En jaksa kuin itkeä (1,5-vuotiaan käytös)

Meillä on 1v 6kk vanha tyttö ja hänkin tiputtaa tahalleen ruokailuastioita lattialle meidän koiran syötäväksi. Ei kyllä paisko, eikä tee niin kuin ehkä 1-4 krt viikossa mutta tekee silti. Kai se jotain kokeilunhalua on! Lapset ovat erilaisia, jännä miten jo tässä vaiheessa luonne-erot näkyvät niin selvästi. Voikohan olla uhmaa jo tässä vaiheessa?

Meillä myös suht temperamenttinenn poika, tosin noin pahana ei ole koskaan ollut. Kyllä tyttösi järkevöityy, haasteet muuttavat sitten muotoaan. Meidän 3v 3kk on erittäin vauhdikas ja äänekäs (rasittavaa), sekä tekee tuhmuuksia paljonkin kun nälkä/väsy. Saa edelleen olla kokoajan ohjaamassa ja valvomassa jos ihmisten ilmoilla. Ei olla enää edes harkittu toista, tässä yhdessä rämäpäässä tältä erää erittäin paljon työsarkaa.

Ja rajoja on, ja toki myös rakkautta, mutta siis kyse ei ole siitä että en kieltäisi tai lapsi saisi tehdä mitä haluaa, curling-vanhempaa tai pettymyksiltä suojelijaa minusta ei saa millään. Mutta en haluaisi jatkuvasti olla myöskään kiukkuinen lapselle, niin kuin nyt joudun olemaan :/ nytkin on tosi paha mieli kun toinen meni päiväunille niin että juuri oli sanomista, toki sitten halailtiin ja suukoteltiin,ja muistutin että äiti rakastaa kovasti. ITku pääsi taas itseltäkin, ja jälleen tätä kirjoittaessa. MAsentunut en koe olevani, koska kaikki on hyvin, ja olen onnellinen ja yhtenä hetkenä mietin, miten ketään voi rakastaa noin paljon. Sydämeni pakahtuu kun katson nukkuvaa tai hymyilevää lastani. Yritän myös sallia kaikki tunteet ja hyvä olisikin että purkaa raivonsa kun ei vielä osaa puhua, mutta olen ihan neuvoton kuinka tuon paiskomisen saisi edes vähenemään...

ap

lisää positiivista huomiota kun tekee oikein. ja esim. ruokailu loppuu heti kun lautanen lentää, on nälkä vielä tai ei. leikkiminen lopetetaan kun lelu lentää lattialle. ja keksi lapselle joku sallittu keino purkaa harmiaan. vaikka joku sopiva pallo tai rätti mitä saa hakata seinään tai vaikka oveen niin että mikään ei mene rikki. lapsi oppii sen kun itse teet niin.

Aika pieni lapsihan hän on syömään itse ja juomaan itse mukista. Ota takapakkia ja syötä häntä. Lautanen kauemmaksi lapsen ulottuvilta ja juomat särkymättömän nokkamukiin tai tuttipulloon. Tee ruokailuhetkistä mukavia juttuhetkiä. Jos lapsi on kovin haastava juuri nyt, niin jätä oma ruokailusi tuonnemmaksi, syötä ensin pienokainen. Hän voi syödä itse vaikka välipalansa sormin: hedelmäpaloja yms.

Lapsi saa huomiota tuosta negatiivisesta käytöksestä.

Anna heitellä ja jätä huomioimatta. Kun lautanen on hetken pöydällä, kehu lasta. 

Negatiivisuuden kierre täytyy katkaista.

Sanoisin että joskus jopa liika huomio saattaa aiheuttaa tuollaista käytöstä. Eli jos yrität olla noteeraamatta sitä pahantekoa ja katsot vaan toisaalle. Tietysti niin ettei mitään suurta vahinkoa pääse sattumaan. Jos kolmekin vuotta antaa yhden muksun hallita tilannetta niin ei se ainakaan sillä helpotu vaan huomionkipeys vaan kasvaa!

täytyy kai vielä yrittää tuota positiiviosta.. olen kovasti yrittänyt kyllä kehua oikeaa toimintaa jne. tuo ruokailun keskeyttäminen kuulosti ihan hyvältä vinkiltä, mutta sitten nälkäiseksi jäädessään on taas entistä kiukkuisempi?

