asian käsittelyyn! Lämmin ja toisia ajatteleva sydän on nykyään aika harvinainen lahja. Pidä siitä kiinni :)

Ja pahoittelut kaikista kirjoitusvirheistä. Tekstiä ei voi muokata enää jälkikäteen tässä näkymässä.

Jos molemmilla ei ole tahtotilaa korjata mitä korjattavissa on niin eivät asiat odottelulla kummene tai muutu. Pakottamalla et saa toista rakastamaan. Jos pelastat itsesi siltä hitaalta kuolemalta, pelastat lopulta ainakin rakastamasi lapset etkä anna niille väärää mallia miten ollaan parisuhteessa ja miten suhteen ongelmia hoidetaan ja rakkautta vaalitaan.

T. Se aiempi saman kokenut tsemppari.