Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten eroon anoppilan ei-toivotuista pakkoauttajista? Alkaa mennä hermo ja perhesopu jo kotonakin.
16.11.2010 |
Naapurissa asuu eläkkeellä olevat appivanhemmat, jotka pyytämättä ja yllättäen käyvät tekemässä pihassamme milloin mitäkin heidän mielestään tarpeelliseksi katsomiaan pihatöitä ja ym järjestelyjä.
Koskaan he eivät kerro aikeistaan etukäteen, saati kysy lupaa ja jos otat itse asian puheeksi, ainoa tapa on ensin loukkaantuminen, sitten suuttumus. Oman käsityksensä mukaan he eivät halua häiritä tai puuttua elämäämme, mutta viikottain on pihassamme tavarat järjestetty "oikeille" paikoille, lumityöt pyynnöstä huolimatta tehty istutuksien päälle, koska ei niille tapahdu mitään vahinkoa jne. Toisinaan tavaroita menee rikki ja pilalle, kun ei kysytä eikä ymmärretä (oudon näköiset kukat perataan pois rikkaruohoina, "rikkinäisiä" tavaroita siivotaan roskiin, esim kirpparilta ostettu minusta hieno vanha puulaatikko).
Pienet ja suuret vihjeet eivät mene perille, ja kohteliaasta huomauttamisesta heille jää mieleen vain se, että heitä on tultu haukkumaan ja loukkaamaan.
En haluaisi pahoittaa heidän mieltään, muttei jakseta enää moista "omatoimisuutta".
Onko mitään muuta tapaa kun ns. pistää välit poikka kokonaan?
Kommentit (110)
Meilläkään ei kummankaan vanhempien kanssa voida ikinä keskustella rajatusti Asiasta, vaan aina mukaan vedetään heidän ankea ja köyhä lapsuus, kuinka SILLOIN kunnioitettiin vanhempia, kuinka he ovat vanhoja ja pian kuolevat pois ja lopuksi että haittanahan ja taakkanahan he vaan tässä ovat kaikille. Lisäksi kaikki keskustelut kerrotaan eteen päin muodossa että minä tässä vaan nöyränä paistoin pullia miniän perheeseen niin niin sieltä vaan tultiin ihan toisen pyhään kotiin haukkumaan ja soimaamaan.
Sukupolvien välinen kuilu?
Hämmennys uuden elämänvaiheen kynnyksellä (eläke, isovanhemmuus?)
Elämän rajallisuuden tajuaminen?
Kuolemanpelko?
Katkeruus maailman muutoksesta (vaikka itse on 60-vuotiaaksi joutunut kysymään kaikessa vanhempiensa hyväksynnän, ei itse pääsekään enää tähän valta-asemaan)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun jos "kiitos paljon avustanne, mutta nyt tätä pihanhoitoa ei ole tarpeen enää jatkaa" ei ole riittävän selkokielistä vaan kaartelevaa ja epäselvää. Minusta se on kyllä sekä selkeää että kohteliasta. "Lopettakaa pihamme hoitaminen!" on ainakin selkeää, mutta minusta jo sangen epäkohtelias ilmaisu. Tosin olen itsekin hukassa ihmisten kanssa, jotka eivät tajua vihjeestä tai kauniista pyynnöstä vaan joille pitäisi puhua vain käskyttämällä. Mutta uskon myös, että monelle on ihan omaa toimintaa mahdollistava tapa olla ensin ymmärtämättä ja sitten kun toinen joutuu sanomaan oikein tylysti, niin sitten loukkaannutaan. Vallan käyttöä tämäkin.
voisi olla irtonumeroille kova kysyntä, kun viestintään etsitään kaikkia mahdollisia kuviteltavissa olevia tapoja! Tai joku perusnaistenlehtikin voisi tästä tehdä artikkelin asiantuntijan ohjein varustettuna.
voisi olla irtonumeroille kova kysyntä, kun viestintään etsitään kaikkia mahdollisia kuviteltavissa olevia tapoja! Tai joku perusnaistenlehtikin voisi tästä tehdä artikkelin asiantuntijan ohjein varustettuna.
anoppi-miniä-aiheesta.
asian käsittely oli kyllä valitettavan yliolkaista vaikka toimitus pyysi täällä av.llakin kokemuksia anopeista. Eli hyvä aihe mutta huonosti ja leväperäisesti kirjoitettu. Jos joku hesari tekisi sunnuntaiosaan tai kuukausiliitteeseen jutun tästä niin ehkä se käsiteltäisiikin kunnolla.
Ainakin omien marttyyrivanhempieni kohdalla on juuri tästä. Ja tällä "auttamisella" ja meidän tapauksessa myös rahan tyrkyttämisellä yritetään saada aikaan kiitollisuudenvelkaa ja varmistus siitä, että heistä pidetään aikanaan huolta (niin kuin sitä nyt olisi pitänyt koskaan epäillä).