ap

Ap, ymmärrän tunteitasi täysin, itse tunnun olevani tuon kolmevuotiaan kanssa jatkuvasti äärirajoilla, kieltämässä, asettamassa rajoja yms. eikä ikinä mene mikään perille. Sama kaava päivästä toiseen. Toiset lapset on "kovapäisiä", itsepintaisia, sinnikkäitä, uhmaavia. Siinä ei auta muu kuin vähän tiukempi linja kasvatuksessa ja päälle paljon rakkautta ja kehuja hyvistä puolista. Me taivastellaan monesti miehen kanssa kaksin sitä, miten haastavalla lapsella meitä on siunattu. Toki rakastetaan häntä yli kaiken ja varmasti nämä piirteet aikuisuudessa voivat olla positiivinenkin asia, jos niitä käytetään oikein. nro 3

Ja taas tuli ketju täyteen "kasvatusguruja", joilla ei ole kokemusta tulisista lapsista. Voimia ap:lle, meilläkin oli tuon ikäisenä kova heittelykausi, rasittavaa. Se loppui kun ikää tuli lisää, mutta tietty haasteet muuttui toisenlaisiksi. Lapset on NIIIN erilaisia. Heittelyvimmaa hellitimme pehmeillä palloilla joita sai heitellä kotona. Ja trampoliinikin ostettiin kotiin, jotta purkaisi sitä liikkumisen vimmaansa. Siis tämä vielä säännöllisten ulkoilujen päälle. nro 3

Tukistamaan en suostu.  ja siis nokkamukissa on maito ja sitä heittelee, ja syödäkin olen antanut koska osaa syödä hienosti lusikalla itse, KUNNES... ensin lentää lusikka, ja sitten lautanen jos en ehdi saada kiinni. Muki lentää sitten heti kun kaikki ei mene niinkuin hän haluaisi.

jotkut lapset vaativat tuhat toistoa. Eli johdonmukainen linja vaan. Tiedän että se on ihann todella raskasta. Minun yksi lapseni juuri tuolkainen. Onneksi on isompia joten tiedän, että kyllä se loppuu aikanaan kun vaan jaksaa sitkuttaa.

Tsemitys!

Jos lautanen lentää lattialle se nostetaan ja jatketaan syömistä, jos lentää toisen kerran syöminen loppuu.

Tuon ikäinen ei ymmärrä että tekee tuhmuuksia, turha suuttua tai itkeä, hänelle se on leikki johon olet jo mennyt mukaan, rikki menevät tavarat pois ulottuvilta. Oikein hymyilyttää tuo sinun sanomasi äiti rakastaa, luulenpa että se pitää osoittaa vielä vuosia jotenkin toisin kuin sanomalla, toki se sanoa pitää, mutta 1,5v tuskin ymmärtää mitä  rakastaminen tarkoittaa.

Ei tuon ikäinen heittele tavaroita siksi että harmittaa. Hän kokeilee eri materiaaleja ja niiden ominaisuuksia ja pomppujen kulmaa. Tulee hyvä matikkapää jos saa heitellä ja tiputella.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 12:54"]

Tuon ikäinen ei ymmärrä että tekee tuhmuuksia, turha suuttua tai itkeä, hänelle se on leikki johon olet jo mennyt mukaan, rikki menevät tavarat pois ulottuvilta.

[/quote]

Kyllä ymmärtää! Ihme pahveja ihmiset, jotka kuvittelee että lapsi ei tajua mitään ennen x ikävuotta. 

Miksi nro 3 ajattelet että kun aiemmin vastasin niin  minulla ei olisi kokemusta tulisista lapsista?  Voin kertoa että oma tulisieluni on sitä vielä 9veenä ja muut perheen lapset eivät ole ihan kuin hän. Nro9

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 12:48"]

täytyy kai vielä yrittää tuota positiiviosta.. olen kovasti yrittänyt kyllä kehua oikeaa toimintaa jne. tuo ruokailun keskeyttäminen kuulosti ihan hyvältä vinkiltä, mutta sitten nälkäiseksi jäädessään on taas entistä kiukkuisempi?

ap

[/quote]

Älä keskeytä ruokailua. Ruoka syödään silloin kun on ruoka-aika, ja sen sinä määräät lempeästi mutta päättäväisesti. Syötät, juttelet mukavia, jätät ikävät asiat sanomatta ja kiität onnistumisista.