Itse olen ratkaissut asian näin:
En ikinä, koskaan, mainitse mitään mistään tekemättömistä töistä (vaikkapa "talo pitäisi kyllä maalata", tai ikkunat pestä). En koskaan päivittele minkään asian kalleutta tai rahapulaa. En koskaan pyydä apua. En koskaan kerro mitään kenenkään sairauksista tai mahdollisista poissaoloista, työmatkat mukaanlukien. Jos vähänkään vilautan näitä kortteja, niin jo lennähtää pyytämätön apu paikalle.
Kaikesta tarjotusta rahasta kieltäydyn systemaattisesti. Kun perusteluja kysytään, sanon vain "en halua".
Ei ehkä tyylikästä, mutta tälla tavoin olen saanut takaisin (hauraan) itsenäisyyteni ja itsekunnioituksen. Hinta on ollut kiittämättömän tyttären ja miniän maine. Mutta, kuten joku edellä sanoi, toisten tunteista ei voi ottaa vastuuta. Tiedän vain sen, että minua ei enää alisteta ja nöyryytetä samalla tavalla kuin lapsena! Sen kaiken paskan vanhempani tuntuvat unohtaneen, kun omaa ikää on tullut lisää.
Sukupolvien välinen kuilu?
Hämmennys uuden elämänvaiheen kynnyksellä (eläke, isovanhemmuus?)
Elämän rajallisuuden tajuaminen?
Kuolemanpelko?
Katkeruus maailman muutoksesta (vaikka itse on 60-vuotiaaksi joutunut kysymään kaikessa vanhempiensa hyväksynnän, ei itse pääsekään enää tähän valta-asemaan)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro sitten, tuottiko tuloksia :)
Ja kysy anopilta että miten voisit loukkaamatta sanoa appiukolle että teitä häiritsee kovasti että HÄN tulee ilman mitään varoittamatta tai lupaa kysymättä tekemään pihaanne muutoksia ja siirtelemään tavaroita välittämättä siitä että te ette niitä halua. Kerro että olette iloisia siitä että teitä halutaan auttaa, mutta että haluatte hoitaa oman pihanne itse oman mielenne mukaan ja että pyydätte kyllä apua sitten kun sitä tarvitaan. Ja että sinä olet hyvin huolissasi teidän perhesovustanne, miehelläsi ja sinulla on jatkuvasti riitaa koska olette ärtyneitä kun ette saa itse hoitaa omaa pihaanne.
Kysy appiukolta samaa anopista.
Yksi puolustuspiirre on iva ja vähättely toisen toiveita ja valintoja kohtaan. Yritän tästä lähtien oppia sanomaan, että "koska minä haluan niin". Ja lisäksi "minun ei tarvitse tätä sinulle perustella". Kuulostaa kyllä aika tylyltä itsestänikin.
Meillä tietovuoto onkin ihan aukotonta, mutta nämä kyllä itse katselevat ja keksivät tekemättömiä hommia. Muistetaan perustilanne, että päivät ovat pitkiä ja hiljaisia. Eli jos jollekin asialle voidaan tehdä jotain, se tehdään. Ihan vaan että saadaan jotain tärkeää tohotettavaa.
ap
Ainakin omien marttyyrivanhempieni kohdalla on juuri tästä. Ja tällä "auttamisella" ja meidän tapauksessa myös rahan tyrkyttämisellä yritetään saada aikaan kiitollisuudenvelkaa ja varmistus siitä, että heistä pidetään aikanaan huolta (niin kuin sitä nyt olisi pitänyt koskaan epäillä).
Itse olen ratkaissut asian näin:
En ikinä, koskaan, mainitse mitään mistään tekemättömistä töistä (vaikkapa "talo pitäisi kyllä maalata", tai ikkunat pestä). En koskaan päivittele minkään asian kalleutta tai rahapulaa. En koskaan pyydä apua. En koskaan kerro mitään kenenkään sairauksista tai mahdollisista poissaoloista, työmatkat mukaanlukien. Jos vähänkään vilautan näitä kortteja, niin jo lennähtää pyytämätön apu paikalle.
Kaikesta tarjotusta rahasta kieltäydyn systemaattisesti. Kun perusteluja kysytään, sanon vain "en halua".Ei ehkä tyylikästä, mutta tälla tavoin olen saanut takaisin (hauraan) itsenäisyyteni ja itsekunnioituksen. Hinta on ollut kiittämättömän tyttären ja miniän maine. Mutta, kuten joku edellä sanoi, toisten tunteista ei voi ottaa vastuuta. Tiedän vain sen, että minua ei enää alisteta ja nöyryytetä samalla tavalla kuin lapsena! Sen kaiken paskan vanhempani tuntuvat unohtaneen, kun omaa ikää on tullut lisää.
Sukupolvien välinen kuilu?
Hämmennys uuden elämänvaiheen kynnyksellä (eläke, isovanhemmuus?)
Elämän rajallisuuden tajuaminen?
Kuolemanpelko?
Katkeruus maailman muutoksesta (vaikka itse on 60-vuotiaaksi joutunut kysymään kaikessa vanhempiensa hyväksynnän, ei itse pääsekään enää tähän valta-asemaan)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viimeksi kun näin tehtiin, saatiin vain varmistusta tässäkin ketjussa käsitellystä suhtautumisesta. Eli nyt sitten rakentavaa ja toista kunnioittavaa keskustelua puolin ja toisin. Sitähän tässä alun perinkin on kaivattu!
Kiinnostuneena jään seuraamaan!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hitto, nyt en muista missä olen sellaiset nähnyt. Ainakin vilkkuvia löytyi viime vuonna Cittarista, mutta oliko ne sellaiset, jotka soittelevat myös joululauluja...? En ole varma.
Netissähän on kyllä kaikkia hupikrääsäpuoteja, ihan kotimaisiakin. Niistä kannattanee kysellä. Amerikkalaisista löytyy varmasti. Ja ehkä niitä olisi ihan tosi elämän roinapuodeissa tai valoihin ja valaisimiin erikoistuneissa sähköliikkeissä. Ne voisivat jopa tilata sinua varten sellaiset, jos tietävät onko jollain maahantuojalla niitä valikoimisssaan.
Onnea etsintään, tulen kyllä heti kertomaan jos muistan missä olen nähnyt jouluvalot, joissa kaikki upeat ominaisuudet (räikeys, välkyntä, joulumusa ja muu mauttomuus) yhdistyvät!
Välkkyvää joulua kaikille, ja ap, toivottavasti saat anoppiavun kuriin. Tuo on todella tylsä tilanne. Sympatiaa sinulle.
Jouluvalot anoppilaan on loistava idea. Jos tiedät te minkälaisia he inhoavat, ostakaa sellaiset. Jos ette tiedä, ostakaa sellaiset kijluvan punaiset kammottavat letkuvalot. Asentakaa siten, että niitä on vaikea poistaa.
Jos teillä on avain anoppilaan sisälle, asentakaa sinne jälleen mahdollisimman rumat, vilkkuvat, räikeät ja kirjavat (tai anopin/apen inhokkiväriä olevat) ja äänekkääästi jolulauluja tietyin väliajoin soittavat jouluvalot. Asentakaa ne niin, että ne ovat näkyvällä paikalla ja niin hankalasti asetellut, ettei niitä ihan äkkiä pura mitenkään.
Älkää sanoko valoja halvoiksi, vaan sanokaa, että valot olivat tosi kalliit joten toivotte heidän pitävän valoja päällä ainakin loppiaiseen, jottei menneet rahat hukkaan. Valoja ei sitten voi palauttaa liikkeeseen, koska kuitti hävisi. Itsellenne tietenkin laitatte sellaise valot, josta itse tykkäätte.
Ja kun kerran olette anoppilaan sisään asti menneet, voitte samalla vähän sisustaa heidän kotiaan. Järjestäkää ainakin huonekalut uusille paikoille.
Linkitin tämän ketjun ET-lehden keskustelupalstalle
Yksikin kehuu ensin miten hän itse ei sitten ikinä, ja ryhtyy sen jälkeen vastahyökkäykseen just avauksessa mainitulla kehnon ironian sävyisellä marttyyrimentaliteetilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(mahdotonta?) on sukupolvien toisiaan ymmärtää. Surullisinta on se ettei edes yritetä nähdä asiaa toisen näkökulmasta.
Minussa taitaa olla jotain vikaa, kun en oikeasti ymmärrä mitään vihjailuja. Oletan aina, että ihmiset tarkoittavat mitä sanovat. Tämän ominaisuuten vuoksi olen toisinaan joutunut konflikteihin tiettyjen ihmisten kanssa.
Miksi ei voi kahvia tarjotessa sanoa, että "kiitos, kuppi kahvia maistuuu kyllä". Tai "Ei kiitos, ei juuri nyt maistu, mutta mukavaa, että tarjosit"?
Elämä olisi tällä tavoin niin paljon helpompaa.
Tämä meni OT:ksi. Pahoittelen.
mutta tuo "vanhan kansan" tapa on minusta aika ärsyttävä. Että kierrellään ja kaarrellaan ja sanotaan ei kun tarkoitetaan kyllä. Voi kuinka paljon helpompaa olisi, jos voisi sanoa suoraan. Ja sitten tosiana närkästytään ja luullaan ettemme kunnioita vanhempia ihmisiä. Minusta on kohteliasta kyläpaikassakin mennä hetimmiten kahvipöytään kun sinne pyydetään. Minusta ainakin on ärsyttävää jos itse joudun viisi kertaa pyytämään kahville. Tulee jo sellainen olo, että ei ilmeisesti kiinnosta kahvittelut.. Tämä on tätä sukupolvien välistä kuilua. Hohhoi.