T: suuren perheen ä, joka ehdotti takapakin ottamista. Älä suorita liikaa sitä täydellisyyden kuvaa, jota ajattelet napakasta vanhemmuudesta ja hyvistä pöytätavoista. Jos toinen on vielä pieni, hän on pieni. Tarvitsee syliä, apua, kehua ja hymyjä. Ei noin pienelle "voi" olla curling-äiti, et voi hemmptella häntä pilalle. Ruoka tietystis yödään ruokana eikä karkkina, mutta muuten et paljonväärään voi mennä muuta kuin liian kovalla kurilla. Se nostattaa vastareaktiota ja aiheuttaa kiukuttelun kierrettä kummallekin.

Tilannetta voi katkaista myös vaihtamalla josksu syöttäjäksi isän, ystävättäresi, mummin tai vaikka lapsen enon,

Kuulostaa temperamenttiselta lapselta. Meidän tytön ensimmäinen uhma ajoittui noihin aikoihin. Tai oikeastaan heti kun alkoi ymmärtää puhetta ja häneltä alettiin kieltää asioita.  Suutahtaa helposti, ja vaikea saada tyyntymään. Paljon on ollut tavaroiden heittelyä meilläkin. Välillä on ollut tasaisempaa ja välillä taas vaikeampaa. Sisaruksen tulo toi mukanaan kaikki mahdolliset tavat reagoida negatiivisesti: mustasukkaisuutta, huomion hakua kun äiti hoitaa vauvaa (isä EI kelpaa), taantumista...

Itse pidän tärkeimpänä sitä että pidetään rajat eikä tärkeissä asioissa anneta periksi, sinnikkyyttä vaatii vanhemmalta toistaa asioita satoja kertoja, mutta eipä tuossa muu auta. Kannattaa myös jättää turhat väännöt väliin, ettei elämä olisi pelkkää karjumista ja pahaa mieltä ja huomioida positiivisesti silloin kun ei ole "tilanne" päällä. Tulkinnan varaa ei kannata jättää kovinkaan paljoa kuitenkaan, ettei opi sitä että tarpeeksi huutamalla saa jotain. 

Toinen lapsemme myös on sinnikäs ja lujatahtoinen, mutta ei läheskään yhtä helposti tulistuva. Joten ei se toinen lapsi välttämättä ole yhtä hankala, mutta esikoisessa se voi tuoda esiin hankalia reaktioita.

Ap vielä, hän ei todellakaan enää heitä tutkiakseen. Nimenomaan heittää raivoissaan, tahallaan, paiskoen. äskenkin leluja otti vuorotellen ja paiskasi lattiaan. samoin ruokapöydässä, kun kieltää tms niin silloin lentää, eikä todellakaan enää uteliaisuuttaan toisin kuin puoli vuotta sitten, kun PUDOTTI (ei paiskannut) lusikan ja totesi perään: oh-hoh!

1.5 vuotias on ihan pieni vielä ! Meillä esikoinen söi ihan fiksusti jo tuon ikäisenä ja joi lasista vaikka kahvilassa ihan ongelmitta

.Mutta nuorempi on ihan toista maata.

Lähes 2 vuotias kuopus saattaa edelleen heittää lautasen tai mukin lattialle kesken ruokailun, muutama kuukausi sitten se oli vielä ihan päivittäistä. Aiemmin nauroi vaan kun moitittiin mutta nyt lähes 2 vuotiaana alkaa vähitellen oppia ja on katuvainen kun moititaan.

1.5 vuotiaalta ei kovin paljon vielä voi odottaa oikeasti, jotkut ovat luonnostaan rauhallisia ja haluavat toimia odotusten mukaan niinkuin meidän esikoinen. Ja toiset vaan ei.

Melkein vauvaikäisen temppuja ei kannata ottaa niin vakavasti. Ei toivottuun käytökseen pitää toki puuttua mutta ei kannata antaa sen viedä yöunia. Esim jos heittää lelun ja sanot ettei saa mutta heitä kuitenkin toisen otat vaan tiukasti syliin ja sanot että pois pääsee sitten kun muistaa ettei heitä. Ja jos heittää uudestaan kiinni. Ja jokainen lelu jonka heitää pitää kerätä ihan joka kerta. Ei siitä sen kummempaa stressiä kannata ottaa, oppii varmasti aikanaa.

Ja ruokailussa meillä toimi ainoastaan ennaltaehkäisy, piti olla tarkkana kokoajan ja napata lautanen pois ennen kuin heitti. Nyt 1v10 kk ikäisenä vasta on alkanut käyttäytyä ja vieläkin satunnaisesti voi jotain lentää.