Mä aina tapaan sanoa jos joku tarjoaa esim. kahvia ettei mulle tartte laittaa, vaan jos itsellennekin laitatte yms. Oletan kyllä että silti tarjotaan. Olen kans tuollainen kursailija. Mutten vielä edes keski-iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Meillä nuoret perheemme ovat kyllä kiitollisia avustamme eivätkä käy niitä keskustelupalstoilla revittelemään:)".
Mistähän tuokin kirjoittaja sen tietää???
"Itse olen anoppi, muttei tulisi mieleenikään touhuta kenenkään pihamaalla luvatta.
Jos ostan jonkun lahjan, olen sitä ennen varmistanut värin/koon yms-koskien lapsenlapsia-
ettei tule tarpeetonta tai epämieluista.
Aikoinaan, väsyneenä pienten lasten äitinä olisin kyllä ollut kiitollinen pienestäkin avusta ,
jos sitä vaan olisi saanut.
Terveisiksi kitkerille nuorille;kyllä ne anopit ja appiukot kuolevat pois teitä kiusaamasta , saatte
sitten elää rauhassa omissa oloissanne.
Toivottavasti ette sitten itse tule niin vanhuudenhöpröiksi että kiusaatte toisia ajattelemattomuudellanne?"
Linkitin tämän ketjun ET-lehden keskustelupalstalle
Yksikin kehuu ensin miten hän itse ei sitten ikinä, ja ryhtyy sen jälkeen vastahyökkäykseen just avauksessa mainitulla kehnon ironian sävyisellä marttyyrimentaliteetilla.
- ei oo totta, olette keksineet koko "ongelman"
- kyllä silloin kun me oltiin nuoria kunnioitettiin appivanhempia ja oltiin kiitollisia
- kyllä ne kohta kuolevat teitä kiusaamasta
- mitäs olette itse niin laiskoja että ette tee
Miksi asutte heidän naapurissaan?
Kyllähän varmaan asuntoa rakentaessa/hankkiessa tiesitte, että appivanhemmat asuvat siinä.
Jos taas saitte ilmaisen tontin tms. - sori syyttäkään itseänne.
"Itse olen anoppi, muttei tulisi mieleenikään touhuta kenenkään pihamaalla luvatta.
Jos ostan jonkun lahjan, olen sitä ennen varmistanut värin/koon yms-koskien lapsenlapsia-
ettei tule tarpeetonta tai epämieluista.
Aikoinaan, väsyneenä pienten lasten äitinä olisin kyllä ollut kiitollinen pienestäkin avusta ,
jos sitä vaan olisi saanut.
Terveisiksi kitkerille nuorille;kyllä ne anopit ja appiukot kuolevat pois teitä kiusaamasta , saatte
sitten elää rauhassa omissa oloissanne.
Toivottavasti ette sitten itse tule niin vanhuudenhöpröiksi että kiusaatte toisia ajattelemattomuudellanne?"
Juuri tällä "Olisin nuorena ollut pienestäkin avusta kiitollinen"- kommentilla varustettu anoppini on aina katsonut että hän saa tehdä IHAN MITÄ VAAN meillä.
Tuossa on juuri sitä marttyyriasennetta. "kohta kuolevat pois teitä kiusaamasta"
Alue: Aihe vapaa
Mutta asiaan. Minäkin kärsin kamalasta anopista.
Hän käyttää henkisesti lapsiamme hyväksi joka on tietysti kamalaa ja tuomittavaa. Mieheni kun keskustelee äitinsä kanssa näistä asioista, hän jankkaa muutamaa lausetta uudestaan ja uudestaan. Eli esim."Lapsia kohtaan ei noin käyttäydytä"
Anoppi aina jatkaa ja jatkaa omaa virttänä "Mutta kun MULLA on niin paha olo, mutta kun MINUA on kohdeltu huonosti" (Ikäänkuin omille lapsenlapsille saisi sanoa mitä tahansa sen varjolla että armasta anoppia on joskus kohdeltu huonosti!) Ja anoppini on niin ilkeä ja omaa etuaan tavoitteleva ihminen että tuskin hän jää missään alakynteen vaikka niin väittääkin. Niin hurjia hän puhuu esim.käytöksestään työpaikallaan.
Eli jankkausta ja jankkausta. Saman lauseen toistoa. Jos tulee itkua ja parkua niin uudelleen vaan "Näin ei meillä saa tehdä, emme tykkää siitä"
Ja uudestaan ja uudestaan. Ei edes pidä mennä siihen marttyyriuteen mukaan. Tai selittelyyn.